Paras pitsa

Kesäviikonloppuisin on (tai oli) aikaa ja energiaa laittaa ruokaa pidemmän kaavan kautta. Kotitekoisen pitsan valmistaminen vie kaikkine vaiheineen pari tuntia, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Maineestaan huolimatta pitsan ei tarvitse olla epäterveellinen herkku, vaan siitä voi saada ravitsevan ja täyttävän lounaan, päivällisen tai välipalan. Unohda verisuonia tukkivat juustomeret ja toivota tervetulleeksi herkullinen kasvispitsa!

Viiteen desiin vettä tehdystä taikinasta riittää kahteen pellilliseen pitsaa. Pohja on tehty sämpylätaikinamaisesti täysjyvävehnäjauhoista (taisin heittää sekaan vähän ruistakin). Öljyä ei taikina kaipaa. Unohdin laittaa sokeria hiivan ravinnoksi, mutta taikina kohosi hyvin ilmankin.

Taikina levittyy pellille käsillä painelemalla tai isolla juomalasilla/ lasipullolla/ muulla lieriöllä kaulimalla. Pohjan päälle on levitetty tomaattimurskan lisäksi kesäkurpitsaa, ananasta, punasipulia, kantarelleja ja tomaattia.  Täytteitä kannattaa käyttää runsaasti, koska kasvikset kutistuvat kypsyessään uunissa. Ja muutenkin. Mitä enemmän täytettä, sen parempi.

Kypsennetyn pitsan päälle on silputtu punasipulinvartta lisämakua antamaan, ja koristeena on basilikanlehtiä ikkunalautapuutarhasta. Salaatti tuo kivaa raikkautta kypsien kasvisten rinnalle.

Herkun kruunaa päälle ripoteltu ”vegaaniparmesaani”, joka on tehty tätä reseptiä mukaillen cashew-pähkinöistä, ravintohiivahiutaleista ja ripauksesta suolaa.

Nälkä talttui neljällä palalla eli puolikkaalla pellillisellä pitsaa.

Kaksi henkeä ja 21 neliötä

Kesä on loppumaisillaan, mutta minun lomani jatkuu vielä pari viikkoa. Odotan jo innolla muuttoa uuteen kaupunkiin, mutta nautin vielä omasta asunnostani, jonka rauhasta joudun luopumaan, kun muutan opiskelijasoluun.

Aivan omassa rauhassa en ole saanut olla muutamaan kuukauteen, koska koko kesän ajan Kulta on asunut luonani. Olemme jakaneet 21 neliön yksiöni kahdestaan. Koska olemme molemmat muusikkoja, tavanomaisten tavaroiden lisäksi mukaan on pitänyt mahduttaa myös aika paljon soittokamoja. Lopputuloksena asunto on muuttunut minimalistisesta tyyssijasta melko täyteen ahdetuksi boksiksi.

Tein kaikkeni, jotta välttyisimme tavarakaaokselta ja jotta Kulta tuntisi olonsa kotoisaksi. Raivasin hänelle yhden puulaatikon säilytyspaikaksi irtotavaroille, ja vaatekaapista tyhjensin yhden pahvisen vetolaatikon omista vaatteistani. Vaatekaapin rekissä oli onneksi jo valmiiksi sen verran väljää, että Kullan muutamat mukaansaottamat paidat mahtuivat sinne joten kuten. Ihan kaikelle ei löytynyt kätevää paikkaa, mutta yllättävän hyvin saatiin kaikki tavarat mahdutettua pieniin neliöihin. Aloin ihan ihmetellä, kuinka epätehokkaasti olen käyttänyt säilytystiloja tähän mennessä, kun kerran tiivistettävää löytyi näinkin kivuttomasti. Kullan muuttaessa taas syyskuussa opiskelukaupunkiinsa jäljelle jäisi nautittavaksi auvoinen avaruus, ellen pakkaisi samalla omia kimpsujani ja muuttaisi täältä pois.

Kahden hengen minitaloudessa siivoaminen poikkeaa merkittävästi minimalistisen sinkkukodin siistinä pitämisestä. Mopatessa aivan ensimmäiseksi täytyy tehdä esivaihe, josta luulin jo päässeeni ikuisiksi ajoiksi eroon: tavarat pitää siirtää pois lattialta. Seinää vasten nojailee monta soitinta, ja eteisen lattialla on toistakymmentä kenkäparia, jotka eivät millään mahdu yhden hengen kengille mitoitettuun hyllyyn. Siirrämme tavarat tieltämme käytävään moppaamisen ajaksi. Olen tehnyt selväksi, että tavaroiden siirtely on mielestäni turha ja ikävä välivaihe, jonka haluan minimoida, ja Kulta on samaa mieltä. Olemmekin sopineet, että sitten kun muutamme oikeasti yhteen, yhteiseen asuntoon, järjestämme musakamoille säilytystilan, jossa tavarat eivät ole lattialla vaan jotenkin siististi esim. hyllyissä niin, että niiden alta pystyy siivoamaan vaivattomasti.

Siinä missä yksin asuessani voin pitää vaikka kuukauden päivät taukoa siivouspäivien välillä (ilman, että asumismukavuus siitä kärsii), kaksin pölyä ja roskaa ehtii kertyä sietämätön määrä jo reilussa viikossa. Myös WC menee nopeammin iljettävään kuntoon. On siis siivottava ainakin kahta useammin. Toisaalta kahdestaan siivoaminen käy käden käänteessä, kun toinen moppaa toisen kuuratessa kylpyhuonetta. Ylipäätään se, että on joku, jonka kanssa askareet voi puolittaa, on mahtavaa. Tiskit, kauppareissut ja pyykkäys eivät pääse kasaantumaan vaikka välillä laiskottaa tai on kiire.

Yhteisasuminen on ollut mukavaa, vaikka pienessä asunnossa ei ollakaan vältytty konflikteilta. Tulevaisuuden yhteisessä asunnossamme pitää olla ainakin yksi suljettava ovi kylpyhuoneen oven lisäksi, jotta omia hommia voi tehdä rauhassa silloinkin, kun molemmat ovat kotona. Korvatulpat ovat olleet elinehto, kun toinen on halunnut soittaa tai kuunnella musiikkia silloin, kun toinen on halunnut tehdä jotain muuta. Kullalle hankalaa on ollut se, että hän ei ole varma, mistä mikäkin esine löytyy. Minulle hankalaa on ollut se, että silmissäni on enemmän tavaroita kuin haluaisin, ja monesti tavaraa lojuu siellä sun täällä, missä sitä ei edes pitäisi olla. Parasta on ollut yhdessäolo ja se, että joka yö saa nukkua toisen kyljessä kiinni.

