Askeettisuuden huippu

img_1112

Tämän minimalistisemmaksi ei voi mennä. No joku voi ja meneekin, mutta tämä on ehdottomasti oma minimini, jonka jälkeen elämänlaatu alkaisi heiketä.

Muutin siis syyskuun alussa uuteen kaupunkiin kauas kotiseudustani. Asuntoni on kahden hengen solu. Koska asun uudella paikkakunnalla vain yhdeksän kuukautta ennen takaisinmuuttoa, päätin, että en ota lainkaan huonekaluja mukaan. Pakkasin muuttokuormaan ainoastaan tärkeimmät irtotavarat  (tärkeimmiksi osoittautuivat lähes kaikki tavarani: jätin vain kaksi pahvilaatikollista odottamaan – niistäkin toisessa oli enimmäkseen kesävaatteita), jotka vanhempani ystävällisesti toivat autolla tänne. Mukaan mahtui käyttötavaroiden lisäksi verhot, iso matto sekä yksi huonekasvi tuomaan kodikkuutta muuten kolkkoon asuntoon.

Huoneessa on kaksiovinen iso vaatekaappi. Ihan kaikkea tavaraani en saanut mahtumaan sen sisään, koska päiväksi kaappiin rullaamani patja vie niin paljon tilaa. Jouduin valtaamaan lisää säilytystilaa yhteisistä tiloista: siivoustarvikkeita pidän kylpyhuoneen kaapissa ja pyykkejä säilytän eteisen kaapissa. Keittiössä on onneksi reilusti kaappitilaa, joten sinne mahtuivat astioiden ja kattiloiden kaveriksi ompelukone tarvikkeineen. Ompelukoneen paikka keittiössä on looginen, koska keittiön pöydän ääressä on ainoa paikka, jossa saa järkevän työasennon.

Pieni huoneeni tuntuu todella isolta, kun sitä ei ole ahdettu täyteen kalusteita ja tavaraa. Tutut esineet ja eritysesti tekstiilit tekevät siitä kuitenkin viihtyisän ja kodikkaan. Harmi kyllä ilman kalusteita huoneessa kaikuu jonkin verran, joten harkitsen vielä parin verhon ripustamista tyhjille seinille, joissa on taululistat kiinnityksiä varten. Akustiikkalevyt helpottaisivat tilannetta vielä tehokkaammin, mutta en aio hankkia sellaisia näin lyhytaikaista asumista varten.

Huonettani käytän lähinnä nukkumiseen, vapaa-ajan hengailuun ja voimisteluun. Näihin tarkoituksiin esteetön sisustus on oikein passeli. Lattialla istuskeleminen on ihan mukavaa, kunhan sitä ei tee tuntikausia kerrallaan. Kun haluan istua tuolilla pöydän ääressä, siirryn keittiöön. Valtaosa valveillaoloajasta kuluu joka tapauksessa koululla treenaamassa ja oppimassa, joten kodin ei edes tarvitse olla ihan viimeisen päälle varusteltu.

Onko joku muu kokeillut (lähes) kalusteetonta elämää?

Mainokset

Muuttohankaluuksia

Elo-syyskuun vaihteessa muutin kotiseudultani satojen kilometrien päähän musiikin korkeakouluopintojen perässä. Viimeiset kaksi viikkoa ennen muuttoa olivat valtavan hektiset ja vähäuniset, koska yritin hoitaa kaikki tärkeät asiat ja tavata kaikkia tärkeitä ihmisiä ennen lähtöäni. En ehtinyt juuri ladata akkuja menojen välillä, joten ei ollut mikään ihme, että sairastuin flunssaan ja jouduin pakkolevolle. Lepo teki hyvää, mutta puolikuntoisuus hankaloitti muuttovalmisteluja. En jaksanut pakata montaa tavaraa kerrallaan, kun jo alkoi heikottaa. Siivoamista en edes yrittänyt. Kun muuttopäivä lopulta koitti ja muuttoapu saapui, monta laatikkoa oli vielä pakkaamatta, ja koko asunto odotti jynssäämistä. Tilanne tuntui kaoottiselta, ja olin hermo melkoisen kireänä. Flunssani kuitenkin parani ennätysnopeasti paineen alla.

Kaikki tavarani muutettiin ensin vanhempieni luokse. Siellä jouduin vielä hiukan järjestelemään laatikoita sen mukaan, mitkä tavarat muutetaan uuteen asuinkaupunkiin ja mitkä jäävät odottamaan paluutani. Tavoitteena oli jättää mahdollisimman paljon tavaraa varastoon, jotta muuttokuorma olisi mahdollisimman kevyt ja hallittava. Jätin kaikki huonekalut, mikron sekä kaksi laatikollista irtotavaraa vanhempieni luo (onneksi väliaikaissäilytys oli heille täysin ok). Mukaan taas lähti kuusi muuttolaatikkoa, patja, peitot ja tyynyt, soittimet sekä muutama pienempi laatikko ja pussukka. Ompelukoneen suhteen olin kahden vaiheilla, mutta koska autossa oli tilaa, sekin otettiin mukaan. Ja hyvä, että otettiin, nimittäin sille on ollut jo tarvetta.

