Liike luontevaksi osaksi päivää

Pääsin syksyllä osallistumaan fysioterapeutin pitämälle kurssille, jossa käsiteltiin muusikoiden työergonomiaa sekä tuki- ja liikuntaelimistön pulmia yleisesti. Kurssi oli valtavan hyödyllinen: vihdoinkin ymmärsin, miksi liikuntaa ylipäätään pitää harrastaa. Ei siksi, että on tärkeää olla hyvässä kunnossa, ei painonhallinnan takia eikä edes liikunnan ilon vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että verenkierto ei toimi kunnolla, jos ei liikuta raajojaan. Ja tehokas verenkierto taas on tärkeää, jotta kehon joka kolkka saa happea ja muita elintärkeitä aineita. Rajoittunut verenkierto taas aiheuttaa kipuja, särkyjä, jumeja, väsymystä ja heikkoutta. Säännöllisen hikiliikunnan harrastaminen on tärkeää, mutta kenties vielä tärkeämpää on lisätä liikettä pitkin päivää.

Opin kurssilla, että yhdessä asennossa (istuen, seisten tai yksitoikkoista pientä liikettä tehden) saa olla korkeintaan 45 minuuttia, jonka jälkeen vaurioiden riski lisääntyy kohtuuttomasti. Kolmen vartin jälkeen on syystä vetää lapaluut yhteen ja laittaa veri kiertämään. Fysioterapeutin mukaan 10-15 minuutin liikettä sisältävä tauko riittää ”nollaamaan” vauriot, ja tauon jälkeen voi taas istua/työskennellä/opiskella/soittaa 45 minuuttia ennen seuraavaa taukoa. Muutaman 45-minuuttisen jälkeen on hyvä pitää vähän pidempi tauko. Fysioterapeutin mukaan pitkin päivää tapahtuvan liikkeen lisäksi on hyvä hengästyä ja hikoilla vähintään pari kertaa viikossa puolen tunnin ajan kerrallaan. Iltaisin hän suositteli tekemään palauttavia harjoitteita: tietynlaisia kevyitä venytyksiä ja esimerkiksi yläselän lihaksia vahvistavia harjoituksia.

Fysioterapeutin kurssi ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. Aloitettuani musiikkiopinnot ammattikorkeakoulussa lisäsin harjoitteluni määrää rajusti. Osasin kyllä joten kuten jaksottaa treenaamista, mutta tauoilla lähinnä löhöilin. Kaiken tämän seurauksena hartiani menivät jumiin, ranteeni, käsivarteni, sormeni ja kämmeneni kipeytyivät, ja pelkäsin, että kohta en voi soittaa enää ollenkaan. Kurssilla sain tietää, että syy oli omassa toiminnassani, kun en osannut lisätä treeniaikaa vähitellen, pitää asianmukaisia taukoja tai tehdä palauttavia harjoitteita. Jos joskus venyttelinkin, sain tietää, tein sen väärin! Tiesittekö, että venytellessä raajat eivät saa pistellä tai puutua, koska silloin venyy hermo eikä lihas? Tai että esimerkiksi selän venyttäminen voi pahentaa selkä- ja hartiakipuja, koska ongelma on todennäköisemmin liian heikot lihakset kuin liian kireät lihakset? Minä en tiennyt! Miksei tällaisia asioita opeteta peruskoulun liikuntatunnilla?

Onneksi tiedän nyt paremmin. Olen ottanut tavaksi jaksottaa harjoitteluni 45 minuutin toveihin, joiden välillä pidän liikuntatauon. Käytän apuna ajastinta, jotta ei tarvitse vilkuilla kelloa jatkuvasti. Puhaltajille räätälöidyn jokailtaisen kehonhuolto-ohjelman eli tiettyjen lihasten venytyksen ja toisten lihasten vahvistamisen ansiosta lihasjumit ja kivut ovat vähentyneet huomattavasti. Joka viikko en ehdi (krhm… tai viitsi) järjestää pidempiä liikuntahetkiä, mutta pidän huolta, että liikun joka päivä lyhyinä pätkinä pitkin päivää. Jotta liikkeestä tulisi mahdollisimman luonteva ja mukava osa päivää, olen päättänyt tehdä siitä leikinomaista. Sitä varten hankin muutaman lelun, joiden ansiosta tulee liikuttua melkein huomaamatta ihan huvikseen:

  • Tasapainolauta (käytettynä), jolla tasapainoilen aina, kun pesen hampaat.

  • Vaahtomuovipallo (uutena kaupasta) sormien lihasten vahvistamiseen. Kulkee repussa mukana, ja puristelen sitä aina, kun muistan. Saatanpa heitellä seinäänkin.

  • Powerball (käytettynä) ranteen ja kyynärvarren lihasten vahvistamiseen. Tällä on ollut venytysten ohella suurin vaikutus käsikipujeni parantumiseen. Kojeen pyörittely on hauskaa, mutta sitä ei pysty tekemään muutamaa minuuttia kauempaa, kun kättä alkaa jo kuumottaa. Tämäkin kulkee aina repussa mukana.

  • Jumppapallo (käyttämättömänä, nettikirppikseltä), jotta muistaisin myös kotona ollessani monipuolistaa liikkeitäni ja asentojani. Kaikkein hauskinta on maata selällään lattialla ja heittää pallo ilmaan käsillä, ottaa se jaloilla kiinni, heittää sitten jaloilla ja ottaa taas käsillä kiinni. Ja hups, siitä tuli vatsalihasharjoitus.

  • Footbag (käsinommeltu, uutena) on ehkä paras liikuntahankintani. Kulta sai minut innostumaan potkimisesta, ja nyt vietän melkein kaikki taukoni pääasiassa bägäillen. Hauskinta on se, että uusia temppuja oppii suhteellisen nopeasti. Uskon, että tällainen jalkojen hienomotoriikkaa vaativa laji on erityisen hyvää vastapainoa soitolle, joka keskittyy yläkroppaan ja varsinkin käsiin. Monipuoliset, vaihtelevat liikeradat kehittävät paitsi lihaksistoa myös aivoja.

  • Vielä hankintaa odottaa jumppakuminauha, jolla voin tehdä vastaliikkeitä pitkin päivää. Sekin kulkisi aina mukana repussa.

Suunnitelmani toimii. Liikun päivän mittaan varmaan enemmän kuin koskaan alakouluaikojen jälkeen. Kaikki leluni ovat päivittäin tai lähes päivittäin käytössä, eikä liikkuminen tunnu ollenkaan vastenmieliseltä, päin vastoin. Nurkkaan pölyttymään jäävät kahvakuulat tai kuntopyörät eivät oikein sovi minimalistin mielenmaisemaan, mutta hyvin valitut, ahkeraan käyttöön päätyvät liikuntavälineet (vaikka sitten se kahvakuula ja kuntopyörä) oikeuttavat paikkansa kodissa ja ovat suorastaan sijoitus omaan terveyteen. Jos innostuu hankkimaan kuntoiluvälineitä, kannattaa ehdottomasti kurkata nettikirpparien tarjonta ennen kauppaan suuntaamista.

