Tahatonta karsimista

Minä olen vähän kömpelö. Tavarat lipeävät otteestani tämän tästä, eikä ole ihan tavatonta, että lattialle leviää kasa astiansirpaleita. Olen parin viime vuoden aikana onnistunut säpälöimään ainakin viisi astiaa yksin kotona koheltaessani.

Vähän aikaa sitten särkyi yksi eniten käyttämistäni kulhoista. Karsimista kai tämäkin on, vaikka mieluiten en luopuisi säännöllisessä käytössä olevista hyvistä esineistä, joiden elinikä voisi hyvin hoidettuna olla jopa vuosikymmeniä. Onneksi minulla on vielä toinen samanlainen kulho, kaksi pienempää sekä iso pino matalia lautasia. Pärjään jäljelle jääneillä astioilla ihan hyvin, joskin kaksin ruokaileminen muuttui nyt hiukan hankalammaksi.

Pari vuotta sitten myin pois ylioppilaslahjaksi saamiani design-astioita, joihin tuhoutunut yksilökin lukeutui. Tuolloin en ajatellut, että astioita rikkoutuisi säännöllisesti ja saattaisin tulevaisuudessa tarvita niitä lisää. Tuoreen astiarikon jälkeen harmittelin tovin, oliko myyminen sittenkin harkitsematonta ja lyhytnäköistä. Toisaalta olen tyytyväinen, että minulla ei ole tämän enempää arvokkaita astioita rikottavana. Laatulautasista tienaamillani myyntituloilla saisin ostettua ainakin pari tusinaa kirppislautasta.

Aloinkin pohtia, mitä teen, kun kaikki lautaseni ovat tohelointini takia päätyneet kaatopaikalle. Uusien ostaminen aina sirpaloituneiden tilalle tuntuisi tuhlailevalta, vaikka ostaisinkin vain kirrputorilta. Muovilautanen ei iskunkestävyydestään huolimatta tule kyseeseen, koska en halua lusikoida jokaisella suupalalla pieniä muovikiteitä elimistööni, ja lisäksi rmuovi vanhenee rumasti. Retkeilijöiden suosimat metallilautaset taas voisivat olla varteenotettava vaihtoehto, mutta niitä ei tietenkään voisi laittaa mikroon.

Tai sijoittaisinko kenties kotimaisena käsityönä tehtyihin kivitavarakulhoihin, joiden ei pitäisi hajota edes lattialle pudotessaan (ellei kyseessä ole kivilattia)? Työllistäisin pienyrittäjää, ja voisin kuvitella, että ne olisivat viimeiset astiat, jotka minun pitäisi ikinä ostaa. Katkaisisin astiavirran kaatopaikalle kerrasta. Käsintehdyt astiat eivät ole halpoja, mutta mikäpä laadukas yksilöllinen tavara olisi. Näin pitkäikäistä ja arvokasta ostosta pitää suunnitella pitkään ja hartaasti.

Uusien astioiden hankkiminen ei onneksi ole ihan vielä ajankohtaista. Uuden ostamista viivyttääkseni minun täytyy vain yrittää olla entistä huolellisempi astioideni kanssa ja varoa päästämästä niitä livahtamaan sormieni välistä.

Miten usein teillä hajoaa astioita? Onko jollakulla käytössä ”iskunkestäviä” lautasia?

Musiikin omistamisesta

Luovuin kesällä viimeisistäkin cd-levyistäni. Minulla ei ole ollut yli vuoteen cd-soitinta, ja olen jo pitkään kuunnellut kaiken musiikin joko elävänä, tietokoneelta tai taskukokoisesta soittimesta. Levyistä luopuminen oli looginen askel, mutta kuitenkin raskas sellainen.

Musiikkitallenteiden omistamiseen liittyy samantyyppistä symboliikkaa kuin kirjojenkin haalimiseen. Levyhylly kuvastaa paitsi ihmisen musiikkimakua, myös hänen persoonaansa, arvojaan ja tunne-elämäänsä. Keräilin yläaste- ja lukioikäisenä intohimolla senhetkisten lempiartistieni levyjä. Kyseiset albumit olivat minulle tärkeitä, ja niiden kappaleiden säkeisiin kiteytyivät monet sen ajan riemut ja ahdistukset. Ne biisit, jotka tahdittivat elämääni tuolloin, herättävät nykyään nostalgisia tunteita.

