Muuttohankaluuksia

Elo-syyskuun vaihteessa muutin kotiseudultani satojen kilometrien päähän musiikin korkeakouluopintojen perässä. Viimeiset kaksi viikkoa ennen muuttoa olivat valtavan hektiset ja vähäuniset, koska yritin hoitaa kaikki tärkeät asiat ja tavata kaikkia tärkeitä ihmisiä ennen lähtöäni. En ehtinyt juuri ladata akkuja menojen välillä, joten ei ollut mikään ihme, että sairastuin flunssaan ja jouduin pakkolevolle. Lepo teki hyvää, mutta puolikuntoisuus hankaloitti muuttovalmisteluja. En jaksanut pakata montaa tavaraa kerrallaan, kun jo alkoi heikottaa. Siivoamista en edes yrittänyt. Kun muuttopäivä lopulta koitti ja muuttoapu saapui, monta laatikkoa oli vielä pakkaamatta, ja koko asunto odotti jynssäämistä. Tilanne tuntui kaoottiselta, ja olin hermo melkoisen kireänä. Flunssani kuitenkin parani ennätysnopeasti paineen alla.

Kaikki tavarani muutettiin ensin vanhempieni luokse. Siellä jouduin vielä hiukan järjestelemään laatikoita sen mukaan, mitkä tavarat muutetaan uuteen asuinkaupunkiin ja mitkä jäävät odottamaan paluutani. Tavoitteena oli jättää mahdollisimman paljon tavaraa varastoon, jotta muuttokuorma olisi mahdollisimman kevyt ja hallittava. Jätin kaikki huonekalut, mikron sekä kaksi laatikollista irtotavaraa vanhempieni luo (onneksi väliaikaissäilytys oli heille täysin ok). Mukaan taas lähti kuusi muuttolaatikkoa, patja, peitot ja tyynyt, soittimet sekä muutama pienempi laatikko ja pussukka. Ompelukoneen suhteen olin kahden vaiheilla, mutta koska autossa oli tilaa, sekin otettiin mukaan. Ja hyvä, että otettiin, nimittäin sille on ollut jo tarvetta.

Kaikki mukaantulevat tavarat mahtuivat farmariauton takakonttiin (takapenkit kaadettuna eteen). Olin silti vähän pettynyt tavaran määrään, koska olisin halunnut kokeilla ääriminimalistista elämää nyt, kun siihen olisi sopiva tilaisuus. Olosuhteiden takia en kuitenkaan alkanut sen kummemmin eritellä esimerkiksi vaatteita se mukaan, mikä on välttämätön ja mikä ei. Vein pienen pussillisen vähällä käytöllä olevia vaatteita keräykseen, mutta kaiken muun pakkasin mukaan. Toisaalta myös koin, että minulla on yhdeksän kuukauden aikana sen verran käyttöä melkein kaikille tavaroilleni, että ne kannattaa ottaa mukaan, vaikka ilmankin niitä selviäisi hengissä. Haluanhan sentään viihtyä uudessa asuinkaupungissani enkä vain kituuttaa ja odottaa, että pääsen takaisin kotiin!

Tämä oli elämäni neljäs muutto ja ehdottomasti kaikista muutoista raskain ja epämiellyttävin. Poismuuttovaihe oli erityisen hankala, mutta tavaroiden kantaminen ja järjestäminen uuteen kotiin sujui onneksi paremmin. Olen aina ajatellut, että muuttaminen on kivaa ja jännittävää, mutta nyt ymmärrän, miksi useimmat ihmiset eivät pidä muuttamisesta. Se voi olla henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta, etenkin, jos sen tekee kiireessä. Seuraavaa muuttoa helpottaakseni annan muutaman itsestäänselvän ohjeen itselleni ja miksei muillekin, jotka haluavat säästyä ylimääräiseltä kiireeltä ja stressiltä muuttaessaan.

1. Karsi tavaraa jo ennen kuin alat pakata. Jos pakkaamisen kanssa näyttää tulevan kiire, aikaa ja energiaa karsimispäätösten tekemiseen ja tavaroiden eteenpäin laittamiseen ei todennäköisesti riitä. Kaappeja kannattaakin tutkia sillä silmällä jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen muuttopäivää. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän pakattavaa, kannettavaa ja huolehdittavaa.

