Askeettisuuden huippu

img_1112

Tämän minimalistisemmaksi ei voi mennä. No joku voi ja meneekin, mutta tämä on ehdottomasti oma minimini, jonka jälkeen elämänlaatu alkaisi heiketä.

Muutin siis syyskuun alussa uuteen kaupunkiin kauas kotiseudustani. Asuntoni on kahden hengen solu. Koska asun uudella paikkakunnalla vain yhdeksän kuukautta ennen takaisinmuuttoa, päätin, että en ota lainkaan huonekaluja mukaan. Pakkasin muuttokuormaan ainoastaan tärkeimmät irtotavarat  (tärkeimmiksi osoittautuivat lähes kaikki tavarani: jätin vain kaksi pahvilaatikollista odottamaan – niistäkin toisessa oli enimmäkseen kesävaatteita), jotka vanhempani ystävällisesti toivat autolla tänne. Mukaan mahtui käyttötavaroiden lisäksi verhot, iso matto sekä yksi huonekasvi tuomaan kodikkuutta muuten kolkkoon asuntoon.

Huoneessa on kaksiovinen iso vaatekaappi. Ihan kaikkea tavaraani en saanut mahtumaan sen sisään, koska päiväksi kaappiin rullaamani patja vie niin paljon tilaa. Jouduin valtaamaan lisää säilytystilaa yhteisistä tiloista: siivoustarvikkeita pidän kylpyhuoneen kaapissa ja pyykkejä säilytän eteisen kaapissa. Keittiössä on onneksi reilusti kaappitilaa, joten sinne mahtuivat astioiden ja kattiloiden kaveriksi ompelukone tarvikkeineen. Ompelukoneen paikka keittiössä on looginen, koska keittiön pöydän ääressä on ainoa paikka, jossa saa järkevän työasennon.

Pieni huoneeni tuntuu todella isolta, kun sitä ei ole ahdettu täyteen kalusteita ja tavaraa. Tutut esineet ja eritysesti tekstiilit tekevät siitä kuitenkin viihtyisän ja kodikkaan. Harmi kyllä ilman kalusteita huoneessa kaikuu jonkin verran, joten harkitsen vielä parin verhon ripustamista tyhjille seinille, joissa on taululistat kiinnityksiä varten. Akustiikkalevyt helpottaisivat tilannetta vielä tehokkaammin, mutta en aio hankkia sellaisia näin lyhytaikaista asumista varten.

Huonettani käytän lähinnä nukkumiseen, vapaa-ajan hengailuun ja voimisteluun. Näihin tarkoituksiin esteetön sisustus on oikein passeli. Lattialla istuskeleminen on ihan mukavaa, kunhan sitä ei tee tuntikausia kerrallaan. Kun haluan istua tuolilla pöydän ääressä, siirryn keittiöön. Valtaosa valveillaoloajasta kuluu joka tapauksessa koululla treenaamassa ja oppimassa, joten kodin ei edes tarvitse olla ihan viimeisen päälle varusteltu.

Onko joku muu kokeillut (lähes) kalusteetonta elämää?

Mainokset

Muuttohankaluuksia

Elo-syyskuun vaihteessa muutin kotiseudultani satojen kilometrien päähän musiikin korkeakouluopintojen perässä. Viimeiset kaksi viikkoa ennen muuttoa olivat valtavan hektiset ja vähäuniset, koska yritin hoitaa kaikki tärkeät asiat ja tavata kaikkia tärkeitä ihmisiä ennen lähtöäni. En ehtinyt juuri ladata akkuja menojen välillä, joten ei ollut mikään ihme, että sairastuin flunssaan ja jouduin pakkolevolle. Lepo teki hyvää, mutta puolikuntoisuus hankaloitti muuttovalmisteluja. En jaksanut pakata montaa tavaraa kerrallaan, kun jo alkoi heikottaa. Siivoamista en edes yrittänyt. Kun muuttopäivä lopulta koitti ja muuttoapu saapui, monta laatikkoa oli vielä pakkaamatta, ja koko asunto odotti jynssäämistä. Tilanne tuntui kaoottiselta, ja olin hermo melkoisen kireänä. Flunssani kuitenkin parani ennätysnopeasti paineen alla.

Kaikki tavarani muutettiin ensin vanhempieni luokse. Siellä jouduin vielä hiukan järjestelemään laatikoita sen mukaan, mitkä tavarat muutetaan uuteen asuinkaupunkiin ja mitkä jäävät odottamaan paluutani. Tavoitteena oli jättää mahdollisimman paljon tavaraa varastoon, jotta muuttokuorma olisi mahdollisimman kevyt ja hallittava. Jätin kaikki huonekalut, mikron sekä kaksi laatikollista irtotavaraa vanhempieni luo (onneksi väliaikaissäilytys oli heille täysin ok). Mukaan taas lähti kuusi muuttolaatikkoa, patja, peitot ja tyynyt, soittimet sekä muutama pienempi laatikko ja pussukka. Ompelukoneen suhteen olin kahden vaiheilla, mutta koska autossa oli tilaa, sekin otettiin mukaan. Ja hyvä, että otettiin, nimittäin sille on ollut jo tarvetta.

Kaikki mukaantulevat tavarat mahtuivat farmariauton takakonttiin (takapenkit kaadettuna eteen). Olin silti vähän pettynyt tavaran määrään, koska olisin halunnut kokeilla ääriminimalistista elämää nyt, kun siihen olisi sopiva tilaisuus. Olosuhteiden takia en kuitenkaan alkanut sen kummemmin eritellä esimerkiksi vaatteita se mukaan, mikä on välttämätön ja mikä ei. Vein pienen pussillisen vähällä käytöllä olevia vaatteita keräykseen, mutta kaiken muun pakkasin mukaan. Toisaalta myös koin, että minulla on yhdeksän kuukauden aikana sen verran käyttöä melkein kaikille tavaroilleni, että ne kannattaa ottaa mukaan, vaikka ilmankin niitä selviäisi hengissä. Haluanhan sentään viihtyä uudessa asuinkaupungissani enkä vain kituuttaa ja odottaa, että pääsen takaisin kotiin!