Liikutko sinä pitkin päivää? Motivoivatko välineet liikkumaan?

Vuosi 2016 vaatteina

En ollut asettanut itselleni vuoden vaatebudjettia, koska rahankäyttöni on hyvällä tolalla ja toisaalta uskallan ostaa tarvittaessa myös kallista, vaikka harkitsenkin isoja ostoksia  pitkään. Käytin vuoden aikana noin 260 euroa (minulle) uusiin vaatteisiin (lisäksi huoltokustannukset noin 60 euroa), mikä kuulostaa omiin korviini aivan odotettavissa olleelta, kohtuulliselta summalta. Yhteensä hankin tai sain 11 kpl vaatteita ja kenkiä. Suurin osa hankinnoista tuli välittömään tarpeeseen, mutta mukaan mahtui myös joitain huteja ja joitain turhuuksia.

Alkuvuonna postiluukusta kolahtivat uudet mittatilauskenkäni, jotka otin käyttöön keväällä lumien sulettua. Nämä kengät olin tosin maksanut jo edeltävänä syksynä, joten ne eivät näy kustannuksena vuoden 2016 kirjanpidossa.

Vuoden ensimmäisen varsinaisen vaateostokseni tein vasta kesäkuussa, kun hankin pitkään etsimäni yksinkertaisen mustan mekon. Mekko on kotimaisen valmistajan teollisuuden ylijäämäkankaasta ompelema. Malli on aika lailla sellainen kuin olin mielessäni visioinutkin (muuten rento/löysä, mutta kuminauha kuroo vyötärön esiin, ja kaiken kukkuraksi mekossa on taskut, jotka ovat todella kätevät). Parasta on, että mekossa ei ole polyesteriä vaan materiaali on 50% puuvillaa, 50% modaalia. Kustannus: 134,00.

Kesällä ostin kiireessä kevyesti käytetyt kesäkengät loppuunkäytettyjen balleriinojeni tilalle. Ostos ei ollut aivan nappi: ensin oikeankokoisilta tuntuneet keinonahkatossut osoittautuivat käytössä hiukan nafteiksi, hiertäviksi ja hiostaviksi (mitä toisaalta muovikengiltä voi odottaakaan). Malli on kuitenkin kiva, ja sainpahan nyt ostettua hiukan lisäaikaa kunnollisten kesäkenkien löytämiseen. Kustannus: 4,00.

Käytettynä ostin myös harmaanvihertävän perustopin aluspaitakäyttöön. Materiaali 95 % puuvilla, 5% elastaani. Kustannus: 2,95.

Syksyllä ostin upouudet, Tunisiassa vastuullisesti valmistetuiksi väitetyt mustat farkut. Materiaali 97,8% luomupuuvilla, 2,2% elastaani. Minulla on kahdet toiset housut, joilla pärjään hyvin arjessa, mutta kummatkaan niistä eivät ole enää riittävän siistit esiintymiskäyttöön. Aion käyttää uusia farkkujani säästellen ja aluksi ainoastaan siistiä pukeutumista edellyttävissä tilanteissa aiemmin visioimani housujen kiertosysteemin mukaisesti. Kustannus: 109,95.

Ilmaiseksi sain isoäidin vanhan retrovillapaidan sekä kolme huivia (materiaaleista ei varmuutta). Paidan väri puki minua niin hyvin, että otin sen vastaan, vaikka en olisi välttämättä tarvinnut. Olen käyttänytkin paitaa aika paljon, joten se saa pysyä vaatekaapissani. Huivitkin olivat passeleita värien puolesta, mutta olen toistaiseksi käyttänyt niistä vain yhtä. Kustannus: 0,00.

Minulla on ollut viime aikoina sellainen olo, että haluaisin alkaa pukeutua hiukan aikuisemmin. En aio tehdä mitään yhtäkkistä vaatekaapin täysmuutosta, mutta vähitellen voisin lisätä villapaitoja siistimpien vaatteiden osuutta pukeutumisessani. Nämä pohdinnat johtivat vuoden lopulla kahteen heräteostokseen, molemmat käytettyjen vaatteiden markkinoilta. Ensimmäinen on hillitty, jopa juhlava vihreä paitapusero, materiaalina 100% cupro (en ollut ennen kuullutkaan tästä selluloosapohjaisesta muuntokuidusta). Toinen on niinikään paitapusero, joskin kuosiltaan hiukan villimpi ja malliltaan arkisempi, materiaalina 100% viskoosi. Molemmille on ollut jo käyttöä ja uskon, että on jatkossakin. Itse asiassa luulen, että paitapuseroista tulee minun juttuni. Kustannus: 10,20.

***

Muuton yhteydessä vein muutaman vähällä käytöllä olevan ok-kuntoisen vaatteen keräykseen. Tunsin siitä huonoa omatuntoa, koska tiedän, että käytetyistä vaatteista on valtavasti ylitarjontaa, ja päätin, että jatkossa käytän kaikki vaatteeni loppuun asti, mikäli se suinkin on mahdollista. Tämä edellyttää ensinnäkin harkittuja ostoja, jotta vaatteet miellyttävät vielä muutaman vuoden kuluttuakin ja toiseksi riittävän suppeaa vaatevarastoa, jotta valtaosa vaatteista on niin tiheään käytössä, että ne ehtivät kulua loppuun, ennen kuin mieltymykset, muoti tai koko muuttuvat.

Ja kyllähän ne vaatteet kuluvat, kun niitä käyttää. Heitin tänä vuonna pois ainakin muutamat rei’ille käytetyt alushousut ja sukat, yhdet pilalle venahtaneet, kohta kymmenen vuotta vanhat bikinit, reikiintyneen, n. 15 vuotta vanhan yöpaidan sekä pari venahtanutta ja reikiintynyttä alustoppia (yöpaita ja topit toimivat rätteinä ennen kuin päätyivät roskiin) sekä kahdet puhkikäytetyt kengät. Polvista hapertuneista, hyvin palvelleista ja moneen kertaan korjatuista lempifarkuistani leikkasin shortsit, joiden uskoisin kestävän vielä pari seuraavaa kesää.

Vuonna 2017 en näillä näkymin tarvitse paljonkaan täydennystä vaatekaappiini. Jos jotain, joudun ostamaan uusia alushousuja, sukkia, pitkiksiä ja toppeja. Mahdollisesti uudet (hyvät!) kesäkengät, jos löydän sellaiset. Jos kohdalle osuu juuri oikeanlainen viininpunainen paitapusero, ostan senkin. Oletan, että rahaa vaatteisiin kuluu vähemmän kuin viime vuonna, mutta en tälläkään kertaa määritä tarkkaa budjettia vaatteille. Toisin kuin moni muu yksinkertaistaja, en aio myöskään pitää sen kummempaa ostolakkoa kuin aiemminkaan. Ostan, kun tarvitsen ja sopiva osuu kohdalle. Sen sijaan ilmaiseksi tarjolla olevien vaatteiden suhteen yritän olla tänä vuonna nipompi.

