Viime kuukausien hankintoja

Vuoden isoin projekti eli keittiöremontti on nyt valmis, ja siihen kului rapiat 12 000 euroa. Viimeistä laskua odotan vielä, joten 13 000 saattaa hyvinkin mennä rikki. Teen ehkä tarkemman erittelyn keittiöremontin hankinnoista ja kuluista myöhemmin.

Koska remontti on syönyt niin paljon aikaa, rahaa ja energiaa, henkilökohtainen tuhlailu on jäänyt melko vähälle (tai niin luulin – nyt kun listaa katsoo, onhan sitä kaikenlaista taas tullut osteltua). Olen yrittänyt vuoden mittaan pitää vähän kirjaa tavarahankinnoista, mutta en ole ihan varma, olenko muistanut merkitä kaiken ylös. Tässä nyt ainakin suurin osa ostoksista:

Hankinta	Hinta
Kattokruunu (käytetty)	80 e
Puinen kenkäteline (käytetty)	10 e
Lukulasit	79 e
Viskoosipusero (käytetty)	16 e
Terveysteknologiaa	149,5 e
Lippis	5,99 e
Suihkuverho, -tanko ja kiinnitystarv.	60,05 e
Kiipeilyhousut	52,50 e
Varmistuslasit (puoliksi)	35 e
Taulu	40 e
Mokkasiinit	103 e
Matematiikan kirja (käytetty)	8,90 e
Jumppakuminauha	5,90 e

Kursiivilla merkityt on käyty läpi edellisessä raportissa. Vuoden alusta hankinnat yhteensä 645,84.

Hankinnoista ainoastaan lippis ja suihkuverho tankoineen ovat tulleet välttämättömään tarpeeseen. Lippiksen ostin kiireessä, kun piti aurinkoista huvipuistopäivää varten saada päähine. Pikamuotiketjusta tehty ostos ei varmastikaan ollut eettisin mahdollinen, mutta lakki sai kesällä paljon käyttöä. Muut pukeutumishankinnat eivät olleet välttämättömiä, mutta viskoosipusero oli hieno, vähän siistimpi lisäys vaatekaappiin. Ostin lisäksi toiset samanlaiset paljasjalkamokkasiinit (eri värissä) kuin vuosi sitten vähän niin kuin vaihteluksi ja kun halv(emm)alla sai. Vaikka vaateostolakko näiden takia rikkoutuikin, olen kuitenkin aika tyytyväinen, että en ole tämän enempää keksinyt ostettavaa.

Kiipeilyyn liittyvät tarvikkeet ovat lisänneet kiipeilymukavuutta; erityisesti varmistuslasit ovat kohentaneet ergonomiaa, kun ei tarvitse niska vääränä katsella kattoon. Lisäksi kunnolliset housut suojaavat polvia kolhuilta paremmin kuin ohuet leggingsit, joilla olen ennestään kiivennyt. Kiipeilykenkien pohjaamiseen kului 50 e, mutta pohjaus pidensi jo olemassaolevien tossujen käyttöikää, enkä lue sitä tavarahankintoihin. Kotijumppavälineistöä täydensin vastuskuminauhalenkillä, joka on erittäin hyödyllinen. Haluan vielä toisen tällaisen pykälää pienemmällä vastuksella.

Viron-matkalta eräästä galleriasta tarttui mukaan ihastuttava grafiikkavedos kehyksineen. Puntaroin hankintaa parin päivän ajan ennen ostopäätöstä, ja olen tyytyväinen valintaan: pieni taulu sopii kotiimme erinomaisesti. Matematiikan kirja taas piti hankkia, kun alkoi tehdä mieli kerrata lukion pitkää matikkaa ihan vain huvikseen. Olin luokiossa tosi hyvä matikassa, ja kirjoitin siitä laudaturin – sääli, että nämä taidot ovat unohtuneet, mutta äkkiäkös ne palaavat. Tuntui hassulta ostaa sama kirja, jonka on kerran jo myynyt pois, mutta toisaalta: kukapa olisi arvannut, että 10 vuoden tauon jälkeen haluan taas ratkoa toisen asteen yhtälöitä?

