Kuinka selvitä opinnoista ilman lainaa?

Viimeksi jaoin ajatuksiani opintolainasta. Velattomuus on suuri palvelus tulevaisuuden itselle, mutta entä jos ajatuskin köyhänä kitkuttelusta tuntuu raskaalta? Miten voi säästää rahaa ilman, että koko elämä on pelkkää kaurapuuroa? Tässä muutama vinkki, joiden avulla minä olen pärjännyt ilman opintolainaa.

Budjetti ja / tai tulo- ja menoseuranta

Tiedosta, paljonko rahaa on käytettävissäsi kuukausittain ja mieti valmiiksi edes suurpiirteiset raamit, kuinka aiot rahasi käyttää. Budjetti tiukka, mikä saattaa tuntua ahdistavalta ja rajoittavalta, mutta toisaalta omien rahojen rajallisuuden ymmärtäminen auttaa pitämään menot kohtuullisina. Olen kokenut mielekkääksi myös seurata menojani kuukausittain, jotta saan tietää, jos elän suunnitelmista huolimatta yli varojeni.

Asu halvalla

Asumiskustannusten merkitys oli suurempi ennen tämänsyksyistä opintotuen muutosta, jossa opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Nyt asumisjärjestelyjen kanssa täytyy kikkailla enemmän kuin ennen, ja esimerkiksi seurustelukumppanin kanssa ei välttämättä kannata enää asua yhdessä. Joka tapauksessa edullinen asunto on hyvä valinta edelleen, vaikka valtio kustantaakin sen hinnasta isomman osan kuin ennen.

Tee osa-aikaista työtä tai perusta yritys

Minulle nollatuntisopimuksella tehdyt keikkatyöt ovat sopineet opiskeluaikana kaikkein parhaiten. Mahdollisuus kieltäytyä tarjotuista työvuoroista on ollut suuri etu, kun välillä on ollut raskaampaa. Itsensä työllistäminen yrittäjänä on opiskeluaikana hyvä vaihtoehto, koska minimitoimeentulo on opintotuen ansiosta taattu riippumatta siitä, tuottaako yritys voittoa vai ei. Valmistumisen jälkeen yrittäjän toimeentulo on riskialttiimpaa, koska yrittäjä ei ole oikeutettu samanlaiseen työttömyysturvaan kuin henkilöt, joilla ei ole omaa yritystä.

Hanki kaikki mahdollinen käytettynä

Ensimmäinen vaihe on tietysti pidättäytyä ostamasta mitään, mitä ei tarvitse. Silloin harvoin, kun on pakko hankkia jotain, kannattaa tarkistaa ensin käytettyjen tavaroiden markkinat. Kierrätyskeskuksista, nettikirpputoreilta ja ihan perinteisiltä kirppiksiltäkin löytyy kaikki mahdollinen huonekaluista vaatteisiin. Harvoin raaskin enää ostaa mitään uutta, kun olen tottunut jo-kerran-omistettujen tavaroiden edullisiin hintoihin. Varsinkin huonekalut ovat tolkuttoman kalliita upouutena (onhan niitä halpojakin, mutta minkä laatuisia!). Pehmeiden huonekalujen kanssa kannattaa toki olla varuillaan mahdollisten tuhohyönteisten takia, mutta esimerkiksi keittiönpöytä ja tuolit lienevät turvallinen hankinta.

Syö kasvipainotteisesti ja tee ruokaa itse

Kuivatut palkokasvit, kauden vihannekset, juurekset ja hedelmät sekä kotimaiset viljat ovat naurettavan halpoja ja bonuksena superterveellisiä. Yksinkertaisten kasviperäisten ruokien valmistaminen ei vaadi paljon vaivannäköä mutta säästää huomattavasti rahaa valmisruokiin ja jopa opiskelijalounaaseen verrattuna. Eikä sitä kaurapuuroakaan kannata väheksyä: hiutalepaketti ei maksa melkein mitään, ja hyvillä päällisillä höystettynä puuro on terveellinen, täyttävä (kunhan puuroa tekee tarpeeksi ison annoksen!) ja maukas aamu-, väli- tai iltapala. Vaihtelun vuoksi kannattaa kokeilla muitakin viljoja. Minä lisään aamupuurooni mieluiten saksanpähkinöitä, pellavansiemeniä, rusinoita, banaania ja pakastemarjoja – nam!

Pyöräile

Polkupyörä on isossa kaupungissa mitä näppärin liikenneväline. Talvipyöräilykään ei ole mikään ongelma, mutta siihen suosittelen nastarenkaita. Ne maksavat itsensä nopeasti takaisin, jos vertaa bussikortin hintaan – puhumattakaan autoilun kuluista! Nyt, kun olen tottunut pyöräilyyn, kuljen kaikki alle 10 kilometrin (ja joskus ylikin) matkat mieluiten polkien. Joillekin auto on vapauden symboli, mutta minusta polkupyörä sopii sellaiseksi paremmin.

Opettele tekemään ja korjaamaan asioita itse

Esimerkiksi vaatteiden korjaaminen on hyvä taito opetella. Joutuisin ostamaan yhtenään uusia housuja, ellen korjaisi niitä, kun ne alkavat kulua haaroista puhki. Vaatteelle voi saada reilusti lisää käyttöikää ihan vain sillä, että parsii pienet reiät, ennen kuin ne ehtivät kasvavat isoiksi. Ja nyt, kun polkupyörä on pääasiallinen kulkuvälineemme, on hyvä opetella vaihtamaan renkaat itse. Pari ohjevideota Youtubesta ja rengasraudat käteen – homma on hoidettu tuossa tuokiossa.

Kaikkea ei tarvitse omistaa

Kirjasto on kenties opiskelijan tärkein yhteistyökumppani. Yhteiskäyttö toimii kirjojen lisäksi monessa muussakin asiassa. Esimerkiksi pyykinpesukonetta ei minusta kannata hankkia, jos on mahdollisuus käyttää taloyhtiön pesutupaa tehokkaine pesukoneineen. Harvoin tarvittavia työkaluja ja muita välineitä taas kannattaa kysellä tuttavilta lainaan, jos tarvetta ilmenee.

*****

Minusta olennaisinta on muistaa, että opiskelijana ei ole varaa kaikkeen, mitä ehkä tekisi mieli. Harvalla työelämässä olevallakaan on. Opintojen aikaista pienituloisuutta on ainakin omalla kohdallani helpottanut tieto siitä, että se on väliaikaista. Kaikkea ei tarvitse tehdä, nähdä ja omistaa juuri nyt. Elämä ei lopu siihen, kun opinnot päättyvät.

Mitä rahansäästövinkkejä sinulla on, opiskelijoille ja muutenkin?

Mainokset

Opintolainapommi

Tänä syksynä opintotukeen on tullut isoja muutoksia. Opintorahaa pienennettiin rajusti, ja opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Samalla opintolainan valtiontakausta nostettiin: nyt opiskelija voi ottaa jopa 650 euroa tukikuukautta kohden velkaa. Mikäli syksyllä 2017 aloittava opiskelija nostaa lainaa jokaiselta mahdolliselta 54 tukikuukaudelta, hänelle ehtii kertyä 35 100 euron edestä velkaa. Tavoiteajassa yliopistosta valmistuvakin (5 vuotta, 45 tukikuukautta) saa kerrytettyä mukavan potin, 29 250 euroa.

