Ratkaisu asuntopulaan ja matalaan syntyvyyteen

Ensin uutiset: valmistuin yliopistosta ja pääsin pääkaupunkiin jatkamaan musiikkiopintojani. Lisäksi aloitan syksyllä osa-aikaisen oman alani työn samaisessa kaupungissa. Taas on siis tiedossa muuttamista.

Sitten asiaan.

Nyt, kun vihdoin olemme pääsemässä Kullan kanssa samaan kaupunkiin, aloimme katsella kahdelle hengelle sopivia asuntoja. Realiteetit iskivät aika pian vasten kasvoja. Helsingin asunnot ovat todella kalliita, ja meidän budjettiimme sopivia kaksioita tai isoja yksiöitä oli tarjolla vain harvoja. Varsinaiseksi ongelmaksi ja kynnyskysymykseksi muodostui korkeisiin asumiskustannuksiin yhdistettynä asumistukijärjestelmän oikku: avopuolison tulot vaikuttavat tuensaajan tukiin vähentävästi (kommenteissa laskelma, joka selventää, kuinka systeemi toimii).

Kas nyt on tilanne, että osa-aikaisessa työssä tuloni jäävät sen verran mataliksi, että olen oikeutettu pieneen määrään asumistukea. Kulta puolestaan saa tällä hetkellä opiskelijana täydet tuet. Jos lyömme hynttyyt yhteen, yhteenlaskettujen (pienten) tulojemme perusteella saamme yhteensä huomattavasti vähemmän asumistukea kuin erikseen asuvina. Tällöin Kullan tulot tippuisivat merkittävästi. Käytännössä hänellä ei siis ole varaa muuttaa kanssani yhteen, vaikka jakaisimmekin vuokranmaksun tulojemme mukaisiin osuuksiin.

Suomen lain mukaan aviopuolisot ovat keskenään elatusvelvollisia, toisin kuin avopuolisot, joita elatusvelvollisuus ei sido. Tällä perusteella pidän Kelan käytäntöä huomioida avopuolison tulot tuensaannissa lainvastaisena ja maalaisjärjelläkin ajateltuna kummallisena. Varsinkin pääkaupunkiseudulla yksiöistä on huutava pula, joten tuntuu älyttömältä kannustaa ihmisiä asumaan yksinään yhdessä asumisen sijasta.

Minusta avopuolison tulojen vaikutuksen poistaminen Kelan tuista olisi järkevää kahdestakin syystä: ensinnäkin se voisi helpottaa asuntopulaa, kun sekä pariskunnan yhteenmuutto että kämppisasuminen olisi nykyistä helpompaa ja automaattisesti yksin asumista taloudellisesti kannattavampaa. Tällöin yksiöitä vapautuisi parempaan käyttöön, ja asumistuen kokonaiskustannukset voisivat jopa laskea, kun Kela tukisi yksiön vuokran sijasta vain puolikkaan kaksion vuokraa. Tukijärjestelmän huijaamistapaukset (joissa pariskunta asuu virallisesti eri osoitteissa mutta todellisuudessa saman katon alla) varmasti vähenisivät, mikä todennäköisesti myös vähentäisi järjestelmän kokonaiskustannuksia.

Toiseksi näkisin, että syntyvyyden laskusta huolissaan olevien (jos ihmisten vähentyneestä lisääntymisestä nyt ylipäänsä tarvitsee olla huolissaan) poliitikkojen kannattaisi tarttua tähän asiaan: onhan niin, että nuoret pariskunnat hankkivat todennäköisemmin lapsia silloin, kun he asuvat saman katon alla kuin silloin, kun he asuvat erillään. Jos yhteenmuuttamisesta ei rankaistaisi tukien menettämisen muodossa, yhä useampi pariskunta pystyisi asumaan yhdessä, vaikka vain toinen on työelämässä.

Koska politiikka on kompromisseja, kaikenlaisia kukkasia saattaa jäädä lainsäädäntöön ihmisten kiusaksi. Mutta koska yleisen asumistuen avopuolisoita koskevat ehdot ovat niin ilmiselvän järjenvastaiset, herää epäilys käytännön tarkoitushakuisuudesta. Perustuukohan poliitikkojen tekemä ratkaisu avoliiton hankaloittamisesta ikivanhoillisiin arvoihin, joiden mukaan avioliitto on ainoa oikea miehen ja naisen välisen yhteiselon muoto, ja auta armias, jos naimattomalle pariskunnalle syntyy lapsi? Tai onko tarkoitus kenties yrittää estää pienituloisten lisääntyminen? Vai halutaanko pikemminkin taata asuntosijoittajille mahdollisimman mukavat vuokratuotot ruokkimalla asuntopulaa yksinasumista suosivalla tukijärjestelmällä?

Me jouduimme päätymään ratkaisuun, että asumme erillään ainakin siihen asti, kunnes Kulta valmistuu omista opinnoistaan. Olen pettynyt tilanteeseen, mutta toisaalta tämä on myös minulle taloudellisesti kannnattavampaa, ja kahdessa osoitteessa elämisessä on toki puolensa. Edullinen opiskelijasolu loistavalla sijainnilla odottaa minua jo, ja kämppiskin vaikuttaa lupaavalta. Olisi ollut kiva muuttaa yhteen rakkaan ihmisen kanssa, jonka kanssa on kärvistelty etäsuhteessa jo monta vuotta. Mutta minkäs teet.  Ainakin saamme asua taas samassa kaupungissa, mikä on jo huomattava parannus aikaisempaan monen sadan kilometrin etäisyyteen.

Ovatko tukijärjestelmän kompastuskivet hankaloittaneet tarpeettomasti teidän lukijoiden elämää?

