Köyhyys kyllästyttää

 

Olen elänyt jo hyvän tovin opiskelijabudjetilla. Tarkkaan ottaen viiden lukuvuoden ajan. Elän periaatteessa pelkällä opintorahalla ja asumistuella. En nosta opintolainaa. Aiemmin tein pari kertaa kuussa töitä kaupan kassalla, ja olen myös viettänyt muutaman kesän töissä. Soittokeikoistakin tulee välillä rahaa, mutta ne rahat suuntaan suoraan musiikkihankintoihin – elintasoni ei siis varsinaisesti nouse soittotulojen myötä. Vanhempani avustavat aina välillä rahalahjoilla ja kustantamalla esimerkiksi polkupyörän huollon, ja onneksi minulla on myös säästöjä, joten en joudu elämään aivan kädestä suuhun. Pyrin silti täsmäämään menoni tuloihini, jotta en joutuisi kovasti syömään säästöjäni. Pärjään aika hyvin, vaikka tuloni ovat niin pienet, mutta harvoin ostan mitään, mikä ei ole aivan välttämätöntä.

Tämän kevään aikana on tullut sellainen olo, että nyt alkaa jo riittää tämä köyhäily. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen, mutta olen alkanut kaivata vähän luksusta elämääni: hierojaa, konsertteja ja teatteria, junamatkoja busseilun sijaan, välillä ulkona syömistä, matkustamista ja niin edelleen. En varsinaisesti himoitse tavaraa, mutta koska olen välttänyt vaatteiden ostamista jo aika kauan, täytyy vaatekaapin sisältöä pikku hiljaa uudistaa, kun vanhat hiutuvat puhki. (Musiikkiin liittyviä tarvikkeita himoitsen kyllä, mutta ne ovat toisaalta työvälineitä, joita hankin toiminimelleni sitä mukaa, kun keikoista tulee rahaa.) En jaksaisi enää miettiä joka kuukauden lopulla, jäivätkö tuloni taas pienemmiksi kuin menoni. Haluaisin enemmän huoletonta käyttelyrahaa, josta ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.

Voisin nostaa elintasoani tekemällä säännöllisesti töitä opiskelun ohella, mutta tein viime talvena päätöksen, että en tee enää hanttihommia. Niistä saatava palkka ei tunnu korvaavan kaikkea sitä aikaa ja energiaa, joka töihin tuhlaantuu. Haluan käyttää aikani mielekkäämmin ja – noh – kehittävämmin. Tuleva kesä kuluu gradua kirjoittaen ja soittaen, ei asiakaspalvelutöissä tönöttäen. Vaikka lisäraha ei yhtään haittaisi, koen arvokkaammaksi sen, että voin keskittyä kunnolla opiskeluun ja erityisesti musiikkiin.

Kun valmistun yliopistosta (laskelmieni mukaan yhden lukuvuoden kuluttua), alallani riittää töitä niin paljon kuin vain ehdin tehdä. Valitsen siis tietoisesti väliaikaisen köyhyyden ja elän vielä yhden vuoden minimibudjetilla, jotta voin panostaa aikani niihin asioihin, jotka minua eniten kiinnostavat. Vuoden kuluttua jatkan opiskelua musiikin alalla. Teen samalla osa-aikaista oman alan työtä, jolla tienaan opintotukea enemmän mutta silti aika vähän, paitsi kesäisin, kun voi tehdä enemmän tunteja. Aion siis jatkaa pienellä budjetilla, mutta pystynen nostamaan elintasoani ainakin 100–200 eurolla kuussa. Se tuntuu nyt ruhtinaalliselta.

Loppujen lopuksi nämä rahapohdinnat ovat aika elitistisiä. Tiedän olevani etuoikeutettu, kun voin luottaa siihen, että työllistyn heti yliopistossa valmistuttuani, ja siitä eteenpäin talouteni on turvattu, mikäli vain kykenen tekemään ja haluan tehdä töitä. Vaikka olen ”köyhä” nyt, tiedän täsmälleen, milloin tuloni nousevat, ja voin ajoittaa isoja hankintoja sen mukaan. Varsinainen köyhyys tuntunee lamaannuttavalta juuri siksi, että tietoa tai toivoa paremmasta ei ole. Huono rahatilanne varjostaa elämää toistaiseksi tai jopa pysyvästi. Jos kunnolliseen talvitakkiin ei ole varaa nyt, ei siihen välttämättä ole varaa ensi vuonnakaan.

Vaikka näin pienillä tuloilla eläminen on rajoittavaa, olen tyytyväinen, että olen päättänyt olla velkaantumatta heti aikuisikäni alussa. Olen myös kiitollinen, että minulla on ylipäätään ollut mahdollisuus valita niin, pitkälti sen ansiosta, että vanhempani pystyvät ja tarjoutuvat tukemaan minua taloudellisesti. Heti, kun tuloni nousevat, pystyn aloittamaan vaurastumisen sen sijaan, että makselen opiskeluaikojen rientoja korkoineen takaisin. Vähillä resursseilla eläminen on opettanut priorisoimaan, odottamaan, tyytymään ja keksimään luovia ratkaisuja. Tiedän nyt, että tulen tarvittaessa väliaikaisesti toimeen alle 500 eurolla kuukaudessa, jos elämässä tapahtuu jotain yllättävää. Tämä tieto on aika voimaannuttava.

Millaisia kokemuksia teillä lukijoilla on pienituloisuudesta?