Todellisuudessahan takaisinmaksusumma on vielä tätä laskelmaa suurempi, sillä opintolaina kasvaa korkoa ensimmäisestä nostoerästä lähtien aina viimeiseen maksupäivään asti. Valtion tarjoama opintolainahyvitys oletusaikataulussa valmistuvillekaan ei ole ihan niin hyvä diili kuin miltä se kuulostaa – se kattaa suurin piirtein korkokulut, jos niitäkään. Kerran lainattu raha on tässäkin tapauksessa maksettava takaisin. (Lue lisää: Opintolaina – Säädökset selkokielellä / TalousSuomi)

Oletetaanpa, että korkeakoulusta valmistunut tienaa 3 500 euroa kuukaudessa ennen veroja. Tämä tietää 42 000 euron bruttovuosituloja. Verojen jälkeen palkasta jää käteen noin 25 000 euroa (Palkansaajan tuloverolaskuri 2017 / Veronmaksajat). Minua alkaa hirvittää jo pelkkä ajatus siitä, että lainasumma olisi suurempi kuin vuosituloni! En tiedä, millaisella aikataululla pankit odottavat opintolainan takaisinmaksua, mutta tuollaista summaa ei joka tapauksessa ihan hetkessä makseta takaisin – ellei sitten pidä erittäin tiukkaa budjettia. Ja velkojallehan on parasta, mitä pienempiä lyhennyssummat ovat ja mitä pidempään velallinen maksaa korkokuluja.

Onneksi ilman opintolainaakin on mahdollista opiskella. Se vaatii kurinalaista menojen karsimista ja sen hyväksymistä, että nyt on meneillään köyhä elämäntilanne. Ostoksia tehdessä ei voi ajatella, että tämän minä ansaitsen, vaan on mietittävä, mihin on varaa. Töiden tekeminen lomilla on kutakuinkin välttämätöntä, ellei sitten satu olemaan niin onnekas, että vaikkapa vanhemmat tukevat opiskelijataloutta avokätisesti.

Tiedän monien ajattelevan, että nuorena pitää remuta ja rellestää sen kuin kerkeää, koska muuten myöhemmin kaduttaa kaikki tekemättä jääneet asiat. Itse ajattelen, että opiskeluaika on niin lyhyt, että sen ajan kestää vähän köyhempää elintasoa. Kyllä myöhemminkin ehtii matkustella ja ostella asioita, mikä parasta, ihan itse tienaamillaan rahoilla. Velattomuus (tai edes mahdollisimman vähäinen opintovelka) on hyvä pohja tulevaisuuden vaurastumiselle. Velattomuus on vapautta.

Kuinka sinä suhtaudut opintovelkaan – uhka vai mahdollisuus? Opintonsa jo päättäneiltä haluaisin kuulla, kaduttaako velanotto. Jos taas et nostanut lainaa, koetko jääneesi paitsi merkittävistä elämänkokemuksista?

Hutilaukun tuunaus

Olen jo tovin kaivannut matkalaukkua kaupunkienväliseen matkustamiseen ja siksi seuraillut nettikirppiksiä sillä silmällä. Upouusi laukku ei tullut kyseeseen taloudellisista ja ekologisista syistä ja myös siksi, että tarpeisiini riittää aivan hyvin vanhempikin kapsäkki. Kunhan laukku on nätti, jokseenkin laadukas ja perässävedettävää mallia.

Löysin Tori.fi:stä oikein passelin näköisen, hyväkuntoisen laukun, ilmeisesti arvostetulta matkalaukkujen valmistajalta, ja hintakin oli vain 10 euroa. Myyjä asui viereisellä paikkakunnalla mutta suostui tuomaan laukun mukanaan lähelle minua, kun hän asioi omassa asuinkunnassani.

Laukku näytti myynti-ilmoituksen kuvassa pikimustalta, mutta luonnossa se olikin tummansininen. Ei siinä vielä mitään, mutta lisäksi laukkua koristivat räikeänturkoosit vauhtiraidat, jotka oikein kiljuivat ysäriä. Raitoja ei huomannut ilmoituskuvasta. En kehdannut siinä vaiheessa enää perua, vaikka olisihan minulla tietysti ollut siihen oikeus. Ajattelin, että ei värillä niin väliä, kunhan on toimiva matkalaukku. Maksoin ja lähdin kotiin.

Aloin heti katua ostopäätöstä. Yritin vakuutella itselleni, että laukku on ihan hyvä. Kuitenkin mitä pidempään tuijottelin sitä eteisessäni, sitä rumemmalta se alkoi minusta näyttää. Mietin kuumeisesti, mitä tekisin asialle. Yrittäisinkö myydä laukunrumiluksen eteenpäin (ostaisiko sitä kukaan??), vai pitäisikö se heivata kierrätyskeskuksen riesaksi. Vai pystyisikö somisteet jotenkin peittämään?

Sitten keksin: otin mustan permanenttitussin kauniiseen käteen ja kokeilin ensin pienelle alueelle huomaamattomaan kohtaan. Tussinjäljen kuivuttua hinkkasin sitä hetken rätillä ja totesin, että väri pysyy ihan hyvin. Peitin kaikki turkoosit kohdat mustalla tussilla niin tarkasti kuin pystyin.

Olen tyytyväinen lopputulokseen. Matkalaukku muuttui huomiotaherättävän räikeästä hillityksi ja oikeastaan ihan tyylikkääksi. Muodonmuutos ei ehkä ole pysyvä, koska tussia ei ole varsinaisesti tarkoitettu kankaan värjäämiseen. Toisaalta operaatioon ei kulunut kovin paljon aikaa, joten ei haittaa, jos sen joutuu joskus toistamaan.

Olkoon tämä muistutus itselleni (miksei muillekin), että kannattaa selvittää harkinnassa olevista ostoksista tarkat yksityiskohdat, ennen kuin tekee ostopäätöksen, oli kyseessä sitten uusi tai käytetty esine. Käytettyjen kohdalla pitää tietysti olla erityisen huolellinen, koska palautusoikeutta ei ole. Pitää myös opetella sanomaan rohkeasti ”ei kiitos, en haluakaan tätä”, jos tuote on aivan erilainen kuin odotin. Onneksi tämä hutiostos oli pelastettavissa, ja hyväkuntoinen esine pääsi pienen tuunauksen jälkeen uudelleen käyttöön.

Mitä sinä teet hutiostoksille? Pelastatko omia muodista menneitä tavaroitasi tuunaamalla, käytätkö niitä edelleen sellaisenaan vai hylkäätkö ne, kun ne eivät ole enää ajanmukaisia?

Tilannekatsaus

Blogissa on ollut hiljaista jo pidemmän aikaa. Elämässäni ovat meneillään hektiset ajat, ja siksi blogin päivittäminen on jäänyt taka-alalle. Viime syksynä aloittamani musiikkiopinnot ovat nyt katkolla sillä aikaa, kun viimeistelen jo viisi vuotta työn alla olleen yliopistotutkintoni. Kesä on kulunut pääasiassa gradun parissa, tämän syksyn aikana kirin viimeisiä teoriaopintoja kasaan, keväällä teen harjoittelun, ja ensi kesänä olisi tarkoitus saada paperit kouraan. Johonkin väliin yritän mahduttaa vähän soittoharjoitteluakin.