Suurimman osan ostoksista tein kesäkuukausina. Huomaan vuoden kierrossa toistuvan trendin: kesällä käytän paljon enemmän rahaa kuin talvella, ja lämpiminä kuukausina hankin yleensä myös eniten uusia tavaroita. Jostain syystä loppukesästä tekee mieli hankkia kaikenlaista. Johtuukohan tämä osittain siitä, että kesällä on kaikkiaan enemmän energiaa, ja näin ollen jaksaa myös miettiä ja toteuttaa kaikkia hankintoja enemmän.

Tällaisia pienhankintoja nyt siis tähän asti. Yritän pitää kulutuksen maltillisena loppuvuoden, mutta joitakin hankintatoiveita ja -tarpeita on listalle taas kertynyt. Tasan 10 vuotta palvellut tietokone pitää varmaankin lähiaikoina päivittää uuteen, ja harkitsen myös uuden sohvan hankkimista. Nämä isommat ostokset eivät varmaankaan ehdi kuitenkaan realisoitua vielä tämän vuoden aikana.

Advertisement

Tammikuun 2018 vaatemenot

On vihdoin aika käydä viime kuun vaatemenot läpi. Tammikuussa vaatteisiin liittyviä menoja oli yhteensä 236 euron edestä. Jaiks! Vuoden ensimmäisen kuukauden jälkeen melkein puolet koko vuodelle varatusta 500 euron budjetista on käytetty. Mihin raha oikein hujahti?

179,00 Talvikengät
18,00 Kengänhuoltotarvikkeita
30,00 10 paria merinovillasukkia (70% merinovilla, 30% polyamidi)
9,00 Hienopesuaine silkille ja villalle (hajusteeton)

Yhteensä: 236,00 euroa
Jäljellä: 264,00 euroa

Kootut selitykset

Talvikengät oli pitkään harkittu ostos. Minulta puuttuivat sellaiset talvikengät, joilla on hyvä kävellä usean kilometrin matkoja. Vaikka pyöräilen valtaosan matkoistani myös talvisin, välillä tekee mieli myös kävellä joko hyödyksi tai huvikseen. Sovitin haluamiani kenkiä kaupassa, mutta tilasin ne netistä huomattavasti halvemmalla. Uudet kengät ovat olleet päivittäisessä käytössä heti saavuttuaan, ja olen erittäin tyytyväinen hankintaan. Jalat pysyvät lämpiminä pakkasella, kuivina loskalla ja kivuttomina pitkilläkin kävelyreissuilla. Hankin lisäksi asianmukaiset hoitoaineet ja -välineet mokkanahan hyvänä pitämiseen.

Sukkavarastoni oli jo pahasti vanhentunut ja puhkikulunut. Ostin tarjouksesta ison nipun merinovillasukkia vakuututtuani muiden kokemuksista siitä, että merinovilla on paras sukkamateriaali. Se imee kosteutta ja pitää lämpöä paljon paremmin kuin puuvilla. Väittävät, että samoja sukkia voi käyttää monta viikkoa putkeen ilman, että ne alkavat haista. Itse olen käyttänyt noin viikon verran samoja sukkia ennen pyykkikoriin heittämistä, ja voin vakuuttaa, että totta se on: sukat tuoksuvat ihan yhtä puhtailta sunnuntai-iltana kuin miltä ne tuoksuivat maanantaiaamunakin. Sukat ovat miellyttävät jalassa ja todellakin pitävät varpaat lämpiminä pakkasellakin, etenkin, jos niitä pukee kahdet päällekkäin. Huono puoli ohuissa merinovillasukissa on se, että ne nukkaantuvat välittömästi, kun ne ottaa käyttöön ja varsinkin kun niitä pesee. Sukkien kaveriksi hankin herkille luonnonkuiduille tarkoitetun hoitavan pesuaineen, joka minulta ennestään puuttui. Toivottavasti sen ansiosta muutkin villavaatteeni pysyvät paremmassa kunnossa pidempään.

