Paras lahja olisi ei lahjaa ollenkaan

Viikon kuluttua on taas joulu, tuo suuri väkisinlahjomisen juhla. Minä en juurikaan pidä joulusta monestakaan syystä, mutta lahjakulttuuri taitaa olla syistä suurin. Sekä lahjojen hankkiminen että niiden saaminen ahdistaa minua. Hankkimisen olen onnistunut aika hyvin välttämään sopimalla esimerkiksi parisuhteessa, että lahjoja ei vaihdeta. Saamisen välttäminen onkin vaikeampaa, kun lähipiirissä on ihmisiä, jotka pyynnöistä huolimatta haluavat hankkia edes jotain pientä lahjaksi.

Lahjojen antamisesta nauttivien voi olla vaikea ymmärtää, että joillekin meistä lahjojen saaminen on todella vastenmielistä. Lahjan antaminen on kuitenkin ilmeisesti pyhä asia, ja moni lahjoja loukkaantuu, jos lahjan antamista yritetään kieltää. Onhan heillä oikeus antaa, kun siitä kerran tulee heille niin hyvä mieli. Saajan mielipahaa ei tässä yhtälössä oteta ollenkaan huomioon. Saajan pitäisi tuntea vain ja ainoastaan kiitollisuutta, iloa ja kaikkia muita ihania tunteita, kun hän saa lahjan vasten tahtoaan. Mikä siinä lahjan saamisessa edes on niin vastenmielistä?

Lahja-ahdistukseni juuret lienevät maailmantuskassa, jota olen potenut hyvin nuoresta lähtien. Inhoan turhaa kuluttamista ja materialismia. Ne sotivat arvojani ja maailmankuvaani vastaan. Olen itse hyvin tarkka siitä, mitä ostan, ja ylipäätään ostan vain vähän tavaraa. Kun joku hankkii minulle lahjan, ostopäätökset tehdään heppoisemmin perustein, eikä antaja varmastikaan puntaroi oikeaa valintaa yhtä huolellisesti kuin minä. Minun nimissäni tehdään ostopäätöksiä, joita itse en todennäköisesti tekisi. Olen havainnut, että usein he, jotka erityisesti tykkäävät antaa lahjoja, ovat samalla niitä, jotka tykkäävät kovasti shoppailla muutenkin. En minä halua, että kukaan lisää shoppailuaan sillä verukkeella, että saa antaa minulle lahjan!

Joskus lahjat saattavat olla periaatteessa käyttökelpoisia ja järkeviäkin ostoksia, mutta ne eivät välttämättä ole oman makuni mukaisia. Kukaan muu ihminen ei tunne minua niin hyvin, että tietäisi täsmälleen, mikä minua miellyttää. Itse taas en ostaisi mitään, mikä on vähän sinne päin, vaan haluan, että kaikki ostamani asiat ovat juuri sitä, mitä tarvitsen ja haluan ja mistä pidän. Haluan itse päättää, mitä kotiini päätyy, enkä tosiaankaan halua säilöä mitään turhaa.

Pahinta on, jos ja kun minulta ei kysytä, mitä haluaisin tai tarvitsisin. Todennäköisyys turhan tai muuten epämieluisan lahjan saamiseen on tällöin valtavan suuri. Moni lahjan antaja on sitä mieltä, että on ihan tylsää, jos saaja tietää etukäteen, mitä lahjaksi on tulossa. Lahjanhan pitäisi olla yllätys! No, arvatkaapa mitä: minä inhoan yllätyksiä! Minusta on oikeasti ahdistavaa, että joudun jännittämään, mitä tällä kertaa paketista paljastuu. Tämä liittyy osin siihen, että pelkään tuottavani antajalle pettymyksen, jos en pidäkään lahjasta.

Jos käy niin, että en pidä lahjasta, en tiedä, miten reagoida. Joskus yritän esittää ilahtunutta, mutta olen valitettavasti tosi huono esittämään. Reaktioni saattaa olla ihan yliampuva. Saatan alkaa kiitellä vuolaasti tai ylistää lahjaa tai muuta vastaavaa, minkä seurauksena antaja joko ihmettelee outoa käytöstäni tai luulee että oikeasti haluankin lahjoja ja innostuu entisestään niitä hankkimaan. Jos taas yritän olla neutraali tai en reagoi mitenkään, pelkään vaikuttavani epäkiitolliselta ja töykeältä. Joka tapauksessa lahjansaantitilanne on minusta aina hyvin vaivaannuttava. En oikeastaan koskaan ole tuntenut iloa saamistani hyvistäkään lahjoista. Positiivisin tunne, jota koen lahjan avatessani, on helpotus. Helpotus siitä, jos lahja ei ole mennyt pahasti vikaan.

Kaiken lisäksi lahjoissa menee usein rahaa hukkaan. Lahjoja ostaessa ei yleensä kauheasti pihistellä. Ostetaan vähän hienompia juttuja kuin mitä normaalisti itselle ostettaisiin tai jotain sellaista, mitä tavallisesti ei ostettaisi ollenkaan. Vähän ylellisyyttä lahjan saajalle. Jotkut tykkäävät saada sellaista, mitä itse ei tulisi ostettua. Minä en pääsääntöisesti tykkää. Minusta raha kannattaisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti, mikä harvoin toteutuu lahjoissa. Itse asiassa hyödykkeen arvo voi tippua jopa kolmanneksen, kun se annetaan lahjaksi (Waldfogel, 1993). Laskelma perustuu siihen, että saaja arvioi lahjaan käytetyn rahasumman yleensä pienemmäksi kuin mikä se todellisuudessa on ollut.