Kaikki mukaantulevat tavarat mahtuivat farmariauton takakonttiin (takapenkit kaadettuna eteen). Olin silti vähän pettynyt tavaran määrään, koska olisin halunnut kokeilla ääriminimalistista elämää nyt, kun siihen olisi sopiva tilaisuus. Olosuhteiden takia en kuitenkaan alkanut sen kummemmin eritellä esimerkiksi vaatteita se mukaan, mikä on välttämätön ja mikä ei. Vein pienen pussillisen vähällä käytöllä olevia vaatteita keräykseen, mutta kaiken muun pakkasin mukaan. Toisaalta myös koin, että minulla on yhdeksän kuukauden aikana sen verran käyttöä melkein kaikille tavaroilleni, että ne kannattaa ottaa mukaan, vaikka ilmankin niitä selviäisi hengissä. Haluanhan sentään viihtyä uudessa asuinkaupungissani enkä vain kituuttaa ja odottaa, että pääsen takaisin kotiin!

Tämä oli elämäni neljäs muutto ja ehdottomasti kaikista muutoista raskain ja epämiellyttävin. Poismuuttovaihe oli erityisen hankala, mutta tavaroiden kantaminen ja järjestäminen uuteen kotiin sujui onneksi paremmin. Olen aina ajatellut, että muuttaminen on kivaa ja jännittävää, mutta nyt ymmärrän, miksi useimmat ihmiset eivät pidä muuttamisesta. Se voi olla henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta, etenkin, jos sen tekee kiireessä. Seuraavaa muuttoa helpottaakseni annan muutaman itsestäänselvän ohjeen itselleni ja miksei muillekin, jotka haluavat säästyä ylimääräiseltä kiireeltä ja stressiltä muuttaessaan.

1. Karsi tavaraa jo ennen kuin alat pakata. Jos pakkaamisen kanssa näyttää tulevan kiire, aikaa ja energiaa karsimispäätösten tekemiseen ja tavaroiden eteenpäin laittamiseen ei todennäköisesti riitä. Kaappeja kannattaakin tutkia sillä silmällä jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen muuttopäivää. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän pakattavaa, kannettavaa ja huolehdittavaa.

2. Siivoa etukäteen. Ensinnäkin: lieden takaa kannattaa siivota useammin kuin kerran kahdessa vuodessa (niitä parin vuoden takaisia pinttymiä oli aika vaikea saada irti). Jos asunto on lähtökohtaisesti huolellisesti pidetty, sujuu muuttosiivouskin kevyesti. Toiseksi: kaikkea siivoamista ei tarvitse jättää muuttopäivään. Uunin sisustan, kaapit ja pystypinnat voi pyyhkiä hyvissä ajoi ilman suurta pelkoa niiden uudelleenlikastumisesta. Muuttopäivään tai sitä edeltävään päivään kannattaa jättää vain jatkuvassa käytössä olevien pintojen puhdistus, kuten wc, jääkaappi ja lattiat.

3. Pakkaa ajoissa. Minusta tuntui, että en voinut pakata melkein mitään etukäteen, koska käytän melkein kaikkia tavaroitani melkein päivittäin. Muutaman päivän pärjää kuitenkin vähemmällä, vähän niin kuin matkustaessakin. Päätä siis etukäteen, mitä vaatteita, astioita, hygieniatarvikkeita ym. tarvitset esimerkiksi muuttoa edeltävän viikon aikana, jätä ne helposti saataville ja pakkaa muut tavarat vähitellen laatikoihin. Ihannetilanteessa kaikki irtotavarat ovat laatikoissa ja pusseissa, kun muuttoapu saapuu. Viimeisten tilpehöörien pakkaaminen viime tingassa johtaa vain tarpeettomaan sähellykseen ja hukkatilaan laatikoissa.

Mitkä ovat sinut luottovinkkisi onnistuneeseen muuttoon?

Seuraavaksi karsitaan ihmissuhteita

Minimalismi on elämänasenne, joka ei rajoitu vain tavaroiden karsimiseen. Minimalismin tiellä kaikenlaista epäolennaista raivataan tärkeiden asioiden tieltä. Luovutaan ylimääräisistä rasitteista, jotta resursseja jää merkittävimmille asioille. Olen edennyt minimalistisella polullani kohtaan, jota olen hiukan kammoksuen odottanut. Se kohta on ihmissuhteideni tarkastelu kriittisin silmin.

