Muuttohankaluuksia

Elo-syyskuun vaihteessa muutin kotiseudultani satojen kilometrien päähän musiikin korkeakouluopintojen perässä. Viimeiset kaksi viikkoa ennen muuttoa olivat valtavan hektiset ja vähäuniset, koska yritin hoitaa kaikki tärkeät asiat ja tavata kaikkia tärkeitä ihmisiä ennen lähtöäni. En ehtinyt juuri ladata akkuja menojen välillä, joten ei ollut mikään ihme, että sairastuin flunssaan ja jouduin pakkolevolle. Lepo teki hyvää, mutta puolikuntoisuus hankaloitti muuttovalmisteluja. En jaksanut pakata montaa tavaraa kerrallaan, kun jo alkoi heikottaa. Siivoamista en edes yrittänyt. Kun muuttopäivä lopulta koitti ja muuttoapu saapui, monta laatikkoa oli vielä pakkaamatta, ja koko asunto odotti jynssäämistä. Tilanne tuntui kaoottiselta, ja olin hermo melkoisen kireänä. Flunssani kuitenkin parani ennätysnopeasti paineen alla.

Kaikki tavarani muutettiin ensin vanhempieni luokse. Siellä jouduin vielä hiukan järjestelemään laatikoita sen mukaan, mitkä tavarat muutetaan uuteen asuinkaupunkiin ja mitkä jäävät odottamaan paluutani. Tavoitteena oli jättää mahdollisimman paljon tavaraa varastoon, jotta muuttokuorma olisi mahdollisimman kevyt ja hallittava. Jätin kaikki huonekalut, mikron sekä kaksi laatikollista irtotavaraa vanhempieni luo (onneksi väliaikaissäilytys oli heille täysin ok). Mukaan taas lähti kuusi muuttolaatikkoa, patja, peitot ja tyynyt, soittimet sekä muutama pienempi laatikko ja pussukka. Ompelukoneen suhteen olin kahden vaiheilla, mutta koska autossa oli tilaa, sekin otettiin mukaan. Ja hyvä, että otettiin, nimittäin sille on ollut jo tarvetta.

Kaikki mukaantulevat tavarat mahtuivat farmariauton takakonttiin (takapenkit kaadettuna eteen). Olin silti vähän pettynyt tavaran määrään, koska olisin halunnut kokeilla ääriminimalistista elämää nyt, kun siihen olisi sopiva tilaisuus. Olosuhteiden takia en kuitenkaan alkanut sen kummemmin eritellä esimerkiksi vaatteita se mukaan, mikä on välttämätön ja mikä ei. Vein pienen pussillisen vähällä käytöllä olevia vaatteita keräykseen, mutta kaiken muun pakkasin mukaan. Toisaalta myös koin, että minulla on yhdeksän kuukauden aikana sen verran käyttöä melkein kaikille tavaroilleni, että ne kannattaa ottaa mukaan, vaikka ilmankin niitä selviäisi hengissä. Haluanhan sentään viihtyä uudessa asuinkaupungissani enkä vain kituuttaa ja odottaa, että pääsen takaisin kotiin!

Tämä oli elämäni neljäs muutto ja ehdottomasti kaikista muutoista raskain ja epämiellyttävin. Poismuuttovaihe oli erityisen hankala, mutta tavaroiden kantaminen ja järjestäminen uuteen kotiin sujui onneksi paremmin. Olen aina ajatellut, että muuttaminen on kivaa ja jännittävää, mutta nyt ymmärrän, miksi useimmat ihmiset eivät pidä muuttamisesta. Se voi olla henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta, etenkin, jos sen tekee kiireessä. Seuraavaa muuttoa helpottaakseni annan muutaman itsestäänselvän ohjeen itselleni ja miksei muillekin, jotka haluavat säästyä ylimääräiseltä kiireeltä ja stressiltä muuttaessaan.

1. Karsi tavaraa jo ennen kuin alat pakata. Jos pakkaamisen kanssa näyttää tulevan kiire, aikaa ja energiaa karsimispäätösten tekemiseen ja tavaroiden eteenpäin laittamiseen ei todennäköisesti riitä. Kaappeja kannattaakin tutkia sillä silmällä jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen muuttopäivää. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän pakattavaa, kannettavaa ja huolehdittavaa.

2. Siivoa etukäteen. Ensinnäkin: lieden takaa kannattaa siivota useammin kuin kerran kahdessa vuodessa (niitä parin vuoden takaisia pinttymiä oli aika vaikea saada irti). Jos asunto on lähtökohtaisesti huolellisesti pidetty, sujuu muuttosiivouskin kevyesti. Toiseksi: kaikkea siivoamista ei tarvitse jättää muuttopäivään. Uunin sisustan, kaapit ja pystypinnat voi pyyhkiä hyvissä ajoi ilman suurta pelkoa niiden uudelleenlikastumisesta. Muuttopäivään tai sitä edeltävään päivään kannattaa jättää vain jatkuvassa käytössä olevien pintojen puhdistus, kuten wc, jääkaappi ja lattiat.

