Helmi- ja maaliskuun 2018 vaatehankinnat

Tammikuun törsäilyn jälkeen helmikuusta tuli luontevasti nollakuukausi vaateostojen suhteen. Työharjoittelun aiheuttaman kuormituksen takia helmikuussa ei ollut liiemmin aikaa saati kiinnostusta miettiä vaatehankintoja.

Maaliskuussa sen sijaan tein kolme ostosta:

30,00 € Iltapuku (100% polyesteri) käytettynä
7,00 € Paitapusero (100% viskoosi) käytettynä
4,50 € Paitapusero (100 % viskoosi) käytettynä

Yhteensä 41,50 €

Vuoden alusta 277,50 €
Budjettia jäljellä 222,50 €

Löysin kauniin ja edullisen iltapuvun juuri sopivalla hetkellä, kun ilmoittautuminen vuosijuhlille oli alkamassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun osallistun moisiin juhliin – ja kokemus olisi tälläkin kertaa jäänyt väliin, ellei sopivaa pukua olisi löytynyt. Leningille tulee toivottavasti käyttöä useammassakin juhlassa.

Paitapuserot ostin postin välityksellä nettikirpputorilta. Hinnat sisältävät postikulut, eli vaatteiden myyntihinnat olivat vielä pari euroa halvemmat. Paketit eivät ole vielä saapuneet postissa, joten en nyt pysty arvioimaan, olivatko hankinnat nappi- vai hutiostoksia. Yritän muistaa kirjoittaa arvion seuraavassa raportissa.

Ostojen lisäksi sain ilmaiseksi kolme vaatekappaletta:

Farkut
Villapaita
Siistit housut

Äitini siivosi vaatekaappiaan ja tyrkkäsi minulle kokeiltavaksi muutaman vaatekappaleen, joista kelpuutin kolme. Fiilistelen lahjaksi saatuja vermeitä kevään ajan ja palautan äidille hänen pyynnöstään takaisin ne, jotka eivät pääse aktiivikäyttöön.

Mainokset

Tammikuun 2018 vaatemenot

On vihdoin aika käydä viime kuun vaatemenot läpi. Tammikuussa vaatteisiin liittyviä menoja oli yhteensä 236 euron edestä. Jaiks! Vuoden ensimmäisen kuukauden jälkeen melkein puolet koko vuodelle varatusta 500 euron budjetista on käytetty. Mihin raha oikein hujahti?

179,00 Talvikengät
18,00 Kengänhuoltotarvikkeita
30,00 10 paria merinovillasukkia (70% merinovilla, 30% polyamidi)
9,00 Hienopesuaine silkille ja villalle (hajusteeton)

Yhteensä: 236,00 euroa
Jäljellä: 264,00 euroa

Kootut selitykset

Talvikengät oli pitkään harkittu ostos. Minulta puuttuivat sellaiset talvikengät, joilla on hyvä kävellä usean kilometrin matkoja. Vaikka pyöräilen valtaosan matkoistani myös talvisin, välillä tekee mieli myös kävellä joko hyödyksi tai huvikseen. Sovitin haluamiani kenkiä kaupassa, mutta tilasin ne netistä huomattavasti halvemmalla. Uudet kengät ovat olleet päivittäisessä käytössä heti saavuttuaan, ja olen erittäin tyytyväinen hankintaan. Jalat pysyvät lämpiminä pakkasella, kuivina loskalla ja kivuttomina pitkilläkin kävelyreissuilla. Hankin lisäksi asianmukaiset hoitoaineet ja -välineet mokkanahan hyvänä pitämiseen.

Sukkavarastoni oli jo pahasti vanhentunut ja puhkikulunut. Ostin tarjouksesta ison nipun merinovillasukkia vakuututtuani muiden kokemuksista siitä, että merinovilla on paras sukkamateriaali. Se imee kosteutta ja pitää lämpöä paljon paremmin kuin puuvilla. Väittävät, että samoja sukkia voi käyttää monta viikkoa putkeen ilman, että ne alkavat haista. Itse olen käyttänyt noin viikon verran samoja sukkia ennen pyykkikoriin heittämistä, ja voin vakuuttaa, että totta se on: sukat tuoksuvat ihan yhtä puhtailta sunnuntai-iltana kuin miltä ne tuoksuivat maanantaiaamunakin. Sukat ovat miellyttävät jalassa ja todellakin pitävät varpaat lämpiminä pakkasellakin, etenkin, jos niitä pukee kahdet päällekkäin. Huono puoli ohuissa merinovillasukissa on se, että ne nukkaantuvat välittömästi, kun ne ottaa käyttöön ja varsinkin kun niitä pesee. Sukkien kaveriksi hankin herkille luonnonkuiduille tarkoitetun hoitavan pesuaineen, joka minulta ennestään puuttui. Toivottavasti sen ansiosta muutkin villavaatteeni pysyvät paremmassa kunnossa pidempään.

Vaikka vaatebudjetista kului leijonanosa jo heti vuoden alussa, en ole huolissani rahamäärän riittämisestä loppuvuodeksi. Vuoden isoin hankinta (kengät) on nimittäin jo tehty. Kevään aikana tulee ajankohtaiseksi hankkia uudet farkut, joihin käyttänen n. 100 euroa. Muita kalliita ostoksia ei olekaan juuri nyt tiedossa. Sen sijaan silmäilen aina välillä nettikirppisten ja fyysisten kirpputorien tarjontaa ei-kiireellisten vaatetarpeideni täyttämiseksi.

Taas mennään

Vuodenvaihde kului taas kerran omaisuutta pakkaillessa. Juuri nyt istun junassa matkalla takaisin viime lukuvuoden aikaiseen opiskelukaupunkiini, jossa suoritan kevään aikana työharjoittelun. Vanhempani tuovat muuttokuorman perässä viikonloppuna. Siihen asti nukun makuupussissa.

