Paras lahja olisi ei lahjaa ollenkaan

Viikon kuluttua on taas joulu, tuo suuri väkisinlahjomisen juhla. Minä en juurikaan pidä joulusta monestakaan syystä, mutta lahjakulttuuri taitaa olla syistä suurin. Sekä lahjojen hankkiminen että niiden saaminen ahdistaa minua. Hankkimisen olen onnistunut aika hyvin välttämään sopimalla esimerkiksi parisuhteessa, että lahjoja ei vaihdeta. Saamisen välttäminen onkin vaikeampaa, kun lähipiirissä on ihmisiä, jotka pyynnöistä huolimatta haluavat hankkia edes jotain pientä lahjaksi.

Lahjojen antamisesta nauttivien voi olla vaikea ymmärtää, että joillekin meistä lahjojen saaminen on todella vastenmielistä. Lahjan antaminen on kuitenkin ilmeisesti pyhä asia, ja moni lahjoja loukkaantuu, jos lahjan antamista yritetään kieltää. Onhan heillä oikeus antaa, kun siitä kerran tulee heille niin hyvä mieli. Saajan mielipahaa ei tässä yhtälössä oteta ollenkaan huomioon. Saajan pitäisi tuntea vain ja ainoastaan kiitollisuutta, iloa ja kaikkia muita ihania tunteita, kun hän saa lahjan vasten tahtoaan. Mikä siinä lahjan saamisessa edes on niin vastenmielistä?

Lahja-ahdistukseni juuret lienevät maailmantuskassa, jota olen potenut hyvin nuoresta lähtien. Inhoan turhaa kuluttamista ja materialismia. Ne sotivat arvojani ja maailmankuvaani vastaan. Olen itse hyvin tarkka siitä, mitä ostan, ja ylipäätään ostan vain vähän tavaraa. Kun joku hankkii minulle lahjan, ostopäätökset tehdään heppoisemmin perustein, eikä antaja varmastikaan puntaroi oikeaa valintaa yhtä huolellisesti kuin minä. Minun nimissäni tehdään ostopäätöksiä, joita itse en todennäköisesti tekisi. Olen havainnut, että usein he, jotka erityisesti tykkäävät antaa lahjoja, ovat samalla niitä, jotka tykkäävät kovasti shoppailla muutenkin. En minä halua, että kukaan lisää shoppailuaan sillä verukkeella, että saa antaa minulle lahjan!

Joskus lahjat saattavat olla periaatteessa käyttökelpoisia ja järkeviäkin ostoksia, mutta ne eivät välttämättä ole oman makuni mukaisia. Kukaan muu ihminen ei tunne minua niin hyvin, että tietäisi täsmälleen, mikä minua miellyttää. Itse taas en ostaisi mitään, mikä on vähän sinne päin, vaan haluan, että kaikki ostamani asiat ovat juuri sitä, mitä tarvitsen ja haluan ja mistä pidän. Haluan itse päättää, mitä kotiini päätyy, enkä tosiaankaan halua säilöä mitään turhaa.

Pahinta on, jos ja kun minulta ei kysytä, mitä haluaisin tai tarvitsisin. Todennäköisyys turhan tai muuten epämieluisan lahjan saamiseen on tällöin valtavan suuri. Moni lahjan antaja on sitä mieltä, että on ihan tylsää, jos saaja tietää etukäteen, mitä lahjaksi on tulossa. Lahjanhan pitäisi olla yllätys! No, arvatkaapa mitä: minä inhoan yllätyksiä! Minusta on oikeasti ahdistavaa, että joudun jännittämään, mitä tällä kertaa paketista paljastuu. Tämä liittyy osin siihen, että pelkään tuottavani antajalle pettymyksen, jos en pidäkään lahjasta.

Jos käy niin, että en pidä lahjasta, en tiedä, miten reagoida. Joskus yritän esittää ilahtunutta, mutta olen valitettavasti tosi huono esittämään. Reaktioni saattaa olla ihan yliampuva. Saatan alkaa kiitellä vuolaasti tai ylistää lahjaa tai muuta vastaavaa, minkä seurauksena antaja joko ihmettelee outoa käytöstäni tai luulee että oikeasti haluankin lahjoja ja innostuu entisestään niitä hankkimaan. Jos taas yritän olla neutraali tai en reagoi mitenkään, pelkään vaikuttavani epäkiitolliselta ja töykeältä. Joka tapauksessa lahjansaantitilanne on minusta aina hyvin vaivaannuttava. En oikeastaan koskaan ole tuntenut iloa saamistani hyvistäkään lahjoista. Positiivisin tunne, jota koen lahjan avatessani, on helpotus. Helpotus siitä, jos lahja ei ole mennyt pahasti vikaan.

Kaiken lisäksi lahjoissa menee usein rahaa hukkaan. Lahjoja ostaessa ei yleensä kauheasti pihistellä. Ostetaan vähän hienompia juttuja kuin mitä normaalisti itselle ostettaisiin tai jotain sellaista, mitä tavallisesti ei ostettaisi ollenkaan. Vähän ylellisyyttä lahjan saajalle. Jotkut tykkäävät saada sellaista, mitä itse ei tulisi ostettua. Minä en pääsääntöisesti tykkää. Minusta raha kannattaisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti, mikä harvoin toteutuu lahjoissa. Itse asiassa hyödykkeen arvo voi tippua jopa kolmanneksen, kun se annetaan lahjaksi (Waldfogel, 1993). Laskelma perustuu siihen, että saaja arvioi lahjaan käytetyn rahasumman yleensä pienemmäksi kuin mikä se todellisuudessa on ollut.

Lahjakulttuuriin liittyy myös vahvasti vastavuoroisuus (Mayet & Pine, 2010). Vaikka kuinka antaja vakuuttaisi, että vastalahjaa ei tarvitse antaa, saajalle jää tunne velvollisuudesta antaa vastalahja. Minä ainakin tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, jos saan lahjan eikä minulla ole antaa vastalahjaa. Koska koen lahjojen hankkimisen valtavan stressaavaksi, priorisoin mielenterveyteni ja teen läheisilleni tiettäväksi, että en hanki heille lahjoja, ja toivon syvästi, etteivät hekään hankkisi minulle.

