Viime kuukausien hankintoja

Vuoden isoin projekti eli keittiöremontti on nyt valmis, ja siihen kului rapiat 12 000 euroa. Viimeistä laskua odotan vielä, joten 13 000 saattaa hyvinkin mennä rikki. Teen ehkä tarkemman erittelyn keittiöremontin hankinnoista ja kuluista myöhemmin.

Koska remontti on syönyt niin paljon aikaa, rahaa ja energiaa, henkilökohtainen tuhlailu on jäänyt melko vähälle (tai niin luulin – nyt kun listaa katsoo, onhan sitä kaikenlaista taas tullut osteltua). Olen yrittänyt vuoden mittaan pitää vähän kirjaa tavarahankinnoista, mutta en ole ihan varma, olenko muistanut merkitä kaiken ylös. Tässä nyt ainakin suurin osa ostoksista:

Hankinta	Hinta
Kattokruunu (käytetty)	80 e
Puinen kenkäteline (käytetty)	10 e
Lukulasit	79 e
Viskoosipusero (käytetty)	16 e
Terveysteknologiaa	149,5 e
Lippis	5,99 e
Suihkuverho, -tanko ja kiinnitystarv.	60,05 e
Kiipeilyhousut	52,50 e
Varmistuslasit (puoliksi)	35 e
Taulu	40 e
Mokkasiinit	103 e
Matematiikan kirja (käytetty)	8,90 e
Jumppakuminauha	5,90 e

Kursiivilla merkityt on käyty läpi edellisessä raportissa. Vuoden alusta hankinnat yhteensä 645,84.

Hankinnoista ainoastaan lippis ja suihkuverho tankoineen ovat tulleet välttämättömään tarpeeseen. Lippiksen ostin kiireessä, kun piti aurinkoista huvipuistopäivää varten saada päähine. Pikamuotiketjusta tehty ostos ei varmastikaan ollut eettisin mahdollinen, mutta lakki sai kesällä paljon käyttöä. Muut pukeutumishankinnat eivät olleet välttämättömiä, mutta viskoosipusero oli hieno, vähän siistimpi lisäys vaatekaappiin. Ostin lisäksi toiset samanlaiset paljasjalkamokkasiinit (eri värissä) kuin vuosi sitten vähän niin kuin vaihteluksi ja kun halv(emm)alla sai. Vaikka vaateostolakko näiden takia rikkoutuikin, olen kuitenkin aika tyytyväinen, että en ole tämän enempää keksinyt ostettavaa.

Kiipeilyyn liittyvät tarvikkeet ovat lisänneet kiipeilymukavuutta; erityisesti varmistuslasit ovat kohentaneet ergonomiaa, kun ei tarvitse niska vääränä katsella kattoon. Lisäksi kunnolliset housut suojaavat polvia kolhuilta paremmin kuin ohuet leggingsit, joilla olen ennestään kiivennyt. Kiipeilykenkien pohjaamiseen kului 50 e, mutta pohjaus pidensi jo olemassaolevien tossujen käyttöikää, enkä lue sitä tavarahankintoihin. Kotijumppavälineistöä täydensin vastuskuminauhalenkillä, joka on erittäin hyödyllinen. Haluan vielä toisen tällaisen pykälää pienemmällä vastuksella.

Viron-matkalta eräästä galleriasta tarttui mukaan ihastuttava grafiikkavedos kehyksineen. Puntaroin hankintaa parin päivän ajan ennen ostopäätöstä, ja olen tyytyväinen valintaan: pieni taulu sopii kotiimme erinomaisesti. Matematiikan kirja taas piti hankkia, kun alkoi tehdä mieli kerrata lukion pitkää matikkaa ihan vain huvikseen. Olin luokiossa tosi hyvä matikassa, ja kirjoitin siitä laudaturin – sääli, että nämä taidot ovat unohtuneet, mutta äkkiäkös ne palaavat. Tuntui hassulta ostaa sama kirja, jonka on kerran jo myynyt pois, mutta toisaalta: kukapa olisi arvannut, että 10 vuoden tauon jälkeen haluan taas ratkoa toisen asteen yhtälöitä?

