Helmi- ja maaliskuun 2018 vaatehankinnat

Tammikuun törsäilyn jälkeen helmikuusta tuli luontevasti nollakuukausi vaateostojen suhteen. Työharjoittelun aiheuttaman kuormituksen takia helmikuussa ei ollut liiemmin aikaa saati kiinnostusta miettiä vaatehankintoja.

Maaliskuussa sen sijaan tein kolme ostosta:

30,00 € Iltapuku (100% polyesteri) käytettynä
7,00 € Paitapusero (100% viskoosi) käytettynä
4,50 € Paitapusero (100 % viskoosi) käytettynä

Yhteensä 41,50 €

Vuoden alusta 277,50 €
Budjettia jäljellä 222,50 €

Löysin kauniin ja edullisen iltapuvun juuri sopivalla hetkellä, kun ilmoittautuminen vuosijuhlille oli alkamassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun osallistun moisiin juhliin – ja kokemus olisi tälläkin kertaa jäänyt väliin, ellei sopivaa pukua olisi löytynyt. Leningille tulee toivottavasti käyttöä useammassakin juhlassa.

Paitapuserot ostin postin välityksellä nettikirpputorilta. Hinnat sisältävät postikulut, eli vaatteiden myyntihinnat olivat vielä pari euroa halvemmat. Paketit eivät ole vielä saapuneet postissa, joten en nyt pysty arvioimaan, olivatko hankinnat nappi- vai hutiostoksia. Yritän muistaa kirjoittaa arvion seuraavassa raportissa.

Ostojen lisäksi sain ilmaiseksi kolme vaatekappaletta:

Farkut
Villapaita
Siistit housut

Äitini siivosi vaatekaappiaan ja tyrkkäsi minulle kokeiltavaksi muutaman vaatekappaleen, joista kelpuutin kolme. Fiilistelen lahjaksi saatuja vermeitä kevään ajan ja palautan äidille hänen pyynnöstään takaisin ne, jotka eivät pääse aktiivikäyttöön.

Mainokset

Tammikuun 2018 vaatemenot

On vihdoin aika käydä viime kuun vaatemenot läpi. Tammikuussa vaatteisiin liittyviä menoja oli yhteensä 236 euron edestä. Jaiks! Vuoden ensimmäisen kuukauden jälkeen melkein puolet koko vuodelle varatusta 500 euron budjetista on käytetty. Mihin raha oikein hujahti?

179,00 Talvikengät
18,00 Kengänhuoltotarvikkeita
30,00 10 paria merinovillasukkia (70% merinovilla, 30% polyamidi)
9,00 Hienopesuaine silkille ja villalle (hajusteeton)

Yhteensä: 236,00 euroa
Jäljellä: 264,00 euroa

Kootut selitykset

Talvikengät oli pitkään harkittu ostos. Minulta puuttuivat sellaiset talvikengät, joilla on hyvä kävellä usean kilometrin matkoja. Vaikka pyöräilen valtaosan matkoistani myös talvisin, välillä tekee mieli myös kävellä joko hyödyksi tai huvikseen. Sovitin haluamiani kenkiä kaupassa, mutta tilasin ne netistä huomattavasti halvemmalla. Uudet kengät ovat olleet päivittäisessä käytössä heti saavuttuaan, ja olen erittäin tyytyväinen hankintaan. Jalat pysyvät lämpiminä pakkasella, kuivina loskalla ja kivuttomina pitkilläkin kävelyreissuilla. Hankin lisäksi asianmukaiset hoitoaineet ja -välineet mokkanahan hyvänä pitämiseen.

Sukkavarastoni oli jo pahasti vanhentunut ja puhkikulunut. Ostin tarjouksesta ison nipun merinovillasukkia vakuututtuani muiden kokemuksista siitä, että merinovilla on paras sukkamateriaali. Se imee kosteutta ja pitää lämpöä paljon paremmin kuin puuvilla. Väittävät, että samoja sukkia voi käyttää monta viikkoa putkeen ilman, että ne alkavat haista. Itse olen käyttänyt noin viikon verran samoja sukkia ennen pyykkikoriin heittämistä, ja voin vakuuttaa, että totta se on: sukat tuoksuvat ihan yhtä puhtailta sunnuntai-iltana kuin miltä ne tuoksuivat maanantaiaamunakin. Sukat ovat miellyttävät jalassa ja todellakin pitävät varpaat lämpiminä pakkasellakin, etenkin, jos niitä pukee kahdet päällekkäin. Huono puoli ohuissa merinovillasukissa on se, että ne nukkaantuvat välittömästi, kun ne ottaa käyttöön ja varsinkin kun niitä pesee. Sukkien kaveriksi hankin herkille luonnonkuiduille tarkoitetun hoitavan pesuaineen, joka minulta ennestään puuttui. Toivottavasti sen ansiosta muutkin villavaatteeni pysyvät paremmassa kunnossa pidempään.

Vaikka vaatebudjetista kului leijonanosa jo heti vuoden alussa, en ole huolissani rahamäärän riittämisestä loppuvuodeksi. Vuoden isoin hankinta (kengät) on nimittäin jo tehty. Kevään aikana tulee ajankohtaiseksi hankkia uudet farkut, joihin käyttänen n. 100 euroa. Muita kalliita ostoksia ei olekaan juuri nyt tiedossa. Sen sijaan silmäilen aina välillä nettikirppisten ja fyysisten kirpputorien tarjontaa ei-kiireellisten vaatetarpeideni täyttämiseksi.