Tähän mennessä olen tykännyt muuttamisesta, mutta näin tiheään asunnosta ja etenkin kaupungista toiseen siirtyminen alkaa kyllästyttää. Odotan innolla, että pääsen asettumaan pidemmäksi aikaa aloilleni. Ensi syksyn asumis- ja opiskelukuviot ovat kuitenkin vähän auki, joten väliaikaisuuden tunne jatkuu vielä. Vuoden 2018 aikana osoitteeni saattaa muuttua vielä ainakin kerran. Toivottavasti seuraava muutto olisi jo sellainen, että pääsemme Kullan kanssa vihdoin asumaan yhdessä. Sitä odotellessa yritän iloita halvasta soluasumisesta.

Minimalistisista pyrkimyksistäni huolimatta maallinen omaisuuteni on vuosi vuodelta kasvanut, ja tällä kertaa oli ennätysmäärä muutettavaa, mikä teki muuttamisesta aiempaa työläämpää. Varsinaista karsimista en itse asiassa ole harrastanut enää pariin vuoteen. Tavaraa on kyllä lähtenyt pikku hiljaa luonnollisen kulumisen myötä, ja olen edelleen välttänyt uuden tavaran hankkimista muuten kuin välttämättömään tarpeeseen muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Soittimia tuli viime vuonna muutama lisää, ja niiden lisäksi hankin liikuntavälineitä, jotka vievät aika paljon tilaa. Yhden uuden (käytetyn) huonekalunkin menin ostamaan. Vaatteita minulla on verrattain vähän, ja vaatekerta on aika iäkästä. Pikku hiljaa ne kuluvat pois, ja joitain vaatekappaleita pitää uusiakin aika ajoin.

Tänä vuonna olen ajatellut pitää blogissa kirjaa rahankäytöstäni ja tavarahankinnoistani. Minua kiinnostaa lukea muiden taloudenpidosta, joten ehkä jotakuta kiinnostaa lukea omastani. Tuloista ja menoista pidän jo Excel-taulukkoa muutenkin, mutta yritän vihdoin rohkaistua julkaisemaan laskelmat tai edes osan kulukategorioista. Tänä vuonna tulotasoni nousee huomattavasti (vaikka pysynkin edelleen pienituloisena). Tavoitteeni kuitenkin on, etteivät menoni ihan kauheasti kasvaisi vaan pystyisin säästämään ja sijoittamaan mahdollisimman ison siivun tuloistani. Hankintakirjanpito taas on uusi juttu siinä mielessä, että vaikka jo kirjaan kaikki ostokset menoseurantaan, kokonaiskuva ei hahmotu ilman erillistä listaa hankinnoista (lisäksi ilmaiseksi saadut tavarat eivät ole aiemmin päätyneet kirjanpitoon). Erityisen mielenkiinnon kohteena ovat vaatehankinnat, jotka aion kirjata erilleen muista hankinnoista.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille!

Paras lahja olisi ei lahjaa ollenkaan

Viikon kuluttua on taas joulu, tuo suuri väkisinlahjomisen juhla. Minä en juurikaan pidä joulusta monestakaan syystä, mutta lahjakulttuuri taitaa olla syistä suurin. Sekä lahjojen hankkiminen että niiden saaminen ahdistaa minua. Hankkimisen olen onnistunut aika hyvin välttämään sopimalla esimerkiksi parisuhteessa, että lahjoja ei vaihdeta. Saamisen välttäminen onkin vaikeampaa, kun lähipiirissä on ihmisiä, jotka pyynnöistä huolimatta haluavat hankkia edes jotain pientä lahjaksi.

Lahjojen antamisesta nauttivien voi olla vaikea ymmärtää, että joillekin meistä lahjojen saaminen on todella vastenmielistä. Lahjan antaminen on kuitenkin ilmeisesti pyhä asia, ja moni lahjoja loukkaantuu, jos lahjan antamista yritetään kieltää. Onhan heillä oikeus antaa, kun siitä kerran tulee heille niin hyvä mieli. Saajan mielipahaa ei tässä yhtälössä oteta ollenkaan huomioon. Saajan pitäisi tuntea vain ja ainoastaan kiitollisuutta, iloa ja kaikkia muita ihania tunteita, kun hän saa lahjan vasten tahtoaan. Mikä siinä lahjan saamisessa edes on niin vastenmielistä?

Lahja-ahdistukseni juuret lienevät maailmantuskassa, jota olen potenut hyvin nuoresta lähtien. Inhoan turhaa kuluttamista ja materialismia. Ne sotivat arvojani ja maailmankuvaani vastaan. Olen itse hyvin tarkka siitä, mitä ostan, ja ylipäätään ostan vain vähän tavaraa. Kun joku hankkii minulle lahjan, ostopäätökset tehdään heppoisemmin perustein, eikä antaja varmastikaan puntaroi oikeaa valintaa yhtä huolellisesti kuin minä. Minun nimissäni tehdään ostopäätöksiä, joita itse en todennäköisesti tekisi. Olen havainnut, että usein he, jotka erityisesti tykkäävät antaa lahjoja, ovat samalla niitä, jotka tykkäävät kovasti shoppailla muutenkin. En minä halua, että kukaan lisää shoppailuaan sillä verukkeella, että saa antaa minulle lahjan!

Joskus lahjat saattavat olla periaatteessa käyttökelpoisia ja järkeviäkin ostoksia, mutta ne eivät välttämättä ole oman makuni mukaisia. Kukaan muu ihminen ei tunne minua niin hyvin, että tietäisi täsmälleen, mikä minua miellyttää. Itse taas en ostaisi mitään, mikä on vähän sinne päin, vaan haluan, että kaikki ostamani asiat ovat juuri sitä, mitä tarvitsen ja haluan ja mistä pidän. Haluan itse päättää, mitä kotiini päätyy, enkä tosiaankaan halua säilöä mitään turhaa.