Suurimman osan ostoksista tein kesäkuukausina. Huomaan vuoden kierrossa toistuvan trendin: kesällä käytän paljon enemmän rahaa kuin talvella, ja lämpiminä kuukausina hankin yleensä myös eniten uusia tavaroita. Jostain syystä loppukesästä tekee mieli hankkia kaikenlaista. Johtuukohan tämä osittain siitä, että kesällä on kaikkiaan enemmän energiaa, ja näin ollen jaksaa myös miettiä ja toteuttaa kaikkia hankintoja enemmän.

Tällaisia pienhankintoja nyt siis tähän asti. Yritän pitää kulutuksen maltillisena loppuvuoden, mutta joitakin hankintatoiveita ja -tarpeita on listalle taas kertynyt. Tasan 10 vuotta palvellut tietokone pitää varmaankin lähiaikoina päivittää uuteen, ja harkitsen myös uuden sohvan hankkimista. Nämä isommat ostokset eivät varmaankaan ehdi kuitenkaan realisoitua vielä tämän vuoden aikana.

Loppuvuoden vaate- ja tavarahankinnat

Julkaisen raportin loppuvuoden hankinnoista optimisesti jo nyt pari viikkoa ennen vuodenvaihdetta. Aikeenani ei ole ostaa yhtään mitään enää ennen joulua eikä sen jälkeenkään. Toivon myös, etteivät omat tai puolison perheenjäsenet lahjoita mitään tavaraa, kun nyt ei ole tarvetta millekään.

Vaatehankintoja tuli marras-joulukuun aikana odottamaani enemmän.

Vaatehankinnat vuoden alusta: Hankinta	Hinta
Kuukautisalushousut 3 kpl	72,00
Mustat nahkakengät	109,00
Ruskeat mokkasiinit	111,00
Suutari	20,00
Sukat 11 paria	30,80
Alushousuja 3 kpl	37,70
Urheilutoppi	35,90
Valkoiset nahkaballeriinat	109,16
Viskoosinen juhlamekko	13,70
Merinovillasormikkaat	19,90
Villa-polyamidipanta	6,85
Leggingsit 2 kpl	25,00
Vihreä puuvillakauluspaita	7,20
Pellava-t-paita	8,70
Reppu	85,00
Pitkävartiset villasukat	28,00
Kashmir-villatakki	85,00
Lyocell-kimonoaamutakki	143,91
Kahdet alushousut	19,80
Vaatebudjettia jäljellä	31,38

Ostin kahdet puuvilla-elastaani-leggingsit käytettynä, ne tulivat tarpeeseen koti-/yövaatteiksi. Uutta kauluspaitaa en olisi ihan välttämättä tarvinnut, mutta kun olin Uffilla puolison kanssa, silmääni osui todella hyvän värinen pusero, jonka päätin heräteostaa. Paita tuli käyttöön. Pellavainen t-paita ei myöskään ollut välttämätön (vaateseurannan tuloksena jo totesin, että t-paitoja en tosiaankaan tarvitsisi lisää), mutta pellavatrikoomateriaali on kiinnostanut ja houkutellut jo hyvän tovin. Kun käytettynä vastaan tuli hyvän värinen ja -mallinen teeppari edullisesti, tein hankinnan ihan vain päästäkseni kokeilemaan. Paita on miellyttävä yllä, mutta hieman turhan läpinäkyvä.

Kolme vuotta vanhasta, entiseltä työntantajalta saadusta, ei kovin laadukkaasta mutta lähes päivittän käyttämästäni repusta hajosi jo toinen vetuketju. Sanoin repulle hyvästit ja ostin uuden (siis vähän käytetyn) ja tyylikkään kaupunkirepun. Hyvä ja laadukas ostos, ja sain repun suunnilleen puoleen hintaan uutena myytävään verrattuna. Reppuja minulla on kaksi muutakin, mutta useampi vuosi sitten hankkimani puuvillainen reppu on sen verran nuhjuisen näköinen jo, että se ei enää sovi siistin pukeutumisen kaveriksi. Toinen, nahkainen reppu taas on sen verran säkkimäinen, että siinä ei voi kuljettaa papereita niiden rypistymättä. Kaikilla on omat käyttötarkoituksensa, joten jokaisen olemassaolo on ihan perusteltu vaikkei ehkä täysin välttämätön.

