Tyytyväiset sukat – ajatuksia KonMarista

Viime kuukausina Marie Kondon kirja KonMari – siivouksen elämänmullistava taika on ollut yksinkertaistamisblogeissa iso juttu. Suhtauduin kirjaan aluksi varauksella ja mietin jopa vastentahtoisesti, että pitääkö se nyt lukea, kun kerran siitä niin paljon tässä yhteisössä kohkataan. Arvioiden perusteella ajattelin, että kirjassa käsitellään lähinnä oikeaa tapaa viikata vaatteita, minkä ajattelin olevan aika turhaa, sekä sitä paljon puhuttua ”iloa”, jota jotkut tavarat tuovat ja jotkut eivät. Ja koko kirjan pääpointtihan on, että ne tavarat, jotka eivät ilahduta, heitetään mäkeen. Ennakkoluuloistani huolimatta päätin kuunnella kirjan englannin kielellä netistä. Aavistukseni osuivat osin oikeaan, mutta toisaalta kirja pääsi myös yllättämään positiivisesti.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että Kondo on onnistunut innostamaan lukuisat japanilaiset ja nyt myös länsimaalaiset karsimaan tavaroitaan. Tapa, jolla Kondo karsii, on minusta kuitenkin varsin elitistinen ja suorastaan tuhlaileva. Kriteeri, tuottaako tavara iloa, vetoaa varmasti moneen ylenpalttisuudessa elävään länsimaalaiseen. Minua kuitenkin häiritsee se, ettei tavaroiden käyttöarvoa oteta tässä menetelmässä lainkaan huomioon. Kondo suosittelee heittämään vaatteen pois, vaikka sitä olisi käyttänyt juuri eilen. Ihan vain siksi, että se ei ilahduta. Minusta meidän tulisi suhtautua hankintoihimme vastuullisesti ja pyrkiä käyttämään ne loppuun siitä huolimatta, että ne eivät ole täydellisiä. Jos loppuunkäyttäminen ei ole realistinen ajatus tai tavaroita vain on aivan liikaa, tulee ne välittää sellaiselle ihmiselle, joka niitä käyttää.

Monet japanilaisesta kulttuurista tietävät ovat kertoneet, että kirjan kannustama tavaroiden ”pois heittäminen” ei välttämättä tarkoita roskikseen ja kaatopaikalle heivaamista, sillä Japanissa on äärimmäisen tehokas kierrätyssysteemi. Japanilaisesta jätehuollosta en itse tiedä mitään, mutta sen tiedän, että moni länsimaalainen varmasti tulkitsee tämän neuvon niin, että ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos hyvän tavaran heittää roskikseen. Minusta tavaroille pitäisi aina ensisijaisesti etsiä uusi koti, ja vain käyttökelvottomat esineet tulisi heittää roskiin. Kondo ei myöskään kiellä ostamasta uutta tavaraa vanhojen tilalle. Voin hyvin kuvitella, että moni innokas raivaaja lähtee karsinnan jälkeen etsimään kaupasta heivattujen tavaroiden tilalle uusia asioita, jotka ihan selvästi ilahduttavat sillä hetkellä.

Odotin huvittuneena, mitä Kondo sanoo sukkien viikkaamisesta. Voiko turhempaa ajankäyttöä ollakaan? Mutta hän perustelikin viikkaamisen ihan loogisesti kertomalla, että sukat pysyvät pidempään hyvinä, kun ne saavat ”levätä” kaapissa siististi taiteltuina eikä nipuiksi ja palloiksi runnottuina. Salaa kokeilin sukkien viikkaamista, ja toden totta: ne menevät pienempään tilaan, näyttävät siistimmältä ja tuntuvat ihan uusilta jalkaan sujauttaessa. Vasta nyt tajuan, että pareittain niputtaminen todellakin venyttää ja vanuttaa sukkaa ihan turhaan. Parit pysyvät yhdessä viikattunakin. Vaikka ihastuinkin sukkien viikkaamiseen, minusta itsestään pystyssä pysyvät ja täydellisen siisteissä jonoissa nököttävät vaatteet eivät ole vaivan arvoisia. Omaan elämään sopivat vaatteita säästävät vinkit kannattaa toki ottaa käyttöön, mutta kaikkea ei tarvitse taitella viivasuorasti.