Tämä oli elämäni neljäs muutto ja ehdottomasti kaikista muutoista raskain ja epämiellyttävin. Poismuuttovaihe oli erityisen hankala, mutta tavaroiden kantaminen ja järjestäminen uuteen kotiin sujui onneksi paremmin. Olen aina ajatellut, että muuttaminen on kivaa ja jännittävää, mutta nyt ymmärrän, miksi useimmat ihmiset eivät pidä muuttamisesta. Se voi olla henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta, etenkin, jos sen tekee kiireessä. Seuraavaa muuttoa helpottaakseni annan muutaman itsestäänselvän ohjeen itselleni ja miksei muillekin, jotka haluavat säästyä ylimääräiseltä kiireeltä ja stressiltä muuttaessaan.

1. Karsi tavaraa jo ennen kuin alat pakata. Jos pakkaamisen kanssa näyttää tulevan kiire, aikaa ja energiaa karsimispäätösten tekemiseen ja tavaroiden eteenpäin laittamiseen ei todennäköisesti riitä. Kaappeja kannattaakin tutkia sillä silmällä jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen muuttopäivää. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän pakattavaa, kannettavaa ja huolehdittavaa.

2. Siivoa etukäteen. Ensinnäkin: lieden takaa kannattaa siivota useammin kuin kerran kahdessa vuodessa (niitä parin vuoden takaisia pinttymiä oli aika vaikea saada irti). Jos asunto on lähtökohtaisesti huolellisesti pidetty, sujuu muuttosiivouskin kevyesti. Toiseksi: kaikkea siivoamista ei tarvitse jättää muuttopäivään. Uunin sisustan, kaapit ja pystypinnat voi pyyhkiä hyvissä ajoi ilman suurta pelkoa niiden uudelleenlikastumisesta. Muuttopäivään tai sitä edeltävään päivään kannattaa jättää vain jatkuvassa käytössä olevien pintojen puhdistus, kuten wc, jääkaappi ja lattiat.

3. Pakkaa ajoissa. Minusta tuntui, että en voinut pakata melkein mitään etukäteen, koska käytän melkein kaikkia tavaroitani melkein päivittäin. Muutaman päivän pärjää kuitenkin vähemmällä, vähän niin kuin matkustaessakin. Päätä siis etukäteen, mitä vaatteita, astioita, hygieniatarvikkeita ym. tarvitset esimerkiksi muuttoa edeltävän viikon aikana, jätä ne helposti saataville ja pakkaa muut tavarat vähitellen laatikoihin. Ihannetilanteessa kaikki irtotavarat ovat laatikoissa ja pusseissa, kun muuttoapu saapuu. Viimeisten tilpehöörien pakkaaminen viime tingassa johtaa vain tarpeettomaan sähellykseen ja hukkatilaan laatikoissa.

Mitkä ovat sinut luottovinkkisi onnistuneeseen muuttoon?

Kaksi henkeä ja 21 neliötä

Kesä on loppumaisillaan, mutta minun lomani jatkuu vielä pari viikkoa. Odotan jo innolla muuttoa uuteen kaupunkiin, mutta nautin vielä omasta asunnostani, jonka rauhasta joudun luopumaan, kun muutan opiskelijasoluun.

Aivan omassa rauhassa en ole saanut olla muutamaan kuukauteen, koska koko kesän ajan Kulta on asunut luonani. Olemme jakaneet 21 neliön yksiöni kahdestaan. Koska olemme molemmat muusikkoja, tavanomaisten tavaroiden lisäksi mukaan on pitänyt mahduttaa myös aika paljon soittokamoja. Lopputuloksena asunto on muuttunut minimalistisesta tyyssijasta melko täyteen ahdetuksi boksiksi.

Tein kaikkeni, jotta välttyisimme tavarakaaokselta ja jotta Kulta tuntisi olonsa kotoisaksi. Raivasin hänelle yhden puulaatikon säilytyspaikaksi irtotavaroille, ja vaatekaapista tyhjensin yhden pahvisen vetolaatikon omista vaatteistani. Vaatekaapin rekissä oli onneksi jo valmiiksi sen verran väljää, että Kullan muutamat mukaansaottamat paidat mahtuivat sinne joten kuten. Ihan kaikelle ei löytynyt kätevää paikkaa, mutta yllättävän hyvin saatiin kaikki tavarat mahdutettua pieniin neliöihin. Aloin ihan ihmetellä, kuinka epätehokkaasti olen käyttänyt säilytystiloja tähän mennessä, kun kerran tiivistettävää löytyi näinkin kivuttomasti. Kullan muuttaessa taas syyskuussa opiskelukaupunkiinsa jäljelle jäisi nautittavaksi auvoinen avaruus, ellen pakkaisi samalla omia kimpsujani ja muuttaisi täältä pois.

Kahden hengen minitaloudessa siivoaminen poikkeaa merkittävästi minimalistisen sinkkukodin siistinä pitämisestä. Mopatessa aivan ensimmäiseksi täytyy tehdä esivaihe, josta luulin jo päässeeni ikuisiksi ajoiksi eroon: tavarat pitää siirtää pois lattialta. Seinää vasten nojailee monta soitinta, ja eteisen lattialla on toistakymmentä kenkäparia, jotka eivät millään mahdu yhden hengen kengille mitoitettuun hyllyyn. Siirrämme tavarat tieltämme käytävään moppaamisen ajaksi. Olen tehnyt selväksi, että tavaroiden siirtely on mielestäni turha ja ikävä välivaihe, jonka haluan minimoida, ja Kulta on samaa mieltä. Olemmekin sopineet, että sitten kun muutamme oikeasti yhteen, yhteiseen asuntoon, järjestämme musakamoille säilytystilan, jossa tavarat eivät ole lattialla vaan jotenkin siististi esim. hyllyissä niin, että niiden alta pystyy siivoamaan vaivattomasti.