Muutamat lukijat ovat laittaneet viestiä ja toivoneet, että jatkaisin blogin päivittämistä edelleen. Pakko myöntää, että olenhan minä tätä kaivannutkin: saan kirjoittamalla ajatukset järjestykseen ja tunnen, että saan tätä kautta yhteyden samanmielisiin ihmisiin. Blogin pitäminen on voimaannuttavaa.

Mutta samalla se vie aika paljon aikaa. Minulla menee helposti pari–kolme tuntia yhden tekstin kirjoittamiseen, joskus enemmänkin. Sellaisen ajan järjestäminen viikottain tuntuu hankalalta. Nyt kun mietin asiaa, olen tainnut aiemmin hioa tekstejäni turhan pitkään. En usko, että yletön vaivannäkö edes välittyy lukijalle. Tekstin hinkkaamisessa on lopulta kyse pienistä yksityiskohdista, joilla ei lopulta ole kovin paljon edes väliä viestin välittymisen kannalta.

Haluaisin kokeilla seuraavaa: Alan taas päivittää blogia säännöllisemmin, mahdollisesti kahdesta neljään kertaan kuukaudessa. Kirjoitan lyhyempiä tekstejä, tuotan tekstit spontaanimmin ja enemmän ajatuksen virtaa -tyylillä. Lisäksi jätän editoinnin minimiin. Kun teksti on paketissa, oikoluen sen korkeintaan kerran enkä mieti loputtomiin esitysjärjestystä. Tästä seuraa kenties hiukan heikkolaatuisempaa tekstiä, enemmän pilkkuvirheitä ja sen sellaista. Toisaalta luulen, että tekstien sävy voisi olla rentoudessaan kutsuvampi. Yksi mahdollisuus on, että laitan itselleni ajastimen ideasta riippuen 30–60 minuuttiin ja tämän jälkeen julkaisen tekstin, vaikka se tuntuisi keskeneräiseltä. Tämä olisi hyvä harjoitus perfektionistille (piirre, jonka luulin jo selättäneeni, mutta välillä se vain nostaa päätään)!

Jos täällä vielä lukijoita pyörii, toivon teiltä näkemystä asiaan: onko parempi, että julkaisen enemmän mutta huolettomammin vai vähän (jos ollenkaan) viimeistä pilkkua myöten viilattuna? Samalla voitte kertoa, millaisista aiheista teitä kiinnostaisi lukea jatkossa tai minkä tyyppiset kirjoitukset ovat olleet menneisyydessä kivoja!

***

Opin näköjään nopeasti: tämän tekstin tuottamiseen meni 24 minuuttia. Hyvä minä!

Köyhyys kyllästyttää

 

Olen elänyt jo hyvän tovin opiskelijabudjetilla. Tarkkaan ottaen viiden lukuvuoden ajan. Elän periaatteessa pelkällä opintorahalla ja asumistuella. En nosta opintolainaa. Aiemmin tein pari kertaa kuussa töitä kaupan kassalla, ja olen myös viettänyt muutaman kesän töissä. Soittokeikoistakin tulee välillä rahaa, mutta ne rahat suuntaan suoraan musiikkihankintoihin – elintasoni ei siis varsinaisesti nouse soittotulojen myötä. Vanhempani avustavat aina välillä rahalahjoilla ja kustantamalla esimerkiksi polkupyörän huollon, ja onneksi minulla on myös säästöjä, joten en joudu elämään aivan kädestä suuhun. Pyrin silti täsmäämään menoni tuloihini, jotta en joutuisi kovasti syömään säästöjäni. Pärjään aika hyvin, vaikka tuloni ovat niin pienet, mutta harvoin ostan mitään, mikä ei ole aivan välttämätöntä.

Tämän kevään aikana on tullut sellainen olo, että nyt alkaa jo riittää tämä köyhäily. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen, mutta olen alkanut kaivata vähän luksusta elämääni: hierojaa, konsertteja ja teatteria, junamatkoja busseilun sijaan, välillä ulkona syömistä, matkustamista ja niin edelleen. En varsinaisesti himoitse tavaraa, mutta koska olen välttänyt vaatteiden ostamista jo aika kauan, täytyy vaatekaapin sisältöä pikku hiljaa uudistaa, kun vanhat hiutuvat puhki. (Musiikkiin liittyviä tarvikkeita himoitsen kyllä, mutta ne ovat toisaalta työvälineitä, joita hankin toiminimelleni sitä mukaa, kun keikoista tulee rahaa.) En jaksaisi enää miettiä joka kuukauden lopulla, jäivätkö tuloni taas pienemmiksi kuin menoni. Haluaisin enemmän huoletonta käyttelyrahaa, josta ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.

Voisin nostaa elintasoani tekemällä säännöllisesti töitä opiskelun ohella, mutta tein viime talvena päätöksen, että en tee enää hanttihommia. Niistä saatava palkka ei tunnu korvaavan kaikkea sitä aikaa ja energiaa, joka töihin tuhlaantuu. Haluan käyttää aikani mielekkäämmin ja – noh – kehittävämmin. Tuleva kesä kuluu gradua kirjoittaen ja soittaen, ei asiakaspalvelutöissä tönöttäen. Vaikka lisäraha ei yhtään haittaisi, koen arvokkaammaksi sen, että voin keskittyä kunnolla opiskeluun ja erityisesti musiikkiin.

Kun valmistun yliopistosta (laskelmieni mukaan yhden lukuvuoden kuluttua), alallani riittää töitä niin paljon kuin vain ehdin tehdä. Valitsen siis tietoisesti väliaikaisen köyhyyden ja elän vielä yhden vuoden minimibudjetilla, jotta voin panostaa aikani niihin asioihin, jotka minua eniten kiinnostavat. Vuoden kuluttua jatkan opiskelua musiikin alalla. Teen samalla osa-aikaista oman alan työtä, jolla tienaan opintotukea enemmän mutta silti aika vähän, paitsi kesäisin, kun voi tehdä enemmän tunteja. Aion siis jatkaa pienellä budjetilla, mutta pystynen nostamaan elintasoani ainakin 100–200 eurolla kuussa. Se tuntuu nyt ruhtinaalliselta.

Loppujen lopuksi nämä rahapohdinnat ovat aika elitistisiä. Tiedän olevani etuoikeutettu, kun voin luottaa siihen, että työllistyn heti yliopistossa valmistuttuani, ja siitä eteenpäin talouteni on turvattu, mikäli vain kykenen tekemään ja haluan tehdä töitä. Vaikka olen ”köyhä” nyt, tiedän täsmälleen, milloin tuloni nousevat, ja voin ajoittaa isoja hankintoja sen mukaan. Varsinainen köyhyys tuntunee lamaannuttavalta juuri siksi, että tietoa tai toivoa paremmasta ei ole. Huono rahatilanne varjostaa elämää toistaiseksi tai jopa pysyvästi. Jos kunnolliseen talvitakkiin ei ole varaa nyt, ei siihen välttämättä ole varaa ensi vuonnakaan.

