Solu – hyi?

Kun muutin omilleni 18-vuotiaana, en voinut kuvitellakaan asuvani solussa tai edes kimppakämpässä kaverin kanssa. Minulle oli ehdottoman tärkeää, että minulla on oma keittiö ja vessa, joihin muut eivät voi tulla sotkemaan. Viisihenkisen perheen nuorimmaisena lapsena halusin vihdoin päästä rakentamaan ikioman pesäni, jossa saisin piehtaroida rauhassa itsekseni. Aluksi maksoin itseni kipeäksi yksinasumisen luksuksesta yksityisen vuokranantajan asunnossa, mutta myöhemmin pääsin hiukan halvemman asunnon kautta opiskelija-asuntosäätiön yksiöön, jonka vuokra oli varsin edullinen.

Kelataan muutama vuosi eteenpäin. Pitkän yksinasumisjakson jälkeen muutin uuden opiskelupaikan perässä paikkakunnalle, jossa edullisia yksiöitä ei ollut noin vain saatavilla. Ainoa taloudellisesti järkevä vaihtoehto oli asettua asumaan soluasuntoon. Kantani oli onneksi lieventynyt tuosta muutaman vuoden takaisesta ehdottomuudesta, ja olin oikeastaan utelias kokeilemaan tätä minulle vieraaksi jäänyttä opiskelijaelämän puolta.

Tähän päivään mennessä minulle on kertynyt kokemusta kolmesta eri soluyhteisöstä. Ensimmäisenä asuin yhden kämppäkaverin kanssa. Kämppis oli jokseenkin siisti ja harmiton, mutta pienet asiat alkoivat ärsyttää: hiukset suihkukaivossa ja ns. jarrujäljet hetki sitten pestyssä vessanpöntössä. Yöh. Mitään konflikteja välillemme ei kuitenkaan päässyt syntymään. Rinnakkaiseloamme kesti yhden lukuvuoden ajan eli yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen pääsin puoleksi vuodeksi asumaan takaisin yksiöön. Koska pystyin vertaamaan tämän kämppiksen kanssa asumista ainoastaan yksin asumiseen, en ehkä osannut tarpeeksi arvostaa sitä, kuinka hyvin huoneiston jakaminen meillä toimi.

Toinen kokemus alkoi tämän vuoden tammikuussa ja päättyi helmikuussa. Kokemus oli – no – aika kauhea. Kun ensimmäisen kerran astuin asuntoon, totesin heti, että eihän täällä voi viihtyä. Huoneistossa asui lisäkseni kaksi muuta opiskelijaa. Kämppä oli kuitenkin sen näköinen, että siellä majailisi ainakin viiden hengen porukka. Eteisen naulakko tursuili takkeja, pipoja ja kenkiä. Keittiössä ahdasta tiskipöytää koristi kuusi astianpesuainepulloa ja isot tiskikasat, joille kuivauskaapissa ei olisi ollut edes tilaa. Kylpyhuonekin oli täynnä irrallaan lojuvia ämpäreitä, puteleita ja purnukoita. Kämpässä ei ilmiselvästi ollut kolmen ihmisen tarpeisiin tarpeeksi säilytystilaa, mutta sekaisuutta aiheuttavia irtotavaroitakin pahempaa oli se, että kämpässä oli likaista. Ensi töikseni pyyhin ruokapöydän leivänmurusista, pesin keittiön lattiasta tahrat pois, imuroin sorat eteisestä ja järjestin kengät jonkinlaiseen riviin. Kuten arvata saattaa, kämppä oli pian entisellään. Diagnosoin kämppikseni sottapytyiksi ja päätin muuttaa pois pikimmiten. Päätöstä tuki myös havainto siitä, että nämä kämppäkaverit sattuivat olemaan kovaäänistä ja seurustelevaa sorttia, kun taas itse arvostan kotona yksinoloa, rauhaa ja hiljaisuutta.

