Toisenlaisessa kontekstissa

Pitkästä aikaa tekee mieli kirjoittaa. Ilokseni huomaan, että blogissa on edelleen päivittäin jokunen kävijä, joten ehkäpä lukijat löydätte tänne taas.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen läpikäynyt ammatinvalinta-ahdistusta, muuttanut mieltäni monesti,  kamppaillut mielenterveyden kanssa ja löytänyt uusia ilon aiheita. On tapahtunut monta muutosta, mutta paljon on edelleen samaa. Käydään pikaisesti kuulumiset läpi.

Mikä on muuttunut?

• Asumismuoto. Elän nykyisin avoliitossa rakkaan pitkäaikaisen kumppanini kanssa. Asumme Helsingissä edullisessa HOASin kaksiossa.
• Työtilanne. Aloitin toukokuussa kokopäivätyön. Onnekseni olen pitänyt tästä työstä ja nauttinut arjen rutiineista.
• Rahatilanne. Kokopäiväduunin myötä tienaan rahaa enemmän kuin koskaan ennen. Olen nyt tukevasti keskituloinen.
• Opinnot. Musiikkiopintoni ovat kesken ja saattavat jäädäkin niin. Pidän määrittelemättömän pituista taukoa henkisesti raskaasta urakasta.
• Tavoitteet. Edelliseen liittyen olen joutunut luopumaan monista unelmista ja tavoitteista, ja toisaalta olen saanut uusia.

Mikä on samaa?

• Minimalismi. En ole enää ainoa, joka päättää kodin tavaroista. Puolisoni ei ole minimalisti, mutta minä olen. Joudun tekemään kompromisseja, mutta nautin edelleen väljyydestä ja yksinkertaisuudesta.
• Kulutuskriittisyys ja ekologisuus. Perusarvoni eivät ole muuttuneet mihinkään. Tavoitteenani on elää kestävästi ja kuormittaa maapalloa mahdollisimman vähän.
• Säästäväisyys rahankäytössä. Enää en nuukaile, koska on pakko, vaan koska voin. Opettelen vasta suhtautumaan nelinumeroiseen kuukausipalkkaan. Etsin tasapainoa säästämisen, sijoittamisen ja mielekkään rahankäytön välillä.
• Pohdiskelu. Seuraan maailmaa kummastellen, pyrin oppimaan uutta ja ymmärtämään itseäni ja muita ihmisiä koko ajan vähän paremmin.
• Pyrkimys kohti parempaa versiota itsestäni. Monet ikuisuusongelmat ovat edelleen ratkaisematta, ja niiden ihmettelyyn blogi on oiva väline.

Tällä hetkellä voin hyvin. Takana on hyvä kesä ja edessä vakaa syksy – koronasta huolimatta. Elämänmuutokset ovat tuoneet paljon uutta pohdittavaa, joten uskoisin, että tänne alkaa jatkossa taas ilmestyä kirjoituksia. En vielä lupaa mitään tiettyä julkaisutahtia. Katsotaan, kuinka tämä tästä lähtee.

Paras lahja olisi ei lahjaa ollenkaan

Viikon kuluttua on taas joulu, tuo suuri väkisinlahjomisen juhla. Minä en juurikaan pidä joulusta monestakaan syystä, mutta lahjakulttuuri taitaa olla syistä suurin. Sekä lahjojen hankkiminen että niiden saaminen ahdistaa minua. Hankkimisen olen onnistunut aika hyvin välttämään sopimalla esimerkiksi parisuhteessa, että lahjoja ei vaihdeta. Saamisen välttäminen onkin vaikeampaa, kun lähipiirissä on ihmisiä, jotka pyynnöistä huolimatta haluavat hankkia edes jotain pientä lahjaksi.