Vaikka näin pienillä tuloilla eläminen on rajoittavaa, olen tyytyväinen, että olen päättänyt olla velkaantumatta heti aikuisikäni alussa. Olen myös kiitollinen, että minulla on ylipäätään ollut mahdollisuus valita niin, pitkälti sen ansiosta, että vanhempani pystyvät ja tarjoutuvat tukemaan minua taloudellisesti. Heti, kun tuloni nousevat, pystyn aloittamaan vaurastumisen sen sijaan, että makselen opiskeluaikojen rientoja korkoineen takaisin. Vähillä resursseilla eläminen on opettanut priorisoimaan, odottamaan, tyytymään ja keksimään luovia ratkaisuja. Tiedän nyt, että tulen tarvittaessa väliaikaisesti toimeen alle 500 eurolla kuukaudessa, jos elämässä tapahtuu jotain yllättävää. Tämä tieto on aika voimaannuttava.

Millaisia kokemuksia teillä lukijoilla on pienituloisuudesta?

”Hedelmät ovat mauttomia ja liian kalliita” – syötkö hedelmäsi väärin?

Hedelmäsalaatti on täydellinen ilta- tai välipala. Valmiiksi kuoritut ja pilkotut hedelmät toimivat hyvin myös eväänä. Kuvan annokseen on pilkottu yksi banaani, yksi appelsiini, yksi omena, yksi päärynä, yksi kiivi sekä kuusi liotettua saksanpähkinää.

 

Suomalaiset syövät systemaattisesti raakoja hedelmiä. Banaanit nautitaan vihertävinä, päärynät omenaisen rouskuvina ja hunajamelonit kaikkea muuta kuin hunajaisen mehukkaina. Raakana hedelmät eivät maistu oikein miltään eikä niiden ravintosisältö ole kehittynyt huippuunsa. Niistä saattaa mennä jopa vatsa sekaisin.

Hedelmät ovat mitä mainioimpia välipaloja kiireiseen nälkään. Harmi kyllä kaupoissa myydään melkein pelkästään raakoja hedelmiä. Eräässä kauppaketjussa, jossa olen ollut töissä, banaanit piti heittää roskikseen heti, kun niihin alkoi ilmestyä pilkkuja. Siis heti, kun ne alkoivat näyttää vähäisiäkään kypsymisen merkkejä! Edes valmiiksi pilkotut tai kuoritut ja muovikelmuun pakatut hedelmät eivät aina ole kypsiä. Terveellistä pikavälipalaa etsivä joutuu siis useimmiten pettymään.

Jos haluaa syödä kypsiä hedelmiä, on ne ostettava hyvissä ajoin varastoon kypsymään. Tämä vaatii hiukan ennakointia ja suunnittelua sekä tietysti tilaa kodista. Minä olen varannut yhden keittiön alakaapin hedelmien kypsyttämistä varten. Esimerkiksi banaaneissa yritän pitää yllä kahden tertun kiertoa: yksi terttu on syömistä varten, ja toinen odottaa sillä aikaa kypsymistä. Aina, kun ensimmäinen terttu loppuu, ostan uuden odottamaan kypsymistä ja alan syödä seuraavasta tertusta. Jos lähden viikonlopuksi pois kotoa, yritän ehtiä ostaa banaaneja kaappiin ennen lähtöä, jotta palatessani kaapissa odottaisi valmiiksi kypsiä banaaneja.

Kokemukseni mukaan ainoastaan omenat, viinirypäleet ja sitrushedelmät ovat kaupassa valmiiksi syömäkelpoisia, joskaan lisäkypsytys ei niillekään tee yleensä pahaa. Unohdettuani verigreipin kaappiin viikoksi huomasin, että senkin maku oli syventynyt ja muuttunut selvästi makeammaksi kuin samaan aikaan ostamieni mutta aikaisemmin syömieni greippien. Useimpien hedelmien on tarkoitus olla niin pehmeitä ja mehukkaita, että ne melkeinpä valuvat suupielistä syödessä (esim. melonit, päärynät, mangot, kiivit, persikat jne), ja tällaisen olomuodon saavuttaakseen ne edellyttävät yleensä vähintään viikon kypsyttämistä ostohetken jälkeen.

Toistaiseksi kaikkein pisimmän kypsytyksen ovat vaatineet persimonit, joita hamstrasin marras-joulukuussa aina, kun näin tarjouksen. Persimonit alkoivat vasta kahden viikon hautumisen jälkeen osoittaa lieviä kypsymisen merkkejä. Maltettuani kypsyttää persimoneja riittävästi (liki kolme viikkoa) nautin niiden makeudesta ja mehukkuudesta jo niin paljon, että hehkutin kaverille persimonin olevan lempihedelmäni. Kaveri vähän ihmetteli: ”eivätkö persimonit ole aika mauttomia…?” Hänpä oli maistanut vain raakaa persimonia, joka ei ymmärrettävästi ollut tehnyt vaikutusta. Viime talvena monessa kaupassa olikin tarjolla valmiiksi pilkottuja persimonimaistiaisia, juuri niin raakoja, ettei niistä olisi ollut kellekään iloa. Jos tuntuu, että hedelmän kypsyysasteen arvioiminen on vaikeaa, suosittelen YourProduceGuy-kanavaa Youtubessa. Kanavan videoissa käydään yksityiskohtaisesti läpi, milloin mikäkin hedelmä on kypsä. Kanavan HeVi-asiantuntija antaa myös vinkkejä tuoreiden oikeaoppiseen kuorimiseen ja pilkkomiseen.

Toinen asia, joka on syytä huomioida hedelmäkaupoilla, on hedelmien satokaudet. Esimerkiksi juuri persimoneja kannattaa ostaa vain loppusyksyllä–alkutalvella, jolloin niitä on tarjolla runsaasti ja ne ovat halpoja. Ne myös maistuvat paremmilta kuin satokauden ulkopuolella väkisin viljellyt lajitoverinsa. Appelsiinien talvinen satokausi taitaa olla jo päättynyt. Kohta tulevat ananakset (joiden täytyy ehdottomasti olla erittäin kypsiä – muuten saan niistä haavoja suuhun). Kesällä hedelmävalikoima on laajimmillaan, silloin saa nauttia esimerkiksi meloneista ja ihanista nektariineista (joiden niidenkään ei kuulu rouskua kuin omena vaan purskahdella suussa ja sotkea kädet).

Satokausihedelmän tunnistaa yleensä juuri hinnasta. Ikävä kyllä kauppojen hinnoittelu ei aina ole loogista etenkään nyt, kun paine halpuuttamiseen on kova. Banaani on aina turvallinen valinta, sillä sen satokausi on ympärivuotinen. Omenoiden satokausi on syksyllä, mutta niitä pystytään varastoimaan viilennetyissä tiloissa kuukausitolkulla. Näin ollen niitä voi ostaa edullisesti milloin tahansa – jos siis ajatus mahdollisesti yli vuoden vanhasta omenasta (HS.fi, vaatii lukuoikeuden) ei liikaa häiritse. Internetissä on satokausikalentereita, joista saa osviittaa, milloin mikäkin hedelmä on parhaimmillaan. Esimerkiksi tässä on yksi aika kattava kalenteri. Vieraskielisissä kalentereissa kannattaa huomioida, että muihin maihin voidaan tuoda hedelmiä hieman eri maailmankolkista kuin Suomeen. Siksi kaikkien hedelmien kohdalla esitetyt satokaudet eivät aivan vastaa Suomen hedelmätarjontaa.