Kolmas solukokeilu on käynnissä juuri nyt. Sain onneksi uuden asuntotarjouksen melkein saman tien, ja sain muuttaa kuukauden kärsimisen jälkeen toiseen soluhuoneeseen. Nykyisen asuntoni varustelutaso on normaalia soluhuonetta parempi: huoneessa on oma keittonurkkaus ja pikkuinen vessa. Keittiössä on liesi ja jääkaappi mutta ei uunia tai pakastinta, ja WC:stä puuttuu suihku. Näitä puutteita lukuunottamatta asuintilanteeni on nyt hyvin lähellä yksiössä asumista. Uuni, pakastin ja suihku ovat yhteiskäytössä kahden kämppäkaverin kanssa, jotka ovat kaikeksi onneksi harmittoman ja mukavan oloisia asuintovereita. Yhteistilat ovat siistit, eikä viereisistä huoneista ole toistaiseksi kuulunut mekkalaa. Taidan itse meluta eniten.

Kokemukseni soluasumisesta ovat siis olleet vaihtelevat. Ehdoton hyvä puoli on, että yhteisasuminen on todella edullista. Lisäksi uuteen kaupunkiin muuttaessa kämppiksiltä voi saada hyviä vinkkejä menoista ja mahdollisuuksista, ja kohtaamiset yhteisissä tiloissa vähentävät mahdollisia yksinäisyyden kokemuksia. Toisaalta jos on kovin introvertti, kuten minä, nämä kohtaamiset eivät välttämättä ole aina mieluisia. Viihtyvyydestä valtaosa riippuu siitä, kuinka hyvin omat ja kämppäkavereiden tavat ja persoonallisuudet sopivat yhteen. Joskus käy hyvä tuuri, joskus huonompi. Arvioisin kuitenkin, että alhaisia asumismenoja arvostavalle yksineläjälle solu on varsin hyvä asumisratkaisu ainakin väliaikaisesti.

Askeettisuuden huippu

Tämän minimalistisemmaksi ei voi mennä. No joku voi ja meneekin, mutta tämä on ehdottomasti oma minimini, jonka jälkeen elämänlaatu alkaisi heiketä.

Muutin siis syyskuun alussa uuteen kaupunkiin kauas kotiseudustani. Asuntoni on kahden hengen solu. Koska asun uudella paikkakunnalla vain yhdeksän kuukautta ennen takaisinmuuttoa, päätin, että en ota lainkaan huonekaluja mukaan. Pakkasin muuttokuormaan ainoastaan tärkeimmät irtotavarat  (tärkeimmiksi osoittautuivat lähes kaikki tavarani: jätin vain kaksi pahvilaatikollista odottamaan – niistäkin toisessa oli enimmäkseen kesävaatteita), jotka vanhempani ystävällisesti toivat autolla tänne. Mukaan mahtui käyttötavaroiden lisäksi verhot, iso matto sekä yksi huonekasvi tuomaan kodikkuutta muuten kolkkoon asuntoon.

Huoneessa on kaksiovinen iso vaatekaappi. Ihan kaikkea tavaraani en saanut mahtumaan sen sisään, koska päiväksi kaappiin rullaamani patja vie niin paljon tilaa. Jouduin valtaamaan lisää säilytystilaa yhteisistä tiloista: siivoustarvikkeita pidän kylpyhuoneen kaapissa ja pyykkejä säilytän eteisen kaapissa. Keittiössä on onneksi reilusti kaappitilaa, joten sinne mahtuivat astioiden ja kattiloiden kaveriksi ompelukone tarvikkeineen. Ompelukoneen paikka keittiössä on looginen, koska keittiön pöydän ääressä on ainoa paikka, jossa saa järkevän työasennon.

Pieni huoneeni tuntuu todella isolta, kun sitä ei ole ahdettu täyteen kalusteita ja tavaraa. Tutut esineet ja eritysesti tekstiilit tekevät siitä kuitenkin viihtyisän ja kodikkaan. Harmi kyllä ilman kalusteita huoneessa kaikuu jonkin verran, joten harkitsen vielä parin verhon ripustamista tyhjille seinille, joissa on taululistat kiinnityksiä varten. Akustiikkalevyt helpottaisivat tilannetta vielä tehokkaammin, mutta en aio hankkia sellaisia näin lyhytaikaista asumista varten.

