Nyt loppui datailu

Minulla on tunnustus: olen nettiriippuvainen.

Ylpeilen sillä, että en omista televisiota, mutta en kerro kenellekään, kuinka paljon aikaa vietän tietokoneen äärellä. Nyt paljastan sen teille. PALJON. Kun pääsen päivän riennoista kotiin, laitan läppärin päälle ja ”rentoudun” loppuillan sen äärellä.

Roikun facebookissa tutkimassa ihmisten kuvia ja tilapäivityksiä ja samalla tsättäilen kavereiden kanssa.

Luen blogeja ja artikkeleita ja uskottelen itselleni tämän olevan itseni sivistämistä ja kehittämistä.

Katselen videoita ja joitain tv-ohjelmiakin silloin tällöin. Usein en edes nauti katsomastani.

Sähköpostin tarkistan tarpeettoman monta kertaa päivässä, ja nyt uusi pakkomielteeni on blogini tilastot-sivu.

Päivittäin saatan siis datailla useita tunteja. Puolustuksekseni voin kertoa tekeväni myös koulujuttuja tietokoneella. Luentomateriaalit on kätevä plärätä sähköisinä läpi, ja projektien kirjoittaminen käsin olisi aika tuskaa. Kouluhommia ei kuitenkaan enää ole, joten tällä hetkellä en tarvitse tietokonetta juuri lainkaan.

Nyt siis panen alulle hurjan intervention. Läppärissäni on enää kuusi prosenttia akkua jäljellä. Annan sen tyhjentyä ja vien laturin kellariin viikoksi. Helpottaakseni elämääni sallin itselleni kirjaston koneiden kohtuullisen käytön (mm. sähköpostia on pakko seurata lähes päivittäin).

Pidän paperista päiväkirjaa siitä, miten psyykeni kestää tämän valtavan muutoksen ja mitä kaikkea järkevää keksinkään tehdä kaikella sillä ajalla, jonka nyt tuhlaan enimmäkseen turhaan surffailuun. Ensi viikolla raportoin kokemuksestani.

Miten paljon ”ruutuaikaa” sinulla kuluu päivittäin? Oletko netti-/televisio-/peliriippuvainen vai kohtuukäyttäjä?

Mainokset

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s