Joulukuiset vaatehankinnat nousivat pimeän ja kylmän alkutalven tarpeista ja haluista. Ostin jonkun itseneulomat tosi kauniit pitkävartiset villasukat ihan vain kotisukiksi. Koti-iltoja lämmittämään ostin lisäksi käytettynä tosi pehmeän ja lämpimän pitkän kashmir-villatakin, joka on kaiken lisäksi oikein kauniin sävyinen. Kotimaisen vaatefirman Portugalissa ommeltu kimonotakki puolestaan oli puhdas mielihyvähankinta. Perustelin hankinnan itselleni sillä, että minulla ei ole aamu- tai kylpytakkia, ja tämä sopisi sellaiseksi. Mutta oikeasti ihastuin kankaan kuosiin ja väriin, ja kuvittelin muuttuvani elegantiksi pukiessani kimonon ylleni. Ja onhan se elegantti, vaikka minä en olekaan. Olen käyttänyt viime viikkoina joka päivä kotona hengaillessa joko kimonoa tai kashmir-neuletta lämpötilasta riippuen, ja nämä vaatteet ovat kyllä kohottaneet mielialaani.

Toivon mukaan vuoden viimeiseksi hankinnaksi jäävät pikaisesti tilatut alushousut, jotka todennäköisesti saapuvat vasta ensi vuoden puolella. Suurta tarvetta uusille pöksyille ei ollut, koska viimeksi tilasin alusvaatteita kesällä. Yksistä tuolloin tilaamistani housuista kuitenkin purkautui sauma, ja sain korvauksena 10 euron lahjakortin samaan kauppaan (tarjoutuivat myös korjaamaan viallisen tuotteen, mutta totesin, että korjaan ne itse nopeammin kuin mitä pakkaamiseen kuluisi aikaa). Lahjakortin jälkeen itse maksettavaa jäi parikymppiä.

Sitten vielä loppuvuoden tavarahankintoja, joita niitäkin kertyi yllättävän paljon.

Hankinta	Hinta
Salaattilinko	0,00
Vohvelirauta	0,00
Kuivauskaapin tarvikkeet /2	21,40
Kori vaatekaapin seinälle /2	7,48
Langaton laturi /2	24,95
Hieromasauva	46,80
Villainen satulasuoja	13,70
Kiipeilytarvikkeita	193,00
Yhteensä	307,33

Vohvelirauta ja salaattilinko tulivat vanhempieni luota kokeiluun ja taitavat jäädä meille. Salaattilinkoa käytetään nyt viikoittain ja se on kätevä sekä salaatin huuhteluun ja kuivaamiseen että säilytykseen. En kyllä uutena tuollaista muovihärpäkettä ostaisi, mutta kun nyt käytetyn sai niin mikä ettei. Vohvelirauta taas on ilahduttanut uunittomassa kodissa. Sillä on paistettu jo yhdet pullat ja yhdet piparit.

Kotiin tehtiin sellaisia hankintoja, jotka ovat tehneet arjesta hiukan sujuvampaa. Kuivauskaappia ei ollut, joten sellainen väsättiin. Tiskaaminen on ollut hankalaa, kun kaikki astiat on pitänyt kuivattaa tiskipöydällä. Vaatekaappi käytännöllistyi pikkuisen lankakorilla, johon voi laittaa sukat ja muut pienet vaatteet, jotka muuten pyörivät lattioilla. Kaksipaikkainen langaton laturi taas oli pidempiaikainen toive, joka on kyllä helpottanut johtosotkua. Hieromasauvan hankin omaksi ilokseni. Satulasuoja taas on ehdoton pakkasilla, jotta paikat eivät palele pyöräillessä. Ilokseni löysin sen käytettynä.