3. Pakkaa ajoissa. Minusta tuntui, että en voinut pakata melkein mitään etukäteen, koska käytän melkein kaikkia tavaroitani melkein päivittäin. Muutaman päivän pärjää kuitenkin vähemmällä, vähän niin kuin matkustaessakin. Päätä siis etukäteen, mitä vaatteita, astioita, hygieniatarvikkeita ym. tarvitset esimerkiksi muuttoa edeltävän viikon aikana, jätä ne helposti saataville ja pakkaa muut tavarat vähitellen laatikoihin. Ihannetilanteessa kaikki irtotavarat ovat laatikoissa ja pusseissa, kun muuttoapu saapuu. Viimeisten tilpehöörien pakkaaminen viime tingassa johtaa vain tarpeettomaan sähellykseen ja hukkatilaan laatikoissa.

Mitkä ovat sinut luottovinkkisi onnistuneeseen muuttoon?

Tyytyväiset sukat – ajatuksia KonMarista

Viime kuukausina Marie Kondon kirja KonMari – siivouksen elämänmullistava taika on ollut yksinkertaistamisblogeissa iso juttu. Suhtauduin kirjaan aluksi varauksella ja mietin jopa vastentahtoisesti, että pitääkö se nyt lukea, kun kerran siitä niin paljon tässä yhteisössä kohkataan. Arvioiden perusteella ajattelin, että kirjassa käsitellään lähinnä oikeaa tapaa viikata vaatteita, minkä ajattelin olevan aika turhaa, sekä sitä paljon puhuttua ”iloa”, jota jotkut tavarat tuovat ja jotkut eivät. Ja koko kirjan pääpointtihan on, että ne tavarat, jotka eivät ilahduta, heitetään mäkeen. Ennakkoluuloistani huolimatta päätin kuunnella kirjan englannin kielellä netistä. Aavistukseni osuivat osin oikeaan, mutta toisaalta kirja pääsi myös yllättämään positiivisesti.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että Kondo on onnistunut innostamaan lukuisat japanilaiset ja nyt myös länsimaalaiset karsimaan tavaroitaan. Tapa, jolla Kondo karsii, on minusta kuitenkin varsin elitistinen ja suorastaan tuhlaileva. Kriteeri, tuottaako tavara iloa, vetoaa varmasti moneen ylenpalttisuudessa elävään länsimaalaiseen. Minua kuitenkin häiritsee se, ettei tavaroiden käyttöarvoa oteta tässä menetelmässä lainkaan huomioon. Kondo suosittelee heittämään vaatteen pois, vaikka sitä olisi käyttänyt juuri eilen. Ihan vain siksi, että se ei ilahduta. Minusta meidän tulisi suhtautua hankintoihimme vastuullisesti ja pyrkiä käyttämään ne loppuun siitä huolimatta, että ne eivät ole täydellisiä. Jos loppuunkäyttäminen ei ole realistinen ajatus tai tavaroita vain on aivan liikaa, tulee ne välittää sellaiselle ihmiselle, joka niitä käyttää.

Monet japanilaisesta kulttuurista tietävät ovat kertoneet, että kirjan kannustama tavaroiden ”pois heittäminen” ei välttämättä tarkoita roskikseen ja kaatopaikalle heivaamista, sillä Japanissa on äärimmäisen tehokas kierrätyssysteemi. Japanilaisesta jätehuollosta en itse tiedä mitään, mutta sen tiedän, että moni länsimaalainen varmasti tulkitsee tämän neuvon niin, että ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos hyvän tavaran heittää roskikseen. Minusta tavaroille pitäisi aina ensisijaisesti etsiä uusi koti, ja vain käyttökelvottomat esineet tulisi heittää roskiin. Kondo ei myöskään kiellä ostamasta uutta tavaraa vanhojen tilalle. Voin hyvin kuvitella, että moni innokas raivaaja lähtee karsinnan jälkeen etsimään kaupasta heivattujen tavaroiden tilalle uusia asioita, jotka ihan selvästi ilahduttavat sillä hetkellä.

Odotin huvittuneena, mitä Kondo sanoo sukkien viikkaamisesta. Voiko turhempaa ajankäyttöä ollakaan? Mutta hän perustelikin viikkaamisen ihan loogisesti kertomalla, että sukat pysyvät pidempään hyvinä, kun ne saavat ”levätä” kaapissa siististi taiteltuina eikä nipuiksi ja palloiksi runnottuina. Salaa kokeilin sukkien viikkaamista, ja toden totta: ne menevät pienempään tilaan, näyttävät siistimmältä ja tuntuvat ihan uusilta jalkaan sujauttaessa. Vasta nyt tajuan, että pareittain niputtaminen todellakin venyttää ja vanuttaa sukkaa ihan turhaan. Parit pysyvät yhdessä viikattunakin. Vaikka ihastuinkin sukkien viikkaamiseen, minusta itsestään pystyssä pysyvät ja täydellisen siisteissä jonoissa nököttävät vaatteet eivät ole vaivan arvoisia. Omaan elämään sopivat vaatteita säästävät vinkit kannattaa toki ottaa käyttöön, mutta kaikkea ei tarvitse taitella viivasuorasti.