Muutaman kuukauden kokeilun perusteella voin sanoa, että 21 neliötä riittää väliaikaisesti kahden ihmisen ja heidän tavaroidensa majoittamiseen (joskaan Kulta ei onneksi muuttanut ihan kaikkia tavaroitaan luokseni). Pidemmän päälle asuinkumppanusten hermojen säästämiseksi isompi asunto on kuitenkin paikallaan. Nyt, kun olemme asuneet näin ahtaasti, jo muutama lisäneliö toisi huomattavaa helpotusta, ja luulen, että esimerkiksi pieni n. 35 neliön kaksio voisi tuntua meistä jopa hulppealta.

Mikä on sinusta kahden hengen asunnon pienin kohtuullinen pinta-ala?

Paras jäätelö

Loppukesän helteitä varten haluan jakaa kanssanne lempireseptini: banaanijäätelön.

jätski

Banaanijäätelö on hyvää sellaisenaan, mutta lisukkeet tuovat vaihtelua makuelämykseen. Kuvassa on annos banaani-vadelmajäätelöä. Nam!

Banaanijäätelö on paitsi valtavan hyvää myös terveellistä. Siinä ei ole yhtään lisättyä sokeria eikä mitään muutakaan mitä tarvitsisi vältellä (ellei satu olemaan allerginen banaanille…). Vain herkullista hedelmää ja oman maun mukaan lisukkeita. Tätä jätskiä voi syödä hyvällä omallatunnolla millä tahansa päivän aterialla, jälkiruuaksi, välipalaksi tai muuten vain. Ensimmäinen vaihe pitää tehdä viimeistään edellisenä iltana, jotta banaanit ehtivät jäätyä. Loput vaiheet tehdään hetki ennen tarjoilua.

Perusohjeeseen tarvitset vain kasan kypsiä banaaneita (kypsä tarkoittaa pilkullista/ruskettunutta, banaania, jossa ei ole vihreää väriä jäljellä. Myös ylikypsät banaanit voi taikoa jäätelöksi). Ohjetta voi tuunata lisukkeilla, mutta banaanijäätelö on sellaisenaankin hyvää. Yhteen annokseen käytän yleensä noin 1,5–2 banaania, mutta mikään ei estä sinua tekemästä isompaa tai pienempää annosta.

1. Kuori banaanit ja pilko ne 0,5–1 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Pakasta banaaniviipaleet.

2. Ota jäätyneet banaanit pakastimesta ja heitä ne joko sauvasekoittimen menevään astiaan tai tehosekoittimeen. Anna niiden sulaa sen verran, etteivät ne ole aivan kivikovia. Lisää pieni tilkka vettä. Tässä vaiheessa voit myös lisätä haluamiasi lisukkeita, kuten marjoja, kaakao- tai johanneksenleipäpuujauhetta, piparkakkumausteita, pähkinöitä, taatelia, muita hedelmiä…

3. Soseuta banaanit sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Varo ylikuumentamasta laitettasi, jos sen tehot eivät tahdo riittää: tarvittaessa pidä taukoa ja anna banaanien sulaa vielä vähän lisää. (Oma sauvasekoittimeni ei ole moksiskaan jäisistä banaaneista, mutta vanhempieni luona piti olla varovainen pienitehoisen sekoittimen kanssa.)

4. Siirrä jätski kulhoon/kulhoihin tai työnnä lusikkasi suoraan valmistusastiaan. Jos haluat olla oikein fiini, koristele annos valitsemillasi lisukkeilla.

5. Tarjoile ja nauti.

Dokumenttivinkki: The True Cost

On joitain elokuvia, jotka tuovat kiusallisen vaikuttavasti tietoisuuteen sen, mitä meiltä hyväosaisilta kovasti yritetään piilottaa. Elokuvia, jotka pakottavat hetken miettimään, miten epäoikeudenmukainen ja hierarkkinen globaali yhteiskuntamme onkaan. Elokuvia, jotka jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi katsoa, jotta suunta voitaisiin kääntää.

The True Cost (2015) on yksi näistä elokuvista. Puolitoistatuntinen dokumentti näyttää, mitä halvan pikamuodin takana todella piilee, kuka hetken trendikkäät asumme ompelee ja ketkä joutuvat suoraan ja välillisesti kärsimään tekstiiliteollisuuden sosiaalisesta ja ekologisesta kuormasta. Kaikki se kurjuus on siivottu pois silmistämme, jotta syyllisyydentunne ja empatia eivät hälventäisi markkinataloutta pyörittäviä ostohalujamme.

Vaikka elokuva on aiheeltaan raskas ja saa varmasti pumpuli(tai polyester)pilvillä kävelevän länsimaalaisen pahoittamaan mielensä, antaa se myös toivoa paremmasta. Elokuvassa huomautetaan monta kertaa, että halpa ja eettisesti arveluttava pikamuoti on vallannut markkinat vain parissakymmenessä vuodessa. Tämänhetkinen tilanne ei siis voi olla ikuinen ja muuttumaton totuus, vaan se on vain yksi (häpeällinen) vaihe ihmiskunnan historiassa. Seuraava askel on meidän. Kun vaadimme yrityksiltä läpinäkyvyyttä ja sitoutumista ihmisoikeuksiin, näytämme niille, että eettiselle muodille on kysyntää. Kun muutamme ostokäyttäytymistämme, muutamme maailmaa.

Siispä ennen kuin ostat yhtään uutta vaatetta, kenkää tai asustetta, katso The True Cost. Elokuvan omilla nettisivuilla kerrotaan, mistä sen voi katsoa laillisesti.

Oletko sinä huolissasi ostostesi eettisistä ja ekologisista vaikutuksista? Suositko eettistä muotia?

Mitä tiede sanoo karppaamisesta?

