Seuraavaksi karsitaan ihmissuhteita

Minimalismi on elämänasenne, joka ei rajoitu vain tavaroiden karsimiseen. Minimalismin tiellä kaikenlaista epäolennaista raivataan tärkeiden asioiden tieltä. Luovutaan ylimääräisistä rasitteista, jotta resursseja jää merkittävimmille asioille. Olen edennyt minimalistisella polullani kohtaan, jota olen hiukan kammoksuen odottanut. Se kohta on ihmissuhteideni tarkastelu kriittisin silmin.

Ajatus on muhinut jo joitakin kuukausia, siitä asti kun eräänä iltana vakiokaveriporukan kanssa iltaa istuessani mietin, että minulla ei ole kivaa. Tajusin, että tässä porukassa minulla ei ole ollut kivaa pitkään aikaan. Porukka on jäämiö lukioajoilta, jolloin oli hauskaa ja luontevaa hengata isolla porukalla. Nykyään kaipaan pienempää piiriä. Osa ryhmän jäsenistä on minulle tärkeitä ystäviä, joita haluaisin nähdä useammin, jotkut taas ovat jääneet etäisiksi eikä meillä ole oikein mitään yhteistä, minkä vuoksi keskustelun ylläpitäminen tuntuu monesti raskaalta. Onpa porukassa eräs sellainenkin, josta en suoraan sanottuna pidä ja joka ei myöskään pidä minusta. Me molemmat tiedämme tämän, mutta olemme vuosikausia yrittäneet sietää toisiamme vaihtelevalla menestyksellä. Olen nyt ymmärtänyt, että tästä ihmissuhteesta minun pitää luopua ensimmäiseksi.

Ihmisten ”karsiminen” elämästä tuntuu lähtökohtaisesti pahalta ajatukselta. Ihmisethän eivät ole tavaroita. Ihmisiä ei voi arvostella sen mukaan, kuka herättää riemua ja kuka ei, ketä olen käyttänyt viimeisen vuoden aikana ja kaipaanko tätä henkilöä, jos suljen hänet muutamaksi kuukaudeksi pahvilaatikkoon piiloon. Minimalistisessa lähestymistavassa on silti ideaa myös ihmissuhteissa. Tärkeää ei liene ihmissuhteiden määrä vaan niiden laatu. Jotkin ihmissuhteet edistävät molempien osapuolien hyvinvointia, jotkut hyödyttävät toista mutta syövät toista, ja osa suhteista on varsin myrkyllisiä molemmille osapuolille. Lisäksi ihmissuhde voi olla ikään kuin yhdentekevä: ollaan pintapuolisesti kavereita mutta ei puhuta kovin syvällisistä asioista eikä mietitä, mitä toiselle kuuluu, kun viime tapaamisesta on kulunut jo tovi. Miksi pitää kiinni suhteista, jotka tuntuvat rasitteilta tai ihan vaan – no – turhilta?

Luulen, että minun on tullut aika irrottautua koko lukiokaveriporukasta, jotta pääsen irti kaikkein kuluttavimmasta ihmissuhteestani. Samalla taakse taitavat jäädä ”yhdentekevät” ihmissuhteet, siis ihmiset, joiden kanssa en koe minkäänlaista yhteenkuuluvuutta ja joita näen vain tavan vuoksi. Sen sijaan haluan jatkossa panostaa enemmän tärkeisiin ystävyyssuhteisiin. Pienemmän porukan tai vaikka vain yhden ihmisen kanssa on helpompi järjestää tapaaminen kuin ison porukan, eikä pienimuotoiseen tapaamiseen tarvitse varata niin paljon energiaa. Ehkä vihdoin ystävien näkeminen voi taas olla voimaannuttava tilaisuus eikä rasite. Enää täytyy miettiä, miten käynnistän muutoksen: avaudunko kavereille pohdinnoistani vai jättäydynkö vain hiljakseen porukan ulkopuolelle.

Oletko sinä päättänyt päättää ystävyys- tai kaverisuhteen jostain syystä? Kuinka kerroit toiselle, ettet halua enää viettää aikaa hänen kanssaan, vai annoitko suhteen vain kuihtua itsestään pois?

Mainokset

11 thoughts on “Seuraavaksi karsitaan ihmissuhteita

  1. Hyvä aihe, mutta hankala! Helpompaa vähentää kanssakäymistä, jos molemmat ovat yhtä mieltä asiasta. Mulla on ongelmana että kanssani halutaan olla ja kehitellä projekteja, vaikka itse en haluaisi, ja sama sitten joskus toisin päin…

    • Kiitos kommentista. Totta, että yksimielisyys asiassa helpottaa. On kyllä tosi kiusallista, jos yksi haluaisi kovasti tavata ja puuhata mutta toinen ei.