Siinä missä yksin asuessani voin pitää vaikka kuukauden päivät taukoa siivouspäivien välillä (ilman, että asumismukavuus siitä kärsii), kaksin pölyä ja roskaa ehtii kertyä sietämätön määrä jo reilussa viikossa. Myös WC menee nopeammin iljettävään kuntoon. On siis siivottava ainakin kahta useammin. Toisaalta kahdestaan siivoaminen käy käden käänteessä, kun toinen moppaa toisen kuuratessa kylpyhuonetta. Ylipäätään se, että on joku, jonka kanssa askareet voi puolittaa, on mahtavaa. Tiskit, kauppareissut ja pyykkäys eivät pääse kasaantumaan vaikka välillä laiskottaa tai on kiire.

Yhteisasuminen on ollut mukavaa, vaikka pienessä asunnossa ei ollakaan vältytty konflikteilta. Tulevaisuuden yhteisessä asunnossamme pitää olla ainakin yksi suljettava ovi kylpyhuoneen oven lisäksi, jotta omia hommia voi tehdä rauhassa silloinkin, kun molemmat ovat kotona. Korvatulpat ovat olleet elinehto, kun toinen on halunnut soittaa tai kuunnella musiikkia silloin, kun toinen on halunnut tehdä jotain muuta. Kullalle hankalaa on ollut se, että hän ei ole varma, mistä mikäkin esine löytyy. Minulle hankalaa on ollut se, että silmissäni on enemmän tavaroita kuin haluaisin, ja monesti tavaraa lojuu siellä sun täällä, missä sitä ei edes pitäisi olla. Parasta on ollut yhdessäolo ja se, että joka yö saa nukkua toisen kyljessä kiinni.

Muutaman kuukauden kokeilun perusteella voin sanoa, että 21 neliötä riittää väliaikaisesti kahden ihmisen ja heidän tavaroidensa majoittamiseen (joskaan Kulta ei onneksi muuttanut ihan kaikkia tavaroitaan luokseni). Pidemmän päälle asuinkumppanusten hermojen säästämiseksi isompi asunto on kuitenkin paikallaan. Nyt, kun olemme asuneet näin ahtaasti, jo muutama lisäneliö toisi huomattavaa helpotusta, ja luulen, että esimerkiksi pieni n. 35 neliön kaksio voisi tuntua meistä jopa hulppealta.

Mikä on sinusta kahden hengen asunnon pienin kohtuullinen pinta-ala?

Pääsykoerumba ja vieraanvaraiset ihmiset

Loppukevääni ja alkukesäni on kulunut pääsykokeisiin valmistautumisen ja kokeissa ravaamisen merkeissä. Nyt, kun olen saanut yliopistolla kandidaatin tutkinnon pakettiin, sormeni syyhyävät soittamisen pariin. Olen hakenut musiikkialan korkeakoulutukseen yhteensä kolmeen kaupunkiin eri puolilla Suomea, ja jos onni suo, ensi syksynä muutan minulle ihka uuteen kaupunkiin, joka sijaitsee huomattavan matkan päässä kotiseudustani (parhaassa tapauksessa neljän tunnin bussimatkan päässä, toiseksi ja kolmanneksi parhaassa matka vie jopa seitsemän tuntia). Tätä povailin jo taannoin tässä tekstissä.

Kahteen pääsykoekaupungeista matkustin bussilla, mutta kolmanteen ei mennyt aikatauluuni sopivasti julkisia, joten isäni tarjoutui kuskaamaan minut sinne autolla. Veljenikin hyppäsi mukaan, ja saimme aikaiseksi ihan hauskan road tripin. Tästä valintakokeesta selvisin kyydin ansiosta alle vuorokaudessa. Muihin kahteen jouduin varaamaan kaksi päivää kumpaankin: matkustin kaupunkiin edeltävänä päivänä ja yövyin siellä, toisena päivänä suoritin kokeet ja matkustin illalla takaisin kotiin. Koska suunnittelin matkani ajoissa, onnistuin ostamaan halvat bussiliput (5–10€/kpl, yhteensä 29 € / neljä lippua). Hotelliyöt sen sijaan olisivat maksaneet maltaita, ja niiden takia budjettini olisi ylittynyt rajusti. Aloin siis miettiä vaihtoehtoisia majoitusmahdollisuuksia.

Ensin mietin hiljattain paljonpuhuttua Airbnb:tä, mutta sitten muistin Couchsurfing*- eli sohvasurffauspalvelun olemassaolon. Couchsurfing on kansainvälinen sosiaalinen kanava, jonka kautta matkailijat ja paikalliset asukkaat voivat löytää toisensa ja jakaa toisilleen palasen ajastaan, kokemuksistaan tai kodistaan. Raha ei liiku palvelun käyttäjien välillä. Kiinnostuin sohvasurffaamisesta jo vuosia sitten, mutta en ole koskaan päässyt kokeilemaan sitä, sillä en ole juurikaan matkustellut vieraisiin paikkoihin. Nyt tajusin, että palveluahan voisi käyttää yhtä lailla kotimaan matkailussa kuin ulkomaillakin. Ehkä se olisi astetta turvallisempaakin, ja ainakin majoittajan kanssa puhuttaisiin varmasti samaa kieltä. Mutta mahtaakohan kukaan oikeasti suostua ottamaan minut hoteisiinsa ihan ilmaiseksi?