Palveluksia tulevaisuuden itselle

Vitkastelu on karhun palvelus tulevaisuuden itselle. Aloittaessani yliopistossa reilut neljä vuotta sitten olin oikea mestarivitkastelija. Aloin päntätä kurssikirjoja vasta muutamaa päivää ennen tenttiä (oikeastaan useimmiten luin vain luentodiat enkä kirjoja ollenkaan – en ehtinyt!), ja työläitä tehtäviä lykkäsin niin pitkään kuin mahdollista, toki palautusajan puitteissa. Näillä keinoilla pärjäsin oikein hyvin peruskoulussa ja lukiossa, mutta yliopistossa työmäärä olikin moninkertainen. Sain ensi kertaa kokea, miltä tuntuu saada hylätty arvosana (pahalta), vaikka panostin ainakin vähäsen, ja kuinka stressaantunut olo voikaan olla (erittäin), vaikka lukujärjestys on väljempi kuin ekaluokkalaisella. Käytin kaiken vapaa-aikani kaikenlaiseen mukavaan mutta turhaan näpertämiseen ja löhöilyyn, ja samalla valitin, ettei minulla ole aikaa oikein mihinkään, koska koulu vie niin paljon aikaa.
Ajoin tuolloin itseni ahdinkoon, enkä aluksi edes tajunnut, miksi. Syytin sopeutumisvaikeuksia muuttuneessa elämäntilanteessa, mikä oli tietysti osasyy stressiin, sekä liiallista työmäärää, joka tuskin kuitenkaan oli todellisuudessa ylitsepääsemätön. Kesti kauan ymmärtää, että suurimmat puutteet olivat yksinkertaisesti elämän- ja ajanhallinnassani. Niitä olen yrittänyt viime aikoina opetella, ja tulokset ovat erittäin lupaavia. Hassua on, että silloin, kun vapaa-aikaa oli todella paljon, olin valtavasti stressaantuneempi kuin nyt, kun vapaa-aikaa on todella vähän. Olen toki tässä välissä kypsynyt monellakin tavalla, mutta ehkä isoin muutos on juuri suhtautumisessani aikaan ja pakollisiin tehtäviin.
Pakollisia tehtäviähän riittää, kun opiskelee. Kun opettaja määrää (minun mielestäni) ylimääräisen tehtävän, ensireaktioni on turhautunut silmienpyöräytys ja henkäisy: ”voi elämä…” Taasko pitää käyttää vapaa-aikaa koulujuttuihin? Kun kuulen tehtävänannon, sydämeni alkaa pampata. En minä osaa tehdä tuollaista. Kuulostaa tosi työläältä. Missä välissä tuollaisenkin ehtisi tehdä? Entinen Iitu olisi käyttänyt aimo osan ajastaan päivitellen kavereille, kuinka paljon ärsyttäviä tehtäviä odottaa tekemistä ja hyvin vähän ajastaan niiden tehtävien varsinaiseen tekemiseen.
Nykyään ensireaktioni ekstratehtäviin on kutakuinkin samanlainen, mutta sen sijaan, että epätoivoissani leimaisin tehtävän mahdottomaksi suorittaa, ennen kuin deadline on pelottavan lähellä, etsin heti kalenterista lähimmän mahdollisen hetken, jolloin päätän tehdä tehtävän pois alta. Esimerkiksi syksyllä sain tehtäväksi kuunnella länsimaisen taidemusiikin historian merkkiteoksia ja kirjoittaa niistä havaintoja. Tehtävä ei tuntunut kovin mielekkäältä, koska opiskelen rytmimusiikkia enkä klassista musiikkia. Mutta se oli pakollinen. Päätin tehdä tehtävän heti seuraavana viikonloppuna. Vietin yhden lauantai-illan ääneen valittaen, otsaani rypistellen, klassista musiikkia kuunnellen (tähän väliin haluan huomauttaa, että en suinkaan inhoa klassista musiikkia, mutta tehtävän tekeminen tuntui siitä huolimatta todella epämukavalta) ja yrittäen pukea kuulemani sanoiksi. Lopulta sain tehtävän valmiiksi. Lähetin sen heti opettajalle ja huokaisin helpotuksesta. Joulukuussa kuulin, kun opiskelukaveri valittivat, että sekin tehtävä pitäisi tehdä ennen joululomaa. Helmikuussa kuulin, että joku ei ollut tehnyt sitä ollenkaan ja ajatteli vain seurata, huomaako tai välittääkö opettaja edes. Luulen, että huomaa ja välittää.
Tekemättömän asian pyörittely mielessä vie hirveästi aikaa ja energiaa ihan turhaan. Ajan tappaminen samalla, kun tuntee syyllisyyttä tehtävälistalla odottavista hommista, on minusta jopa kuormittavampaa kuin se, että hoitaisi ikävät työt vain heti pois alta. Ikävien hommien tekeminen on epämukavaa riippumatta siitä, milloin ne tekee. Vielä epämukavampaa on kuitenkin ensin miettiä ikävää asiaa tunti-,  päivä- tai viikkokausia ja sitten tehdä se kauheassa paineessa määräajan kolkutellessa. Kun tekee asiat hyvissä ajoin, mahdollisimman pian pois alta, olo kevenee huomattavasti, ja saa suorastaan nauttia siitä, että ne on jo tehty, ja käyttää aikansa hyvällä omallatunnolla ihan mihin huvittaa.
Kiitin siis hiljaa mielessäni menneisyyden itseäni siitä, että hän uhrasi hetken elämästään, jotta minulla, tulevaisuuden Iitulla, olisi hiukan kevyempi olla. Nyky-Iitu voi valita, mihin haluaisi seuraavaksi suunnata potentiaaliaan sen sijaan, että joutuisi koko ajan kirimään rästitehtäviä kiinni saamatta oikein mitään aikaan. Tällaisia palveluksia haluan tehdä ja vastaanottaa lisää!
Yksinkertaiset arkiset asiat ovat usein potentiaalisia palveluksia. Erityisesti iltaisin on monta mahdollisuutta pikku palvelusten tekemiseen huomisen itselle: pakkaa laukku valmiiksi aamuminää varten, laita seuraavan päivän vaatteet odottamaan nätisti viikattuna tai henkariin oiottuina, mittaa aamupuuron kuivat aineet valmiiksi kulhoon, jotta aamulla tarvitsee vain lisätä vesi, pakkaa eväät jääkaappiin odottamaan… Tiedän, että ainakin unenpöpperöinen aamu-Iitu ilahtuu näistä palveluksista. Entäs hammaslääkäriajan varaaminen? Hoida heti huomisaamuna, kun ajanvaraus aukeaa. Veroilmoituksen tekeminen? Äkkiä vaan pois alta. Mikä tahansa tehtävä X, jonka tekeminen vaatii erityistä henkistä ponnistelua? Niin pian kuin on fyysisesti mahdollista. Hyvä tapa tehostaa ajankäyttöä ja vähentää stressiä on miettiä, mitä voin tehdä tänään, jotta huomisen minulla on parempi päivä. Huomisen minä arvostaa palveluksia aivan varmasti!
Millaisia palveluksia sinä teet tulevaisuuden itselle? Vai sysäätkö mieluummin ikävät hommat hänen harteilleen?