Mainokset

Huhti–kesäkuun 2018 vaatehankinnat

Tämän jakson hankinnat tein kaikki kesäkuun aikana. Koska huhti–toukokuulta ei ollut raportoitavaa, tarkastelujakso venyi näin pitkäksi. Tämänkertaiset ostokset eivät harmi kyllä olleet täysiä nappiostoksia.

2,00 € Bolero juhlakäyttöön (100 % polyester) käytettynä
2,00 € Housut juhla-/esiintymiskäyttöön (keinokuitusekoite) käytettynä
16,10 € Mekko esiintymiskäyttöön (95 % viskoosi, 5 % elastaani)

Yhteensä 20,10 € 

Vuoden alusta 297,60 € 
Budjettia jäljellä 202,40 €

Kesän alussa oli tasarahapäivät second hand -liikkeessä, jossa kävin etsimässä kesän esiintymisiä ja juhlia varten päällepantavaa. Valitettavasti hankkimani bolero osoittautui kotona juhlamekon kanssa sovitettaessa hutiostokseksi. Housutkin olivat vähän niin ja näin – nappasin ne mukaani, koska ne istuivat vyötäröllä/ lantiolla hyvin. Lahkeet sen sijaan olivat makuuni liian leveät. Ostohetkellä minulla oli vakaa aikomus kaventaa lahkeet, mutta toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi. Mikäli housut vielä tämän vuoden lopussa makaavat sitku-pinossa, lahjoitan ne eteenpäin. Hutiostoksiin menettämäni summa ei onneksi huimaa päätä, mutta hukkahankinnat harmittavat silti.

Uutena ostettu mekko oli erikoistapaus, josta minulla on aika huono omatunto. Tuohon hintaan myytävää vaatetta ei ole voitu valmistaa eettisissä ja kestävissä oloissa. Etsin käytettyjen vaatteiden markkinoilta monen viikon ajan siistiä mekkoa tietynlaisella kuosilla erään musiikkiprojektin esiintymisiä varten – tuloksetta. Uutena ostamani mekko täytti kaikki tarvitsemani vaatekappaleen kriteerit ja sopi ylleni todella hyvin, joten ostin sen arveluttavan halvasta hinnasta huolimatta.

*****

Maaliskuussa käytettynä ostamani paitapuserot ovat olleet kovassa käytössä. Paitojen värisävyt eivät olleet aivan yhtä hyvät kuin kuvien perusteella ajattelin, mutta riittävän lähellä kuitenkin. Viime pesun jäljiltä puseroita kuivumaan ripustaessani huomasin, että toisessa on yhden napin kohdalla pieni repeämä. Se pitää korjata ennen seuraavaa käyttöä.

Yksi pitkään palvellut neuleeni tuli kesäkuussa tiensä päähän. Pieniä parsintoja olin paitaan tehnyt useampaan otteeseen. Kainaloon keväällä ilmestynyt isompi reikä enteili jo loppua, ja nyt kun kyynärpääkin aukesi, totesin paidan palvelleen loppuun asti. Tämä käytettynä hankittu, hiukan laadukkaampi neule ehti palvella minua kuutisen vuotta varsin ahkerassa käytössä. Että oli oikeastaan jo aikakin.

Kiharaa ei kammata

Minulla on ollut lapsesta asti suora tukka – niin suora, ettei mikään kiharrus tai tupeeraus meinannut pysyä niissä kuin hetken. Muutaman epäonnistumisen ja turhan vaivannäön jälkeen en ole jaksanut miettiä sen kummemmin hiustuotteita saati -laitteita. Shampoolla, hiusharjalla, parilla pinnillä ja ponnarilla olen saanut pidettyä kuontalon puhtaana, selvänä ja poissa silmiltä.

Vuosi sitten huomasin, että hiuksiini alkoi muodostua laineita. Ihmettelin outoa hiuslaadun muutosta. Mietin, vaikuttaisiko uuden asuinpaikan vesi hiuksia kihartavalla tavalla, tai kenties uudenlainen shampoo. Mutta toisaalta huomasin hiusten kihartuvan myös sadeveden vaikutuksesta. Ihastelin kosteissa hiuksissa esiintyviä laineita ja harmittelin, kun ne suoristuivat melkein olemattomiin harjatessani ne. Tukka ei myöskään laskeutunut nätisti vaan muistutti lähinnä leijonanharjaa, joten pidin sitä jatkuvasti kokonaan tai ainakin puoliksi kiinni.

Sattumalta (vai kenties algoritmin johdattelemana?) törmäsin Youtubessa videoon, jossa kerrottiin, kuinka kiharaa tukkaa kannattaisi hoitaa niin, että kiharat pysyvät pesun jälkeen kauniina, hyvin erottuvina ja pörröttöminä. Ensimmäinen sääntö: kiharaa tukkaa ei saa kammata tai harjata kuivana. Ohhoh. Läpi elämäni käytössä ollut helppo ja luotettava hiustensiloitusmenetelmä onkin nykytukalla pannassa! Toinen sääntö: hiuksia ei saa kuivata froteepyyhkeellä eikä varsinkaan vääntää pyyhettä turbaaniksi. Paras olisi käyttää pehmeää t-paitaa ja rutistella kutrit kuiviksi.