Rekisteröidyttyäni palveluun käytin ensimmäiseksi hetken aikaa oman profiilini täyttämiseen, jotta en vaikuttaisi majoittajien silmissä epäilyttävältä. Sitten hain ensimmäisen pääsykoekaupungin rekisteröityneet ”hostit”, tutkin profiileja sillä silmällä, uskaltaisinko nukkua tällaisen henkilön luona, ja lähetin luotettavimman oloisille, positiivisia arvioita saaneille majoittajille majoituspyynnön. Neljästä ehdokkaasta kaksi ylipäätään vastasi, toinen kieltävästi ja toinen myöntävästi. Uskalsin luottaa myönteisen vastauksen antaneeseen henkilöön, koska hänellä oli yli kaksikymmentä positiivista palautetta. Toista pääsykoetta varten jouduin lähettelemään useampia viestejä, joista sain lopulta kaksi myöntävää vastausta. Toinen lupautui varamajoittajaksi, jos jotain yllättävää ilmenee ensimmäisen esteeksi (ei ilmennyt). Henkilö, jonka luo päädyin menemään, oli uusi palvelun käyttäjä, kuten minäkin, eikä hänellä ollut vielä suosituksia. Löysin hänet kuitenkin Facebookista, ja hän vaikutti oikealta, ihan normaalilta ja luotettavalta ihmiseltä, joten annoin mennä (ulkomailla en varmaankaan uskaltaisi toimia näin).

Molemmat sohvasurffauskokemukseni olivat positiivisia. Varsinkin ensimmäinen majoittajani oli valtavan ystävällinen ja avulias: juttelimme tuntikausia ajankohtaisista aiheista, ja hän tarjoutui jopa esittelemään minulle kaupunkia pääsykokeeni jälkeen, ennen kuin bussini kotiin lähtisi. Otin tarjouksen kiitollisena vastaan. On aivan erilaista tutustua uuteen kaupunkiin älypuhelimen karttasovelluksen avulla kuin paikallisen asukkaan kanssa, joka osaa vinkata parhaat kirpputorit, ulkoilureitit ja vegaanilounasta tarjoavat opiskelijaruokalat. Toisen majoittajan kanssa en ehtinyt ihan kauheasti viettää aikaa, sillä saavuin aika myöhään illalla, menin aikaisin nukkumaan ja lähdin aikaisin aamulla pääsykokeisiin. Ilta- ja aamupalan ohessa ehdimme kuitenkin rupatella, ja sain häneltäkin hyviä vinkkejä esimerkiksi asunnonhakuun mahdollisessa tulevassa opiskelukaupungissani.

Sohvasurffaaminen on maksutonta, mutta vein molemmille majoittajille tuliaiseksi hiukan hedelmiä. En tiedä, kuuluvatko tuliaiset sohvasurffailukulttuuriin, mutta ajattelin, että se on ihan kohteliasta, ei vie minua vararikkoon eikä aiheuta majoittajille säilytystilapulmia (ensimmäinen majoittajani kertoi, että monet surffaajat tuovat tuliaiseksi teetä, jota hänellä on nyt kaapissa enemmän kuin hän ehtii itse juoda varmaan ainakaan seuraavan parin vuoden aikana). Hyödyin näiden ihmisten vieraanvaraisuudesta ja vaivannäöstä hurjasti, ja tuntui, etten pystynyt antamaan mitään muuta vastineeksi kuin vähän juttuseuraa, näytteen asuinseutuni murteesta ja tunteen siitä, että he saavat auttaa toista. Mutta se kai on sohvasurffaamisen ideakin. Ollaan pyyteettömästi vieraanvaraisia, uskalletaan ottaa apu vastaan ja tehdään sillä tavalla maailmasta hiukan ystävällisempi paikka.

Voin suositella sohvasurffaamista myös muille matkaajille. Turvallisuuteen kannattaa toki kiinnittää erityistä huomiota, sillä kauhutarinoita seksuaalisesta ahdistelusta ynnä muista ikävistä surffikokemuksista löytyy netistä aika paljon. Onneksi palvelussa on toimiva palautejärjestelmä, jonka avulla epäasialliset käyttäjät jäävät kiinni. Sohvasurffaillessa kannattaa myös varautua olemaan sosiaalinen. Itse tykkään kyllä tutustua mukaviin ihmisiin, mutta introverttinä koen aktiivisen sosialisoinnin myös aika rasittavaksi. Sohvasurffaus on sosiaalinen kokemus, joten jos haluaa olla ihan rauhassa itsekseen, on ehkä syytä miettiä, onko se oma juttu. Itse puntaroin tätä puolta kaikkein eniten: osaanko jutella niitä näitä vieraan ihmisen kanssa, mitä jos haluan olla yksin mutta hän ei, entä jos emme tule toimeen jne. Kaikki meni kuitenkin näiltäkin osin hyvin, enkä kokenut kuormittuvani kohtaamisista liikaa. Sainhan ladata yksinoloakkuni taas täyteen pitkien bussimatkojen aikana.

Miten sinä yleensä majoitut matkoillasi? Oletko kokeillut sohvasurffaamista?


*Alkujaan voittoa tavoittelematon järjestö on nykyään voittoa tavoitteleva yksityisomisteinen osakeyhtiö. Couchsurfing-palvelussa on maksullisia osioita, jotka eivät kuitenkaan ole (ainakaan vielä) välttämättömiä onnistuneiden surffihetkien kannalta. Selkeitä kaupallisia elkeitä palvelussa kuitenkin on, ja esim. surffausprofiilin yhdistäminen Facebookiin on aloittavalle surffaajalle lähestulkoon pakollista. Jos päätät liittää FB-profiilisi Couchsurfingiin, huomaa estää kaikkien ei-pakollisten tietojen jakaminen (erityisesti kaverilistasi!); niitä voidaan muuten käyttää kaupallisiin tarkoituksiin ilman erillistä lupaa.

Seitsemän esinettä, joiden avulla säästän rahaa

Minimalismi on hyvä apukeino tulla toimeen pienillä tuloilla ja säästää rahaa isoja ja tärkeitä hankintoja varten. Paras tapahan säästää rahaa on yksinkertaisesti olla ostamatta. Muutamat poikkeukset vahvistavat tämän säännön. Minulla on koko joukko tavaroita, jotka eivät ole aivan välttämättömiä mutta jotka saavat pitää paikkansa kotonani, koska säästän niiden ansiosta rahaa.