Sain hiljattain erittäin mielenkiintoisen kommentin kirjoitukseeni Rajaton annoskoko. Kommentti tuli nimimerkiltä ”PT ja ravitsemusterapeutti”. Sanon nyt suoraan, että epäilen kovasti ainakin tämän jälkimmäisen nimikkeen aitoutta, ja tulette kohta huomaamaan, miksi. Luottamusta ei myöskään vahvistanut se, että henkilö ilmoitti kommentoidessaan valesähköpostiosoitteen. Ravitsemusterapeuttina esiintyminen ilman asianmukaista yliopistotutkintoa ja Valviran lupaa on muuten laitonta – aivan kuten valelääkärinä toimiminenkin. Nimikettä ravintoterapeutti taas ei valvota, joten sellaisiksi itseään kutsuviin kannattaa myös suhtautua kriittisesti.

Tämä aihe on joka tapauksessa erittäin kiinnostava ja ajankohtainen, ja käytin vastauksen laatimiseen aika paljon aikaani, joten haluan jakaa keskustelumme teidän kaikkien kanssa. Tässä siis saamani kommentti:


”Kannattaa ihan oikeasti tutustua ihmisen ravitsemukseen, Suomessa toitotetaan yhtä totuutta mutta maailmalta löytyy kyllä laadukasta informaatiota pilvin pimein.

Vatsalaukun EI tarvitse venyä että kylläisyyden tunne aktivoituisi. Hormonitoiminta määrittelee näitä asioita niin paljon että kylläisyyden voi saavuttaa vaikka syömällä 20gr tummaa suklaata (esimerkki omasta elämästä juuri nyt, aamupalaa en ole vielä kello kymmeneltä syönyt mutta lounasta odotellessa poistin näläntunteen 90% suklaalla).

VHH nimenomaan edistää jaksamista (tämän voi jokainen testata itse tai sitten uskoa niitä tutkimuksia mitä maailmalta tulee koko ajan lisää). Runsashiilihydraattinen ruoka on se mikä aiheuttaa väsymystä ruokailun jälkeen, ei rasvainen ruoka. Insuliinilla on tässä iso rooli. Aivot ja lihakset EIVÄT tarvitse (juurikaan) sokeria, tämä on ihan perusjuttu. Todella paljon ja kovaa treenaava tarvitsee hiilaria palautumiseen mutta pari kertaa viikossa kevyesti jumppaileva toimistotyöntekijä pärjää vaikka syömällä 300gr hiilaria VIIKOSSA. Aivot eivät tarvitse hiilihydraatteja kuin pienen määrän jonka saa kyllä vaikka olisi Atkinsin dieetillä, loput aivojen energiantarpeesta hoitaa ketoaineet.

Ymmärrän kyllä että olet omat mielipiteesi valinnut (lihan epäterveellisyys, hiilareiden tarve…) eikä niitä muuta edes faktat. Kannattaa kuitenkin varoa mitä kertoo totuutena blogissa, tätä voi lukea vaikkapa joku nuori joka ottaa tuon kaiken totuutena ja saa terveytensä huonoon kuntoon väärillä ohjeilla.

Terveisin,
Yli satakiloinen, paljon ja kovaa treenaava mies joka pärjää puolella kilolla hiilaria viikossa, jo vuodesta 2011 lähtien.”


Ja tässä vastaukseni. Tekstin seassa vilisevät numerot viittaavat alla olevaan lähdeluetteloon.


Kiitos kommentistasi, yli satakiloinen ”PT & ravitsemusterapeutti”.

Totta, ettei mahalaukun venyminen ole ainoa kylläisyyttä säätelevä tekijä mutta tärkeä yhtä kaikki. Meillä on näköjään ihan erilaiset lähtökohdat ruokavalion suhteen. Ensimmäiseksi haluaisin korostaa, että ruokavalioni ei tosiaankaan perustu vain mielipiteeseen tai aatteeseen vaan näyttöön. Olen perehtynyt aika paljon ihmisen ravitsemukseen, kiitos vain. En opiskele alaa, mutta tieto on onneksi kaikkien saatavilla (tiedeartikkelien hakuun voi käyttää esim. Google Scholaria). Lisäksi yliopisto-opinnot, vaikkakin eri alan, ovat antaneet minulle valmiudet lukea ja ymmärtää tieteellistä tekstiä sekä suhtautua lähteisiin, metodeihin ja kaupallisiin yhteyksiin kriittisesti.

Sanot, että karppaamista tukee laadukas kansainvälinen ”informaatio”, mutta et tarjoa esimerkkejä tällaisista lähteistä. Itse en ole törmännyt vielä yhteenkään sellaiseen tutkimukseen, joka kannustaa nauttimaan runsaasti tyydyttynyttä rasvaa, eläinproteiinia ja kolesterolia ja joka ei olisi lihateollisuuden sponsoroima tai selvästi alan pönkittämistä varten tehty tutkimus tai jonka metodiikka olisi hiottu kritiikin kestäväksi (esim. ruokavalion vaikutusta kolesteroliin mitattaessa ei pitäisi käyttää poikittaistutkimusmallia (1), vaan satunnaistettuja vertailukokeita tai kliinisiä tutkimuksia, jotta ihmisten lähtökohtaiset erot kolesterolin määrässä saadaan kontrolloitua). Jos jonkun yksittäisen tutkimuksen löytääkin, se on juuri sitä: yksittäinen tutkimus. Tällaiset pisarat meressä eivät kerro maailmasta tuon taivaallista, sillä tulokset voivat vaihdella tutkimuksesta toiseen, kuten lehtien tiedeuutisoinnistakin huomaa.

Parhaan kuvan olemassaolevasta tiedosta saa kirjallisuuskatsauksista (review, meta analysis), joissa kootaan yhteen viime vuosien tutkimusten tuloksia. Myös väestötutkimukset antavat tärkeää tietoa ruokavalion kansanterveydellisistä vaikutuksista. Näissä laajoissa analyyseissä on tultu siihen tulokseen, että eläinkunnan tuotteiden käyttö lisää riskiä sairastua lähes kaikkiin länsimaalaisiin kansantauteihin: mm. syöpään (2, 3, 4), sydän- ja verisuonitauteihin (5, 6, 7), 2-tyypin diabetekseen (6,8, 9) jne, kun taas runsas hedelmien ja kasvisten syöminen vähentää riskejä (10, 11). Mainitsitkin kommentissasi diabeteksen kannalta olennaisen hormonin, insuliinin, jonka yhdistit runsashiilihydraattiseen ruokavalioon. Tiesitkö, että rasva (ei sokeri) lisää insuliiniresistenssiä (12,13), joka altistaa 2-tyypin diabetekselle? Insuliiniresistenssiltä ja diabetekselta taas suojaa runsaskuituinen ruoka (esim. 14, 15). Kuitua ei saa mistään muusta kuin kasveista, ja se kulkeekin kauniisti käsi kädessä muiden hiilihydraattien kanssa.