Päätin heti seuraavassa pesussa kokeilla näitä menetelmiä, ja kas: hiuksiin ilmestyi suoranaiset korkkiruuvikiharat! Niitä on nyt ihmetelty parin viikon ajan. Lupaavia tuloksia olen saanut myös hoitoainepesusta, jota olen kokeillut vasta yhden kerran. Kolmas sääntö nimittäin on, että sulfaatteja sisältäviä shampoita ei kannata käyttää, koska ne kuivattavat päänahkaa ja hiuksia liikaa. Kiellettyjen aineiden listalla Youtube-kasvojen mukaan olivat myös silikonit, joita on usein hoitoaineissa. Sulfaatittoman (kohtuuhintaisen) shampoon löytäminen osoittautui mahdottomaksi, mutta silikoniton (budjettiin sopiva) hoitoaine löytyi seuraavalla kauppareissulla luonnonkosmetiikkahyllystä. Toivon, että hellävarainen pesu auttaisi myös lievään päänahan hilseilyyn, joka korostuu varsinkin talvella.

Harmikseni huomaan, että lapaluille ulottuvissa hiuksissani on nyt suunnilleen kymmensenttinen suora juurikasvu. Vähän niin kuin latvoissa olisi permanentit ja juurista kasvaisi alkuperäistä suoraa tukkaa tilalle. Pahoin pelkään, että vanha hiuslaatuni puskee pikku hiljaa uudestaan esiin ja joudun hiustenleikkuiden myötä luopumaan kiharoista, ennen kuin olen kunnolla edes päässyt niistä nauttimaan.

Selvittämättömäksi jää, miksi tukka ylipäätään alkoi kihartua. Vanhemmillani on molemmilla suora tukka, mutta toisella veljistäni tukka alkaa kihartua loivasti, jos hän antaa sen kasvaa vähän pidemmäksi. Nopean internethaun perusteella kiharoiden ilmestyminen aiemmin suoraan tukkaan ei ole aivan tavaton ilmiö, ja syyksi tarjotaan hormonaalisia muutoksia. Tiedä näistä sitten. Mielenkiintoinen kokemus joka tapauksessa!

Onko täällä lukijoissa ketään kiharakavereita? Miten te muut hoidatte tukkaanne?

Isompi jalka

Minusta tuntuu, että talven aikana jalkani ovat kasvaneet. Ostin tammikuussa uudet, hyvät talvijalkineet, joissa oli riittävästi tilaa varpaille villasukkienkin kanssa. Huhtikuussa viimeisten pakkasten hellittäessä jouduin toteamaan, että kengät olivat jääneet muutaman kuukauden aikana aavistuksen liian pieniksi.

Saman huomasin käyneen pari vuotta vanhoille mittojeni mukaan valmistetuille kengille (yhyy). Lumien sulettua ne eivät enää mahtuneetkaan jalkaan yhtä mukavasti kuin ennen. Siispä otin arkikäyttöön viime kesänä hankkimani paljasjalkalenkkarit, joissa on ohut pohja ja leveä päkiä- ja varvasosa, jossa varpaat mahtuvat levittäytymään joka suuntaan. Jalkani tuntuu lenkkarien käytön myötä leventyneen entisestään, ja nyt ennen niin mukavilla nahkakengillä kulkeminen tekee jopa vähän kipeää.

Jalkateriin ei mielestäni ole tullut lisää pituutta vaan nimenomaan leveyttä. Arvelen yhtäkkisen kasvun johtuvan yksinkertaisesti siitä, että olen jo vuosikausia käyttänyt liian kapeita kenkiä, jotka ovat pakottaneet varpaani luonnottomaan suppuun. Kun nyt olen alkanut ostaa isompia ja leveälestisempiä kenkiä, varpaat alkavat palautua lisätilan ansiosta normaaliin asentoonsa.

Kun tarkastelen kaupungilla ihmisten – varsinkin naisten – käyttämiä kenkiä, huomaan, että mallit ovat kovin kapeita ja kaventuvat kärkeä eli varpaita kohti. Mutta en ole koskaan nähnyt jalkaa, joka olisi varpaiden kohdalta niin kapea kuin kengän muoto antaisi ymmärtää. Ainakin omat jalkani ovat päin vastoin leveimmät juuri varpaiden kohdalta.

Oletteko kuulleet entisestä kiinalaisesta kauneusihanteesta, jonka takia tyttöjen ja naisten jalat sidottiin niin, että varpaat liiskaantuivat sinne sun tänne ja jalkaterät kasvoivat epämääräisen tötterön muotoisiksi? Modernit länsimaalaiset kenkäluomukset oikeastaan muistuttavat etäisesti näitä kidutusvälineeseen vertautuvia pikku kenkiä, joihin yläluokkaisten kiinalaisnaisten jalat tuolloin sullottiin. Vaikka nykyaikaisten korkokenkien ja kapealestisten tossusten aiheuttama vahinko jalalle on jalkojen sitomiseen verrattuna todella lievää, kärsivät monet tänäkin päivänä jalka- ja selkävaivoista vääränkokoisten tai -mallisten kenkien takia.

Kenkäosastolta on vaikea löytää tarpeeksi leveitä ja muutenkin ergonomisia kenkiä, koska sellaiset eivät ole muodikkaita. Jopa lapset puetaan usein liian kapeisiin, jalan liikettä rajoittaviin ja jalkaterää muovaaviin popoihin (YLE 28.10.2017YLE 31.5.2018). Itselleni lisähaastetta oikeankokoisten kenkien löytämiseen tuo se, että vasen jalkani on huomattavasti suurempi kuin oikea jalkani. Mikä on toiseen sopiva, on toiseen liian pieni tai iso.