Julkaisen tämän kirjoituksen niin lähellä joulua, että se tuskin vaikuttaa enää kenenkään tämänvuotisiin lahjakuvioihin. Ehkä joku toinen lahjoja karsastava saa tästä kuitenkin hiukan vertaistukea ja  mahdollisesti perusteluideoita ensi vuoden lahjattomuusneuvotteluille. Tai kenties joku väkisinlahjoittajaksi itsensä tunnistava tuntee piston sydämessään ja antaa ensi vuonna lahjakammoiselle parhaan mahdollisen lahjan: ei lahjaa ollenkaan.

Onko teidän lukijoiden joukossa muita lahjoista ahdistuvia tai muuten vain niitä inhoavia?

Luettavaa:

Furnham, A. (2014). The psychology of Christmas gift giving.

Mayet, C. & Pine, K. J. (2010). The psychology of gift exchange.

Waldfogel, J. (1993). The deadweight loss of Christmas

Mainokset

Vuosi 2016 vaatteina

En ollut asettanut itselleni vuoden vaatebudjettia, koska rahankäyttöni on hyvällä tolalla ja toisaalta uskallan ostaa tarvittaessa myös kallista, vaikka harkitsenkin isoja ostoksia  pitkään. Käytin vuoden aikana noin 260 euroa (minulle) uusiin vaatteisiin (lisäksi huoltokustannukset noin 60 euroa), mikä kuulostaa omiin korviini aivan odotettavissa olleelta, kohtuulliselta summalta. Yhteensä hankin tai sain 11 kpl vaatteita ja kenkiä. Suurin osa hankinnoista tuli välittömään tarpeeseen, mutta mukaan mahtui myös joitain huteja ja joitain turhuuksia.

Alkuvuonna postiluukusta kolahtivat uudet mittatilauskenkäni, jotka otin käyttöön keväällä lumien sulettua. Nämä kengät olin tosin maksanut jo edeltävänä syksynä, joten ne eivät näy kustannuksena vuoden 2016 kirjanpidossa.

Vuoden ensimmäisen varsinaisen vaateostokseni tein vasta kesäkuussa, kun hankin pitkään etsimäni yksinkertaisen mustan mekon. Mekko on kotimaisen valmistajan teollisuuden ylijäämäkankaasta ompelema. Malli on aika lailla sellainen kuin olin mielessäni visioinutkin (muuten rento/löysä, mutta kuminauha kuroo vyötärön esiin, ja kaiken kukkuraksi mekossa on taskut, jotka ovat todella kätevät). Parasta on, että mekossa ei ole polyesteriä vaan materiaali on 50% puuvillaa, 50% modaalia. Kustannus: 134,00.

Kesällä ostin kiireessä kevyesti käytetyt kesäkengät loppuunkäytettyjen balleriinojeni tilalle. Ostos ei ollut aivan nappi: ensin oikeankokoisilta tuntuneet keinonahkatossut osoittautuivat käytössä hiukan nafteiksi, hiertäviksi ja hiostaviksi (mitä toisaalta muovikengiltä voi odottaakaan). Malli on kuitenkin kiva, ja sainpahan nyt ostettua hiukan lisäaikaa kunnollisten kesäkenkien löytämiseen. Kustannus: 4,00.

Käytettynä ostin myös harmaanvihertävän perustopin aluspaitakäyttöön. Materiaali 95 % puuvilla, 5% elastaani. Kustannus: 2,95.

Syksyllä ostin upouudet, Tunisiassa vastuullisesti valmistetuiksi väitetyt mustat farkut. Materiaali 97,8% luomupuuvilla, 2,2% elastaani. Minulla on kahdet toiset housut, joilla pärjään hyvin arjessa, mutta kummatkaan niistä eivät ole enää riittävän siistit esiintymiskäyttöön. Aion käyttää uusia farkkujani säästellen ja aluksi ainoastaan siistiä pukeutumista edellyttävissä tilanteissa aiemmin visioimani housujen kiertosysteemin mukaisesti. Kustannus: 109,95.

Ilmaiseksi sain isoäidin vanhan retrovillapaidan sekä kolme huivia (materiaaleista ei varmuutta). Paidan väri puki minua niin hyvin, että otin sen vastaan, vaikka en olisi välttämättä tarvinnut. Olen käyttänytkin paitaa aika paljon, joten se saa pysyä vaatekaapissani. Huivitkin olivat passeleita värien puolesta, mutta olen toistaiseksi käyttänyt niistä vain yhtä. Kustannus: 0,00.

Minulla on ollut viime aikoina sellainen olo, että haluaisin alkaa pukeutua hiukan aikuisemmin. En aio tehdä mitään yhtäkkistä vaatekaapin täysmuutosta, mutta vähitellen voisin lisätä villapaitoja siistimpien vaatteiden osuutta pukeutumisessani. Nämä pohdinnat johtivat vuoden lopulla kahteen heräteostokseen, molemmat käytettyjen vaatteiden markkinoilta. Ensimmäinen on hillitty, jopa juhlava vihreä paitapusero, materiaalina 100% cupro (en ollut ennen kuullutkaan tästä selluloosapohjaisesta muuntokuidusta). Toinen on niinikään paitapusero, joskin kuosiltaan hiukan villimpi ja malliltaan arkisempi, materiaalina 100% viskoosi. Molemmille on ollut jo käyttöä ja uskon, että on jatkossakin. Itse asiassa luulen, että paitapuseroista tulee minun juttuni. Kustannus: 10,20.