Lahjojen antamisesta nauttivien voi olla vaikea ymmärtää, että joillekin meistä lahjojen saaminen on todella vastenmielistä. Lahjan antaminen on kuitenkin ilmeisesti pyhä asia, ja moni lahjoja loukkaantuu, jos lahjan antamista yritetään kieltää. Onhan heillä oikeus antaa, kun siitä kerran tulee heille niin hyvä mieli. Saajan mielipahaa ei tässä yhtälössä oteta ollenkaan huomioon. Saajan pitäisi tuntea vain ja ainoastaan kiitollisuutta, iloa ja kaikkia muita ihania tunteita, kun hän saa lahjan vasten tahtoaan. Mikä siinä lahjan saamisessa edes on niin vastenmielistä?

Lahja-ahdistukseni juuret lienevät maailmantuskassa, jota olen potenut hyvin nuoresta lähtien. Inhoan turhaa kuluttamista ja materialismia. Ne sotivat arvojani ja maailmankuvaani vastaan. Olen itse hyvin tarkka siitä, mitä ostan, ja ylipäätään ostan vain vähän tavaraa. Kun joku hankkii minulle lahjan, ostopäätökset tehdään heppoisemmin perustein, eikä antaja varmastikaan puntaroi oikeaa valintaa yhtä huolellisesti kuin minä. Minun nimissäni tehdään ostopäätöksiä, joita itse en todennäköisesti tekisi. Olen havainnut, että usein he, jotka erityisesti tykkäävät antaa lahjoja, ovat samalla niitä, jotka tykkäävät kovasti shoppailla muutenkin. En minä halua, että kukaan lisää shoppailuaan sillä verukkeella, että saa antaa minulle lahjan!

Joskus lahjat saattavat olla periaatteessa käyttökelpoisia ja järkeviäkin ostoksia, mutta ne eivät välttämättä ole oman makuni mukaisia. Kukaan muu ihminen ei tunne minua niin hyvin, että tietäisi täsmälleen, mikä minua miellyttää. Itse taas en ostaisi mitään, mikä on vähän sinne päin, vaan haluan, että kaikki ostamani asiat ovat juuri sitä, mitä tarvitsen ja haluan ja mistä pidän. Haluan itse päättää, mitä kotiini päätyy, enkä tosiaankaan halua säilöä mitään turhaa.

Pahinta on, jos ja kun minulta ei kysytä, mitä haluaisin tai tarvitsisin. Todennäköisyys turhan tai muuten epämieluisan lahjan saamiseen on tällöin valtavan suuri. Moni lahjan antaja on sitä mieltä, että on ihan tylsää, jos saaja tietää etukäteen, mitä lahjaksi on tulossa. Lahjanhan pitäisi olla yllätys! No, arvatkaapa mitä: minä inhoan yllätyksiä! Minusta on oikeasti ahdistavaa, että joudun jännittämään, mitä tällä kertaa paketista paljastuu. Tämä liittyy osin siihen, että pelkään tuottavani antajalle pettymyksen, jos en pidäkään lahjasta.

Jos käy niin, että en pidä lahjasta, en tiedä, miten reagoida. Joskus yritän esittää ilahtunutta, mutta olen valitettavasti tosi huono esittämään. Reaktioni saattaa olla ihan yliampuva. Saatan alkaa kiitellä vuolaasti tai ylistää lahjaa tai muuta vastaavaa, minkä seurauksena antaja joko ihmettelee outoa käytöstäni tai luulee että oikeasti haluankin lahjoja ja innostuu entisestään niitä hankkimaan. Jos taas yritän olla neutraali tai en reagoi mitenkään, pelkään vaikuttavani epäkiitolliselta ja töykeältä. Joka tapauksessa lahjansaantitilanne on minusta aina hyvin vaivaannuttava. En oikeastaan koskaan ole tuntenut iloa saamistani hyvistäkään lahjoista. Positiivisin tunne, jota koen lahjan avatessani, on helpotus. Helpotus siitä, jos lahja ei ole mennyt pahasti vikaan.