Nyt käyttämäni paljasjalkakengät ovat oman kokemukseni mukaan hyvät jalalle ja sopivat käyttöön silloin, kun pukeutumisen ei tarvitse olla ihan viimeisen päälle siisti. Koska en voi kuitenkaan kulkea kaikissa tilanteissa lenkkarit jalassa, joudun lähiaikoina hankkimaan useita uusia, nykyistä isompia kenkiä eri käyttötarkoituksiin. Nyt on mietinnässä, mistä löytyisi tarpeeksi leveitä mutta kuitenkin siistejä ja sieviä kenkiä arki-, esiintymis- ja juhlakäyttöön eri sääolot ja vuodenajat huomioiden. Hyvät kengät maksavat väistämättä aika paljon, joten saattaa olla, että täksi vuodeksi asettamani vaatebudjetti ylittyy jalkinehankintojen takia.

Seuraan mielenkiinnolla, kuinka leveäksi jalkani asettuu, kun nyt vihdoin annan varpaiden liikkua vapaasti. Huomaan, että nämä paljasjalkakengätkin alkavat jo tuntua vasempaan jalkaan aavistuksen ahtailta. Ostohetkellä puntaroin koon 40,5 ja 41 välillä ja pyysin tuolloin myyjän apua valintaan. Myyjä oli sitä mieltä, että pienempi koko ”näyttää paremmalta” jalassani ja että materiaali joustaa käytössä sen verran, että pienempi on parempi kuin isompi. Päädyin siis pienempään, joka sovittaessa tuntui sekin ihan hyvältä. Nyt valitsisin toisin ja harkitsenkin jo samanlaisten mutta puolikasta kokoa isompien tossujen hankkimista. Jalkojeni ei tarvitse yrittää näyttää pieniltä ja siroilta, kun ne kerran eivät sitä ole. Tärkeintä on, että kengät tuntuvat mukavilta ja antavat kehoni voida hyvin.

Onko teillä lukijoilla vaikeuksia löytää sopivia kenkiä kaupasta?

Helmi- ja maaliskuun 2018 vaatehankinnat

Tammikuun törsäilyn jälkeen helmikuusta tuli luontevasti nollakuukausi vaateostojen suhteen. Työharjoittelun aiheuttaman kuormituksen takia helmikuussa ei ollut liiemmin aikaa saati kiinnostusta miettiä vaatehankintoja.

Maaliskuussa sen sijaan tein kolme ostosta:

30,00 € Iltapuku (100% polyesteri) käytettynä
7,00 € Paitapusero (100% viskoosi) käytettynä
4,50 € Paitapusero (100 % viskoosi) käytettynä

Yhteensä 41,50 €

Vuoden alusta 277,50 €
Budjettia jäljellä 222,50 €

Löysin kauniin ja edullisen iltapuvun juuri sopivalla hetkellä, kun ilmoittautuminen vuosijuhlille oli alkamassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun osallistun moisiin juhliin – ja kokemus olisi tälläkin kertaa jäänyt väliin, ellei sopivaa pukua olisi löytynyt. Leningille tulee toivottavasti käyttöä useammassakin juhlassa.

Paitapuserot ostin postin välityksellä nettikirpputorilta. Hinnat sisältävät postikulut, eli vaatteiden myyntihinnat olivat vielä pari euroa halvemmat. Paketit eivät ole vielä saapuneet postissa, joten en nyt pysty arvioimaan, olivatko hankinnat nappi- vai hutiostoksia. Yritän muistaa kirjoittaa arvion seuraavassa raportissa.

Ostojen lisäksi sain ilmaiseksi kolme vaatekappaletta:

Farkut
Villapaita
Siistit housut

Äitini siivosi vaatekaappiaan ja tyrkkäsi minulle kokeiltavaksi muutaman vaatekappaleen, joista kelpuutin kolme. Fiilistelen lahjaksi saatuja vermeitä kevään ajan ja palautan äidille hänen pyynnöstään takaisin ne, jotka eivät pääse aktiivikäyttöön.

Solu – hyi?

Kun muutin omilleni 18-vuotiaana, en voinut kuvitellakaan asuvani solussa tai edes kimppakämpässä kaverin kanssa. Minulle oli ehdottoman tärkeää, että minulla on oma keittiö ja vessa, joihin muut eivät voi tulla sotkemaan. Viisihenkisen perheen nuorimmaisena lapsena halusin vihdoin päästä rakentamaan ikioman pesäni, jossa saisin piehtaroida rauhassa itsekseni. Aluksi maksoin itseni kipeäksi yksinasumisen luksuksesta yksityisen vuokranantajan asunnossa, mutta myöhemmin pääsin hiukan halvemman asunnon kautta opiskelija-asuntosäätiön yksiöön, jonka vuokra oli varsin edullinen.

Kelataan muutama vuosi eteenpäin. Pitkän yksinasumisjakson jälkeen muutin uuden opiskelupaikan perässä paikkakunnalle, jossa edullisia yksiöitä ei ollut noin vain saatavilla. Ainoa taloudellisesti järkevä vaihtoehto oli asettua asumaan soluasuntoon. Kantani oli onneksi lieventynyt tuosta muutaman vuoden takaisesta ehdottomuudesta, ja olin oikeastaan utelias kokeilemaan tätä minulle vieraaksi jäänyttä opiskelijaelämän puolta.

Tähän päivään mennessä minulle on kertynyt kokemusta kolmesta eri soluyhteisöstä. Ensimmäisenä asuin yhden kämppäkaverin kanssa. Kämppis oli jokseenkin siisti ja harmiton, mutta pienet asiat alkoivat ärsyttää: hiukset suihkukaivossa ja ns. jarrujäljet hetki sitten pestyssä vessanpöntössä. Yöh. Mitään konflikteja välillemme ei kuitenkaan päässyt syntymään. Rinnakkaiseloamme kesti yhden lukuvuoden ajan eli yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen pääsin puoleksi vuodeksi asumaan takaisin yksiöön. Koska pystyin vertaamaan tämän kämppiksen kanssa asumista ainoastaan yksin asumiseen, en ehkä osannut tarpeeksi arvostaa sitä, kuinka hyvin huoneiston jakaminen meillä toimi.