Vuosi 2016 vaatteina

En ollut asettanut itselleni vuoden vaatebudjettia, koska rahankäyttöni on hyvällä tolalla ja toisaalta uskallan ostaa tarvittaessa myös kallista, vaikka harkitsenkin isoja ostoksia  pitkään. Käytin vuoden aikana noin 260 euroa (minulle) uusiin vaatteisiin (lisäksi huoltokustannukset noin 60 euroa), mikä kuulostaa omiin korviini aivan odotettavissa olleelta, kohtuulliselta summalta. Yhteensä hankin tai sain 11 kpl vaatteita ja kenkiä. Suurin osa hankinnoista tuli välittömään tarpeeseen, mutta mukaan mahtui myös joitain huteja ja joitain turhuuksia.

Alkuvuonna postiluukusta kolahtivat uudet mittatilauskenkäni, jotka otin käyttöön keväällä lumien sulettua. Nämä kengät olin tosin maksanut jo edeltävänä syksynä, joten ne eivät näy kustannuksena vuoden 2016 kirjanpidossa.

Vuoden ensimmäisen varsinaisen vaateostokseni tein vasta kesäkuussa, kun hankin pitkään etsimäni yksinkertaisen mustan mekon. Mekko on kotimaisen valmistajan teollisuuden ylijäämäkankaasta ompelema. Malli on aika lailla sellainen kuin olin mielessäni visioinutkin (muuten rento/löysä, mutta kuminauha kuroo vyötärön esiin, ja kaiken kukkuraksi mekossa on taskut, jotka ovat todella kätevät). Parasta on, että mekossa ei ole polyesteriä vaan materiaali on 50% puuvillaa, 50% modaalia. Kustannus: 134,00.

Kesällä ostin kiireessä kevyesti käytetyt kesäkengät loppuunkäytettyjen balleriinojeni tilalle. Ostos ei ollut aivan nappi: ensin oikeankokoisilta tuntuneet keinonahkatossut osoittautuivat käytössä hiukan nafteiksi, hiertäviksi ja hiostaviksi (mitä toisaalta muovikengiltä voi odottaakaan). Malli on kuitenkin kiva, ja sainpahan nyt ostettua hiukan lisäaikaa kunnollisten kesäkenkien löytämiseen. Kustannus: 4,00.

Käytettynä ostin myös harmaanvihertävän perustopin aluspaitakäyttöön. Materiaali 95 % puuvilla, 5% elastaani. Kustannus: 2,95.

Syksyllä ostin upouudet, Tunisiassa vastuullisesti valmistetuiksi väitetyt mustat farkut. Materiaali 97,8% luomupuuvilla, 2,2% elastaani. Minulla on kahdet toiset housut, joilla pärjään hyvin arjessa, mutta kummatkaan niistä eivät ole enää riittävän siistit esiintymiskäyttöön. Aion käyttää uusia farkkujani säästellen ja aluksi ainoastaan siistiä pukeutumista edellyttävissä tilanteissa aiemmin visioimani housujen kiertosysteemin mukaisesti. Kustannus: 109,95.

Ilmaiseksi sain isoäidin vanhan retrovillapaidan sekä kolme huivia (materiaaleista ei varmuutta). Paidan väri puki minua niin hyvin, että otin sen vastaan, vaikka en olisi välttämättä tarvinnut. Olen käyttänytkin paitaa aika paljon, joten se saa pysyä vaatekaapissani. Huivitkin olivat passeleita värien puolesta, mutta olen toistaiseksi käyttänyt niistä vain yhtä. Kustannus: 0,00.

Minulla on ollut viime aikoina sellainen olo, että haluaisin alkaa pukeutua hiukan aikuisemmin. En aio tehdä mitään yhtäkkistä vaatekaapin täysmuutosta, mutta vähitellen voisin lisätä villapaitoja siistimpien vaatteiden osuutta pukeutumisessani. Nämä pohdinnat johtivat vuoden lopulla kahteen heräteostokseen, molemmat käytettyjen vaatteiden markkinoilta. Ensimmäinen on hillitty, jopa juhlava vihreä paitapusero, materiaalina 100% cupro (en ollut ennen kuullutkaan tästä selluloosapohjaisesta muuntokuidusta). Toinen on niinikään paitapusero, joskin kuosiltaan hiukan villimpi ja malliltaan arkisempi, materiaalina 100% viskoosi. Molemmille on ollut jo käyttöä ja uskon, että on jatkossakin. Itse asiassa luulen, että paitapuseroista tulee minun juttuni. Kustannus: 10,20.

***

Muuton yhteydessä vein muutaman vähällä käytöllä olevan ok-kuntoisen vaatteen keräykseen. Tunsin siitä huonoa omatuntoa, koska tiedän, että käytetyistä vaatteista on valtavasti ylitarjontaa, ja päätin, että jatkossa käytän kaikki vaatteeni loppuun asti, mikäli se suinkin on mahdollista. Tämä edellyttää ensinnäkin harkittuja ostoja, jotta vaatteet miellyttävät vielä muutaman vuoden kuluttuakin ja toiseksi riittävän suppeaa vaatevarastoa, jotta valtaosa vaatteista on niin tiheään käytössä, että ne ehtivät kulua loppuun, ennen kuin mieltymykset, muoti tai koko muuttuvat.