Huonettani käytän lähinnä nukkumiseen, vapaa-ajan hengailuun ja voimisteluun. Näihin tarkoituksiin esteetön sisustus on oikein passeli. Lattialla istuskeleminen on ihan mukavaa, kunhan sitä ei tee tuntikausia kerrallaan. Kun haluan istua tuolilla pöydän ääressä, siirryn keittiöön. Valtaosa valveillaoloajasta kuluu joka tapauksessa koululla treenaamassa ja oppimassa, joten kodin ei edes tarvitse olla ihan viimeisen päälle varusteltu.

Onko joku muu kokeillut (lähes) kalusteetonta elämää?

Muuttohankaluuksia

Elo-syyskuun vaihteessa muutin kotiseudultani satojen kilometrien päähän musiikin korkeakouluopintojen perässä. Viimeiset kaksi viikkoa ennen muuttoa olivat valtavan hektiset ja vähäuniset, koska yritin hoitaa kaikki tärkeät asiat ja tavata kaikkia tärkeitä ihmisiä ennen lähtöäni. En ehtinyt juuri ladata akkuja menojen välillä, joten ei ollut mikään ihme, että sairastuin flunssaan ja jouduin pakkolevolle. Lepo teki hyvää, mutta puolikuntoisuus hankaloitti muuttovalmisteluja. En jaksanut pakata montaa tavaraa kerrallaan, kun jo alkoi heikottaa. Siivoamista en edes yrittänyt. Kun muuttopäivä lopulta koitti ja muuttoapu saapui, monta laatikkoa oli vielä pakkaamatta, ja koko asunto odotti jynssäämistä. Tilanne tuntui kaoottiselta, ja olin hermo melkoisen kireänä. Flunssani kuitenkin parani ennätysnopeasti paineen alla.

Kaikki tavarani muutettiin ensin vanhempieni luokse. Siellä jouduin vielä hiukan järjestelemään laatikoita sen mukaan, mitkä tavarat muutetaan uuteen asuinkaupunkiin ja mitkä jäävät odottamaan paluutani. Tavoitteena oli jättää mahdollisimman paljon tavaraa varastoon, jotta muuttokuorma olisi mahdollisimman kevyt ja hallittava. Jätin kaikki huonekalut, mikron sekä kaksi laatikollista irtotavaraa vanhempieni luo (onneksi väliaikaissäilytys oli heille täysin ok). Mukaan taas lähti kuusi muuttolaatikkoa, patja, peitot ja tyynyt, soittimet sekä muutama pienempi laatikko ja pussukka. Ompelukoneen suhteen olin kahden vaiheilla, mutta koska autossa oli tilaa, sekin otettiin mukaan. Ja hyvä, että otettiin, nimittäin sille on ollut jo tarvetta.

Kaikki mukaantulevat tavarat mahtuivat farmariauton takakonttiin (takapenkit kaadettuna eteen). Olin silti vähän pettynyt tavaran määrään, koska olisin halunnut kokeilla ääriminimalistista elämää nyt, kun siihen olisi sopiva tilaisuus. Olosuhteiden takia en kuitenkaan alkanut sen kummemmin eritellä esimerkiksi vaatteita se mukaan, mikä on välttämätön ja mikä ei. Vein pienen pussillisen vähällä käytöllä olevia vaatteita keräykseen, mutta kaiken muun pakkasin mukaan. Toisaalta myös koin, että minulla on yhdeksän kuukauden aikana sen verran käyttöä melkein kaikille tavaroilleni, että ne kannattaa ottaa mukaan, vaikka ilmankin niitä selviäisi hengissä. Haluanhan sentään viihtyä uudessa asuinkaupungissani enkä vain kituuttaa ja odottaa, että pääsen takaisin kotiin!

Tämä oli elämäni neljäs muutto ja ehdottomasti kaikista muutoista raskain ja epämiellyttävin. Poismuuttovaihe oli erityisen hankala, mutta tavaroiden kantaminen ja järjestäminen uuteen kotiin sujui onneksi paremmin. Olen aina ajatellut, että muuttaminen on kivaa ja jännittävää, mutta nyt ymmärrän, miksi useimmat ihmiset eivät pidä muuttamisesta. Se voi olla henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta, etenkin, jos sen tekee kiireessä. Seuraavaa muuttoa helpottaakseni annan muutaman itsestäänselvän ohjeen itselleni ja miksei muillekin, jotka haluavat säästyä ylimääräiseltä kiireeltä ja stressiltä muuttaessaan.