Urheiluun liittyviä hankintoja tein marraskuussa poikkeuksellisen paljon, sekä aineellisia että aineettomia. Latasin salikortin kolmeksi kuukaudeksi ja kävin köysikiipeilykurssilla. Pelkästään näihin meni reilusti toista sataa. Ostin melkein kahdella sadalla uusia kiipeilytarvikkeita: pari vuotta vanhat kiipeilykengät vaihtuivat uusiin ja paljon parempiin (tasoni nousi välittömästi pelkästään kenkien vaihdolla), ja ostin köysikiipeilyssä tarvittavat valjaat ja mankkapussin.

Nyt on kyllä viime kuukaudet törsäilty niin paljon, että suunnittelen ensi vuodeksi rajua vyönkiristystä ainakin siihen asti, että rupean taas tekemään kokopäiväisesti tai lähes kokopäiväisesti töitä. Tämän vuoden olen elänyt rahallisesti hyvin huolettomasti ja ostanut kaiken mitä olen tarvinnut sen kummempaa pohtimatta. Ja muutaman ei-välttämättömän halunkin olen toteuttanut. Myös palveluihin olen kuluttanut ennätysmäärän rahaa. Mikään tekemäni ostos ei ole erityisesti kaduttanut, mutta rahanmeno on alkanut hiukan ahdistaa. Juuri nyt tuntuu, etten tarvitse enkä halua yhtäkään uutta vaatetta tai tavaraa. Jonkinlainen ostolakko voisi hyvin olla paikallaan.

Kun minimalisti asuu ei-minimalistin kanssa

Tähän on tultu. Kotini ei ole enää tavaraton taivas. Tasot eivät loista tyhjyyttään, kaikki tavarat eivät mahdu kaappeihin piiloon eikä kellään vierailijalla käy edes mielessä, että täällä voisi asua minimalistiksi itsensä tituleeraava henkilö.

Meillä on mattoja, hyllyjä, huonekasveja, kirjoja, pelejä, levyjä, soittimia ja huonekaluja enemmän kuin yhteen asuntoon nätisti mahtuu. Tai no – puolisollani on. Kärjistäen arvioin, että 80 prosenttia asunnon tavaroista on hänen ja 20 prosenttia minun (kysyin myös puolisolta, mitä hän arvioi osuuksiksemme, ja ilkikurinen vastaus oli 83/17). En tiedä, mikä todellinen suhdeluku on, mutta fakta on se, että kotimme näyttäisi hyvin erilaiselta, jos vain minä saisin päättää.

Tässä sitä kuitenkin eletään sulassa sovussa toisen tavaroiden keskellä. Nopeastihan silmä tottuu vallitsevaan ympäristöön. Tavarapaljoutta ei varsinaisesti arjessa huomaa, ellei siihen ala tietoisesti kiinnittää huomiota. Hyllyköt auttavat. Kun soittimet lepäävät siisti kukin omalla hyllyllään eivätkä pitkin seiniä sikin sokin (alkutilanne ennen hyllyjen hankkimista oli oikeasti sietämätön), ne näyttävät esteettisesti miellyttävältä, ovat poissa tieltä ja auttavat myös vuokrakämpän kolkkoon akustiikkaan.

Tilanne kärjistyy joskus siivouspäivinä. Turhaudun, kun on vuoroni tarttua imurin varteen enkä meinaa mahtua kulkemaan huonekalujen ohitse. En liioin jaksaisi pyyhkiä pölyjä tavaroista, joihin kukaan ei ole viimeisen kuukauden (tai vuoden) aikana koskenut kuin pölyrätillä. Inhoan kaikkea epäkäytännöllisyyttä, joten tiellä olevat tavarat, joilla ei ole omaa paikkaa, saavat pinnani kiristymään ja ärrät pärisemään.