Ja kyllähän ne vaatteet kuluvat, kun niitä käyttää. Heitin tänä vuonna pois ainakin muutamat rei’ille käytetyt alushousut ja sukat, yhdet pilalle venahtaneet, kohta kymmenen vuotta vanhat bikinit, reikiintyneen, n. 15 vuotta vanhan yöpaidan sekä pari venahtanutta ja reikiintynyttä alustoppia (yöpaita ja topit toimivat rätteinä ennen kuin päätyivät roskiin) sekä kahdet puhkikäytetyt kengät. Polvista hapertuneista, hyvin palvelleista ja moneen kertaan korjatuista lempifarkuistani leikkasin shortsit, joiden uskoisin kestävän vielä pari seuraavaa kesää.

Vuonna 2017 en näillä näkymin tarvitse paljonkaan täydennystä vaatekaappiini. Jos jotain, joudun ostamaan uusia alushousuja, sukkia, pitkiksiä ja toppeja. Mahdollisesti uudet (hyvät!) kesäkengät, jos löydän sellaiset. Jos kohdalle osuu juuri oikeanlainen viininpunainen paitapusero, ostan senkin. Oletan, että rahaa vaatteisiin kuluu vähemmän kuin viime vuonna, mutta en tälläkään kertaa määritä tarkkaa budjettia vaatteille. Toisin kuin moni muu yksinkertaistaja, en aio myöskään pitää sen kummempaa ostolakkoa kuin aiemminkaan. Ostan, kun tarvitsen ja sopiva osuu kohdalle. Sen sijaan ilmaiseksi tarjolla olevien vaatteiden suhteen yritän olla tänä vuonna nipompi.

Laaditko sinä vuodeksi vaatebudjetin? Pidätkö kirjaa hankinnoistasi?

Dokumenttivinkki: The True Cost

On joitain elokuvia, jotka tuovat kiusallisen vaikuttavasti tietoisuuteen sen, mitä meiltä hyväosaisilta kovasti yritetään piilottaa. Elokuvia, jotka pakottavat hetken miettimään, miten epäoikeudenmukainen ja hierarkkinen globaali yhteiskuntamme onkaan. Elokuvia, jotka jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi katsoa, jotta suunta voitaisiin kääntää.

The True Cost (2015) on yksi näistä elokuvista. Puolitoistatuntinen dokumentti näyttää, mitä halvan pikamuodin takana todella piilee, kuka hetken trendikkäät asumme ompelee ja ketkä joutuvat suoraan ja välillisesti kärsimään tekstiiliteollisuuden sosiaalisesta ja ekologisesta kuormasta. Kaikki se kurjuus on siivottu pois silmistämme, jotta syyllisyydentunne ja empatia eivät hälventäisi markkinataloutta pyörittäviä ostohalujamme.

Vaikka elokuva on aiheeltaan raskas ja saa varmasti pumpuli(tai polyester)pilvillä kävelevän länsimaalaisen pahoittamaan mielensä, antaa se myös toivoa paremmasta. Elokuvassa huomautetaan monta kertaa, että halpa ja eettisesti arveluttava pikamuoti on vallannut markkinat vain parissakymmenessä vuodessa. Tämänhetkinen tilanne ei siis voi olla ikuinen ja muuttumaton totuus, vaan se on vain yksi (häpeällinen) vaihe ihmiskunnan historiassa. Seuraava askel on meidän. Kun vaadimme yrityksiltä läpinäkyvyyttä ja sitoutumista ihmisoikeuksiin, näytämme niille, että eettiselle muodille on kysyntää. Kun muutamme ostokäyttäytymistämme, muutamme maailmaa.

Siispä ennen kuin ostat yhtään uutta vaatetta, kenkää tai asustetta, katso The True Cost. Elokuvan omilla nettisivuilla kerrotaan, mistä sen voi katsoa laillisesti.

Oletko sinä huolissasi ostostesi eettisistä ja ekologisista vaikutuksista? Suositko eettistä muotia?

Kengät kuin valetut

(Tämä on Kenkäpaja Pihkan sponsoroima kirjoitus. Sain mittojeni mukaan valmistetut kengät puoleen hintaan.)

IMG_6982

Eräs kansanedustaja kohautti itsenäisyyspäivän tienoilla ilmoittamalla marssivansa parin tonnin arvoisilla käsintehdyillä kengillä linnan juhliin. Monen mielestä mittatilauskengät olivat eliitin ylenpalttista pröystäilyä, huvia, johon meillä maallikoilla ei ole varaa. Kansanedustaja saikin paljon vihaa niskaansa. Muutama harva tohti kiittää siitä, että hän sentään tuki suomalaista työtä.

Yleisestä olettamuksesta huolimatta mittatilaustyö ei kuitenkaan ole rikkaiden yksinoikeus, eikä käsintehtyjen kenkien edes tarvitse kustantaa nelinumeroisia summia. Oletteko kuulleet tamperelaisesta Kenkäpaja Pihkasta? Kolmen suutarin yritys valmistaa tilauksesta laadukkaita mutta kohtuuhintaisia kenkiä, laukkuja ja muita nahkatuotteita asiakkaan toiveiden mukaisesti. Olin ihan myyty, kun tutustuin tähän pienyritykseen. Yritystoimintaa ohjaavat kestävät arvot, ja tuotteet ovat valtavan herttaisia. Aikani mallistoa ihasteltuani otin kenkäpajaan yhteyttä. Vanhat tennarini olivat tulleet jo tiensä päähän, ja uusille kengille oli todella tarvetta. Ilokseni Pihkan suutarit olivat kiinnostuneita yhteistyöstä.