Näistä käytännön asioista netissä puhutaan paljon, mutta minulle kirjan suurin anti oli sen tavarafilosofia. Moni on sanonut huvittuneensa siitä, että Kondo antropomorfisoi tavaroita ja puhuu niistä kuin niillä olisi ihan oma sielunelämänsä. Heidän mukaansa nämä kohdat kannatti reilusti hypätä yli. En tiedä, uskooko Kondo ihan tosissaan tavaroiden tunteisiin, mutta minusta esineiden personifikaatio on vertauskuvana erittäin toimiva ja ajatuksia herättävä. Se kannustaa pitämään tavaroista hyvää huolta. Huonosti kohdeltu paita, joka on likainen, ruttuinen ja kaapin perälle unohtunut, näyttää surulliselta (Kondon kielellä on surullinen). Sen sijaan hyvin huollettu, pesty ja nätisti viikattu paita näyttää iloiselta (eli on iloinen). ”Surullisten” tavaroiden ympäröimänä alkaa omakin olo tuntua nuhjuiselta, ilottomalta ja saamattomalta, kun taas ”iloiset” tavarat miellyttävät silmää, eivät häiritse ja antavat pontta päivän rientoihin. ”Iloiset” tavarat myös säilyvät siisteinä ja käyttökelpoisina pidempään kuin heitteille jätetyt ”surulliset” tavarat.

Tavaroiden ”tunteiden” huomioiminen voi myös motivoida kodin siisteyden ylläpitämiseen. Esimerkiksi minä en aina viitsi tiskata astioita heti käytön jälkeen. Mutta kun mietin, miten surulliselta likainen lautanen näyttää ja ettei se varmaan ”halua” olla likainen, tulee se pestyä melkein heti. Puhdas lautanen näyttää iloiselta, ja siitä tulee myös minulle iloinen olo. Tulkitsen siis Kondon personifikaatiot niin, että peilaamme tavaroista omia tunteitamme. Kondo myös toteaa, että tavarat haluavat palvella omistajaansa ja ne tulevat surullisiksi, jos niitä ei käytetä. Jälleen erittäin hyvä pointti minun mielestäni. Tavarat on tehty käytettäväksi, ja on valtava sääli, jos niille ei ole mitään käyttöä ja ne vain unohtuvat tyhjän panttina kaappiin, kun jollakulla toisella voisi olla niille paljonkin käyttöä.

Innostiko Kondo minutkin käymään vielä kerran kaappini läpi ja karsimaan? Ei oikeastaan. Minulla on joitain tavaroita, joita käyttäessäni en varsinaisesti pakahdu riemusta, mutta kuitenkin käytän niitä säännöllisesti. Lisäksi koen hankalaksi sen määrittämisen, mikä todella tuottaa iloa, mikä ei. Kuljen aina järki edellä ja alan tunteiden sijasta kuunnella ajatuksiani ja miettiä tavaran käyttöarvoa sen tunnearvon sijasta. Toisaalta kotini on nyt aika hyvässä tasapainossa, eikä karsimiselle ole tarvetta.

Kondo kuitenkin inspiroi minua suhtautumaan tavaroihini kunnioittavammin ja huolellisemmin. Sujautin saapikkaideni sisälle paksut lehdet, joiden avulla ne seisovat tomerasti omalla painollaan sen sijaan että nojailisivat toisiinsa laiskasti nuupahdellen. Saappaat ovat iloiset.

Oletko sinä perehtynyt Marie Kondon kirjaan? Mistä pidit, mistä et?

Vaatekaapista soitinkaappi

Kämpässäni on kaksi vaatekaappia. Toisessa säilytän sisävaatteita, toisessa pidin aiemmin takkeja ja kenkiä. Jälkimmäisen pyhitin kesällä soitinkaapiksi.

IMG_6910

Ennen

Tältä näytti kaappi alkuperäisessä tarkoituksessaan. Jep, minulla on aika monta takkia. Huomatkaa, että tässä ovat siis pelkät talvitakit, lämpimän kauden takit (4 kpl) olivat kuvanottohetkellä muualla. Kaikki nuo tyhjät henkarit (ja enemmänkin) ovat vielä pari vuotta sitten olleet käytössä, mutta pikku hiljaa vaatteita karsittuani niitä on jäänyt tyhjäksi. Yhden satsin henkareita olen jo lykännyt eteenpäin.

IMG_6911

Jälkeen

Lopputulos näyttää yllättävän seesteiseltä. Vaatetangon alapuolelle jäi paljon hukkatilaa, johon ei mahdu edes lyhyt jakku roikkumaan ilman, että se menee myttyyn . Pohdin siihen jonkinlaista hyllyä tai muuta ratkaisua esim. nuotteja varten (Tällä hetkellä nuottikasoja lojuu ympäri kämppää. Osan olen jo laittanut paperinkeräykseen, mutta paljon pitää myös säästää, eikä niillä ole mitään paikkaa. Tabletinostohalut heräilevät…). Kaappiin jäivät kaulakorut, joille en keksinyt muutakaan paikkaa, sekä esiintymiskengät (paperipussissa).