Koen kuitenkin olevani aika lailla eri ihminen kuin muutama vuosi sitten. Musiikkimakukin on taipuvainen kehittymään ajan myötä uusiin suuntiin, jolloin hartaasti kerätty kokoelma laahaa auttamattomasti jäljessä. Palaaminen entisiin lempikappaleisin on välillä mukavaa, mutta en saa enää yhtä suurta nautintoa samojen levyjen luukuttamisesta yhä uudelleen. Siksi en koe tarpeelliseksi säilyttää ennen niin rakasta levykokoelmaani. Jos minun tekee mieli kuunnella nuoruuden suosikkeja, löydän parhaat kappaleet nopeasti sähköisenä.

Olen musiikko, joten kuuntelen paljon ja monenlaista musiikkia omaa soittoani kehittääkseni ja myös ihan huvikseni. Onneksi on olemassa internet ja sen tarjoama rajaton musiikkikokoelma. Hukkuisin levyihin, jos yrittäisin fyysisesti kerätä kaiken sen musiikin, jota harjoitellessani ja vapaa-ajallani kulutan. Sen sijaan minulla on pari elektronista laitetta, joiden avulla musiikkikirjastoni on aina ajan tasalla, ja löydän myös entistä helpommin uusia mielenkiintoisia artisteja. Eikä tarvitse enää pyyhkiä pölyjä levynkansista!

On hyvä muistaa, että cd-levyt ovat vain yksi musiikin tallennusmuodoista, eikä digitaalisena edes paras mahdollinen sellainen. Musiikki itsessään on olemassa muulla tavoin, abstraktina ilmiönä, johon pääsee käsiksi muutenkin kuin levykauppoja kierrellen. Se, että en omista cd-levyjä, ei tarkoita, etten tykkää kuunnella musiikkia – aivan kuten sekään, ettei minulla ole kirjahyllyä, ei tarkoita, etten nauttisi kirjojen lukemisesta.

Musiikki on lähellä sydäntäni. En vain halua omistaa sitä.

Mitä kautta sinä kuuntelet musiikkia? Onko musiikkitallenteiden omistaminen sinulle tärkeää?

Tavaradieetin tulokset

Vuoden alussa asetin itselleni tavoitteeksi vähentää mahdollisimman paljon turhaa tavaraa tietyistä tavararyhmistä. Pyrin myös noudattamaan yksi sisään, kaksi ulos -periaatetta. Tässä kevään aikana saavuttamani tulokset.

Vaatekaappi
Sisään: 1 jakku, 1 takki, 1 mekko, 1 paita, 1 reppu
Ulos: 8 vaatetta, 1 vyö, 1 lompakko, 2 kengät, 10 henkaria, 1 rannekoru, 2 korvakorut, 1 reppu, 2 laukkua

Toimistotarvikkeet
Sisään: –
Ulos: 3 lähes käyttämätöntä vihkoa (käytetyt sivut irotettuani vein kirjaston vaihtohyllylle – totesin, etten saa ikinä kaikkia kulumaan loppuun), 2 pinoa muistilappuja (kulutin loppuun), 1 kasa tusseja, 1 kasa värikyniä, 1 penaali, 1 tarrakirja

Keittiö
Sisään: 1 sauvasekoitin, 1 lasikannu, 1 lasikulho
Ulos: 1 setti ruokalusikoita, 2 tupperware-sekoitinta, 1 muovikannu, 1 tarjotin, 1 kasvistensäilytyslaatikko, 1 namikulho, 4 retrokulhoa, 1 valkosipulinpuristin

Viihde
Sisään: –
Ulos: 1 vanha musiikkisoitin + 1 piuha, 1 lelupiano, 11 cd:tä, 1 kirja

Kodin tarvikkeet
Sisään: 1 suihkupää, 1 lankarulla (josta tein itselleni ja ystävälle rätit), 1 kasa pyykkipoikia, 1 pyykkiteline, 1 rikkaharja, 1 iso ruukku yrttien istuttamista varten
Ulos: –