Mainokset

Pääsykoerumba ja vieraanvaraiset ihmiset

Loppukevääni ja alkukesäni on kulunut pääsykokeisiin valmistautumisen ja kokeissa ravaamisen merkeissä. Nyt, kun olen saanut yliopistolla kandidaatin tutkinnon pakettiin, sormeni syyhyävät soittamisen pariin. Olen hakenut musiikkialan korkeakoulutukseen yhteensä kolmeen kaupunkiin eri puolilla Suomea, ja jos onni suo, ensi syksynä muutan minulle ihka uuteen kaupunkiin, joka sijaitsee huomattavan matkan päässä kotiseudustani (parhaassa tapauksessa neljän tunnin bussimatkan päässä, toiseksi ja kolmanneksi parhaassa matka vie jopa seitsemän tuntia). Tätä povailin jo taannoin tässä tekstissä.

Kahteen pääsykoekaupungeista matkustin bussilla, mutta kolmanteen ei mennyt aikatauluuni sopivasti julkisia, joten isäni tarjoutui kuskaamaan minut sinne autolla. Veljenikin hyppäsi mukaan, ja saimme aikaiseksi ihan hauskan road tripin. Tästä valintakokeesta selvisin kyydin ansiosta alle vuorokaudessa. Muihin kahteen jouduin varaamaan kaksi päivää kumpaankin: matkustin kaupunkiin edeltävänä päivänä ja yövyin siellä, toisena päivänä suoritin kokeet ja matkustin illalla takaisin kotiin. Koska suunnittelin matkani ajoissa, onnistuin ostamaan halvat bussiliput (5–10€/kpl, yhteensä 29 € / neljä lippua). Hotelliyöt sen sijaan olisivat maksaneet maltaita, ja niiden takia budjettini olisi ylittynyt rajusti. Aloin siis miettiä vaihtoehtoisia majoitusmahdollisuuksia.

Ensin mietin hiljattain paljonpuhuttua Airbnb:tä, mutta sitten muistin Couchsurfing*- eli sohvasurffauspalvelun olemassaolon. Couchsurfing on kansainvälinen sosiaalinen kanava, jonka kautta matkailijat ja paikalliset asukkaat voivat löytää toisensa ja jakaa toisilleen palasen ajastaan, kokemuksistaan tai kodistaan. Raha ei liiku palvelun käyttäjien välillä. Kiinnostuin sohvasurffaamisesta jo vuosia sitten, mutta en ole koskaan päässyt kokeilemaan sitä, sillä en ole juurikaan matkustellut vieraisiin paikkoihin. Nyt tajusin, että palveluahan voisi käyttää yhtä lailla kotimaan matkailussa kuin ulkomaillakin. Ehkä se olisi astetta turvallisempaakin, ja ainakin majoittajan kanssa puhuttaisiin varmasti samaa kieltä. Mutta mahtaakohan kukaan oikeasti suostua ottamaan minut hoteisiinsa ihan ilmaiseksi?

Rekisteröidyttyäni palveluun käytin ensimmäiseksi hetken aikaa oman profiilini täyttämiseen, jotta en vaikuttaisi majoittajien silmissä epäilyttävältä. Sitten hain ensimmäisen pääsykoekaupungin rekisteröityneet ”hostit”, tutkin profiileja sillä silmällä, uskaltaisinko nukkua tällaisen henkilön luona, ja lähetin luotettavimman oloisille, positiivisia arvioita saaneille majoittajille majoituspyynnön. Neljästä ehdokkaasta kaksi ylipäätään vastasi, toinen kieltävästi ja toinen myöntävästi. Uskalsin luottaa myönteisen vastauksen antaneeseen henkilöön, koska hänellä oli yli kaksikymmentä positiivista palautetta. Toista pääsykoetta varten jouduin lähettelemään useampia viestejä, joista sain lopulta kaksi myöntävää vastausta. Toinen lupautui varamajoittajaksi, jos jotain yllättävää ilmenee ensimmäisen esteeksi (ei ilmennyt). Henkilö, jonka luo päädyin menemään, oli uusi palvelun käyttäjä, kuten minäkin, eikä hänellä ollut vielä suosituksia. Löysin hänet kuitenkin Facebookista, ja hän vaikutti oikealta, ihan normaalilta ja luotettavalta ihmiseltä, joten annoin mennä (ulkomailla en varmaankaan uskaltaisi toimia näin).

Molemmat sohvasurffauskokemukseni olivat positiivisia. Varsinkin ensimmäinen majoittajani oli valtavan ystävällinen ja avulias: juttelimme tuntikausia ajankohtaisista aiheista, ja hän tarjoutui jopa esittelemään minulle kaupunkia pääsykokeeni jälkeen, ennen kuin bussini kotiin lähtisi. Otin tarjouksen kiitollisena vastaan. On aivan erilaista tutustua uuteen kaupunkiin älypuhelimen karttasovelluksen avulla kuin paikallisen asukkaan kanssa, joka osaa vinkata parhaat kirpputorit, ulkoilureitit ja vegaanilounasta tarjoavat opiskelijaruokalat. Toisen majoittajan kanssa en ehtinyt ihan kauheasti viettää aikaa, sillä saavuin aika myöhään illalla, menin aikaisin nukkumaan ja lähdin aikaisin aamulla pääsykokeisiin. Ilta- ja aamupalan ohessa ehdimme kuitenkin rupatella, ja sain häneltäkin hyviä vinkkejä esimerkiksi asunnonhakuun mahdollisessa tulevassa opiskelukaupungissani.

Sohvasurffaaminen on maksutonta, mutta vein molemmille majoittajille tuliaiseksi hiukan hedelmiä. En tiedä, kuuluvatko tuliaiset sohvasurffailukulttuuriin, mutta ajattelin, että se on ihan kohteliasta, ei vie minua vararikkoon eikä aiheuta majoittajille säilytystilapulmia (ensimmäinen majoittajani kertoi, että monet surffaajat tuovat tuliaiseksi teetä, jota hänellä on nyt kaapissa enemmän kuin hän ehtii itse juoda varmaan ainakaan seuraavan parin vuoden aikana). Hyödyin näiden ihmisten vieraanvaraisuudesta ja vaivannäöstä hurjasti, ja tuntui, etten pystynyt antamaan mitään muuta vastineeksi kuin vähän juttuseuraa, näytteen asuinseutuni murteesta ja tunteen siitä, että he saavat auttaa toista. Mutta se kai on sohvasurffaamisen ideakin. Ollaan pyyteettömästi vieraanvaraisia, uskalletaan ottaa apu vastaan ja tehdään sillä tavalla maailmasta hiukan ystävällisempi paikka.