Entä mihin kaapin alkuperäiset tavarat päätyivät? Kauden kengät sain mahtumaan kenkätelineeseen. Ylimääräisille henkareille etsin uuden omistajan, siihen asti ne saavat kyllä majailla vanhalla paikallaan, vaikkeivät kuvaan päätyneetkään. Pienet olkalaukut lykkäsin toiseen kaappiin ja päätin, että luovun keltaisesta, jolle on käyttöä todella harvoin. Talvivarusteet vein kesäksi kellarikoppiin, mutta kun ilmat viilenevät ja ne on pakko tuoda ylös, en tiedä, mihin ne olisi järkevä sijoittaa. Onhan minulla naulakko, mutta säilytän siinä mieluiten vain lähes päivittäin käyttämiäni takkeja, joita on vuodenajasta riippuen 1-2 kappaletta. Varsinkin paksulle parkalle on niin harvoin käyttöä, että sen paikka saisi olla piilossa.

Lisää kaappihaasteita on siis tulossa. Olen kuitenkin huomannut, että tavaroita saa kyllä aseteltua tiiviimmin kaappiin, jos vain pohtii järjestystä vähän tarkemmin.

Miten sinä taiot lisätilaa täysiin kaappeihin? Pitääkö aina karsia saadakseen lisää tilaa?

Pikakarsinta

Minimalismi on ollut mielessäni taka-alalla viime aikoina. Olen keskittynyt opiskeluun, terveyteni ylläpitoon ja ihmissuhteisiin. Uutta tavaraa on valunut tasaisesti sisään, enkä ole luopunut juuri mistään vanhasta. Siksi koti on mennyt taas kamalaan sotkuun, ja tavaramäärä on alkanut ahdistaa.

Aloinpa jo ajatella, että pitäisikö minun sittenkin muuttaa hiukan isompaan asuntoon, kun kerran näitä 21 neliötä on niin vaikea pitää järjestyksessä. Tarvitsen lisää säilytystilaa! Vai onko tavaroita sittenkin vain liikaa? Uuden asunnon etsimisen sijaan päätinkin tarttua pahvilaatikkoon ja aloin kerätä siihen tavaroita.

Liian löysät kesähousut ja kiristävät farkut. Pari paitaa ja huivia, jotka eivät enää sovi tyyliini. Koruja, luomiväriharjoja, pinnejä, hupailusilmälasit. Laukku, joka ei mennyt vaihtoringissä kaupaksi. Epäkäytännöllisen pieni leikkuulauta ja pari ylimääräistä puuhaarukkaa. Laatikko täyttyi hetkessä noin kolmestakymmenestä minulle turhasta tavarasta.

Vein laatikon ”saa ottaa” -lapulla höystettynä aulaan hissien läheisyyteen. Yhden päivän aikana kaikki tavarat olivat kadonneet. Jopa eräs ruma ja melko kärsinyt kaulakoru, jonka olin jo heittämässä roskikseen mutta jolle päätin sittenkin antaa vielä yhden mahdollisuuden löytää uusi omistaja. Osa tavaran menekistä selittynee sillä, että talossani asuu satakunta opiskelijaa, joista monelle varmasti kelpaa ilmaiset käyttöesineet.

Karsiminen ei ole koskaan aiemmin ollut näin helppoa. Minun ei tarvinnut edes astua ulos, vaan tavarat vietiin lähestulkoon kotioveltani. Kaikki esineet pääsivät suoraan uuden omistajan matkaan ilman välikäsiä, mikä on mielestäni aika ekologista ja järkevää. Taidan tästä lähtien karsia aina tällä tavalla.

Kotini on ikävä kyllä edelleen yhtä sotkussa kuin aiemmin, koska kaikki karsimani tavarat olivat piilossa kaapeissa. Nyt sitä kaivattua säilytystilaa on kuitenkin vapautunut huomattavasti, joten saan ehkä jatkossa pidettyä kämpän hiukan paremmassa ruodussa.

Mikä on sinusta helpoin tapa karsia? Mitä karsit viimeksi?

Tahatonta karsimista

Minä olen vähän kömpelö. Tavarat lipeävät otteestani tämän tästä, eikä ole ihan tavatonta, että lattialle leviää kasa astiansirpaleita. Olen parin viime vuoden aikana onnistunut säpälöimään ainakin viisi astiaa yksin kotona koheltaessani.

Vähän aikaa sitten särkyi yksi eniten käyttämistäni kulhoista. Karsimista kai tämäkin on, vaikka mieluiten en luopuisi säännöllisessä käytössä olevista hyvistä esineistä, joiden elinikä voisi hyvin hoidettuna olla jopa vuosikymmeniä. Onneksi minulla on vielä toinen samanlainen kulho, kaksi pienempää sekä iso pino matalia lautasia. Pärjään jäljelle jääneillä astioilla ihan hyvin, joskin kaksin ruokaileminen muuttui nyt hiukan hankalammaksi.