1. Ompelukone
Vanhemmiltani saamani ompelukoneen avulla olen tehnyt vaikka mitä pieniä ja isoja käsityöprojekteja. Nykyään harrastan lähinnä korjausompelua. Olen säästänyt esimerkiksi monet farkut usealta roskistuomiolta surauttamalla niihin paikkoja. Olen myös kaventanut liian isoja vaatteita ja ommellut vanhoista lakanoista kestonenäliinoja.

2. Polkupyörän nastarenkaat
Polkupyörällä kulkeminen on paljon edullisempaa kuin autoilu tai busseilu. Nastarenkaiden ansiosta voin pyöräillä vuoden jokaisena päivänä, ja säästän talvikuukausina usean bussikortin latauksen verran rahaa. Uudet renkaat maksavat itsensä nopeasti takaisin.

3. Teesihti
Pussitee on älyttömän kallista, ja yksittäispakatuista pusseista tulee ihan turhaa jätettä. Lahjaksi saamani teesihdin ansiosta voin nautiskella halvemmasta irtoteestä ja yrttijuomista. En voi suositella kahviloissa käytettäviä pallomallisia sihtejä, koska pallon raosta pääsee helposti irtolehtiä teeveteen. Lisäksi pihtimallissa on niin monta liikkuvaa osaa, että se menee suhteellisen herkästi rikki. Mukin suuaukon varaan asetettava sihti taas pitää lehdet siellä missä pitääkin ja on yksinkertaisuudessaan käytännössä ikuinen.

4. Kuukautiskuppi
Olen käyttänyt kuukuppia 15-kesäisestä asti, enkä voisi kuvitellakaan palaavani siteisiin ja tamponeihin. Jos oletetaan, että kuukautiset tulevat kerran kuussa ja yhden vuodon aikana käyttäisi paketillisen tamponeja, kolmisenkymppiä maksava kuppi maksaa itsensä takaisin alle vuodessa. Kupin käyttöikä on vähintään viisi vuotta, joten säästö on merkittävä. Lisäksi kuukuppi on kuukautisvälineistä hygieenisin, ekologisin ja minun mielestäni mukavin ja huolettomin käyttää.

5. Keittiövaaka
Ostin muutamalla eurolla käytetyn keittiövaa’an, jotta voisin tehdä saippuaa kotona. Vaaka on saippuanvalmistuksessa aika lailla välttämätön väline, sillä lipeän ja rasvan määrä tulee mitata tarkasti. Itse tehty saippua on hirmuhalpaa; yhden öljypullon hinnalla saan valmistettua saippuat melkein koko vuodeksi. Vaa’asta on toki hyötyä myös ruuanlaitossa ja leivonnassa sekä riittävän ravinnonsaannin tarkkailussa.

6. Ladattavat paristot
Uudelleenladattavat paristot vähentävät osaltaan maailman jätekuormaa ja säästävät pitkällä aikavälillä rahaa verrattuna kertakäyttöisiin tovereihinsa. Akkuparistoissa kannattaa kiinnittää huomiota laatuun – halvalla tuskin saa kovin hyvää. Kalliimmissa ja laadukkaammissa akuissa varaus pysyy tasaisempana pidempään, heikkolaatuiset akut taas tyhjenevät hetkessä.

7. Kestovesipullo
Metallinen vesipulloni maksoi parikymppiä, mutta sen hankittuani en ole ostanut kaupasta yhtäkään juomapulloa. Materiaalinsa puolesta pullo on ikuinen, joten aika monta muovipulloa säästän elinaikanani. Kenties suurin haaste on opetella ottamaan pullo aina mukaan. Säilytän sitä kuitenkin repussani, joten se kulkee automaattisesti matkassani.

Mitkä tavarat auttavat sinua säästämään rahaa?

Tyytyväiset sukat – ajatuksia KonMarista

Viime kuukausina Marie Kondon kirja KonMari – siivouksen elämänmullistava taika on ollut yksinkertaistamisblogeissa iso juttu. Suhtauduin kirjaan aluksi varauksella ja mietin jopa vastentahtoisesti, että pitääkö se nyt lukea, kun kerran siitä niin paljon tässä yhteisössä kohkataan. Arvioiden perusteella ajattelin, että kirjassa käsitellään lähinnä oikeaa tapaa viikata vaatteita, minkä ajattelin olevan aika turhaa, sekä sitä paljon puhuttua ”iloa”, jota jotkut tavarat tuovat ja jotkut eivät. Ja koko kirjan pääpointtihan on, että ne tavarat, jotka eivät ilahduta, heitetään mäkeen. Ennakkoluuloistani huolimatta päätin kuunnella kirjan englannin kielellä netistä. Aavistukseni osuivat osin oikeaan, mutta toisaalta kirja pääsi myös yllättämään positiivisesti.

Kaiken kaikkiaan olen iloinen, että Kondo on onnistunut innostamaan lukuisat japanilaiset ja nyt myös länsimaalaiset karsimaan tavaroitaan. Tapa, jolla Kondo karsii, on minusta kuitenkin varsin elitistinen ja suorastaan tuhlaileva. Kriteeri, tuottaako tavara iloa, vetoaa varmasti moneen ylenpalttisuudessa elävään länsimaalaiseen. Minua kuitenkin häiritsee se, ettei tavaroiden käyttöarvoa oteta tässä menetelmässä lainkaan huomioon. Kondo suosittelee heittämään vaatteen pois, vaikka sitä olisi käyttänyt juuri eilen. Ihan vain siksi, että se ei ilahduta. Minusta meidän tulisi suhtautua hankintoihimme vastuullisesti ja pyrkiä käyttämään ne loppuun siitä huolimatta, että ne eivät ole täydellisiä. Jos loppuunkäyttäminen ei ole realistinen ajatus tai tavaroita vain on aivan liikaa, tulee ne välittää sellaiselle ihmiselle, joka niitä käyttää.