Ajatus on muhinut jo joitakin kuukausia, siitä asti kun eräänä iltana vakiokaveriporukan kanssa iltaa istuessani mietin, että minulla ei ole kivaa. Tajusin, että tässä porukassa minulla ei ole ollut kivaa pitkään aikaan. Porukka on jäämiö lukioajoilta, jolloin oli hauskaa ja luontevaa hengata isolla porukalla. Nykyään kaipaan pienempää piiriä. Osa ryhmän jäsenistä on minulle tärkeitä ystäviä, joita haluaisin nähdä useammin, jotkut taas ovat jääneet etäisiksi eikä meillä ole oikein mitään yhteistä, minkä vuoksi keskustelun ylläpitäminen tuntuu monesti raskaalta. Onpa porukassa eräs sellainenkin, josta en suoraan sanottuna pidä ja joka ei myöskään pidä minusta. Me molemmat tiedämme tämän, mutta olemme vuosikausia yrittäneet sietää toisiamme vaihtelevalla menestyksellä. Olen nyt ymmärtänyt, että tästä ihmissuhteesta minun pitää luopua ensimmäiseksi.

Ihmisten ”karsiminen” elämästä tuntuu lähtökohtaisesti pahalta ajatukselta. Ihmisethän eivät ole tavaroita. Ihmisiä ei voi arvostella sen mukaan, kuka herättää riemua ja kuka ei, ketä olen käyttänyt viimeisen vuoden aikana ja kaipaanko tätä henkilöä, jos suljen hänet muutamaksi kuukaudeksi pahvilaatikkoon piiloon. Minimalistisessa lähestymistavassa on silti ideaa myös ihmissuhteissa. Tärkeää ei liene ihmissuhteiden määrä vaan niiden laatu. Jotkin ihmissuhteet edistävät molempien osapuolien hyvinvointia, jotkut hyödyttävät toista mutta syövät toista, ja osa suhteista on varsin myrkyllisiä molemmille osapuolille. Lisäksi ihmissuhde voi olla ikään kuin yhdentekevä: ollaan pintapuolisesti kavereita mutta ei puhuta kovin syvällisistä asioista eikä mietitä, mitä toiselle kuuluu, kun viime tapaamisesta on kulunut jo tovi. Miksi pitää kiinni suhteista, jotka tuntuvat rasitteilta tai ihan vaan – no – turhilta?

Luulen, että minun on tullut aika irrottautua koko lukiokaveriporukasta, jotta pääsen irti kaikkein kuluttavimmasta ihmissuhteestani. Samalla taakse taitavat jäädä ”yhdentekevät” ihmissuhteet, siis ihmiset, joiden kanssa en koe minkäänlaista yhteenkuuluvuutta ja joita näen vain tavan vuoksi. Sen sijaan haluan jatkossa panostaa enemmän tärkeisiin ystävyyssuhteisiin. Pienemmän porukan tai vaikka vain yhden ihmisen kanssa on helpompi järjestää tapaaminen kuin ison porukan, eikä pienimuotoiseen tapaamiseen tarvitse varata niin paljon energiaa. Ehkä vihdoin ystävien näkeminen voi taas olla voimaannuttava tilaisuus eikä rasite. Enää täytyy miettiä, miten käynnistän muutoksen: avaudunko kavereille pohdinnoistani vai jättäydynkö vain hiljakseen porukan ulkopuolelle.

Oletko sinä päättänyt päättää ystävyys- tai kaverisuhteen jostain syystä? Kuinka kerroit toiselle, ettet halua enää viettää aikaa hänen kanssaan, vai annoitko suhteen vain kuihtua itsestään pois?

Seitsemän esinettä, joiden avulla säästän rahaa

Minimalismi on hyvä apukeino tulla toimeen pienillä tuloilla ja säästää rahaa isoja ja tärkeitä hankintoja varten. Paras tapahan säästää rahaa on yksinkertaisesti olla ostamatta. Muutamat poikkeukset vahvistavat tämän säännön. Minulla on koko joukko tavaroita, jotka eivät ole aivan välttämättömiä mutta jotka saavat pitää paikkansa kotonani, koska säästän niiden ansiosta rahaa.

1. Ompelukone
Vanhemmiltani saamani ompelukoneen avulla olen tehnyt vaikka mitä pieniä ja isoja käsityöprojekteja. Nykyään harrastan lähinnä korjausompelua. Olen säästänyt esimerkiksi monet farkut usealta roskistuomiolta surauttamalla niihin paikkoja. Olen myös kaventanut liian isoja vaatteita ja ommellut vanhoista lakanoista kestonenäliinoja.

2. Polkupyörän nastarenkaat
Polkupyörällä kulkeminen on paljon edullisempaa kuin autoilu tai busseilu. Nastarenkaiden ansiosta voin pyöräillä vuoden jokaisena päivänä, ja säästän talvikuukausina usean bussikortin latauksen verran rahaa. Uudet renkaat maksavat itsensä nopeasti takaisin.