Pari vuotta sitten myin pois ylioppilaslahjaksi saamiani design-astioita, joihin tuhoutunut yksilökin lukeutui. Tuolloin en ajatellut, että astioita rikkoutuisi säännöllisesti ja saattaisin tulevaisuudessa tarvita niitä lisää. Tuoreen astiarikon jälkeen harmittelin tovin, oliko myyminen sittenkin harkitsematonta ja lyhytnäköistä. Toisaalta olen tyytyväinen, että minulla ei ole tämän enempää arvokkaita astioita rikottavana. Laatulautasista tienaamillani myyntituloilla saisin ostettua ainakin pari tusinaa kirppislautasta.

Aloinkin pohtia, mitä teen, kun kaikki lautaseni ovat tohelointini takia päätyneet kaatopaikalle. Uusien ostaminen aina sirpaloituneiden tilalle tuntuisi tuhlailevalta, vaikka ostaisinkin vain kirrputorilta. Muovilautanen ei iskunkestävyydestään huolimatta tule kyseeseen, koska en halua lusikoida jokaisella suupalalla pieniä muovikiteitä elimistööni, ja lisäksi rmuovi vanhenee rumasti. Retkeilijöiden suosimat metallilautaset taas voisivat olla varteenotettava vaihtoehto, mutta niitä ei tietenkään voisi laittaa mikroon.

Tai sijoittaisinko kenties kotimaisena käsityönä tehtyihin kivitavarakulhoihin, joiden ei pitäisi hajota edes lattialle pudotessaan (ellei kyseessä ole kivilattia)? Työllistäisin pienyrittäjää, ja voisin kuvitella, että ne olisivat viimeiset astiat, jotka minun pitäisi ikinä ostaa. Katkaisisin astiavirran kaatopaikalle kerrasta. Käsintehdyt astiat eivät ole halpoja, mutta mikäpä laadukas yksilöllinen tavara olisi. Näin pitkäikäistä ja arvokasta ostosta pitää suunnitella pitkään ja hartaasti.

Uusien astioiden hankkiminen ei onneksi ole ihan vielä ajankohtaista. Uuden ostamista viivyttääkseni minun täytyy vain yrittää olla entistä huolellisempi astioideni kanssa ja varoa päästämästä niitä livahtamaan sormieni välistä.

Miten usein teillä hajoaa astioita? Onko jollakulla käytössä ”iskunkestäviä” lautasia?

Vuosi 2014 tavaroina

Vuosi sitten harmittelin kodissani lymyäviä turhan tavaran keskittymiä ja haastoin itseni karsimaan niitä.  Tuon tavaradieetin tulokset raportoin kesäkuussa. Mutta mitä onkaan tapahtunut vuoden toisella puoliskolla?

Vaatteet Sisään: 1 farkut, 1 leggingsit, 1 saapikkaat, 1 paketti ponnareita Ulos: 1 housut, 1 korkokengät, 1 puhkikuluneet saapikkaat

Keittiötarvikkeet Sisään: 1 tarjotin, 1 metallikulho, 1 lasikannu Ulos: 1 sitruspuserrin, 1 piirakkavuoka, 1 työvälinenaulakko

Elektroniikka Sisään: 1 matkapuhelin, 1 puhelimen suojakuori, 1 latauspiuha, 1 internetpiuha, 1 aux-piuha Ulos: 1 matkapuhelin

Musiikki Sisään: 1 instrumentti, 1 tietokoneeseen liitettävä minikosketinsoitin Ulos: 16 CD-levyä

Muuta Sisään: 1 naulakko, 1 korihylly kylppäriin, 6 mustekalaa (pyörän tarakalle), 1 satulanlämmitin (itse ommeltu jämävillakankaasta), 1 vanha villahuopa pimennys-/eristysverhoksi Ulos: 1 katkennut mustekala

Yhteensä Sisään: 24 Ulos: 24

Sisääntulleiden ja lähteneiden suhde pysyi sopivana, vaikka käytännössä karsiminen tyssäsi kokonaan kesän päätyttyä, ja sen jälkeen sisään on valunut (tarpeellista) tavaraa ilman, että olen raivannut mitään tieltä pois. Kesällä oli pakollinen matkapuhelimen vaihto vanhan hajottua. Lisäksi päätin hyödyntää opiskelijakämppäni vuokraan sisältyvän nopean internetin ja hankin käytettynä sopivan piuhan. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että sain kesällä myydyksi viimeisetkin cd-levyni.

Olen lukenut kiinnostuneena muiden blogeista viime vuoden vaatesaldoja. Itselläni ei ollut minkäänlaista vaatebudjettia, mutta koska olen pitänyt kirjaa sekä kaikista menoistani että kotiini saapuneista tavaroista, on kaikki viime vuoden vaatehankinnatkin dokumentoitu. Julkaisenpa vielä kootun vaatelistan tähän kylkeen.