Lahjakulttuuriin liittyy myös vahvasti vastavuoroisuus (Mayet & Pine, 2010). Vaikka kuinka antaja vakuuttaisi, että vastalahjaa ei tarvitse antaa, saajalle jää tunne velvollisuudesta antaa vastalahja. Minä ainakin tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, jos saan lahjan eikä minulla ole antaa vastalahjaa. Koska koen lahjojen hankkimisen valtavan stressaavaksi, priorisoin mielenterveyteni ja teen läheisilleni tiettäväksi, että en hanki heille lahjoja, ja toivon syvästi, etteivät hekään hankkisi minulle.

Julkaisen tämän kirjoituksen niin lähellä joulua, että se tuskin vaikuttaa enää kenenkään tämänvuotisiin lahjakuvioihin. Ehkä joku toinen lahjoja karsastava saa tästä kuitenkin hiukan vertaistukea ja  mahdollisesti perusteluideoita ensi vuoden lahjattomuusneuvotteluille. Tai kenties joku väkisinlahjoittajaksi itsensä tunnistava tuntee piston sydämessään ja antaa ensi vuonna lahjakammoiselle parhaan mahdollisen lahjan: ei lahjaa ollenkaan.

Onko teidän lukijoiden joukossa muita lahjoista ahdistuvia tai muuten vain niitä inhoavia?

Luettavaa:

Furnham, A. (2014). The psychology of Christmas gift giving.

Mayet, C. & Pine, K. J. (2010). The psychology of gift exchange.

Waldfogel, J. (1993). The deadweight loss of Christmas

Mainokset

Opintolainapommi

Tänä syksynä opintotukeen on tullut isoja muutoksia. Opintorahaa pienennettiin rajusti, ja opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Samalla opintolainan valtiontakausta nostettiin: nyt opiskelija voi ottaa jopa 650 euroa tukikuukautta kohden velkaa. Mikäli syksyllä 2017 aloittava opiskelija nostaa lainaa jokaiselta mahdolliselta 54 tukikuukaudelta, hänelle ehtii kertyä 35 100 euron edestä velkaa. Tavoiteajassa yliopistosta valmistuvakin (5 vuotta, 45 tukikuukautta) saa kerrytettyä mukavan potin, 29 250 euroa.

Todellisuudessahan takaisinmaksusumma on vielä tätä laskelmaa suurempi, sillä opintolaina kasvaa korkoa ensimmäisestä nostoerästä lähtien aina viimeiseen maksupäivään asti. Valtion tarjoama opintolainahyvitys oletusaikataulussa valmistuvillekaan ei ole ihan niin hyvä diili kuin miltä se kuulostaa – se kattaa suurin piirtein korkokulut, jos niitäkään. Kerran lainattu raha on tässäkin tapauksessa maksettava takaisin. (Lue lisää: Opintolaina – Säädökset selkokielellä / TalousSuomi)

Oletetaanpa, että korkeakoulusta valmistunut tienaa 3 500 euroa kuukaudessa ennen veroja. Tämä tietää 42 000 euron bruttovuosituloja. Verojen jälkeen palkasta jää käteen noin 25 000 euroa (Palkansaajan tuloverolaskuri 2017 / Veronmaksajat). Minua alkaa hirvittää jo pelkkä ajatus siitä, että lainasumma olisi suurempi kuin vuosituloni! En tiedä, millaisella aikataululla pankit odottavat opintolainan takaisinmaksua, mutta tuollaista summaa ei joka tapauksessa ihan hetkessä makseta takaisin – ellei sitten pidä erittäin tiukkaa budjettia. Ja velkojallehan on parasta, mitä pienempiä lyhennyssummat ovat ja mitä pidempään velallinen maksaa korkokuluja.

Onneksi ilman opintolainaakin on mahdollista opiskella. Se vaatii kurinalaista menojen karsimista ja sen hyväksymistä, että nyt on meneillään köyhä elämäntilanne. Ostoksia tehdessä ei voi ajatella, että tämän minä ansaitsen, vaan on mietittävä, mihin on varaa. Töiden tekeminen lomilla on kutakuinkin välttämätöntä, ellei sitten satu olemaan niin onnekas, että vaikkapa vanhemmat tukevat opiskelijataloutta avokätisesti.

Tiedän monien ajattelevan, että nuorena pitää remuta ja rellestää sen kuin kerkeää, koska muuten myöhemmin kaduttaa kaikki tekemättä jääneet asiat. Itse ajattelen, että opiskeluaika on niin lyhyt, että sen ajan kestää vähän köyhempää elintasoa. Kyllä myöhemminkin ehtii matkustella ja ostella asioita, mikä parasta, ihan itse tienaamillaan rahoilla. Velattomuus (tai edes mahdollisimman vähäinen opintovelka) on hyvä pohja tulevaisuuden vaurastumiselle. Velattomuus on vapautta.

Kuinka sinä suhtaudut opintovelkaan – uhka vai mahdollisuus? Opintonsa jo päättäneiltä haluaisin kuulla, kaduttaako velanotto. Jos taas et nostanut lainaa, koetko jääneesi paitsi merkittävistä elämänkokemuksista?

Dokumenttivinkki: The True Cost

On joitain elokuvia, jotka tuovat kiusallisen vaikuttavasti tietoisuuteen sen, mitä meiltä hyväosaisilta kovasti yritetään piilottaa. Elokuvia, jotka pakottavat hetken miettimään, miten epäoikeudenmukainen ja hierarkkinen globaali yhteiskuntamme onkaan. Elokuvia, jotka jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi katsoa, jotta suunta voitaisiin kääntää.