1. Karsi tavaraa jo ennen kuin alat pakata. Jos pakkaamisen kanssa näyttää tulevan kiire, aikaa ja energiaa karsimispäätösten tekemiseen ja tavaroiden eteenpäin laittamiseen ei todennäköisesti riitä. Kaappeja kannattaakin tutkia sillä silmällä jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen muuttopäivää. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän pakattavaa, kannettavaa ja huolehdittavaa.

2. Siivoa etukäteen. Ensinnäkin: lieden takaa kannattaa siivota useammin kuin kerran kahdessa vuodessa (niitä parin vuoden takaisia pinttymiä oli aika vaikea saada irti). Jos asunto on lähtökohtaisesti huolellisesti pidetty, sujuu muuttosiivouskin kevyesti. Toiseksi: kaikkea siivoamista ei tarvitse jättää muuttopäivään. Uunin sisustan, kaapit ja pystypinnat voi pyyhkiä hyvissä ajoi ilman suurta pelkoa niiden uudelleenlikastumisesta. Muuttopäivään tai sitä edeltävään päivään kannattaa jättää vain jatkuvassa käytössä olevien pintojen puhdistus, kuten wc, jääkaappi ja lattiat.

3. Pakkaa ajoissa. Minusta tuntui, että en voinut pakata melkein mitään etukäteen, koska käytän melkein kaikkia tavaroitani melkein päivittäin. Muutaman päivän pärjää kuitenkin vähemmällä, vähän niin kuin matkustaessakin. Päätä siis etukäteen, mitä vaatteita, astioita, hygieniatarvikkeita ym. tarvitset esimerkiksi muuttoa edeltävän viikon aikana, jätä ne helposti saataville ja pakkaa muut tavarat vähitellen laatikoihin. Ihannetilanteessa kaikki irtotavarat ovat laatikoissa ja pusseissa, kun muuttoapu saapuu. Viimeisten tilpehöörien pakkaaminen viime tingassa johtaa vain tarpeettomaan sähellykseen ja hukkatilaan laatikoissa.

Mitkä ovat sinut luottovinkkisi onnistuneeseen muuttoon?

Kaksi henkeä ja 21 neliötä

Kesä on loppumaisillaan, mutta minun lomani jatkuu vielä pari viikkoa. Odotan jo innolla muuttoa uuteen kaupunkiin, mutta nautin vielä omasta asunnostani, jonka rauhasta joudun luopumaan, kun muutan opiskelijasoluun.

Aivan omassa rauhassa en ole saanut olla muutamaan kuukauteen, koska koko kesän ajan Kulta on asunut luonani. Olemme jakaneet 21 neliön yksiöni kahdestaan. Koska olemme molemmat muusikkoja, tavanomaisten tavaroiden lisäksi mukaan on pitänyt mahduttaa myös aika paljon soittokamoja. Lopputuloksena asunto on muuttunut minimalistisesta tyyssijasta melko täyteen ahdetuksi boksiksi.

Tein kaikkeni, jotta välttyisimme tavarakaaokselta ja jotta Kulta tuntisi olonsa kotoisaksi. Raivasin hänelle yhden puulaatikon säilytyspaikaksi irtotavaroille, ja vaatekaapista tyhjensin yhden pahvisen vetolaatikon omista vaatteistani. Vaatekaapin rekissä oli onneksi jo valmiiksi sen verran väljää, että Kullan muutamat mukaansaottamat paidat mahtuivat sinne joten kuten. Ihan kaikelle ei löytynyt kätevää paikkaa, mutta yllättävän hyvin saatiin kaikki tavarat mahdutettua pieniin neliöihin. Aloin ihan ihmetellä, kuinka epätehokkaasti olen käyttänyt säilytystiloja tähän mennessä, kun kerran tiivistettävää löytyi näinkin kivuttomasti. Kullan muuttaessa taas syyskuussa opiskelukaupunkiinsa jäljelle jäisi nautittavaksi auvoinen avaruus, ellen pakkaisi samalla omia kimpsujani ja muuttaisi täältä pois.