2. Siivoa etukäteen. Ensinnäkin: lieden takaa kannattaa siivota useammin kuin kerran kahdessa vuodessa (niitä parin vuoden takaisia pinttymiä oli aika vaikea saada irti). Jos asunto on lähtökohtaisesti huolellisesti pidetty, sujuu muuttosiivouskin kevyesti. Toiseksi: kaikkea siivoamista ei tarvitse jättää muuttopäivään. Uunin sisustan, kaapit ja pystypinnat voi pyyhkiä hyvissä ajoi ilman suurta pelkoa niiden uudelleenlikastumisesta. Muuttopäivään tai sitä edeltävään päivään kannattaa jättää vain jatkuvassa käytössä olevien pintojen puhdistus, kuten wc, jääkaappi ja lattiat.

3. Pakkaa ajoissa. Minusta tuntui, että en voinut pakata melkein mitään etukäteen, koska käytän melkein kaikkia tavaroitani melkein päivittäin. Muutaman päivän pärjää kuitenkin vähemmällä, vähän niin kuin matkustaessakin. Päätä siis etukäteen, mitä vaatteita, astioita, hygieniatarvikkeita ym. tarvitset esimerkiksi muuttoa edeltävän viikon aikana, jätä ne helposti saataville ja pakkaa muut tavarat vähitellen laatikoihin. Ihannetilanteessa kaikki irtotavarat ovat laatikoissa ja pusseissa, kun muuttoapu saapuu. Viimeisten tilpehöörien pakkaaminen viime tingassa johtaa vain tarpeettomaan sähellykseen ja hukkatilaan laatikoissa.

Mitkä ovat sinut luottovinkkisi onnistuneeseen muuttoon?

Tyytyväiset sukat – ajatuksia KonMarista

Viime kuukausina Marie Kondon kirja KonMari – siivouksen elämänmullistava taika on ollut yksinkertaistamisblogeissa iso juttu. Suhtauduin kirjaan aluksi varauksella ja mietin jopa vastentahtoisesti, että pitääkö se nyt lukea, kun kerran siitä niin paljon tässä yhteisössä kohkataan. Arvioiden perusteella ajattelin, että kirjassa käsitellään lähinnä oikeaa tapaa viikata vaatteita, minkä ajattelin olevan aika turhaa, sekä sitä paljon puhuttua ”iloa”, jota jotkut tavarat tuovat ja jotkut eivät. Ja koko kirjan pääpointtihan on, että ne tavarat, jotka eivät ilahduta, heitetään mäkeen. Ennakkoluuloistani huolimatta päätin kuunnella kirjan englannin kielellä netistä. Aavistukseni osuivat osin oikeaan, mutta toisaalta kirja pääsi myös yllättämään positiivisesti.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että Kondo on onnistunut innostamaan lukuisat japanilaiset ja nyt myös länsimaalaiset karsimaan tavaroitaan. Tapa, jolla Kondo karsii, on minusta kuitenkin varsin elitistinen ja suorastaan tuhlaileva. Kriteeri, tuottaako tavara iloa, vetoaa varmasti moneen ylenpalttisuudessa elävään länsimaalaiseen. Minua kuitenkin häiritsee se, ettei tavaroiden käyttöarvoa oteta tässä menetelmässä lainkaan huomioon. Kondo suosittelee heittämään vaatteen pois, vaikka sitä olisi käyttänyt juuri eilen. Ihan vain siksi, että se ei ilahduta. Minusta meidän tulisi suhtautua hankintoihimme vastuullisesti ja pyrkiä käyttämään ne loppuun siitä huolimatta, että ne eivät ole täydellisiä. Jos loppuunkäyttäminen ei ole realistinen ajatus tai tavaroita vain on aivan liikaa, tulee ne välittää sellaiselle ihmiselle, joka niitä käyttää.

Monet japanilaisesta kulttuurista tietävät ovat kertoneet, että kirjan kannustama tavaroiden ”pois heittäminen” ei välttämättä tarkoita roskikseen ja kaatopaikalle heivaamista, sillä Japanissa on äärimmäisen tehokas kierrätyssysteemi. Japanilaisesta jätehuollosta en itse tiedä mitään, mutta sen tiedän, että moni länsimaalainen varmasti tulkitsee tämän neuvon niin, että ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos hyvän tavaran heittää roskikseen. Minusta tavaroille pitäisi aina ensisijaisesti etsiä uusi koti, ja vain käyttökelvottomat esineet tulisi heittää roskiin. Kondo ei myöskään kiellä ostamasta uutta tavaraa vanhojen tilalle. Voin hyvin kuvitella, että moni innokas raivaaja lähtee karsinnan jälkeen etsimään kaupasta heivattujen tavaroiden tilalle uusia asioita, jotka ihan selvästi ilahduttavat sillä hetkellä.