The True Cost (2015) on yksi näistä elokuvista. Puolitoistatuntinen dokumentti näyttää, mitä halvan pikamuodin takana todella piilee, kuka hetken trendikkäät asumme ompelee ja ketkä joutuvat suoraan ja välillisesti kärsimään tekstiiliteollisuuden sosiaalisesta ja ekologisesta kuormasta. Kaikki se kurjuus on siivottu pois silmistämme, jotta syyllisyydentunne ja empatia eivät hälventäisi markkinataloutta pyörittäviä ostohalujamme.

Vaikka elokuva on aiheeltaan raskas ja saa varmasti pumpuli(tai polyester)pilvillä kävelevän länsimaalaisen pahoittamaan mielensä, antaa se myös toivoa paremmasta. Elokuvassa huomautetaan monta kertaa, että halpa ja eettisesti arveluttava pikamuoti on vallannut markkinat vain parissakymmenessä vuodessa. Tämänhetkinen tilanne ei siis voi olla ikuinen ja muuttumaton totuus, vaan se on vain yksi (häpeällinen) vaihe ihmiskunnan historiassa. Seuraava askel on meidän. Kun vaadimme yrityksiltä läpinäkyvyyttä ja sitoutumista ihmisoikeuksiin, näytämme niille, että eettiselle muodille on kysyntää. Kun muutamme ostokäyttäytymistämme, muutamme maailmaa.

Siispä ennen kuin ostat yhtään uutta vaatetta, kenkää tai asustetta, katso The True Cost. Elokuvan omilla nettisivuilla kerrotaan, mistä sen voi katsoa laillisesti.

Oletko sinä huolissasi ostostesi eettisistä ja ekologisista vaikutuksista? Suositko eettistä muotia?

Ostan, siis olen – The Century of the Self

Markkinointi muovaa maailmankuvaamme, halusimme tai emme. Mainokset välittävät meille paitsi ostohaluja, myös kauneusihanteita, käsityksiä hyvästä ja pahasta ja kuvitelmia normaaliudesta. Mainonta, kuten poliittinen propagandakin, on tarkkaan laskelmoitua massojen ohjailua. Ihmiset ovat halujensa armoilla, ja juuri sitä markkinoinnissa käytetään hyväksi.

Dokumenttisarja The Century of the Self (2002) paneutuu markkinoinnin, propagandan ja politiikan periaatteisiin ja lähihistoriaan. Vaikka dokumentti on yli kymmenen vuotta vanha, on se yhä ajankohtainen ja silmiä avaava. Neliosainen dokumentti ravistelee ajattelemaan yhteiskunnan kaavoja ja auttaa ymmärtään, miksi massat käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, miksi populistit pärjäävät politiikassa, miksi seksi myy ja miksi himoitsemme loputtomasti asioita, joita emme tarvitse.

The Century of the Self osoittaa, että markkinointi perustuu ihmisen psykologiaan, alkujaan Sigmund Freudin teorioihin. Alitajuntaa ymmärtämällä ja manipuloimalla on pyritty ja pyritään edelleen vaikuttamaan ihmisten haluihin, ajatuksiin ja käyttäytymiseen. Voidaan ajatella, että lähtökohtaisesti ihminen on epävakaa ja vaarallinen: historia osoittaa, että ihminen kykenee hurjiin tekoihin ja ihmismassat vielä hurjempiin. Kapitalismin ja (näennäisen?) demokratian yhdistelmä vaikuttaisi olevan tehokas tapa ylläpitää rauhaa ja järjestystä: kun ihmisten tavoitteet ja saavutukset ovat materialistisia ja yksinkertaisia, kansa pysyy tyytyväisenä, ja eliitti saa temmeltää hiekkalaatikollaan rauhassa punoen tavallisen tallaajan elämää suurempia suunnitelmia.

Ilman jatkuvaa kasvua kapitalismiin nojaava järjestelmä uhkaa romahtaa. Mutta miten saada ihmiset haluamaan aina vain enemmän, kun kaikki mahdolliset materialistiset tarpeet on jo täytetty? Ainoa keino myydä vielä lisää on saada ihmiset haluamaan asioita, joita he eivät tarvitse. Meidät on koulutettu haluamaan uutta, vaikka vanhakin on vielä hyvä ja käyttökelpoinen. Mainonnalla pureudutaan ihmisten alkukantaisiin tunteisiin ja alitajuisiin haluihin. Luomalla tuotteista positiivisia mielikuvia, jotka hivelevät syvimpiä tarpeitamme ja toiveitamme, saadaan kuluttajat toimimaan jopa järjenvastaisesti. Ostamistamme tuotteista tulee symboleita, välineitä, joihin peilaamme itseämme. Kaikkien omistamiemme tavaroiden, vaatteidemme, kosmetiikkamme ja ruokaostostemmekin tulisi kuvastaa persoonallisuuttamme ja yksilöllisyyttämme. Eihän kukaan halua olla tylsä ja sulautua massaan? Siis osta, osta, osta.

The Century of the Self -dokumenttisarjaa ei tietääkseni ole suomennettu, mutta sen voi tällä hetkellä katsoa Youtubesta, jossa koko dokumentti on ympätty yhteen nelituntiseen videoon (en tiedä, onko video laillinen). Hakukoneella etsimällä sarjan voi löytää osissa muista lähteistä (edelleen: laillisuudesta ei tietoa). Nautinnollisia dokkarihetkiä!