Pahinta on, jos ja kun minulta ei kysytä, mitä haluaisin tai tarvitsisin. Todennäköisyys turhan tai muuten epämieluisan lahjan saamiseen on tällöin valtavan suuri. Moni lahjan antaja on sitä mieltä, että on ihan tylsää, jos saaja tietää etukäteen, mitä lahjaksi on tulossa. Lahjanhan pitäisi olla yllätys! No, arvatkaapa mitä: minä inhoan yllätyksiä! Minusta on oikeasti ahdistavaa, että joudun jännittämään, mitä tällä kertaa paketista paljastuu. Tämä liittyy osin siihen, että pelkään tuottavani antajalle pettymyksen, jos en pidäkään lahjasta.

Jos käy niin, että en pidä lahjasta, en tiedä, miten reagoida. Joskus yritän esittää ilahtunutta, mutta olen valitettavasti tosi huono esittämään. Reaktioni saattaa olla ihan yliampuva. Saatan alkaa kiitellä vuolaasti tai ylistää lahjaa tai muuta vastaavaa, minkä seurauksena antaja joko ihmettelee outoa käytöstäni tai luulee että oikeasti haluankin lahjoja ja innostuu entisestään niitä hankkimaan. Jos taas yritän olla neutraali tai en reagoi mitenkään, pelkään vaikuttavani epäkiitolliselta ja töykeältä. Joka tapauksessa lahjansaantitilanne on minusta aina hyvin vaivaannuttava. En oikeastaan koskaan ole tuntenut iloa saamistani hyvistäkään lahjoista. Positiivisin tunne, jota koen lahjan avatessani, on helpotus. Helpotus siitä, jos lahja ei ole mennyt pahasti vikaan.

Kaiken lisäksi lahjoissa menee usein rahaa hukkaan. Lahjoja ostaessa ei yleensä kauheasti pihistellä. Ostetaan vähän hienompia juttuja kuin mitä normaalisti itselle ostettaisiin tai jotain sellaista, mitä tavallisesti ei ostettaisi ollenkaan. Vähän ylellisyyttä lahjan saajalle. Jotkut tykkäävät saada sellaista, mitä itse ei tulisi ostettua. Minä en pääsääntöisesti tykkää. Minusta raha kannattaisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti, mikä harvoin toteutuu lahjoissa. Itse asiassa hyödykkeen arvo voi tippua jopa kolmanneksen, kun se annetaan lahjaksi (Waldfogel, 1993). Laskelma perustuu siihen, että saaja arvioi lahjaan käytetyn rahasumman yleensä pienemmäksi kuin mikä se todellisuudessa on ollut.

Lahjakulttuuriin liittyy myös vahvasti vastavuoroisuus (Mayet & Pine, 2010). Vaikka kuinka antaja vakuuttaisi, että vastalahjaa ei tarvitse antaa, saajalle jää tunne velvollisuudesta antaa vastalahja. Minä ainakin tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, jos saan lahjan eikä minulla ole antaa vastalahjaa. Koska koen lahjojen hankkimisen valtavan stressaavaksi, priorisoin mielenterveyteni ja teen läheisilleni tiettäväksi, että en hanki heille lahjoja, ja toivon syvästi, etteivät hekään hankkisi minulle.

Julkaisen tämän kirjoituksen niin lähellä joulua, että se tuskin vaikuttaa enää kenenkään tämänvuotisiin lahjakuvioihin. Ehkä joku toinen lahjoja karsastava saa tästä kuitenkin hiukan vertaistukea ja  mahdollisesti perusteluideoita ensi vuoden lahjattomuusneuvotteluille. Tai kenties joku väkisinlahjoittajaksi itsensä tunnistava tuntee piston sydämessään ja antaa ensi vuonna lahjakammoiselle parhaan mahdollisen lahjan: ei lahjaa ollenkaan.

Onko teidän lukijoiden joukossa muita lahjoista ahdistuvia tai muuten vain niitä inhoavia?

Luettavaa:

Furnham, A. (2014). The psychology of Christmas gift giving.

Mayet, C. & Pine, K. J. (2010). The psychology of gift exchange.

Waldfogel, J. (1993). The deadweight loss of Christmas

Opintolainapommi

Tänä syksynä opintotukeen on tullut isoja muutoksia. Opintorahaa pienennettiin rajusti, ja opiskelijat siirrettiin yleisen asumistuen piiriin. Samalla opintolainan valtiontakausta nostettiin: nyt opiskelija voi ottaa jopa 650 euroa tukikuukautta kohden velkaa. Mikäli syksyllä 2017 aloittava opiskelija nostaa lainaa jokaiselta mahdolliselta 54 tukikuukaudelta, hänelle ehtii kertyä 35 100 euron edestä velkaa. Tavoiteajassa yliopistosta valmistuvakin (5 vuotta, 45 tukikuukautta) saa kerrytettyä mukavan potin, 29 250 euroa.

Todellisuudessahan takaisinmaksusumma on vielä tätä laskelmaa suurempi, sillä opintolaina kasvaa korkoa ensimmäisestä nostoerästä lähtien aina viimeiseen maksupäivään asti. Valtion tarjoama opintolainahyvitys oletusaikataulussa valmistuvillekaan ei ole ihan niin hyvä diili kuin miltä se kuulostaa – se kattaa suurin piirtein korkokulut, jos niitäkään. Kerran lainattu raha on tässäkin tapauksessa maksettava takaisin. (Lue lisää: Opintolaina – Säädökset selkokielellä / TalousSuomi)

Oletetaanpa, että korkeakoulusta valmistunut tienaa 3 500 euroa kuukaudessa ennen veroja. Tämä tietää 42 000 euron bruttovuosituloja. Verojen jälkeen palkasta jää käteen noin 25 000 euroa (Palkansaajan tuloverolaskuri 2017 / Veronmaksajat). Minua alkaa hirvittää jo pelkkä ajatus siitä, että lainasumma olisi suurempi kuin vuosituloni! En tiedä, millaisella aikataululla pankit odottavat opintolainan takaisinmaksua, mutta tuollaista summaa ei joka tapauksessa ihan hetkessä makseta takaisin – ellei sitten pidä erittäin tiukkaa budjettia. Ja velkojallehan on parasta, mitä pienempiä lyhennyssummat ovat ja mitä pidempään velallinen maksaa korkokuluja.