Kaiken lisäksi lahjoissa menee usein rahaa hukkaan. Lahjoja ostaessa ei yleensä kauheasti pihistellä. Ostetaan vähän hienompia juttuja kuin mitä normaalisti itselle ostettaisiin tai jotain sellaista, mitä tavallisesti ei ostettaisi ollenkaan. Vähän ylellisyyttä lahjan saajalle. Jotkut tykkäävät saada sellaista, mitä itse ei tulisi ostettua. Minä en pääsääntöisesti tykkää. Minusta raha kannattaisi käyttää mahdollisimman tehokkaasti, mikä harvoin toteutuu lahjoissa. Itse asiassa hyödykkeen arvo voi tippua jopa kolmanneksen, kun se annetaan lahjaksi (Waldfogel, 1993). Laskelma perustuu siihen, että saaja arvioi lahjaan käytetyn rahasumman yleensä pienemmäksi kuin mikä se todellisuudessa on ollut.

Lahjakulttuuriin liittyy myös vahvasti vastavuoroisuus (Mayet & Pine, 2010). Vaikka kuinka antaja vakuuttaisi, että vastalahjaa ei tarvitse antaa, saajalle jää tunne velvollisuudesta antaa vastalahja. Minä ainakin tunnen valtavaa syyllisyyttä siitä, jos saan lahjan eikä minulla ole antaa vastalahjaa. Koska koen lahjojen hankkimisen valtavan stressaavaksi, priorisoin mielenterveyteni ja teen läheisilleni tiettäväksi, että en hanki heille lahjoja, ja toivon syvästi, etteivät hekään hankkisi minulle.

Julkaisen tämän kirjoituksen niin lähellä joulua, että se tuskin vaikuttaa enää kenenkään tämänvuotisiin lahjakuvioihin. Ehkä joku toinen lahjoja karsastava saa tästä kuitenkin hiukan vertaistukea ja  mahdollisesti perusteluideoita ensi vuoden lahjattomuusneuvotteluille. Tai kenties joku väkisinlahjoittajaksi itsensä tunnistava tuntee piston sydämessään ja antaa ensi vuonna lahjakammoiselle parhaan mahdollisen lahjan: ei lahjaa ollenkaan.

Onko teidän lukijoiden joukossa muita lahjoista ahdistuvia tai muuten vain niitä inhoavia?

Luettavaa:

Furnham, A. (2014). The psychology of Christmas gift giving.

Mayet, C. & Pine, K. J. (2010). The psychology of gift exchange.

Waldfogel, J. (1993). The deadweight loss of Christmas

Askeettisuuden huippu

Tämän minimalistisemmaksi ei voi mennä. No joku voi ja meneekin, mutta tämä on ehdottomasti oma minimini, jonka jälkeen elämänlaatu alkaisi heiketä.

Muutin siis syyskuun alussa uuteen kaupunkiin kauas kotiseudustani. Asuntoni on kahden hengen solu. Koska asun uudella paikkakunnalla vain yhdeksän kuukautta ennen takaisinmuuttoa, päätin, että en ota lainkaan huonekaluja mukaan. Pakkasin muuttokuormaan ainoastaan tärkeimmät irtotavarat  (tärkeimmiksi osoittautuivat lähes kaikki tavarani: jätin vain kaksi pahvilaatikollista odottamaan – niistäkin toisessa oli enimmäkseen kesävaatteita), jotka vanhempani ystävällisesti toivat autolla tänne. Mukaan mahtui käyttötavaroiden lisäksi verhot, iso matto sekä yksi huonekasvi tuomaan kodikkuutta muuten kolkkoon asuntoon.

Huoneessa on kaksiovinen iso vaatekaappi. Ihan kaikkea tavaraani en saanut mahtumaan sen sisään, koska päiväksi kaappiin rullaamani patja vie niin paljon tilaa. Jouduin valtaamaan lisää säilytystilaa yhteisistä tiloista: siivoustarvikkeita pidän kylpyhuoneen kaapissa ja pyykkejä säilytän eteisen kaapissa. Keittiössä on onneksi reilusti kaappitilaa, joten sinne mahtuivat astioiden ja kattiloiden kaveriksi ompelukone tarvikkeineen. Ompelukoneen paikka keittiössä on looginen, koska keittiön pöydän ääressä on ainoa paikka, jossa saa järkevän työasennon.