—

Vaikka vaatebudjetista kului leijonanosa jo heti vuoden alussa, en ole huolissani rahamäärän riittämisestä loppuvuodeksi. Vuoden isoin hankinta (kengät) on nimittäin jo tehty. Kevään aikana tulee ajankohtaiseksi hankkia uudet farkut, joihin käyttänen n. 100 euroa. Muita kalliita ostoksia ei olekaan juuri nyt tiedossa. Sen sijaan silmäilen aina välillä nettikirppisten ja fyysisten kirpputorien tarjontaa ei-kiireellisten vaatetarpeideni täyttämiseksi.

Paras lahja olisi ei lahjaa ollenkaan

Viikon kuluttua on taas joulu, tuo suuri väkisinlahjomisen juhla. Minä en juurikaan pidä joulusta monestakaan syystä, mutta lahjakulttuuri taitaa olla syistä suurin. Sekä lahjojen hankkiminen että niiden saaminen ahdistaa minua. Hankkimisen olen onnistunut aika hyvin välttämään sopimalla esimerkiksi parisuhteessa, että lahjoja ei vaihdeta. Saamisen välttäminen onkin vaikeampaa, kun lähipiirissä on ihmisiä, jotka pyynnöistä huolimatta haluavat hankkia edes jotain pientä lahjaksi.

Lahjojen antamisesta nauttivien voi olla vaikea ymmärtää, että joillekin meistä lahjojen saaminen on todella vastenmielistä. Lahjan antaminen on kuitenkin ilmeisesti pyhä asia, ja moni lahjoja loukkaantuu, jos lahjan antamista yritetään kieltää. Onhan heillä oikeus antaa, kun siitä kerran tulee heille niin hyvä mieli. Saajan mielipahaa ei tässä yhtälössä oteta ollenkaan huomioon. Saajan pitäisi tuntea vain ja ainoastaan kiitollisuutta, iloa ja kaikkia muita ihania tunteita, kun hän saa lahjan vasten tahtoaan. Mikä siinä lahjan saamisessa edes on niin vastenmielistä?

Lahja-ahdistukseni juuret lienevät maailmantuskassa, jota olen potenut hyvin nuoresta lähtien. Inhoan turhaa kuluttamista ja materialismia. Ne sotivat arvojani ja maailmankuvaani vastaan. Olen itse hyvin tarkka siitä, mitä ostan, ja ylipäätään ostan vain vähän tavaraa. Kun joku hankkii minulle lahjan, ostopäätökset tehdään heppoisemmin perustein, eikä antaja varmastikaan puntaroi oikeaa valintaa yhtä huolellisesti kuin minä. Minun nimissäni tehdään ostopäätöksiä, joita itse en todennäköisesti tekisi. Olen havainnut, että usein he, jotka erityisesti tykkäävät antaa lahjoja, ovat samalla niitä, jotka tykkäävät kovasti shoppailla muutenkin. En minä halua, että kukaan lisää shoppailuaan sillä verukkeella, että saa antaa minulle lahjan!

Joskus lahjat saattavat olla periaatteessa käyttökelpoisia ja järkeviäkin ostoksia, mutta ne eivät välttämättä ole oman makuni mukaisia. Kukaan muu ihminen ei tunne minua niin hyvin, että tietäisi täsmälleen, mikä minua miellyttää. Itse taas en ostaisi mitään, mikä on vähän sinne päin, vaan haluan, että kaikki ostamani asiat ovat juuri sitä, mitä tarvitsen ja haluan ja mistä pidän. Haluan itse päättää, mitä kotiini päätyy, enkä tosiaankaan halua säilöä mitään turhaa.

Pahinta on, jos ja kun minulta ei kysytä, mitä haluaisin tai tarvitsisin. Todennäköisyys turhan tai muuten epämieluisan lahjan saamiseen on tällöin valtavan suuri. Moni lahjan antaja on sitä mieltä, että on ihan tylsää, jos saaja tietää etukäteen, mitä lahjaksi on tulossa. Lahjanhan pitäisi olla yllätys! No, arvatkaapa mitä: minä inhoan yllätyksiä! Minusta on oikeasti ahdistavaa, että joudun jännittämään, mitä tällä kertaa paketista paljastuu. Tämä liittyy osin siihen, että pelkään tuottavani antajalle pettymyksen, jos en pidäkään lahjasta.