Tampereella vieraillessani poikkesin Kehräsaaressa sijaitsevassa pikku putiikissa mittauttamassa jalkani. Tällä reissulla oli myös tarkoitus päättää kengän malli ja materiaalit. Referenssiä sain mallikappaleista, joita hiplailin ja sovittelin. Valitsin malliksi näpsäkän Aurin. Sopiva nahka löytyi laajasta valikoimasta, joskin minulla oli hieman valinnanvaikeutta. Parin yön harkinnan jälkeen pyysin sittenkin toista materiaalia, eli lopulta päädyin konjakinväriseen paksuun pintanahkaan. Valitsin muutamasta pohjavaihtoehdosta mieluisimman, ja sain päättää jopa nauhoja varten asennettavien sirkkarenkaiden värin. Aikaa pajalla kului vain reilu puoli tuntia. Niin nopeasti en ole koskaan kenkäostoksilta selvinnyt!

En tietenkään saanut uusia kenkiä heti jalkaani, vaan toimituksessa vierähti muutama viikko. Sain puolivalmiit kengät postissa välisovitettavaksi vähän yli kuukauden kuluttua tilauksesta. Pyysin, että oikean jalan varpaat saisivat hiukan enemmän tilaa ja lähetin tossut takaisin viimeisteltäväksi. Parin viikon päästä hain postista valmiit kengät. Aikaa kului mittauksesta valmiin tuotteen saamiseen vajaat kaksi kuukautta. Tilaustyö vaatii siis vähän kärsivällisyyttä eikä välttämättä sovi, jos kengät pitäisi saada huomiseksi. Nämä kengät tulevat kuitenkin käyttöön vasta keväällä, joten niillä ei ollut mikään kiire. Vaivattomuudessaan taas mittatilauskengät päihittävät valmiskengät mennen tullen.

Kenkiä sovitellessani hämmästyin: tältäkö jalkineiden kuuluisi tuntua? Olen ilmeisesti kulkenut koko ikäni enemmän tai vähemmän vääränkokoisissa tai muuten vain huonosti istuvissa kengissä. Nämä kengät ovat napakat, mutta varpailla on hyvin tilaa. Opin myös, että isovarpaan ei kuulu osua kengän kärkeen kävellessä. Kukapa olisi arvannut? Käytössä nahka vielä löystyy vähäsen ja muotoutuu lopullisesti jalkani mukaan. Koska mittatilauskengät istuvat hyvin ja tukevat jalkaa juuri sopivasti, ne edistävät jalan terveyttä ja kohentavat ryhtiä.

IMG_6978

Pihkan kengissä käytetään suomalaisia tai eurooppalaisia nahkoja, toisinaan myös teollisuuden ylijäämänahkaa. Paksusta nahasta huolellisesti valmistettujen kenkien odotettu elinikä on useita vuosia. Koska pohja on ommeltu kenkään kiinni eikä liimattu kuten useimmissa tehdasvalmisteisissa kengissä, se on helppo vaihtaa, kun se on kulunut. Uuden pohjan asentaminen ei ole kallis operaatio, ja sen ansiosta kengästä syntyvä jäte suunnilleen puolittuu. Huolella valmistetut ja hyvin hoidetut mittatilauskengät ovat siis myös ekoteko.

Mitä mittojen mukaan tehdyt kengät sitten kustansivat? Auri-nilkkurien normaalihinta on 299€, mikä ei todellakaan ole paha hinta täydellisesti istuvista, käsityönä Suomessa valmistetuista laatukengistä. Minä maksoin kengistäni 150 euroa sekä kahdet postikulut (Pihka tarjosi kolmannet). Pajalla voi teettää myös malliston ulkopuolelta niin sanottuja täysmittatilauskenkiä, joiden hinnat ovat korkeampia. Jos ei pääse käymään Tampereella, voi tilauksen hoitaa kokonaan postitse: tällöin jalka mitataan itse ja toimitetaan piirretty kuva jalasta Pihkalle. Minusta oli kiva antaa asiantuntijan hoitaa mittaaminen, mutta välisovituksen ansioista pahoja heittoja ei itse mittaamallakaan pääse käymään.

Olen valtavan tyytyväinen uusiin kenkiini. Jalkani taitavat olla vähän erikokoiset (mikä ei ole ollenkaan harvinaista), joten eipä ole mikään ihme, että kaupan kengät ovat aina vähän huonot jalassa. Voi olla, että jatkossa en enää edes suostu ostamaan valmiskenkiä, niin paljon paremmalta tuntuvat täsmätossut. Suosittelen kokeilemaan!

Kiinnostaisivatko sinua mittatilauskengät?

Ratkaisu modernin ihmisen vaatepulmiin

Eräs lukija lähestyi minua sähköpostitse aiheesta, jota haluan käsitellä myös täällä blogin puolella.

Lukija kertoi, että haluaisi tukea suomalaisia yrityksiä ostamalla designia ja klassikkotuotteita, mutta silti etenkin kotimaisten vaatemerkkien luomukset jäävät usein ostamatta. Syynä on huonosti sopiva mitoitus. Monien tekstiiliyritysten vaatteet on mitoitettu jollekulle muulle, eivätkä ne istu päälle sitten millään. Aidot vintagevaatteetkin kiinnostaisivat tätä lukijaa, mutta ilmeisesti tuon ajan ihmiset ovat olleet eri kokoisia kuin me olemme nykyään. Ruotsalaisista halpaketjuista lukija ei haluaisi vaatteitaan ostaa, mutta usein niiden mitoitukset sopivat hänen kropalleen parhaiten.