  2. Minulla on vain yksi entinen ystävyyssuhde, jonka olen päättänyt suoraan sanomalla, etten halua enää tavata häntä. Hän ymmärsi jättää asian sikseen, emmekä ole sen jälkeen olleet missään väleissä. Hyvä vaan että hän ymmärsi, sillä hän oli tehnyt hyvin ikävästi minulle ja tunnusti itsekin sen ja yritti välejänne paikkailla.

    • Kiitos kommentista. Hyvä, että sait asian hoidettua noinkin sukkelasti. Luulen, että minusta ei ole sanomaan suoraan, että en halua tavata häntä enää. Sieltä voi nimittäin tulla aika ilkeästi takaisin. 😀

  3. Jotenkin tuntuu helpommalta vain vähentää hiljakseen tapaamisia, kuin sanoa suoraan, ettei halua enää tavata. Tuntuu kurjalta, jos joudut koko porukasta luopumaan sen yhden ihmisen takia. Oletko miettinyt, voisitko nähdä vain niitä tärkeimpiä ystäviä tästä porukasta? Oma kaveriporukkani on jakaantunut ns. sisäpiiriin ja ulkopiiriin. Jos suunnitellaan jotain isoa, niin myös ulkopiiri kutsutaan mukaan, muuten ollaan vain sisäpiirin kanssa. Nämä erottaa siitä, että ulkopiirin henkilöt eivät ole aloittelliisia tapaamisten järjestämisessä eivätkä yleensä pääse edes paikalle kutsun saatuaan. Tuntuu kuitenkin jotenkin turhalta, että kun esim. puolivuosittain näkee jotain ihmistä, niin kaikki keskustelu pyörii sen ympärillä, että mitäs on viime tapaamisen jälkeen tapahtunut, että pysytään perillä toisten elämässä. Nämä kaverisuhteet kuitenkin kuihtuvat pikku hiljaa kun nähdään yhä harvemmin. Elämäntilanteiden muuttuessa kuihtumisnopeus kiihtyy.

    • Kiitos kokemusten jakamisesta. Olen samaa mieltä, että hiljalleen jättäytyminen oon helpompaa. Jos kyse olisi läheisemmästä ihmisestä, pitäisi varmaan puhua asiasta kasvotusten, mutta olemme jo valmiiksi etäisiä, niin mitäs sitä turhaan.

      Suunnitelmissani on siis jättäytyä koko kaveriporukan yhteisistä tapaamisista ja sen sijaan nähdä näitä tärkeitä ystäviä useammin joko kahdestaan tai pienellä porukalla. En vielä tiedä, aionko olla ehdoton, esim. juhannusta ja uutta vuotta on perinteisesti vietetty koko jengillä, enkä välttämättä halua jäädä silloin yksin kotiin.

      Tunnistan vahvasti tuon ilmiön, että harvakseltaan nähdessä menee kauheasti aikaa kuulumisten kertaamiseen. Vaikka minua kiinnostaa, mitä ihmisille kuuluu, haluaisin kuitenkin käydä enemmän syvällisiä keskusteluja, ja pelkästään menneistä tapahtumista tai tulevista suunnitelmista kertoessa kunnollisille keskusteluille ei jää tilaa.

  4. Miten ajankohtainen mietinnän aihe täälläkin!

    Tilanteeni on sikäli sama, että kyseessä on lukioaikoina muodostunut ystäväpiiri, joka aiemmin oli todella tiivis. Etenkin yksi näistä ihmisistä oli minulle todella läheinen. Sitten tapahtui yhtä ja toista, koko ryhmädynamiikka muuttui ja minä aloin voida huonosti. Meni kauan tajuta miksi; Tämä läheisin Ystäväni alkoi kohdella minua todella huonosti, mutta niin hienovaraisesti ettei siihen osannut edes itse puuttua. Syyllistämistä, jatkuvaa palvelusten teettämistä, hienoista ulkopuolelle jättämistä, kauttarantain arvostelua, draamaa.

    No, tilanne on muuttunut koska itse olen vaihtanut paikkakuntaa ja yhteydenpitomme on harventunut, ihan siksi, että hänen puoleltaan se on aina ollutkin vähäistä. Viimeksi tavatessamme vain vahvistui ajatus siitä että minä en enää jaksa tätä hirveää draamaa ja tilitystä ja vouhkaamista, vaikka näemmä olen taas päässyt rooliin, jossa olenkin uskottu kuuntelija.