Onneksi ilman opintolainaakin on mahdollista opiskella. Se vaatii kurinalaista menojen karsimista ja sen hyväksymistä, että nyt on meneillään köyhä elämäntilanne. Ostoksia tehdessä ei voi ajatella, että tämän minä ansaitsen, vaan on mietittävä, mihin on varaa. Töiden tekeminen lomilla on kutakuinkin välttämätöntä, ellei sitten satu olemaan niin onnekas, että vaikkapa vanhemmat tukevat opiskelijataloutta avokätisesti.

Tiedän monien ajattelevan, että nuorena pitää remuta ja rellestää sen kuin kerkeää, koska muuten myöhemmin kaduttaa kaikki tekemättä jääneet asiat. Itse ajattelen, että opiskeluaika on niin lyhyt, että sen ajan kestää vähän köyhempää elintasoa. Kyllä myöhemminkin ehtii matkustella ja ostella asioita, mikä parasta, ihan itse tienaamillaan rahoilla. Velattomuus (tai edes mahdollisimman vähäinen opintovelka) on hyvä pohja tulevaisuuden vaurastumiselle. Velattomuus on vapautta.

Kuinka sinä suhtaudut opintovelkaan – uhka vai mahdollisuus? Opintonsa jo päättäneiltä haluaisin kuulla, kaduttaako velanotto. Jos taas et nostanut lainaa, koetko jääneesi paitsi merkittävistä elämänkokemuksista?

Köyhyys kyllästyttää

 

Olen elänyt jo hyvän tovin opiskelijabudjetilla. Tarkkaan ottaen viiden lukuvuoden ajan. Elän periaatteessa pelkällä opintorahalla ja asumistuella. En nosta opintolainaa. Aiemmin tein pari kertaa kuussa töitä kaupan kassalla, ja olen myös viettänyt muutaman kesän töissä. Soittokeikoistakin tulee välillä rahaa, mutta ne rahat suuntaan suoraan musiikkihankintoihin – elintasoni ei siis varsinaisesti nouse soittotulojen myötä. Vanhempani avustavat aina välillä rahalahjoilla ja kustantamalla esimerkiksi polkupyörän huollon, ja onneksi minulla on myös säästöjä, joten en joudu elämään aivan kädestä suuhun. Pyrin silti täsmäämään menoni tuloihini, jotta en joutuisi kovasti syömään säästöjäni. Pärjään aika hyvin, vaikka tuloni ovat niin pienet, mutta harvoin ostan mitään, mikä ei ole aivan välttämätöntä.

Tämän kevään aikana on tullut sellainen olo, että nyt alkaa jo riittää tämä köyhäily. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen, mutta olen alkanut kaivata vähän luksusta elämääni: hierojaa, konsertteja ja teatteria, junamatkoja busseilun sijaan, välillä ulkona syömistä, matkustamista ja niin edelleen. En varsinaisesti himoitse tavaraa, mutta koska olen välttänyt vaatteiden ostamista jo aika kauan, täytyy vaatekaapin sisältöä pikku hiljaa uudistaa, kun vanhat hiutuvat puhki. (Musiikkiin liittyviä tarvikkeita himoitsen kyllä, mutta ne ovat toisaalta työvälineitä, joita hankin toiminimelleni sitä mukaa, kun keikoista tulee rahaa.) En jaksaisi enää miettiä joka kuukauden lopulla, jäivätkö tuloni taas pienemmiksi kuin menoni. Haluaisin enemmän huoletonta käyttelyrahaa, josta ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa.

Voisin nostaa elintasoani tekemällä säännöllisesti töitä opiskelun ohella, mutta tein viime talvena päätöksen, että en tee enää hanttihommia. Niistä saatava palkka ei tunnu korvaavan kaikkea sitä aikaa ja energiaa, joka töihin tuhlaantuu. Haluan käyttää aikani mielekkäämmin ja – noh – kehittävämmin. Tuleva kesä kuluu gradua kirjoittaen ja soittaen, ei asiakaspalvelutöissä tönöttäen. Vaikka lisäraha ei yhtään haittaisi, koen arvokkaammaksi sen, että voin keskittyä kunnolla opiskeluun ja erityisesti musiikkiin.

Kun valmistun yliopistosta (laskelmieni mukaan yhden lukuvuoden kuluttua), alallani riittää töitä niin paljon kuin vain ehdin tehdä. Valitsen siis tietoisesti väliaikaisen köyhyyden ja elän vielä yhden vuoden minimibudjetilla, jotta voin panostaa aikani niihin asioihin, jotka minua eniten kiinnostavat. Vuoden kuluttua jatkan opiskelua musiikin alalla. Teen samalla osa-aikaista oman alan työtä, jolla tienaan opintotukea enemmän mutta silti aika vähän, paitsi kesäisin, kun voi tehdä enemmän tunteja. Aion siis jatkaa pienellä budjetilla, mutta pystynen nostamaan elintasoani ainakin 100–200 eurolla kuussa. Se tuntuu nyt ruhtinaalliselta.

Loppujen lopuksi nämä rahapohdinnat ovat aika elitistisiä. Tiedän olevani etuoikeutettu, kun voin luottaa siihen, että työllistyn heti yliopistossa valmistuttuani, ja siitä eteenpäin talouteni on turvattu, mikäli vain kykenen tekemään ja haluan tehdä töitä. Vaikka olen ”köyhä” nyt, tiedän täsmälleen, milloin tuloni nousevat, ja voin ajoittaa isoja hankintoja sen mukaan. Varsinainen köyhyys tuntunee lamaannuttavalta juuri siksi, että tietoa tai toivoa paremmasta ei ole. Huono rahatilanne varjostaa elämää toistaiseksi tai jopa pysyvästi. Jos kunnolliseen talvitakkiin ei ole varaa nyt, ei siihen välttämättä ole varaa ensi vuonnakaan.