Hiljaisista (myönnetään, joskus äänekkäistäkin) toiveistani ja mallikkaasta esimerkistäni huolimatta puolisoni ei ole puolentoista vuoden yhteiselon aikana osoittanut merkkejä minimalismikärpäsen puraisusta. Yhteenmuuton jälkeen olen karsinut omia tavaroitani entisestään myymällä esimerkiksi huonekalujani, jotka eivät sovi muun sisustuksen värimaailmaan tai kerta kaikkiaan mahdu tähän kotiin. Puolison tavaramäärä on samaan aikaan lähinnä hiljakseen kasvanut. Kaikeksi onneksi kumppanillani on hyvä sisustusmaku, joten sinänsä hänen kalusteissaan ja tekstiileissään ei ole mitään vikaa. Runsaus vain ei ole minun makuuni.

Koska kompromissit kuuluvat parisuhteeseen, olemme tietysti neuvotelleet käytännöistä, jotka mahdollistavat mielekkään kotielämän myös minulle. Tärkein niistä on oma huoneeni, jollaiseksi makuuhuone on muodostunut. Olohuone ja keittiö ovat puolison näköisiä, kun taas makuuhuoneen sisustuksesta olen saanut päättää minä. Se on yksinkertaisuuden keidas, jossa voin rauhoittua ja lepuuttaa silmiäni (muutenkin kuin nukkuessa). Siellä on paljon lattiapinta-alaa ja vain vähän tavaraa, joten se pysyy helposti siistinä. Siellä mahtuu seisomaan päällään, tanssimaan ja venyttelemään.

Toinen kotirauhaa tukeva seikka ovat toimivat säilytysratkaisut, joiden mietintään on käytetty tovi jos toinenkin. Kaikessa säilytyksessä olen edellyttänyt sitä, että yhteiskäytössä oleviin säännöllisesti tarvittaviin tavaroihin on helppo päästä käsiksi ja kaikella on järkevä paikka. Tärkeää on myös se, että molemmat osapuolet tietävät, missä mitäkin esinettä säilytetään tai mistä sitä ensimmäiseksi lähtisi etsimään. Järjestys ei aina pysy täsmälleen sellaisena kuin haluaisin, mutta sinne päin kuitenkin.

Tavaratilanne ei ole minun näkökulmastani optimaalinen, mutta se on ihan siedettävä. Kaikesta huolimatta viihdyn yhteisessä kodissamme ja olen tyytyväinen, että saan jakaa arjen rakkaan kanssa. Ja aina voi toivoa, että seuraava muutto herättää kumppanin antipatiat turhaa rojua kohtaan.

Muita minimalisteja, jotka elävät ei-minimalistien kanssa? Onko teillä vinkkejä tavarasopuun?

Heinä-elokuun vaatehankinnat

Puuf!

Sinne menivät loppuvuoden vaaterahat ja enemmänkin. Kesällä oli harvinaisen paljon aikaa ja kiinnostusta vaatehankinnoille. Todellisia tarpeita oli etenkin kenkäosastolla. Kaikki ostokset olivat perusteltuja ja harkittuja, mutta ilmaiseksi saatuja vaatteita ilmankin olisin pärjännyt (poislukien silkkipusero, joka ratkaisi kesän keikkapukeutumispulmat). Mikään ostos ei kaduta.

25,00 € Reppu, nahkaa (käytettynä)
7,00 € Farkkutakki, puuvilla 98%, elastaani 2 % (käytettynä)
62,95 € Farkut, luomupuuvilla 98%, elastaani 2 % (uutena; laadukas luottofarkkuni löytyi hyvällä alennuksella)
9,00 € Huivi, puuvilla (käytettynä)
116,26 € Paljasjalkakengät, nahkaa (uutena)
94,45 € Paljasjalkakengät, mokkanahkaa (uutena)
76,40 € Paljasjalkalenkkarit, keinokuitua (uutena)
19,99 € Rintaliivit, keinokuitua (uutena)
0,00 € Villapaitoja, silkkipusero, viskoosiset kesähousut (käytettynä)

Yhteensä: 411,05 €
Vuoden alusta: 708,65 €
Budjettia jäljellä: -208,65 €

Budjetti ylittyi siis yli kahdellasadalla eurolla. Summa on verrattain pieni, kun miettii, paljonko suomalaiset keskimäärän käyttävät pukeutumiseen rahaa, mutta omalla mittapuullani se on suuri, enkä ole koskaan ennen käyttänyt vuoden aikana lähellekään näin paljon rahaa. Ja vuottakin on vielä monta kuukautta jäljellä.