Kahden hengen minitaloudessa siivoaminen poikkeaa merkittävästi minimalistisen sinkkukodin siistinä pitämisestä. Mopatessa aivan ensimmäiseksi täytyy tehdä esivaihe, josta luulin jo päässeeni ikuisiksi ajoiksi eroon: tavarat pitää siirtää pois lattialta. Seinää vasten nojailee monta soitinta, ja eteisen lattialla on toistakymmentä kenkäparia, jotka eivät millään mahdu yhden hengen kengille mitoitettuun hyllyyn. Siirrämme tavarat tieltämme käytävään moppaamisen ajaksi. Olen tehnyt selväksi, että tavaroiden siirtely on mielestäni turha ja ikävä välivaihe, jonka haluan minimoida, ja Kulta on samaa mieltä. Olemmekin sopineet, että sitten kun muutamme oikeasti yhteen, yhteiseen asuntoon, järjestämme musakamoille säilytystilan, jossa tavarat eivät ole lattialla vaan jotenkin siististi esim. hyllyissä niin, että niiden alta pystyy siivoamaan vaivattomasti.

Siinä missä yksin asuessani voin pitää vaikka kuukauden päivät taukoa siivouspäivien välillä (ilman, että asumismukavuus siitä kärsii), kaksin pölyä ja roskaa ehtii kertyä sietämätön määrä jo reilussa viikossa. Myös WC menee nopeammin iljettävään kuntoon. On siis siivottava ainakin kahta useammin. Toisaalta kahdestaan siivoaminen käy käden käänteessä, kun toinen moppaa toisen kuuratessa kylpyhuonetta. Ylipäätään se, että on joku, jonka kanssa askareet voi puolittaa, on mahtavaa. Tiskit, kauppareissut ja pyykkäys eivät pääse kasaantumaan vaikka välillä laiskottaa tai on kiire.

Yhteisasuminen on ollut mukavaa, vaikka pienessä asunnossa ei ollakaan vältytty konflikteilta. Tulevaisuuden yhteisessä asunnossamme pitää olla ainakin yksi suljettava ovi kylpyhuoneen oven lisäksi, jotta omia hommia voi tehdä rauhassa silloinkin, kun molemmat ovat kotona. Korvatulpat ovat olleet elinehto, kun toinen on halunnut soittaa tai kuunnella musiikkia silloin, kun toinen on halunnut tehdä jotain muuta. Kullalle hankalaa on ollut se, että hän ei ole varma, mistä mikäkin esine löytyy. Minulle hankalaa on ollut se, että silmissäni on enemmän tavaroita kuin haluaisin, ja monesti tavaraa lojuu siellä sun täällä, missä sitä ei edes pitäisi olla. Parasta on ollut yhdessäolo ja se, että joka yö saa nukkua toisen kyljessä kiinni.

Muutaman kuukauden kokeilun perusteella voin sanoa, että 21 neliötä riittää väliaikaisesti kahden ihmisen ja heidän tavaroidensa majoittamiseen (joskaan Kulta ei onneksi muuttanut ihan kaikkia tavaroitaan luokseni). Pidemmän päälle asuinkumppanusten hermojen säästämiseksi isompi asunto on kuitenkin paikallaan. Nyt, kun olemme asuneet näin ahtaasti, jo muutama lisäneliö toisi huomattavaa helpotusta, ja luulen, että esimerkiksi pieni n. 35 neliön kaksio voisi tuntua meistä jopa hulppealta.

Mikä on sinusta kahden hengen asunnon pienin kohtuullinen pinta-ala?

Pääsykoerumba ja vieraanvaraiset ihmiset

Loppukevääni ja alkukesäni on kulunut pääsykokeisiin valmistautumisen ja kokeissa ravaamisen merkeissä. Nyt, kun olen saanut yliopistolla kandidaatin tutkinnon pakettiin, sormeni syyhyävät soittamisen pariin. Olen hakenut musiikkialan korkeakoulutukseen yhteensä kolmeen kaupunkiin eri puolilla Suomea, ja jos onni suo, ensi syksynä muutan minulle ihka uuteen kaupunkiin, joka sijaitsee huomattavan matkan päässä kotiseudustani (parhaassa tapauksessa neljän tunnin bussimatkan päässä, toiseksi ja kolmanneksi parhaassa matka vie jopa seitsemän tuntia). Tätä povailin jo taannoin tässä tekstissä.