Laaditko sinä vuodeksi vaatebudjetin? Pidätkö kirjaa hankinnoistasi?

Paras syksy

Istun bussissa matkalla vanhempieni luo viettämään joululomaa. Nyt, kun ensimmäinen syksy uudella paikkakunnalla ja uusissa opinnoissa on ohi, voin tyytyväisenä todeta, että olipa mahtava syksy. Tähänastisesta elämästäni ehkä paras. Perinteisesti syksyt ovat olleet minulle vaikeita, synkkiä ja väsyneitä. Tämä syksy on ollut kaikkea muuta. En ole kertaakaan itkenyt koti-ikävää tai mitään muutakaan ikävää. Oloni on ollut perustyytyväinen koko ajan. Enimmäkseen jopa onnellinen. Haluan nyt hiukan purkaa ja analysoida syitä, miksi näin on käynyt, jotta voin leipoa saman reseptin tulevinakin syksyinä.

Uni. Olen keskittynyt erityisesti riittävän unen saamiseen viime kuukausina. Inhoan väsyneenä heräämistä. En jaksa keskittyä kunnolla ja oppiminen takkuaa, jos en nuku tarpeeksi. Väsymys vetää myös mielialan matalaksi. Aikaisen heräämisen lisäksi olen pitänyt useimpina iltoina kiinni aikaisista nukkumaanmenoista, mikä on varmasti auttanut energisyyden ylläpitämisessä.

Ruoka. Vannon edelleen terveellisen kasvipohjaisen ruokavalion nimeen. Ruokailut rytmittävät päivääni, ja pidän tärkeänä, että aivoni ja kehoni saavat kaiken tarvitsemansa energian ja suojaravintoaineet, jotta jaksan oppia, luoda ja liikkua. Kasvipohjainen ruokavalio toimii tähän tarkoitukseen loistavasti, ja nyt puolentoista vuoden kokemuksen perusteella olen edelleen sitä mieltä, että tällä periaatteella haluan syödä koko loppuelämäni ajan. Tänäkään syksynä en ole sairastunut flunssaan tai mihinkään muuhunkaan. Terveenä pysyminen ei ole minulle itsestään selvää, koska aiemmin olen sairastanut useita flunssia vuodessa ja ollut huonossa kunnossa pahimmillaan kuukauden kerrallaan. Ain’t nobody got time for that!

Liikkuminen. En ole varsinaisesti lisännyt liikunnan määrää, mutta olen kiinnittänyt enemmän huomiota siihen, että keho on liikkeessä pitkin päivää ja asennot vaihtelevat. Soiton lomassa olen tehnyt vähän taukojumppaa ja iltaisin fysioterapeutin suosittelemaa kehonhuoltoa, jonka on määrä ylläpitää soittokykyä ja ehkäistä mm. ryhtivirheitä. Asun nyt syrjempänä keskustasta ja koulusta, ja koska pyöräilen lähes kaikki matkat, kertyy arkisin poljettuja kilometrejä enemmän kuin aiemmin. Toisaalta en ole käynyt ohjatuilla liikuntatunneilla kuten ennen. Sen sijaan olen käynyt 1-2 kertaa viikossa vesijuoksemassa puolisen tuntia kerrallaan. Aiemmin syksyllä kävin usein kävelylenkeillä, mutta lenkkipolun muututtua laduksi huvikseen ulkoilu on jäänyt vähemmälle. Olen kuitenkin pitänyt huolta siitä, että joka päivä käyn valoisaan aikaan ulkona edes kymmenen minuutin happihyppelyllä, yleensä pienellä kävelyllä lounaan jälkeen.

Sosiaalinen elämä. Alkusyksyllä jännitin, saanko uudelta paikkakunnalta kavereita. Tiedän entuudestaan, että uusiin ihmisiin tutustuminen on minulle hankalaa, koska lämpeän hitaasti ja kiusaannun herkästi. Lisäksi en jaksa juosta baareissa bailaamassa tai tehdä monia muitakaan asioita, joista useimmat nuoret aikuiset innostuvat. Aluksi minulla olikin hiukan yksinäinen ja ulkopuolinen olo. Asiaa auttoi kämppis, jonka kanssa pystyin vaihtamaan edes pintapuolisia kuulumisia. Koulun ryhmätunneilta ja soittotreeneistä on tullut lisää ihmiskontakteja. Lisäksi olen käynyt eräänlaisessa poliittisessa opintopiirissä, jossa olen tavannut kanssani samansuuntaisesti ajattelevia ihmisiä. Onkin käynyt niin, että joistain ihmisistä on tullut niin läheisiä, että olen uskaltanut jopa viettää heidän kanssaan vapaa-aikaa kahden kesken. Tämä on minulle iso ja voimaannuttava kokemus.

Mielekäs tekeminen. Minä tykkään soittaa. Joka aamu herätessäni ajattelen, että onpa kivaa päästä taas treenaamaan ja kehittymään. Tehtävää on ollut paljon mutta ei silti liikaa. Olen oppinut hirveästi muutaman kuukauden aikana, ja vaikka välillä aivoihin on suorastaan sattunut, kun on ollut niin vaikeita asioita työn alla, olen nauttinut tekemisistäni suuresti. En kaipaa ollenkaan takaisin yliopistolle, vaikka nekin opinnot aion hoitaa vielä loppuun. Nyt on kuitenkin ensimmäistä kertaa sellainen olo, että haluan soittaa elannokseni. Haluan katsoa, kuinka pitkälle voin tällä alalla päästä, ja pitää yliopistolta saamani ”varman” ammatin taustalla ikään kuin hätävarana. Mitään en lyö vielä lukkoon, mutta tämänsuuntaisia ajatuksia on pyörinyt päässä.

Positiivinen asenne, kiitollisuus ja valoisat tulevaisuudennäkymät. Joka ilta vaihdan Kullan kanssa vähintään kolme kiitollisuudenaihetta (tästä rutiinista olen kirjoittanut aikaisemminkin). Elämästä nauttiminen on helpompaa, kun päättää arvostaa niitä asioita, jotka ovat hyvin, eikä ota vastoinkäymisistä niin nokkiinsa. Nautin tästä hetkestä, mutta mietin toisaalta paljon myös tulevaa ja odotan tulevaisuudelta isoja ja hienoja asioita. Tulevaisuuteen orientoituminen tuo mielestäni sisältöä myös nykyhetkeen, sillä se auttaa ymmärtämään tapahtumien jatkumon ja muistuttaa, että joskus on tehtävä myös vähemmän mieluisia asioita, jotta tulevaisuuden minällä on hyvä olla.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. On toki paljon asioita, joissa haluan vielä kehittyä, eikä kaikki ole missään nimessä täydellistä, mutta suunta on juuri sellainen kuin tahdon. Blogia en ole ehtinyt päivittää niin paljon kuin olisin halunnut, enkä usko, että lähiaikoina palaan viikoittaiseen julkaisuaikatauluun. Pyrin kuitenkin siihen, että täällä olisi uutta luettavaa ainakin silloin tällöin.