Jos käy niin, että en pidä lahjasta, en tiedä, miten reagoida. Joskus yritän esittää ilahtunutta, mutta olen valitettavasti tosi huono esittämään. Reaktioni saattaa olla ihan yliampuva. Saatan alkaa kiitellä vuolaasti tai ylistää lahjaa tai muuta vastaavaa, minkä seurauksena antaja joko ihmettelee outoa käytöstäni tai luulee että oikeasti haluankin lahjoja ja innostuu entisestään niitä hankkimaan. Jos taas yritän olla neutraali tai en reagoi mitenkään, pelkään vaikuttavani epäkiitolliselta ja töykeältä. Joka tapauksessa lahjansaantitilanne on minusta aina hyvin vaivaannuttava. En oikeastaan koskaan ole tuntenut iloa saamistani hyvistäkään lahjoista. Positiivisin tunne, jota koen lahjan avatessani, on helpotus. Helpotus siitä, jos lahja ei ole mennyt pahasti vikaan.

Kaiken lisäksi lahjoissa menee usein rahaa hukkaan. Lahjoja ostaessa ei yleensä kauheasti pihistellä. Ostetaan vähän hienompia juttuja kuin mitä normaalisti itselle ostettaisiin tai jotain sellaista, mitä tavallisesti ei ostettaisi ollenkaan. Vähän ylellisyyttä lahjan saajalle. Jotkut tykkäävät saada sellaista, mitä itse ei tulisi ostettua. Minä en pääsääntöisesti tykkää. Minusta raha kannattaisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti, mikä harvoin toteutuu lahjoissa. Itse asiassa hyödykkeen arvo voi tippua jopa kolmanneksen, kun se annetaan lahjaksi (Waldfogel, 1993). Laskelma perustuu siihen, että saaja arvioi lahjaan käytetyn rahasumman yleensä pienemmäksi kuin mikä se todellisuudessa on ollut.

Lahjakulttuuriin liittyy myös vahvasti vastavuoroisuus (Mayet & Pine, 2010). Vaikka kuinka antaja vakuuttaisi, että vastalahjaa ei tarvitse antaa, saajalle jää tunne velvollisuudesta antaa vastalahja. Minä ainakin tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, jos saan lahjan eikä minulla ole antaa vastalahjaa. Koska koen lahjojen hankkimisen valtavan stressaavaksi, priorisoin mielenterveyteni ja teen läheisilleni tiettäväksi, että en hanki heille lahjoja, ja toivon syvästi, etteivät hekään hankkisi minulle.

Julkaisen tämän kirjoituksen niin lähellä joulua, että se tuskin vaikuttaa enää kenenkään tämänvuotisiin lahjakuvioihin. Ehkä joku toinen lahjoja karsastava saa tästä kuitenkin hiukan vertaistukea ja  mahdollisesti perusteluideoita ensi vuoden lahjattomuusneuvotteluille. Tai kenties joku väkisinlahjoittajaksi itsensä tunnistava tuntee piston sydämessään ja antaa ensi vuonna lahjakammoiselle parhaan mahdollisen lahjan: ei lahjaa ollenkaan.

Onko teidän lukijoiden joukossa muita lahjoista ahdistuvia tai muuten vain niitä inhoavia?

Luettavaa:

Furnham, A. (2014). The psychology of Christmas gift giving.

Mayet, C. & Pine, K. J. (2010). The psychology of gift exchange.

Waldfogel, J. (1993). The deadweight loss of Christmas

Vuosi 2016 vaatteina

En ollut asettanut itselleni vuoden vaatebudjettia, koska rahankäyttöni on hyvällä tolalla ja toisaalta uskallan ostaa tarvittaessa myös kallista, vaikka harkitsenkin isoja ostoksia  pitkään. Käytin vuoden aikana noin 260 euroa (minulle) uusiin vaatteisiin (lisäksi huoltokustannukset noin 60 euroa), mikä kuulostaa omiin korviini aivan odotettavissa olleelta, kohtuulliselta summalta. Yhteensä hankin tai sain 11 kpl vaatteita ja kenkiä. Suurin osa hankinnoista tuli välittömään tarpeeseen, mutta mukaan mahtui myös joitain huteja ja joitain turhuuksia.