Vaikka näin pienillä tuloilla eläminen on rajoittavaa, olen tyytyväinen, että olen päättänyt olla velkaantumatta heti aikuisikäni alussa. Olen myös kiitollinen, että minulla on ylipäätään ollut mahdollisuus valita niin, pitkälti sen ansiosta, että vanhempani pystyvät ja tarjoutuvat tukemaan minua taloudellisesti. Heti, kun tuloni nousevat, pystyn aloittamaan vaurastumisen sen sijaan, että makselen opiskeluaikojen rientoja korkoineen takaisin. Vähillä resursseilla eläminen on opettanut priorisoimaan, odottamaan, tyytymään ja keksimään luovia ratkaisuja. Tiedän nyt, että tulen tarvittaessa väliaikaisesti toimeen alle 500 eurolla kuukaudessa, jos elämässä tapahtuu jotain yllättävää. Tämä tieto on aika voimaannuttava.

Millaisia kokemuksia teillä lukijoilla on pienituloisuudesta?

Pääsykoerumba ja vieraanvaraiset ihmiset

Loppukevääni ja alkukesäni on kulunut pääsykokeisiin valmistautumisen ja kokeissa ravaamisen merkeissä. Nyt, kun olen saanut yliopistolla kandidaatin tutkinnon pakettiin, sormeni syyhyävät soittamisen pariin. Olen hakenut musiikkialan korkeakoulutukseen yhteensä kolmeen kaupunkiin eri puolilla Suomea, ja jos onni suo, ensi syksynä muutan minulle ihka uuteen kaupunkiin, joka sijaitsee huomattavan matkan päässä kotiseudustani (parhaassa tapauksessa neljän tunnin bussimatkan päässä, toiseksi ja kolmanneksi parhaassa matka vie jopa seitsemän tuntia). Tätä povailin jo taannoin tässä tekstissä.

Kahteen pääsykoekaupungeista matkustin bussilla, mutta kolmanteen ei mennyt aikatauluuni sopivasti julkisia, joten isäni tarjoutui kuskaamaan minut sinne autolla. Veljenikin hyppäsi mukaan, ja saimme aikaiseksi ihan hauskan road tripin. Tästä valintakokeesta selvisin kyydin ansiosta alle vuorokaudessa. Muihin kahteen jouduin varaamaan kaksi päivää kumpaankin: matkustin kaupunkiin edeltävänä päivänä ja yövyin siellä, toisena päivänä suoritin kokeet ja matkustin illalla takaisin kotiin. Koska suunnittelin matkani ajoissa, onnistuin ostamaan halvat bussiliput (5–10€/kpl, yhteensä 29 € / neljä lippua). Hotelliyöt sen sijaan olisivat maksaneet maltaita, ja niiden takia budjettini olisi ylittynyt rajusti. Aloin siis miettiä vaihtoehtoisia majoitusmahdollisuuksia.

Ensin mietin hiljattain paljonpuhuttua Airbnb:tä, mutta sitten muistin Couchsurfing*- eli sohvasurffauspalvelun olemassaolon. Couchsurfing on kansainvälinen sosiaalinen kanava, jonka kautta matkailijat ja paikalliset asukkaat voivat löytää toisensa ja jakaa toisilleen palasen ajastaan, kokemuksistaan tai kodistaan. Raha ei liiku palvelun käyttäjien välillä. Kiinnostuin sohvasurffaamisesta jo vuosia sitten, mutta en ole koskaan päässyt kokeilemaan sitä, sillä en ole juurikaan matkustellut vieraisiin paikkoihin. Nyt tajusin, että palveluahan voisi käyttää yhtä lailla kotimaan matkailussa kuin ulkomaillakin. Ehkä se olisi astetta turvallisempaakin, ja ainakin majoittajan kanssa puhuttaisiin varmasti samaa kieltä. Mutta mahtaakohan kukaan oikeasti suostua ottamaan minut hoteisiinsa ihan ilmaiseksi?

Rekisteröidyttyäni palveluun käytin ensimmäiseksi hetken aikaa oman profiilini täyttämiseen, jotta en vaikuttaisi majoittajien silmissä epäilyttävältä. Sitten hain ensimmäisen pääsykoekaupungin rekisteröityneet ”hostit”, tutkin profiileja sillä silmällä, uskaltaisinko nukkua tällaisen henkilön luona, ja lähetin luotettavimman oloisille, positiivisia arvioita saaneille majoittajille majoituspyynnön. Neljästä ehdokkaasta kaksi ylipäätään vastasi, toinen kieltävästi ja toinen myöntävästi. Uskalsin luottaa myönteisen vastauksen antaneeseen henkilöön, koska hänellä oli yli kaksikymmentä positiivista palautetta. Toista pääsykoetta varten jouduin lähettelemään useampia viestejä, joista sain lopulta kaksi myöntävää vastausta. Toinen lupautui varamajoittajaksi, jos jotain yllättävää ilmenee ensimmäisen esteeksi (ei ilmennyt). Henkilö, jonka luo päädyin menemään, oli uusi palvelun käyttäjä, kuten minäkin, eikä hänellä ollut vielä suosituksia. Löysin hänet kuitenkin Facebookista, ja hän vaikutti oikealta, ihan normaalilta ja luotettavalta ihmiseltä, joten annoin mennä (ulkomailla en varmaankaan uskaltaisi toimia näin).

Molemmat sohvasurffauskokemukseni olivat positiivisia. Varsinkin ensimmäinen majoittajani oli valtavan ystävällinen ja avulias: juttelimme tuntikausia ajankohtaisista aiheista, ja hän tarjoutui jopa esittelemään minulle kaupunkia pääsykokeeni jälkeen, ennen kuin bussini kotiin lähtisi. Otin tarjouksen kiitollisena vastaan. On aivan erilaista tutustua uuteen kaupunkiin älypuhelimen karttasovelluksen avulla kuin paikallisen asukkaan kanssa, joka osaa vinkata parhaat kirpputorit, ulkoilureitit ja vegaanilounasta tarjoavat opiskelijaruokalat. Toisen majoittajan kanssa en ehtinyt ihan kauheasti viettää aikaa, sillä saavuin aika myöhään illalla, menin aikaisin nukkumaan ja lähdin aikaisin aamulla pääsykokeisiin. Ilta- ja aamupalan ohessa ehdimme kuitenkin rupatella, ja sain häneltäkin hyviä vinkkejä esimerkiksi asunnonhakuun mahdollisessa tulevassa opiskelukaupungissani.