***

Muuton yhteydessä vein muutaman vähällä käytöllä olevan ok-kuntoisen vaatteen keräykseen. Tunsin siitä huonoa omatuntoa, koska tiedän, että käytetyistä vaatteista on valtavasti ylitarjontaa, ja päätin, että jatkossa käytän kaikki vaatteeni loppuun asti, mikäli se suinkin on mahdollista. Tämä edellyttää ensinnäkin harkittuja ostoja, jotta vaatteet miellyttävät vielä muutaman vuoden kuluttuakin ja toiseksi riittävän suppeaa vaatevarastoa, jotta valtaosa vaatteista on niin tiheään käytössä, että ne ehtivät kulua loppuun, ennen kuin mieltymykset, muoti tai koko muuttuvat.

Ja kyllähän ne vaatteet kuluvat, kun niitä käyttää. Heitin tänä vuonna pois ainakin muutamat rei’ille käytetyt alushousut ja sukat, yhdet pilalle venahtaneet, kohta kymmenen vuotta vanhat bikinit, reikiintyneen, n. 15 vuotta vanhan yöpaidan sekä pari venahtanutta ja reikiintynyttä alustoppia (yöpaita ja topit toimivat rätteinä ennen kuin päätyivät roskiin) sekä kahdet puhkikäytetyt kengät. Polvista hapertuneista, hyvin palvelleista ja moneen kertaan korjatuista lempifarkuistani leikkasin shortsit, joiden uskoisin kestävän vielä pari seuraavaa kesää.

Vuonna 2017 en näillä näkymin tarvitse paljonkaan täydennystä vaatekaappiini. Jos jotain, joudun ostamaan uusia alushousuja, sukkia, pitkiksiä ja toppeja. Mahdollisesti uudet (hyvät!) kesäkengät, jos löydän sellaiset. Jos kohdalle osuu juuri oikeanlainen viininpunainen paitapusero, ostan senkin. Oletan, että rahaa vaatteisiin kuluu vähemmän kuin viime vuonna, mutta en tälläkään kertaa määritä tarkkaa budjettia vaatteille. Toisin kuin moni muu yksinkertaistaja, en aio myöskään pitää sen kummempaa ostolakkoa kuin aiemminkaan. Ostan, kun tarvitsen ja sopiva osuu kohdalle. Sen sijaan ilmaiseksi tarjolla olevien vaatteiden suhteen yritän olla tänä vuonna nipompi.

Laaditko sinä vuodeksi vaatebudjetin? Pidätkö kirjaa hankinnoistasi?

Dokumenttivinkki: The True Cost

On joitain elokuvia, jotka tuovat kiusallisen vaikuttavasti tietoisuuteen sen, mitä meiltä hyväosaisilta kovasti yritetään piilottaa. Elokuvia, jotka pakottavat hetken miettimään, miten epäoikeudenmukainen ja hierarkkinen globaali yhteiskuntamme onkaan. Elokuvia, jotka jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi katsoa, jotta suunta voitaisiin kääntää.

The True Cost (2015) on yksi näistä elokuvista. Puolitoistatuntinen dokumentti näyttää, mitä halvan pikamuodin takana todella piilee, kuka hetken trendikkäät asumme ompelee ja ketkä joutuvat suoraan ja välillisesti kärsimään tekstiiliteollisuuden sosiaalisesta ja ekologisesta kuormasta. Kaikki se kurjuus on siivottu pois silmistämme, jotta syyllisyydentunne ja empatia eivät hälventäisi markkinataloutta pyörittäviä ostohalujamme.

Vaikka elokuva on aiheeltaan raskas ja saa varmasti pumpuli(tai polyester)pilvillä kävelevän länsimaalaisen pahoittamaan mielensä, antaa se myös toivoa paremmasta. Elokuvassa huomautetaan monta kertaa, että halpa ja eettisesti arveluttava pikamuoti on vallannut markkinat vain parissakymmenessä vuodessa. Tämänhetkinen tilanne ei siis voi olla ikuinen ja muuttumaton totuus, vaan se on vain yksi (häpeällinen) vaihe ihmiskunnan historiassa. Seuraava askel on meidän. Kun vaadimme yrityksiltä läpinäkyvyyttä ja sitoutumista ihmisoikeuksiin, näytämme niille, että eettiselle muodille on kysyntää. Kun muutamme ostokäyttäytymistämme, muutamme maailmaa.

Siispä ennen kuin ostat yhtään uutta vaatetta, kenkää tai asustetta, katso The True Cost. Elokuvan omilla nettisivuilla kerrotaan, mistä sen voi katsoa laillisesti.

Oletko sinä huolissasi ostostesi eettisistä ja ekologisista vaikutuksista? Suositko eettistä muotia?

Seitsemän esinettä, joiden avulla säästän rahaa

Minimalismi on hyvä apukeino tulla toimeen pienillä tuloilla ja säästää rahaa isoja ja tärkeitä hankintoja varten. Paras tapahan säästää rahaa on yksinkertaisesti olla ostamatta. Muutamat poikkeukset vahvistavat tämän säännön. Minulla on koko joukko tavaroita, jotka eivät ole aivan välttämättömiä mutta jotka saavat pitää paikkansa kotonani, koska säästän niiden ansiosta rahaa.

1. Ompelukone
Vanhemmiltani saamani ompelukoneen avulla olen tehnyt vaikka mitä pieniä ja isoja käsityöprojekteja. Nykyään harrastan lähinnä korjausompelua. Olen säästänyt esimerkiksi monet farkut usealta roskistuomiolta surauttamalla niihin paikkoja. Olen myös kaventanut liian isoja vaatteita ja ommellut vanhoista lakanoista kestonenäliinoja.

2. Polkupyörän nastarenkaat
Polkupyörällä kulkeminen on paljon edullisempaa kuin autoilu tai busseilu. Nastarenkaiden ansiosta voin pyöräillä vuoden jokaisena päivänä, ja säästän talvikuukausina usean bussikortin latauksen verran rahaa. Uudet renkaat maksavat itsensä nopeasti takaisin.