Talvitakki (ale) 134,00
Jakku (2ndhand) 12,00
Paita (kaverilta) 0,00
Mekko (kaverilta) 0,00
Farkut (2ndhand) 25,00
Leggingsit (kotimaiset) 35,00
Saapikkaat (sukulaiselta) 0,00
Ponnarit 3,50

Yhteensä 209,50

Yllätyin summan suuruudesta, mutta luonnollisesti yksikin isompi ostos (takki) hilaa summan heti ylös. Kaikki vaatteet tulivat tarpeeseen, vaikkakaan kyseinen takki ei ollut vielä hälyttävän välttämätön. Päätin silti ostaa sen, koska se oli hyvännäköinen ja laadukas, ja sain sen reilulla alennuksella. Takkeja ei tarvitsekaan vähään aikaan ostaa.

Ensi vuonna rahaa menee vaatteisiin todennäköisesti vielä enemmän. Hahmottelin aikaisemmin tarvelistaa, josta olen tähän mennessä hankkinut leggingsit, saapikkaat ja farkut. Arvioin, että loppuihin vaatteisiin kuluu uutena 300-400 euroa. Vähemmän, jos löydän niitä käytettynä.

Virtaako sinulla enemmän tavaraa kotiin vai kodista pois?

Miten meni muovittomuus?

Onnistuin yllättävän hyvin tavoitteessani vähentää ostamani muovin määrä minimiin. Asun yksin, syön valtaosan päivittäisestä ravinnostani koulun lounasruokalassa ja joskus dyykkaan, joten kauppareissuja ei tarvinnut kuukauden aikana tehdä kovin monta. Ne muutamatkin menivät aika kivuttomasti, joskin olen havahtunut muovin pelottavaan valta-asemaan maailmassamme.

Useimmat ostamani peruselintarvikkeet saa onneksi pahvissa tai ilman mitään pakkausta: maidot, kananmunat, hiutaleet ja juurekset ovat helppoja syötäviä muovittomalle. Kerran tarvitsin mantelijauhoa, jota olin ostaa muovitettuna marketista. Muistin kuitenkin, että eräässä ketjussa myydään vaikka mitä jauhoja ja pähkinöitä irtona. Kävin siis ostamassa hiukan kovemmalla kilohinnalla mantelijauhoa juuri sen verran, kuin tarvitsin, ja säästin taas yhden ylimääräisen muovikääreen (tosin huomasin hyllyjen alla tukkutavaraa isoissa muovisäkeissä, eli ihan muovitonta ei irtomyyntikään ole).

Jouduin joustamaan sellaisten ruokien ja taloustarvikkeiden kohdalla, joita ei kerta kaikkiaan myydä ilman muovipakkauksia. Hammastahna, juusto ja vessapaperi ovat tyyppiesimerkkejä. Opin myös, että monissa kaupallisissa kosmetiikkatuotteissa on paitsi muovikuori, myös muovisisältö. Kylpyhuoneenkaapissani ei onneksi ole varsinaista muovikosmetiikkaa, mutta purnukoista en ole vielä päässyt kokonaan eroon. Hyvään alkuun olen kuitenkin päässyt vaihtamalla kotitekoiseen deodoranttiin sekä ripsiväriin.

Tajusin, että kuluttaja pystyy ihan oikeasti vaikuttamaan yritysten toimintaan paitsi rahoillaan, myös sanoillaan. Olin tilannut elokuun puolella postipaketin, joka saapui syyskuussa. Se sisälsi tarpeettoman paljon muovista pakkausmateriaalia. Annoin paketin lähettäneelle yrittäjälle palautetta, jossa toivoin, että jatkossa hän pakkaisi tuotteet ilman muovia, koska tuotteet eivät olleet sellaisia, että ne välttämättä tarvitsisivat kääreitä ja kuplamuovipehmustuksia.

Palaute otettiin hyvin vastaan, ja myyjä kertoi itsekin miettineensä asiaa. Hän lupasi siirtyä ympäristöystävällisempään paketointiin käytettyään nykyiset pakkausmateriaalivarastonsa loppuun. Suuremman yrityksen käytäntöjen muuttaminen vaatii useampien ihmisten huutelua, mutta menestyäkseen kaikenkokoisten yritysten on lopulta kuunneltava asiakkaitaan. Yrityksille kannattaa antaa palautetta aina, kun on jotain valitettavaa (tai kiitettävää)!

Muoviton syyskuu -tapahtuman Facebook-sivua tutkaillessani harmistuin siitä, että ihmiset kokivat paperipussien olevan ehdoton ja autuaaksi tekevä muovin korvaaja. Paperipussi ei kuitenkaan ole juuri muovipussia parempi vaihtoehto, jos sekin jää kertakäyttöiseksi. Toisin kuin muovi, paperi toki maatuu eikä ole haitaksi ympäristölle hajotessaan, mutta kertakäyttöpussien valmistukseen ja kuljetukseen kuluu suunnilleen saman verran luonnonvaroja, olivat ne mitä materiaalia tahansa. Olennaista on lakkauttaa kertakäyttöisyyden konsepti ja minimoida kaiken roskan määrä.

Muovittomuuteen pyrkiminen ei lopu tähän. Muistan jatkossakin ottaa kauppaan omat hedelmäpussit mukaan. Vertailen pakkauksiin käytetyn muovin määrään ja ostan mieluiten irtona, jos kilohinta ei ole suhteettoman korkea. Jätän edelleen polyesterivaatteet kauppaan ja nostan muoviroskan kadulta roskikseen, jotta se ei lennä tuulen mukana jokeen saastuttamaan juomavettämme.