Ongelma on todellinen ja varsin yleinen. Kotimaisten vaatteiden kysyntä on heikkoa, ja viimeksi tällä viikolla uutisoitiin suomalaisen tekstiilituotannon vähenemisestä entisestään. Joillekin ihmisille suurin este kotimaisten tuotteiden hankkimiselle on hinta. Toisaalta moni on valmis maksamaan vähän enemmän siitä hyvästä, että saa vastineeksi kenties hiukan laadukkaamman tuotteen ja tietää, että rahat päätyvät Suomeen. Mutta minkäs teet, jos sopivaa ei löydy.

Ilmiö on minullekin ja varmasti myös monelle muulle tuttu. Kaupoista on hankala löytää haluamaansa, varsinkin, jos mielii ostaa eettistä, ekologista tai kotimaista. Olen kirjoittanut omista hankalista ostokokemuksistani olkihatun ja pikkumustan etsintäoperaation yhteydessä. Lähes sopivan hatun löysin  sinnikkään työn tuloksena mutta mekkoa en ole enää kuukausiin jaksanut edes miettiä (aiemmin suunnittelin jo mekon ompelemista itse, mutta… no, ehkä en tarvitsekaan sitä niin kipeästi kuin luulin). Jos satunkin törmäämään potentiaaliseen mekkoehdokkaaseen, yleensä materiaali on muovikuitua, jota kartan, tai viimeistään koko- ja muotoseikat tulevat vastaan.

Kotimaisilla vaatevalmistajilla on myös tapana lisätä kaikenlaisia ”kivoja” yksityiskohtia vaatteisiin. Erikoiset leikkaukset tai muut härpäkkeet ovat suunnittelijan luovuuden kukkasia, ja arvostan heidän innovaatioitaan, mutta ainakin minä haluaisin pikkumustakseni ihan yksinkertaisen perusmekon, johon voin itse lisätä korun tai huivin tai vaikka rintaruusun, jos siltä tuntuu. Vaate ei saisi olla kovin huomiotaherättävä, mutta kotimaiset design-vaatteet ovat useimmiten juuri sellaisia.

Kaikkien näiden haasteiden uuvuttamana ei siis ole ihme, jos tekee mieli rynnätä halpaketjuun etsimään ja – mikä tärkeintä – löytämään tyylikkäitä, ajanmukaisia ja kaikille istuvia vaatteita! Mutta miten ruotsalaiset voivat olla niin taitavia suunnittelemaan hyvin istuvia vaatteita? No, eivät he olekaan. Valmisvaatteet on aina tehty jonkun keskiarvokaavan mukaan, ja ne ovat kompromissiratkaisuja. Harva edustaa tällaista ihanteellista keskivertoista sopusuhtaisuutta. Tätä ongelmaa kompensoidaan lisäämällä vaatteeseen elastaania. Paidat ovat venyvää ja vanuvaa trikoota, ja farkutkin joustavat niin paljon, että ei haittaa, vaikka ne olisivat vähän ahtaat.

Kaikissa vaatteissa ei tietenkään ole elastaania. Esimerkiksi kauluspaidat/paitapuserot ovat useimmiten täyttä puuvillaa. Joustamattomuuden vuoksi moni pitää kauluspaitaa epämukavana vaatteena. Se kiristää selästä, jos kumartuu, ja nousee ylös, kun kurkottaa käsillä. Nämä kokemukset kertovat todellisuudessa siitä, että on pitänyt päällään väärin mitoitettua kauluspaitaa. Mittatilauspaitaa varten tarvitaan toistakymmentä mittaa ympäri kehoa, ja nämä mitat ovat jokaisella yksilölliset. Kuinka voidaan edes kuvitella, että valmispaita voisi istua hyvin kellekään?

Minusta mittatilaustyö on looginen ratkaisu modernin ihmisen vaatepulmiin. Se on suomalaisen käsityöyrittäjän työllistämistä parhaimmillaan. Vaatteen (tai melkein minkä tahansa muun tuotteen aina huonekaluista kenkiin) materiaalin, värin, mallin ja yksityiskohdat voi ihan itse päättää, ja ammattilainen luo kankaista täsmälleen sopivan vaatteen, joka ei kiristä, purista eikä lepata. Ompelija saa varmasti kohtuullisen palkan, ja vaate kestää kauniina pidempään kuin halpaketjun sinne päin saumurilla surautetut polyesterpalat. Niin, ja todennäköisesti ompelija osaa myös muokata kirpputorilta löytyneestä upeasta vintagepuvusta uuden omistajan mittoihin sopivan.

Minullapa muuten onkin elämäni ensimmäinen mittatilaustyöprosessi paraikaa käynnissä! Kerron siitä lisää myöhemmin, kun tilaamani työ valmistuu.

Ostatko sinä kotimaisten valmistajien vaatteita? Teetätkö tai haluaisitko teettää vaatteita ompelijalla?