3. Teesihti
Pussitee on älyttömän kallista, ja yksittäispakatuista pusseista tulee ihan turhaa jätettä. Lahjaksi saamani teesihdin ansiosta voin nautiskella halvemmasta irtoteestä ja yrttijuomista. En voi suositella kahviloissa käytettäviä pallomallisia sihtejä, koska pallon raosta pääsee helposti irtolehtiä teeveteen. Lisäksi pihtimallissa on niin monta liikkuvaa osaa, että se menee suhteellisen herkästi rikki. Mukin suuaukon varaan asetettava sihti taas pitää lehdet siellä missä pitääkin ja on yksinkertaisuudessaan käytännössä ikuinen.

4. Kuukautiskuppi
Olen käyttänyt kuukuppia 15-kesäisestä asti, enkä voisi kuvitellakaan palaavani siteisiin ja tamponeihin. Jos oletetaan, että kuukautiset tulevat kerran kuussa ja yhden vuodon aikana käyttäisi paketillisen tamponeja, kolmisenkymppiä maksava kuppi maksaa itsensä takaisin alle vuodessa. Kupin käyttöikä on vähintään viisi vuotta, joten säästö on merkittävä. Lisäksi kuukuppi on kuukautisvälineistä hygieenisin, ekologisin ja minun mielestäni mukavin ja huolettomin käyttää.

5. Keittiövaaka
Ostin muutamalla eurolla käytetyn keittiövaa’an, jotta voisin tehdä saippuaa kotona. Vaaka on saippuanvalmistuksessa aika lailla välttämätön väline, sillä lipeän ja rasvan määrä tulee mitata tarkasti. Itse tehty saippua on hirmuhalpaa; yhden öljypullon hinnalla saan valmistettua saippuat melkein koko vuodeksi. Vaa’asta on toki hyötyä myös ruuanlaitossa ja leivonnassa sekä riittävän ravinnonsaannin tarkkailussa.

6. Ladattavat paristot
Uudelleenladattavat paristot vähentävät osaltaan maailman jätekuormaa ja säästävät pitkällä aikavälillä rahaa verrattuna kertakäyttöisiin tovereihinsa. Akkuparistoissa kannattaa kiinnittää huomiota laatuun – halvalla tuskin saa kovin hyvää. Kalliimmissa ja laadukkaammissa akuissa varaus pysyy tasaisempana pidempään, heikkolaatuiset akut taas tyhjenevät hetkessä.

7. Kestovesipullo
Metallinen vesipulloni maksoi parikymppiä, mutta sen hankittuani en ole ostanut kaupasta yhtäkään juomapulloa. Materiaalinsa puolesta pullo on ikuinen, joten aika monta muovipulloa säästän elinaikanani. Kenties suurin haaste on opetella ottamaan pullo aina mukaan. Säilytän sitä kuitenkin repussani, joten se kulkee automaattisesti matkassani.

Mitkä tavarat auttavat sinua säästämään rahaa?

Ostan, siis olen – The Century of the Self

Markkinointi muovaa maailmankuvaamme, halusimme tai emme. Mainokset välittävät meille paitsi ostohaluja, myös kauneusihanteita, käsityksiä hyvästä ja pahasta ja kuvitelmia normaaliudesta. Mainonta, kuten poliittinen propagandakin, on tarkkaan laskelmoitua massojen ohjailua. Ihmiset ovat halujensa armoilla, ja juuri sitä markkinoinnissa käytetään hyväksi.

Dokumenttisarja The Century of the Self (2002) paneutuu markkinoinnin, propagandan ja politiikan periaatteisiin ja lähihistoriaan. Vaikka dokumentti on yli kymmenen vuotta vanha, on se yhä ajankohtainen ja silmiä avaava. Neliosainen dokumentti ravistelee ajattelemaan yhteiskunnan kaavoja ja auttaa ymmärtään, miksi massat käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, miksi populistit pärjäävät politiikassa, miksi seksi myy ja miksi himoitsemme loputtomasti asioita, joita emme tarvitse.

The Century of the Self osoittaa, että markkinointi perustuu ihmisen psykologiaan, alkujaan Sigmund Freudin teorioihin. Alitajuntaa ymmärtämällä ja manipuloimalla on pyritty ja pyritään edelleen vaikuttamaan ihmisten haluihin, ajatuksiin ja käyttäytymiseen. Voidaan ajatella, että lähtökohtaisesti ihminen on epävakaa ja vaarallinen: historia osoittaa, että ihminen kykenee hurjiin tekoihin ja ihmismassat vielä hurjempiin. Kapitalismin ja (näennäisen?) demokratian yhdistelmä vaikuttaisi olevan tehokas tapa ylläpitää rauhaa ja järjestystä: kun ihmisten tavoitteet ja saavutukset ovat materialistisia ja yksinkertaisia, kansa pysyy tyytyväisenä, ja eliitti saa temmeltää hiekkalaatikollaan rauhassa punoen tavallisen tallaajan elämää suurempia suunnitelmia.

Ilman jatkuvaa kasvua kapitalismiin nojaava järjestelmä uhkaa romahtaa. Mutta miten saada ihmiset haluamaan aina vain enemmän, kun kaikki mahdolliset materialistiset tarpeet on jo täytetty? Ainoa keino myydä vielä lisää on saada ihmiset haluamaan asioita, joita he eivät tarvitse. Meidät on koulutettu haluamaan uutta, vaikka vanhakin on vielä hyvä ja käyttökelpoinen. Mainonnalla pureudutaan ihmisten alkukantaisiin tunteisiin ja alitajuisiin haluihin. Luomalla tuotteista positiivisia mielikuvia, jotka hivelevät syvimpiä tarpeitamme ja toiveitamme, saadaan kuluttajat toimimaan jopa järjenvastaisesti. Ostamistamme tuotteista tulee symboleita, välineitä, joihin peilaamme itseämme. Kaikkien omistamiemme tavaroiden, vaatteidemme, kosmetiikkamme ja ruokaostostemmekin tulisi kuvastaa persoonallisuuttamme ja yksilöllisyyttämme. Eihän kukaan halua olla tylsä ja sulautua massaan? Siis osta, osta, osta.