Odotin huvittuneena, mitä Kondo sanoo sukkien viikkaamisesta. Voiko turhempaa ajankäyttöä ollakaan? Mutta hän perustelikin viikkaamisen ihan loogisesti kertomalla, että sukat pysyvät pidempään hyvinä, kun ne saavat ”levätä” kaapissa siististi taiteltuina eikä nipuiksi ja palloiksi runnottuina. Salaa kokeilin sukkien viikkaamista, ja toden totta: ne menevät pienempään tilaan, näyttävät siistimmältä ja tuntuvat ihan uusilta jalkaan sujauttaessa. Vasta nyt tajuan, että pareittain niputtaminen todellakin venyttää ja vanuttaa sukkaa ihan turhaan. Parit pysyvät yhdessä viikattunakin. Vaikka ihastuinkin sukkien viikkaamiseen, minusta itsestään pystyssä pysyvät ja täydellisen siisteissä jonoissa nököttävät vaatteet eivät ole vaivan arvoisia. Omaan elämään sopivat vaatteita säästävät vinkit kannattaa toki ottaa käyttöön, mutta kaikkea ei tarvitse taitella viivasuorasti.

Näistä käytännön asioista netissä puhutaan paljon, mutta minulle kirjan suurin anti oli sen tavarafilosofia. Moni on sanonut huvittuneensa siitä, että Kondo antropomorfisoi tavaroita ja puhuu niistä kuin niillä olisi ihan oma sielunelämänsä. Heidän mukaansa nämä kohdat kannatti reilusti hypätä yli. En tiedä, uskooko Kondo ihan tosissaan tavaroiden tunteisiin, mutta minusta esineiden personifikaatio on vertauskuvana erittäin toimiva ja ajatuksia herättävä. Se kannustaa pitämään tavaroista hyvää huolta. Huonosti kohdeltu paita, joka on likainen, ruttuinen ja kaapin perälle unohtunut, näyttää surulliselta (Kondon kielellä on surullinen). Sen sijaan hyvin huollettu, pesty ja nätisti viikattu paita näyttää iloiselta (eli on iloinen). ”Surullisten” tavaroiden ympäröimänä alkaa omakin olo tuntua nuhjuiselta, ilottomalta ja saamattomalta, kun taas ”iloiset” tavarat miellyttävät silmää, eivät häiritse ja antavat pontta päivän rientoihin. ”Iloiset” tavarat myös säilyvät siisteinä ja käyttökelpoisina pidempään kuin heitteille jätetyt ”surulliset” tavarat.

Tavaroiden ”tunteiden” huomioiminen voi myös motivoida kodin siisteyden ylläpitämiseen. Esimerkiksi minä en aina viitsi tiskata astioita heti käytön jälkeen. Mutta kun mietin, miten surulliselta likainen lautanen näyttää ja ettei se varmaan ”halua” olla likainen, tulee se pestyä melkein heti. Puhdas lautanen näyttää iloiselta, ja siitä tulee myös minulle iloinen olo. Tulkitsen siis Kondon personifikaatiot niin, että peilaamme tavaroista omia tunteitamme. Kondo myös toteaa, että tavarat haluavat palvella omistajaansa ja ne tulevat surullisiksi, jos niitä ei käytetä. Jälleen erittäin hyvä pointti minun mielestäni. Tavarat on tehty käytettäväksi, ja on valtava sääli, jos niille ei ole mitään käyttöä ja ne vain unohtuvat tyhjän panttina kaappiin, kun jollakulla toisella voisi olla niille paljonkin käyttöä.

Innostiko Kondo minutkin käymään vielä kerran kaappini läpi ja karsimaan? Ei oikeastaan. Minulla on joitain tavaroita, joita käyttäessäni en varsinaisesti pakahdu riemusta, mutta kuitenkin käytän niitä säännöllisesti. Lisäksi koen hankalaksi sen määrittämisen, mikä todella tuottaa iloa, mikä ei. Kuljen aina järki edellä ja alan tunteiden sijasta kuunnella ajatuksiani ja miettiä tavaran käyttöarvoa sen tunnearvon sijasta. Toisaalta kotini on nyt aika hyvässä tasapainossa, eikä karsimiselle ole tarvetta.

Kondo kuitenkin inspiroi minua suhtautumaan tavaroihini kunnioittavammin ja huolellisemmin. Sujautin saapikkaideni sisälle paksut lehdet, joiden avulla ne seisovat tomerasti omalla painollaan sen sijaan että nojailisivat toisiinsa laiskasti nuupahdellen. Saappaat ovat iloiset.