    Ongelma onkin se, miten ottaa reilusti etäisyyttä ihmiseen joka on kaveriporukan ns keskeinen hahmo? En jaksa draamaa eli en tahdo varsinaisesti katkaista välejä enkä oikeastaan koe sellaista tarpeelliseksi. Mutta miten ihmeessä saada reilummin välimatkaa, kun aina kun yrittää sopia tapaamisia porukkaan kuuluvien ihmisten kanssa, siihen kuuluu lähes poikkeuksetta isossa jengissä oleminen?

    Anteeksi huikean pitkä avautuminen ja ihmettely ja pohdiskelu, mutta tuli niin lähelle nyt! Kuten huomaat, mitään vastauksia en osaa antaa, mutta vene on yhteinen!

    • Kuulostaa kyllä tosi samankaltaiselta tuo sinun tilanteesi! Eikä haittaa pitkä avautuminen ollenkaan. 🙂

      Kaikkein hankalinta taitaa meillä molemmilla olla se, että henkilö, josta yritämme irtautua, on osa porukkaa, josta emme halua kuitenkaan kokonaan luopua. Jos kyseessä olisi vain yksi ihminen, jonka kanssa on tyypillisesti nähty kahdestaan, olisi ehkä helpompi vain lakata näkemästä, etenkin jos yhteydenpito on jo valmiiksi vähäistä. Mutta kun on yhteisiä kavereita, ja muut haluaisivat tavata isolla jengillä.

      Olen nyt jonkin verran tavannut muutamaa läheistä kaveria ilman koko porukan läsnäoloa, ja se on toiminut hyvin. Välillä on tuntunut siltä, että täällä selkien takana hiiviskellään, mutta ei kai siinä ole mitään väärää, että kutsuu kävelylle vain pari ihmistä seurakseen? Pystyisitköhän sinäkin järjestämään tapaamisia pienemmällä seurueella ilman, että tätä tiettyä ihmistä tarvitsee kutsua mukaan?

      Ymmärrän täysin tuon, ettet halua draamaa, ja sitä minäkin yritän osaltani välttää. En kyllä yhtään tiedä, miten koko jengin tapaamisista voisi selviytyä niin, että itsellä on mukavaa samalla, kun yrittää ottaa välimatkaa yhteen ryhmän jäsenistä. Toivottavasti saat tilanteeseen selkeyttä pian!

  5. Olen vuosien mittaan karsinut useita ihmissuhteita. Kotona opetettiin, että on parempi olla yksin kuin huonossa seurassa, ja se on kyllä pitänyt paikkaansa- oikeasti huonossa seurassa tuntee olonsa vieläkin yksinäisemmäksi ja epätoivoisemmaksi.

    Erään ystävyyden päätin naurettavuuksiin menevän draaman vuoksi. Vuoden ystävyyden jälkeenkään toinen ei uskonut että sanon mitä tarkoitan; jos esimerkiksi suhtauduin neutraalisti ihmisiin jotka olivat eri mieltä kanssani, hän ei voinut ymmärtää että en vihaa heitä mielipiteen vuoksi. Koska suhtaumisemme tähän oli niin erilaista, hän sanoi, että jos kerran väitän kokevani asian näin hän ei luottaa minuun koska ei tiedä mitä TODELLA ajattelen koska kyllähän nyt ihmisiä vihata pitää. En jaksanut enää paranoiaa ja toivotin hänelle kaikkea hyvää.

    Toisen ystävyyssuhteen hiivuttelin pidemmän kaavan kautta. Henkilö oli mustasukkainen, omistushaluinen ja roikkuva ja iilimatoili kaiken energian mitä sai ja jokainen kanssakäyminen otti voimilleni.

    Joidenkin kaveriporukoiden kanssa yhteydenpito on hiipunut kun seurustelu joukon jäsenen kanssa on päättynyt, maailmankuvat ovat erkaantuneet tai uusia juttuja on tullut eteen puolin ja toisin. Se on luonnollista, vaikka tuntuukin joskus pahalta ja vaatii rohkeutta. Mutta ei ystävyyden pidä tuntua huonolta parisuhteelta, ikinä.

    • Kiitos kommentistasi!

      Hyvän ohjeen olet saanut kotoasi. Huono seura tosiaankin tekee omasta olosta vain kehnomman. Ihmissuhteen lopettaminen on tärkeä taito elämässä, etenkin jos noin myrkyllisiä suhteita sattuu kohdalle. Moni (minut mukaanlukien) sinnittelee ihan turhaan ihmissuhteessa, joka vain syö energiaa eikä ole pitkään aikaan antanut mitään takaisin. Kun kasvaa ja kehittyy, on ihan luonnollista, että suunnat erkanevat, eikä vanhasta kannata väkisin yrittää pitää kiinni. Hyvin sanottu, ettei ystävyyden kuulu tuntua huonolta parisuhteelta, senhän pitää olla voimaantumisen lähde, molemmille!

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s