Pieni huoneeni tuntuu todella isolta, kun sitä ei ole ahdettu täyteen kalusteita ja tavaraa. Tutut esineet ja eritysesti tekstiilit tekevät siitä kuitenkin viihtyisän ja kodikkaan. Harmi kyllä ilman kalusteita huoneessa kaikuu jonkin verran, joten harkitsen vielä parin verhon ripustamista tyhjille seinille, joissa on taululistat kiinnityksiä varten. Akustiikkalevyt helpottaisivat tilannetta vielä tehokkaammin, mutta en aio hankkia sellaisia näin lyhytaikaista asumista varten.

Huonettani käytän lähinnä nukkumiseen, vapaa-ajan hengailuun ja voimisteluun. Näihin tarkoituksiin esteetön sisustus on oikein passeli. Lattialla istuskeleminen on ihan mukavaa, kunhan sitä ei tee tuntikausia kerrallaan. Kun haluan istua tuolilla pöydän ääressä, siirryn keittiöön. Valtaosa valveillaoloajasta kuluu joka tapauksessa koululla treenaamassa ja oppimassa, joten kodin ei edes tarvitse olla ihan viimeisen päälle varusteltu.

Onko joku muu kokeillut (lähes) kalusteetonta elämää?

Muuttohankaluuksia

Elo-syyskuun vaihteessa muutin kotiseudultani satojen kilometrien päähän musiikin korkeakouluopintojen perässä. Viimeiset kaksi viikkoa ennen muuttoa olivat valtavan hektiset ja vähäuniset, koska yritin hoitaa kaikki tärkeät asiat ja tavata kaikkia tärkeitä ihmisiä ennen lähtöäni. En ehtinyt juuri ladata akkuja menojen välillä, joten ei ollut mikään ihme, että sairastuin flunssaan ja jouduin pakkolevolle. Lepo teki hyvää, mutta puolikuntoisuus hankaloitti muuttovalmisteluja. En jaksanut pakata montaa tavaraa kerrallaan, kun jo alkoi heikottaa. Siivoamista en edes yrittänyt. Kun muuttopäivä lopulta koitti ja muuttoapu saapui, monta laatikkoa oli vielä pakkaamatta, ja koko asunto odotti jynssäämistä. Tilanne tuntui kaoottiselta, ja olin hermo melkoisen kireänä. Flunssani kuitenkin parani ennätysnopeasti paineen alla.

Kaikki tavarani muutettiin ensin vanhempieni luokse. Siellä jouduin vielä hiukan järjestelemään laatikoita sen mukaan, mitkä tavarat muutetaan uuteen asuinkaupunkiin ja mitkä jäävät odottamaan paluutani. Tavoitteena oli jättää mahdollisimman paljon tavaraa varastoon, jotta muuttokuorma olisi mahdollisimman kevyt ja hallittava. Jätin kaikki huonekalut, mikron sekä kaksi laatikollista irtotavaraa vanhempieni luo (onneksi väliaikaissäilytys oli heille täysin ok). Mukaan taas lähti kuusi muuttolaatikkoa, patja, peitot ja tyynyt, soittimet sekä muutama pienempi laatikko ja pussukka. Ompelukoneen suhteen olin kahden vaiheilla, mutta koska autossa oli tilaa, sekin otettiin mukaan. Ja hyvä, että otettiin, nimittäin sille on ollut jo tarvetta.