Voin suositella sohvasurffaamista myös muille matkaajille. Turvallisuuteen kannattaa toki kiinnittää erityistä huomiota, sillä kauhutarinoita seksuaalisesta ahdistelusta ynnä muista ikävistä surffikokemuksista löytyy netistä aika paljon. Onneksi palvelussa on toimiva palautejärjestelmä, jonka avulla epäasialliset käyttäjät jäävät kiinni. Sohvasurffaillessa kannattaa myös varautua olemaan sosiaalinen. Itse tykkään kyllä tutustua mukaviin ihmisiin, mutta introverttinä koen aktiivisen sosialisoinnin myös aika rasittavaksi. Sohvasurffaus on sosiaalinen kokemus, joten jos haluaa olla ihan rauhassa itsekseen, on ehkä syytä miettiä, onko se oma juttu. Itse puntaroin tätä puolta kaikkein eniten: osaanko jutella niitä näitä vieraan ihmisen kanssa, mitä jos haluan olla yksin mutta hän ei, entä jos emme tule toimeen jne. Kaikki meni kuitenkin näiltäkin osin hyvin, enkä kokenut kuormittuvani kohtaamisista liikaa. Sainhan ladata yksinoloakkuni taas täyteen pitkien bussimatkojen aikana.

Miten sinä yleensä majoitut matkoillasi? Oletko kokeillut sohvasurffaamista?


*Alkujaan voittoa tavoittelematon järjestö on nykyään voittoa tavoitteleva yksityisomisteinen osakeyhtiö. Couchsurfing-palvelussa on maksullisia osioita, jotka eivät kuitenkaan ole (ainakaan vielä) välttämättömiä onnistuneiden surffihetkien kannalta. Selkeitä kaupallisia elkeitä palvelussa kuitenkin on, ja esim. surffausprofiilin yhdistäminen Facebookiin on aloittavalle surffaajalle lähestulkoon pakollista. Jos päätät liittää FB-profiilisi Couchsurfingiin, huomaa estää kaikkien ei-pakollisten tietojen jakaminen (erityisesti kaverilistasi!); niitä voidaan muuten käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman erillistä lupaa.

Seitsemän esinettä, joiden avulla säästän rahaa

Minimalismi on hyvä apukeino tulla toimeen pienillä tuloilla ja säästää rahaa isoja ja tärkeitä hankintoja varten. Paras tapahan säästää rahaa on yksinkertaisesti olla ostamatta. Muutamat poikkeukset vahvistavat tämän säännön. Minulla on koko joukko tavaroita, jotka eivät ole aivan välttämättömiä mutta jotka saavat pitää paikkansa kotonani, koska säästän niiden ansiosta rahaa.

1. Ompelukone
Vanhemmiltani saamani ompelukoneen avulla olen tehnyt vaikka mitä pieniä ja isoja käsityöprojekteja. Nykyään harrastan lähinnä korjausompelua. Olen säästänyt esimerkiksi monet farkut usealta roskistuomiolta surauttamalla niihin paikkoja. Olen myös kaventanut liian isoja vaatteita ja ommellut vanhoista lakanoista kestonenäliinoja.

2. Polkupyörän nastarenkaat
Polkupyörällä kulkeminen on paljon edullisempaa kuin autoilu tai busseilu. Nastarenkaiden ansiosta voin pyöräillä vuoden jokaisena päivänä, ja säästän talvikuukausina usean bussikortin latauksen verran rahaa. Uudet renkaat maksavat itsensä nopeasti takaisin.

3. Teesihti
Pussitee on älyttömän kallista, ja yksittäispakatuista pusseista tulee ihan turhaa jätettä. Lahjaksi saamani teesihdin ansiosta voin nautiskella halvemmasta irtoteestä ja yrttijuomista. En voi suositella kahviloissa käytettäviä pallomallisia sihtejä, koska pallon raosta pääsee helposti irtolehtiä teeveteen. Lisäksi pihtimallissa on niin monta liikkuvaa osaa, että se menee suhteellisen herkästi rikki. Mukin suuaukon varaan asetettava sihti taas pitää lehdet siellä missä pitääkin ja on yksinkertaisuudessaan käytännössä ikuinen.

4. Kuukautiskuppi
Olen käyttänyt kuukuppia 15-kesäisestä asti, enkä voisi kuvitellakaan palaavani siteisiin ja tamponeihin. Jos oletetaan, että kuukautiset tulevat kerran kuussa ja yhden vuodon aikana käyttäisi paketillisen tamponeja, kolmisenkymppiä maksava kuppi maksaa itsensä takaisin alle vuodessa. Kupin käyttöikä on vähintään viisi vuotta, joten säästö on merkittävä. Lisäksi kuukuppi on kuukautisvälineistä hygieenisin, ekologisin ja minun mielestäni mukavin ja huolettomin käyttää.

5. Keittiövaaka
Ostin muutamalla eurolla käytetyn keittiövaa’an, jotta voisin tehdä saippuaa kotona. Vaaka on saippuanvalmistuksessa aika lailla välttämätön väline, sillä lipeän ja rasvan määrä tulee mitata tarkasti. Itse tehty saippua on hirmuhalpaa; yhden öljypullon hinnalla saan valmistettua saippuat melkein koko vuodeksi. Vaa’asta on toki hyötyä myös ruuanlaitossa ja leivonnassa sekä riittävän ravinnonsaannin tarkkailussa.

