Minä olen vähän kömpelö. Tavarat lipeävät otteestani tämän tästä, eikä ole ihan tavatonta, että lattialle leviää kasa astiansirpaleita. Olen parin viime vuoden aikana onnistunut säpälöimään ainakin viisi astiaa yksin kotona koheltaessani.
Vähän aikaa sitten särkyi yksi eniten käyttämistäni kulhoista. Karsimista kai tämäkin on, vaikka mieluiten en luopuisi säännöllisessä käytössä olevista hyvistä esineistä, joiden elinikä voisi hyvin hoidettuna olla jopa vuosikymmeniä. Onneksi minulla on vielä toinen samanlainen kulho, kaksi pienempää sekä iso pino matalia lautasia. Pärjään jäljelle jääneillä astioilla ihan hyvin, joskin kaksin ruokaileminen muuttui nyt hiukan hankalammaksi.
Pari vuotta sitten myin pois ylioppilaslahjaksi saamiani design-astioita, joihin tuhoutunut yksilökin lukeutui. Tuolloin en ajatellut, että astioita rikkoutuisi säännöllisesti ja saattaisin tulevaisuudessa tarvita niitä lisää. Tuoreen astiarikon jälkeen harmittelin tovin, oliko myyminen sittenkin harkitsematonta ja lyhytnäköistä. Toisaalta olen tyytyväinen, että minulla ei ole tämän enempää arvokkaita astioita rikottavana. Laatulautasista tienaamillani myyntituloilla saisin ostettua ainakin pari tusinaa kirppislautasta.
Aloinkin pohtia, mitä teen, kun kaikki lautaseni ovat tohelointini takia päätyneet kaatopaikalle. Uusien ostaminen aina sirpaloituneiden tilalle tuntuisi tuhlailevalta, vaikka ostaisinkin vain kirrputorilta. Muovilautanen ei iskunkestävyydestään huolimatta tule kyseeseen, koska en halua lusikoida jokaisella suupalalla pieniä muovikiteitä elimistööni, ja lisäksi rmuovi vanhenee rumasti. Retkeilijöiden suosimat metallilautaset taas voisivat olla varteenotettava vaihtoehto, mutta niitä ei tietenkään voisi laittaa mikroon.
Tai sijoittaisinko kenties kotimaisena käsityönä tehtyihin kivitavarakulhoihin, joiden ei pitäisi hajota edes lattialle pudotessaan (ellei kyseessä ole kivilattia)? Työllistäisin pienyrittäjää, ja voisin kuvitella, että ne olisivat viimeiset astiat, jotka minun pitäisi ikinä ostaa. Katkaisisin astiavirran kaatopaikalle kerrasta. Käsintehdyt astiat eivät ole halpoja, mutta mikäpä laadukas yksilöllinen tavara olisi. Näin pitkäikäistä ja arvokasta ostosta pitää suunnitella pitkään ja hartaasti.
Uusien astioiden hankkiminen ei onneksi ole ihan vielä ajankohtaista. Uuden ostamista viivyttääkseni minun täytyy vain yrittää olla entistä huolellisempi astioideni kanssa ja varoa päästämästä niitä livahtamaan sormieni välistä.
Miten usein teillä hajoaa astioita? Onko jollakulla käytössä ”iskunkestäviä” lautasia?
SOPIVASTI 
Yllättävän vähän hajoaa siihen nähden, että perheessä on kolme pientä lasta. Tosin nuorin 2v juo muovimukista (ei niinkään särkymättömyyden takia, vaan etupäässä siksi, että siinä on korva, josta on helppo pitää kiinni ja se on kevyt), juomalasi varmaan lipsahtelisi pienistä käsistä helpommin.
Meillä hajoaa ehkä pari astiaa vuodessa, ja yhtä usein aikuisten kuin lastenkin kädestä.
Kiitos kommentista! Lapsilla olen usein nähnytkin muovimukeja. Ihmeen vähän teillä hajoaa astioita. 🙂
Meillä hajosi aikaisemmin laseja, kun kiireellä tyhjensimme niitä lämpiminä astianpesukoneesta. Pieni tavan muutos poisti ongelman. Muuten astioita ei ole rikkoutunut. Kömpelyys voi olla keskittymistä muuhun, huonoa tilasuunnittelua tai kiirettä. Niitä voi muuttaa ja voihan sitä itseänsä ketteröittää, jos siltä tuntuu. Rikkoutumisissa on monesti sattumaa mukana ja sille taas ei voi mitään.
Kiitos kommentista! Minä ainakin syyllistyn siihen, että ajattelen jotain ihan muuta kuin sitä, mitä olen tekemässä, ja sitten huomaan lautasen lipeävän kädestä. Jostain syystä nimenomaan lautaset ovat käsissäni alttiita hajoamaan, eivät niinkään juoma-astiat. Vaikka minulla on kyllä yksi järkyttävän ruma joulupukkimuki, jonka melkein toivoisin menevän säpäleiksi. 😀
Yllättävän vähän minullakin särkyy astioita, vaikka mulla on oikeaan käteen liittyvä joku hahmotushäiriö. Välillä huitasen ihan muualle, kun mitä silmien vuoksi olin meinannut. 🙂
Minä ostin 6 hyvälaatuista peruslautasta 90 luvun alussa ja nyt niitä on vielä jäljellä 3. Hyvin pärjätään kahden hengen taloudessa.
Laseja, kuppeja ja kippoja on enemmän, kun en ole vielä raaskinut luopua mistään. Vaan enpä ole ostanut uusiakaan piiiiitkiin aikoihin. Saavat ehkä luonnollisen poistuman mahdollisuuden nuokin astiat.
’Iskunkestävieä’ en ole harkinnutkaan.
Kiitos kommentista! Onneksi sinulla ei hahmotushäiriöstä huolimatta hajoa tavallista enempää astioita. Aika hyvä selviytymisprosentti, jos parinkymmenen vuoden jälkeen kuudesta lautasesta on vielä puolet jäljellä! Minusta astiat ovatkin sellaisia, että niitä ei kannata ostaa huvin vuoksi (jos mitään muutakaan esineitä… :D), vaan uusia hankitaan sitten, kun vanhoja on mennyt rikki niin monta, ettei enää pärjätä. ”Luonnollinen poistuma”, mikä osuva ilmaus!