Mikä auttaa sinua pysymään energisenä ja tyytyväisenä elämääsi?

Ajanhallinnan apukeinoja

Musiikin ammattikorkeakouluopintojen myötä olen joutunut muokkaamaan ajankäyttöäni uusiksi, strukturoidummaksi ja tehokkaammaksi. Päivät kuluvat nopeasti, ja tekemistä on enemmän kuin tarpeeksi. Kun yhden päivän aikana pitäisi ehtiä soittaa 3–4 tuntia, käydä oppitunneilla ja bänditreeneissä, harjoitella musiikin hahmottamista, harrastaa vähän liikuntaa ja myös levätä, tulee helposti epätoivoinen olo, että aika ei vain riitä (onneksi kaikki päiväni eivät ole näin hektisiä).

Tärkein ajanhallinnan välineeni on tänä syksynä ollut aikaisin herääminen, josta kirjoitin edellisessä kirjoituksessani. Kun tärkeimmät ja älyllisesti haastavimmat asiat saa heti aamusta alta pois, tuntuu loppupäivä rullaavan omalla painollaan, ja illalla on aikaa palautua. Seuraavaksi tärkein ajankäyttöäni ohjaava tekijä on tehtävälista, jonka käyttöä vielä opettelen. Käytän tehtävälistaa lähinnä kotona vietetyn ajan strukturoimiseen. Tehtävälista helpottaa asioiden muistamista, selkeyttää ajatuksia ja toimii hyvänä motivaattorina: on valtavan tyydyttävää ruksia tehtäviä listalta sitä mukaa, kun ne saa tehdyksi.

Minusta tehtävälista on mukavinta laatia edellisenä iltana, jolloin mielessä olevat asiat saa vuodatettua paperille, eikä niitä tarvitse jäädä pyörittelemään päässään, kun pitäisi nukahtaa. Olen kokeillut ja edelleen jatkan erilaisten tehtävälistatyyppien kokeilemista. Laatiessa helpointa on vain kirjoittaa luettelo asioista, joita haluaisi ja pitäisi tehdä, sen kummemmin miettimättä, missä järjestyksessä nämä asiat kannattaisi hoitaa. Tällaista listaa toteuttaessa saattaa kuitenkin käydä niin, että helpot ja nopeat asiat tekee ensin ja hankalien, isojen tehtävien tekemistä lykkää viimeiseen asti, jolloin ne saattavat jäädä kokonaan tekemättä.

Toinen tapa on jo suunnitellessa määritellä tehtävien järjestys, jolloin toteutushetkellä ei tarvitse käyttää aikaa ja energiaa tehtävän valintaan. Tämä vaatii suunnitteluhetkellä enemmän panostusta. Asiat voi laittaa esimerkiksi kiireellisyys- tai tärkeysjärjestykseen tai näiden yhdistelmään. Ensin täytyy kuitenkin määritellä itselleen, mitä kiireellinen ja tärkeä tarkoittavat. Minusta tärkeät asiat ovat sellaisia, jotka edistävät tavoitteitani elämässä, kuten soittotreeni ja kehosta huolehtiminen. Kiireellisiä asioita taas ovat ne, joille on tietty deadline tai jotka muuten vain on parempi hoitaa nyt kuin myöhemmin. Esimerkiksi pyykinpesu saattaa jonain päivänä olla kiireellinen asia, jos puhtaat sukat uhkaavat loppua kesken. Aivan ensimmäiseksi tehtävälistalta hoidetaan asiat, jotka ovat sekä tärkeitä että kiireellisiä. Sen sijaan ei-tärkeät, ei-kiireelliset asiat voi hyvällä omallatunnolla jättää kokonaan tekemättä.

Olen oppinut kantapään kautta, että tehtävälistalle ei kannata laittaa liian monta asiaa kerrallaan. Pitkä lista tekemättömiä asioita uuvuttaa jo, kun sitä vilkaisee. Valmiiksi lannistuneena ei tee edes mieli tarttua toimeen. Ja vaikka olisi kuinka tehokas ja saisi pitkästä listasta valtaosan ruksittua yli, jäljelle jääneistä tehtävistä saattaa silti jäädä huono omatunto. Pitää myös olla tarkkana, että yksittäinen tehtävä ei ole liian haastava ja aikaavievä, jotta sen tekemistä ei lykkää. Isommat projektit kannattaa pilkkoa pieniin osatehtäviin. Olen havainnut, että pitkän päivän jälkeen kotiin tullessani pystyn hoitamaan maksimissaan kolme helppoa ja nopeaa asiaa tai yhden vaikean ja aikaavievän. Lyhyemmän päivän jälkeen hiukan enemmän. Viikonlopuille saatan laatia melko pitkän listan, jos aikaa tehtävien tekemiseen on koko päivä.

Tehtävälistan tarkoitus ei ole tehdä jokaisesta valveillaolohetkestä suorittamista. Tavoite on varmistaa, että olennaiset asiat tulevat tehdyksi ja toisaalta että ei turhaan juutu epäolennaisiin asioihin. Kun päivän tehtävät on tehty, voi vapaa-ajan käyttää ihan mihin tykkää ilman takaraivossa kolkuttavaa ”pitäis”-tunnetta.

Käytätkö sinä tehtävälistoja tai strukturoitko muuten aikaasi? Mitkä kikat toimivat, mitkä eivät?

Ja parhaimpia on aamut

Monet tuotteliaat ihmiset kertovat heräävänsä aikaisin aamulla, jotta he ehtivät saada mahdollisimman paljon tärkeitä asioita hoidettua rauhassa. He meditoivat, kirjoittavat kirjaa tai käyvät esimerkiksi juoksulenkillä. Jotkut nousevat jo neljän tai viiden aikaan, koska he kokevat, että se on ainut tapa löytää päivästä aikaa näille asioille. Aamut ovat minullakin päivän tuotteliaimpia hetkiä. Vaikka silmien avaaminen aikaisin aamulla onkin minulle vaikeaa, kunhan pääsen ylös sängystä pesulle, aamupalalle ja pihalle, huomaan olevani aika energinen ja jopa motivoitunut päivän haasteisiin. Sen sijaan iltapäivällä väsähdän enkä oikein jaksa keskittyä mihinkään vaativaan.