Jätteettömän vuoden loppukatsaus

Viime tammikuussa asetin itselleni tavoitteeksi vähentää vuoden aikana tuottamani jätteen määrää minimiin. Täytyy tunnustaa, että en onnistunut tavoitteessani kovin hyvin. Bea Johnsonin esimerkki on inspiroiva mutta ei minun kohdallani realistinen. Huomasin, että jätteettömyys Suomessa on hankalaa, mikä ei sinänsä ole mikään pätevä tekosyy roskata. Mutta se on myös kallista, mikä mutkistaakin asioita. Kirjoitin keväällä ensimmäisiä huomioita jätteettömyydestä, ja sama teksti pätee edelleen. Kokoan tähän vielä muutamia lisähavaintoja.

Pahin dilemma oli seuraava: valitako edullisempi muoviin pakattu tuote vai kalliimpi irtotuote? Koska tuloni ovat minimaaliset, joudun oikeasti miettimään kauppalaskun kokonaissummaa, ja kymppi kuussa sinne tai tänne merkkaa paljon. Siispä valitsen useimmiten kahdesta vaihtoehdosta (pakattu vai pakkaamaton) sen, joka on kukkarolle kevyempi. Esimerkiksi torilta saa usein eurolla yli kilon verran valmiiksi pussitettuja hedelmiä, jotka voivat irtona maksaa tuplasti tai jopa enemmän. Jos taas hinta on suurinpiirtein sama, otan mieluummin irtotuotetta.

Dyykkaaminen vähentyi vuoden aikana huomattavasti, koska muutin ruokavaliotani. Aloin kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, että ruokani on oikeasti terveellistä ja mahdollisimman vähän prosessoitua.  Lopetin myös maitotuotteiden ja kananmunien syömisen ja lisäsin tuntuvasti hedelmien määrää ruokavaliossani. Pienten kauppojen lukottomien roskisten sisältö vastaa heikosti nykyisiä vaatimuksiani. Ruokavaliomuutoksen ansiosta tuottamani kartonkijätteen määrä väheni huomattavasti, mutta toisaalta aloin tuottaa paljon entistä enemmän biojätettä (hedelmien kuoret). Kokeilin kesällä matokompostointia mutta jouduin lopettamaan kokeilun erinäisten takaiskujen takia. En saanut kompostia toimimaan, kuten olisi pitänyt, mikä oli todella harmi. Onneksi asuinkunnassani aloitetaan vihdoinkin biojätteen keräys tänä vuonna.

Aloin viime vuoden aikana ostaa paljon kuluvia ruoka-aineita isoissa tukkupakkauksissa: puurohiutaleita ostan säännöllisesti kymmenen kilon säkillisen, papuja löysin viiden kilon pakkauksessa ja taateleita 5–8 kilon laatikoissa. Tukkusatsit tulevat yleensä pieniä pakkauksia halvemmaksi (jos eivät tule, en osta niitä, sillä niiden kuljetus vaatii oman ponnistuksensa), ja niissä pakkausjätteen määrä on pienempi suhteessa sisältöön. Säännöllisesti käytössä olevia, etenkin kuivia tuotteita voi huoletta ostaa jättisatseina, koska ne eivät pilaannu herkästi ja tulevat varmasti ennen pitkää käytetyksi.

Vuoden aikana korjailin vaatteita ennätyspaljon (jep, vaatteeni alkavat olla jo vanhoja ja raihnaisia). Paikkaaminen on erittäin tehokas tapa lisätä vaatteen elinikää. Viime vuonna olisi lentänyt roskikseen ainakin seitsemät farkut (mukaanlukien niin omani kuin kullankin housut, joita korjailen myös), ellen olisi surauttanut niitä ompelukoneella ehjiksi. Alan sitä paitsi olla jo aika hyvä paikkaamaan vaatteita. Jotkut paikat ja parsinnat onnistun tekemään niin siististi, että niitä ei huomaa ollenkaan, ellei varta vasten tule lähelle tutkimaan. Vaatteeni eivät siis ole iästään huolimatta nuhjuisen ja repaleisen näköisiä vaan edelleen edustuskelpoisia, kiitos korjailun.

Vaikka jätteettömyyshaaste ei toteutunut ihan niin kunniakkaasti kuin olisin toivonut, opin kuitenkin olemaan aiempaa tietoisempi jätekäyttäytymisestäni. Kokonaisuudessaan tuottamani jätteen määrä pysyi varmaan suunnilleen samana kuin ennen haastetta, mutta sen laatu muuttui (vähemmän muovia ja pahvia, enemmän biojätettä). En ole sentään punninnut roskiani, mutta arvioisin, että heitän roskikseen suunnilleen kahden tai kolmen leipäpussillisen verran roskaa kuukaudessa. Olen aika varma, että se on vähemmän kuin keskivertosuomalaisella.

Täksi vuodeksi en aseta sen kummempaa maailmanparannushaastetta. Valintojani ohjaa joka tapauksessa ekologinen maailmankatsomus, ja pyrin arjessani ekotekoihin ilman haasteitakin. Jatkan valitsemallani tiellä, pyrin minimoimaan oma osuuteni materiaalisesta kulutuksesta ja maapallon resurssien tuhlaamisesta.

Saavutitko sinä tavoitteitasi viime vuonna?

Vinkkejä paperin säästämiseksi

Palataanpa vuoden teemaan, jätteettömyyteen! Tänään aiheena on paperi.