3. Teesihti
Pussitee on älyttömän kallista, ja yksittäispakatuista pusseista tulee ihan turhaa jätettä. Lahjaksi saamani teesihdin ansiosta voin nautiskella halvemmasta irtoteestä ja yrttijuomista. En voi suositella kahviloissa käytettäviä pallomallisia sihtejä, koska pallon raosta pääsee helposti irtolehtiä teeveteen. Lisäksi pihtimallissa on niin monta liikkuvaa osaa, että se menee suhteellisen herkästi rikki. Mukin suuaukon varaan asetettava sihti taas pitää lehdet siellä missä pitääkin ja on yksinkertaisuudessaan käytännössä ikuinen.

4. Kuukautiskuppi
Olen käyttänyt kuukuppia 15-kesäisestä asti, enkä voisi kuvitellakaan palaavani siteisiin ja tamponeihin. Jos oletetaan, että kuukautiset tulevat kerran kuussa ja yhden vuodon aikana käyttäisi paketillisen tamponeja, kolmisenkymppiä maksava kuppi maksaa itsensä takaisin alle vuodessa. Kupin käyttöikä on vähintään viisi vuotta, joten säästö on merkittävä. Lisäksi kuukuppi on kuukautisvälineistä hygieenisin, ekologisin ja minun mielestäni mukavin ja huolettomin käyttää.

5. Keittiövaaka
Ostin muutamalla eurolla käytetyn keittiövaa’an, jotta voisin tehdä saippuaa kotona. Vaaka on saippuanvalmistuksessa aika lailla välttämätön väline, sillä lipeän ja rasvan määrä tulee mitata tarkasti. Itse tehty saippua on hirmuhalpaa; yhden öljypullon hinnalla saan valmistettua saippuat melkein koko vuodeksi. Vaa’asta on toki hyötyä myös ruuanlaitossa ja leivonnassa sekä riittävän ravinnonsaannin tarkkailussa.

6. Ladattavat paristot
Uudelleenladattavat paristot vähentävät osaltaan maailman jätekuormaa ja säästävät pitkällä aikavälillä rahaa verrattuna kertakäyttöisiin tovereihinsa. Akkuparistoissa kannattaa kiinnittää huomiota laatuun – halvalla tuskin saa kovin hyvää. Kalliimmissa ja laadukkaammissa akuissa varaus pysyy tasaisempana pidempään, heikkolaatuiset akut taas tyhjenevät hetkessä.

7. Kestovesipullo
Metallinen vesipulloni maksoi parikymppiä, mutta sen hankittuani en ole ostanut kaupasta yhtäkään juomapulloa. Materiaalinsa puolesta pullo on ikuinen, joten aika monta muovipulloa säästän elinaikanani. Kenties suurin haaste on opetella ottamaan pullo aina mukaan. Säilytän sitä kuitenkin repussani, joten se kulkee automaattisesti matkassani.

Mitkä tavarat auttavat sinua säästämään rahaa?

Ylellinen arkemme

Minimalismin myötä olen ymmärtänyt, kuinka etuoikeutetussa asemassa olenkaan. Olen syntynyt länsimaalaiseen keskiluokkaiseen perheeseen. Minulla on mahdollisuus kouluttautua, on katto pään päällä, ja pahan paikan tullen sosiaaliturva pitää (ainakin toistaiseksi) huolen siitä, ettei minun tarvitse nääntyä nälkään. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen, ja vähän enemmänkin.

Herää ajatus, kuinka paljon minulla onkaan asioita, jotka eivät ole välttämättömiä hyvinvoinnilleni. Kaikkein turhimmista asioista, joita en käytä enkä edes halua elämääni, olen jo hankkiutunut eroon. Ne ovat vain taakaksi. Mutta sitten on niitä ei-välttämättömiä asioita, joita käytän mukavuudenhalusta tai ihan vain siksi, että minulla on siihen mahdollisuus. Ne ovat ylellisyystuotteita.

Näistä ylellisyystuotteista on tullut niin tiivis osa länsimaalaisen arkea, että pidämme niitä jo itsestäänselvyyksinä, emmekä voi edes kuvitella elämää ilman niitä. Esimerkiksi tietokone ja älypuhelin. Pyykin- ja astianpesukone. Taulutelevisio, pelikonsoli ja kotiteatteri. Asuinneliöitä enemmän kuin ruokakunta välttämättä tarvitsee. Jokaisella lapsella oma huone trendileluja piukassa. Jääkaapissa lihaa viikon jokaiseksi päiväksi ja kuivakaapissa monta sorttia pähkinöitä. Vaatekaapin täydeltä muodinmukaisia vaatteita sekä pari merkkilaukkua ja -vyötä. Pihalla lämmitysletkun päässä auto tai kaksi. Jokavuotinen lomamatka etelään tai kaukoitään. Rokotettu rotukoira ruokakupissaan varta vasten sille suunniteltua purkkiruokaa. Kaikki ylellistä yltäkylläisyyttä.