Oletko sinä perehtynyt Marie Kondon kirjaan? Mistä pidit, mistä et?

Vaatekaapista soitinkaappi

Kämpässäni on kaksi vaatekaappia. Toisessa säilytän sisävaatteita, toisessa pidin aiemmin takkeja ja kenkiä. Jälkimmäisen pyhitin kesällä soitinkaapiksi.

Ennen

Tältä näytti kaappi alkuperäisessä tarkoituksessaan. Jep, minulla on aika monta takkia. Huomatkaa, että tässä ovat siis pelkät talvitakit, lämpimän kauden takit (4 kpl) olivat kuvanottohetkellä muualla. Kaikki nuo tyhjät henkarit (ja enemmänkin) ovat vielä pari vuotta sitten olleet käytössä, mutta pikku hiljaa vaatteita karsittuani niitä on jäänyt tyhjäksi. Yhden satsin henkareita olen jo lykännyt eteenpäin.

Jälkeen

Lopputulos näyttää yllättävän seesteiseltä. Vaatetangon alapuolelle jäi paljon hukkatilaa, johon ei mahdu edes lyhyt jakku roikkumaan ilman, että se menee myttyyn . Pohdin siihen jonkinlaista hyllyä tai muuta ratkaisua esim. nuotteja varten (Tällä hetkellä nuottikasoja lojuu ympäri kämppää. Osan olen jo laittanut paperinkeräykseen, mutta paljon pitää myös säästää, eikä niillä ole mitään paikkaa. Tabletinostohalut heräilevät…). Kaappiin jäivät kaulakorut, joille en keksinyt muutakaan paikkaa, sekä esiintymiskengät (paperipussissa).

Entä mihin kaapin alkuperäiset tavarat päätyivät? Kauden kengät sain mahtumaan kenkätelineeseen. Ylimääräisille henkareille etsin uuden omistajan, siihen asti ne saavat kyllä majailla vanhalla paikallaan, vaikkeivät kuvaan päätyneetkään. Pienet olkalaukut lykkäsin toiseen kaappiin ja päätin, että luovun keltaisesta, jolle on käyttöä todella harvoin. Talvivarusteet vein kesäksi kellarikoppiin, mutta kun ilmat viilenevät ja ne on pakko tuoda ylös, en tiedä, mihin ne olisi järkevä sijoittaa. Onhan minulla naulakko, mutta säilytän siinä mieluiten vain lähes päivittäin käyttämiäni takkeja, joita on vuodenajasta riippuen 1-2 kappaletta. Varsinkin paksulle parkalle on niin harvoin käyttöä, että sen paikka saisi olla piilossa.

Lisää kaappihaasteita on siis tulossa. Olen kuitenkin huomannut, että tavaroita saa kyllä aseteltua tiiviimmin kaappiin, jos vain pohtii järjestystä vähän tarkemmin.

Miten sinä taiot lisätilaa täysiin kaappeihin? Pitääkö aina karsia saadakseen lisää tilaa?

Pikakarsinta

Minimalismi on ollut mielessäni taka-alalla viime aikoina. Olen keskittynyt opiskeluun, terveyteni ylläpitoon ja ihmissuhteisiin. Uutta tavaraa on valunut tasaisesti sisään, enkä ole luopunut juuri mistään vanhasta. Siksi koti on mennyt taas kamalaan sotkuun, ja tavaramäärä on alkanut ahdistaa.

Aloinpa jo ajatella, että pitäisikö minun sittenkin muuttaa hiukan isompaan asuntoon, kun kerran näitä 21 neliötä on niin vaikea pitää järjestyksessä. Tarvitsen lisää säilytystilaa! Vai onko tavaroita sittenkin vain liikaa? Uuden asunnon etsimisen sijaan päätinkin tarttua pahvilaatikkoon ja aloin kerätä siihen tavaroita.

Liian löysät kesähousut ja kiristävät farkut. Pari paitaa ja huivia, jotka eivät enää sovi tyyliini. Koruja, luomiväriharjoja, pinnejä, hupailusilmälasit. Laukku, joka ei mennyt vaihtoringissä kaupaksi. Epäkäytännöllisen pieni leikkuulauta ja pari ylimääräistä puuhaarukkaa. Laatikko täyttyi hetkessä noin kolmestakymmenestä minulle turhasta tavarasta.