6. Ladattavat paristot
Uudelleenladattavat paristot vähentävät osaltaan maailman jätekuormaa ja säästävät pitkällä aikavälillä rahaa verrattuna kertakäyttöisiin tovereihinsa. Akkuparistoissa kannattaa kiinnittää huomiota laatuun – halvalla tuskin saa kovin hyvää. Kalliimmissa ja laadukkaammissa akuissa varaus pysyy tasaisempana pidempään, heikkolaatuiset akut taas tyhjenevät hetkessä.

7. Kestovesipullo
Metallinen vesipulloni maksoi parikymppiä, mutta sen hankittuani en ole ostanut kaupasta yhtäkään juomapulloa. Materiaalinsa puolesta pullo on ikuinen, joten aika monta muovipulloa säästän elinaikanani. Kenties suurin haaste on opetella ottamaan pullo aina mukaan. Säilytän sitä kuitenkin repussani, joten se kulkee automaattisesti matkassani.

Mitkä tavarat auttavat sinua säästämään rahaa?

Terveellinen ruoka on halpaa

Moni ajattelee, että terveellisesti syöminen on kallista. On ihmeellistä, miten sitkeästi tämä ajatus pysyttelee pinnalla huolimatta siitä, kuinka kaukana totuudesta se on. Terveellinen ruoka on halpaa ruokaa. Täytyy vain tietää, mitä kannattaa ostaa – ja mistä.

Kun seuraavan kerran menet kauppaan, katsopa huviksesi suklaalevyn kilohintaa. Karkkipussin, sipsien. Lihan, juuston ja eineksien. Paina luvut suurin piirtein mieleesi tai kirjoita lapulle. Siirry sitten heviosastolle ja tutki läpi juurekset, kauden kasvikset ja hedelmät. Kurkkaa kuivahyllystä hiutaleiden ja papujen kilohinnat. Vertaa tuloksia. Mitkä tuotteista ovat halvimpia? Entä mitkä ovat terveellisimpiä? Vastaus molempiin kysymyksiin on kasvikunnan tuotteet.

Terveellinen, kasvipohjainen ruokavalio ei edellytä niin kutsutuilla superfoodeilla eikä kalliilla eläinperäisiä tuotteita imitoivilla vegaaniversioilla hifistelyä. Ne ovatkin kalliita. Oma päivittäinen ruokavalioni koostuu pääosin ruoka-aineista, joiden kilohinta on jotain yhden ja kahden euron väliltä. Joitain tuotteita saa alle eurolla (kuten perunaa), välillä taas törsään johonkin kalliimpaan. Väitän, että kaikki elämisen kannalta olennaiset tuotteet voi saada alle kahden euron kilohinnalla*. Kalliimmat tuotteet ovat ekstraa, joita ilman kyllä pärjää mutta jotka tuovat kivaa vaihtelua tai muuten rikastuttavat ruokavaliota (esimerkiksi mausteet, pähkinät, taatelit).

Ruokaostoksia ei kannata keskittää vain yhteen kauppaan, vaan eri myyjien hintoja kannattaa vertailla. Suurten ruokakauppaketjujen lisäksi kannattaa – jos mahdollista – tutustua esimerkiksi torin, kauppahallin, pienten etnisten markettien ja ruokapiirien tarjontaan. Itse ostan tavallisesta ruokakaupasta kotimaiset perustuotteet, kuten viljat ja juurekset. Mausteet ja ulkomaiset palkokasvit ostan pienestä etnisestä puodista murto-osalla ison ketjun tarjoamasta hinnasta. Hedelmät ja etenkin kesäkauden kasvikset taas ostan yleensä torilta, mutta seuraan myös ruokakauppojen tarjouksia.

Vaikka kaupasta voi saada melkein mitä tahansa hedelmää ympäri vuoden, ei kaikkea kannata ostaa, vaikka tarjolla onkin. Ruokaostokset on hyvä suunnitella sesongin mukaan. Kauden tuotteet tunnistaa yleensä siitä, että niitä myydään tavallista runsaammin ja edullisemmin (myös jonkinlaisesta satokausikalenterista voi olla apua ostosten suunnittelussa). Jos hedelmän kilohinta on alle kaksi euroa, on sen satokausi todennäköisesti käynnissä. Halpa kilohinta (suunnilleen 1 €/kg) viestii yleensä siitä, että satokausi on parhaimmillaan ja hedelmiä on tarjolla runsaasti. Tällöin niiden makukin on mehukkaimmillaan. Hedelmissä siis hinta ei ole suoraan verrannollinen laadun kanssa.

Viime viikkoina olen nautiskellut appelsiineja ja veriappelsiineja, joita on myyty torilla 0,80 €/kg. Tänään löysin torilta avokadoja euron kilohinnalla, ja perunat olivat ruokakaupassa tarjouksessa 0,59 €/kg. Olen hamstrannut itämaisesta ruokakaupasta linssejä hintaan 1,50 €/kg, ja sieltä kuivapapujakin saa kilon alle kahdella eurolla. Tammikuun aikana minulla meni ruokaan vähän päälle 70 euroa, helmikuussa menee todennäköisesti hiukan yli 80 euroa. Terveellinen ruoka ei siis todellakaan ole kallista. Kaikkein kalleintahan on syödä epäterveellisesti. Huono ruokavalio johtaa todennäköisesti sairauksiin, joista seuraa hoito- ja lääkekuluja sekä ansionmenetyksiä. Elinikäkin siinä lyhenee.

Onko terveellisesti syöminen mielestäsi kallista? Paljonko sinulla menee ruokaan rahaa kuukausittain?