Vaikka tietoisesti kieltäydyn monista tarpeettomiksi katsomistani ylellisyystuotteista, on minullakin, Suomen mittapuussa köyhällä, monta asiaa, josta ikätoverini toisella puolella maapalloa voivat vain haaveilla. Mutta missä menee raja ylellisyystuotteen ja todellisen tarpeen välillä? Puhdas juomavesi ei ole ylellisyys vaan ihmisoikeus. Samoin koti, vatsantäydeltä ruokaa ja siisti vaatekerta, johon pukeutuneena voi mennä töihin, kouluun tai pankkiin, kuuluvat ihmisen perustarpeisiin. Kaikilla ei ole edes näitä. Entä Internet? Suomessa jokaisella on pääsy nettiin, jos ei kotona niin ainakin kirjastossa. Internet alkaa olla maassamme välttämättömyys, jotta saa asiansa hoidettua. Kuitenkin yli puolet maailman ihmisistä on maailmanlaajuisen verkon ulottumattomissa (tämä ja monta muuta mielenkiintoista tilastoa täällä).

En tarkoita, että ylellisyystuotteet olisivat yksiselitteisesti pahasta ja että kaikkien pitäisi muuttaa sähköttömään mummonmökkiin, alkaa viljellä perunaa ja viettää vapaa-aikansa neulomalla villasukkia kynttilänvalossa. Monet tuotteista (esimerkiksi pesukone, tietokone ja internet) ovat teknologisen kehityksen saavutuksia ja tärkeitä työkaluja, jotka mahdollistavat sen, että voimme käyttää resurssimme työläiden arkirutiinien sijasta itsemme ja yhteiskunnan kehittämiseen. Arkipäiväistyneen, ylenpalttisen ylellisyyden hinta on kuitenkin kova. Niin paikallinen kuin maailmanlaajuinenkin epätasa-arvon kuilu kasvaa, eivätkä maapallon resurssit riitä ylläpitämään kiihtyvää materiaalista kulutusta.

Peräänkuulutan sitä, että tiedostaisimme tämän kuninkaallisen yltäkylläisyyden, jonka olemme saavuttaneet. Arvostaisimme sitä, että meillä ei ole pulaa mistään, ja ymmärtäisimme, ettemme tarvitse enempää. Kyseenalaistaisimme sen, mikä todella on tarpeellista ja mikä ylellisyyttä, ja valitsisimme elämäämme vain ne asiat, jotka tuovat todellista lisäarvoa. Hyppäisimme pois jatkuvan päivittämisen kelkasta ja tyytyisimme siihen, että kaikki ei ole uutta, hienoa ja kiiltävää. Ei tarvitse olla. Sellaista on arki.

Katso ympärillesi. Mitä ylellisyystuotteita sinulla on elämässäsi?

Minimalismin uudelleenmäärittelyä

Viimeviikkoisen pikakarsinnan aikana tajusin, etten ole aktiivisesti vähentänyt tavaraa kuukausiin tai edes hirveästi ajatellut minimalismia, yksinkertaistamista tai karsimista. Minimalismista on kai tullut minulle itsestäänselvyys, sillä olen elämäntavassa jo aika ”pitkällä”. Minullahan on kodissani kohtuullinen määrä vain tarvitsemiani asioita, joista ei ole tarvetta luopua. Voisi jopa sanoa, että olen saavuttanut tavoitteeni ja että olen ”valmis”.

Herääkin kysymys: mitä nyt? Mitä jää jäljelle, kun turha on karsittu? Mistä nyt keskustellaan, kun ei voida enää puhua siitä, kuinka paljon kukakin on viime viikonloppuna vienyt tavaroita kierrätykseen ja mitä peikkoja seuraavassa kaapissa odottaakaan? Oikeastaan vasta nyt on päästy asian ytimeen. Minimalismi nimittäin ei pohjimmiltaan ole tavaroiden karsimista ja shoppailusta luopumista. Se on pikemminkin olennaisen löytämistä. Kun kaikki epäolennainen on raivattu, jäljelle jää se, mistä minimalismissa on todella kyse. Yksinkertaistamalla annetaan tilaa sille, millä on merkitystä.

Minimalismiliikkeen tavarakeskeisyys on loppujen lopuksi vain pintaraapaisu koko aatteesta. Tavaroiden karsiminen on hyödyllinen väline paremman henkisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi muttei varsinaisesti minimalismin sanoman ydin. Kun omasta fyysisestä ympäristöstä sinkoilee vähemmän ärsykkeitä, myös psyyke pysyy rauhallisempana ja pystyy keskittymään olennaiseen. Tavaroiden karsiminen voi olla kimmoke elämän eri osa-alueiden yksinkertaistamiseen, jolloin ollaan yhä lähempänä minimalismin todellista luonnetta. Ajankäytön, ihmissuhteiden ja velvollisuuksien kriittinen tarkastelu on tyypillisesti seuraava askel minimalistin polulla. Polulla, jonka päämäärää monet kuvailevat sanalla vapaus.