Monet japanilaisesta kulttuurista tietävät ovat kertoneet, että kirjan kannustama tavaroiden ”pois heittäminen” ei välttämättä tarkoita roskikseen ja kaatopaikalle heivaamista, sillä Japanissa on äärimmäisen tehokas kierrätyssysteemi. Japanilaisesta jätehuollosta en itse tiedä mitään, mutta sen tiedän, että moni länsimaalainen varmasti tulkitsee tämän neuvon niin, että ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos hyvän tavaran heittää roskikseen. Minusta tavaroille pitäisi aina ensisijaisesti etsiä uusi koti, ja vain käyttökelvottomat esineet tulisi heittää roskiin. Kondo ei myöskään kiellä ostamasta uutta tavaraa vanhojen tilalle. Voin hyvin kuvitella, että moni innokas raivaaja lähtee karsinnan jälkeen etsimään kaupasta heivattujen tavaroiden tilalle uusia asioita, jotka ihan selvästi ilahduttavat sillä hetkellä.

Odotin huvittuneena, mitä Kondo sanoo sukkien viikkaamisesta. Voiko turhempaa ajankäyttöä ollakaan? Mutta hän perustelikin viikkaamisen ihan loogisesti kertomalla, että sukat pysyvät pidempään hyvinä, kun ne saavat ”levätä” kaapissa siististi taiteltuina eikä nipuiksi ja palloiksi runnottuina. Salaa kokeilin sukkien viikkaamista, ja toden totta: ne menevät pienempään tilaan, näyttävät siistimmältä ja tuntuvat ihan uusilta jalkaan sujauttaessa. Vasta nyt tajuan, että pareittain niputtaminen todellakin venyttää ja vanuttaa sukkaa ihan turhaan. Parit pysyvät yhdessä viikattunakin. Vaikka ihastuinkin sukkien viikkaamiseen, minusta itsestään pystyssä pysyvät ja täydellisen siisteissä jonoissa nököttävät vaatteet eivät ole vaivan arvoisia. Omaan elämään sopivat vaatteita säästävät vinkit kannattaa toki ottaa käyttöön, mutta kaikkea ei tarvitse taitella viivasuorasti.

Näistä käytännön asioista netissä puhutaan paljon, mutta minulle kirjan suurin anti oli sen tavarafilosofia. Moni on sanonut huvittuneensa siitä, että Kondo antropomorfisoi tavaroita ja puhuu niistä kuin niillä olisi ihan oma sielunelämänsä. Heidän mukaansa nämä kohdat kannatti reilusti hypätä yli. En tiedä, uskooko Kondo ihan tosissaan tavaroiden tunteisiin, mutta minusta esineiden personifikaatio on vertauskuvana erittäin toimiva ja ajatuksia herättävä. Se kannustaa pitämään tavaroista hyvää huolta. Huonosti kohdeltu paita, joka on likainen, ruttuinen ja kaapin perälle unohtunut, näyttää surulliselta (Kondon kielellä on surullinen). Sen sijaan hyvin huollettu, pesty ja nätisti viikattu paita näyttää iloiselta (eli on iloinen). ”Surullisten” tavaroiden ympäröimänä alkaa omakin olo tuntua nuhjuiselta, ilottomalta ja saamattomalta, kun taas ”iloiset” tavarat miellyttävät silmää, eivät häiritse ja antavat pontta päivän rientoihin. ”Iloiset” tavarat myös säilyvät siisteinä ja käyttökelpoisina pidempään kuin heitteille jätetyt ”surulliset” tavarat.

Tavaroiden ”tunteiden” huomioiminen voi myös motivoida kodin siisteyden ylläpitämiseen. Esimerkiksi minä en aina viitsi tiskata astioita heti käytön jälkeen. Mutta kun mietin, miten surulliselta likainen lautanen näyttää ja ettei se varmaan ”halua” olla likainen, tulee se pestyä melkein heti. Puhdas lautanen näyttää iloiselta, ja siitä tulee myös minulle iloinen olo. Tulkitsen siis Kondon personifikaatiot niin, että peilaamme tavaroista omia tunteitamme. Kondo myös toteaa, että tavarat haluavat palvella omistajaansa ja ne tulevat surullisiksi, jos niitä ei käytetä. Jälleen erittäin hyvä pointti minun mielestäni. Tavarat on tehty käytettäväksi, ja on valtava sääli, jos niille ei ole mitään käyttöä ja ne vain unohtuvat tyhjän panttina kaappiin, kun jollakulla toisella voisi olla niille paljonkin käyttöä.

Innostiko Kondo minutkin käymään vielä kerran kaappini läpi ja karsimaan? Ei oikeastaan. Minulla on joitain tavaroita, joita käyttäessäni en varsinaisesti pakahdu riemusta, mutta kuitenkin käytän niitä säännöllisesti. Lisäksi koen hankalaksi sen määrittämisen, mikä todella tuottaa iloa, mikä ei. Kuljen aina järki edellä ja alan tunteiden sijasta kuunnella ajatuksiani ja miettiä tavaran käyttöarvoa sen tunnearvon sijasta. Toisaalta kotini on nyt aika hyvässä tasapainossa, eikä karsimiselle ole tarvetta.

Kondo kuitenkin inspiroi minua suhtautumaan tavaroihini kunnioittavammin ja huolellisemmin. Sujautin saapikkaideni sisälle paksut lehdet, joiden avulla ne seisovat tomerasti omalla painollaan sen sijaan että nojailisivat toisiinsa laiskasti nuupahdellen. Saappaat ovat iloiset.

Oletko sinä perehtynyt Marie Kondon kirjaan? Mistä pidit, mistä et?

Pesänpurkua ja -rakennusta

Syyskuussa minussa heräsi pieni sisustaja-tuunaaja-järjestelijä. Asuntoni ei ole vieläkään toipunut muutaman viikon kestäneestä myllerryksestä. Tavaroita lojuu edelleen siellä täällä odottamassa oikean paikan ja järkevän järjestyksen löytymistä, ja sisään tulevien virta ei ota katketakseen.