Aivojen ensisijainen energianlähde on glukoosi, jota saadaan siis hiilihydraateista. Ketoosi taas on käsittääkseni ihmiskehon suojamekanismi paastonaikaiseen energianpuutteeseen. Kehoon rasvana varastoitu energia joudutaan ottamaan käyttöön, ja keho alkaa tuottaa ketoaineita vaihtoehtoiseksi polttoaineeksi, kun glukoosia ei enää saada riittävästi. Maksa pystyy tiettyyn pisteeseen asti muodostamaan rasvasta ja aminohapoista elämälle välttämättömän minimimäärän glukoosia. Samalla nälän tunne heikkenee ja mielihyvähormonien taso nousee, jotta nälkiintyminen ei tuntuisi niin epämiellyttävältä. Ketoosin voi käynnistää myös rajoittamalla hiilihydraattien saantia rajusti, kuten sinä kannustat tekemään. Sinusta ketoaineet riittävät aivojen ja lihastoiminnan täysipainoiseen pyörittämiseen (pakko kysyä: Juotko myös runsaasti kahvia jaksaaksesi arjessa ja stimuloidaksesi aivojasi?). Koska glukoosi on kuitenkin biologisesti aivojen ja solujen pääasiallinen ja ensisijainen energianlähde,  en näe mitään syytä luopua siitä, jos ei ole pakko (=nälänhätä).

Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla voidaan saavuttaa lyhyellä aikavälillä positiivisia terveysvaikutuksia (jotka todennäköisesti johtuvat pitkälti siitä, että ihminen laihtuu), mutta lukuisten tutkimusten perusteella on huomattu, että pitkällä aikavälillä vähähiilihydraattinen, runsaasti eläinkunnan tuotteita sisältävä ruokavalio nostaa  merkittävästi ennenaikaisen kuoleman riskiä eikä suojaa sydän- ja verisuonisairauksilta (16). Itse tykkään ajatella pitkälle tulevaisuuteen ja valita elämäntavan, jonka avulla voin elää mahdollisimman terveenä mahdollisimman pitkään. Kasvipohjainen ruokavalio vastaa tähän tarpeeseen. Jos välttämättä haluaa vältellä hiilihydraatteja, kannattaa vähähiilihydraattinen ruokavalio toteuttaa kasvipohjaisena, mikä ei nosta kuolemanriskiä kuten eläinpohjainen ravinto vaan jopa laskee sitä (17).

Terveysseikkojen korostamisen lisäksi katson ruokavalioasioissa myös omaa napaani pidemmälle. Vähähiilihydraattinen, runsaasti eläinkunnan tuotteita sisältävä ruokavalio ei ole ekologisesti eikä moraalisesti kestävä ruokavalio, eikä se mahdollista ruuan riittävyyttä kaikille maailman ihmisille. Karjan ruokkimiseen tarvitaan tolkuttomat määrät viljelysalaa, joka pystyttäisiin hyödyntämään moninkertaisesti tehokkaammin, jos kasvit viljeltäisiin suoraan ihmisen ravinnoksi eikä eläinten rehuksi. Karjatalous on myös merkittävä kuivuutta aiheuttava tekijä riskialueilla. Tuotantoläinten uloste taas on vielä pahempi ongelmajäte kuin ihmisuloste, ja sitä syntyy eläinteollisuudessa paljon (puhumattakaan metaanipäästöistä…).

”Kannattaa kuitenkin varoa mitä kertoo totuutena blogissa, tätä voi lukea vaikkapa joku nuori joka ottaa tuon kaiken totuutena ja saa terveytensä huonoon kuntoon väärillä ohjeilla.”

Tämän kommentin voisin sanoa sinulle takaisin. Erityisen huolestuttavaa on, että ravitsemusterapeutin nimikkeen suojista jaellaan ihmisille epäterveellisiä, annoskoon rajoittamisen kautta syömishäiriöihin kannustavia ja pahimmillaan hengenvaarallisia ravitsemusohjeita. Kenenkään henki tuskin on vaarassa, kun kannustan heitä syömään enemmän kasviksia, marjoja, hedelmiä ja palkokasveja ja vähemmän eläinkunnan tuotteita, päin vastoin – näillä muutoksilla pystytään ehkäisemään, hidastamaan ja parhaimmillaan jopa parantamaan kroonisia ja eteneviä sairauksia (18, 19, 20).

Toivon, että osaltani pystyn vähentämään median lietsomaa hiilihydraattikammoa, joka saa syntyjään makeannälkäiset ihmiset luulemaan, että heissä on jotain vikaa, kun makeanhimo saa heistä vallan. Annoskoon ja erityisesti hiilihydraattien rajoittaminen saa monet ahmimaan illan tullen tai viikonloppuna epäterveellisiä ja ravintoköyhiä ruokia, jotta keho saisi energiavajeensa kurottua umpeen. Itsekin olen ollut tässä noidankehässä nuorempana, ennen kuin tajusin, että oikeaa, terveellistä ruokaa ei tarvitse pelätä. Huomasitko muuten, että minä kehuin tekstissäni, kuinka paljon voin syödä hyvällä omallatunnolla, kun taas sinä kehaisit, ettet edes syönyt aamupalaa vaan korvasit sen 20 grammalla suklaata? Minusta on ihanaa, että voin syödä hyvää, elimistöni kannalta optimaalista ja terveyttä edistävää ruokaa, nauttia siitä, ja samalla aivoni ja kehoni saavat kaiken tarvitsemansa energian ja suojaravintoaineet.


Millaiseen informaatioon ravitsemuksesta sinä luotat? Vai voiko mihinkään enää luottaa?