Liike luontevaksi osaksi päivää

Pääsin syksyllä osallistumaan fysioterapeutin pitämälle kurssille, jossa käsiteltiin muusikoiden työergonomiaa sekä tuki- ja liikuntaelimistön pulmia yleisesti. Kurssi oli valtavan hyödyllinen: vihdoinkin ymmärsin, miksi liikuntaa ylipäätään pitää harrastaa. Ei siksi, että on tärkeää olla hyvässä kunnossa, ei painonhallinnan takia eikä edes liikunnan ilon vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että verenkierto ei toimi kunnolla, jos ei liikuta raajojaan. Ja tehokas verenkierto taas on tärkeää, jotta kehon joka kolkka saa happea ja muita elintärkeitä aineita. Rajoittunut verenkierto taas aiheuttaa kipuja, särkyjä, jumeja, väsymystä ja heikkoutta. Säännöllisen hikiliikunnan harrastaminen on tärkeää, mutta kenties vielä tärkeämpää on lisätä liikettä pitkin päivää.

Opin kurssilla, että yhdessä asennossa (istuen, seisten tai yksitoikkoista pientä liikettä tehden) saa olla korkeintaan 45 minuuttia, jonka jälkeen vaurioiden riski lisääntyy kohtuuttomasti. Kolmen vartin jälkeen on syystä vetää lapaluut yhteen ja laittaa veri kiertämään. Fysioterapeutin mukaan 10-15 minuutin liikettä sisältävä tauko riittää ”nollaamaan” vauriot, ja tauon jälkeen voi taas istua/työskennellä/opiskella/soittaa 45 minuuttia ennen seuraavaa taukoa. Muutaman 45-minuuttisen jälkeen on hyvä pitää vähän pidempi tauko. Fysioterapeutin mukaan pitkin päivää tapahtuvan liikkeen lisäksi on hyvä hengästyä ja hikoilla vähintään pari kertaa viikossa puolen tunnin ajan kerrallaan. Iltaisin hän suositteli tekemään palauttavia harjoitteita: tietynlaisia kevyitä venytyksiä ja esimerkiksi yläselän lihaksia vahvistavia harjoituksia.

Fysioterapeutin kurssi ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. Aloitettuani musiikkiopinnot ammattikorkeakoulussa lisäsin harjoitteluni määrää rajusti. Osasin kyllä joten kuten jaksottaa treenaamista, mutta tauoilla lähinnä löhöilin. Kaiken tämän seurauksena hartiani menivät jumiin, ranteeni, käsivarteni, sormeni ja kämmeneni kipeytyivät, ja pelkäsin, että kohta en voi soittaa enää ollenkaan. Kurssilla sain tietää, että syy oli omassa toiminnassani, kun en osannut lisätä treeniaikaa vähitellen, pitää asianmukaisia taukoja tai tehdä palauttavia harjoitteita. Jos joskus venyttelinkin, sain tietää, tein sen väärin! Tiesittekö, että venytellessä raajat eivät saa pistellä tai puutua, koska silloin venyy hermo eikä lihas? Tai että esimerkiksi selän venyttäminen voi pahentaa selkä- ja hartiakipuja, koska ongelma on todennäköisemmin liian heikot lihakset kuin liian kireät lihakset? Minä en tiennyt! Miksei tällaisia asioita opeteta peruskoulun liikuntatunnilla?

Onneksi tiedän nyt paremmin. Olen ottanut tavaksi jaksottaa harjoitteluni 45 minuutin toveihin, joiden välillä pidän liikuntatauon. Käytän apuna ajastinta, jotta ei tarvitse vilkuilla kelloa jatkuvasti. Puhaltajille räätälöidyn jokailtaisen kehonhuolto-ohjelman eli tiettyjen lihasten venytyksen ja toisten lihasten vahvistamisen ansiosta lihasjumit ja kivut ovat vähentyneet huomattavasti. Joka viikko en ehdi (krhm… tai viitsi) järjestää pidempiä liikuntahetkiä, mutta pidän huolta, että liikun joka päivä lyhyinä pätkinä pitkin päivää. Jotta liikkeestä tulisi mahdollisimman luonteva ja mukava osa päivää, olen päättänyt tehdä siitä leikinomaista. Sitä varten hankin muutaman lelun, joiden ansiosta tulee liikuttua melkein huomaamatta ihan huvikseen:

  • Tasapainolauta (käytettynä), jolla tasapainoilen aina, kun pesen hampaat.

  • Vaahtomuovipallo (uutena kaupasta) sormien lihasten vahvistamiseen. Kulkee repussa mukana, ja puristelen sitä aina, kun muistan. Saatanpa heitellä seinäänkin.

  • Powerball (käytettynä) ranteen ja kyynärvarren lihasten vahvistamiseen. Tällä on ollut venytysten ohella suurin vaikutus käsikipujeni parantumiseen. Kojeen pyörittely on hauskaa, mutta sitä ei pysty tekemään muutamaa minuuttia kauempaa, kun kättä alkaa jo kuumottaa. Tämäkin kulkee aina repussa mukana.

  • Jumppapallo (käyttämättömänä, nettikirppikseltä), jotta muistaisin myös kotona ollessani monipuolistaa liikkeitäni ja asentojani. Kaikkein hauskinta on maata selällään lattialla ja heittää pallo ilmaan käsillä, ottaa se jaloilla kiinni, heittää sitten jaloilla ja ottaa taas käsillä kiinni. Ja hups, siitä tuli vatsalihasharjoitus.

  • Footbag (käsinommeltu, uutena) on ehkä paras liikuntahankintani. Kulta sai minut innostumaan potkimisesta, ja nyt vietän melkein kaikki taukoni pääasiassa bägäillen. Hauskinta on se, että uusia temppuja oppii suhteellisen nopeasti. Uskon, että tällainen jalkojen hienomotoriikkaa vaativa laji on erityisen hyvää vastapainoa soitolle, joka keskittyy yläkroppaan ja varsinkin käsiin. Monipuoliset, vaihtelevat liikeradat kehittävät paitsi lihaksistoa myös aivoja.

  • Vielä hankintaa odottaa jumppakuminauha, jolla voin tehdä vastaliikkeitä pitkin päivää. Sekin kulkisi aina mukana repussa.

Suunnitelmani toimii. Liikun päivän mittaan varmaan enemmän kuin koskaan alakouluaikojen jälkeen. Kaikki leluni ovat päivittäin tai lähes päivittäin käytössä, eikä liikkuminen tunnu ollenkaan vastenmieliseltä, päin vastoin. Nurkkaan pölyttymään jäävät kahvakuulat tai kuntopyörät eivät oikein sovi minimalistin mielenmaisemaan, mutta hyvin valitut, ahkeraan käyttöön päätyvät liikuntavälineet (vaikka sitten se kahvakuula ja kuntopyörä) oikeuttavat paikkansa kodissa ja ovat suorastaan sijoitus omaan terveyteen. Jos innostuu hankkimaan kuntoiluvälineitä, kannattaa ehdottomasti kurkata nettikirpparien tarjonta ennen kauppaan suuntaamista.