Kuten aiemmin arvelinkin, kenkäostokset kaatoivat tämän vuoden vaatebudjetin. Jalkani ovat kasvaneet yllättäen alettuani käyttää entistä suurempia kenkiä, ja tämän seurauksena koko kenkävalikoima on pitänyt uusia. Onneksi minulla ei alun alkaenkaan ole ollut kovin paljon kenkiä. Kävelin koko kesän ainoilla kengilläni, jotka mahtuivat mukavasti jalkaan: paljasjalkalenkkareilla. Niistä alkoivat kesän mittaa pikkuvarpaat kaivautua ulos. Syksyä varten hankin siistit mokkanahkaiset tossut, vielä siistimmät pintanahkaiset kengät, joihin mahtuu villasukka ja jotka toivottavasti kiidättävät minut läpi Helsingin talven, sekä uudet paljasjalkalenkkarit, jotka korvaavat kesän aikana pieniksi jääneet edeltäjänsä. Nykyinen kengänkokoni vaikuttaisi olevan 42 entisen 40:ksi kuvittelemani sijaan. Mitkään tavalliset kengät eivät enää mene jalkaani, sillä tarpeeksi suuret kengät ovat varpaista liian kapeat ja kantapäästä liian leveät. Joudun siis ostamaan pelkkiä paljasjalkakenkiä. Tai saan – paljasjalkakengät ovat mukavimpia kenkiä maan päällä! Toivon nyt, ettei jalka tästä enää kauheasti levenisi, jotta pärjäisin näillä kenkähankinnoilla mahdollisimman pitkään. Ensi kesäksi tarvitsen vielä kesäkengät sekä yhdet tai kahdet juhliin ja esiintymiseen sopivat kengät.

Loppuvuosi pitäisi sitten kulua nollamenoilla. Periaatteessa sen pitäisi olla mahdollista, mutta katsotaan. Yllättäviä menoja voi aina tulla.

Ratkaisu asuntopulaan ja matalaan syntyvyyteen

Ensin uutiset: valmistuin yliopistosta ja pääsin pääkaupunkiin jatkamaan musiikkiopintojani. Lisäksi aloitan syksyllä osa-aikaisen oman alani työn samaisessa kaupungissa. Taas on siis tiedossa muuttamista.

Sitten asiaan.

Nyt, kun vihdoin olemme pääsemässä Kullan kanssa samaan kaupunkiin, aloimme katsella kahdelle hengelle sopivia asuntoja. Realiteetit iskivät aika pian vasten kasvoja. Helsingin asunnot ovat todella kalliita, ja meidän budjettiimme sopivia kaksioita tai isoja yksiöitä oli tarjolla vain harvoja. Varsinaiseksi ongelmaksi ja kynnyskysymykseksi muodostui korkeisiin asumiskustannuksiin yhdistettynä asumistukijärjestelmän oikku: avopuolison tulot vaikuttavat tuensaajan tukiin vähentävästi (kommenteissa laskelma, joka selventää, kuinka systeemi toimii).

Kas nyt on tilanne, että osa-aikaisessa työssä tuloni jäävät sen verran mataliksi, että olen oikeutettu pieneen määrään asumistukea. Kulta puolestaan saa tällä hetkellä opiskelijana täydet tuet. Jos lyömme hynttyyt yhteen, yhteenlaskettujen (pienten) tulojemme perusteella saamme yhteensä huomattavasti vähemmän asumistukea kuin erikseen asuvina. Tällöin Kullan tulot tippuisivat merkittävästi. Käytännössä hänellä ei siis ole varaa muuttaa kanssani yhteen, vaikka jakaisimmekin vuokranmaksun tulojemme mukaisiin osuuksiin.