Vein laatikon ”saa ottaa” -lapulla höystettynä aulaan hissien läheisyyteen. Yhden päivän aikana kaikki tavarat olivat kadonneet. Jopa eräs ruma ja melko kärsinyt kaulakoru, jonka olin jo heittämässä roskikseen mutta jolle päätin sittenkin antaa vielä yhden mahdollisuuden löytää uusi omistaja. Osa tavaran menekistä selittynee sillä, että talossani asuu satakunta opiskelijaa, joista monelle varmasti kelpaa ilmaiset käyttöesineet.

Karsiminen ei ole koskaan aiemmin ollut näin helppoa. Minun ei tarvinnut edes astua ulos, vaan tavarat vietiin lähestulkoon kotioveltani. Kaikki esineet pääsivät suoraan uuden omistajan matkaan ilman välikäsiä, mikä on mielestäni aika ekologista ja järkevää. Taidan tästä lähtien karsia aina tällä tavalla.

Kotini on ikävä kyllä edelleen yhtä sotkussa kuin aiemmin, koska kaikki karsimani tavarat olivat piilossa kaapeissa. Nyt sitä kaivattua säilytystilaa on kuitenkin vapautunut huomattavasti, joten saan ehkä jatkossa pidettyä kämpän hiukan paremmassa ruodussa.

Mikä on sinusta helpoin tapa karsia? Mitä karsit viimeksi?

Tahatonta karsimista

Minä olen vähän kömpelö. Tavarat lipeävät otteestani tämän tästä, eikä ole ihan tavatonta, että lattialle leviää kasa astiansirpaleita. Olen parin viime vuoden aikana onnistunut säpälöimään ainakin viisi astiaa yksin kotona koheltaessani.

Vähän aikaa sitten särkyi yksi eniten käyttämistäni kulhoista. Karsimista kai tämäkin on, vaikka mieluiten en luopuisi säännöllisessä käytössä olevista hyvistä esineistä, joiden elinikä voisi hyvin hoidettuna olla jopa vuosikymmeniä. Onneksi minulla on vielä toinen samanlainen kulho, kaksi pienempää sekä iso pino matalia lautasia. Pärjään jäljelle jääneillä astioilla ihan hyvin, joskin kaksin ruokaileminen muuttui nyt hiukan hankalammaksi.

Pari vuotta sitten myin pois ylioppilaslahjaksi saamiani design-astioita, joihin tuhoutunut yksilökin lukeutui. Tuolloin en ajatellut, että astioita rikkoutuisi säännöllisesti ja saattaisin tulevaisuudessa tarvita niitä lisää. Tuoreen astiarikon jälkeen harmittelin tovin, oliko myyminen sittenkin harkitsematonta ja lyhytnäköistä. Toisaalta olen tyytyväinen, että minulla ei ole tämän enempää arvokkaita astioita rikottavana. Laatulautasista tienaamillani myyntituloilla saisin ostettua ainakin pari tusinaa kirppislautasta.

Aloinkin pohtia, mitä teen, kun kaikki lautaseni ovat tohelointini takia päätyneet kaatopaikalle. Uusien ostaminen aina sirpaloituneiden tilalle tuntuisi tuhlailevalta, vaikka ostaisinkin vain kirrputorilta. Muovilautanen ei iskunkestävyydestään huolimatta tule kyseeseen, koska en halua lusikoida jokaisella suupalalla pieniä muovikiteitä elimistööni, ja lisäksi rmuovi vanhenee rumasti. Retkeilijöiden suosimat metallilautaset taas voisivat olla varteenotettava vaihtoehto, mutta niitä ei tietenkään voisi laittaa mikroon.

Tai sijoittaisinko kenties kotimaisena käsityönä tehtyihin kivitavarakulhoihin, joiden ei pitäisi hajota edes lattialle pudotessaan (ellei kyseessä ole kivilattia)? Työllistäisin pienyrittäjää, ja voisin kuvitella, että ne olisivat viimeiset astiat, jotka minun pitäisi ikinä ostaa. Katkaisisin astiavirran kaatopaikalle kerrasta. Käsintehdyt astiat eivät ole halpoja, mutta mikäpä laadukas yksilöllinen tavara olisi. Näin pitkäikäistä ja arvokasta ostosta pitää suunnitella pitkään ja hartaasti.

Uusien astioiden hankkiminen ei onneksi ole ihan vielä ajankohtaista. Uuden ostamista viivyttääkseni minun täytyy vain yrittää olla entistä huolellisempi astioideni kanssa ja varoa päästämästä niitä livahtamaan sormieni välistä.

Miten usein teillä hajoaa astioita? Onko jollakulla käytössä ”iskunkestäviä” lautasia?