Koko matkan ajan on kuitenkin syytä pohtia, mitkä ovatkaan niitä tärkeitä asioita, joihin haluaa rahansa, aikansa ja energiansa käyttää. Jos olennainen pääsee unohtumaan, voi käydä niin, että kaiken karsinnan jälkeen jäljellä on vain paljon tyhjää eikä hajuakaan siitä, mitä kaikella tällä vapaudella voisi tehdä. Elämä voi alkaa tuntua merkityksettömältä, sisällöttömältä. Silloin on hyvä pysähtyä. On mahdollisuus aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä ja luoda itse merkitys elämälleen. Voi tietoisesti valita, mitä nykyisyydeltään ja tulevaisuudeltaan haluaa. Enää ei tarvitse vain ajelehtia virran vietävänä, vaan on vapaus päättää itse.

Tätä on minimalismi. Valinnan vapautta, olennaiseen keskittymistä. Hassua, että vaikka olen jo muutaman vuoden ajan kutsunut itseäni minimalistiksi, vasta hiljattain olen sisäistänyt minimalismin todellisen merkityksen. Tai ainakin sen, mitä se merkitsee minulle. En ole minimalisti, koska minulla on vähän tavaraa. Olen minimalisti, koska tietoisesti valikoin elämääni vain tärkeitä asioita ja luovun niistä, jotka eivät edistä hyvinvointiani. Olen minimalisti, koska valitsen vapauden.

Mitä minimalismi merkitsee sinulle?

Pikakarsinta

Minimalismi on ollut mielessäni taka-alalla viime aikoina. Olen keskittynyt opiskeluun, terveyteni ylläpitoon ja ihmissuhteisiin. Uutta tavaraa on valunut tasaisesti sisään, enkä ole luopunut juuri mistään vanhasta. Siksi koti on mennyt taas kamalaan sotkuun, ja tavaramäärä on alkanut ahdistaa.

Aloinpa jo ajatella, että pitäisikö minun sittenkin muuttaa hiukan isompaan asuntoon, kun kerran näitä 21 neliötä on niin vaikea pitää järjestyksessä. Tarvitsen lisää säilytystilaa! Vai onko tavaroita sittenkin vain liikaa? Uuden asunnon etsimisen sijaan päätinkin tarttua pahvilaatikkoon ja aloin kerätä siihen tavaroita.

Liian löysät kesähousut ja kiristävät farkut. Pari paitaa ja huivia, jotka eivät enää sovi tyyliini. Koruja, luomiväriharjoja, pinnejä, hupailusilmälasit. Laukku, joka ei mennyt vaihtoringissä kaupaksi. Epäkäytännöllisen pieni leikkuulauta ja pari ylimääräistä puuhaarukkaa. Laatikko täyttyi hetkessä noin kolmestakymmenestä minulle turhasta tavarasta.

Vein laatikon ”saa ottaa” -lapulla höystettynä aulaan hissien läheisyyteen. Yhden päivän aikana kaikki tavarat olivat kadonneet. Jopa eräs ruma ja melko kärsinyt kaulakoru, jonka olin jo heittämässä roskikseen mutta jolle päätin sittenkin antaa vielä yhden mahdollisuuden löytää uusi omistaja. Osa tavaran menekistä selittynee sillä, että talossani asuu satakunta opiskelijaa, joista monelle varmasti kelpaa ilmaiset käyttöesineet.

Karsiminen ei ole koskaan aiemmin ollut näin helppoa. Minun ei tarvinnut edes astua ulos, vaan tavarat vietiin lähestulkoon kotioveltani. Kaikki esineet pääsivät suoraan uuden omistajan matkaan ilman välikäsiä, mikä on mielestäni aika ekologista ja järkevää. Taidan tästä lähtien karsia aina tällä tavalla.

Kotini on ikävä kyllä edelleen yhtä sotkussa kuin aiemmin, koska kaikki karsimani tavarat olivat piilossa kaapeissa. Nyt sitä kaivattua säilytystilaa on kuitenkin vapautunut huomattavasti, joten saan ehkä jatkossa pidettyä kämpän hiukan paremmassa ruodussa.

Mikä on sinusta helpoin tapa karsia? Mitä karsit viimeksi?

Farkkuajatus

IMG_6865

Haaroista paikatut farkkuni.

Minulla on neljät farkut. Pärjäisin mainiosti vähemmällä, mutta toistaiseksi en niistä karsi. Housuista kolmet ovat nimittäin paikattuja, joten niiden ainoa mahdollinen sijoituspaikka olisi roskis. En usko, että kukaan huolisi sieltä täältä kuluneita ja korjattuja housuja, vaikka valmiiksi revittyjen farkkujen kauppa käykin kuumana halpaketjuliikkeissä. Käytän siis housut mieluummin niin loppuun kuin mahdollista, kunnes paikkaa on enemmän kuin ehjää kangasta.