Toinen kokemus alkoi tämän vuoden tammikuussa ja päättyi helmikuussa. Kokemus oli – no – aika kauhea. Kun ensimmäisen kerran astuin asuntoon, totesin heti, että eihän täällä voi viihtyä. Huoneistossa asui lisäkseni kaksi muuta opiskelijaa. Kämppä oli kuitenkin sen näköinen, että siellä majailisi ainakin viiden hengen porukka. Eteisen naulakko tursuili takkeja, pipoja ja kenkiä. Keittiössä ahdasta tiskipöytää koristi kuusi astianpesuainepulloa ja isot tiskikasat, joille kuivauskaapissa ei olisi ollut edes tilaa. Kylpyhuonekin oli täynnä irrallaan lojuvia ämpäreitä, puteleita ja purnukoita. Kämpässä ei ilmiselvästi ollut kolmen ihmisen tarpeisiin tarpeeksi säilytystilaa, mutta sekaisuutta aiheuttavia irtotavaroitakin pahempaa oli se, että kämpässä oli likaista. Ensi töikseni pyyhin ruokapöydän leivänmurusista, pesin keittiön lattiasta tahrat pois, imuroin sorat eteisestä ja järjestin kengät jonkinlaiseen riviin. Kuten arvata saattaa, kämppä oli pian entisellään. Diagnosoin kämppikseni sottapytyiksi ja päätin muuttaa pois pikimmiten. Päätöstä tuki myös havainto siitä, että nämä kämppäkaverit sattuivat olemaan kovaäänistä ja seurustelevaa sorttia, kun taas itse arvostan kotona yksinoloa, rauhaa ja hiljaisuutta.

Kolmas solukokeilu on käynnissä juuri nyt. Sain onneksi uuden asuntotarjouksen melkein saman tien, ja sain muuttaa kuukauden kärsimisen jälkeen toiseen soluhuoneeseen. Nykyisen asuntoni varustelutaso on normaalia soluhuonetta parempi: huoneessa on oma keittonurkkaus ja pikkuinen vessa. Keittiössä on liesi ja jääkaappi mutta ei uunia tai pakastinta, ja WC:stä puuttuu suihku. Näitä puutteita lukuunottamatta asuintilanteeni on nyt hyvin lähellä yksiössä asumista. Uuni, pakastin ja suihku ovat yhteiskäytössä kahden kämppäkaverin kanssa, jotka ovat kaikeksi onneksi harmittoman ja mukavan oloisia asuintovereita. Yhteistilat ovat siistit, eikä viereisistä huoneista ole toistaiseksi kuulunut mekkalaa. Taidan itse meluta eniten.

Kokemukseni soluasumisesta ovat siis olleet vaihtelevat. Ehdoton hyvä puoli on, että yhteisasuminen on todella edullista. Lisäksi uuteen kaupunkiin muuttaessa kämppiksiltä voi saada hyviä vinkkejä menoista ja mahdollisuuksista, ja kohtaamiset yhteisissä tiloissa vähentävät mahdollisia yksinäisyyden kokemuksia. Toisaalta jos on kovin introvertti, kuten minä, nämä kohtaamiset eivät välttämättä ole aina mieluisia. Viihtyvyydestä valtaosa riippuu siitä, kuinka hyvin omat ja kämppäkavereiden tavat ja persoonallisuudet sopivat yhteen. Joskus käy hyvä tuuri, joskus huonompi. Arvioisin kuitenkin, että alhaisia asumismenoja arvostavalle yksineläjälle solu on varsin hyvä asumisratkaisu ainakin väliaikaisesti.

Tammikuun 2018 vaatemenot

On vihdoin aika käydä viime kuun vaatemenot läpi. Tammikuussa vaatteisiin liittyviä menoja oli yhteensä 236 euron edestä. Jaiks! Vuoden ensimmäisen kuukauden jälkeen melkein puolet koko vuodelle varatusta 500 euron budjetista on käytetty. Mihin raha oikein hujahti?

179,00 Talvikengät
18,00 Kengänhuoltotarvikkeita
30,00 10 paria merinovillasukkia (70% merinovilla, 30% polyamidi)
9,00 Hienopesuaine silkille ja villalle (hajusteeton)

Yhteensä: 236,00 euroa
Jäljellä: 264,00 euroa

Kootut selitykset

Talvikengät oli pitkään harkittu ostos. Minulta puuttuivat sellaiset talvikengät, joilla on hyvä kävellä usean kilometrin matkoja. Vaikka pyöräilen valtaosan matkoistani myös talvisin, välillä tekee mieli myös kävellä joko hyödyksi tai huvikseen. Sovitin haluamiani kenkiä kaupassa, mutta tilasin ne netistä huomattavasti halvemmalla. Uudet kengät ovat olleet päivittäisessä käytössä heti saavuttuaan, ja olen erittäin tyytyväinen hankintaan. Jalat pysyvät lämpiminä pakkasella, kuivina loskalla ja kivuttomina pitkilläkin kävelyreissuilla. Hankin lisäksi asianmukaiset hoitoaineet ja -välineet mokkanahan hyvänä pitämiseen.