Näistä käytännön asioista netissä puhutaan paljon, mutta minulle kirjan suurin anti oli sen tavarafilosofia. Moni on sanonut huvittuneensa siitä, että Kondo antropomorfisoi tavaroita ja puhuu niistä kuin niillä olisi ihan oma sielunelämänsä. Heidän mukaansa nämä kohdat kannatti reilusti hypätä yli. En tiedä, uskooko Kondo ihan tosissaan tavaroiden tunteisiin, mutta minusta esineiden personifikaatio on vertauskuvana erittäin toimiva ja ajatuksia herättävä. Se kannustaa pitämään tavaroista hyvää huolta. Huonosti kohdeltu paita, joka on likainen, ruttuinen ja kaapin perälle unohtunut, näyttää surulliselta (Kondon kielellä on surullinen). Sen sijaan hyvin huollettu, pesty ja nätisti viikattu paita näyttää iloiselta (eli on iloinen). ”Surullisten” tavaroiden ympäröimänä alkaa omakin olo tuntua nuhjuiselta, ilottomalta ja saamattomalta, kun taas ”iloiset” tavarat miellyttävät silmää, eivät häiritse ja antavat pontta päivän rientoihin. ”Iloiset” tavarat myös säilyvät siisteinä ja käyttökelpoisina pidempään kuin heitteille jätetyt ”surulliset” tavarat.

Tavaroiden ”tunteiden” huomioiminen voi myös motivoida kodin siisteyden ylläpitämiseen. Esimerkiksi minä en aina viitsi tiskata astioita heti käytön jälkeen. Mutta kun mietin, miten surulliselta likainen lautanen näyttää ja ettei se varmaan ”halua” olla likainen, tulee se pestyä melkein heti. Puhdas lautanen näyttää iloiselta, ja siitä tulee myös minulle iloinen olo. Tulkitsen siis Kondon personifikaatiot niin, että peilaamme tavaroista omia tunteitamme. Kondo myös toteaa, että tavarat haluavat palvella omistajaansa ja ne tulevat surullisiksi, jos niitä ei käytetä. Jälleen erittäin hyvä pointti minun mielestäni. Tavarat on tehty käytettäväksi, ja on valtava sääli, jos niille ei ole mitään käyttöä ja ne vain unohtuvat tyhjän panttina kaappiin, kun jollakulla toisella voisi olla niille paljonkin käyttöä.

Innostiko Kondo minutkin käymään vielä kerran kaappini läpi ja karsimaan? Ei oikeastaan. Minulla on joitain tavaroita, joita käyttäessäni en varsinaisesti pakahdu riemusta, mutta kuitenkin käytän niitä säännöllisesti. Lisäksi koen hankalaksi sen määrittämisen, mikä todella tuottaa iloa, mikä ei. Kuljen aina järki edellä ja alan tunteiden sijasta kuunnella ajatuksiani ja miettiä tavaran käyttöarvoa sen tunnearvon sijasta. Toisaalta kotini on nyt aika hyvässä tasapainossa, eikä karsimiselle ole tarvetta.

Kondo kuitenkin inspiroi minua suhtautumaan tavaroihini kunnioittavammin ja huolellisemmin. Sujautin saapikkaideni sisälle paksut lehdet, joiden avulla ne seisovat tomerasti omalla painollaan sen sijaan että nojailisivat toisiinsa laiskasti nuupahdellen. Saappaat ovat iloiset.

Oletko sinä perehtynyt Marie Kondon kirjaan? Mistä pidit, mistä et?

Mainokset

16 thoughts on “Tyytyväiset sukat – ajatuksia KonMarista

  1. Aika huvittava lähestymistapa tuo tavaroiden iloisuus tai surullisuus. Luulen, että nuo tunteet ovat Kondon omia, jotka hän heijastaa esineisiin. Voi olla, että asiaan liittyy myös japanilaisten shinto-uskonto, jossa ilmeisesti uskotaan, että kaikkia asioita ja esineitä yhdistää yksi sama henki. Tämä saattaa johtaa esineiden antropomorfisointiin.

    Positiivista on tietenkin, jos Kondo on saanut muita japanilaisia vähentämään turhia tavaroitaan. Toivon kuitenkin, ettei hyviä tavaroita vain heitettäisi pois, vaan annettaisiin eteenpäin niitä tarvitsevalle; itse esineetkin tulisivat uudesta kodista varmasti paremmalle mielelle.

    • Hyvä pointti tuo shintolaisuus, siitä ei olekaan hirveästi ollut puhetta KonMari-arvosteluissa. Uskonto voi hyvinkin olla Kondon näkemysten taustalla.

      Heh, niinpä. Esineet eivät varmasti kovin paljon arvosta sitä, jos ne vain runnotaan kaatopaikalle tai jätteenpolttolaitokselle!

  2. En ole ole lukenut kirjaa mutta minusta ainakin kuulostaa varsin hölmöltä tuo, että ne tavarat, jotka eivät ilahduta, pitäisi heittää mäkeen. Jos alkaisin raivata vaatekaappiani tuota periaatetta noudattaen, niin melkein munasillaan tässä saisi olla (näin kärjistetysti sanoen).