Sohvasurffaaminen on maksutonta, mutta vein molemmille majoittajille tuliaiseksi hiukan hedelmiä. En tiedä, kuuluvatko tuliaiset sohvasurffailukulttuuriin, mutta ajattelin, että se on ihan kohteliasta, ei vie minua vararikkoon eikä aiheuta majoittajille säilytystilapulmia (ensimmäinen majoittajani kertoi, että monet surffaajat tuovat tuliaiseksi teetä, jota hänellä on nyt kaapissa enemmän kuin hän ehtii itse juoda varmaan ainakaan seuraavan parin vuoden aikana). Hyödyin näiden ihmisten vieraanvaraisuudesta ja vaivannäöstä hurjasti, ja tuntui, etten pystynyt antamaan mitään muuta vastineeksi kuin vähän juttuseuraa, näytteen asuinseutuni murteesta ja tunteen siitä, että he saavat auttaa toista. Mutta se kai on sohvasurffaamisen ideakin. Ollaan pyyteettömästi vieraanvaraisia, uskalletaan ottaa apu vastaan ja tehdään sillä tavalla maailmasta hiukan ystävällisempi paikka.

Voin suositella sohvasurffaamista myös muille matkaajille. Turvallisuuteen kannattaa toki kiinnittää erityistä huomiota, sillä kauhutarinoita seksuaalisesta ahdistelusta ynnä muista ikävistä surffikokemuksista löytyy netistä aika paljon. Onneksi palvelussa on toimiva palautejärjestelmä, jonka avulla epäasialliset käyttäjät jäävät kiinni. Sohvasurffaillessa kannattaa myös varautua olemaan sosiaalinen. Itse tykkään kyllä tutustua mukaviin ihmisiin, mutta introverttinä koen aktiivisen sosialisoinnin myös aika rasittavaksi. Sohvasurffaus on sosiaalinen kokemus, joten jos haluaa olla ihan rauhassa itsekseen, on ehkä syytä miettiä, onko se oma juttu. Itse puntaroin tätä puolta kaikkein eniten: osaanko jutella niitä näitä vieraan ihmisen kanssa, mitä jos haluan olla yksin mutta hän ei, entä jos emme tule toimeen jne. Kaikki meni kuitenkin näiltäkin osin hyvin, enkä kokenut kuormittuvani kohtaamisista liikaa. Sainhan ladata yksinoloakkuni taas täyteen pitkien bussimatkojen aikana.

Miten sinä yleensä majoitut matkoillasi? Oletko kokeillut sohvasurffaamista?


*Alkujaan voittoa tavoittelematon järjestö on nykyään voittoa tavoitteleva yksityisomisteinen osakeyhtiö. Couchsurfing-palvelussa on maksullisia osioita, jotka eivät kuitenkaan ole (ainakaan vielä) välttämättömiä onnistuneiden surffihetkien kannalta. Selkeitä kaupallisia elkeitä palvelussa kuitenkin on, ja esim. surffausprofiilin yhdistäminen Facebookiin on aloittavalle surffaajalle lähestulkoon pakollista. Jos päätät liittää FB-profiilisi Couchsurfingiin, huomaa estää kaikkien ei-pakollisten tietojen jakaminen (erityisesti kaverilistasi!); niitä voidaan muuten käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman erillistä lupaa.

Seitsemän esinettä, joiden avulla säästän rahaa

Minimalismi on hyvä apukeino tulla toimeen pienillä tuloilla ja säästää rahaa isoja ja tärkeitä hankintoja varten. Paras tapahan säästää rahaa on yksinkertaisesti olla ostamatta. Muutamat poikkeukset vahvistavat tämän säännön. Minulla on koko joukko tavaroita, jotka eivät ole aivan välttämättömiä mutta jotka saavat pitää paikkansa kotonani, koska säästän niiden ansiosta rahaa.

1. Ompelukone
Vanhemmiltani saamani ompelukoneen avulla olen tehnyt vaikka mitä pieniä ja isoja käsityöprojekteja. Nykyään harrastan lähinnä korjausompelua. Olen säästänyt esimerkiksi monet farkut usealta roskistuomiolta surauttamalla niihin paikkoja. Olen myös kaventanut liian isoja vaatteita ja ommellut vanhoista lakanoista kestonenäliinoja.

2. Polkupyörän nastarenkaat
Polkupyörällä kulkeminen on paljon edullisempaa kuin autoilu tai busseilu. Nastarenkaiden ansiosta voin pyöräillä vuoden jokaisena päivänä, ja säästän talvikuukausina usean bussikortin latauksen verran rahaa. Uudet renkaat maksavat itsensä nopeasti takaisin.

3. Teesihti
Pussitee on älyttömän kallista, ja yksittäispakatuista pusseista tulee ihan turhaa jätettä. Lahjaksi saamani teesihdin ansiosta voin nautiskella halvemmasta irtoteestä ja yrttijuomista. En voi suositella kahviloissa käytettäviä pallomallisia sihtejä, koska pallon raosta pääsee helposti irtolehtiä teeveteen. Lisäksi pihtimallissa on niin monta liikkuvaa osaa, että se menee suhteellisen herkästi rikki. Mukin suuaukon varaan asetettava sihti taas pitää lehdet siellä missä pitääkin ja on yksinkertaisuudessaan käytännössä ikuinen.

4. Kuukautiskuppi
Olen käyttänyt kuukuppia 15-kesäisestä asti, enkä voisi kuvitellakaan palaavani siteisiin ja tamponeihin. Jos oletetaan, että kuukautiset tulevat kerran kuussa ja yhden vuodon aikana käyttäisi paketillisen tamponeja, kolmisenkymppiä maksava kuppi maksaa itsensä takaisin alle vuodessa. Kupin käyttöikä on vähintään viisi vuotta, joten säästö on merkittävä. Lisäksi kuukuppi on kuukautisvälineistä hygieenisin, ekologisin ja minun mielestäni mukavin ja huolettomin käyttää.