Sukkavarastoni oli jo pahasti vanhentunut ja puhkikulunut. Ostin tarjouksesta ison nipun merinovillasukkia vakuututtuani muiden kokemuksista siitä, että merinovilla on paras sukkamateriaali. Se imee kosteutta ja pitää lämpöä paljon paremmin kuin puuvilla. Väittävät, että samoja sukkia voi käyttää monta viikkoa putkeen ilman, että ne alkavat haista. Itse olen käyttänyt noin viikon verran samoja sukkia ennen pyykkikoriin heittämistä, ja voin vakuuttaa, että totta se on: sukat tuoksuvat ihan yhtä puhtailta sunnuntai-iltana kuin miltä ne tuoksuivat maanantaiaamunakin. Sukat ovat miellyttävät jalassa ja todellakin pitävät varpaat lämpiminä pakkasellakin, etenkin, jos niitä pukee kahdet päällekkäin. Huono puoli ohuissa merinovillasukissa on se, että ne nukkaantuvat välittömästi, kun ne ottaa käyttöön ja varsinkin kun niitä pesee. Sukkien kaveriksi hankin herkille luonnonkuiduille tarkoitetun hoitavan pesuaineen, joka minulta ennestään puuttui. Toivottavasti sen ansiosta muutkin villavaatteeni pysyvät paremmassa kunnossa pidempään.

Vaikka vaatebudjetista kului leijonanosa jo heti vuoden alussa, en ole huolissani rahamäärän riittämisestä loppuvuodeksi. Vuoden isoin hankinta (kengät) on nimittäin jo tehty. Kevään aikana tulee ajankohtaiseksi hankkia uudet farkut, joihin käyttänen n. 100 euroa. Muita kalliita ostoksia ei olekaan juuri nyt tiedossa. Sen sijaan silmäilen aina välillä nettikirppisten ja fyysisten kirpputorien tarjontaa ei-kiireellisten vaatetarpeideni täyttämiseksi.

Vuoden 2017 vaatehankinnat ja budjetti vuodelle 2018

Viime vuonna kulutin vaatteisiin ja niiden huoltoon 408,20 euroa. Summa sisältää sekä hankinnat että suutarikäynnit, pesu- ja hoitoaineet ja pesutuvan varausmaksut. Ilmaiseksi saaduista asioista en pitänyt kirjaa, mutta ei niitä paljon tullutkaan.

Varsinaisia hankintoja tein seuraavasti (käyt.= käytettynä hankittu):

Alusvaatteita …………. 38,70 euroa
Silkkipitkikset ……….. 59,90 euroa
Farkut (käyt.) ………… 5,00 euroa
2 t-paitaa ………………. 20,00 euroa
Pusero (käyt.) ………… 5,00 euroa
Jakku (käyt.) …………. 16,20 euroa
Lenkkitossut ………….. 89,90 euroa
Trenssitakki (käyt.) … 85,00 euroa
Villapipo ……………….. 39,00 euroa

Yhteensä: 358,70 euroa
Muut vaatemenot: 49,50 euroa

Vaatteisiin mennyt rahasumma oli aikaisempiin vuosiin verrattuna aika suuri. Vuonna 2016 käytin melkein sata euroa vähemmän. Viime vuonna jouduin tekemään muutaman isomman hankinnan, koska vuosia käytössä olleet vaatteeni alkoivat tulla tiensä päähän. Nuhjaantuneen välikausitakin tilalle ostin syksyn päätteeksi vähän käytetyn, uutta vastaavan laatutrenssin (”aikuisten takin”, ajattelen ylpeänä), joka pääsee käyttöön ensi keväänä. Vanhoista (ja malliltaan ajat sitten vanhentuneista) lenkkareistani taas alkoi pilkistellä varpaita ulos, joten ostin upouudet, tyylikkäät ja ah-niin-mukavat paljasjalkatossut.

Silkkipöksyt olivat sellainen ostos, jota ei olisi ihan välttämättä tarvinnut tehdä, mutta olen tyytyväinen, että tein. Aikaisemmin olen pitänyt viileillä ilmoilla välikerroksena milloin mitäkin keinokuituleggingsejä tai nuhjuisia sukkahousuja (sukkaosa leikattuna pois), jotka ovat kyllä ajaneet asiansa. Silkkihousut ovat kuitenkin niin mukavat, että enää en niitä pois vaihtaisi. Villapipo taas lienee kaikista hankinnoista  turhamaisin: halusin tietyn värisen, tyylikkään ja ohuen pipon pyöräilykypärän alla käytettäväksi rumasti vanhenneen akryylimyssyn tilalle. Halvemmallakin olisin hatun saanut, mutta päätin panostaa laatuun ja miellyttävään materiaaliin. Itse neulomistakin harkitsin, mutta totesin, että en saa tarpeeksi ohutta pipoa omin käsin aikaiseksi. Päädyin siis verrattain tyyriiseen valmispipoon, johon olen kyllä valtavan tyytyväinen.

Vuoden 2018 vaatebudjetti

Koska tänä vuonna tulotasoni nousee, voin nostaa pikkuisen myös vaatteisiin käyttämääni summaa. Aiemmin en ole varsinaisesti budjetoinut vaatteille mitään tiettyä rahasummaa. Olen pyrkinyt ostamaan ainoastaan tarpeeseen, mahdollisimman laadukasta (kuitenkin kohtuuhintaista) ja mahdollisuuksien mukaan käytettynä. Jatkan edelleen samalla linjalla, mutta tänä vuonna päätän summan, jonka puitteissa pyrin vaatehankinnat tekemään.

Kohtuullisen minimin viitebudjetissa muutaman vuoden takaa alle 45-vuotiaalle naiselle on laskettu vaatemenoihin 636 euroa vuodessa (miehelle 550 euroa). Tarkasteltuani aiempina vuosina vaatehankintoihin käyttämiäni summia olen varma, että itselleni riittää vuodeksi hyvin 500 euroa. Niin paljon en ole toistaiseksi vaatteisiin käyttänyt, mutta tänä vuonna annan itselleni luvan käyttää, jos tarvetta on. Tiedän jo, että tällekin vuodelle osuu muutama isompi hankinta (jonkun olen jo ehtinyt tehdäkin) loppuunkuluneiden asioiden tilalle tai muuten tarpeeseen. Lisäksi teen todennäköisesti (toivottavasti) kirpputoreilta joitain pienempiä vaatehankintoja, kuten pari työkelpoista paitapuseroa. Tuohon summaan sisältyy luonnollisesti vaatteiden huoltoon liittyvät menot.