Tyytyväiset sukat – ajatuksia KonMarista

Viime kuukausina Marie Kondon kirja KonMari – siivouksen elämänmullistava taika on ollut yksinkertaistamisblogeissa iso juttu. Suhtauduin kirjaan aluksi varauksella ja mietin jopa vastentahtoisesti, että pitääkö se nyt lukea, kun kerran siitä niin paljon tässä yhteisössä kohkataan. Arvioiden perusteella ajattelin, että kirjassa käsitellään lähinnä oikeaa tapaa viikata vaatteita, minkä ajattelin olevan aika turhaa, sekä sitä paljon puhuttua ”iloa”, jota jotkut tavarat tuovat ja jotkut eivät. Ja koko kirjan pääpointtihan on, että ne tavarat, jotka eivät ilahduta, heitetään mäkeen. Ennakkoluuloistani huolimatta päätin kuunnella kirjan englannin kielellä netistä. Aavistukseni osuivat osin oikeaan, mutta toisaalta kirja pääsi myös yllättämään positiivisesti.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että Kondo on onnistunut innostamaan lukuisat japanilaiset ja nyt myös länsimaalaiset karsimaan tavaroitaan. Tapa, jolla Kondo karsii, on minusta kuitenkin varsin elitistinen ja suorastaan tuhlaileva. Kriteeri, tuottaako tavara iloa, vetoaa varmasti moneen ylenpalttisuudessa elävään länsimaalaiseen. Minua kuitenkin häiritsee se, ettei tavaroiden käyttöarvoa oteta tässä menetelmässä lainkaan huomioon. Kondo suosittelee heittämään vaatteen pois, vaikka sitä olisi käyttänyt juuri eilen. Ihan vain siksi, että se ei ilahduta. Minusta meidän tulisi suhtautua hankintoihimme vastuullisesti ja pyrkiä käyttämään ne loppuun siitä huolimatta, että ne eivät ole täydellisiä. Jos loppuunkäyttäminen ei ole realistinen ajatus tai tavaroita vain on aivan liikaa, tulee ne välittää sellaiselle ihmiselle, joka niitä käyttää.

Monet japanilaisesta kulttuurista tietävät ovat kertoneet, että kirjan kannustama tavaroiden ”pois heittäminen” ei välttämättä tarkoita roskikseen ja kaatopaikalle heivaamista, sillä Japanissa on äärimmäisen tehokas kierrätyssysteemi. Japanilaisesta jätehuollosta en itse tiedä mitään, mutta sen tiedän, että moni länsimaalainen varmasti tulkitsee tämän neuvon niin, että ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos hyvän tavaran heittää roskikseen. Minusta tavaroille pitäisi aina ensisijaisesti etsiä uusi koti, ja vain käyttökelvottomat esineet tulisi heittää roskiin. Kondo ei myöskään kiellä ostamasta uutta tavaraa vanhojen tilalle. Voin hyvin kuvitella, että moni innokas raivaaja lähtee karsinnan jälkeen etsimään kaupasta heivattujen tavaroiden tilalle uusia asioita, jotka ihan selvästi ilahduttavat sillä hetkellä.

Odotin huvittuneena, mitä Kondo sanoo sukkien viikkaamisesta. Voiko turhempaa ajankäyttöä ollakaan? Mutta hän perustelikin viikkaamisen ihan loogisesti kertomalla, että sukat pysyvät pidempään hyvinä, kun ne saavat ”levätä” kaapissa siististi taiteltuina eikä nipuiksi ja palloiksi runnottuina. Salaa kokeilin sukkien viikkaamista, ja toden totta: ne menevät pienempään tilaan, näyttävät siistimmältä ja tuntuvat ihan uusilta jalkaan sujauttaessa. Vasta nyt tajuan, että pareittain niputtaminen todellakin venyttää ja vanuttaa sukkaa ihan turhaan. Parit pysyvät yhdessä viikattunakin. Vaikka ihastuinkin sukkien viikkaamiseen, minusta itsestään pystyssä pysyvät ja täydellisen siisteissä jonoissa nököttävät vaatteet eivät ole vaivan arvoisia. Omaan elämään sopivat vaatteita säästävät vinkit kannattaa toki ottaa käyttöön, mutta kaikkea ei tarvitse taitella viivasuorasti.

Näistä käytännön asioista netissä puhutaan paljon, mutta minulle kirjan suurin anti oli sen tavarafilosofia. Moni on sanonut huvittuneensa siitä, että Kondo antropomorfisoi tavaroita ja puhuu niistä kuin niillä olisi ihan oma sielunelämänsä. Heidän mukaansa nämä kohdat kannatti reilusti hypätä yli. En tiedä, uskooko Kondo ihan tosissaan tavaroiden tunteisiin, mutta minusta esineiden personifikaatio on vertauskuvana erittäin toimiva ja ajatuksia herättävä. Se kannustaa pitämään tavaroista hyvää huolta. Huonosti kohdeltu paita, joka on likainen, ruttuinen ja kaapin perälle unohtunut, näyttää surulliselta (Kondon kielellä on surullinen). Sen sijaan hyvin huollettu, pesty ja nätisti viikattu paita näyttää iloiselta (eli on iloinen). ”Surullisten” tavaroiden ympäröimänä alkaa omakin olo tuntua nuhjuiselta, ilottomalta ja saamattomalta, kun taas ”iloiset” tavarat miellyttävät silmää, eivät häiritse ja antavat pontta päivän rientoihin. ”Iloiset” tavarat myös säilyvät siisteinä ja käyttökelpoisina pidempään kuin heitteille jätetyt ”surulliset” tavarat.