Paperin valmistus on melkoinen kuormitus ympäristölle, vaikka modernit paperitehtaat eivät enää tuhoakaan vesistöjä sitä tahtia kuin muutama vuosikymmen sitten. Paperiteollisuuden myrkyt, vedenkulutus ja päästöt ovat silti iso ongelma paperinkulutuksen vain kasvaessa. Tässä muutama perusvinkki, miten paperia voi itse kukin säästää.

1. Ei mainoksia, kiitos

Tämän vinkin tietävät kaikki, mutta se on pakko mainita silti. Mainoskielto on helppo kiinnittää oveen, ja se voi vähentää paperiroskan määrää hurjasti*. Nykyiseen asuntooni muutettuani meni kaksi päivää, ennen kuin sain laitettua mainoskiellon oveen. Sinä aikana paperiroskaa ehti tulla enemmän kuin muuten kuukauden aikana yhteensä. Miten kukaan jaksaa sellaista jatkuvasti? Myös nimellä tulevan mainospostin voi peruuttaa (kurkkaa Kuluttajakuninkaan ohjeet suoramarkkinointikieltoon). Kauppaketjujen tarjoukset saa muuten kaivettua netistä, jos niitä tykkää kyttäillä.

2. Ei laskuja, kiitos

Vaikka laskuista ei voikaan kokonaan kieltäytyä, melkein kaikki laskut voi nykyään tilata sähköisesti. Kun joka tapauksessa maksaa laskut netissä, voivat ne yhtä hyvin olla sähköisessä muodossa. Suoraveloitus on myös joissain tapauksissa kätevä apuväline. Minulla esimerkiksi vuokra menee automaattisesti e-laskuna, minkä ansiosta minulla on kuukausittain yksi tärkeä asia vähemmän muistettavana.

3. Älä tulosta, jookos

Mieti kahdesti, ennen kuin tulostat. Tarvitsetko fyysisen kopion asiakirjasta vai riittääkö sähköinen versio tai pelkkä muistiinpano kalenteriin? Itse yritän kunnostautua vähentämällä nuottien tulostamista. Asiaa helpottaa huomattavasti hiljattain (käytettynä) hankkimani tabletti, joka sopii hyvin nuottien selaamiseen. Sähkölaitteetkaan eivät tietysti ole ongelmattomia, sillä niiden valmistus, käyttö ja hävittäminen kuluttavat luonnonvaroja. Jos kuitenkin kokee tabletille tarvetta, on se hyvä keino säästää muutama puu, tulostuspaperin tuotanto- ja kierrätysprosessiin kuluvat resurssit sekä totta kai kullanarvoiset tulostinmustetipat.

IMG_6937

Muistilaput voi ripustaa pyykkipojalla vaikkapa jääkaapin oveen.

4. Äläkä osta

Lakkaa ostamasta paperitarvikkeita. Postiluukusta, kaupasta, koulusta tai harrastuksista tulee joka tapauksessa jotain paperia, joten ei ole mitään syytä maksaa tehdastuoreesta paperista. Muistilaput saa helposti, kun leikkaa tai repii kirjekuoret ja nurjalta puolelta valkoiset aaneloset pienemmäksi. Ne voi kiinnittää vaikka pyykkipojalla söpöksi lehtiöksi. Minä käytän vanhoja nuotteja ja muita A4-liuskoja kouluvihkona: taitan ne kahtia ja rei’itän A5-kokoiseen mappiin (jonka pelastin yliopistolta poistopinosta). Plussaa siitä, että muistiinpanot ovat järjesteltävissä toisin kuin varsinaisessa vihossa. Jos paperia on ihan pakko ostaa, suosi kierrätettyä ja kotimaista, mielellään valkaisematonta (esim. kirjekuoret).

5. Laita hyvä kiertämään

Jos tilaat lehtiä, anna ne lukemisen jälkeen eteenpäin. Jos kukaan läheinen tai kaveri ei halua niitä, ehkä kirjastossasi on jonkinlainen vaihtohylly, johon voi jättää luettavaa muiden poimittavaksi. Kun paperilla ei ole enää muuta virkaa kuin joutua hävitettäväksi, kierrätä se. Kaikki postimerkkiä suuremmat paperinpalat kelpaavat kierrätykseen. Niistä saadaan taas uutta paperia ja säästetään pari sademetsää kaatotuomiolta.

6. Säästä myös pehmeää

Onko talouspaperi kotitaloudessasi välttämättömyys vai voisiko sen korvata edes osittain pestävillä räteillä? Entä oletko kokeillut niistämistä paperinenäliinan sijasta pehmoisiin kangasnenäliinoihin? Voin vakuuttaa, että rohtumut nuhanenä kiittää. Pehmopaperin elinkaari valmistamisesta kuljetuksien kautta hävittämiseen kuluttaa paljon enemmän luonnonvaroja kuin esimerkiksi vanhasta lakanasta surautettujen liinojen peseminen muun pyykin joukossa.

—–

*Valitettavasti ”ei mainoksia” -kyltti ei välittömästi vaikuta paperinkulutukseen, nimittäin mainostajat painavat joka tapauksessa ylimääräisiä nivaskoja. Hetken aikaa ilmaisjakelun jakajana toiminut ystäväni kertoi päivän päätteeksi heittäneensä jakamatta jääneet lehtiset suoraan paperinkeräykseen. Silti viesti mainostajille on selvä, ja painomäärät pienenevät ennen pitkää sitä mukaa kun yhä useampi kotitalous kieltää postiluukkumainonnan.

—–

Miten sinä säästät paperia?