Vaikka aihe ei olekaan ajankohtainen juuri nyt, olen kuitenkin kehitellyt suunnitelman farkkujen ostoon ja ylläpitoon tulevaisuuden varalle: Kun jäljellä on enää yksi ehjä housupari, on aika mennä farkkuostoksille. Ostaisin joko upouudet tai käytetyt, riippuen siitä, mitä löydän. Uusille farkuille kriteerit olisivat korkeat, täyttä puuvillaa tai joukossa korkeintaan pari prosenttia elastaania, kangasta ei saisi olla kulutettu ollenkaan valmiiksi, ja mallin pitäisi sopia hyvin. Käytettyjen kriteeriksi riittäisi, että ne istuvat ja ovat oikean väriset eli mustat tai tummanharmaat.

Uudet housut tulisivat esiintymistarkoitukseen ja tilaisuuksiin, joihin pitää pukeutua siististi, kuten työhaastattelu tai jotkut ei-muodolliset juhlat. Housut pääsisivät ulkoilemaan siis kohtalaisen harvoin. Jotta ne säilyisivät siistinä mahdollisimman kauan, en myöskään pesisi niitä, ellei sottapyttyilyni johdosta olisi ihan pakko. Vanhat housut taas toimisivat arkikäytössä ja kovassa kulutuksessa niin pitkään, kunnes niitä ei kannattaisi enää korjata. Sen jälkeen käyttöfarkut siirtyisivät kangaslaatikkoon paikkausmateriaaliksi, ja edustusfarkuista tulisi arkifarkut. Edustushousuiksi ostaisin taas uudet (tai käytetyt) farkut.

 Ja näin sykli jatkuisi. Käytössä olisi siis kerrallaan kahdet housut, toiset siistit ja toiset arkiset. Kolmansien, jo hylättyjen farkkujen ehjät osiot hyödyntäisin vielä käyttöfarkkujen korjaamiseen, jolloin hyvää kangasta ei tarvitsisi heittää roskikseen ollenkaan, vaan kaatopaikalle/jätteenpolttolaitokselle päätyisi ainoastaan housunraatoja, joista ei kerta kaikkiaan olisi enää mihinkään. Ah, miten perinpohjaista loppuunkuluttamista.

Päässäni tämä toimintamalli tuntuu vedenpitävältä ja suorastaan nerokkaalta, enkä malta odottaa, että pääsen testaamaan sen toimivuutta. Mitä mieltä te olette, olisiko tämä hyvä systeemi? Miten paljon housuja teillä on kerrallaan käytössä, ja korjaatteko niitä, kun kangas näyttää kulumisen merkkejä?

Ajatusleikki: muutto soluun

Leikitäänpä tovi, että edessäni olisi yhtäkkiä muutto toiselle paikkakunnalle uuden opiskelupaikan perässä. Muuttaisin parinsadan kilometrin päähän opiskelija-asumuksista jaloimpaan, soluun, jossa viettäisin lukuvuoden ja palaisin kesäksi kotiin. Tilaa tavaroilleni olisi henkilöauton takakontillinen, kenties takapenkillekin saisi jonkun laatikon. Mitä ottaisin mukaan, mitä en?

Ensinnäkin pakkaisin mukaan suunnilleen yhden pyykkikoneellisen vaatteita, jotka riittäisivät parin viikon tarpeisiin. Lisäksi ottaisin mukaan siistit juhlavaatteet sekä -kengät, kolmet säänmukaiset kengät, kolme takkia eri lämpötilaolosuhteisiin ja kaksi pipoa, kaulahuivia ja hansikasparia. Ja parit villasukat tietysti.

Toiseksi tarvitsisin mukaani keittiötarvikkeita. Yhden kulhon sekä haarukan, ruokaveitsen ja lusikan (tai mahdollisesti kaksi jokaista). Mukin. Leikkuulaudan, veitsen ja metallikulhon. Uunivuoan, kattilan ja paistinpannun. Kuorimaveitsen ja puuhaarukan, mitä näitä nyt on. Sen verran välineitä, että ruuanlaitto ja yksin syöminen onnistuvat. Vedenkeittimen ja sauvasekoittimen ottaisin ehkä, mikroa en välttämättä.

Kodintekstiilejä pakkaisin aika vähän. Kaksi petivaatesettiä, toinen aina käytössä, toinen pyykissä. Tässä kuvitelmassa nukkuisin lattialla ohuella alustalla, jonka taittelisin päiväksi syrjään. Päiväpeittoa en siis tarvitsisi, mutta ylimääräisen viltin ehkä. Pyyhkeitä ottaisin mukaan neljä: kaksi pientä ja kaksi isoa. Lisäksi kaksi keittiöpyyhettä. Toisin myös ihanat vihreät verhoni kodikkuutta luomaan.