*****

*Hintaesimerkit edustavat asuinpaikkakuntani tarjontaa. Tiedostan, että eri paikkakunnilla ruoan hinta vaihtelee. Voi olla, että esimerkiksi hedelmiä ei myydä joka puolella Suomea yhtä edullisesti kuin täällä.

5 syytä vähentää lihan syöntiä

Lokakuu on tänäkin vuonna monelle lihaton. Tällaiset tempaukset ovat minusta oivallisia lisäämään tietoa kasviruoasta ja herättämään pohtimaan omia kulutus- ja ruokailutottumuksia. Harmittavan usein tempaukset jäävät vain muutaman viikon riuhtaisuksi, jonka jälkeen voi helpotuksesta huokaisten palata vanhoihin tapoihin. Lihan kulutuksen vähentämiseen pysyvästi on kuitenkin monta hyvää syytä, joita kannattaa itse kunkin punnita, vietti lihatonta lokakuuta tai ei.

Terveys

Liha sisältää runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja, kolesterolia sekä eläinproteiinia, jotka kaikki ovat haitaksi terveydellemme. Lihassa on myös konsentroituneena maaperän myrkkyjä sekä jäämiä lääkeaineista, joita tuotantoeläimille annetaan ruuassa tai ruiskeena. Lihankulutus on yhdistetty merkittävästi kohonneeseen riskiin sairastua mihin tahansa kansantautiin: ylipainoon, sydänsairauksiin, diabetekseen ja jopa syöpään (ks. esim Public Health Nutrition). Nämä kaikki ovat pitkälti elintavoilla eli pääasiassa ruokavaliolla estettäviä sairauksia. Millainen sitten on terveellinen ruokavalio? Kasvispainoitteinen, jossa lihaa käytetään vain vähän jos lainkaan.

Hyvä olo

Kasvikset ovat niin iloisen värisiä, ettei ole mikään yllätys, että ne myös tutkitusti vaikuttavat positiivisesti energiatasoon, mielialaan ja mielenterveyteen. Lääketieteen tohtori Michael Greger tiivistää alle kuuteen minuuttiin viime vuosien tutkimuslöydöt ruokavalion vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiin:

Hinta

Liha on kallista, kasvikset ovat halpoja. Muutamalla eurolla saa köntän jauhelihaa tai sitten kilotolkulla perunaa, pusseittain kuivapapuja, monta paketillista puurohiutaleita tai sylintäydeltä kauden hedelmiä. Kasviruoilla nälän saa kuriin huomattavasti edullisemmin kuin liharuoilla, ja kasvisten suojaravintoainepitoisuuskin on monipuolisempi kuin lihassa. Terveellinen syöminen ei siis todellakaan ole kallista! Epäterveellisesti syöminen se vasta kalliiksi tuleekin, sillä se johtaa ennen pitkää kaikenlaisiin sairauksiin, niin akuutteihin kuin kroonisiinkin, fyysisiin sekä psyykkisiin.

Ekologisuus

Lihan tuotantoprosessi on erittäin raskas ympäristölle. Lihateollisuus aiheuttaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin liikenne tai sähköntuotanto. Lisäksi lihateollisuuden takia sademetsiä kaadetaan koko ajan enemmän rehupeltojen tieltä. Yhden lihakilon tuottamiseen nimittäin tarvitaan kymmenen kiloa rehua. Ei ole mitään järkeä kierrättää muonaa toisen vatsan kautta, kun hävikkiprosentti on niin suuri. Ilman lisääntyvää lihan kulutusta olemassa olevat pellot riitttäisivät mainiosti jokaisen maapallon asukkaan ruokkimiseen (lue lisää: Ilmasto-opas). Paitsi globaalisti, lihateollisuus tuhoaa ympäristöä myös paikallisesti (Uusi Suomi).

Eettisyys

Minusta eläinten syöminen ei ole lähtökohtaisesti väärin. Esimerkiksi hirven metsästämisessä ruuaksi ei ole mielestäni mitään vikaa, vaikka itse en siihen pystyisikään. Sen sijaan tapa, jolla tehokasvatamme eläimiä, on eettisesti arveluttava. Moderni maatila ei ole kuin Mummo Ankan herttainen pikku farmi, jossa kotieläimet ovat kuin perheenjäseniä. Eläimet ovat lihateollisuudelle pelkkää tuotantotavaraa. Me kuluttajat olemme etääntyneet ruuantuotannon todellisuudesta. Eläinten tappaminen on ulkoistettu lihantuottajille, eikä siististi kelmuun kääritty, verestä, jänteistä ja luista putsattu jauheliha kerro mitään eläimen matkasta rakolattiakarsinasta lautaselle. Jokaisen lihaa syövän pitäisi tutustua lihan tuotantoprosessiin, tiedostaa sen ongelmat ja miettiä omaa osuuttaan tässä järjestelmässä.

*****

Minusta kaikkien maailman ihmisten ei tarvitse ryhtyä vegaaneiksi tai edes kasvissyöjiksi. Lihan kulutuksen on kuitenkin käännyttävä laskuun. Aikaisemmin lihaa on pidetty ylellisyystuotteena, mutta nyttemmin länsimaissa eläintuotteet ovat arkipäiväistyneet, ja lihaton ateria on kummallinen poikkeus ruokatottumuksissamme. Nykyisen lihankulutuksen seuraukset ovat mittavat. Ne ulottuvat eläinoikeuskysymyksistä globaaliin ihmisoikeus- ja ympäristöpolitiikan kautta omiin napoihimme. Siinä on jo monta syytä elää, jos ei lihatonta, niin ainakin vähälihaista elämää vuoden jokaisena kuukautena.

Vietätkö sinä lihatonta tai vähälihaista lokakuuta?

Ostoksia, ostoksia!