Kaikki alkoi siitä, kun vihdoinkin sain tehtyä päätöksen jo kauan vaivanneeseen sänkypulmaan: nostin 120 cm leveän, jo kuukausia tyhjänpanttina maanneen sängynroikaleeni pystyyn seinää vasten, ja tadaa, kämppääni ilmestyi pari neliömetriä lisää tilaa. Vielä kun saan aikaiseksi laittaa nettiin ilmoituksen, niin ehkä joku vaivautuu hakemaan sängyn pois silmistä.

Ongelmaksi muodostui jäljelle jäänyt petauspatja, jonka pehmittämänä nukun yöni ainakin toistaiseksi. Rullaan sen aamuisin paketiksi, eikä se sellaisena vie hirveästi tilaa, mutta en halua säilyttää sitä huoneen nurkassa esillä. Siispä aloin katsella nettikirppiksiltä, olisiko jollakulla myynnissä jonkinlaista säilytysarkkua, jonka sisälle patjan voisi piilottaa ja jonka päällä voisi istua. Etsintä jatkuu vielä.

Sain myös ripustettua seinälle pitkään jahkailemani hyllyt, jotka asennettiin mittojeni mukaan eri korkeuksille, jotta ne toimivat seisomatyöpöytänä. Ylemmälle hyllylle silmien korkeudelle voin asettaa kannettavan tietokoneeni ja alemmalle näppäimistön ja hiiren, jotka pitää vielä jostain hankkia käsiin. Näin voin tietokoneella työskennellessäni vaihdella työasentoa istuvasta seisovaan. Hyllyjen ansiosta sain myös tavarakasan kannattelijana toimivan sivupöydän pois. Nyt tavarakasa lojuu hyllyllä!

Taisin hiukan innostua kotini laittamisesta, sillä samaan syssyyn hankin vaikka mitä tavaraa: ostin tabletin ja siihen sopivan näppäimistön (molemmat käytettynä), nappasin vanhempien luota ison höyrytyskattilan (jonka säilytykseen minulla ei ole tilaa) sekä sain Facebookin tavararyhmistä ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi erinäistä sälää, josta osa on tullut tarpeeseen ja käyttöön (kuten vasara), ja osan kanssa vielä epäröin, pitääkö saman tien lähettää samaa reittiä pois (kuten imukuppikoukut, jotka eivät tarttuneetkaan hiukan liian huokoiseen kaapinoveen).

Sisään virtaavaa tavaramäärää kompensoidakseni olen alkanut taas katsoa tavaroitani sillä silmällä, mistä tällä kertaa voisi luopua. Aiemmista karsintakierroksista selvinneet sanakirjat saavat nyt lähteä, sillä sähköiset sanakirjat ovat paljon käytännöllisempiä, enkä manuaalisiin ole pitkään aikaan koskenutkaan. Myös päiväpeitto saa jatkaa uuden omistajan matkassa sängyn kaikottua. Muuta karsittavaa en tähän hätään keksi, mutta kaappien järjestelyä ja tiivistämistä pitänee edelleen jatkaa, jotta saan irtorojut tasoilta piiloon. Siistissä ja vähä-ärsykkeisessä kodissa on paljon mukavampi vietellä pimeitä syysiltoja kuin sotkuisten tavarakasojen keskellä.

Niin, ja sen sisään valuvan tavaravirran voisi kyllä jo katkaista taas hetkeksi.

Olenko ainoa, jossa syksyn tulo on laukaissut pesänrakennus- ja haalimisvietin?

Vaatekaapista soitinkaappi

Kämpässäni on kaksi vaatekaappia. Toisessa säilytän sisävaatteita, toisessa pidin aiemmin takkeja ja kenkiä. Jälkimmäisen pyhitin kesällä soitinkaapiksi.

IMG_6910

Ennen

Tältä näytti kaappi alkuperäisessä tarkoituksessaan. Jep, minulla on aika monta takkia. Huomatkaa, että tässä ovat siis pelkät talvitakit, lämpimän kauden takit (4 kpl) olivat kuvanottohetkellä muualla. Kaikki nuo tyhjät henkarit (ja enemmänkin) ovat vielä pari vuotta sitten olleet käytössä, mutta pikku hiljaa vaatteita karsittuani niitä on jäänyt tyhjäksi. Yhden satsin henkareita olen jo lykännyt eteenpäin.

IMG_6911

Jälkeen

Lopputulos näyttää yllättävän seesteiseltä. Vaatetangon alapuolelle jäi paljon hukkatilaa, johon ei mahdu edes lyhyt jakku roikkumaan ilman, että se menee myttyyn . Pohdin siihen jonkinlaista hyllyä tai muuta ratkaisua esim. nuotteja varten (Tällä hetkellä nuottikasoja lojuu ympäri kämppää. Osan olen jo laittanut paperinkeräykseen, mutta paljon pitää myös säästää, eikä niillä ole mitään paikkaa. Tabletinostohalut heräilevät…). Kaappiin jäivät kaulakorut, joille en keksinyt muutakaan paikkaa, sekä esiintymiskengät (paperipussissa).

Entä mihin kaapin alkuperäiset tavarat päätyivät? Kauden kengät sain mahtumaan kenkätelineeseen. Ylimääräisille henkareille etsin uuden omistajan, siihen asti ne saavat kyllä majailla vanhalla paikallaan, vaikkeivät kuvaan päätyneetkään. Pienet olkalaukut lykkäsin toiseen kaappiin ja päätin, että luovun keltaisesta, jolle on käyttöä todella harvoin. Talvivarusteet vein kesäksi kellarikoppiin, mutta kun ilmat viilenevät ja ne on pakko tuoda ylös, en tiedä, mihin ne olisi järkevä sijoittaa. Onhan minulla naulakko, mutta säilytän siinä mieluiten vain lähes päivittäin käyttämiäni takkeja, joita on vuodenajasta riippuen 1-2 kappaletta. Varsinkin paksulle parkalle on niin harvoin käyttöä, että sen paikka saisi olla piilossa.

Lisää kaappihaasteita on siis tulossa. Olen kuitenkin huomannut, että tavaroita saa kyllä aseteltua tiiviimmin kaappiin, jos vain pohtii järjestystä vähän tarkemmin.