Liikutko sinä pitkin päivää? Motivoivatko välineet liikkumaan?

Vuosi 2016 vaatteina

En ollut asettanut itselleni vuoden vaatebudjettia, koska rahankäyttöni on hyvällä tolalla ja toisaalta uskallan ostaa tarvittaessa myös kallista, vaikka harkitsenkin isoja ostoksia  pitkään. Käytin vuoden aikana noin 260 euroa (minulle) uusiin vaatteisiin (lisäksi huoltokustannukset noin 60 euroa), mikä kuulostaa omiin korviini aivan odotettavissa olleelta, kohtuulliselta summalta. Yhteensä hankin tai sain 11 kpl vaatteita ja kenkiä. Suurin osa hankinnoista tuli välittömään tarpeeseen, mutta mukaan mahtui myös joitain huteja ja joitain turhuuksia.

Alkuvuonna postiluukusta kolahtivat uudet mittatilauskenkäni, jotka otin käyttöön keväällä lumien sulettua. Nämä kengät olin tosin maksanut jo edeltävänä syksynä, joten ne eivät näy kustannuksena vuoden 2016 kirjanpidossa.

Vuoden ensimmäisen varsinaisen vaateostokseni tein vasta kesäkuussa, kun hankin pitkään etsimäni yksinkertaisen mustan mekon. Mekko on kotimaisen valmistajan teollisuuden ylijäämäkankaasta ompelema. Malli on aika lailla sellainen kuin olin mielessäni visioinutkin (muuten rento/löysä, mutta kuminauha kuroo vyötärön esiin, ja kaiken kukkuraksi mekossa on taskut, jotka ovat todella kätevät). Parasta on, että mekossa ei ole polyesteriä vaan materiaali on 50% puuvillaa, 50% modaalia. Kustannus: 134,00.

Kesällä ostin kiireessä kevyesti käytetyt kesäkengät loppuunkäytettyjen balleriinojeni tilalle. Ostos ei ollut aivan nappi: ensin oikeankokoisilta tuntuneet keinonahkatossut osoittautuivat käytössä hiukan nafteiksi, hiertäviksi ja hiostaviksi (mitä toisaalta muovikengiltä voi odottaakaan). Malli on kuitenkin kiva, ja sainpahan nyt ostettua hiukan lisäaikaa kunnollisten kesäkenkien löytämiseen. Kustannus: 4,00.

Käytettynä ostin myös harmaanvihertävän perustopin aluspaitakäyttöön. Materiaali 95 % puuvilla, 5% elastaani. Kustannus: 2,95.

Syksyllä ostin upouudet, Tunisiassa vastuullisesti valmistetuiksi väitetyt mustat farkut. Materiaali 97,8% luomupuuvilla, 2,2% elastaani. Minulla on kahdet toiset housut, joilla pärjään hyvin arjessa, mutta kummatkaan niistä eivät ole enää riittävän siistit esiintymiskäyttöön. Aion käyttää uusia farkkujani säästellen ja aluksi ainoastaan siistiä pukeutumista edellyttävissä tilanteissa aiemmin visioimani housujen kiertosysteemin mukaisesti. Kustannus: 109,95.

Ilmaiseksi sain isoäidin vanhan retrovillapaidan sekä kolme huivia (materiaaleista ei varmuutta). Paidan väri puki minua niin hyvin, että otin sen vastaan, vaikka en olisi välttämättä tarvinnut. Olen käyttänytkin paitaa aika paljon, joten se saa pysyä vaatekaapissani. Huivitkin olivat passeleita värien puolesta, mutta olen toistaiseksi käyttänyt niistä vain yhtä. Kustannus: 0,00.

Minulla on ollut viime aikoina sellainen olo, että haluaisin alkaa pukeutua hiukan aikuisemmin. En aio tehdä mitään yhtäkkistä vaatekaapin täysmuutosta, mutta vähitellen voisin lisätä villapaitoja siistimpien vaatteiden osuutta pukeutumisessani. Nämä pohdinnat johtivat vuoden lopulla kahteen heräteostokseen, molemmat käytettyjen vaatteiden markkinoilta. Ensimmäinen on hillitty, jopa juhlava vihreä paitapusero, materiaalina 100% cupro (en ollut ennen kuullutkaan tästä selluloosapohjaisesta muuntokuidusta). Toinen on niinikään paitapusero, joskin kuosiltaan hiukan villimpi ja malliltaan arkisempi, materiaalina 100% viskoosi. Molemmille on ollut jo käyttöä ja uskon, että on jatkossakin. Itse asiassa luulen, että paitapuseroista tulee minun juttuni. Kustannus: 10,20.

***

Muuton yhteydessä vein muutaman vähällä käytöllä olevan ok-kuntoisen vaatteen keräykseen. Tunsin siitä huonoa omatuntoa, koska tiedän, että käytetyistä vaatteista on valtavasti ylitarjontaa, ja päätin, että jatkossa käytän kaikki vaatteeni loppuun asti, mikäli se suinkin on mahdollista. Tämä edellyttää ensinnäkin harkittuja ostoja, jotta vaatteet miellyttävät vielä muutaman vuoden kuluttuakin ja toiseksi riittävän suppeaa vaatevarastoa, jotta valtaosa vaatteista on niin tiheään käytössä, että ne ehtivät kulua loppuun, ennen kuin mieltymykset, muoti tai koko muuttuvat.

Ja kyllähän ne vaatteet kuluvat, kun niitä käyttää. Heitin tänä vuonna pois ainakin muutamat rei’ille käytetyt alushousut ja sukat, yhdet pilalle venahtaneet, kohta kymmenen vuotta vanhat bikinit, reikiintyneen, n. 15 vuotta vanhan yöpaidan sekä pari venahtanutta ja reikiintynyttä alustoppia (yöpaita ja topit toimivat rätteinä ennen kuin päätyivät roskiin) sekä kahdet puhkikäytetyt kengät. Polvista hapertuneista, hyvin palvelleista ja moneen kertaan korjatuista lempifarkuistani leikkasin shortsit, joiden uskoisin kestävän vielä pari seuraavaa kesää.

Vuonna 2017 en näillä näkymin tarvitse paljonkaan täydennystä vaatekaappiini. Jos jotain, joudun ostamaan uusia alushousuja, sukkia, pitkiksiä ja toppeja. Mahdollisesti uudet (hyvät!) kesäkengät, jos löydän sellaiset. Jos kohdalle osuu juuri oikeanlainen viininpunainen paitapusero, ostan senkin. Oletan, että rahaa vaatteisiin kuluu vähemmän kuin viime vuonna, mutta en tälläkään kertaa määritä tarkkaa budjettia vaatteille. Toisin kuin moni muu yksinkertaistaja, en aio myöskään pitää sen kummempaa ostolakkoa kuin aiemminkaan. Ostan, kun tarvitsen ja sopiva osuu kohdalle. Sen sijaan ilmaiseksi tarjolla olevien vaatteiden suhteen yritän olla tänä vuonna nipompi.