Tavaroiden ”tunteiden” huomioiminen voi myös motivoida kodin siisteyden ylläpitämiseen. Esimerkiksi minä en aina viitsi tiskata astioita heti käytön jälkeen. Mutta kun mietin, miten surulliselta likainen lautanen näyttää ja ettei se varmaan ”halua” olla likainen, tulee se pestyä melkein heti. Puhdas lautanen näyttää iloiselta, ja siitä tulee myös minulle iloinen olo. Tulkitsen siis Kondon personifikaatiot niin, että peilaamme tavaroista omia tunteitamme. Kondo myös toteaa, että tavarat haluavat palvella omistajaansa ja ne tulevat surullisiksi, jos niitä ei käytetä. Jälleen erittäin hyvä pointti minun mielestäni. Tavarat on tehty käytettäväksi, ja on valtava sääli, jos niille ei ole mitään käyttöä ja ne vain unohtuvat tyhjän panttina kaappiin, kun jollakulla toisella voisi olla niille paljonkin käyttöä.

Innostiko Kondo minutkin käymään vielä kerran kaappini läpi ja karsimaan? Ei oikeastaan. Minulla on joitain tavaroita, joita käyttäessäni en varsinaisesti pakahdu riemusta, mutta kuitenkin käytän niitä säännöllisesti. Lisäksi koen hankalaksi sen määrittämisen, mikä todella tuottaa iloa, mikä ei. Kuljen aina järki edellä ja alan tunteiden sijasta kuunnella ajatuksiani ja miettiä tavaran käyttöarvoa sen tunnearvon sijasta. Toisaalta kotini on nyt aika hyvässä tasapainossa, eikä karsimiselle ole tarvetta.

Kondo kuitenkin inspiroi minua suhtautumaan tavaroihini kunnioittavammin ja huolellisemmin. Sujautin saapikkaideni sisälle paksut lehdet, joiden avulla ne seisovat tomerasti omalla painollaan sen sijaan että nojailisivat toisiinsa laiskasti nuupahdellen. Saappaat ovat iloiset.

Oletko sinä perehtynyt Marie Kondon kirjaan? Mistä pidit, mistä et?

Vaatekaapista soitinkaappi

Kämpässäni on kaksi vaatekaappia. Toisessa säilytän sisävaatteita, toisessa pidin aiemmin takkeja ja kenkiä. Jälkimmäisen pyhitin kesällä soitinkaapiksi.

IMG_6910

Ennen

Tältä näytti kaappi alkuperäisessä tarkoituksessaan. Jep, minulla on aika monta takkia. Huomatkaa, että tässä ovat siis pelkät talvitakit, lämpimän kauden takit (4 kpl) olivat kuvanottohetkellä muualla. Kaikki nuo tyhjät henkarit (ja enemmänkin) ovat vielä pari vuotta sitten olleet käytössä, mutta pikku hiljaa vaatteita karsittuani niitä on jäänyt tyhjäksi. Yhden satsin henkareita olen jo lykännyt eteenpäin.

IMG_6911

Jälkeen

Lopputulos näyttää yllättävän seesteiseltä. Vaatetangon alapuolelle jäi paljon hukkatilaa, johon ei mahdu edes lyhyt jakku roikkumaan ilman, että se menee myttyyn . Pohdin siihen jonkinlaista hyllyä tai muuta ratkaisua esim. nuotteja varten (Tällä hetkellä nuottikasoja lojuu ympäri kämppää. Osan olen jo laittanut paperinkeräykseen, mutta paljon pitää myös säästää, eikä niillä ole mitään paikkaa. Tabletinostohalut heräilevät…). Kaappiin jäivät kaulakorut, joille en keksinyt muutakaan paikkaa, sekä esiintymiskengät (paperipussissa).

Entä mihin kaapin alkuperäiset tavarat päätyivät? Kauden kengät sain mahtumaan kenkätelineeseen. Ylimääräisille henkareille etsin uuden omistajan, siihen asti ne saavat kyllä majailla vanhalla paikallaan, vaikkeivät kuvaan päätyneetkään. Pienet olkalaukut lykkäsin toiseen kaappiin ja päätin, että luovun keltaisesta, jolle on käyttöä todella harvoin. Talvivarusteet vein kesäksi kellarikoppiin, mutta kun ilmat viilenevät ja ne on pakko tuoda ylös, en tiedä, mihin ne olisi järkevä sijoittaa. Onhan minulla naulakko, mutta säilytän siinä mieluiten vain lähes päivittäin käyttämiäni takkeja, joita on vuodenajasta riippuen 1-2 kappaletta. Varsinkin paksulle parkalle on niin harvoin käyttöä, että sen paikka saisi olla piilossa.

Lisää kaappihaasteita on siis tulossa. Olen kuitenkin huomannut, että tavaroita saa kyllä aseteltua tiiviimmin kaappiin, jos vain pohtii järjestystä vähän tarkemmin.

Miten sinä taiot lisätilaa täysiin kaappeihin? Pitääkö aina karsia saadakseen lisää tilaa?

Operaatio olkihattu

Tarina sopivan kesähatun etsinnästä jatkuu…

Löysin pienestä suomalaisesta nettikaupasta Italiassa käsityönä valmistetun kauniin hatun, jonka kuvaa ihastelin pari kuukautta ennen kuin uskaltauduin tilaamaan. Mittasin päänympärykseni ja tutkin jo omistamiani päähineitä selvittääkseni, minkä kokoinen hattu olisi sopiva, jotta minimoisin todennäköisyyden, että joudun palauttamaan huonosti istuvan hatun.