Yhteensä
Sisään: 14
Ulos: 64

Lopuksi
Olin valtavan yllättynyt poistuneiden tavaroiden määrästä. Petrasin jokaisessa osa-alueessa, jossa kaipasin pientä trimmaamista. Muutossa tavarani mahtuivat kuin mahtuivatkin kymmeneen laatikkoon, joista osa tosin oli tavallista banaanilaatikkoa selvästi isompia. Laatikot, pari jätesäkkiä sekä huonekalut mahtuivat kerralla yhteen henkilöautoon ja peräkärryyn. Sillä tavalla sullottuna tavaramäärä näytti taas järkyttävän suurelta, mutta oli varmasti ihan kohtuullinen

Yksi sisään, kaksi ulos -tavoitteenikin ylittyi reilusti. Keväällä tuntui, että tavarat menivät kaupaksi helpommin ja nopeammin kuin koskaan, ja siksi sain luovuttua monista sellaisista tavaroista, joista halusin luopua vain korvausta vastaan. Tällä hetkellä tuntuu, että karsittavaa ei enää muutamaa cd-levyä lukuunottamatta ole. Pikemminkin uusi asunto toi uusia tarpeita, koska sieltä puuttuu asioita, joita pidän oleellisina: naulakko, kylpyhuoneen peilikaappi (tai edes hylly!) ja palovaroitin näin esimerkiksi.

Tärkeiden ensihankintojen jälkeen pyrin pitämään tavaramääräni vakiona tai lievässä laskussa poistamalla ainakin yhden esineen, kun jotain uutta tulee sisään.

Miten sinun karsintasi edistyy? Asetatko itsellesi haasteita ja ”sääntöjä”?

Kokeile elää ilman

Kun parisuhde päättyy, ei kannata heti hypätä seuraavaan suhteeseen. Sama pätee esineisiin. Jos jokin tärkeä esine poistuu elämästä, sen tilalle ei kannata heti hankkia uutta kokeilematta, millaista on elää ilman.

Tammikuisen muuton yhteydessä taisin täällä blogissakin mainita, että uuteen kämppääni pitäisi hankkia arkielämää helpottamaan vessapaperiteline ja kuivauskori aterimille. Kun erosin noista esineistä asuntoa vaihtaessani, ajattelin, etten voisi ikinä pärjätä ilman niitä. Niistä oli tullut minulle itsestäänselvyyksiä, joista en olisi halunnut luopua.

Päätin kuitenkin kokeilla, miltä tuntuu jatkaa elämää ilman pitkäaikaista rakasta kumppania. Tai kahta. Keksin puuttuvien esineiden korvikkeeksi väliaikaisratkaisuja, jotka toimivat yllättäen vallan mainiosti: vessapaperirulla löysi paikan pöntön vieressä olevalta hyllyltä, ja haarukat ja veitset kuivuvat nätisti kyljellään kuivausritilällä. Hätäratkaisut taitavat näillä näkymin jäädä pysyviksi ainakin tässä asunnossa asuessani.

Minimalistisesta elämäntavasta huolimatta välillä mielessäni herää tarve- ja haluajatuksia. Onneksi en ole enää nykyään kovin impulsiivinen ostaja. Annan ensimmäisen ”tuon minä tarvitsen” -reaktion jälkeen itselleni aikaa pohtia, pitääkö ajatus paikkansa. Olen säästänyt varmaan jo satoja euroja jättämällä ostamatta asioita, joita olisin voinut lähteä hetken mielijohteesta kaupasta hakemaan. Samalla olen säästynyt epätyydyttäviin ihmisesinesuhteisiin liittyviltä negatiivisilta tunnekuohuilta.

Pettymyksiltä suojautuakseni sovellan – ja suosittelen muillekin – ns. kolmenkymmenen päivän listaa: tavaratoiveet kirjoitetaan ylös päiväyksineen, ja niihin palataan vasta kuukauden kuluttua (itselläni odotus venyy yleensä useammaksi kuukaudeksi). Suurella todennäköisyydellä tarve on siinä ajassa osoittautunut turhaksi, ja halu on laantunut. Jos taas hankinta on edelleen ajankohtainen, voi hyvillä mielin alkaa etsiä sitä oikeaa.
Miten sinä toimit, kun ostohimo iskee? Hankitko rikki menneiden / kadonneiden / muusta syystä menettämiesi tavaroiden tilalle heti uutta vai kokeiletko elää ilman?