Alkuvuonna postiluukusta kolahtivat uudet mittatilauskenkäni, jotka otin käyttöön keväällä lumien sulettua. Nämä kengät olin tosin maksanut jo edeltävänä syksynä, joten ne eivät näy kustannuksena vuoden 2016 kirjanpidossa.

Vuoden ensimmäisen varsinaisen vaateostokseni tein vasta kesäkuussa, kun hankin pitkään etsimäni yksinkertaisen mustan mekon. Mekko on kotimaisen valmistajan teollisuuden ylijäämäkankaasta ompelema. Malli on aika lailla sellainen kuin olin mielessäni visioinutkin (muuten rento/löysä, mutta kuminauha kuroo vyötärön esiin, ja kaiken kukkuraksi mekossa on taskut, jotka ovat todella kätevät). Parasta on, että mekossa ei ole polyesteriä vaan materiaali on 50% puuvillaa, 50% modaalia. Kustannus: 134,00.

Kesällä ostin kiireessä kevyesti käytetyt kesäkengät loppuunkäytettyjen balleriinojeni tilalle. Ostos ei ollut aivan nappi: ensin oikeankokoisilta tuntuneet keinonahkatossut osoittautuivat käytössä hiukan nafteiksi, hiertäviksi ja hiostaviksi (mitä toisaalta muovikengiltä voi odottaakaan). Malli on kuitenkin kiva, ja sainpahan nyt ostettua hiukan lisäaikaa kunnollisten kesäkenkien löytämiseen. Kustannus: 4,00.

Käytettynä ostin myös harmaanvihertävän perustopin aluspaitakäyttöön. Materiaali 95 % puuvilla, 5% elastaani. Kustannus: 2,95.

Syksyllä ostin upouudet, Tunisiassa vastuullisesti valmistetuiksi väitetyt mustat farkut. Materiaali 97,8% luomupuuvilla, 2,2% elastaani. Minulla on kahdet toiset housut, joilla pärjään hyvin arjessa, mutta kummatkaan niistä eivät ole enää riittävän siistit esiintymiskäyttöön. Aion käyttää uusia farkkujani säästellen ja aluksi ainoastaan siistiä pukeutumista edellyttävissä tilanteissa aiemmin visioimani housujen kiertosysteemin mukaisesti. Kustannus: 109,95.

Ilmaiseksi sain isoäidin vanhan retrovillapaidan sekä kolme huivia (materiaaleista ei varmuutta). Paidan väri puki minua niin hyvin, että otin sen vastaan, vaikka en olisi välttämättä tarvinnut. Olen käyttänytkin paitaa aika paljon, joten se saa pysyä vaatekaapissani. Huivitkin olivat passeleita värien puolesta, mutta olen toistaiseksi käyttänyt niistä vain yhtä. Kustannus: 0,00.

Minulla on ollut viime aikoina sellainen olo, että haluaisin alkaa pukeutua hiukan aikuisemmin. En aio tehdä mitään yhtäkkistä vaatekaapin täysmuutosta, mutta vähitellen voisin lisätä villapaitoja siistimpien vaatteiden osuutta pukeutumisessani. Nämä pohdinnat johtivat vuoden lopulla kahteen heräteostokseen, molemmat käytettyjen vaatteiden markkinoilta. Ensimmäinen on hillitty, jopa juhlava vihreä paitapusero, materiaalina 100% cupro (en ollut ennen kuullutkaan tästä selluloosapohjaisesta muuntokuidusta). Toinen on niinikään paitapusero, joskin kuosiltaan hiukan villimpi ja malliltaan arkisempi, materiaalina 100% viskoosi. Molemmille on ollut jo käyttöä ja uskon, että on jatkossakin. Itse asiassa luulen, että paitapuseroista tulee minun juttuni. Kustannus: 10,20.

***

Muuton yhteydessä vein muutaman vähällä käytöllä olevan ok-kuntoisen vaatteen keräykseen. Tunsin siitä huonoa omatuntoa, koska tiedän, että käytetyistä vaatteista on valtavasti ylitarjontaa, ja päätin, että jatkossa käytän kaikki vaatteeni loppuun asti, mikäli se suinkin on mahdollista. Tämä edellyttää ensinnäkin harkittuja ostoja, jotta vaatteet miellyttävät vielä muutaman vuoden kuluttuakin ja toiseksi riittävän suppeaa vaatevarastoa, jotta valtaosa vaatteista on niin tiheään käytössä, että ne ehtivät kulua loppuun, ennen kuin mieltymykset, muoti tai koko muuttuvat.