Laaditko sinä vuodeksi vaatebudjetin? Pidätkö kirjaa hankinnoistasi?

Paras syksy

Istun bussissa matkalla vanhempieni luo viettämään joululomaa. Nyt, kun ensimmäinen syksy uudella paikkakunnalla ja uusissa opinnoissa on ohi, voin tyytyväisenä todeta, että olipa mahtava syksy. Tähänastisesta elämästäni ehkä paras. Perinteisesti syksyt ovat olleet minulle vaikeita, synkkiä ja väsyneitä. Tämä syksy on ollut kaikkea muuta. En ole kertaakaan itkenyt koti-ikävää tai mitään muutakaan ikävää. Oloni on ollut perustyytyväinen koko ajan. Enimmäkseen jopa onnellinen. Haluan nyt hiukan purkaa ja analysoida syitä, miksi näin on käynyt, jotta voin leipoa saman reseptin tulevinakin syksyinä.

Uni. Olen keskittynyt erityisesti riittävän unen saamiseen viime kuukausina. Inhoan väsyneenä heräämistä. En jaksa keskittyä kunnolla ja oppiminen takkuaa, jos en nuku tarpeeksi. Väsymys vetää myös mielialan matalaksi. Aikaisen heräämisen lisäksi olen pitänyt useimpina iltoina kiinni aikaisista nukkumaanmenoista, mikä on varmasti auttanut energisyyden ylläpitämisessä.

Ruoka. Vannon edelleen terveellisen kasvipohjaisen ruokavalion nimeen. Ruokailut rytmittävät päivääni, ja pidän tärkeänä, että aivoni ja kehoni saavat kaiken tarvitsemansa energian ja suojaravintoaineet, jotta jaksan oppia, luoda ja liikkua. Kasvipohjainen ruokavalio toimii tähän tarkoitukseen loistavasti, ja nyt puolentoista vuoden kokemuksen perusteella olen edelleen sitä mieltä, että tällä periaatteella haluan syödä koko loppuelämäni ajan. Tänäkään syksynä en ole sairastunut flunssaan tai mihinkään muuhunkaan. Terveenä pysyminen ei ole minulle itsestään selvää, koska aiemmin olen sairastanut useita flunssia vuodessa ja ollut huonossa kunnossa pahimmillaan kuukauden kerrallaan. Ain’t nobody got time for that!

Liikkuminen. En ole varsinaisesti lisännyt liikunnan määrää, mutta olen kiinnittänyt enemmän huomiota siihen, että keho on liikkeessä pitkin päivää ja asennot vaihtelevat. Soiton lomassa olen tehnyt vähän taukojumppaa ja iltaisin fysioterapeutin suosittelemaa kehonhuoltoa, jonka on määrä ylläpitää soittokykyä ja ehkäistä mm. ryhtivirheitä. Asun nyt syrjempänä keskustasta ja koulusta, ja koska pyöräilen lähes kaikki matkat, kertyy arkisin poljettuja kilometrejä enemmän kuin aiemmin. Toisaalta en ole käynyt ohjatuilla liikuntatunneilla kuten ennen. Sen sijaan olen käynyt 1-2 kertaa viikossa vesijuoksemassa puolisen tuntia kerrallaan. Aiemmin syksyllä kävin usein kävelylenkeillä, mutta lenkkipolun muututtua laduksi huvikseen ulkoilu on jäänyt vähemmälle. Olen kuitenkin pitänyt huolta siitä, että joka päivä käyn valoisaan aikaan ulkona edes kymmenen minuutin happihyppelyllä, yleensä pienellä kävelyllä lounaan jälkeen.

Sosiaalinen elämä. Alkusyksyllä jännitin, saanko uudelta paikkakunnalta kavereita. Tiedän entuudestaan, että uusiin ihmisiin tutustuminen on minulle hankalaa, koska lämpeän hitaasti ja kiusaannun herkästi. Lisäksi en jaksa juosta baareissa bailaamassa tai tehdä monia muitakaan asioita, joista useimmat nuoret aikuiset innostuvat. Aluksi minulla olikin hiukan yksinäinen ja ulkopuolinen olo. Asiaa auttoi kämppis, jonka kanssa pystyin vaihtamaan edes pintapuolisia kuulumisia. Koulun ryhmätunneilta ja soittotreeneistä on tullut lisää ihmiskontakteja. Lisäksi olen käynyt eräänlaisessa poliittisessa opintopiirissä, jossa olen tavannut kanssani samansuuntaisesti ajattelevia ihmisiä. Onkin käynyt niin, että joistain ihmisistä on tullut niin läheisiä, että olen uskaltanut jopa viettää heidän kanssaan vapaa-aikaa kahden kesken. Tämä on minulle iso ja voimaannuttava kokemus.

Mielekäs tekeminen. Minä tykkään soittaa. Joka aamu herätessäni ajattelen, että onpa kivaa päästä taas treenaamaan ja kehittymään. Tehtävää on ollut paljon mutta ei silti liikaa. Olen oppinut hirveästi muutaman kuukauden aikana, ja vaikka välillä aivoihin on suorastaan sattunut, kun on ollut niin vaikeita asioita työn alla, olen nauttinut tekemisistäni suuresti. En kaipaa ollenkaan takaisin yliopistolle, vaikka nekin opinnot aion hoitaa vielä loppuun. Nyt on kuitenkin ensimmäistä kertaa sellainen olo, että haluan soittaa elannokseni. Haluan katsoa, kuinka pitkälle voin tällä alalla päästä, ja pitää yliopistolta saamani ”varman” ammatin taustalla ikään kuin hätävarana. Mitään en lyö vielä lukkoon, mutta tämänsuuntaisia ajatuksia on pyörinyt päässä.

Positiivinen asenne, kiitollisuus ja valoisat tulevaisuudennäkymät. Joka ilta vaihdan Kullan kanssa vähintään kolme kiitollisuudenaihetta (tästä rutiinista olen kirjoittanut aikaisemminkin). Elämästä nauttiminen on helpompaa, kun päättää arvostaa niitä asioita, jotka ovat hyvin, eikä ota vastoinkäymisistä niin nokkiinsa. Nautin tästä hetkestä, mutta mietin toisaalta paljon myös tulevaa ja odotan tulevaisuudelta isoja ja hienoja asioita. Tulevaisuuteen orientoituminen tuo mielestäni sisältöä myös nykyhetkeen, sillä se auttaa ymmärtämään tapahtumien jatkumon ja muistuttaa, että joskus on tehtävä myös vähemmän mieluisia asioita, jotta tulevaisuuden minällä on hyvä olla.

Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. On toki paljon asioita, joissa haluan vielä kehittyä, eikä kaikki ole missään nimessä täydellistä, mutta suunta on juuri sellainen kuin tahdon. Blogia en ole ehtinyt päivittää niin paljon kuin olisin halunnut, enkä usko, että lähiaikoina palaan viikoittaiseen julkaisuaikatauluun. Pyrin kuitenkin siihen, että täällä olisi uutta luettavaa ainakin silloin tällöin.

Mikä auttaa sinua pysymään energisenä ja tyytyväisenä elämääsi?