The Century of the Self -dokumenttisarjaa ei tietääkseni ole suomennettu, mutta sen voi tällä hetkellä katsoa Youtubesta, jossa koko dokumentti on ympätty yhteen nelituntiseen videoon (en tiedä, onko video laillinen). Hakukoneella etsimällä sarjan voi löytää osissa muista lähteistä (edelleen: laillisuudesta ei tietoa). Nautinnollisia dokkarihetkiä!

Kengät kuin valetut

(Tämä on Kenkäpaja Pihkan sponsoroima kirjoitus. Sain mittojeni mukaan valmistetut kengät puoleen hintaan.)

IMG_6982

Eräs kansanedustaja kohautti itsenäisyyspäivän tienoilla ilmoittamalla marssivansa parin tonnin arvoisilla käsintehdyillä kengillä linnan juhliin. Monen mielestä mittatilauskengät olivat eliitin ylenpalttista pröystäilyä, huvia, johon meillä maallikoilla ei ole varaa. Kansanedustaja saikin paljon vihaa niskaansa. Muutama harva tohti kiittää siitä, että hän sentään tuki suomalaista työtä.

Yleisestä olettamuksesta huolimatta mittatilaustyö ei kuitenkaan ole rikkaiden yksinoikeus, eikä käsintehtyjen kenkien edes tarvitse kustantaa nelinumeroisia summia. Oletteko kuulleet tamperelaisesta Kenkäpaja Pihkasta? Kolmen suutarin yritys valmistaa tilauksesta laadukkaita mutta kohtuuhintaisia kenkiä, laukkuja ja muita nahkatuotteita asiakkaan toiveiden mukaisesti. Olin ihan myyty, kun tutustuin tähän pienyritykseen. Yritystoimintaa ohjaavat kestävät arvot, ja tuotteet ovat valtavan herttaisia. Aikani mallistoa ihasteltuani otin kenkäpajaan yhteyttä. Vanhat tennarini olivat tulleet jo tiensä päähän, ja uusille kengille oli todella tarvetta. Ilokseni Pihkan suutarit olivat kiinnostuneita yhteistyöstä.

Tampereella vieraillessani poikkesin Kehräsaaressa sijaitsevassa pikku putiikissa mittauttamassa jalkani. Tällä reissulla oli myös tarkoitus päättää kengän malli ja materiaalit. Referenssiä sain mallikappaleista, joita hiplailin ja sovittelin. Valitsin malliksi näpsäkän Aurin. Sopiva nahka löytyi laajasta valikoimasta, joskin minulla oli hieman valinnanvaikeutta. Parin yön harkinnan jälkeen pyysin sittenkin toista materiaalia, eli lopulta päädyin konjakinväriseen paksuun pintanahkaan. Valitsin muutamasta pohjavaihtoehdosta mieluisimman, ja sain päättää jopa nauhoja varten asennettavien sirkkarenkaiden värin. Aikaa pajalla kului vain reilu puoli tuntia. Niin nopeasti en ole koskaan kenkäostoksilta selvinnyt!

En tietenkään saanut uusia kenkiä heti jalkaani, vaan toimituksessa vierähti muutama viikko. Sain puolivalmiit kengät postissa välisovitettavaksi vähän yli kuukauden kuluttua tilauksesta. Pyysin, että oikean jalan varpaat saisivat hiukan enemmän tilaa ja lähetin tossut takaisin viimeisteltäväksi. Parin viikon päästä hain postista valmiit kengät. Aikaa kului mittauksesta valmiin tuotteen saamiseen vajaat kaksi kuukautta. Tilaustyö vaatii siis vähän kärsivällisyyttä eikä välttämättä sovi, jos kengät pitäisi saada huomiseksi. Nämä kengät tulevat kuitenkin käyttöön vasta keväällä, joten niillä ei ollut mikään kiire. Vaivattomuudessaan taas mittatilauskengät päihittävät valmiskengät mennen tullen.

Kenkiä sovitellessani hämmästyin: tältäkö jalkineiden kuuluisi tuntua? Olen ilmeisesti kulkenut koko ikäni enemmän tai vähemmän vääränkokoisissa tai muuten vain huonosti istuvissa kengissä. Nämä kengät ovat napakat, mutta varpailla on hyvin tilaa. Opin myös, että isovarpaan ei kuulu osua kengän kärkeen kävellessä. Kukapa olisi arvannut? Käytössä nahka vielä löystyy vähäsen ja muotoutuu lopullisesti jalkani mukaan. Koska mittatilauskengät istuvat hyvin ja tukevat jalkaa juuri sopivasti, ne edistävät jalan terveyttä ja kohentavat ryhtiä.

IMG_6978

Pihkan kengissä käytetään suomalaisia tai eurooppalaisia nahkoja, toisinaan myös teollisuuden ylijäämänahkaa. Paksusta nahasta huolellisesti valmistettujen kenkien odotettu elinikä on useita vuosia. Koska pohja on ommeltu kenkään kiinni eikä liimattu kuten useimmissa tehdasvalmisteisissa kengissä, se on helppo vaihtaa, kun se on kulunut. Uuden pohjan asentaminen ei ole kallis operaatio, ja sen ansiosta kengästä syntyvä jäte suunnilleen puolittuu. Huolella valmistetut ja hyvin hoidetut mittatilauskengät ovat siis myös ekoteko.