    Kertoneeko tuo sitten toisaalta, että olen surkea tekemään vaateostoksia, kun en osaa ostaa minua ”ilahduttavia” vaatteita vai onko kaupoissa yksinkertaisesti vain niin surkeat vaatevalikoimat, kun ne siellä myytävät rätit eivät minua miellytä.

    • Kiitos kommentista. Niinpä, mitä jos mikään ei ilahduta?

      Onpa muuten kurja tilanne, jos et löydä miellyttäviä vaatteita kaupasta. En toisaalta yhtään ihmettele, kun vaatekulttuuri nyt on mitä on. Auttaisiko pulmaasi vaatteiden teettäminen? Maksaa enemmän mutta saattaa myös maksaa itsensä takaisin.

  3. Hei! Kirjoituksesi auttoi mua taas toteamaan, että mulla ei ole vieläkään mikään kiire lukemaan Kondon kirjaa. Saman kohkauksen myötä olen jo lukenut niin paljon ajatuksia siitä, ja lisäksi runsaasti muuta minimalistikirjallisuutta, että pärjään toistaiseksi ilmankin. Kuitenkin olen iloinen, että sinä kerroit nämä ajatukset, koska näkökulmasi poikkeaa hyvällä tavalla aiemmin lukemistani. Likainen lautanen -pointti on erinomainen – kas kun mikä tahansa, mikä saa mut tiskaamaan tehokkaammin, on hyvästä. Sukat olen viikannut jo kauan sitten 😀 Itse tykkäsin vaatteiden riviin laittamisessa ennen kaikkea siitä, että näen kerralla kaiken, mitä teräslankakorissa, laatikossa tai hyllyllä on ❤

    • Totta, Kondon ideoista voi nauttia, vaikkei kirjaa lukisikaan. Ja onhan noita järjestämis- ja minimalismioppiata muitakin, tämä nyt vain on saanut muita enemmän huomiota. Minäkin tarvitsen inspiraatiota tiskien hoitamiseen, kiva jos tämä ajatus auttaa myös sinua.

  4. Sanooko Kondo mitään parisuhteessa/perheellisenä eläville? Pitääkö minun hävittää puolisoni ja lapseni tavarat myös, jos ja kun ne eivät minua ilahduta?

    • Kondo on sitä mieltä, että muiden tavaroihin ei kosketa, vain omiin. Jos lapset ovat tarpeeksi kypsiä päättämään itse tavaroistaan, heitä voi kannustaa niiden karsimiseen. Pienten lasten tavarat vanhemmat voivat tietysti käydä läpi. Pointti kai on, että perhesopu säilyy ja että oma esimerkki toivottavasti innostaa muitakin tutkimaan tavaroitaan lähemmin.

  5. Pakko mainita tuosta japanilaisesta kierrätyksestä ja jätehuollosta…. Vietin viime kesänä kaksi viikkoa Tokiossa vuokra asunnossa kerrostalossa, ihan siis sellaisessa missä paikallisetkin asuvat. Kerrostalossa oli oma jätteiden lajittelu piste jonka ohjeita tietty noudatin. Selkeinpänä mieleen jäi ettei siellä päin muovi pulloja kierrätetä, vaan ne täytyy liiskata ja sitten heittää roskiin, sentään niillä oli oma roskis ja ehkä materiaali hyödynnetään
    uudelleen…. Biojätettä ei myöskään ollut laisinkaan, vaan se kierrätettiin sekajätteen kanssa.

    Tuosta tavaroiden iloisuudesta ja surullisuidesta minullekin tuli mieleen kulttuuri erot ja eti uskonto eli uskoisin myös tuon juurtuvan shintolaisuudesta, jossa jumaluuksia ja henkiä löytyy kaikkialta.

    Itse menetelmään, minä tykkäsin kirjasta kovasti ja koen että tämä iloa tuottavien tavaroiden pitäminen ja muun pois laittaminen toimii. Minulla on ollut vaikeuksia päättää mitä heitän pois ja mitä pidän, varsinkin vaatteiden kohdalla. On tuntunut että mistään ei voisi luopua, ennen kuin nyt. Sukka tuotteet ja alusvaatteet taitaa olla ainoat jotka jätin katsomatta, ihan koska ne ovat minusta sellaisia vaatteita jotka saa nopeasti kulumaan, eikä niitten ulkonäöllä ole nyt ihan niin kauheasti väliä. Toki sitten kun olen nämä aiemmat kuluttanut pois, ostan nätimmän näkösiä tilalle, mutta nyt kestää näillä. 🙂

    • Kiitos kommentista. Mielenkiintoista kuulla kokemuksestasi japanilaisesta jätehuollosta. Ei tosiaan kuulosta ihan niin tehokkaalta kuin jotkut antavat ymmärtää. Toisaalta voihan se vaihdella alueittain, Suomessakin eri kunnissa jätehuolto hoidetaan hiukan eri tavoin.