Kahteen pääsykoekaupungeista matkustin bussilla, mutta kolmanteen ei mennyt aikatauluuni sopivasti julkisia, joten isäni tarjoutui kuskaamaan minut sinne autolla. Veljenikin hyppäsi mukaan, ja saimme aikaiseksi ihan hauskan road tripin. Tästä valintakokeesta selvisin kyydin ansiosta alle vuorokaudessa. Muihin kahteen jouduin varaamaan kaksi päivää kumpaankin: matkustin kaupunkiin edeltävänä päivänä ja yövyin siellä, toisena päivänä suoritin kokeet ja matkustin illalla takaisin kotiin. Koska suunnittelin matkani ajoissa, onnistuin ostamaan halvat bussiliput (5–10€/kpl, yhteensä 29 € / neljä lippua). Hotelliyöt sen sijaan olisivat maksaneet maltaita, ja niiden takia budjettini olisi ylittynyt rajusti. Aloin siis miettiä vaihtoehtoisia majoitusmahdollisuuksia.

Ensin mietin hiljattain paljonpuhuttua Airbnb:tä, mutta sitten muistin Couchsurfing*- eli sohvasurffauspalvelun olemassaolon. Couchsurfing on kansainvälinen sosiaalinen kanava, jonka kautta matkailijat ja paikalliset asukkaat voivat löytää toisensa ja jakaa toisilleen palasen ajastaan, kokemuksistaan tai kodistaan. Raha ei liiku palvelun käyttäjien välillä. Kiinnostuin sohvasurffaamisesta jo vuosia sitten, mutta en ole koskaan päässyt kokeilemaan sitä, sillä en ole juurikaan matkustellut vieraisiin paikkoihin. Nyt tajusin, että palveluahan voisi käyttää yhtä lailla kotimaan matkailussa kuin ulkomaillakin. Ehkä se olisi astetta turvallisempaakin, ja ainakin majoittajan kanssa puhuttaisiin varmasti samaa kieltä. Mutta mahtaakohan kukaan oikeasti suostua ottamaan minut hoteisiinsa ihan ilmaiseksi?

Rekisteröidyttyäni palveluun käytin ensimmäiseksi hetken aikaa oman profiilini täyttämiseen, jotta en vaikuttaisi majoittajien silmissä epäilyttävältä. Sitten hain ensimmäisen pääsykoekaupungin rekisteröityneet ”hostit”, tutkin profiileja sillä silmällä, uskaltaisinko nukkua tällaisen henkilön luona, ja lähetin luotettavimman oloisille, positiivisia arvioita saaneille majoittajille majoituspyynnön. Neljästä ehdokkaasta kaksi ylipäätään vastasi, toinen kieltävästi ja toinen myöntävästi. Uskalsin luottaa myönteisen vastauksen antaneeseen henkilöön, koska hänellä oli yli kaksikymmentä positiivista palautetta. Toista pääsykoetta varten jouduin lähettelemään useampia viestejä, joista sain lopulta kaksi myöntävää vastausta. Toinen lupautui varamajoittajaksi, jos jotain yllättävää ilmenee ensimmäisen esteeksi (ei ilmennyt). Henkilö, jonka luo päädyin menemään, oli uusi palvelun käyttäjä, kuten minäkin, eikä hänellä ollut vielä suosituksia. Löysin hänet kuitenkin Facebookista, ja hän vaikutti oikealta, ihan normaalilta ja luotettavalta ihmiseltä, joten annoin mennä (ulkomailla en varmaankaan uskaltaisi toimia näin).