Mitä mittojen mukaan tehdyt kengät sitten kustansivat? Auri-nilkkurien normaalihinta on 299€, mikä ei todellakaan ole paha hinta täydellisesti istuvista, käsityönä Suomessa valmistetuista laatukengistä. Minä maksoin kengistäni 150 euroa sekä kahdet postikulut (Pihka tarjosi kolmannet). Pajalla voi teettää myös malliston ulkopuolelta niin sanottuja täysmittatilauskenkiä, joiden hinnat ovat korkeampia. Jos ei pääse käymään Tampereella, voi tilauksen hoitaa kokonaan postitse: tällöin jalka mitataan itse ja toimitetaan piirretty kuva jalasta Pihkalle. Minusta oli kiva antaa asiantuntijan hoitaa mittaaminen, mutta välisovituksen ansioista pahoja heittoja ei itse mittaamallakaan pääse käymään.

Olen valtavan tyytyväinen uusiin kenkiini. Jalkani taitavat olla vähän erikokoiset (mikä ei ole ollenkaan harvinaista), joten eipä ole mikään ihme, että kaupan kengät ovat aina vähän huonot jalassa. Voi olla, että jatkossa en enää edes suostu ostamaan valmiskenkiä, niin paljon paremmalta tuntuvat täsmätossut. Suosittelen kokeilemaan!

Kiinnostaisivatko sinua mittatilauskengät?

Ratkaisu modernin ihmisen vaatepulmiin

Eräs lukija lähestyi minua sähköpostitse aiheesta, jota haluan käsitellä myös täällä blogin puolella.

Lukija kertoi, että haluaisi tukea suomalaisia yrityksiä ostamalla designia ja klassikkotuotteita, mutta silti etenkin kotimaisten vaatemerkkien luomukset jäävät usein ostamatta. Syynä on huonosti sopiva mitoitus. Monien tekstiiliyritysten vaatteet on mitoitettu jollekulle muulle, eivätkä ne istu päälle sitten millään. Aidot vintagevaatteetkin kiinnostaisivat tätä lukijaa, mutta ilmeisesti tuon ajan ihmiset ovat olleet eri kokoisia kuin me olemme nykyään. Ruotsalaisista halpaketjuista lukija ei haluaisi vaatteitaan ostaa, mutta usein niiden mitoitukset sopivat hänen kropalleen parhaiten.

Ongelma on todellinen ja varsin yleinen. Kotimaisten vaatteiden kysyntä on heikkoa, ja viimeksi tällä viikolla uutisoitiin suomalaisen tekstiilituotannon vähenemisestä entisestään. Joillekin ihmisille suurin este kotimaisten tuotteiden hankkimiselle on hinta. Toisaalta moni on valmis maksamaan vähän enemmän siitä hyvästä, että saa vastineeksi kenties hiukan laadukkaamman tuotteen ja tietää, että rahat päätyvät Suomeen. Mutta minkäs teet, jos sopivaa ei löydy.

Ilmiö on minullekin ja varmasti myös monelle muulle tuttu. Kaupoista on hankala löytää haluamaansa, varsinkin, jos mielii ostaa eettistä, ekologista tai kotimaista. Olen kirjoittanut omista hankalista ostokokemuksistani olkihatun ja pikkumustan etsintäoperaation yhteydessä. Lähes sopivan hatun löysin  sinnikkään työn tuloksena mutta mekkoa en ole enää kuukausiin jaksanut edes miettiä (aiemmin suunnittelin jo mekon ompelemista itse, mutta… no, ehkä en tarvitsekaan sitä niin kipeästi kuin luulin). Jos satunkin törmäämään potentiaaliseen mekkoehdokkaaseen, yleensä materiaali on muovikuitua, jota kartan, tai viimeistään koko- ja muotoseikat tulevat vastaan.

Kotimaisilla vaatevalmistajilla on myös tapana lisätä kaikenlaisia ”kivoja” yksityiskohtia vaatteisiin. Erikoiset leikkaukset tai muut härpäkkeet ovat suunnittelijan luovuuden kukkasia, ja arvostan heidän innovaatioitaan, mutta ainakin minä haluaisin pikkumustakseni ihan yksinkertaisen perusmekon, johon voin itse lisätä korun tai huivin tai vaikka rintaruusun, jos siltä tuntuu. Vaate ei saisi olla kovin huomiotaherättävä, mutta kotimaiset design-vaatteet ovat useimmiten juuri sellaisia.

Kaikkien näiden haasteiden uuvuttamana ei siis ole ihme, jos tekee mieli rynnätä halpaketjuun etsimään ja – mikä tärkeintä – löytämään tyylikkäitä, ajanmukaisia ja kaikille istuvia vaatteita! Mutta miten ruotsalaiset voivat olla niin taitavia suunnittelemaan hyvin istuvia vaatteita? No, eivät he olekaan. Valmisvaatteet on aina tehty jonkun keskiarvokaavan mukaan, ja ne ovat kompromissiratkaisuja. Harva edustaa tällaista ihanteellista keskivertoista sopusuhtaisuutta. Tätä ongelmaa kompensoidaan lisäämällä vaatteeseen elastaania. Paidat ovat venyvää ja vanuvaa trikoota, ja farkutkin joustavat niin paljon, että ei haittaa, vaikka ne olisivat vähän ahtaat.

Kaikissa vaatteissa ei tietenkään ole elastaania. Esimerkiksi kauluspaidat/paitapuserot ovat useimmiten täyttä puuvillaa. Joustamattomuuden vuoksi moni pitää kauluspaitaa epämukavana vaatteena. Se kiristää selästä, jos kumartuu, ja nousee ylös, kun kurkottaa käsillä. Nämä kokemukset kertovat todellisuudessa siitä, että on pitänyt päällään väärin mitoitettua kauluspaitaa. Mittatilauspaitaa varten tarvitaan toistakymmentä mittaa ympäri kehoa, ja nämä mitat ovat jokaisella yksilölliset. Kuinka voidaan edes kuvitella, että valmispaita voisi istua hyvin kellekään?