      Uskon, että menetelmä tuo apua juuri tuon kaltaisessa tilanteessa, että tavaraa on liikaa ja luopumispäätöksen teko tuntuu mahdottomalta. Olen samaa mieltä, että alusvaatteet voi ihan hyvin kuluttaa loppuun riippumatta siitä, sykähdyttävätkö ne vai eivät. Ehkä menetelmä auttaa siinä, että kun sitten menee ostoksille, ostoksiaan tulee harkittua entistä tarkemmin?

      • Eri puolilla Tokiota on vissiin eri lajittelusysteemit – länsi-Tokiossa missä olen itse asunut oli biojäte erikseen. Se kerättiin tiettynä päivänä eikä muulloin. Sitten poismuuttopäivänää pyöräiltiin miehen kanssa ihan stressissä pitkin Kunitachia etsimässä korttelia jossa olisi juuri sinä päivänä biojätekeräys 😀

  6. Minä en suoraan sanottuna jaksanut lukea Kondoa ihan kokonaan, vaan luin alun ja selailin sieltä täältä. Olin jo lukenut kirjasta monista blogeista ja nettisaiteilta, joten ehkä se oleellinen oli tarttunut jo mieleen. Minusta nuo viikkausjutut oli ihan parhaimmistoa, olen viikannut kondotyyliin kaiken vaatekaapissani 🙂 Myös matkalaukussa se oli hyvin toimiva systeemi.

    Minusta ei ole heittämään tavaroita pois sillä mentaliteetilla, että tuottaako jokin asia iloa. Ei minua nyt erityisemmin esimerkiksi uunivuoat tai siivousvälineet ilahduta, mutta käytännön takia niitä on pakko olla. Olen sitten soveltanut tuota metodia kaiken epämääräisen sälän kanssa, jos sellaista on tullut vastaan.

    • Olen huomannut, että monet ovat tykänneet nimenomaan Kondon viikkaustekniikoista. Hyvä juttu, jos ne helpottavat elämää.

      Jossain haastattelussa Kondo sanoi, että tuollaiset arkiset, pakolliset tavaratkin tuottavat iloa, vaikka sitä ei ehkä tiedostakaan. Ne kun mahdollistavat arjen ja elämän sujumisen.

  7. Turha tavara ensin pois, jäljellä olevia oikeasti tarpeellisia tavaroita käytetään ja hoidetaan hyvin, niitä sopii jopa kiittää. Kiitos hyvä pyöräni ja luja kauppakassini, hyvää työtä! Nyt pääsette lepäämään. Kun olen iloa tuottaviin ja hyödyllisiin tavaroihini tyytyväinen, ei tarvitse etsiä ohimenevää piristystä uusien turhakkeiden ostelusta. Joka Kondon kirjan viitsii oikeasti lukea, huomaa, että hän perustelee hyvin, miksi kaikkea roinaa välttämättä ei ole hyvä tuupata eteenpäin olemaan edelleen turha tavara jossain muualla. Meillä suomalaisilla on usein outo suhtautuminen tavaroihin – muka niin järkevää – sitten on lopputulema, että jengillä on tuhottomasti tavaraa, joka nuhraantuu kirpputoreilla ja ajelehtii huushollista toiseen, pahvilaatikoissa, muovipusseissa, kellareissa, sängynaluslaatikoissa. Monelle onnettomalle, hyödyttömälle tavaralle olisi oikea paikka jätteenpolttolaitos.

    • Kiitos kommentista!

      Kondo tosiaan kirjoittaa myös siitä, että omia rojujaan ei kannata ”lahjoittaa” esimerkiksi ystäville tai sukulaisille, jotka eivät niitä välttämättä myöskään tarvitse tai halua. Ne ovat vain taakaksi.

      Juuri eilen kävin pitkästä aikaa kirpputorilla ja hiukan ahdistuin turhan tavaran määrästä. Suurin osa kirppistarjonnasta on sitä samaa mitä kaupoissakin myydään: huonolaatuista, halpaa ja turhaa roinaa, jota ei olisi alunperin pitänyt ostaa eikä edes tuottaa. Mitä resurssien tuhlausta.

      Sellaisten esineiden elinkaari on tarkoitettukin lyhyeksi. Niiden paikka on väistämättä jätteenpolttolaitoksella tai kaatopaikalla, jos ei heti niin ainakin muutaman käyttökerran kuluttua. Minusta sellaisia tavaroita ei pitäisi olla olemassakaan.

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s