Tänä keväänä kotini tavaramäärä on lisääntynyt huomattavasti. Olen ostellut erinäisiä elämästäni puuttuneita asioita, minkä näkee paitsi miinuksella olevasta budjetista, myös siitä, että kodin sotkuisuus on lisääntynyt. Hankkimani esineet eivät ole onneksi olleet mitään hetken mielijohteita, vaan ne ovat olleet harkinta- tai hankintalistalla jo pitkään, ja olen vain sattunut hankkimaan ne lyhyellä aikavälillä. Oloni on silti ristiriitainen: voiko minimalisti ostaa näin paljon?

Eniten rahaa on mennyt musiikkiasioihin. Olen ostanut (taas) uuden instrumentin ja siihen liittyviä tilpehöörejä. Lisäksi hankin laukun ja telineen toiseen vanhoista soittimistani. Minua kutkuttaisi hankkia vielä yksi instrumentti sekä jonkin verran teknologiaa, mutta näitä varten täytyy vähän säästää rahaa ja tutkia pidemmällä aikavälillä, mitä on tarjolla. Hankintalistalla on myös hillitty määrä perkussiosoittimia. Koska valmistun tänä keväänä muusikoksi, koen, että nämä hankinnat lisäävät ammatillisia valmiuksiani ja tuovat toki iloa myös henkilökohtaiseen elämääni. Ongelmaksi saattaa muodostua kaiken tämän säilytys, nimittäin valmistumisen myötä menetän mahdollisuuden säilyttää soittokamoja ja nuottikasoja koululla.

Ehkä tärkein viimeaikainen hankintani on musiikkisoitin, jollaista minulla ei ole ollut käytössäni pariin vuoteen, mikä on ehkä hiukan noloa muusikolle. Muusikon nimittäin odotetaan paitsi soittavan, myös kuuntelevan ja tuntevan musiikkia. Ilokseni löysin laadukkaan kaiutinsysteemin edulliseen hintaan käytettynä, ja tyytyväisyyteni elämään nousi kertaheitolla: olin ihan unohtanut, kuinka ihanaa musiikin kuuntelu kotona hääräillessä onkaan. Aiemmin olen voinut kuunnella vain tietokoneen tai kännykän kaiuttimesta, joista kummankaan äänenlaatua ei voi juuri kehua, ja siksi kuuntelu jäi pitkäksi aikaa hyvin vähäiseksi. Uuden laitteen miinuspuolena ovat johtokasa ja jälleen kerran sijoitteluongelmat.

Musiikkikamojen lisäksi olen hankkinut vaatetusta. Ostin puuttuvat kengät esiintymis- ja juhlatarkoitukseen. Ainoat aiemmin omistamani siistit kengät olivat korkokengät, joilla en pystynyt soittamaan seisaaltaan. Tai edes kävelemään. Nuo korkkarit lähtivät uuden omistajan matkaan, ja tilalle pääsivät sievät ja mukavat herrainkengät. Alan pikku hiljaa päästä jyvälle, millainen tyyli on minulle mukavin ja sopivin, ja päivittelen vaatekaappia verkkaiseen tahtiin. Viimeksi hankin paikallisesta Facebook-vaihtoringistä kauniin harmaan ja erittäin miellyttävän puuvillaneuleen. Ostoslistalla on myös rento paitapusero, ja tilauksessa eräs sievä olkihattu, jollaista etsin kuumeisesti viime kesänä. Toivon hartaasti, että se näyttää oikeassa elämässä yhtä hyvältä kuin kuvassa.

Kukin tavara tuo lisäarvoa elämääni, joten pidän ostoksia fiksuina. Juuri tällaisia pitkän tähtäimen hankintoja varten säästän tienestejäni jättämällä turhat asiat ostamatta. Harjoituksen vuoksi voisin kuitenkin tarkastella vanhaa omaisuuttani entistä tarkemmalla silmällä ja pohtia, voisiko jostain vastaavasti luopua, jotta kodin seesteisyys ja siisteys säilyvät.

Millaisiin tavaroihin sinä käytät eniten rahaa? Tunnetko huonoa omatuntoa ostoksista?

Köyhyys ei ole minimalismia

Tuloeroista ja köyhyydestä puhuttaessa tulee usein esiin ajatus, että jotkut ihmiset yksinkertaisesti tyytyvät vähempään. Varsinaista köyhyyttä ei joidenkin mielestä ainakaan länsimaissa ole olemassakaan. Pienituloisuus on itse valittua, eivätkä kaikki halua tavoitella tarpeettoman korkeaa elintasoa.

Käsitys on osin oikea, tällaisia vapaaehtoisesti yksinkertaisesti eläviä ihmisiähän on olemassa – muun muassa monet minimalistit. Ajatukseen tuudittautuminen on kuitenkin petollista, koska silloin sivuutetaan se tosiseikka, että hyvinvoivassa Suomessakin on paljon ihan oikeasti köyhiä ihmisiä, jotka olosuhteiden pakosta ovat osaansa päätyneet. Köyhyys ei ole koskaan oma päätös vaan tilanne, jossa tulot eivät syystä tai toisesta riitä kattamaan pakollisia menoja eikä säästöjä pahan päivän varalle ole.

Koska köyhyys on suhteellinen ilmiö, Suomessa se näyttää erilaiselta kuin kehitysmaissa, eikä sitä välttämättä edes tunnista ulospäin. Köyhällä voi olla hienoa teknologiaa (tyypillisesti lahjaksi saatua tai käytettynä hankittua) ja siistit vaatteet mutta parin kuukauden vuokrat rästissä ja laskuja ulosotossa (HS 31.10.2013). Äärimmäisempääkin köyhyyttä esiintyy, esimerkkinä tuhannet asunnottomat suomalaiset.