Minusta mittatilaustyö on looginen ratkaisu modernin ihmisen vaatepulmiin. Se on suomalaisen käsityöyrittäjän työllistämistä parhaimmillaan. Vaatteen (tai melkein minkä tahansa muun tuotteen aina huonekaluista kenkiin) materiaalin, värin, mallin ja yksityiskohdat voi ihan itse päättää, ja ammattilainen luo kankaista täsmälleen sopivan vaatteen, joka ei kiristä, purista eikä lepata. Ompelija saa varmasti kohtuullisen palkan, ja vaate kestää kauniina pidempään kuin halpaketjun sinne päin saumurilla surautetut polyesterpalat. Niin, ja todennäköisesti ompelija osaa myös muokata kirpputorilta löytyneestä upeasta vintagepuvusta uuden omistajan mittoihin sopivan.

Minullapa muuten onkin elämäni ensimmäinen mittatilaustyöprosessi paraikaa käynnissä! Kerron siitä lisää myöhemmin, kun tilaamani työ valmistuu.

Ostatko sinä kotimaisten valmistajien vaatteita? Teetätkö tai haluaisitko teettää vaatteita ompelijalla?

Pesänpurkua ja -rakennusta

Syyskuussa minussa heräsi pieni sisustaja-tuunaaja-järjestelijä. Asuntoni ei ole vieläkään toipunut muutaman viikon kestäneestä myllerryksestä. Tavaroita lojuu edelleen siellä täällä odottamassa oikean paikan ja järkevän järjestyksen löytymistä, ja sisään tulevien virta ei ota katketakseen.

Kaikki alkoi siitä, kun vihdoinkin sain tehtyä päätöksen jo kauan vaivanneeseen sänkypulmaan: nostin 120 cm leveän, jo kuukausia tyhjänpanttina maanneen sängynroikaleeni pystyyn seinää vasten, ja tadaa, kämppääni ilmestyi pari neliömetriä lisää tilaa. Vielä kun saan aikaiseksi laittaa nettiin ilmoituksen, niin ehkä joku vaivautuu hakemaan sängyn pois silmistä.

Ongelmaksi muodostui jäljelle jäänyt petauspatja, jonka pehmittämänä nukun yöni ainakin toistaiseksi. Rullaan sen aamuisin paketiksi, eikä se sellaisena vie hirveästi tilaa, mutta en halua säilyttää sitä huoneen nurkassa esillä. Siispä aloin katsella nettikirppiksiltä, olisiko jollakulla myynnissä jonkinlaista säilytysarkkua, jonka sisälle patjan voisi piilottaa ja jonka päällä voisi istua. Etsintä jatkuu vielä.

Sain myös ripustettua seinälle pitkään jahkailemani hyllyt, jotka asennettiin mittojeni mukaan eri korkeuksille, jotta ne toimivat seisomatyöpöytänä. Ylemmälle hyllylle silmien korkeudelle voin asettaa kannettavan tietokoneeni ja alemmalle näppäimistön ja hiiren, jotka pitää vielä jostain hankkia käsiin. Näin voin tietokoneella työskennellessäni vaihdella työasentoa istuvasta seisovaan. Hyllyjen ansiosta sain myös tavarakasan kannattelijana toimivan sivupöydän pois. Nyt tavarakasa lojuu hyllyllä!

Taisin hiukan innostua kotini laittamisesta, sillä samaan syssyyn hankin vaikka mitä tavaraa: ostin tabletin ja siihen sopivan näppäimistön (molemmat käytettynä), nappasin vanhempien luota ison höyrytyskattilan (jonka säilytykseen minulla ei ole tilaa) sekä sain Facebookin tavararyhmistä ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi erinäistä sälää, josta osa on tullut tarpeeseen ja käyttöön (kuten vasara), ja osan kanssa vielä epäröin, pitääkö saman tien lähettää samaa reittiä pois (kuten imukuppikoukut, jotka eivät tarttuneetkaan hiukan liian huokoiseen kaapinoveen).

Sisään virtaavaa tavaramäärää kompensoidakseni olen alkanut taas katsoa tavaroitani sillä silmällä, mistä tällä kertaa voisi luopua. Aiemmista karsintakierroksista selvinneet sanakirjat saavat nyt lähteä, sillä sähköiset sanakirjat ovat paljon käytännöllisempiä, enkä manuaalisiin ole pitkään aikaan koskenutkaan. Myös päiväpeitto saa jatkaa uuden omistajan matkassa sängyn kaikottua. Muuta karsittavaa en tähän hätään keksi, mutta kaappien järjestelyä ja tiivistämistä pitänee edelleen jatkaa, jotta saan irtorojut tasoilta piiloon. Siistissä ja vähä-ärsykkeisessä kodissa on paljon mukavampi vietellä pimeitä syysiltoja kuin sotkuisten tavarakasojen keskellä.

Niin, ja sen sisään valuvan tavaravirran voisi kyllä jo katkaista taas hetkeksi.

Olenko ainoa, jossa syksyn tulo on laukaissut pesänrakennus- ja haalimisvietin?

Operaatio olkihattu

Tarina sopivan kesähatun etsinnästä jatkuu…

Löysin pienestä suomalaisesta nettikaupasta Italiassa käsityönä valmistetun kauniin hatun, jonka kuvaa ihastelin pari kuukautta ennen kuin uskaltauduin tilaamaan. Mittasin päänympärykseni ja tutkin jo omistamiani päähineitä selvittääkseni, minkä kokoinen hattu olisi sopiva, jotta minimoisin todennäköisyyden, että joudun palauttamaan huonosti istuvan hatun.

Hattu istuikin kuin hattu päähän, mutta siinä oli jotain muuta pahasti vialla. Kas nettisivuilla ollut kuva oli otettu hatun takaosasta, joka näytti tältä:

IMG_6854

Etupuolta taas ”koristi” rivi ruskeansävyisiä muovihelyjä, jotka oli kaiken kukkuraksi liimattu hattuun kiinni. Helmet eivät ehkä näytä kuvassa niin pahalta, mutta ne olivat oikeasti todella rumat ja halvan näköiset eivätkä tuoneet hattuun mitään lisäarvoa, päin vastoin.