Illalla minulla periaatteessa voisi olla energiaa tehdä asioita, mutta siinä vaiheessa minulta puuttuu tarvittava tahdonvoima. Iltaisin haluaisin mieluiten tehdä kivoja ja helppoja juttuja, viettää vapaa-aikaa ja olla rennosti. Iltaisin onnistuvat myös esimerkiksi kävelylenkit tai ohjatut liikuntatunnit, kunhan pääsen lähtemisen kynnyksen yli. Jos taas seitsemän aikaan pitäisi alkaa tehdä jotain luovaa ja kognitiivisesti haastavaa, vitkastelen todennäköisesti viimeiseen asti. Kaiken lisäksi alan valmistautua yöpuulle aina suunnilleen kahdeksan aikoihin (lapsuudenkodista opittu tapa) riippumatta siitä, mihin aikaan olen herännyt ja mihin aikaan aion mennä nukkumaan. Jos olen kotona, en tee oikeastaan mitään järkevää enää kahdeksan jälkeen, vaan saatan esimerkiksi surffailla netissä tai muuten tuhlata aikaa, kunnes menen nukkumaan. Paljon järkevämpää olisi siis käyttää nämä päämäärättömät tunnit itse tarkoitukseen eli nukkumiseen.

Olen huomannut, että aamun tehokkaita tunteja voi todellakin lisätä yksinkertaisesti heräämällä aikaisemmin. Tunnit heräämisen ja keskipäivän ovat päiväni parasta antia riippumatta siitä, montako niitä tunteja on. Ihan aamuneljän aikaan en saa itseäni sängystä ylös, mutta olen nyt melkein kahden kuukauden ajan herännyt pääsääntöisesti viikolla kuudelta ja viikonloppuna viimeistään kahdeksalta. Aikaisin heräämisestä tulee hyvä ja pystyvä olo. Aamutuntien aikana saankin enemmän aikaan kuin koko loppupäivänä yhteensä. Niinä päivinä, jolloin lipsun rytmistä, olo on väsynyt, laiska ja vetämätön. On tullut suorastaan paha mieli siitä, että päivä on valunut hukkaan, kun ei noussutkaan aamutuimaan.

Mitä sitten teen aamun ensimmäisinä tunteina? Ennen kouluun lähtöä panostan vartista puoleen tuntiin kaikkein tärkeimmäksi katsomaani projektiin, joka viime aikoina on ollut musiikillisen kuuloerottelukyvyn harjaannuttaminen eli esimerkiksi sointukuunteluiden tekeminen. Oman aikansa vievät toki pakolliset aamutoimet, kuten peseytyminen, pukeutuminen ja aamiainen. Lähden polkemaan koululle suunnilleen vartin yli seitsemän, jolloin vältän pahimman aamuruuhkan. Treenitiloja on aamuisin hyvin tarjolla, ja useimpina aamuina saankin soittaa pari–kolme tuntia ihan rauhassa ennen opetuksen alkamista. Jos heräisin myöhemmin, treeniaikaa ja -tilaa olisi vaikeampi järjestää enkä todennäköisesti olisi yhtä skarppina treenatessani epäoptimaalisina aikoina.

Viikonloppuisin on aivan erityisen ihanaa herätä aikaisin. Silloin, kun herään vasta lähellä puoltapäivää, tuntuu, että kirjaimellisesti puolet päivästä on jo mennyt, enkä saa sitä takaisin, vaikka illalla valvoisinkin taas myöhään. Aikaisena viikonloppuaamuna taas voi vaikka mopata ja pestä pyykkiä sillä aikaa, kun muu maailma nukkuu. Kun muut vihdoin kömpivät peiton alta, itse onkin saanut jo aikaan vaikka mitä, ja aikaa on vielä ruhtinaallisesti jäljellä ihan mihin tahansa rentouttavaan viikonlopputoimintaan.

Suurin haasteeni aikaisin heräämisessä on se, että käyn riittävän aikaisin nukkumaan. Liian lyhyiden yöunien jälkeen herääminen on tavallistakin inhottavampaa, eivätkä aamun tehotunnitkaan pääse silloin samalla tavalla oikeuksiinsa kuin hyvin levänneenä. Varsinkin, jos illalla käy jossain menossa, sen jälkeen voi olla hankala päästä heti nukkumaanmenomoodiin. Sosiaalisen elämän sovittaminen kurinalaiseen unirytmiin voikin olla hankalaa, jos kaverit tykkäävät viettää aikaa yömyöhään. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että aikaisen nukkumaanmenon ja aikaisen heräämisen yhdistelmä on parasta, mitä olen tuottavuudelleni ja jaksamiselleni tehnyt. Tästä rutiinista haluan pitää kiinni.

Mikä on sinun tehokkain aikasi päivästä?

Askeettisuuden huippu

img_1112

Tämän minimalistisemmaksi ei voi mennä. No joku voi ja meneekin, mutta tämä on ehdottomasti oma minimini, jonka jälkeen elämänlaatu alkaisi heiketä.

Muutin siis syyskuun alussa uuteen kaupunkiin kauas kotiseudustani. Asuntoni on kahden hengen solu. Koska asun uudella paikkakunnalla vain yhdeksän kuukautta ennen takaisinmuuttoa, päätin, että en ota lainkaan huonekaluja mukaan. Pakkasin muuttokuormaan ainoastaan tärkeimmät irtotavarat  (tärkeimmiksi osoittautuivat lähes kaikki tavarani: jätin vain kaksi pahvilaatikollista odottamaan – niistäkin toisessa oli enimmäkseen kesävaatteita), jotka vanhempani ystävällisesti toivat autolla tänne. Mukaan mahtui käyttötavaroiden lisäksi verhot, iso matto sekä yksi huonekasvi tuomaan kodikkuutta muuten kolkkoon asuntoon.

Huoneessa on kaksiovinen iso vaatekaappi. Ihan kaikkea tavaraani en saanut mahtumaan sen sisään, koska päiväksi kaappiin rullaamani patja vie niin paljon tilaa. Jouduin valtaamaan lisää säilytystilaa yhteisistä tiloista: siivoustarvikkeita pidän kylpyhuoneen kaapissa ja pyykkejä säilytän eteisen kaapissa. Keittiössä on onneksi reilusti kaappitilaa, joten sinne mahtuivat astioiden ja kattiloiden kaveriksi ompelukone tarvikkeineen. Ompelukoneen paikka keittiössä on looginen, koska keittiön pöydän ääressä on ainoa paikka, jossa saa järkevän työasennon.

Pieni huoneeni tuntuu todella isolta, kun sitä ei ole ahdettu täyteen kalusteita ja tavaraa. Tutut esineet ja eritysesti tekstiilit tekevät siitä kuitenkin viihtyisän ja kodikkaan. Harmi kyllä ilman kalusteita huoneessa kaikuu jonkin verran, joten harkitsen vielä parin verhon ripustamista tyhjille seinille, joissa on taululistat kiinnityksiä varten. Akustiikkalevyt helpottaisivat tilannetta vielä tehokkaammin, mutta en aio hankkia sellaisia näin lyhytaikaista asumista varten.