Hattu istuikin kuin hattu päähän, mutta siinä oli jotain muuta pahasti vialla. Kas nettisivuilla ollut kuva oli otettu hatun takaosasta, joka näytti tältä:

IMG_6854

Etupuolta taas ”koristi” rivi ruskeansävyisiä muovihelyjä, jotka oli kaiken kukkuraksi liimattu hattuun kiinni. Helmet eivät ehkä näytä kuvassa niin pahalta, mutta ne olivat oikeasti todella rumat ja halvan näköiset eivätkä tuoneet hattuun mitään lisäarvoa, päin vastoin.

IMG_6855

Olin jo pakkaamassa hattua takaisin lähetyslaatikkoon, kun aloin miettiä vaihtoehtojani. Joko palautan hatun ja vietän taas määrittelemättömän ajan etsien haluamaani pelkistettyä olkihattua, jota ei ehkä ole olemassa, tai vietän kenties hieman vähemmän aikaa repien muovikoristeita irti hatusta. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa oli tietysti riski, että rikon hatun, mutta päätin silti yrittää.

Ensimmäiseksi kävin kiroten liimauksen kimppuun. Yritin ujuttaa veitsen mahdollisimman varovasti liiman ja muovin väliin, mutta väkisinkin hatusta lähti pieniä oljenkappaleita liimausten kohdalta. Klipsut kuitenkin irtosivat, ja kärsineiden kohtien peitoksi jäi heinäkoriste (joka sekin oli harmikseni liimattu kiinni – ei siis mahdollisuutta vaihtaa koristenauhaa, jos tekee mieli vaihtelua).

Seuraavaksi helmet piti rikkoa. Minulla ei ollut sopivia työkaluja, mutta isäni oli ystävällinen ja runnoi paksut muoviklipsut poikki pihtien ja tiukan puristuksen avulla.

IMG_0362

Jäljelle jäi kasa turhaa muoviroskaa sekä sievä suvihattu. Juuri sellainen, jonka odotin alunperinkin saavani.

IMG_0367

Hurjien käänteiden ja lannistavien vastaiskujenkin jälkeen tarina sai siis onnellisen lopun. Tänä kesänä ainakaan nenäni ei pala!

Oletko sinä korjannut epätäydellisiä ostoksia mieleisiksesi?

Farkkuajatus

IMG_6865

Haaroista paikatut farkkuni.

Minulla on neljät farkut. Pärjäisin mainiosti vähemmällä, mutta toistaiseksi en niistä karsi. Housuista kolmet ovat nimittäin paikattuja, joten niiden ainoa mahdollinen sijoituspaikka olisi roskis. En usko, että kukaan huolisi sieltä täältä kuluneita ja korjattuja housuja, vaikka valmiiksi revittyjen farkkujen kauppa käykin kuumana halpaketjuliikkeissä. Käytän siis housut mieluummin niin loppuun kuin mahdollista, kunnes paikkaa on enemmän kuin ehjää kangasta.

Vaikka aihe ei olekaan ajankohtainen juuri nyt, olen kuitenkin kehitellyt suunnitelman farkkujen ostoon ja ylläpitoon tulevaisuuden varalle: Kun jäljellä on enää yksi ehjä housupari, on aika mennä farkkuostoksille. Ostaisin joko upouudet tai käytetyt, riippuen siitä, mitä löydän. Uusille farkuille kriteerit olisivat korkeat, täyttä puuvillaa tai joukossa korkeintaan pari prosenttia elastaania, kangasta ei saisi olla kulutettu ollenkaan valmiiksi, ja mallin pitäisi sopia hyvin. Käytettyjen kriteeriksi riittäisi, että ne istuvat ja ovat oikean väriset eli mustat tai tummanharmaat.

Uudet housut tulisivat esiintymistarkoitukseen ja tilaisuuksiin, joihin pitää pukeutua siististi, kuten työhaastattelu tai jotkut ei-muodolliset juhlat. Housut pääsisivät ulkoilemaan siis kohtalaisen harvoin. Jotta ne säilyisivät siistinä mahdollisimman kauan, en myöskään pesisi niitä, ellei sottapyttyilyni johdosta olisi ihan pakko. Vanhat housut taas toimisivat arkikäytössä ja kovassa kulutuksessa niin pitkään, kunnes niitä ei kannattaisi enää korjata. Sen jälkeen käyttöfarkut siirtyisivät kangaslaatikkoon paikkausmateriaaliksi, ja edustusfarkuista tulisi arkifarkut. Edustushousuiksi ostaisin taas uudet (tai käytetyt) farkut.

 Ja näin sykli jatkuisi. Käytössä olisi siis kerrallaan kahdet housut, toiset siistit ja toiset arkiset. Kolmansien, jo hylättyjen farkkujen ehjät osiot hyödyntäisin vielä käyttöfarkkujen korjaamiseen, jolloin hyvää kangasta ei tarvitsisi heittää roskikseen ollenkaan, vaan kaatopaikalle/jätteenpolttolaitokselle päätyisi ainoastaan housunraatoja, joista ei kerta kaikkiaan olisi enää mihinkään. Ah, miten perinpohjaista loppuunkuluttamista.

Päässäni tämä toimintamalli tuntuu vedenpitävältä ja suorastaan nerokkaalta, enkä malta odottaa, että pääsen testaamaan sen toimivuutta. Mitä mieltä te olette, olisiko tämä hyvä systeemi? Miten paljon housuja teillä on kerrallaan käytössä, ja korjaatteko niitä, kun kangas näyttää kulumisen merkkejä?