Internet-interventio

Olen asunut nyt puolitoista vuotta opiskelija-asunnossa, jossa Internet kuuluu vuokraan. Tätä ennen elin ilman omaa nettiä. Kaipaan noita aikoja. Käytin tuolloin aikaani monipuolisesti muualla kuin verkossa, ja kun välttämättä tarvitsin nettiä, menin kirjastoon. Kirjoitin noihin aikoihin ajatuksiani internetistä ja netittömyydestä. Nykyiseen asuntoon muuttaessani ajattelin, ettei minun edelleenkään tarvitsisi käyttää nettiä yhtään aikaisempaa enempää. Aluksi en käyttänytkään, vaikka internet-piuhan hankinkin. Mutta jotenkin olen puolentoista vuoden aikana pikkuhiljaa, ihan huomaamatta ajautunut siihen pisteeseen, että netistä on tullut minulle ongelma.

Tajusin tilanteen tällä viikolla, kun nettipiuhani lakkasi toimimasta. Hermostuin siitä niin kohtuuttomasti, että ihan pelästyin reaktiotani. Miten netittömyys voikin olla näin iso juttu, vaikka ennen pärjäsin ihan hyvin ilman? Jossain vaiheessa netin selaamisesta on tullut pääasiallinen vapaa-ajanviettotapani. Kullan muutettua toiselle paikkakunnalle minulla on ollut paljon omaa aikaa, ja on pitänyt keksiä tekemistä, että saa ajan kulumaan. Olisihan minulla vaikka mitä kehittävää ja hyödyllistä, mitä voisin tehdä, mutta useimmiten uppoudun internetin ihmemaailmaan tarpeettoman pitkäksi aikaa. Roikun pahimmillaan tuntikausia päivässä lukemassa kiinnostavia artikkeleita, katsomassa videoita ja tarkastamassa muiden ihmisten kuulumisia.

Minä ikään kuin kerään voimia netistä aina kaiken muun tekemisen välissä. Onhan bittisurffailu aika rentoa: se ei rasita muuta kuin istumalihaksia. Pitkän (tai lyhyenkin) päivän jälkeen on helpointa istahtaa tietokoneen ääreen ja arpoa, missä vaiheessa jaksaisi alkaa tehdä jotain muuta. Nämä rentoutumishetket tuppaavat venymään turhan pitkiksi, eivätkä ne oikeastaan energiatasojani erityisemmin kohotakaan. Tietokone houkuttelee helpon viihteen ja ajanvietteen takia. Tarjonta ei lopu kesken, ja tylsistyminen on mahdotonta. Mutta netin selaaminen ei ole laadukasta vapaa-ajan viettoa vaan enimmäkseen ajan tuhlausta. En halua miettiä yhdeksänkymppisenä, että kunpa olisin tuijottanut vähemmän ruutua ja tehnyt enemmän jotain tärkeämpää.

Olen jo aiemmin yrittänyt asettaa itselleni rajoja netin käyttöön: laitoin esimerkiksi aiemmin syksyllä tietokoneeni sammumaan automaattisesti kymmeneltä illalla. Idea on muuten hyvä, mutta kone varoittaa sammumisesta kymmenen minuuttia etukäteen, ja siinä vaiheessa on hyvin helppo klikata ”kumoa” ja jatkaa selailua liian myöhään. Tällaisissa asioissa olen heikkoluontoinen. Muodostan huonoja tapoja, enkä osaa päästä niistä yksin eroon. Olen kirjoittanut vastaavista asioista monesti blogiinkin. Olen jopa pitänyt tietokonelakon ja raportoinut siitä joskus aiemmin (oikeastaan olisin voinut vain kopioida saman tekstin tähän – tilanne on täsmälleen sama kuin tuolloin). Hassua. Enkö koskaan opi? Johdon hajoaminen oli tarpeellinen interventio. Pääsen nettiin myös kännykän kautta, joskin hitaammin, mutta en halua jatkaa kuten ennen. Käyttäytymiseni on muututtava!

Pyysin apua Kullalta. Kun kerran itsekurini ei riitä omaan netin rajoittamiseen, ehkä valvontavastuun siirtäminen toiselle ihmiselle auttaa. Teimme kirjallisen sopimuksen, johon listasimme netinkäytön säännöt minulle: nettiaikaa on yksi tunti päivässä. Tätä valvotaan ajastimella. Koulua ja soittohommia varten saan käyttää nettiä mielin määrin, mutta sinä aikana en saa eksyä epäolennaisille sivuille, tai jos eksyn, se vähennetään päivän nettiajasta. Netti kytketään pois viimeistään klo 22, ellei sillä hetkellä ole jokin tärkeä projekti menossa (esim. koulutyö tai blogiteksti). Virallistimme sopimuksen allekirjoituksillamme: olen ilmoitusvelvollinen Kullalle sopimuksen noudattamisesta ja sen rikkomisesta. Toivottavasti sosiaalinen häpeä estää minua palaamasta huonoihin tapoihini.

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kokeilemaan kohtuullista netinkäyttöä. Ahmaisin koko nettituntini kerralla, vaikka tarkoitus oli käyttää siitä ensin vain puolet ja toinen puolikas vasta myöhemmin. Ymmärsin kuitenkin lopettaa ajastimen soidessa. Olin kirjoittanut paperille asioita, joita halusin verkosta etsiä, jotta aikaa ei tuhraantuisi epäolennaisuuksiin. Se oli hyvä idea, ja toteutan sitä jatkossakin. Monta kertaa päivän aikana ehti tulla epämukava olo ja valtava halu mennä hetkeksi nettiin ”nollautumaan”. Sen sijaan tein muita juttuja. Lueskelin lehteä, soittelin ja lauloin. Aika kului sutjakkaasti, eikä olo ollut saamaton ja epämääräisen apea, kuten usein tietokonesession jälkeen. Eikä toisaalta mitenkään uupunutkaan, vaikka aina kuvittelen muun tekemisen olevan kovin raskasta.

Yritän nyt opetella suhtautumaan tietokoneeseen työvälineenä, en viihdelaitteena. Tietokone on opiskelua, työtä, musiikkia, kirjoittamista ja tiedonhakua varten. En haluaisi istua tuijottamassa televisiota monta tuntia joka päivä. Miksi sitten toljottaisin tietokoneen ruutua yhtään enemmän kuin on tarpeen? Tunnin verran vapaata ruutuaikaa riittää, ja sekin on loppujen lopuksi aika paljon.

Kohtalotovereita?