Ylellinen arkemme

Minimalismin myötä olen ymmärtänyt, kuinka etuoikeutetussa asemassa olenkaan. Olen syntynyt länsimaalaiseen keskiluokkaiseen perheeseen. Minulla on mahdollisuus kouluttautua, on katto pään päällä, ja pahan paikan tullen sosiaaliturva pitää (ainakin toistaiseksi) huolen siitä, ettei minun tarvitse nääntyä nälkään. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen, ja vähän enemmänkin.

Herää ajatus, kuinka paljon minulla onkaan asioita, jotka eivät ole välttämättömiä hyvinvoinnilleni. Kaikkein turhimmista asioista, joita en käytä enkä edes halua elämääni, olen jo hankkiutunut eroon. Ne ovat vain taakaksi. Mutta sitten on niitä ei-välttämättömiä asioita, joita käytän mukavuudenhalusta tai ihan vain siksi, että minulla on siihen mahdollisuus. Ne ovat ylellisyystuotteita.

Näistä ylellisyystuotteista on tullut niin tiivis osa länsimaalaisen arkea, että pidämme niitä jo itsestäänselvyyksinä, emmekä voi edes kuvitella elämää ilman niitä. Esimerkiksi tietokone ja älypuhelin. Pyykin- ja astianpesukone. Taulutelevisio, pelikonsoli ja kotiteatteri. Asuinneliöitä enemmän kuin ruokakunta välttämättä tarvitsee. Jokaisella lapsella oma huone trendileluja piukassa. Jääkaapissa lihaa viikon jokaiseksi päiväksi ja kuivakaapissa monta sorttia pähkinöitä. Vaatekaapin täydeltä muodinmukaisia vaatteita sekä pari merkkilaukkua ja -vyötä. Pihalla lämmitysletkun päässä auto tai kaksi. Jokavuotinen lomamatka etelään tai kaukoitään. Rokotettu rotukoira ruokakupissaan varta vasten sille suunniteltua purkkiruokaa. Kaikki ylellistä yltäkylläisyyttä.

Vaikka tietoisesti kieltäydyn monista tarpeettomiksi katsomistani ylellisyystuotteista, on minullakin, Suomen mittapuussa köyhällä, monta asiaa, josta ikätoverini toisella puolella maapalloa voivat vain haaveilla. Mutta missä menee raja ylellisyystuotteen ja todellisen tarpeen välillä? Puhdas juomavesi ei ole ylellisyys vaan ihmisoikeus. Samoin koti, vatsantäydeltä ruokaa ja siisti vaatekerta, johon pukeutuneena voi mennä töihin, kouluun tai pankkiin, kuuluvat ihmisen perustarpeisiin. Kaikilla ei ole edes näitä. Entä Internet? Suomessa jokaisella on pääsy nettiin, jos ei kotona niin ainakin kirjastossa. Internet alkaa olla maassamme välttämättömyys, jotta saa asiansa hoidettua. Kuitenkin yli puolet maailman ihmisistä on maailmanlaajuisen verkon ulottumattomissa (tämä ja monta muuta mielenkiintoista tilastoa täällä).

En tarkoita, että ylellisyystuotteet olisivat yksiselitteisesti pahasta ja että kaikkien pitäisi muuttaa sähköttömään mummonmökkiin, alkaa viljellä perunaa ja viettää vapaa-aikansa neulomalla villasukkia kynttilänvalossa. Monet tuotteista (esimerkiksi pesukone, tietokone ja internet) ovat teknologisen kehityksen saavutuksia ja tärkeitä työkaluja, jotka mahdollistavat sen, että voimme käyttää resurssimme työläiden arkirutiinien sijasta itsemme ja yhteiskunnan kehittämiseen. Arkipäiväistyneen, ylenpalttisen ylellisyyden hinta on kuitenkin kova. Niin paikallinen kuin maailmanlaajuinenkin epätasa-arvon kuilu kasvaa, eivätkä maapallon resurssit riitä ylläpitämään kiihtyvää materiaalista kulutusta.

Peräänkuulutan sitä, että tiedostaisimme tämän kuninkaallisen yltäkylläisyyden, jonka olemme saavuttaneet. Arvostaisimme sitä, että meillä ei ole pulaa mistään, ja ymmärtäisimme, ettemme tarvitse enempää. Kyseenalaistaisimme sen, mikä todella on tarpeellista ja mikä ylellisyyttä, ja valitsisimme elämäämme vain ne asiat, jotka tuovat todellista lisäarvoa. Hyppäisimme pois jatkuvan päivittämisen kelkasta ja tyytyisimme siihen, että kaikki ei ole uutta, hienoa ja kiiltävää. Ei tarvitse olla. Sellaista on arki.

Katso ympärillesi. Mitä ylellisyystuotteita sinulla on elämässäsi?

5 syytä vähentää lihan syöntiä

Lokakuu on tänäkin vuonna monelle lihaton. Tällaiset tempaukset ovat minusta oivallisia lisäämään tietoa kasviruoasta ja herättämään pohtimaan omia kulutus- ja ruokailutottumuksia. Harmittavan usein tempaukset jäävät vain muutaman viikon riuhtaisuksi, jonka jälkeen voi helpotuksesta huokaisten palata vanhoihin tapoihin. Lihan kulutuksen vähentämiseen pysyvästi on kuitenkin monta hyvää syytä, joita kannattaa itse kunkin punnita, vietti lihatonta lokakuuta tai ei.