Ilman internetiä

En ole maksanut käyttämästäni internetistä puoleentoista vuoteen. Päätin omilleni muuttaessani, että en tarvitse nettiä kotiini. Jos pitää päästä verkkoon, menen kirjastoon. Päätöksen taustalla oli huoleni siitä, että vietän aivan liikaa aikaa bittiavaruudessa. Siihen tulisi muutos.

Kävi kuitenkin ilmi, että tietyssä kohtaa ensimmäistä asuntoani sain silloin tällöin kaapattua kaupungin langattoman verkkoyhteyden käyttööni. Tuo yhteys oli hiukan arvaamaton. Välillä se toimi kuin nopein laajakaista, toisinaan se oli hidas ja katkeili toistuvasti. Se toimi kuitenkin riittävän hyvin, ja ilmaisen nettiyhteyden takia jumiuduin sittenkin tarpeettoman usein tarpeettoman pitkäksi ajaksi koneelle.

Siksi päätin pitää viime vuonna läppärilakon, joka onnistui yllättävän hyvin. Totuttelin lähtemään kirjastoon, jos oli asiaa nettiin. Tuolloin huomasin, miten paljon ylimääräistä aikaa jäi, kun en viettänytkään sitä tietokoneen ääressä. Lakon loputtua en onneksi palannut suin päin takaisin vanhoihin tottumuksiin, mutta myönnän, että netti houkutteli edelleen ja usein annoin houkutukselle periksi.

Vuodenvaihteen muuton yhteydessä tilanne muuttui kertaheitolla. Kaupungin verkko ei yllä 50 metriä kauempana keskustasta sijaitsevaan uuteen asuntooni. Aluksi ajatus hirvitti. Nyt olisin todella eristyksissä ulkomaailmasta pikkukämpässäni ilman televisiota, radiota tai internetiä. Harkitsin jo nettiyhteyden ostamista, mutta päätin sittenkin kokeilla, miten netittömyys toimisi pidemmän päälle. Sehän oli alkuperäinen haaveenikin.

Kuukauden netittömyyden jälkeen voin todeta pärjääväni mainiosti. En tietenkään kykene elämään täysin ilman nettiä – kuka tässä yhteiskunnassa enää pystyy? Verkkoon pääsen koulussa ja kirjastossa. Tarkistan päivittäin sähköpostin ja kasvokirjan, ja jos on jotain isompaa hoidettavaa, menen kirjastoon tai lainaan kullan älykännykästä yhteyden tietokoneeseeni. Niputan internetasioinnit niin, että voin kerralla hoitaa monta asiaa. Turhanpäiväinen maleksiminen jää vähemmälle.

Kotini on nyt nettivapaata aluetta, ja sellaisena sen tahdon pitääkin. Netissä roikkuminen on helppo ajanviettotapa, mutta se ei tuo lisäarvoa elämääni. Joudun hiukan haastamaan itseäni keksiäkseni jotain muuta, mielekkäämpää tekemistä: kirjojen ja lehtien lukemista, blogiartikkelien kirjoittamista, virkkaamista ja ukulelen rämpyttämistä. Vastineeksi saan hyvän mielen oikeasti kivoista ja kehittävistä pikku harrastuksista sekä tunteen elämänhallinnasta ja järkevästä ajankäytöstä.

Jatkuvasti saatavilla oleva netti helpottaisi tietysti elämää hitusen, varsinkin tilanteissa, joissa pitäisi nopeasti käydä netissä tarkistamassa jotain näennäisesti kiireellistä. Mielestäni tuo pieni helpotus ei ole sen arvoista, sillä samalla se söisi elämänlaatuani. Tiedän olevani onnellisempi ilman internetiä, mutta unohdan sen helposti, jos netti on liian helposti käytettävissä. Itsekuria on helpompi ylläpitää, kun houkutus ei ole jatkuvasti läsnä.

Elätkö sinä ilman internetiä, älypuhelinta tai muuta nykyajan itsestäänselvyyttä? Miten selviydyt jäämättä ulkopuolelle?