LÄHTEET

1. Jacobs, Anderson & Blackburn (1979). Diet and serum cholesterol: do zero correlations negate the relationship? American Journal of Epidemiology, 110, 77–87.
2. Zhu ym. (2014). Meat Consumption Is Associated with Esophageal Cancer Risk in a Meat- and Cancer-Histological-Type Dependent Manner. Digestive Diseases and Sciences, 59, 664–673.
3. Carr, Walter, Brenner & Hoffmeister (2016). Meat subtypes and their association with colorectal cancer: Systematic review and meta-analysis International Journal of Cancer, 138, 293–302.
4. Qin ym. (2004). Milk Consumption Is a Risk Factor for Prostate Cancer: Meta-Analysis of Case-Control Studies. Nutrition and Cancer, 48, 22–27.
5. Zen, Lv, Pan & Liu. (2013). Red and processed meat consumption and risk of stroke: a meta-analysis of prospective cohort studies. European Journal of Clinical Nutrition, 67, 91–95.
6. Micha, Michas & Mozaffarian (2012). Unprocessed Red and Processed Meats and Risk of Coronary Artery Disease and Type 2 Diabetes – An Updated Review of the Evidence. Current Atherosclerosis Reports, 14, 515-524.
7. Levy, Maor, Presser & Aviram (1996). Consumption of eggs with meals increases the susceptibility of human plasma and low-density lipoprotein to lipid peroxidation. Annals of Nutrition and Metabolism, 40, 243–251.
8. Barnard, Levine & Trapp (2014). Meat consumption as a risk factor for type 2 diabetes. Nutrients, 6, 897-910
9. Bendinelli ym. (2013). Association between dietary meat consumption and incident type 2 diabetes: the EPIC-InterAct study. Diabetology, 56, 47–59.
10: Block, G., Patterson, B. & Subar, A. (1992). Fruit, vegetables, and cancer prevention: A review of the epidemiological evidence. Nutrition and Cancer, 8, 1–29.
11. Foroughi ym. (2013) Stroke and Nutrition: A Review of Studies. International Journal of Preventive Medicine, 2, 165–179.
12. Himsworth (1935). The dietetic factor determining the glucose tolerance and sensitivity to insulin in healthy men. Clinical Science, 2, 67–94.
13. Roden ym. (1996). Mechanism of free fatty acid-induced insulin resistance in humans. The Journal of clinical investigation, 97: 2859–2865.
14. Liese ym. (2005). Dietary Glycemic Index and Glycemic Load, Carbohydrate and Fiber Intake, and Measures of Insulin Sensitivity, Secretion, and Adiposity in the Insulin Resistance Atherosclerosis Study. Diabetes Care, 28, 2832-2838.
15. Anderson, Gustafson, Bryant & Tietyen-Clark (1987). Dietary fiber and diabetes: a comprehensive review and practical application.Journal of the American Dietetic Association, 87, 1189–1197.
16. Noto, Goto, Tsujimoto & Goda (2013). Low-carbohydrate Diets and All-Cause Mortality: A Systematic Review and Meta-Analysis of Observational Studies . Plos One.
17. Fung ym. (2010) Low-carbohydrate diets and all-cause and cause-specific mortality: two cohort studies. Annals of Internal Medicine, 153, 289–298.
18. Hu (2003). Plant-based foods and prevention of cardiovascular disease: an overview. The American Journal of Clinical Nutrition, 78, 544S-551S
19. Barnard ym. (2005). The effects of a low-fat, plant-base dietary intervention on body weight, metabolism, and insulin sensitivity. The American Journal of Medicine, 118, 991–997.
20. Tuso, Ismail, Ha & Bartolotto (2013). Nutritional Update for Physicians: Plant-Based Diets. Permanent Journal, 17, 61–66.

Pääsykoerumba ja vieraanvaraiset ihmiset

Loppukevääni ja alkukesäni on kulunut pääsykokeisiin valmistautumisen ja kokeissa ravaamisen merkeissä. Nyt, kun olen saanut yliopistolla kandidaatin tutkinnon pakettiin, sormeni syyhyävät soittamisen pariin. Olen hakenut musiikkialan korkeakoulutukseen yhteensä kolmeen kaupunkiin eri puolilla Suomea, ja jos onni suo, ensi syksynä muutan minulle ihka uuteen kaupunkiin, joka sijaitsee huomattavan matkan päässä kotiseudustani (parhaassa tapauksessa neljän tunnin bussimatkan päässä, toiseksi ja kolmanneksi parhaassa matka vie jopa seitsemän tuntia). Tätä povailin jo taannoin tässä tekstissä.

Kahteen pääsykoekaupungeista matkustin bussilla, mutta kolmanteen ei mennyt aikatauluuni sopivasti julkisia, joten isäni tarjoutui kuskaamaan minut sinne autolla. Veljenikin hyppäsi mukaan, ja saimme aikaiseksi ihan hauskan road tripin. Tästä valintakokeesta selvisin kyydin ansiosta alle vuorokaudessa. Muihin kahteen jouduin varaamaan kaksi päivää kumpaankin: matkustin kaupunkiin edeltävänä päivänä ja yövyin siellä, toisena päivänä suoritin kokeet ja matkustin illalla takaisin kotiin. Koska suunnittelin matkani ajoissa, onnistuin ostamaan halvat bussiliput (5–10€/kpl, yhteensä 29 € / neljä lippua). Hotelliyöt sen sijaan olisivat maksaneet maltaita, ja niiden takia budjettini olisi ylittynyt rajusti. Aloin siis miettiä vaihtoehtoisia majoitusmahdollisuuksia.

Ensin mietin hiljattain paljonpuhuttua Airbnb:tä, mutta sitten muistin Couchsurfing*- eli sohvasurffauspalvelun olemassaolon. Couchsurfing on kansainvälinen sosiaalinen kanava, jonka kautta matkailijat ja paikalliset asukkaat voivat löytää toisensa ja jakaa toisilleen palasen ajastaan, kokemuksistaan tai kodistaan. Raha ei liiku palvelun käyttäjien välillä. Kiinnostuin sohvasurffaamisesta jo vuosia sitten, mutta en ole koskaan päässyt kokeilemaan sitä, sillä en ole juurikaan matkustellut vieraisiin paikkoihin. Nyt tajusin, että palveluahan voisi käyttää yhtä lailla kotimaan matkailussa kuin ulkomaillakin. Ehkä se olisi astetta turvallisempaakin, ja ainakin majoittajan kanssa puhuttaisiin varmasti samaa kieltä. Mutta mahtaakohan kukaan oikeasti suostua ottamaan minut hoteisiinsa ihan ilmaiseksi?

