On joitain elokuvia, jotka tuovat kiusallisen vaikuttavasti tietoisuuteen sen, mitä meiltä hyväosaisilta kovasti yritetään piilottaa. Elokuvia, jotka pakottavat hetken miettimään, miten epäoikeudenmukainen ja hierarkkinen globaali yhteiskuntamme onkaan. Elokuvia, jotka jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi katsoa, jotta suunta voitaisiin kääntää.
The True Cost (2015) on yksi näistä elokuvista. Puolitoistatuntinen dokumentti näyttää, mitä halvan pikamuodin takana todella piilee, kuka hetken trendikkäät asumme ompelee ja ketkä joutuvat suoraan ja välillisesti kärsimään tekstiiliteollisuuden sosiaalisesta ja ekologisesta kuormasta. Kaikki se kurjuus on siivottu pois silmistämme, jotta syyllisyydentunne ja empatia eivät hälventäisi markkinataloutta pyörittäviä ostohalujamme.
Vaikka elokuva on aiheeltaan raskas ja saa varmasti pumpuli(tai polyester)pilvillä kävelevän länsimaalaisen pahoittamaan mielensä, antaa se myös toivoa paremmasta. Elokuvassa huomautetaan monta kertaa, että halpa ja eettisesti arveluttava pikamuoti on vallannut markkinat vain parissakymmenessä vuodessa. Tämänhetkinen tilanne ei siis voi olla ikuinen ja muuttumaton totuus, vaan se on vain yksi (häpeällinen) vaihe ihmiskunnan historiassa. Seuraava askel on meidän. Kun vaadimme yrityksiltä läpinäkyvyyttä ja sitoutumista ihmisoikeuksiin, näytämme niille, että eettiselle muodille on kysyntää. Kun muutamme ostokäyttäytymistämme, muutamme maailmaa.
Siispä ennen kuin ostat yhtään uutta vaatetta, kenkää tai asustetta, katso The True Cost. Elokuvan omilla nettisivuilla kerrotaan, mistä sen voi katsoa laillisesti.
Oletko sinä huolissasi ostostesi eettisistä ja ekologisista vaikutuksista? Suositko eettistä muotia?
SOPIVASTI 
Ensinnäkin kiitokset blogistasi. Olen seurannut tätä nyt parin vuoden ajan jättämättä kommenttia. Olen katsonut puolet kertomastasi dokumentista ja voin fyysisesti huonosti. Oli siis pakko pitää tauko ja kurkistella jopa omaan vaatekaappiin. Mitä enemmän asioista saa tietoa sitä kauhistuttavammalta maailman meno alkaa tuntumaan. En ole koskaan ollut mikään kova kuluttaja tai muutenkaan pintaliitäjä, mutta silti voi sanoa että pahalta tuntuu. Kuitenkin ehkä vielä pahemmalta sen takia, että muutos parempaan tuntuu toivottomalta, ei siis pelkästään tämän pikamuodin saralla. Välillä tunnen suunnatonta vihaa omaa lajiani kohtaan. Koska en oikein tunne muita samanhenkisiä ihmisiä, tuo blogisi minulle toivoa paremmasta ja jonkinlaista vertaistukea siitä, että on ihmisiä, jotka oikeasti välittävät ja arvostavat tätä maapalloa.
Hei, kiitos kommentistasi! Mukava että hiljaiset lukijatkin joskus antavat kuulua itsestään. 🙂
Tieto tosiaankin lisää tuskaa, mutta onpa kiva kuulla, että löydät toivoa ja vertaistukea blogistani. Onneksi on internet ja mahdollisuus löytää samanhenkisiä ihmisiä. Ei tarvitse ihan täydelliseen epätoivoon vaipua. Vihan ja toivottomuuden tunteet ovat silti minullekin tuttuja, mutta toisaalta olen kiitollinen siitä, että olen saanut tietää maailman epäkohdista. Uusi tieto on ollut monta kertaa muutoksen alku omassa elämässäni. Uskon, että tietoa ja ymmärrystä levittämällä monen muunkin tavat alkavat muuttua.
Saitko muuten katsottua filmin loppuun?
Kyllä, sain katsottua. Jatkoin vielä perään toisella dokumentilla, mutta se oli jo liikaa sille illalle. Dokumenttien innoittamana löysib YouTubesta minimalistiseen elämäntapaan ”hurahtaneet” ystävykset, jotka asuvat asuntoautossa. Instagramista löytyy Brittany Taylorin nimellä. Elää voi monella eri tapaa, jos uskaltaa hypätä oravanpyörästä 🙂