Molemmat sohvasurffauskokemukseni olivat positiivisia. Varsinkin ensimmäinen majoittajani oli valtavan ystävällinen ja avulias: juttelimme tuntikausia ajankohtaisista aiheista, ja hän tarjoutui jopa esittelemään minulle kaupunkia pääsykokeeni jälkeen, ennen kuin bussini kotiin lähtisi. Otin tarjouksen kiitollisena vastaan. On aivan erilaista tutustua uuteen kaupunkiin älypuhelimen karttasovelluksen avulla kuin paikallisen asukkaan kanssa, joka osaa vinkata parhaat kirpputorit, ulkoilureitit ja vegaanilounasta tarjoavat opiskelijaruokalat. Toisen majoittajan kanssa en ehtinyt ihan kauheasti viettää aikaa, sillä saavuin aika myöhään illalla, menin aikaisin nukkumaan ja lähdin aikaisin aamulla pääsykokeisiin. Ilta- ja aamupalan ohessa ehdimme kuitenkin rupatella, ja sain häneltäkin hyviä vinkkejä esimerkiksi asunnonhakuun mahdollisessa tulevassa opiskelukaupungissani.

Sohvasurffaaminen on maksutonta, mutta vein molemmille majoittajille tuliaiseksi hiukan hedelmiä. En tiedä, kuuluvatko tuliaiset sohvasurffailukulttuuriin, mutta ajattelin, että se on ihan kohteliasta, ei vie minua vararikkoon eikä aiheuta majoittajille säilytystilapulmia (ensimmäinen majoittajani kertoi, että monet surffaajat tuovat tuliaiseksi teetä, jota hänellä on nyt kaapissa enemmän kuin hän ehtii itse juoda varmaan ainakaan seuraavan parin vuoden aikana). Hyödyin näiden ihmisten vieraanvaraisuudesta ja vaivannäöstä hurjasti, ja tuntui, etten pystynyt antamaan mitään muuta vastineeksi kuin vähän juttuseuraa, näytteen asuinseutuni murteesta ja tunteen siitä, että he saavat auttaa toista. Mutta se kai on sohvasurffaamisen ideakin. Ollaan pyyteettömästi vieraanvaraisia, uskalletaan ottaa apu vastaan ja tehdään sillä tavalla maailmasta hiukan ystävällisempi paikka.

Voin suositella sohvasurffaamista myös muille matkaajille. Turvallisuuteen kannattaa toki kiinnittää erityistä huomiota, sillä kauhutarinoita seksuaalisesta ahdistelusta ynnä muista ikävistä surffikokemuksista löytyy netistä aika paljon. Onneksi palvelussa on toimiva palautejärjestelmä, jonka avulla epäasialliset käyttäjät jäävät kiinni. Sohvasurffaillessa kannattaa myös varautua olemaan sosiaalinen. Itse tykkään kyllä tutustua mukaviin ihmisiin, mutta introverttinä koen aktiivisen sosialisoinnin myös aika rasittavaksi. Sohvasurffaus on sosiaalinen kokemus, joten jos haluaa olla ihan rauhassa itsekseen, on ehkä syytä miettiä, onko se oma juttu. Itse puntaroin tätä puolta kaikkein eniten: osaanko jutella niitä näitä vieraan ihmisen kanssa, mitä jos haluan olla yksin mutta hän ei, entä jos emme tule toimeen jne. Kaikki meni kuitenkin näiltäkin osin hyvin, enkä kokenut kuormittuvani kohtaamisista liikaa. Sainhan ladata yksinoloakkuni taas täyteen pitkien bussimatkojen aikana.

Miten sinä yleensä majoitut matkoillasi? Oletko kokeillut sohvasurffaamista?

---

*Alkujaan voittoa tavoittelematon järjestö on nykyään voittoa tavoitteleva yksityisomisteinen osakeyhtiö. Couchsurfing-palvelussa on maksullisia osioita, jotka eivät kuitenkaan ole (ainakaan vielä) välttämättömiä onnistuneiden surffihetkien kannalta. Selkeitä kaupallisia elkeitä palvelussa kuitenkin on, ja esim. surffausprofiilin yhdistäminen Facebookiin on aloittavalle surffaajalle lähestulkoon pakollista. Jos päätät liittää FB-profiilisi Couchsurfingiin, huomaa estää kaikkien ei-pakollisten tietojen jakaminen (erityisesti kaverilistasi!); niitä voidaan muuten käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman erillistä lupaa.