Huonettani käytän lähinnä nukkumiseen, vapaa-ajan hengailuun ja voimisteluun. Näihin tarkoituksiin esteetön sisustus on oikein passeli. Lattialla istuskeleminen on ihan mukavaa, kunhan sitä ei tee tuntikausia kerrallaan. Kun haluan istua tuolilla pöydän ääressä, siirryn keittiöön. Valtaosa valveillaoloajasta kuluu joka tapauksessa koululla treenaamassa ja oppimassa, joten kodin ei edes tarvitse olla ihan viimeisen päälle varusteltu.

Onko joku muu kokeillut (lähes) kalusteetonta elämää?

Muuttohankaluuksia

Elo-syyskuun vaihteessa muutin kotiseudultani satojen kilometrien päähän musiikin korkeakouluopintojen perässä. Viimeiset kaksi viikkoa ennen muuttoa olivat valtavan hektiset ja vähäuniset, koska yritin hoitaa kaikki tärkeät asiat ja tavata kaikkia tärkeitä ihmisiä ennen lähtöäni. En ehtinyt juuri ladata akkuja menojen välillä, joten ei ollut mikään ihme, että sairastuin flunssaan ja jouduin pakkolevolle. Lepo teki hyvää, mutta puolikuntoisuus hankaloitti muuttovalmisteluja. En jaksanut pakata montaa tavaraa kerrallaan, kun jo alkoi heikottaa. Siivoamista en edes yrittänyt. Kun muuttopäivä lopulta koitti ja muuttoapu saapui, monta laatikkoa oli vielä pakkaamatta, ja koko asunto odotti jynssäämistä. Tilanne tuntui kaoottiselta, ja olin hermo melkoisen kireänä. Flunssani kuitenkin parani ennätysnopeasti paineen alla.

Kaikki tavarani muutettiin ensin vanhempieni luokse. Siellä jouduin vielä hiukan järjestelemään laatikoita sen mukaan, mitkä tavarat muutetaan uuteen asuinkaupunkiin ja mitkä jäävät odottamaan paluutani. Tavoitteena oli jättää mahdollisimman paljon tavaraa varastoon, jotta muuttokuorma olisi mahdollisimman kevyt ja hallittava. Jätin kaikki huonekalut, mikron sekä kaksi laatikollista irtotavaraa vanhempieni luo (onneksi väliaikaissäilytys oli heille täysin ok). Mukaan taas lähti kuusi muuttolaatikkoa, patja, peitot ja tyynyt, soittimet sekä muutama pienempi laatikko ja pussukka. Ompelukoneen suhteen olin kahden vaiheilla, mutta koska autossa oli tilaa, sekin otettiin mukaan. Ja hyvä, että otettiin, nimittäin sille on ollut jo tarvetta.

Kaikki mukaantulevat tavarat mahtuivat farmariauton takakonttiin (takapenkit kaadettuna eteen). Olin silti vähän pettynyt tavaran määrään, koska olisin halunnut kokeilla ääriminimalistista elämää nyt, kun siihen olisi sopiva tilaisuus. Olosuhteiden takia en kuitenkaan alkanut sen kummemmin eritellä esimerkiksi vaatteita se mukaan, mikä on välttämätön ja mikä ei. Vein pienen pussillisen vähällä käytöllä olevia vaatteita keräykseen, mutta kaiken muun pakkasin mukaan. Toisaalta myös koin, että minulla on yhdeksän kuukauden aikana sen verran käyttöä melkein kaikille tavaroilleni, että ne kannattaa ottaa mukaan, vaikka ilmankin niitä selviäisi hengissä. Haluanhan sentään viihtyä uudessa asuinkaupungissani enkä vain kituuttaa ja odottaa, että pääsen takaisin kotiin!

Tämä oli elämäni neljäs muutto ja ehdottomasti kaikista muutoista raskain ja epämiellyttävin. Poismuuttovaihe oli erityisen hankala, mutta tavaroiden kantaminen ja järjestäminen uuteen kotiin sujui onneksi paremmin. Olen aina ajatellut, että muuttaminen on kivaa ja jännittävää, mutta nyt ymmärrän, miksi useimmat ihmiset eivät pidä muuttamisesta. Se voi olla henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta, etenkin, jos sen tekee kiireessä. Seuraavaa muuttoa helpottaakseni annan muutaman itsestäänselvän ohjeen itselleni ja miksei muillekin, jotka haluavat säästyä ylimääräiseltä kiireeltä ja stressiltä muuttaessaan.

1. Karsi tavaraa jo ennen kuin alat pakata. Jos pakkaamisen kanssa näyttää tulevan kiire, aikaa ja energiaa karsimispäätösten tekemiseen ja tavaroiden eteenpäin laittamiseen ei todennäköisesti riitä. Kaappeja kannattaakin tutkia sillä silmällä jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen muuttopäivää. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän pakattavaa, kannettavaa ja huolehdittavaa.

2. Siivoa etukäteen. Ensinnäkin: lieden takaa kannattaa siivota useammin kuin kerran kahdessa vuodessa (niitä parin vuoden takaisia pinttymiä oli aika vaikea saada irti). Jos asunto on lähtökohtaisesti huolellisesti pidetty, sujuu muuttosiivouskin kevyesti. Toiseksi: kaikkea siivoamista ei tarvitse jättää muuttopäivään. Uunin sisustan, kaapit ja pystypinnat voi pyyhkiä hyvissä ajoi ilman suurta pelkoa niiden uudelleenlikastumisesta. Muuttopäivään tai sitä edeltävään päivään kannattaa jättää vain jatkuvassa käytössä olevien pintojen puhdistus, kuten wc, jääkaappi ja lattiat.

3. Pakkaa ajoissa. Minusta tuntui, että en voinut pakata melkein mitään etukäteen, koska käytän melkein kaikkia tavaroitani melkein päivittäin. Muutaman päivän pärjää kuitenkin vähemmällä, vähän niin kuin matkustaessakin. Päätä siis etukäteen, mitä vaatteita, astioita, hygieniatarvikkeita ym. tarvitset esimerkiksi muuttoa edeltävän viikon aikana, jätä ne helposti saataville ja pakkaa muut tavarat vähitellen laatikoihin. Ihannetilanteessa kaikki irtotavarat ovat laatikoissa ja pusseissa, kun muuttoapu saapuu. Viimeisten tilpehöörien pakkaaminen viime tingassa johtaa vain tarpeettomaan sähellykseen ja hukkatilaan laatikoissa.

Mitkä ovat sinut luottovinkkisi onnistuneeseen muuttoon?