Terveys

Liha sisältää runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja, kolesterolia sekä eläinproteiinia, jotka kaikki ovat haitaksi terveydellemme. Lihassa on myös konsentroituneena maaperän myrkkyjä sekä jäämiä lääkeaineista, joita tuotantoeläimille annetaan ruuassa tai ruiskeena. Lihankulutus on yhdistetty merkittävästi kohonneeseen riskiin sairastua mihin tahansa kansantautiin: ylipainoon, sydänsairauksiin, diabetekseen ja jopa syöpään (ks. esim Public Health Nutrition). Nämä kaikki ovat pitkälti elintavoilla eli pääasiassa ruokavaliolla estettäviä sairauksia. Millainen sitten on terveellinen ruokavalio? Kasvispainoitteinen, jossa lihaa käytetään vain vähän jos lainkaan.

Hyvä olo

Kasvikset ovat niin iloisen värisiä, ettei ole mikään yllätys, että ne myös tutkitusti vaikuttavat positiivisesti energiatasoon, mielialaan ja mielenterveyteen. Lääketieteen tohtori Michael Greger tiivistää alle kuuteen minuuttiin viime vuosien tutkimuslöydöt ruokavalion vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiin:

Hinta

Liha on kallista, kasvikset ovat halpoja. Muutamalla eurolla saa köntän jauhelihaa tai sitten kilotolkulla perunaa, pusseittain kuivapapuja, monta paketillista puurohiutaleita tai sylintäydeltä kauden hedelmiä. Kasviruoilla nälän saa kuriin huomattavasti edullisemmin kuin liharuoilla, ja kasvisten suojaravintoainepitoisuuskin on monipuolisempi kuin lihassa. Terveellinen syöminen ei siis todellakaan ole kallista! Epäterveellisesti syöminen se vasta kalliiksi tuleekin, sillä se johtaa ennen pitkää kaikenlaisiin sairauksiin, niin akuutteihin kuin kroonisiinkin, fyysisiin sekä psyykkisiin.

Ekologisuus

Lihan tuotantoprosessi on erittäin raskas ympäristölle. Lihateollisuus aiheuttaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin liikenne tai sähköntuotanto. Lisäksi lihateollisuuden takia sademetsiä kaadetaan koko ajan enemmän rehupeltojen tieltä. Yhden lihakilon tuottamiseen nimittäin tarvitaan kymmenen kiloa rehua. Ei ole mitään järkeä kierrättää muonaa toisen vatsan kautta, kun hävikkiprosentti on niin suuri. Ilman lisääntyvää lihan kulutusta olemassa olevat pellot riitttäisivät mainiosti jokaisen maapallon asukkaan ruokkimiseen (lue lisää: Ilmasto-opas). Paitsi globaalisti, lihateollisuus tuhoaa ympäristöä myös paikallisesti (Uusi Suomi).

Eettisyys

Minusta eläinten syöminen ei ole lähtökohtaisesti väärin. Esimerkiksi hirven metsästämisessä ruuaksi ei ole mielestäni mitään vikaa, vaikka itse en siihen pystyisikään. Sen sijaan tapa, jolla tehokasvatamme eläimiä, on eettisesti arveluttava. Moderni maatila ei ole kuin Mummo Ankan herttainen pikku farmi, jossa kotieläimet ovat kuin perheenjäseniä. Eläimet ovat lihateollisuudelle pelkkää tuotantotavaraa. Me kuluttajat olemme etääntyneet ruuantuotannon todellisuudesta. Eläinten tappaminen on ulkoistettu lihantuottajille, eikä siististi kelmuun kääritty, verestä, jänteistä ja luista putsattu jauheliha kerro mitään eläimen matkasta rakolattiakarsinasta lautaselle. Jokaisen lihaa syövän pitäisi tutustua lihan tuotantoprosessiin, tiedostaa sen ongelmat ja miettiä omaa osuuttaan tässä järjestelmässä.

*****

Minusta kaikkien maailman ihmisten ei tarvitse ryhtyä vegaaneiksi tai edes kasvissyöjiksi. Lihan kulutuksen on kuitenkin käännyttävä laskuun. Aikaisemmin lihaa on pidetty ylellisyystuotteena, mutta nyttemmin länsimaissa eläintuotteet ovat arkipäiväistyneet, ja lihaton ateria on kummallinen poikkeus ruokatottumuksissamme. Nykyisen lihankulutuksen seuraukset ovat mittavat. Ne ulottuvat eläinoikeuskysymyksistä globaaliin ihmisoikeus- ja ympäristöpolitiikan kautta omiin napoihimme. Siinä on jo monta syytä elää, jos ei lihatonta, niin ainakin vähälihaista elämää vuoden jokaisena kuukautena.

Vietätkö sinä lihatonta tai vähälihaista lokakuuta?

Roskaisa vappu

image

Pyhäpäivien aatot ovat dyykkaajallekin yhtä juhlaa. Kun toiset pitivät puistossa itseään lämpimänä etanolilla, minä ja kulta teimme mieltä lämmittäviä löytöjä roskiksesta. Kääntöpuolena pahoitin taas mieleni massiivisesta ruokahävikistä. Tällä kertaa kaupan työntekijät eivät olleet sentään kylmästi viiltäneet ruokapaketteja auki ja levittäneet sisältöjä pitkin roskista, kuten pääsiäisenä.

Vähäroskaista vappua kaikille!