Rekisteröidyttyäni palveluun käytin ensimmäiseksi hetken aikaa oman profiilini täyttämiseen, jotta en vaikuttaisi majoittajien silmissä epäilyttävältä. Sitten hain ensimmäisen pääsykoekaupungin rekisteröityneet ”hostit”, tutkin profiileja sillä silmällä, uskaltaisinko nukkua tällaisen henkilön luona, ja lähetin luotettavimman oloisille, positiivisia arvioita saaneille majoittajille majoituspyynnön. Neljästä ehdokkaasta kaksi ylipäätään vastasi, toinen kieltävästi ja toinen myöntävästi. Uskalsin luottaa myönteisen vastauksen antaneeseen henkilöön, koska hänellä oli yli kaksikymmentä positiivista palautetta. Toista pääsykoetta varten jouduin lähettelemään useampia viestejä, joista sain lopulta kaksi myöntävää vastausta. Toinen lupautui varamajoittajaksi, jos jotain yllättävää ilmenee ensimmäisen esteeksi (ei ilmennyt). Henkilö, jonka luo päädyin menemään, oli uusi palvelun käyttäjä, kuten minäkin, eikä hänellä ollut vielä suosituksia. Löysin hänet kuitenkin Facebookista, ja hän vaikutti oikealta, ihan normaalilta ja luotettavalta ihmiseltä, joten annoin mennä (ulkomailla en varmaankaan uskaltaisi toimia näin).

Molemmat sohvasurffauskokemukseni olivat positiivisia. Varsinkin ensimmäinen majoittajani oli valtavan ystävällinen ja avulias: juttelimme tuntikausia ajankohtaisista aiheista, ja hän tarjoutui jopa esittelemään minulle kaupunkia pääsykokeeni jälkeen, ennen kuin bussini kotiin lähtisi. Otin tarjouksen kiitollisena vastaan. On aivan erilaista tutustua uuteen kaupunkiin älypuhelimen karttasovelluksen avulla kuin paikallisen asukkaan kanssa, joka osaa vinkata parhaat kirpputorit, ulkoilureitit ja vegaanilounasta tarjoavat opiskelijaruokalat. Toisen majoittajan kanssa en ehtinyt ihan kauheasti viettää aikaa, sillä saavuin aika myöhään illalla, menin aikaisin nukkumaan ja lähdin aikaisin aamulla pääsykokeisiin. Ilta- ja aamupalan ohessa ehdimme kuitenkin rupatella, ja sain häneltäkin hyviä vinkkejä esimerkiksi asunnonhakuun mahdollisessa tulevassa opiskelukaupungissani.

Sohvasurffaaminen on maksutonta, mutta vein molemmille majoittajille tuliaiseksi hiukan hedelmiä. En tiedä, kuuluvatko tuliaiset sohvasurffailukulttuuriin, mutta ajattelin, että se on ihan kohteliasta, ei vie minua vararikkoon eikä aiheuta majoittajille säilytystilapulmia (ensimmäinen majoittajani kertoi, että monet surffaajat tuovat tuliaiseksi teetä, jota hänellä on nyt kaapissa enemmän kuin hän ehtii itse juoda varmaan ainakaan seuraavan parin vuoden aikana). Hyödyin näiden ihmisten vieraanvaraisuudesta ja vaivannäöstä hurjasti, ja tuntui, etten pystynyt antamaan mitään muuta vastineeksi kuin vähän juttuseuraa, näytteen asuinseutuni murteesta ja tunteen siitä, että he saavat auttaa toista. Mutta se kai on sohvasurffaamisen ideakin. Ollaan pyyteettömästi vieraanvaraisia, uskalletaan ottaa apu vastaan ja tehdään sillä tavalla maailmasta hiukan ystävällisempi paikka.

Voin suositella sohvasurffaamista myös muille matkaajille. Turvallisuuteen kannattaa toki kiinnittää erityistä huomiota, sillä kauhutarinoita seksuaalisesta ahdistelusta ynnä muista ikävistä surffikokemuksista löytyy netistä aika paljon. Onneksi palvelussa on toimiva palautejärjestelmä, jonka avulla epäasialliset käyttäjät jäävät kiinni. Sohvasurffaillessa kannattaa myös varautua olemaan sosiaalinen. Itse tykkään kyllä tutustua mukaviin ihmisiin, mutta introverttinä koen aktiivisen sosialisoinnin myös aika rasittavaksi. Sohvasurffaus on sosiaalinen kokemus, joten jos haluaa olla ihan rauhassa itsekseen, on ehkä syytä miettiä, onko se oma juttu. Itse puntaroin tätä puolta kaikkein eniten: osaanko jutella niitä näitä vieraan ihmisen kanssa, mitä jos haluan olla yksin mutta hän ei, entä jos emme tule toimeen jne. Kaikki meni kuitenkin näiltäkin osin hyvin, enkä kokenut kuormittuvani kohtaamisista liikaa. Sainhan ladata yksinoloakkuni taas täyteen pitkien bussimatkojen aikana.

Miten sinä yleensä majoitut matkoillasi? Oletko kokeillut sohvasurffaamista?


*Alkujaan voittoa tavoittelematon järjestö on nykyään voittoa tavoitteleva yksityisomisteinen osakeyhtiö. Couchsurfing-palvelussa on maksullisia osioita, jotka eivät kuitenkaan ole (ainakaan vielä) välttämättömiä onnistuneiden surffihetkien kannalta. Selkeitä kaupallisia elkeitä palvelussa kuitenkin on, ja esim. surffausprofiilin yhdistäminen Facebookiin on aloittavalle surffaajalle lähestulkoon pakollista. Jos päätät liittää FB-profiilisi Couchsurfingiin, huomaa estää kaikkien ei-pakollisten tietojen jakaminen (erityisesti kaverilistasi!); niitä voidaan muuten käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman erillistä lupaa.

Päivän ruuat I

Monet teistä ovat olleet kiinnostuneita siitä, mitä minä käytännössä tarkoitan, kun puhun kasvipohjaisesta ruokavaliosta – siis mitä minä oikein syön. Siksi aloitan juttusarjan, jossa esittelen kuvin ja sanoin, mitä olen eräinä päivinä elämässäni syönyt. En tiedä vielä, kuinka usein tällaisia julkaisuja on luvassa, mutta tarkoitus on tehdä ainakin muutama.