IMG_6855

Olin jo pakkaamassa hattua takaisin lähetyslaatikkoon, kun aloin miettiä vaihtoehtojani. Joko palautan hatun ja vietän taas määrittelemättömän ajan etsien haluamaani pelkistettyä olkihattua, jota ei ehkä ole olemassa, tai vietän kenties hieman vähemmän aikaa repien muovikoristeita irti hatusta. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa oli tietysti riski, että rikon hatun, mutta päätin silti yrittää.

Ensimmäiseksi kävin kiroten liimauksen kimppuun. Yritin ujuttaa veitsen mahdollisimman varovasti liiman ja muovin väliin, mutta väkisinkin hatusta lähti pieniä oljenkappaleita liimausten kohdalta. Klipsut kuitenkin irtosivat, ja kärsineiden kohtien peitoksi jäi heinäkoriste (joka sekin oli harmikseni liimattu kiinni – ei siis mahdollisuutta vaihtaa koristenauhaa, jos tekee mieli vaihtelua).

Seuraavaksi helmet piti rikkoa. Minulla ei ollut sopivia työkaluja, mutta isäni oli ystävällinen ja runnoi paksut muoviklipsut poikki pihtien ja tiukan puristuksen avulla.

IMG_0362

Jäljelle jäi kasa turhaa muoviroskaa sekä sievä suvihattu. Juuri sellainen, jonka odotin alunperinkin saavani.

IMG_0367

Hurjien käänteiden ja lannistavien vastaiskujenkin jälkeen tarina sai siis onnellisen lopun. Tänä kesänä ainakaan nenäni ei pala!

Oletko sinä korjannut epätäydellisiä ostoksia mieleisiksesi?

Ostoksia, ostoksia!

Tänä keväänä kotini tavaramäärä on lisääntynyt huomattavasti. Olen ostellut erinäisiä elämästäni puuttuneita asioita, minkä näkee paitsi miinuksella olevasta budjetista, myös siitä, että kodin sotkuisuus on lisääntynyt. Hankkimani esineet eivät ole onneksi olleet mitään hetken mielijohteita, vaan ne ovat olleet harkinta- tai hankintalistalla jo pitkään, ja olen vain sattunut hankkimaan ne lyhyellä aikavälillä. Oloni on silti ristiriitainen: voiko minimalisti ostaa näin paljon?

Eniten rahaa on mennyt musiikkiasioihin. Olen ostanut (taas) uuden instrumentin ja siihen liittyviä tilpehöörejä. Lisäksi hankin laukun ja telineen toiseen vanhoista soittimistani. Minua kutkuttaisi hankkia vielä yksi instrumentti sekä jonkin verran teknologiaa, mutta näitä varten täytyy vähän säästää rahaa ja tutkia pidemmällä aikavälillä, mitä on tarjolla. Hankintalistalla on myös hillitty määrä perkussiosoittimia. Koska valmistun tänä keväänä muusikoksi, koen, että nämä hankinnat lisäävät ammatillisia valmiuksiani ja tuovat toki iloa myös henkilökohtaiseen elämääni. Ongelmaksi saattaa muodostua kaiken tämän säilytys, nimittäin valmistumisen myötä menetän mahdollisuuden säilyttää soittokamoja ja nuottikasoja koululla.

Ehkä tärkein viimeaikainen hankintani on musiikkisoitin, jollaista minulla ei ole ollut käytössäni pariin vuoteen, mikä on ehkä hiukan noloa muusikolle. Muusikon nimittäin odotetaan paitsi soittavan, myös kuuntelevan ja tuntevan musiikkia. Ilokseni löysin laadukkaan kaiutinsysteemin edulliseen hintaan käytettynä, ja tyytyväisyyteni elämään nousi kertaheitolla: olin ihan unohtanut, kuinka ihanaa musiikin kuuntelu kotona hääräillessä onkaan. Aiemmin olen voinut kuunnella vain tietokoneen tai kännykän kaiuttimesta, joista kummankaan äänenlaatua ei voi juuri kehua, ja siksi kuuntelu jäi pitkäksi aikaa hyvin vähäiseksi. Uuden laitteen miinuspuolena ovat johtokasa ja jälleen kerran sijoitteluongelmat.

Musiikkikamojen lisäksi olen hankkinut vaatetusta. Ostin puuttuvat kengät esiintymis- ja juhlatarkoitukseen. Ainoat aiemmin omistamani siistit kengät olivat korkokengät, joilla en pystynyt soittamaan seisaaltaan. Tai edes kävelemään. Nuo korkkarit lähtivät uuden omistajan matkaan, ja tilalle pääsivät sievät ja mukavat herrainkengät. Alan pikku hiljaa päästä jyvälle, millainen tyyli on minulle mukavin ja sopivin, ja päivittelen vaatekaappia verkkaiseen tahtiin. Viimeksi hankin paikallisesta Facebook-vaihtoringistä kauniin harmaan ja erittäin miellyttävän puuvillaneuleen. Ostoslistalla on myös rento paitapusero, ja tilauksessa eräs sievä olkihattu, jollaista etsin kuumeisesti viime kesänä. Toivon hartaasti, että se näyttää oikeassa elämässä yhtä hyvältä kuin kuvassa.

Kukin tavara tuo lisäarvoa elämääni, joten pidän ostoksia fiksuina. Juuri tällaisia pitkän tähtäimen hankintoja varten säästän tienestejäni jättämällä turhat asiat ostamatta. Harjoituksen vuoksi voisin kuitenkin tarkastella vanhaa omaisuuttani entistä tarkemmalla silmällä ja pohtia, voisiko jostain vastaavasti luopua, jotta kodin seesteisyys ja siisteys säilyvät.

Millaisiin tavaroihin sinä käytät eniten rahaa? Tunnetko huonoa omatuntoa ostoksista?