Vaateasiani tuntuvat olevan aika hyvin mallillaan. Vaatteita on vähän mutta ihan tarpeeksi kaikkiin elämäni tilanteisiin. Oikeastaan suurin ongelmani taitaa tällä hetkellä olla se, että sellaisia vaatteita, joita ei voi julkisesti missään pitää mutta joita ei oikein voi vielä poiskaan heittää, on aika monta. Yritän parhaani mukaan kulutella niitä loppuun yö- ja oloasuina.

Taas mennään

Vuodenvaihde kului taas kerran omaisuutta pakkaillessa. Juuri nyt istun junassa matkalla takaisin viime lukuvuoden aikaiseen opiskelukaupunkiini, jossa suoritan kevään aikana työharjoittelun. Vanhempani tuovat muuttokuorman perässä viikonloppuna. Siihen asti nukun makuupussissa.

Tähän mennessä olen tykännyt muuttamisesta, mutta näin tiheään asunnosta ja etenkin kaupungista toiseen siirtyminen alkaa kyllästyttää. Odotan innolla, että pääsen asettumaan pidemmäksi aikaa aloilleni. Ensi syksyn asumis- ja opiskelukuviot ovat kuitenkin vähän auki, joten väliaikaisuuden tunne jatkuu vielä. Vuoden 2018 aikana osoitteeni saattaa muuttua vielä ainakin kerran. Toivottavasti seuraava muutto olisi jo sellainen, että pääsemme Kullan kanssa vihdoin asumaan yhdessä. Sitä odotellessa yritän iloita halvasta soluasumisesta.

Minimalistisista pyrkimyksistäni huolimatta maallinen omaisuuteni on vuosi vuodelta kasvanut, ja tällä kertaa oli ennätysmäärä muutettavaa, mikä teki muuttamisesta aiempaa työläämpää. Varsinaista karsimista en itse asiassa ole harrastanut enää pariin vuoteen. Tavaraa on kyllä lähtenyt pikku hiljaa luonnollisen kulumisen myötä, ja olen edelleen välttänyt uuden tavaran hankkimista muuten kuin välttämättömään tarpeeseen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Soittimia tuli viime vuonna muutama lisää, ja niiden lisäksi hankin liikuntavälineitä, jotka vievät aika paljon tilaa. Yhden uuden (käytetyn) huonekalunkin menin ostamaan. Vaatteita minulla on verrattain vähän, ja vaatekerta on aika iäkästä. Pikku hiljaa ne kuluvat pois, ja joitain vaatekappaleita pitää uusiakin aika ajoin.

Tänä vuonna olen ajatellut pitää blogissa kirjaa rahankäytöstäni ja tavarahankinnoistani. Minua kiinnostaa lukea muiden taloudenpidosta, joten ehkä jotakuta kiinnostaa lukea omastani. Tuloista ja menoista pidän jo Excel-taulukkoa muutenkin, mutta yritän vihdoin rohkaistua julkaisemaan laskelmat tai edes osan kulukategorioista. Tänä vuonna tulotasoni nousee huomattavasti (vaikka pysynkin edelleen pienituloisena). Tavoitteeni kuitenkin on, etteivät menoni ihan kauheasti kasvaisi vaan pystyisin säästämään ja sijoittamaan mahdollisimman ison siivun tuloistani. Hankintakirjanpito taas on uusi juttu siinä mielessä, että vaikka jo kirjaan kaikki ostokset menoseurantaan, kokonaiskuva ei hahmotu ilman erillistä listaa hankinnoista (lisäksi ilmaiseksi saadut tavarat eivät ole aiemmin päätyneet kirjanpitoon). Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat vaatehankinnat, jotka aion kirjata erilleen muista hankinnoista.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!

Paras lahja olisi ei lahjaa ollenkaan

Viikon kuluttua on taas joulu, tuo suuri väkisinlahjomisen juhla. Minä en juurikaan pidä joulusta monestakaan syystä, mutta lahjakulttuuri taitaa olla syistä suurin. Sekä lahjojen hankkiminen että niiden saaminen ahdistaa minua. Hankkimisen olen onnistunut aika hyvin välttämään sopimalla esimerkiksi parisuhteessa, että lahjoja ei vaihdeta. Saamisen välttäminen onkin vaikeampaa, kun lähipiirissä on ihmisiä, jotka pyynnöistä huolimatta haluavat hankkia edes jotain pientä lahjaksi.

Lahjojen antamisesta nauttivien voi olla vaikea ymmärtää, että joillekin meistä lahjojen saaminen on todella vastenmielistä. Lahjan antaminen on kuitenkin ilmeisesti pyhä asia, ja moni lahjoja loukkaantuu, jos lahjan antamista yritetään kieltää. Onhan heillä oikeus antaa, kun siitä kerran tulee heille niin hyvä mieli. Saajan mielipahaa ei tässä yhtälössä oteta ollenkaan huomioon. Saajan pitäisi tuntea vain ja ainoastaan kiitollisuutta, iloa ja kaikkia muita ihania tunteita, kun hän saa lahjan vasten tahtoaan. Mikä siinä lahjan saamisessa edes on niin vastenmielistä?