Pyritkö sinä syyskuussa vähentämään muovinkulutustasi? Miten onnistui?

Musiikin omistamisesta

Luovuin kesällä viimeisistäkin cd-levyistäni. Minulla ei ole ollut yli vuoteen cd-soitinta, ja olen jo pitkään kuunnellut kaiken musiikin joko elävänä, tietokoneelta tai taskukokoisesta soittimesta. Levyistä luopuminen oli looginen askel, mutta kuitenkin raskas sellainen.

Musiikkitallenteiden omistamiseen liittyy samantyyppistä symboliikkaa kuin kirjojenkin haalimiseen. Levyhylly kuvastaa paitsi ihmisen musiikkimakua, myös hänen persoonaansa, arvojaan ja tunne-elämäänsä. Keräilin yläaste- ja lukioikäisenä intohimolla senhetkisten lempiartistieni levyjä. Kyseiset albumit olivat minulle tärkeitä, ja niiden kappaleiden säkeisiin kiteytyivät monet sen ajan riemut ja ahdistukset. Ne biisit, jotka tahdittivat elämääni tuolloin, herättävät nykyään nostalgisia tunteita.

Koen kuitenkin olevani aika lailla eri ihminen kuin muutama vuosi sitten. Musiikkimakukin on taipuvainen kehittymään ajan myötä uusiin suuntiin, jolloin hartaasti kerätty kokoelma laahaa auttamattomasti jäljessä. Palaaminen entisiin lempikappaleisin on välillä mukavaa, mutta en saa enää yhtä suurta nautintoa samojen levyjen luukuttamisesta yhä uudelleen. Siksi en koe tarpeelliseksi säilyttää ennen niin rakasta levykokoelmaani. Jos minun tekee mieli kuunnella nuoruuden suosikkeja, löydän parhaat kappaleet nopeasti sähköisenä.

Olen musiikko, joten kuuntelen paljon ja monenlaista musiikkia omaa soittoani kehittääkseni ja myös ihan huvikseni. Onneksi on olemassa internet ja sen tarjoama rajaton musiikkikokoelma. Hukkuisin levyihin, jos yrittäisin fyysisesti kerätä kaiken sen musiikin, jota harjoitellessani ja vapaa-ajallani kulutan. Sen sijaan minulla on pari elektronista laitetta, joiden avulla musiikkikirjastoni on aina ajan tasalla, ja löydän myös entistä helpommin uusia mielenkiintoisia artisteja. Eikä tarvitse enää pyyhkiä pölyjä levynkansista!

On hyvä muistaa, että cd-levyt ovat vain yksi musiikin tallennusmuodoista, eikä digitaalisena edes paras mahdollinen sellainen. Musiikki itsessään on olemassa muulla tavoin, abstraktina ilmiönä, johon pääsee käsiksi muutenkin kuin levykauppoja kierrellen. Se, että en omista cd-levyjä, ei tarkoita, etten tykkää kuunnella musiikkia – aivan kuten sekään, ettei minulla ole kirjahyllyä, ei tarkoita, etten nauttisi kirjojen lukemisesta.

Musiikki on lähellä sydäntäni. En vain halua omistaa sitä.

Mitä kautta sinä kuuntelet musiikkia? Onko musiikkitallenteiden omistaminen sinulle tärkeää?

Jätehaaste

Olen miettinyt jäteasioita paljon viime aikoina. Vaikka ympäristöasiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja ekoilu arjessa on jo pitkälti automatisoitunutta, olen huomannut, että jätekäyttäytymisessäni olisi vielä parantamisen varaa.

Kierrätän toki kaiken, minkä taloyhtiön jätehuollon puitteissa pystyn, eli paperin, pahvin, lasin ja metallin. Kaatopaikalle päätyy vain harvoin muutama läpipainolääkepakkaus, rikkoutunut astia tai muu hyödyntämiskelvoton esine. Poltettavaksi sen sijaan menee yllättävän paljon biojätettä ja muovia, mikä harmittaa. Asuinseudullani ei ole kummallekaan varsinaista kierrätysmahdollisuutta.

Kompostoiminen ei parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa oikein onnistu, mutta muovin tuhlaamista pystyn rajoittamaan. Vaikka pyrin kaupassa valitsemaan kierrätettäviä pakkauksia muovisten sijaan (hankalaa, nimittäin kaupoissa lähes kaikki on pakattu muoviin), otan esimerkiksi aina irtokasviksille uuden pussin. Käytän hedelmäpusseja roskapusseina, mutta nyt kesän aikana torilla vieraillessani niitä on kertynyt enemmän kuin ehdin pitkään aikaan käyttää. Maksullisia muovikasseja en sentään ota, ja liikkeissä asioidessani kieltäydyn ilmaiskasseista oma-aloitteisesti (etenkin vaatekaupoissa unohdetaan kysyä, onko muovikassi tarpeellinen).