Aina tyylikäs

Viime aikoina olen miettinyt, millaisia vaatteita minun kannattaa hankkia loppuunkuluneiden tilalle, jotta vaatekaappini olisi mahdollisimman toimiva, tyylikäs ja ajaton, mutta kuitenkin persoonallinen. Minä en ole koskaan ollut kiinnostunut muodista, enkä todellakaan ole mikään pukeutumisasiantuntija. Minusta tyylikkyys on ennen kaikkea maalaisjärkeä. Se koostuu yksinkertaisista ja käytännönläheisistä elementeistä, jotka eivät riipu pintamuodista, vaatekaapin koosta tai vartalon mittasuhteista. Itse ottaisin huomioon ainakin seuraavat asiat:

Sää
Säänmukainen pukeutuminen on aina tyylikästä. Talvipakkasella paljain päin ja takki auki hytiseminen ei näytä eikä tunnu kivalta. Kuivat jalat taas ovat aina muodissa, eikä kehoa tarvitse tyylikkyyden nimissä altistaa edes liialliselle UV-säteilylle. Vaatteet ovat paitsi aatteet, myös ihmisen ensisijainen keino suojautua ympäristön haitallisilta ilmiöiltä. Siispä rohkeasti vain kaulahuivia kaulaan, kumisaappaita jalkaan tai hellehattua päähän – säätilasta riippuen, muodista viis veisaten!

Peittävyys
Siveästi pukeutuminen on aina in. En varsinaisesti pelkää paljasta pintaa enkä itsekään kulje aina nilkat ja rintakehän peittävissä vaatteissa. Hyvän maun rajat kuitenkin vaihtelevat trendien mukana tiuhaan. Esimerkiksi navan paljastaminen tulee aika ajoin muotiin, toisinaan sitä taas pidetään tavattoman mauttomana. Kestävää vaatevarastoa suunnitellessa on siis syytä pohtia, minkä ruumiinosan paljastaminen on ok vielä muutaman vuoden kuluttuakin. Minusta on hyvä idea peittää ainakin ne alueet, joihin antaisi vain läheisen ihmisen koskea.

Istuvuus
Hyvin istuva pukine näyttää aina hyvältä. Massatuotetut vaatteet ommellaan keskiarvovartalolle, jollainen on vain muutamalla prosentilla ihmisistä. Me muut joudumme tyytymään hiukan epäsopiviin, yhdestä kohtaa roikkuviin ja toisesta kiristäviin rytkyihin, jotka eivät hyvistä aikeista huolimatta imartele ainutlaatuisia kehojamme. Miksi emme siis käyttäisi enemmän paikallisten ompelijoiden palveluita? Mittojen mukaan ommeltu kauluspaita tai jakku ei ole koskaan poissa muodista, ja pienyrittäjää työllistämällä vaikutamme positiivisesti maamme talouteen. Hyvä laatu sitä paitsi maksaa itsensä takaisin, kun ei tarvitse olla jatkuvasti ostamassa uutta.

Materiaali
Minusta luonnonmateriaalit ovat tyylikkäitä ja käytännöllisiä. Puuvillaa on käytetty iät ajat kankaiden valmistukseen, eikä mikään kohtaamani muovikuitu vedä vertoja sille. Bambu-, nokkos- ja hamppupohjaiset kuidut ovat mielenkiintoinen vaihtoehto ekologisesti raskaalle puuvillalle. Muita tyylikkäitä materiaaleja ovat pellava, villa ja nahka. Luonnonmateriaalit ovat paitsi paremmannäköisiä, myös kestävämpiä kuin keinomateriaalit. Se, että tuote kestää käyttöä pitkään ja suorastaan paranee vanhetessaan, hyvittää tuotteen valmistuksen aiheuttaman ympäristökuormituksen. Kertakäyttöiseksi tarkoitettu kulutusmuoti taas on niin suuri ongelma, että sitä ei voi korjata edes ekologisilla materiaaleilla.

Väri
Muotimogulit päättävät paitsi minkä mallisissa vaatteissa kuljemme, myös minkä värinen vaatekertamme minäkin sesonkina pitäisi olla. Minusta ihminen näyttää tyylikkäimmältä väreissä, jotka sointuvat hänen omiin sävyihinsä. Mustan tai esimerkiksi beigen uskotaan olevan aina tyylikäs vaihtoehto, mutta aika monen kasvot muuttuvat kaurapuuroksi kyseisten värien läheisyydessä. Omat värit selviävät vain kokeilemalla, ja virheostoksia sattuu varmaan kaikille. Kauden kuumimmista väreistä ei kannata villiintyä sokeasti, vaan on hyvä miettiä, näyttääkö väri hyvältä vielä sittenkin, kun muotilehdet ovat jo siirtyneet ihastelemaan seuraavaa trendisävyä.

Huolenpito
Ehjät ja puhtaat vaatteet ovat tyylikkäät. Toisaalta myös hyvin palvelleet, kuluneet ja korjaillut vaatteetkin ovat tyylikkäitä. Korjaamalla ja huoltamalla vaatteitaan pukeutuja osoittaa niiden olevan arvokkaita ja ansaitsevan hyvää huolenpitoa. Sen sijaan valmiiksi rikkinäisten vaatteiden ostaminen kaupasta on minusta lähinnä hölmöä, ja se kertoo kulutuskulttuuristamme paljon: koska vaatteet eivät ehdi kulua käytössä rikki, niihin pitää varta vasten repiä reikiä, jotta ne näyttäisivät vähän luonnekkaammilta. Minusta aito käytön jälki on paljon tyylikkäämpää kuin hiekkapaperilla ja kemikaaleilla väkisin raavittu kuluma, eikä tietoinen rikkominen ainakaan pidennä vaatteen käyttöikää.

Mikä sinusta on tyylikästä, mikä ei?