Suomen lain mukaan aviopuolisot ovat keskenään elatusvelvollisia, toisin kuin avopuolisot, joita elatusvelvollisuus ei sido. Tällä perusteella pidän Kelan käytäntöä huomioida avopuolison tulot tuensaannissa lainvastaisena ja maalaisjärjelläkin ajateltuna kummallisena. Varsinkin pääkaupunkiseudulla yksiöistä on huutava pula, joten tuntuu älyttömältä kannustaa ihmisiä asumaan yksinään yhdessä asumisen sijasta.

Minusta avopuolison tulojen vaikutuksen poistaminen Kelan tuista olisi järkevää kahdestakin syystä: ensinnäkin se voisi helpottaa asuntopulaa, kun sekä pariskunnan yhteenmuutto että kämppisasuminen olisi nykyistä helpompaa ja automaattisesti yksin asumista taloudellisesti kannattavampaa. Tällöin yksiöitä vapautuisi parempaan käyttöön, ja asumistuen kokonaiskustannukset voisivat jopa laskea, kun Kela tukisi yksiön vuokran sijasta vain puolikkaan kaksion vuokraa. Tukijärjestelmän huijaamistapaukset (joissa pariskunta asuu virallisesti eri osoitteissa mutta todellisuudessa saman katon alla) varmasti vähenisivät, mikä todennäköisesti myös vähentäisi järjestelmän kokonaiskustannuksia.

Toiseksi näkisin, että syntyvyyden laskusta huolissaan olevien (jos ihmisten vähentyneestä lisääntymisestä nyt ylipäänsä tarvitsee olla huolissaan) poliitikkojen kannattaisi tarttua tähän asiaan: onhan niin, että nuoret pariskunnat hankkivat todennäköisemmin lapsia silloin, kun he asuvat saman katon alla kuin silloin, kun he asuvat erillään. Jos yhteenmuuttamisesta ei rankaistaisi tukien menettämisen muodossa, yhä useampi pariskunta pystyisi asumaan yhdessä, vaikka vain toinen on työelämässä.

Koska politiikka on kompromisseja, kaikenlaisia kukkasia saattaa jäädä lainsäädäntöön ihmisten kiusaksi. Mutta koska yleisen asumistuen avopuolisoita koskevat ehdot ovat niin ilmiselvän järjenvastaiset, herää epäilys käytännön tarkoitushakuisuudesta. Perustuukohan poliitikkojen tekemä ratkaisu avoliiton hankaloittamisesta ikivanhoillisiin arvoihin, joiden mukaan avioliitto on ainoa oikea miehen ja naisen välisen yhteiselon muoto, ja auta armias, jos naimattomalle pariskunnalle syntyy lapsi? Tai onko tarkoitus kenties yrittää estää pienituloisten lisääntyminen? Vai halutaanko pikemminkin taata asuntosijoittajille mahdollisimman mukavat vuokratuotot ruokkimalla asuntopulaa yksinasumista suosivalla tukijärjestelmällä?

Me jouduimme päätymään ratkaisuun, että asumme erillään ainakin siihen asti, kunnes Kulta valmistuu omista opinnoistaan. Olen pettynyt tilanteeseen, mutta toisaalta tämä on myös minulle taloudellisesti kannnattavampaa, ja kahdessa osoitteessa elämisessä on toki puolensa. Edullinen opiskelijasolu loistavalla sijainnilla odottaa minua jo, ja kämppiskin vaikuttaa lupaavalta. Olisi ollut kiva muuttaa yhteen rakkaan ihmisen kanssa, jonka kanssa on kärvistelty etäsuhteessa jo monta vuotta. Mutta minkäs teet.  Ainakin saamme asua taas samassa kaupungissa, mikä on jo huomattava parannus aikaisempaan monen sadan kilometrin etäisyyteen.

Ovatko tukijärjestelmän kompastuskivet hankaloittaneet tarpeettomasti teidän lukijoiden elämää?