Kaikki mukaantulevat tavarat mahtuivat farmariauton takakonttiin (takapenkit kaadettuna eteen). Olin silti vähän pettynyt tavaran määrään, koska olisin halunnut kokeilla ääriminimalistista elämää nyt, kun siihen olisi sopiva tilaisuus. Olosuhteiden takia en kuitenkaan alkanut sen kummemmin eritellä esimerkiksi vaatteita se mukaan, mikä on välttämätön ja mikä ei. Vein pienen pussillisen vähällä käytöllä olevia vaatteita keräykseen, mutta kaiken muun pakkasin mukaan. Toisaalta myös koin, että minulla on yhdeksän kuukauden aikana sen verran käyttöä melkein kaikille tavaroilleni, että ne kannattaa ottaa mukaan, vaikka ilmankin niitä selviäisi hengissä. Haluanhan sentään viihtyä uudessa asuinkaupungissani enkä vain kituuttaa ja odottaa, että pääsen takaisin kotiin!

Tämä oli elämäni neljäs muutto ja ehdottomasti kaikista muutoista raskain ja epämiellyttävin. Poismuuttovaihe oli erityisen hankala, mutta tavaroiden kantaminen ja järjestäminen uuteen kotiin sujui onneksi paremmin. Olen aina ajatellut, että muuttaminen on kivaa ja jännittävää, mutta nyt ymmärrän, miksi useimmat ihmiset eivät pidä muuttamisesta. Se voi olla henkisesti ja fyysisesti hyvin raskasta, etenkin, jos sen tekee kiireessä. Seuraavaa muuttoa helpottaakseni annan muutaman itsestäänselvän ohjeen itselleni ja miksei muillekin, jotka haluavat säästyä ylimääräiseltä kiireeltä ja stressiltä muuttaessaan.

1. Karsi tavaraa jo ennen kuin alat pakata. Jos pakkaamisen kanssa näyttää tulevan kiire, aikaa ja energiaa karsimispäätösten tekemiseen ja tavaroiden eteenpäin laittamiseen ei todennäköisesti riitä. Kaappeja kannattaakin tutkia sillä silmällä jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen muuttopäivää. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän pakattavaa, kannettavaa ja huolehdittavaa.

2. Siivoa etukäteen. Ensinnäkin: lieden takaa kannattaa siivota useammin kuin kerran kahdessa vuodessa (niitä parin vuoden takaisia pinttymiä oli aika vaikea saada irti). Jos asunto on lähtökohtaisesti huolellisesti pidetty, sujuu muuttosiivouskin kevyesti. Toiseksi: kaikkea siivoamista ei tarvitse jättää muuttopäivään. Uunin sisustan, kaapit ja pystypinnat voi pyyhkiä hyvissä ajoi ilman suurta pelkoa niiden uudelleenlikastumisesta. Muuttopäivään tai sitä edeltävään päivään kannattaa jättää vain jatkuvassa käytössä olevien pintojen puhdistus, kuten wc, jääkaappi ja lattiat.

3. Pakkaa ajoissa. Minusta tuntui, että en voinut pakata melkein mitään etukäteen, koska käytän melkein kaikkia tavaroitani melkein päivittäin. Muutaman päivän pärjää kuitenkin vähemmällä, vähän niin kuin matkustaessakin. Päätä siis etukäteen, mitä vaatteita, astioita, hygieniatarvikkeita ym. tarvitset esimerkiksi muuttoa edeltävän viikon aikana, jätä ne helposti saataville ja pakkaa muut tavarat vähitellen laatikoihin. Ihannetilanteessa kaikki irtotavarat ovat laatikoissa ja pusseissa, kun muuttoapu saapuu. Viimeisten tilpehöörien pakkaaminen viime tingassa johtaa vain tarpeettomaan sähellykseen ja hukkatilaan laatikoissa.

Mitkä ovat sinut luottovinkkisi onnistuneeseen muuttoon?