5. Keittiövaaka
Ostin muutamalla eurolla käytetyn keittiövaa’an, jotta voisin tehdä saippuaa kotona. Vaaka on saippuanvalmistuksessa aika lailla välttämätön väline, sillä lipeän ja rasvan määrä tulee mitata tarkasti. Itse tehty saippua on hirmuhalpaa; yhden öljypullon hinnalla saan valmistettua saippuat melkein koko vuodeksi. Vaa’asta on toki hyötyä myös ruuanlaitossa ja leivonnassa sekä riittävän ravinnonsaannin tarkkailussa.

6. Ladattavat paristot
Uudelleenladattavat paristot vähentävät osaltaan maailman jätekuormaa ja säästävät pitkällä aikavälillä rahaa verrattuna kertakäyttöisiin tovereihinsa. Akkuparistoissa kannattaa kiinnittää huomiota laatuun – halvalla tuskin saa kovin hyvää. Kalliimmissa ja laadukkaammissa akuissa varaus pysyy tasaisempana pidempään, heikkolaatuiset akut taas tyhjenevät hetkessä.

7. Kestovesipullo
Metallinen vesipulloni maksoi parikymppiä, mutta sen hankittuani en ole ostanut kaupasta yhtäkään juomapulloa. Materiaalinsa puolesta pullo on ikuinen, joten aika monta muovipulloa säästän elinaikanani. Kenties suurin haaste on opetella ottamaan pullo aina mukaan. Säilytän sitä kuitenkin repussani, joten se kulkee automaattisesti matkassani.

Mitkä tavarat auttavat sinua säästämään rahaa?

Terveellinen ruoka on halpaa

Moni ajattelee, että terveellisesti syöminen on kallista. On ihmeellistä, miten sitkeästi tämä ajatus pysyttelee pinnalla huolimatta siitä, kuinka kaukana totuudesta se on. Terveellinen ruoka on halpaa ruokaa. Täytyy vain tietää, mitä kannattaa ostaa – ja mistä.

Kun seuraavan kerran menet kauppaan, katsopa huviksesi suklaalevyn kilohintaa. Karkkipussin, sipsien. Lihan, juuston ja eineksien. Paina luvut suurin piirtein mieleesi tai kirjoita lapulle. Siirry sitten heviosastolle ja tutki läpi juurekset, kauden kasvikset ja hedelmät. Kurkkaa kuivahyllystä hiutaleiden ja papujen kilohinnat. Vertaa tuloksia. Mitkä tuotteista ovat halvimpia? Entä mitkä ovat terveellisimpiä? Vastaus molempiin kysymyksiin on kasvikunnan tuotteet.

Terveellinen, kasvipohjainen ruokavalio ei edellytä niin kutsutuilla superfoodeilla eikä kalliilla eläinperäisiä tuotteita imitoivilla vegaaniversioilla hifistelyä. Ne ovatkin kalliita. Oma päivittäinen ruokavalioni koostuu pääosin ruoka-aineista, joiden kilohinta on jotain yhden ja kahden euron väliltä. Joitain tuotteita saa alle eurolla (kuten perunaa), välillä taas törsään johonkin kalliimpaan. Väitän, että kaikki elämisen kannalta olennaiset tuotteet voi saada alle kahden euron kilohinnalla*. Kalliimmat tuotteet ovat ekstraa, joita ilman kyllä pärjää mutta jotka tuovat kivaa vaihtelua tai muuten rikastuttavat ruokavaliota (esimerkiksi mausteet, pähkinät, taatelit).

Ruokaostoksia ei kannata keskittää vain yhteen kauppaan, vaan eri myyjien hintoja kannattaa vertailla. Suurten ruokakauppaketjujen lisäksi kannattaa – jos mahdollista – tutustua esimerkiksi torin, kauppahallin, pienten etnisten markettien ja ruokapiirien tarjontaan. Itse ostan tavallisesta ruokakaupasta kotimaiset perustuotteet, kuten viljat ja juurekset. Mausteet ja ulkomaiset palkokasvit ostan pienestä etnisestä puodista murto-osalla ison ketjun tarjoamasta hinnasta. Hedelmät ja etenkin kesäkauden kasvikset taas ostan yleensä torilta, mutta seuraan myös ruokakauppojen tarjouksia.

Vaikka kaupasta voi saada melkein mitä tahansa hedelmää ympäri vuoden, ei kaikkea kannata ostaa, vaikka tarjolla onkin. Ruokaostokset on hyvä suunnitella sesongin mukaan. Kauden tuotteet tunnistaa yleensä siitä, että niitä myydään tavallista runsaammin ja edullisemmin (myös jonkinlaisesta satokausikalenterista voi olla apua ostosten suunnittelussa). Jos hedelmän kilohinta on alle kaksi euroa, on sen satokausi todennäköisesti käynnissä. Halpa kilohinta (suunnilleen 1 €/kg) viestii yleensä siitä, että satokausi on parhaimmillaan ja hedelmiä on tarjolla runsaasti. Tällöin niiden makukin on mehukkaimmillaan. Hedelmissä siis hinta ei ole suoraan verrannollinen laadun kanssa.

Viime viikkoina olen nautiskellut appelsiineja ja veriappelsiineja, joita on myyty torilla 0,80 €/kg. Tänään löysin torilta avokadoja euron kilohinnalla, ja perunat olivat ruokakaupassa tarjouksessa 0,59 €/kg. Olen hamstrannut itämaisesta ruokakaupasta linssejä hintaan 1,50 €/kg, ja sieltä kuivapapujakin saa kilon alle kahdella eurolla. Tammikuun aikana minulla meni ruokaan vähän päälle 70 euroa, helmikuussa menee todennäköisesti hiukan yli 80 euroa. Terveellinen ruoka ei siis todellakaan ole kallista. Kaikkein kalleintahan on syödä epäterveellisesti. Huono ruokavalio johtaa todennäköisesti sairauksiin, joista seuraa hoito- ja lääkekuluja sekä ansionmenetyksiä. Elinikäkin siinä lyhenee.