Köyhyys ei ole minimalismia eikä minimalismi köyhyyttä. Minimalismi on itse valittu elämäntapa, jossa ihminen päättää kuluttaa vähemmän kuin mihin hänellä kenties olisi varaa. Minimalisti ostaa harkitusti vain tarpeeseen ja voi tällöin halutessaan ostaa kallistakin, koska pystyy säästämään tuloistaan. Taloudellinen joustavuus mahdollistaa tuotteiden vertailun ja rahoillaan äänestämisen. Köyhällä tätä mahdollisuutta ei juuri ole.

Pienituloinen voi toki hyötyä ja kenties jopa kohottaa elämänlaatuaan tutustumalla minimalismiin. Haluamalla vähemmän ei välttämättä koe jäävänsä niin paljosta paitsi (en tarkoita, että minimalistiksi ryhtyminen poistaisi köyhyyden, mutta se voisi lieventää vähävaraisuuden psykologisia vaikutuksia). Toisaalta rikkaallekin minimalismi voi tuoda lisäarvoa elämään.

Tuloerot eivät saa kasvaa sillä verukkeella, että köyhien oletetaan olevan tyytyväisiä osaansa, kun taas rikkaat ovat kunnianhimoisempia ja kovalla työllään ansainneet miljoonansa. Köyhyys ja siitä seuraava valintojen vähyys vangitsee. Vapaaehtoinen yksinkertaistaminen taas on vapauttavaa juuri siksi, että se on vapaaehtoista.

Mitä lahjaksi kesän sankareille?

Kesä on yhtä juhlaa. Ylioppilas-, valmistujais-, rippi- ja hääjuhliin kuuluu kiinteänä osana avokätiset lahjat, joiden hankkiminen yltyy helposti varustelukilpailuksi. Moni päivänsankari päätyykin vieraiden lähdettyä keskelle kasaa toinen toistaan ihanampia tavaroita, jotka eivät ehkä kuitenkaan ole niin osuvasti valittuja, kuin toivoisi. Mikä sitten on hyvä lahja? Seuraavat vinkit ovat yhden nuoren minimalistin näkemyksiä, mutta uskon, että nämä periaatteet olisivat järkeviä kaikkien noudattaa.

1. Rahaa pidetään usein tylsänä lahjana, mutta minusta se on lahjoista paras. Lahjansaaja voi käyttää sen juuri siihen, mihin itse haluaa ja mitä tarvitsee. Myös antaja pääsee vähällä: ei tarvitse pohtia kuin sitä, mikä olisi sopiva summa. Se taas riippunee muun muassa antajan omasta taloudellisesta tilanteesta, juhlittavan asian merkittävyydestä ja siitä, miten läheisiä toisilleen antaja ja saaja ovat.

2. Lahjakortti on minusta toiseksi paras vaihtoehto. Lahjan antaja saa tässä pienellä vaivalla hiukan enemmän valtaa siihen, mihin raha menee, kuin pelkkää käteistä ojentaessa. Tämä voi olla hyvä idea myös silloin, jos on syytä epäillä, että vastaanottaja on holtiton rahankäyttäjä. Lahjakorttia hankkiessa kannattaa miettiä, millaisessa elämäntilanteessa ja millainen luonteeltaan lahjan saaja on. Kohta omilleen muuttava voi arvostaa lahjakorttia huonekalukauppaan – tai sitten ei, jos kaikki tarpeelliset mööpelit on jo haalittu tai ollaan aikeissa hankkia vaikkapa kirpputoreilta. Kirjakauppa voi tuntua hyvältä idealta, mutta ainakaan itse en ole lukion jälkeen juuri kirjakaupan palveluita tarvinnut. Sen sijaan paras lahjakortti, jonka ylioppilaslahjaksi sain, oli kauppaketjuun, jonka eri liikkeistä sain ostettua niin siivousvälineitä, käsipyyhkeitä kuin ruokaakin.

3. Tavaralahjoja kannattaa harkita tarkkaan. Sain ylioppilaslahjaksi aika paljon astioita, joista ison osan olen myynyt pilkkahinnalla tai antanut eteenpäin turhina tai epäsopivina. Designtekstiilit ovat ihania, mutta toisen kotia sisustaessa voi mennä helposti harhaan. Jotkut arvostavat kalliita koruja, toiset eivät osaa niitä käyttää. Kahvijuoppo ilahtuu tyylikkäästä ja tyyriistä kahvinkeittimestä, teenjuojalle se on turha. Taidetta en suosittele ainakaan valitsemaan kenenkään puolesta. Jos tavaratoiveita ei ole vinkattu etukäteen eikä antaja tunne saajan mieltymyksiä ja tarpeita, vikaostokset ovat todennäköisiä. Harva sitä paitsi uskaltaa luopua lahjoista, jolloin hyvää tarkoittavasta eleestä tuleekin ikuinen taakka.

Mielestäni suurin virhe varsinkin itsenäistyville nuorille lahjoja hankittaessa on kuvitella, että omilleen muuttavahan tarvitsee kaikenlaista. Todellisuudessa yksin asuva ei tarvitse kahdentoista hengen design-astiastoa, kaiken kattavaa gourmet-keittiövälineistöä, jokaista kuviteltavissa olevaa laitetta, viittä pussilakanasettiä ynnä muuta kodin tavaraa. Tarpeelliset asiat saa yleensä koottua vanhempien kaappien nurkista ja kirpputoreilta. Puuttuvat voi sitten hankkia lahjaksi saaduilla rahoilla ja lahjakorteilla.

Millaisia lahjoja sinä olet saanut esimerkiksi valmistujaislahjaksi? Mitä olisit toivonut?

Säästäväisyysraportti

Säästökuukauteni meni odotettua paremmin. Olosuhteet olivat tavallisesta poikkeavat, joten jäin huhtikuussa reilusti plussalle.