En ole kummoinenkaan kokki, ja ruuanlaittoni on aina hyvin suurpiirteistä. En siis välttämättä jaa täällä tarkkoja reseptejä, vaan annan lähinnä vinkkejä, millaisia kasvipohjaiset ateriat voivat esimerkiksi olla. Huom: Näihin ei pidä suhtautua ohjeina siitä, mitä sinun pitäisi päivittäin syödä. En ole välttämättä tarkistanut, muodostavatko esittelemäni ateriat ravintosisällöltään täydellisen kokonaisuuden, enkä yritäkään väittää, että ruuat olisivat viimeisen päälle hiottuja – tämä on vain esimerkki yhtenä tavallisena päivänä syömistäni ruuista.

Nämä ruuat söin siis yhtenä päivänä aiemmin tällä viikolla. Ruuat ovat vegaanisia ja öljyttömiä. Kuvissa esiintyvä kulho on litran vetoinen.

Aamupala

image1

Syön melkein joka aamu samaa aamiaista: ruispuuroa höysteineen. Söisin mieluummin kaurapuuroa (se on halvempaa ja maukkaampaa), mutta jostain syystä vatsani ei pidä kaurasta. Lisukkeet vaihtelevat sen mukaan, mitä kaapista, hedelmäkorista ja pakastimesta löytyy. Tällä kertaa puuron päällä oli muutama taateli, pellavansiemenrouhetta, pari banaania, pakastettuja mustikoita, melassia ja kuivattuja happomarjoja. Mausteeksi ripottelin kanelia ja neilikkaa. Tykkään syödä ison (ja makean) aamupalan, jotta saan päivän alkuun runsaasti energiaa ja nälkä pysyy poissa pitkään. Haluan myös tankata monipuolisesti suojaravintoaineita heti aamusta, siksi puuronpäällisiä on niin paljon.

Lounas ja päivällinen

image6

Minua ei haittaa syödä samaa ruokaa monena peräkkäisenä päivänä tai edes useamman kerran saman päivän aikana. Nyt nautin sekä lounaaksi että päivälliseksi perunoita (n. 6 kpl/annos) ja lempiruokaani, maukasta ja täyttävää intialaistyyppistä linssimuhennosta, dalia (kirjoitusasu vaihtelee: dal, dahl, dhal tai daal). Dalin pääraaka-aine on punaiset (tällä kertaa keltaiset) linssit, lisäksi heitin pataan muutaman porkkanan ja punasipulia. Daliin voi upottaa ihan mitä tahansa kasviksia, joita sattuu olemaan käden ulottuvilla. Maustoin ruuan garam masala -mausteseoksella, kurkumalla, kuminalla, chilillä, inkiväärillä ja omenaviinietikalla. Päälle pilkoin vähän avokadoa, jota satuin löytämään torilta hyvään hintaan.

Iltapala

En ottanut iltapalasta kuvaa, mutta söin hedelmiä: muistaakseni yhden mangon sekä taateleita. Söin päivällä runsaasti ja suhteellisen myöhäisinä kellonaikoina, joten kevyt iltapala riitti.

Seuraavaksi karsitaan ihmissuhteita

Minimalismi on elämänasenne, joka ei rajoitu vain tavaroiden karsimiseen. Minimalismin tiellä kaikenlaista epäolennaista raivataan tärkeiden asioiden tieltä. Luovutaan ylimääräisistä rasitteista, jotta resursseja jää merkittävimmille asioille. Olen edennyt minimalistisella polullani kohtaan, jota olen hiukan kammoksuen odottanut. Se kohta on ihmissuhteideni tarkastelu kriittisin silmin.

Ajatus on muhinut jo joitakin kuukausia, siitä asti kun eräänä iltana vakiokaveriporukan kanssa iltaa istuessani mietin, että minulla ei ole kivaa. Tajusin, että tässä porukassa minulla ei ole ollut kivaa pitkään aikaan. Porukka on jäämiö lukioajoilta, jolloin oli hauskaa ja luontevaa hengata isolla porukalla. Nykyään kaipaan pienempää piiriä. Osa ryhmän jäsenistä on minulle tärkeitä ystäviä, joita haluaisin nähdä useammin, jotkut taas ovat jääneet etäisiksi eikä meillä ole oikein mitään yhteistä, minkä vuoksi keskustelun ylläpitäminen tuntuu monesti raskaalta. Onpa porukassa eräs sellainenkin, josta en suoraan sanottuna pidä ja joka ei myöskään pidä minusta. Me molemmat tiedämme tämän, mutta olemme vuosikausia yrittäneet sietää toisiamme vaihtelevalla menestyksellä. Olen nyt ymmärtänyt, että tästä ihmissuhteesta minun pitää luopua ensimmäiseksi.

Ihmisten ”karsiminen” elämästä tuntuu lähtökohtaisesti pahalta ajatukselta. Ihmisethän eivät ole tavaroita. Ihmisiä ei voi arvostella sen mukaan, kuka herättää riemua ja kuka ei, ketä olen käyttänyt viimeisen vuoden aikana ja kaipaanko tätä henkilöä, jos suljen hänet muutamaksi kuukaudeksi pahvilaatikkoon piiloon. Minimalistisessa lähestymistavassa on silti ideaa myös ihmissuhteissa. Tärkeää ei liene ihmissuhteiden määrä vaan niiden laatu. Jotkin ihmissuhteet edistävät molempien osapuolien hyvinvointia, jotkut hyödyttävät toista mutta syövät toista, ja osa suhteista on varsin myrkyllisiä molemmille osapuolille. Lisäksi ihmissuhde voi olla ikään kuin yhdentekevä: ollaan pintapuolisesti kavereita mutta ei puhuta kovin syvällisistä asioista eikä mietitä, mitä toiselle kuuluu, kun viime tapaamisesta on kulunut jo tovi. Miksi pitää kiinni suhteista, jotka tuntuvat rasitteilta tai ihan vaan – no – turhilta?