Miten sinä taiot lisätilaa täysiin kaappeihin? Pitääkö aina karsia saadakseen lisää tilaa?

Pikakarsinta

Minimalismi on ollut mielessäni taka-alalla viime aikoina. Olen keskittynyt opiskeluun, terveyteni ylläpitoon ja ihmissuhteisiin. Uutta tavaraa on valunut tasaisesti sisään, enkä ole luopunut juuri mistään vanhasta. Siksi koti on mennyt taas kamalaan sotkuun, ja tavaramäärä on alkanut ahdistaa.

Aloinpa jo ajatella, että pitäisikö minun sittenkin muuttaa hiukan isompaan asuntoon, kun kerran näitä 21 neliötä on niin vaikea pitää järjestyksessä. Tarvitsen lisää säilytystilaa! Vai onko tavaroita sittenkin vain liikaa? Uuden asunnon etsimisen sijaan päätinkin tarttua pahvilaatikkoon ja aloin kerätä siihen tavaroita.

Liian löysät kesähousut ja kiristävät farkut. Pari paitaa ja huivia, jotka eivät enää sovi tyyliini. Koruja, luomiväriharjoja, pinnejä, hupailusilmälasit. Laukku, joka ei mennyt vaihtoringissä kaupaksi. Epäkäytännöllisen pieni leikkuulauta ja pari ylimääräistä puuhaarukkaa. Laatikko täyttyi hetkessä noin kolmestakymmenestä minulle turhasta tavarasta.

Vein laatikon ”saa ottaa” -lapulla höystettynä aulaan hissien läheisyyteen. Yhden päivän aikana kaikki tavarat olivat kadonneet. Jopa eräs ruma ja melko kärsinyt kaulakoru, jonka olin jo heittämässä roskikseen mutta jolle päätin sittenkin antaa vielä yhden mahdollisuuden löytää uusi omistaja. Osa tavaran menekistä selittynee sillä, että talossani asuu satakunta opiskelijaa, joista monelle varmasti kelpaa ilmaiset käyttöesineet.

Karsiminen ei ole koskaan aiemmin ollut näin helppoa. Minun ei tarvinnut edes astua ulos, vaan tavarat vietiin lähestulkoon kotioveltani. Kaikki esineet pääsivät suoraan uuden omistajan matkaan ilman välikäsiä, mikä on mielestäni aika ekologista ja järkevää. Taidan tästä lähtien karsia aina tällä tavalla.

Kotini on ikävä kyllä edelleen yhtä sotkussa kuin aiemmin, koska kaikki karsimani tavarat olivat piilossa kaapeissa. Nyt sitä kaivattua säilytystilaa on kuitenkin vapautunut huomattavasti, joten saan ehkä jatkossa pidettyä kämpän hiukan paremmassa ruodussa.

Mikä on sinusta helpoin tapa karsia? Mitä karsit viimeksi?

Sänkypulma

Selkäni on alkanut tulla kipeäksi ilmeisesti liian pehmeällä sängyllä nukkumisesta. Heräilen keskellä yötä epämukavissa asennoissa, ja aamuisin paikat ovat jumissa. Pitkät päivät toisaalta painavaa soitinta kannatellessa ja toisaalta tietokoneen ääressä kyyristellen vaikuttavat varmasti osaltaan selän vointiin, mutta upottava sänky ei ainakaan paranna asiaa.

Useita vuosia vanhan jenkkisänkyni jouset ovat löystyneet runkopatjan keskiosasta, ja varsinkin kaksin nukkuessa sänky menee epämukavasti kuopalle. Ihan kuin nukkuisi mäessä. Hätäratkaisuna olen nukkunut lattialla paksuhkon petauspatjani päällä. Eivät selkävaivat ole kokonaan kadonneet, mutta mukavampaa jämäkällä alustalla nukkuminen joka tapauksessa on. Nyt yritän keksiä järkevän, toimivan ja terveellisen pysyväisratkaisun nukkumiseen.

Kalliin uuden sängyn ostaminen ei innosta ollenkaan. Isäni ehdotti, että nykyisen runkopatjan ja petarin väliin asetettaisiin sopivankokoinen vanerilevy, jolloin tuntuma olisi sama kuin lattialla nukkuessa. Sänky kalusteena säilyisi, eikä vuodevaatteiden tarvitsisi olla lattialla keräämässä pölyä. Minua taas kiehtoo ajatus sängyttömyydestä. Sänky nimittäin vie hirveästi tilaa pienestä asunnostani, sitä on hankala siirtää, ja sen alta on vaikea siivota.

Mahdollisuus vaihtaa luonnonkuituiseen petiin kiinnostaa kovasti. Modernit patjat ovat läpikotaisin muovikuitua, joka on sitä paitsi käsitelty erinäisin palosuojakemikaalein. Keinokuitu ei juuri hengitä, ja sähköistyvät materiaalit ne vasta pölyä keräävätkin. Yksinkertaisen luonnonkuitupatjan voisi taitella päiväksi lattialta syrjään ja tuulettaa silloin tällöin, kunhan se olisi tarpeeksi ohut ja kevyt. Toistakymmentä senttiä paksu futonpatja ei siis tulisi kyseeseen.

Toisaalta sängystä luopuminen arveluttaa, koska se on eniten käyttämäni huonekalu. Sänkyni toimittaa myös sohvan virkaa, ja saatan käydä sen päälle löhöämään pitkin päivää. Kun kaveriporukka tulee kylään, sänky on suosituin istumapaikka. Pelkkä patja lattialla (tai kaapissa) ei olisi kovin vierasystävällinen, ja saattaisin itse jäädä kaipaamaan jonkinlaista löhölinnaa huolettomaan oleskeluun kotona.

En osaa ollenkaan päättää, mitä minun kannattaisi sängyn suhteen tehdä, ja toivon teiltä vinkkejä! Millaisia petiratkaisuja teidän kodeissanne on? Onko jollain kokemusta ohuesta futonista tai muusta luonnonkuitupatjasta?