Oma lukunsa on kodin ulkopuolella välillisesti ja välittömästi syntynyt jäte. Kuinka monta julkisen vessan kertakäyttöistä käsipyyhettä ja ravintolan paperiservettiä heitän roskikseen vuodessa (kenties oma kankainen nenäliina mukaan?)? Miten paljon roskaa tuottaa lounasruokala, jossa käyn päivittäin ravitsemassa itseni? Entä miten monta kiloa asiakkaille näkymätöntä pakkausjätettä kaupat heittävät roskiin joka päivä kuormia purkaessaan, puhumattakaan syömäkelpoisesta mutta päiväysvanhasta hävikkiruuasta?

Jäteasioita ovat ilmeisesti muutkin kauhistelleet, sillä Facebookissa on alkamassa Muoviton syyskuu -tempaus, johon on kirjoitushetkellä ilmoittautunut osallistuvaksi yli 14 000 ihmistä, minä yhtenä heistä. Kannustan teitä lukijoitakin omien jätetottumustenne tutkailuun haasteen hengessä, olitte naamakirjakäyttäjiä tai ette. Totaalinen muovittomuus on tällä hetkellä tässä yhteiskunnassa mahdotonta, mutta jokainen voi varmasti omalta osaltaan hiukan vähentää turhaa muovin kulutusta.

Oma tavoitteeni on lopettaa hedelmäpussien haaliminen: otan kauppaan mukaan jo käytetyn pikkupussin ja liimaan uuden hintalapun vanhan päälle. Kun joskus olen käyttänyt kaikki pikkupussit loppuun, aion ommella (tai ostaa, jos en löydä sopivaa kangasta) kestopussit kasviksille. Roskapussiksi saa jatkossa kelvata mikä tahansa pieni muovipussukka tai -purnukka.

Jos oman jätejalanjäljen pienentäminen kiinnostaa, suosittelen tutustumaan mainioon Vähemmän roskaa -blogiin. Itse olen saanut Nokkelan kirjoituksista paljon inspiraatiota ja oivalluksia.

Aiotko sinä osallistua muovinvähennyshaasteeseen?

Annetaan käyttöön

Olen kesän aikana kokeillut tavarasta eroon pääsemistä minulle uudella tavalla: Facebookin annetaan-ryhmässä. Kokemukseni on ollut varsin innoittava, ja suosittelen muillekin kyseisen sosiaalisen mediakanavan käyttäjille vastaavanlaiseen ryhmään liittymistä oman karsimisen helpottamiseksi.

Liityin ryhmään, koska ruokakaapissani oli pari vuotta vanha pussi spirulina-levää, jonka parasta ennen -päivämäärä lähestyi. En ollut millään saanut käytettyä kuin muutaman ruokalusikallisen vihreää jauhetta, koska sen maku ja erityisesti haju oli minusta vastenmielinen ja ihoni reagoi siihen huonosti. Ainoa keksimäni tapa päästä jauheesta eroon muuten kuin roskiin heittämällä oli pois antaminen – mutta mitä kautta? Isot nettikirppikset kun kieltävät ilmoitukset elintarvikkeista. Muistin erään lukijan vinkanneen Facebookin kierrätysryhmistä, ja päätin kokeilla, ratkaisisiko sellainen ongelmani.

Heti ilmoituksen julkaisemisen jälkeen leväpussiani jonotti ainakin viisi ihmistä, ja pääsin siitä parissa päivässä eroon. Joku tuli kiitollisena hakemaan sen kotioveltani. Innostuin: tässäpä helppo, nopea ja luotettava tapa luopua ylimääräisistä tavaroista, jotka eivät syystä tai toisesta sovellu hyväntekeväisyyskirpputorille vietäväksi ja jotka muuten todennäköisesti heittäisin vain pois. Ekan kerran jälkeen olin kuitenkin vielä hiukan epäileväinen, olinhan antanut ilmaiseksi trendikästä superfoodia. Miten kävisi tavanomaisempien tavaroiden kanssa?

Sain myöhemmin ryhmän kautta eteenpäin kahdet lievästi rikkinäiset housut, joita en itse enää käyttänyt enkä siksi viitsinyt korjata, keittiön seinälle sopivan taulunaulakon, josta puuttui yksi koukku, sitruspusertimen, piirakkavuoan sekä edellisen asukkaan kylppäriin jättämiä hiustuotteita. Jotkut tavarat olivat varattuina viiden minuutin sisällä julkaisusta, osaa piti käydä ”nostamassa” muutaman päivän ajan. Kaikelle roinalle löytyi kuitenkin ottaja.

Kun toinen näkee sen vaivan, että tulee minun luotani hakemaan tietyn esineen, se todennäköisesti tulee hänelle tarpeeseen ja käyttöön. Hutiostokset kosmetiikka- ja ruokaosastolta päätyvät roskiksen sijasta jonkun kulutukseen, jo tiensä loppupuolella olevat tavarat saavat hiukan lisää elinaikaa, eikä saajan tarvitse ostaa uutta tarpeensa täyttääkseen. Molemmille osapuolille jää hyvä mieli ja ekologinen omatunto.

Onko sinulla kokemuksia Facebookin tavararyhmistä?