Tietenkin mukaan pääsisivät soittimeni sekä nuottiteline. Kännykkä ja tietokone latureineen. Penaali, muistikirja, lompakko ja reppu. Hygieniatarvikkeita, kuten hiusharja ja nenäliinoja. Ehdottomasti myös polkupyörä sekä kypärä. Huoneen viihtyisyyttä lisäämään haluaisin ainakin yhden huonekasvin, mutta en ole varma, kannattaisiko sellaista muuttaa edestakaisin. Mukaan mahtuisivat vielä siivousvälineet eli moppi ja pari mikrokuituliinaa.

Arvioin, että yllämainitut tavarat mahtuisivat 4 pahvilaatikkoon, ja lisäksi instrumentit kuljettaisin omissa laukuissaan. Kaiken muun (ellen unohtanut jotain olennaista) eli suunnilleen puolet omaisuudestani pakkaisin varastoon odottamaan kotiinpaluuta. Kalusteet saisivat jäädä alivuokralaiselle vakituiseen kämppääni. Väliaikaiseen soluhuoneeseen hankkisin tarpeen mukaan vähäisiä huonekaluja käytettynä halvalla/ilmaiseksi. Ehkä tuolin ja pöydän, mahdollisesti lukulampun.

Miksi pohdin tällaista? Paljastettakoon, että jos tämänhetkiset suunnitelmani toteutuvat, parin vuoden sisällä saattaa tosiaan olla muutto uuteen kaupunkiin (taas) uusien opintojen ääreen. Lisäksi listojen rustailu on minusta hauskaa ajanvietettä, joka auttaa samalla pohtimaan, tarvitsenko todella kaikkea tällä hetkellä omistamaani.

Mitä sinä pakkaisit mukaan väliaikaiseen pienasuntoon? Onko jollakulla muuten kokemuksia soluasumisesta? Jakakaa!

Musiikin omistamisesta

Luovuin kesällä viimeisistäkin cd-levyistäni. Minulla ei ole ollut yli vuoteen cd-soitinta, ja olen jo pitkään kuunnellut kaiken musiikin joko elävänä, tietokoneelta tai taskukokoisesta soittimesta. Levyistä luopuminen oli looginen askel, mutta kuitenkin raskas sellainen.

Musiikkitallenteiden omistamiseen liittyy samantyyppistä symboliikkaa kuin kirjojenkin haalimiseen. Levyhylly kuvastaa paitsi ihmisen musiikkimakua, myös hänen persoonaansa, arvojaan ja tunne-elämäänsä. Keräilin yläaste- ja lukioikäisenä intohimolla senhetkisten lempiartistieni levyjä. Kyseiset albumit olivat minulle tärkeitä, ja niiden kappaleiden säkeisiin kiteytyivät monet sen ajan riemut ja ahdistukset. Ne biisit, jotka tahdittivat elämääni tuolloin, herättävät nykyään nostalgisia tunteita.

Koen kuitenkin olevani aika lailla eri ihminen kuin muutama vuosi sitten. Musiikkimakukin on taipuvainen kehittymään ajan myötä uusiin suuntiin, jolloin hartaasti kerätty kokoelma laahaa auttamattomasti jäljessä. Palaaminen entisiin lempikappaleisin on välillä mukavaa, mutta en saa enää yhtä suurta nautintoa samojen levyjen luukuttamisesta yhä uudelleen. Siksi en koe tarpeelliseksi säilyttää ennen niin rakasta levykokoelmaani. Jos minun tekee mieli kuunnella nuoruuden suosikkeja, löydän parhaat kappaleet nopeasti sähköisenä.

Olen musiikko, joten kuuntelen paljon ja monenlaista musiikkia omaa soittoani kehittääkseni ja myös ihan huvikseni. Onneksi on olemassa internet ja sen tarjoama rajaton musiikkikokoelma. Hukkuisin levyihin, jos yrittäisin fyysisesti kerätä kaiken sen musiikin, jota harjoitellessani ja vapaa-ajallani kulutan. Sen sijaan minulla on pari elektronista laitetta, joiden avulla musiikkikirjastoni on aina ajan tasalla, ja löydän myös entistä helpommin uusia mielenkiintoisia artisteja. Eikä tarvitse enää pyyhkiä pölyjä levynkansista!

On hyvä muistaa, että cd-levyt ovat vain yksi musiikin tallennusmuodoista, eikä digitaalisena edes paras mahdollinen sellainen. Musiikki itsessään on olemassa muulla tavoin, abstraktina ilmiönä, johon pääsee käsiksi muutenkin kuin levykauppoja kierrellen. Se, että en omista cd-levyjä, ei tarkoita, etten tykkää kuunnella musiikkia – aivan kuten sekään, ettei minulla ole kirjahyllyä, ei tarkoita, etten nauttisi kirjojen lukemisesta.

Musiikki on lähellä sydäntäni. En vain halua omistaa sitä.

Mitä kautta sinä kuuntelet musiikkia? Onko musiikkitallenteiden omistaminen sinulle tärkeää?