Lahja-ahdistukseni juuret lienevät maailmantuskassa, jota olen potenut hyvin nuoresta lähtien. Inhoan turhaa kuluttamista ja materialismia. Ne sotivat arvojani ja maailmankuvaani vastaan. Olen itse hyvin tarkka siitä, mitä ostan, ja ylipäätään ostan vain vähän tavaraa. Kun joku hankkii minulle lahjan, ostopäätökset tehdään heppoisemmin perustein, eikä antaja varmastikaan puntaroi oikeaa valintaa yhtä huolellisesti kuin minä. Minun nimissäni tehdään ostopäätöksiä, joita itse en todennäköisesti tekisi. Olen havainnut, että usein he, jotka erityisesti tykkäävät antaa lahjoja, ovat samalla niitä, jotka tykkäävät kovasti shoppailla muutenkin. En minä halua, että kukaan lisää shoppailuaan sillä verukkeella, että saa antaa minulle lahjan!

Joskus lahjat saattavat olla periaatteessa käyttökelpoisia ja järkeviäkin ostoksia, mutta ne eivät välttämättä ole oman makuni mukaisia. Kukaan muu ihminen ei tunne minua niin hyvin, että tietäisi täsmälleen, mikä minua miellyttää. Itse taas en ostaisi mitään, mikä on vähän sinne päin, vaan haluan, että kaikki ostamani asiat ovat juuri sitä, mitä tarvitsen ja haluan ja mistä pidän. Haluan itse päättää, mitä kotiini päätyy, enkä tosiaankaan halua säilöä mitään turhaa.

Pahinta on, jos ja kun minulta ei kysytä, mitä haluaisin tai tarvitsisin. Todennäköisyys turhan tai muuten epämieluisan lahjan saamiseen on tällöin valtavan suuri. Moni lahjan antaja on sitä mieltä, että on ihan tylsää, jos saaja tietää etukäteen, mitä lahjaksi on tulossa. Lahjanhan pitäisi olla yllätys! No, arvatkaapa mitä: minä inhoan yllätyksiä! Minusta on oikeasti ahdistavaa, että joudun jännittämään, mitä tällä kertaa paketista paljastuu. Tämä liittyy osin siihen, että pelkään tuottavani antajalle pettymyksen, jos en pidäkään lahjasta.

Jos käy niin, että en pidä lahjasta, en tiedä, miten reagoida. Joskus yritän esittää ilahtunutta, mutta olen valitettavasti tosi huono esittämään. Reaktioni saattaa olla ihan yliampuva. Saatan alkaa kiitellä vuolaasti tai ylistää lahjaa tai muuta vastaavaa, minkä seurauksena antaja joko ihmettelee outoa käytöstäni tai luulee että oikeasti haluankin lahjoja ja innostuu entisestään niitä hankkimaan. Jos taas yritän olla neutraali tai en reagoi mitenkään, pelkään vaikuttavani epäkiitolliselta ja töykeältä. Joka tapauksessa lahjansaantitilanne on minusta aina hyvin vaivaannuttava. En oikeastaan koskaan ole tuntenut iloa saamistani hyvistäkään lahjoista. Positiivisin tunne, jota koen lahjan avatessani, on helpotus. Helpotus siitä, jos lahja ei ole mennyt pahasti vikaan.

Kaiken lisäksi lahjoissa menee usein rahaa hukkaan. Lahjoja ostaessa ei yleensä kauheasti pihistellä. Ostetaan vähän hienompia juttuja kuin mitä normaalisti itselle ostettaisiin tai jotain sellaista, mitä tavallisesti ei ostettaisi ollenkaan. Vähän ylellisyyttä lahjan saajalle. Jotkut tykkäävät saada sellaista, mitä itse ei tulisi ostettua. Minä en pääsääntöisesti tykkää. Minusta raha kannattaisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti, mikä harvoin toteutuu lahjoissa. Itse asiassa hyödykkeen arvo voi tippua jopa kolmanneksen, kun se annetaan lahjaksi (Waldfogel, 1993). Laskelma perustuu siihen, että saaja arvioi lahjaan käytetyn rahasumman yleensä pienemmäksi kuin mikä se todellisuudessa on ollut.

Lahjakulttuuriin liittyy myös vahvasti vastavuoroisuus (Mayet & Pine, 2010). Vaikka kuinka antaja vakuuttaisi, että vastalahjaa ei tarvitse antaa, saajalle jää tunne velvollisuudesta antaa vastalahja. Minä ainakin tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, jos saan lahjan eikä minulla ole antaa vastalahjaa. Koska koen lahjojen hankkimisen valtavan stressaavaksi, priorisoin mielenterveyteni ja teen läheisilleni tiettäväksi, että en hanki heille lahjoja, ja toivon syvästi, etteivät hekään hankkisi minulle.

Julkaisen tämän kirjoituksen niin lähellä joulua, että se tuskin vaikuttaa enää kenenkään tämänvuotisiin lahjakuvioihin. Ehkä joku toinen lahjoja karsastava saa tästä kuitenkin hiukan vertaistukea ja  mahdollisesti perusteluideoita ensi vuoden lahjattomuusneuvotteluille. Tai kenties joku väkisinlahjoittajaksi itsensä tunnistava tuntee piston sydämessään ja antaa ensi vuonna lahjakammoiselle parhaan mahdollisen lahjan: ei lahjaa ollenkaan.

Onko teidän lukijoiden joukossa muita lahjoista ahdistuvia tai muuten vain niitä inhoavia?

Luettavaa:

Furnham, A. (2014). The psychology of Christmas gift giving.

Mayet, C. & Pine, K. J. (2010). The psychology of gift exchange.

Waldfogel, J. (1993). The deadweight loss of Christmas