Tulot
Opintoetuus +431,61
Myydyt tavarat +39,50
YHTEENSÄ +471,11

Menot
Vuokra -320,00
Ruoka -20,35
Riennot -5,00
Vaateostos -12,00
Ainekset kaverin synttärikakkuun -7,80
YHTEENSÄ -365,15

EROTUS +105,96

Kootut selitykset
Ruoka on vuokran jälkeen suurin menoeräni, mutta tässä kuussa ruokamenot jäivät naurettavan pieniksi (yleensä hiukan yli 100€). Kuukauden aikana söin hyvin vähän kotona. Sen lisäksi, että oppilaitokseni tarjoaa minulle jokaisena koulupäivänä monipuolisen lounaan, huhtikuulle osui useampi minulle maksuton päivällinen sekä oman että kullan perheen kanssa, keikkoja, joista sain palkaksi vatsani täyteen, sekä etukäteen maksettu orkesterimatka täysihoitoineen. Kävin myös aivan maaliskuun lopulla kuivakaapintäydennyskauppareissulla (en huijatakseni säästäväisyyshaasteessa, vaan koska ruoka oli ihan loppu silloin), joten ruoka-aineita ei siksi tarvinnut ostaa juuri lainkaan edes niinä kertoina, kun jotain itse kokkasin.

Huvitteluun olisin halunnut käyttää enemmänkin rahaa, mutta päätin säästäväisyyden nimissä jättää pari kiinnostavaa esitystä väliin. Onneksi pääsin kuitenkin katsomaan useita ilmaiskeikkoja. Kahdesti jouduin maksamaan narikan, siitä siis tuo rientojen viisi euroa.

Tein pitkästä aikaa vaateostoksen huolimatta säästökuukaudesta. Olen jo pitkään etsinyt hyvin istuvaa mustaa jakkua, joka ratkaisisi jatkuvat siistin pukeutumisen ongelmani. Käydessäni (alunperin ostoaikeitta) Uffilla satuin löytämään juuri sopivan, enkä halunnut jättää sitä ostamatta, koska todennäköisyys toisen yhtä hyvän löytämiseen on niin pieni. Tämä tapahtui heti alkukuusta, ja pelkäsin sen pilaavan budjettini, mutta niin ei onneksi käynyt. Yksi lisätavara ei sitä paitsi haitannut, koska sain myytyä aika monta turhaa esinettä huhtikuun aikana.

Aion jatkaa rahankäyttöni tiedostamista myös tulevina kuukausina. On mahtavaa huomata, että osaan kuin osaankin käyttää rahaa järkevästi!

 

Elän yli varojeni

Vasta kolmen kuukauden ajan olen seurannut tarkkaan menojani. Olen aiemmin uskonut olevani järkevä ja säästeliäs rahankäyttäjä. Siksi en ole ennen tehnyt kuin suurpiirteisen ikuisuusbudjetin, enkä ole tarkistanut, miten olen siinä pysynyt. Järkytys on ollut melkoinen kaikkien menojen listaamisen aloitettuani.

Kuukausittaiset perusmenoni ovat mielestäni varsin kohtuulliset, eivätkä ne juurikaan heittele kuukaudesta toiseen. Vuokraan menee 320 euroa ja ruokaostoksiin reilu satanen. Opintotuki kattaa nämä menot aika tarkkaan. Muita säännöllisiä tuloja minulla ei ole, vaan kaikki ylimääräinen menee muun muassa kesätyörahojen kartuttamista säästöistäni.

Valitettavasti tarvitsen elääkseni muutakin kuin ruokaa ja asunnon. Vaikka en mielestäni ostele turhia asioita, rahaa valuu yllättävän paljon milloin mihinkin. Välillä täytyy käydä lääkärissä ja apteekissa, ladata bussikorttia tai hankkia jotain kodista puuttuvaa. Ostaa kosmetiikkaa, huollattaa pyörää, korjauttaa soitinta. Silloin tällöin on kiva ihan vain huvitella, käydä konsertissa, hieronnassa tai uimassa.

Minulla ei ole ollut aiemmin hajuakaan, miten paljon tällaisiin ylimääräisiin menoihin käytän kuukaudessa rahaa. Jotenkin olen ajatellut, että yli menee joka tapauksessa, joten ei ole niin väliä, miten paljon. Nyt se on selvinnyt: sadasta muutamaan sataan euroon kuukaudessa. Hups. Ei ihme, että säästötilini hupenee kovaa vauhtia. Onneksi vanhemmat sponsoroivat välillä, mutta silti.

Pohdin aiemmin käteisrahan hyötyjä mutta olen ilmeisesti unohtanut ne. Olen nimittäin hiljattain maksanut suurimman osan menoistani kortilla. Jossain vaiheessa lakkasin käyttämästä käteistä, koska en aina muistanut käydä automaatilla ja koska joka tapauksessa tein joitain maksuja verkkopankissa tai kortilla. Pitänee palata tiettyyn summaan käteistä, jonka on riitetävä koko kuukaudeksi, ja budjetoida kuukauden alussa myös odotettavissa olevat sähköiset maksut.

Järkeistääkseni rahankäyttöäni haastan itseni elämään kuukauden opintotuella, joka on verojen jälkeen 431,61 euroa (nostan tällä hetkellä toisen asteen tukea, joka on noin 50 euroa pienempi kuin kolmannen asteen – vastineeksi saan ilmaisen lounaan jokaisena koulupäivänä). Vuokraan en voi vaikuttaa, mutta pyrin pitämään ruokakulut maksimissaan sadassa eurossa. Ylimääräisiin menoihin jää näin hulppeat 11,61 euroa. Onneksi tässä kuussa ei ole tiedossa mitään isoja hankintoja tai rahaa vieviä menoja. Tarkkana täytyy silti olla.

Seuraatko sinä tulojasi ja menojasi? Ovatko ne tasapainossa?