Anteeksi, että olen myöhässä

Minulla on paha tapa tulla kaikkialle aina hädin tuskin viime tinkaan. Valitettavan monesti käy niin, että viime tinka venyy muutaman minuutin myöhästymiseksi. En lähes koskaan myöhästy pahasti (eli oman määritelmäni mukaan yli kymmenen minuuttia), mutta harvassa ovat ne kerrat, kun olen oikeasti ajoissa ja saan rauhassa hengähtää ennen tapaamisen/ luennon/ treenien alkua. Suunnittelen kyllä lähteväni hyvissä ajoin, mutta jotenkin aina aliarvioin ajankulun ja joudun kiirehtimään hiki hatussa ja jännittämään, kerkeänkö. Tunne siitä, että saatan myöhästyä, on valtavan stressaava ja aiheuttaa ihan turhaa sydämentykytystä elämääni.

Myöhästelyyn liittyy monenlaisia tunteita niin myöhästelijän kuin odottavienkin puolesta. Myöhästely voi olla humoristinen juttu esimerkiksi silloin, kun jatkuvasti myöhässä tuleva asuu ihan kohtaamispaikan vieressä eikä silti pysty tulemaan ajoissa. Myöhästyjälle tai etenkin melkein-myöhästyjälle kiire voi tuoda kaivattuja adrenaliinipurskanduksia elämään. Yleensä myöhästyminen koetaan kuitenkin negatiivisena. Oma myöhästymiseni aiheuttaa minussa ainakin häpeää ja kiukkua. Olen kiukkuinen itselleni, koska mokasin ajankäyttöni taas kerran. Joskus taas koen, että myöhästyminen ei ollut oma vikani vaan matkan varrella on saattanut olla ”odottamattomia” esteitä, kuten ruuhkaa tai liian monet punaiset valot. Tällöin olen kiukkuinen maailmalle (tai ihmisille tai liikennevaloille). Odottelijana koen turhautumista siitä, että joudun odottamaan ja aikani valuu hukkaan. Odottavasta voi tuntua siltä, että häntä ja hänen aikaansa ei kunnioiteta, vaikka myöhästyvän tarkoitus ei olisikaan nostaa itseään ylitse muiden.

Omalla kohdallani myöhästymisen kaava on aina sama: lasken, että pyörämatkaan menee esimerkiksi viisitoista minuuttia. Lisään päälle viisi minuuttia pukeutumisaikaa. Kaksikymmentä minuuttia ennen määräaikaa alan pakata reppua, tajuan, että pitää käydä vielä vessassa, muistan, että jotain piti ottaa mukaan ja etsin hetken kännykkää, kun en muista, mihin sen viimeksi jätin. Ai niin ja pyöräilykypärä/ hanskat/ vesipullo/ tärkeä lappu unohtui. Hosun eestaas, ja lopulta huomaan lähteväni viisi minuuttia myöhässä. Vartin pyörämatkaan on enää käytettävissä kymmenen minuuttia. Ei kun poljinta toisen eteen. Saatan vielä ehtiä, mutta perille päästyäni olen hengästynyt, hikinen ja pahalla tuulella.

Ratkaisu ongelmaan vaikuttaisi olevan ihan yksinkertainen: pitää lähteä aikaisemmin. Ja vielä tarkemmin: pitää valmistautua lähtöön aikaisemmin. En kuitenkaan usko, että perimmäinen ongelmani on se, etten pysty hallitsemaan ajankäyttöäni. Tiedän kokemuksesta, että pystyn ja osaan silloin, kun se on aivan välttämätöntä, eikä minulla ole tietääkseni mitään neurologista häiriötäkään, joka selittäisi kroonista myöhästelyä tai lähes-myöhästymistä. Uskon, että ongelmani on se, että inhoan ja pelkään odottamista. Jos tulen etuajassa tapaamiseen, joudun hetken sietämään kiusaantuneena seisoskelua, toimettomuutta ja kenties kohtaamisia vieraiden ihmisten kanssa. Eihän se käy päinsä. Parempi siis pyrkiä olemaan paikalla täsmälleen silloin, kun pitääkin, eikö? Lähteä tasan sillä kellon lyömällä, jolloin kuvittelen ehtiväni juuri oikeaan aikaan. Ja vastaavasti myöhästyä pari minuuttia, jos kun jotain odottamatonta käy. Eikö?

No ei. Oikeasti haluan opetella olemaan ajoissa. En täsmälleen ajoissa vaan viisi minuuttia etuajassa -ajoissa. Minusta myöhästely on haitallinen käyttäytymismalli, joka aiheuttaa pahaa mieltä niin itsessäni kuin odottelevissa ihmisissäkin, ja haluan siitä eroon. Mielikuvissani ajoissa oleva Iitu on järkevä, tasapainoinen ja aikaansaava ihminen. Ajoissa oleva Iitu vaikuttaa kunnioittavan itseään ja muita. Hän on kiireetön ja rauhallinen. Hänellä on palikat siistissä pinossa ja tarvittavat eväät menestymiseen kaikilla toivomillaan elämän osa-alueilla. Myöhästelevä Iitu taas – hän on levoton, säntäilevä, palikoitaan sieltä täältä kahmiva perässäjuoksija. Hyvällä tuurilla hän ehtii oikeasta ovesta sisään, mutta riski jäädä ulkopuolelle on tarpeettoman suuri.

Ensimmäinen askel viimetinkailun lopettamiseen on siis odottamiseen totutteleminen. Ei ole vaarallista, jos joutuu odottamaan viisi tai kymmenen minuuttia ennen varsinaisen ohjelman alkamista. Sen sijaan, että tähtään täsmällisyyteen, minun kannattaisi tähdätä siihen, että olen esimerkiksi seitsemän minuuttia etuajassa. Tai jopa kymmenen–viisitoista minuuttia. Siinä ajassa ehtii sattua takaisku jos toinenkin. Joskus voisi tehdä hyvää kokeilla olla ihan reilusti vaikkapa puoli tuntia etuajassa ja huomata, ettei siihenkään kuole. Jos niin pitkä toimettomuus ahdistaa liikaa, voi ajan käyttää hyödyksi vaikka vastaamalla sähköpostiin tai treenaamalla sormilihaksia. Ottaa kirjan tai lehden mukaan luettavaksi. Hätätilassa älypuhelin pelastaa kaikilta kiusallisilta tai muuten vain tylsiltä odotustilanteilta.

Myöhästeletkö sinä usein? Pelkäätkö odottamista kuten minä, väheksytkö muiden aikaa tai onko ajanhallinta sinulle hankalaa? Vai kuulutko siihen joukkoon, joka on aina hiukan etuajassa?

Paras pitsa

Kesäviikonloppuisin on (tai oli) aikaa ja energiaa laittaa ruokaa pidemmän kaavan kautta. Kotitekoisen pitsan valmistaminen vie kaikkine vaiheineen pari tuntia, mutta lopputulos on vaivan arvoinen. Maineestaan huolimatta pitsan ei tarvitse olla epäterveellinen herkku, vaan siitä voi saada ravitsevan ja täyttävän lounaan, päivällisen tai välipalan. Unohda verisuonia tukkivat juustomeret ja toivota tervetulleeksi herkullinen kasvispitsa!