Ja kyllähän ne vaatteet kuluvat, kun niitä käyttää. Heitin tänä vuonna pois ainakin muutamat rei’ille käytetyt alushousut ja sukat, yhdet pilalle venahtaneet, kohta kymmenen vuotta vanhat bikinit, reikiintyneen, n. 15 vuotta vanhan yöpaidan sekä pari venahtanutta ja reikiintynyttä alustoppia (yöpaita ja topit toimivat rätteinä ennen kuin päätyivät roskiin) sekä kahdet puhkikäytetyt kengät. Polvista hapertuneista, hyvin palvelleista ja moneen kertaan korjatuista lempifarkuistani leikkasin shortsit, joiden uskoisin kestävän vielä pari seuraavaa kesää.

Vuonna 2017 en näillä näkymin tarvitse paljonkaan täydennystä vaatekaappiini. Jos jotain, joudun ostamaan uusia alushousuja, sukkia, pitkiksiä ja toppeja. Mahdollisesti uudet (hyvät!) kesäkengät, jos löydän sellaiset. Jos kohdalle osuu juuri oikeanlainen viininpunainen paitapusero, ostan senkin. Oletan, että rahaa vaatteisiin kuluu vähemmän kuin viime vuonna, mutta en tälläkään kertaa määritä tarkkaa budjettia vaatteille. Toisin kuin moni muu yksinkertaistaja, en aio myöskään pitää sen kummempaa ostolakkoa kuin aiemminkaan. Ostan, kun tarvitsen ja sopiva osuu kohdalle. Sen sijaan ilmaiseksi tarjolla olevien vaatteiden suhteen yritän olla tänä vuonna nipompi.

Laaditko sinä vuodeksi vaatebudjetin? Pidätkö kirjaa hankinnoistasi?

Dokumenttivinkki: The True Cost

On joitain elokuvia, jotka tuovat kiusallisen vaikuttavasti tietoisuuteen sen, mitä meiltä hyväosaisilta kovasti yritetään piilottaa. Elokuvia, jotka pakottavat hetken miettimään, miten epäoikeudenmukainen ja hierarkkinen globaali yhteiskuntamme onkaan. Elokuvia, jotka jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi katsoa, jotta suunta voitaisiin kääntää.

The True Cost (2015) on yksi näistä elokuvista. Puolitoistatuntinen dokumentti näyttää, mitä halvan pikamuodin takana todella piilee, kuka hetken trendikkäät asumme ompelee ja ketkä joutuvat suoraan ja välillisesti kärsimään tekstiiliteollisuuden sosiaalisesta ja ekologisesta kuormasta. Kaikki se kurjuus on siivottu pois silmistämme, jotta syyllisyydentunne ja empatia eivät hälventäisi markkinataloutta pyörittäviä ostohalujamme.

Vaikka elokuva on aiheeltaan raskas ja saa varmasti pumpuli(tai polyester)pilvillä kävelevän länsimaalaisen pahoittamaan mielensä, antaa se myös toivoa paremmasta. Elokuvassa huomautetaan monta kertaa, että halpa ja eettisesti arveluttava pikamuoti on vallannut markkinat vain parissakymmenessä vuodessa. Tämänhetkinen tilanne ei siis voi olla ikuinen ja muuttumaton totuus, vaan se on vain yksi (häpeällinen) vaihe ihmiskunnan historiassa. Seuraava askel on meidän. Kun vaadimme yrityksiltä läpinäkyvyyttä ja sitoutumista ihmisoikeuksiin, näytämme niille, että eettiselle muodille on kysyntää. Kun muutamme ostokäyttäytymistämme, muutamme maailmaa.

Siispä ennen kuin ostat yhtään uutta vaatetta, kenkää tai asustetta, katso The True Cost. Elokuvan omilla nettisivuilla kerrotaan, mistä sen voi katsoa laillisesti.

Oletko sinä huolissasi ostostesi eettisistä ja ekologisista vaikutuksista? Suositko eettistä muotia?