Seuraavaksi karsitaan ihmissuhteita

Minimalismi on elämänasenne, joka ei rajoitu vain tavaroiden karsimiseen. Minimalismin tiellä kaikenlaista epäolennaista raivataan tärkeiden asioiden tieltä. Luovutaan ylimääräisistä rasitteista, jotta resursseja jää merkittävimmille asioille. Olen edennyt minimalistisella polullani kohtaan, jota olen hiukan kammoksuen odottanut. Se kohta on ihmissuhteideni tarkastelu kriittisin silmin.

Ajatus on muhinut jo joitakin kuukausia, siitä asti kun eräänä iltana vakiokaveriporukan kanssa iltaa istuessani mietin, että minulla ei ole kivaa. Tajusin, että tässä porukassa minulla ei ole ollut kivaa pitkään aikaan. Porukka on jäämiö lukioajoilta, jolloin oli hauskaa ja luontevaa hengata isolla porukalla. Nykyään kaipaan pienempää piiriä. Osa ryhmän jäsenistä on minulle tärkeitä ystäviä, joita haluaisin nähdä useammin, jotkut taas ovat jääneet etäisiksi eikä meillä ole oikein mitään yhteistä, minkä vuoksi keskustelun ylläpitäminen tuntuu monesti raskaalta. Onpa porukassa eräs sellainenkin, josta en suoraan sanottuna pidä ja joka ei myöskään pidä minusta. Me molemmat tiedämme tämän, mutta olemme vuosikausia yrittäneet sietää toisiamme vaihtelevalla menestyksellä. Olen nyt ymmärtänyt, että tästä ihmissuhteesta minun pitää luopua ensimmäiseksi.

Ihmisten ”karsiminen” elämästä tuntuu lähtökohtaisesti pahalta ajatukselta. Ihmisethän eivät ole tavaroita. Ihmisiä ei voi arvostella sen mukaan, kuka herättää riemua ja kuka ei, ketä olen käyttänyt viimeisen vuoden aikana ja kaipaanko tätä henkilöä, jos suljen hänet muutamaksi kuukaudeksi pahvilaatikkoon piiloon. Minimalistisessa lähestymistavassa on silti ideaa myös ihmissuhteissa. Tärkeää ei liene ihmissuhteiden määrä vaan niiden laatu. Jotkin ihmissuhteet edistävät molempien osapuolien hyvinvointia, jotkut hyödyttävät toista mutta syövät toista, ja osa suhteista on varsin myrkyllisiä molemmille osapuolille. Lisäksi ihmissuhde voi olla ikään kuin yhdentekevä: ollaan pintapuolisesti kavereita mutta ei puhuta kovin syvällisistä asioista eikä mietitä, mitä toiselle kuuluu, kun viime tapaamisesta on kulunut jo tovi. Miksi pitää kiinni suhteista, jotka tuntuvat rasitteilta tai ihan vaan – no – turhilta?

Luulen, että minun on tullut aika irrottautua koko lukiokaveriporukasta, jotta pääsen irti kaikkein kuluttavimmasta ihmissuhteestani. Samalla taakse taitavat jäädä ”yhdentekevät” ihmissuhteet, siis ihmiset, joiden kanssa en koe minkäänlaista yhteenkuuluvuutta ja joita näen vain tavan vuoksi. Sen sijaan haluan jatkossa panostaa enemmän tärkeisiin ystävyyssuhteisiin. Pienemmän porukan tai vaikka vain yhden ihmisen kanssa on helpompi järjestää tapaaminen kuin ison porukan, eikä pienimuotoiseen tapaamiseen tarvitse varata niin paljon energiaa. Ehkä vihdoin ystävien näkeminen voi taas olla voimaannuttava tilaisuus eikä rasite. Enää täytyy miettiä, miten käynnistän muutoksen: avaudunko kavereille pohdinnoistani vai jättäydynkö vain hiljakseen porukan ulkopuolelle.

Oletko sinä päättänyt päättää ystävyys- tai kaverisuhteen jostain syystä? Kuinka kerroit toiselle, ettet halua enää viettää aikaa hänen kanssaan, vai annoitko suhteen vain kuihtua itsestään pois?