Viiteen desiin vettä tehdystä taikinasta riittää kahteen pellilliseen pitsaa. Pohja on tehty sämpylätaikinamaisesti täysjyvävehnäjauhoista (taisin heittää sekaan vähän ruistakin). Öljyä ei taikina kaipaa. Unohdin laittaa sokeria hiivan ravinnoksi, mutta taikina kohosi hyvin ilmankin.

Taikina levittyy pellille käsillä painelemalla tai isolla juomalasilla/ lasipullolla/ muulla lieriöllä kaulimalla. Pohjan päälle on levitetty tomaattimurskan lisäksi kesäkurpitsaa, ananasta, punasipulia, kantarelleja ja tomaattia.  Täytteitä kannattaa käyttää runsaasti, koska kasvikset kutistuvat kypsyessään uunissa. Ja muutenkin. Mitä enemmän täytettä, sen parempi.

Kypsennetyn pitsan päälle on silputtu punasipulinvartta lisämakua antamaan, ja koristeena on basilikanlehtiä ikkunalautapuutarhasta. Salaatti tuo kivaa raikkautta kypsien kasvisten rinnalle.

Herkun kruunaa päälle ripoteltu ”vegaaniparmesaani”, joka on tehty tätä reseptiä mukaillen cashew-pähkinöistä, ravintohiivahiutaleista ja ripauksesta suolaa.

Nälkä talttui neljällä palalla eli puolikkaalla pellillisellä pitsaa.

Kaksi henkeä ja 21 neliötä

Kesä on loppumaisillaan, mutta minun lomani jatkuu vielä pari viikkoa. Odotan jo innolla muuttoa uuteen kaupunkiin, mutta nautin vielä omasta asunnostani, jonka rauhasta joudun luopumaan, kun muutan opiskelijasoluun.

Aivan omassa rauhassa en ole saanut olla muutamaan kuukauteen, koska koko kesän ajan Kulta on asunut luonani. Olemme jakaneet 21 neliön yksiöni kahdestaan. Koska olemme molemmat muusikkoja, tavanomaisten tavaroiden lisäksi mukaan on pitänyt mahduttaa myös aika paljon soittokamoja. Lopputuloksena asunto on muuttunut minimalistisesta tyyssijasta melko täyteen ahdetuksi boksiksi.

Tein kaikkeni, jotta välttyisimme tavarakaaokselta ja jotta Kulta tuntisi olonsa kotoisaksi. Raivasin hänelle yhden puulaatikon säilytyspaikaksi irtotavaroille, ja vaatekaapista tyhjensin yhden pahvisen vetolaatikon omista vaatteistani. Vaatekaapin rekissä oli onneksi jo valmiiksi sen verran väljää, että Kullan muutamat mukaansaottamat paidat mahtuivat sinne joten kuten. Ihan kaikelle ei löytynyt kätevää paikkaa, mutta yllättävän hyvin saatiin kaikki tavarat mahdutettua pieniin neliöihin. Aloin ihan ihmetellä, kuinka epätehokkaasti olen käyttänyt säilytystiloja tähän mennessä, kun kerran tiivistettävää löytyi näinkin kivuttomasti. Kullan muuttaessa taas syyskuussa opiskelukaupunkiinsa jäljelle jäisi nautittavaksi auvoinen avaruus, ellen pakkaisi samalla omia kimpsujani ja muuttaisi täältä pois.

Kahden hengen minitaloudessa siivoaminen poikkeaa merkittävästi minimalistisen sinkkukodin siistinä pitämisestä. Mopatessa aivan ensimmäiseksi täytyy tehdä esivaihe, josta luulin jo päässeeni ikuisiksi ajoiksi eroon: tavarat pitää siirtää pois lattialta. Seinää vasten nojailee monta soitinta, ja eteisen lattialla on toistakymmentä kenkäparia, jotka eivät millään mahdu yhden hengen kengille mitoitettuun hyllyyn. Siirrämme tavarat tieltämme käytävään moppaamisen ajaksi. Olen tehnyt selväksi, että tavaroiden siirtely on mielestäni turha ja ikävä välivaihe, jonka haluan minimoida, ja Kulta on samaa mieltä. Olemmekin sopineet, että sitten kun muutamme oikeasti yhteen, yhteiseen asuntoon, järjestämme musakamoille säilytystilan, jossa tavarat eivät ole lattialla vaan jotenkin siististi esim. hyllyissä niin, että niiden alta pystyy siivoamaan vaivattomasti.

Siinä missä yksin asuessani voin pitää vaikka kuukauden päivät taukoa siivouspäivien välillä (ilman, että asumismukavuus siitä kärsii), kaksin pölyä ja roskaa ehtii kertyä sietämätön määrä jo reilussa viikossa. Myös WC menee nopeammin iljettävään kuntoon. On siis siivottava ainakin kahta useammin. Toisaalta kahdestaan siivoaminen käy käden käänteessä, kun toinen moppaa toisen kuuratessa kylpyhuonetta. Ylipäätään se, että on joku, jonka kanssa askareet voi puolittaa, on mahtavaa. Tiskit, kauppareissut ja pyykkäys eivät pääse kasaantumaan vaikka välillä laiskottaa tai on kiire.

Yhteisasuminen on ollut mukavaa, vaikka pienessä asunnossa ei ollakaan vältytty konflikteilta. Tulevaisuuden yhteisessä asunnossamme pitää olla ainakin yksi suljettava ovi kylpyhuoneen oven lisäksi, jotta omia hommia voi tehdä rauhassa silloinkin, kun molemmat ovat kotona. Korvatulpat ovat olleet elinehto, kun toinen on halunnut soittaa tai kuunnella musiikkia silloin, kun toinen on halunnut tehdä jotain muuta. Kullalle hankalaa on ollut se, että hän ei ole varma, mistä mikäkin esine löytyy. Minulle hankalaa on ollut se, että silmissäni on enemmän tavaroita kuin haluaisin, ja monesti tavaraa lojuu siellä sun täällä, missä sitä ei edes pitäisi olla. Parasta on ollut yhdessäolo ja se, että joka yö saa nukkua toisen kyljessä kiinni.

Muutaman kuukauden kokeilun perusteella voin sanoa, että 21 neliötä riittää väliaikaisesti kahden ihmisen ja heidän tavaroidensa majoittamiseen (joskaan Kulta ei onneksi muuttanut ihan kaikkia tavaroitaan luokseni). Pidemmän päälle asuinkumppanusten hermojen säästämiseksi isompi asunto on kuitenkin paikallaan. Nyt, kun olemme asuneet näin ahtaasti, jo muutama lisäneliö toisi huomattavaa helpotusta, ja luulen, että esimerkiksi pieni n. 35 neliön kaksio voisi tuntua meistä jopa hulppealta.

Mikä on sinusta kahden hengen asunnon pienin kohtuullinen pinta-ala?