Onko terveellisesti syöminen mielestäsi kallista? Paljonko sinulla menee ruokaan rahaa kuukausittain?

*****

*Hintaesimerkit edustavat asuinpaikkakuntani tarjontaa. Tiedostan, että eri paikkakunnilla ruoan hinta vaihtelee. Voi olla, että esimerkiksi hedelmiä ei myydä joka puolella Suomea yhtä edullisesti kuin täällä.

5 syytä vähentää lihan syöntiä

Lokakuu on tänäkin vuonna monelle lihaton. Tällaiset tempaukset ovat minusta oivallisia lisäämään tietoa kasviruoasta ja herättämään pohtimaan omia kulutus- ja ruokailutottumuksia. Harmittavan usein tempaukset jäävät vain muutaman viikon riuhtaisuksi, jonka jälkeen voi helpotuksesta huokaisten palata vanhoihin tapoihin. Lihan kulutuksen vähentämiseen pysyvästi on kuitenkin monta hyvää syytä, joita kannattaa itse kunkin punnita, vietti lihatonta lokakuuta tai ei.

Terveys

Liha sisältää runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja, kolesterolia sekä eläinproteiinia, jotka kaikki ovat haitaksi terveydellemme. Lihassa on myös konsentroituneena maaperän myrkkyjä sekä jäämiä lääkeaineista, joita tuotantoeläimille annetaan ruuassa tai ruiskeena. Lihankulutus on yhdistetty merkittävästi kohonneeseen riskiin sairastua mihin tahansa kansantautiin: ylipainoon, sydänsairauksiin, diabetekseen ja jopa syöpään (ks. esim Public Health Nutrition). Nämä kaikki ovat pitkälti elintavoilla eli pääasiassa ruokavaliolla estettäviä sairauksia. Millainen sitten on terveellinen ruokavalio? Kasvispainoitteinen, jossa lihaa käytetään vain vähän jos lainkaan.

Hyvä olo

Kasvikset ovat niin iloisen värisiä, ettei ole mikään yllätys, että ne myös tutkitusti vaikuttavat positiivisesti energiatasoon, mielialaan ja mielenterveyteen. Lääketieteen tohtori Michael Greger tiivistää alle kuuteen minuuttiin viime vuosien tutkimuslöydöt ruokavalion vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiin:

Hinta

Liha on kallista, kasvikset ovat halpoja. Muutamalla eurolla saa köntän jauhelihaa tai sitten kilotolkulla perunaa, pusseittain kuivapapuja, monta paketillista puurohiutaleita tai sylintäydeltä kauden hedelmiä. Kasviruoilla nälän saa kuriin huomattavasti edullisemmin kuin liharuoilla, ja kasvisten suojaravintoainepitoisuuskin on monipuolisempi kuin lihassa. Terveellinen syöminen ei siis todellakaan ole kallista! Epäterveellisesti syöminen se vasta kalliiksi tuleekin, sillä se johtaa ennen pitkää kaikenlaisiin sairauksiin, niin akuutteihin kuin kroonisiinkin, fyysisiin sekä psyykkisiin.

Ekologisuus

Lihan tuotantoprosessi on erittäin raskas ympäristölle. Lihateollisuus aiheuttaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin liikenne tai sähköntuotanto. Lisäksi lihateollisuuden takia sademetsiä kaadetaan koko ajan enemmän rehupeltojen tieltä. Yhden lihakilon tuottamiseen nimittäin tarvitaan kymmenen kiloa rehua. Ei ole mitään järkeä kierrättää muonaa toisen vatsan kautta, kun hävikkiprosentti on niin suuri. Ilman lisääntyvää lihan kulutusta olemassa olevat pellot riitttäisivät mainiosti jokaisen maapallon asukkaan ruokkimiseen (lue lisää: Ilmasto-opas). Paitsi globaalisti, lihateollisuus tuhoaa ympäristöä myös paikallisesti (Uusi Suomi).

Eettisyys

Minusta eläinten syöminen ei ole lähtökohtaisesti väärin. Esimerkiksi hirven metsästämisessä ruuaksi ei ole mielestäni mitään vikaa, vaikka itse en siihen pystyisikään. Sen sijaan tapa, jolla tehokasvatamme eläimiä, on eettisesti arveluttava. Moderni maatila ei ole kuin Mummo Ankan herttainen pikku farmi, jossa kotieläimet ovat kuin perheenjäseniä. Eläimet ovat lihateollisuudelle pelkkää tuotantotavaraa. Me kuluttajat olemme etääntyneet ruuantuotannon todellisuudesta. Eläinten tappaminen on ulkoistettu lihantuottajille, eikä siististi kelmuun kääritty, verestä, jänteistä ja luista putsattu jauheliha kerro mitään eläimen matkasta rakolattiakarsinasta lautaselle. Jokaisen lihaa syövän pitäisi tutustua lihan tuotantoprosessiin, tiedostaa sen ongelmat ja miettiä omaa osuuttaan tässä järjestelmässä.

*****

Minusta kaikkien maailman ihmisten ei tarvitse ryhtyä vegaaneiksi tai edes kasvissyöjiksi. Lihan kulutuksen on kuitenkin käännyttävä laskuun. Aikaisemmin lihaa on pidetty ylellisyystuotteena, mutta nyttemmin länsimaissa eläintuotteet ovat arkipäiväistyneet, ja lihaton ateria on kummallinen poikkeus ruokatottumuksissamme. Nykyisen lihankulutuksen seuraukset ovat mittavat. Ne ulottuvat eläinoikeuskysymyksistä globaaliin ihmisoikeus- ja ympäristöpolitiikan kautta omiin napoihimme. Siinä on jo monta syytä elää, jos ei lihatonta, niin ainakin vähälihaista elämää vuoden jokaisena kuukautena.

Vietätkö sinä lihatonta tai vähälihaista lokakuuta?