Luulen, että minun on tullut aika irrottautua koko lukiokaveriporukasta, jotta pääsen irti kaikkein kuluttavimmasta ihmissuhteestani. Samalla taakse taitavat jäädä ”yhdentekevät” ihmissuhteet, siis ihmiset, joiden kanssa en koe minkäänlaista yhteenkuuluvuutta ja joita näen vain tavan vuoksi. Sen sijaan haluan jatkossa panostaa enemmän tärkeisiin ystävyyssuhteisiin. Pienemmän porukan tai vaikka vain yhden ihmisen kanssa on helpompi järjestää tapaaminen kuin ison porukan, eikä pienimuotoiseen tapaamiseen tarvitse varata niin paljon energiaa. Ehkä vihdoin ystävien näkeminen voi taas olla voimaannuttava tilaisuus eikä rasite. Enää täytyy miettiä, miten käynnistän muutoksen: avaudunko kavereille pohdinnoistani vai jättäydynkö vain hiljakseen porukan ulkopuolelle.

Oletko sinä päättänyt päättää ystävyys- tai kaverisuhteen jostain syystä? Kuinka kerroit toiselle, ettet halua enää viettää aikaa hänen kanssaan, vai annoitko suhteen vain kuihtua itsestään pois?

Rajaton annoskoko

Ravitsemukseen liittyvä uutisointi saa minut usein surulliseksi. Kuten tänään, kun Helsingin Sanomat ohjeisti, kuinka paljon ihmisen pitäisi syödä. Tai oikeastaan kuinka vähän. HS:n haastatteleman THL:n edustajan mukaan pasta-annos ei saisi olla kahta desilitraa suurempi, ja yli kaksi pientä perunaakin on ilmeisesti liikaa. Annoskokosuosituksia verrataan aikuisen ihmisen päivittäiseen energiantarpeeseen, joka on haastatellun mukaan keskimäärin 2000 kilokaloria.

Lasketaanpa, kuinka paljon energiaa kussakin HS:n kuvaamassa annoksessa on. Tiedot ruokien ravintoainekoostumuksista ovat kaikkien saatavilla Fineli-tietokannassa. Lisäsin listan perään vertailun vuoksi ruokalusikallisen oliiviöljyä, jota niin monet tykkäävät salaattiinsa ja muihinkin ruokiin lorauttaa.

2 dl pastaa (n. 120 g) = 120 kcal
2 pientä perunaa (120 g) = 66 kcal
4 eineslihapyörykkää (120 g) = 260 kcal
Lohifilee (120 g) = 235 kcal
Pullaviipale (30 g) = 100 kcal
1 rkl oliiviöljyä (14 g) = 119 kcal

Kuten huomaatte, pasta ja etenkin peruna ovat esimerkkiannoksissa kaikkein vähäenergisimpiä painoon suhteutettuna. Niiden popsimisesta ei tarvitse olla huolissaan (ks. myös perunanpuolustuspuheeni). Pulla sekä oliiviöljy (tai mikä tahansa muu rasvavalmiste) sen sijaan kannattaa heivata ihan ensimmäiseksi – niistä saa paljon tyhjää energiaa ilman suojaravintoaineita. Myös lihatuotteet sisältävät runsaasti energiaa ja aiheuttavat lisäksi mm. syöpää, diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja, joten ihmettelen, miksi niitä ”saa” syödä noinkin paljon.

On vaikea kuvitella, että keskikokoinen, perusaktiivinen ihminen pärjäisi kahden desilitran pasta-annoksella. Itse en ainakaan päräjäisi. Pienen annoskoon ongelma on se, että vatsalaukku ei veny juurikaan, jolloin kylläisyyden tunne ei pääse kunnolla aktivoitumaan. Lisäksi maha tyhjenee nopeasti, joten kohta vatsa kurnii taas. HS:n ohjeiden mukainen lounas olisi sitä paitsi todella vähähiilihydraattinen ja runsasrasvainen, mikä sekään ei edistä jaksamista. Aivot ja lihaksethan tarvitsevat sokeria (jota saadaan hiilihydraateista) toimiakseen. Runsasrasvainen ruoka taas on raskas sulattaa ja aiheuttaa väsymystä ruokailun jälkeen.

Ylipäätään en usko annoskoon rajoittamisen olevan tehokas ja kestävä tapa ylläpitää terveyttä. Päin vastoin annoskoon tarkkailu ja minimointi voi johtaa häiriintyneeseen syömiseen, ravintoainevajeisiin ja mielitekoihin, koska keho ei  saa riittävästi kaipaamaansa energiaa ja suojaravintoaineita. Sen sijaan, että keskittyy vain siihen, kuinka paljon syö, olisi järkevää punnita tarkemmin, mitä syö. Lähes kaikki kasvit ovat suhteellisen vähäenergisiä ja sisältävät paljon elimistölle välttämättömiä suojaravintoaineita sekä vettä ja kuitua, jotka auttavat saavuttamaan kylläisyyden tunteen ja pitämään nälän poissa pitkään. Kasveja voi syödä mahan täydeltä ilman huolta lihomisesta ja elintapasairauksista.

IMG_0874

Tältä näytti oma lounaani tänään. Litran vetoisessa kulhossa on runsaasti kaalia, perunaa, linssejä sekä porkkanaa. Reilusti mausteita, ei öljyä eikä eläintuotteita. Kalorimäärää en viitsinyt laskea, koska sillä ei ole väliä. Tärkeintä on, että nautin ruuasta, tulin kylläiseksi ja kehoni sai tarvitsemaansa energiaa,  kuitua sekä suojaravintoaineita. Se on ruuan tarkoitus.

Viikon hedelmäostokset

IMG_0822

Pussillinen banaaneja 1 €, ananas 1 €, irtoviinirypäleet 1,90 /kg, mangot 1,50 /2 kpl ja päärynät 1,50 kg.

Olen aivan innoissani kevään hedelmätarjonnasta! Vaikka pidänkin appelsiineista, on kiva saada vähän vaihtelua ja uusia makuja hedelmäkoriin.

Tämän viikon hedelmäsaldo: 6,5 kg hedelmää 7,15 eurolla Kauppatorilta. Kyllä kelpaa. Nämä herkut eivät tosin ihan täyttä viikkoa kestäne, sillä Kultakin tulee viikonlopuksi niitä napostelemaan.

Lähiviikkoina on luvassa lisää vinkkejä siitä, mitä kaikkea kasvipohjaista ruokavaliota noudattava ihminen voi syödä (voin paljastaa jo vähän etukäteen: kasveja!).

Lopuksi vielä tarjoiluehdotus mangoille:

IMG_0824

Näin se tehdään