Tilannekatsaus

Blogissa on ollut hiljaista jo pidemmän aikaa. Elämässäni ovat meneillään hektiset ajat, ja siksi blogin päivittäminen on jäänyt taka-alalle. Viime syksynä aloittamani musiikkiopinnot ovat nyt katkolla sillä aikaa, kun viimeistelen jo viisi vuotta työn alla olleen yliopistotutkintoni. Kesä on kulunut pääasiassa gradun parissa, tämän syksyn aikana kirin viimeisiä teoriaopintoja kasaan, keväällä teen harjoittelun, ja ensi kesänä olisi tarkoitus saada paperit kouraan. Johonkin väliin yritän mahduttaa vähän soittoharjoitteluakin.

Muutamat lukijat ovat laittaneet viestiä ja toivoneet, että jatkaisin blogin päivittämistä edelleen. Pakko myöntää, että olenhan minä tätä kaivannutkin: saan kirjoittamalla ajatukset järjestykseen ja tunnen, että saan tätä kautta yhteyden samanmielisiin ihmisiin. Blogin pitäminen on voimaannuttavaa.

Mutta samalla se vie aika paljon aikaa. Minulla menee helposti pari–kolme tuntia yhden tekstin kirjoittamiseen, joskus enemmänkin. Sellaisen ajan järjestäminen viikottain tuntuu hankalalta. Nyt kun mietin asiaa, olen tainnut aiemmin hioa tekstejäni turhan pitkään. En usko, että yletön vaivannäkö edes välittyy lukijalle. Tekstin hinkkaamisessa on lopulta kyse pienistä yksityiskohdista, joilla ei lopulta ole kovin paljon edes väliä viestin välittymisen kannalta.

Haluaisin kokeilla seuraavaa: Alan taas päivittää blogia säännöllisemmin, mahdollisesti kahdesta neljään kertaan kuukaudessa. Kirjoitan lyhyempiä tekstejä, tuotan tekstit spontaanimmin ja enemmän ajatuksen virtaa -tyylillä. Lisäksi jätän editoinnin minimiin. Kun teksti on paketissa, oikoluen sen korkeintaan kerran enkä mieti loputtomiin esitysjärjestystä. Tästä seuraa kenties hiukan heikkolaatuisempaa tekstiä, enemmän pilkkuvirheitä ja sen sellaista. Toisaalta luulen, että tekstien sävy voisi olla rentoudessaan kutsuvampi. Yksi mahdollisuus on, että laitan itselleni ajastimen ideasta riippuen 30–60 minuuttiin ja tämän jälkeen julkaisen tekstin, vaikka se tuntuisi keskeneräiseltä. Tämä olisi hyvä harjoitus perfektionistille (piirre, jonka luulin jo selättäneeni, mutta välillä se vain nostaa päätään)!

Jos täällä vielä lukijoita pyörii, toivon teiltä näkemystä asiaan: onko parempi, että julkaisen enemmän mutta huolettomammin vai vähän (jos ollenkaan) viimeistä pilkkua myöten viilattuna? Samalla voitte kertoa, millaisista aiheista teitä kiinnostaisi lukea jatkossa tai minkä tyyppiset kirjoitukset ovat olleet menneisyydessä kivoja!

***

Opin näköjään nopeasti: tämän tekstin tuottamiseen meni 24 minuuttia. Hyvä minä!

Mainokset

Internet-interventio

Olen asunut nyt puolitoista vuotta opiskelija-asunnossa, jossa Internet kuuluu vuokraan. Tätä ennen elin ilman omaa nettiä. Kaipaan noita aikoja. Käytin tuolloin aikaani monipuolisesti muualla kuin verkossa, ja kun välttämättä tarvitsin nettiä, menin kirjastoon. Kirjoitin noihin aikoihin ajatuksiani internetistä ja netittömyydestä. Nykyiseen asuntoon muuttaessani ajattelin, ettei minun edelleenkään tarvitsisi käyttää nettiä yhtään aikaisempaa enempää. Aluksi en käyttänytkään, vaikka internet-piuhan hankinkin. Mutta jotenkin olen puolentoista vuoden aikana pikkuhiljaa, ihan huomaamatta ajautunut siihen pisteeseen, että netistä on tullut minulle ongelma.

Tajusin tilanteen tällä viikolla, kun nettipiuhani lakkasi toimimasta. Hermostuin siitä niin kohtuuttomasti, että ihan pelästyin reaktiotani. Miten netittömyys voikin olla näin iso juttu, vaikka ennen pärjäsin ihan hyvin ilman? Jossain vaiheessa netin selaamisesta on tullut pääasiallinen vapaa-ajanviettotapani. Kullan muutettua toiselle paikkakunnalle minulla on ollut paljon omaa aikaa, ja on pitänyt keksiä tekemistä, että saa ajan kulumaan. Olisihan minulla vaikka mitä kehittävää ja hyödyllistä, mitä voisin tehdä, mutta useimmiten uppoudun internetin ihmemaailmaan tarpeettoman pitkäksi aikaa. Roikun pahimmillaan tuntikausia päivässä lukemassa kiinnostavia artikkeleita, katsomassa videoita ja tarkastamassa muiden ihmisten kuulumisia.

Minä ikään kuin kerään voimia netistä aina kaiken muun tekemisen välissä. Onhan bittisurffailu aika rentoa: se ei rasita muuta kuin istumalihaksia. Pitkän (tai lyhyenkin) päivän jälkeen on helpointa istahtaa tietokoneen ääreen ja arpoa, missä vaiheessa jaksaisi alkaa tehdä jotain muuta. Nämä rentoutumishetket tuppaavat venymään turhan pitkiksi, eivätkä ne oikeastaan energiatasojani erityisemmin kohotakaan. Tietokone houkuttelee helpon viihteen ja ajanvietteen takia. Tarjonta ei lopu kesken, ja tylsistyminen on mahdotonta. Mutta netin selaaminen ei ole laadukasta vapaa-ajan viettoa vaan enimmäkseen ajan tuhlausta. En halua miettiä yhdeksänkymppisenä, että kunpa olisin tuijottanut vähemmän ruutua ja tehnyt enemmän jotain tärkeämpää.

Olen jo aiemmin yrittänyt asettaa itselleni rajoja netin käyttöön: laitoin esimerkiksi aiemmin syksyllä tietokoneeni sammumaan automaattisesti kymmeneltä illalla. Idea on muuten hyvä, mutta kone varoittaa sammumisesta kymmenen minuuttia etukäteen, ja siinä vaiheessa on hyvin helppo klikata ”kumoa” ja jatkaa selailua liian myöhään. Tällaisissa asioissa olen heikkoluontoinen. Muodostan huonoja tapoja, enkä osaa päästä niistä yksin eroon. Olen kirjoittanut vastaavista asioista monesti blogiinkin. Olen jopa pitänyt tietokonelakon ja raportoinut siitä joskus aiemmin (oikeastaan olisin voinut vain kopioida saman tekstin tähän – tilanne on täsmälleen sama kuin tuolloin). Hassua. Enkö koskaan opi? Johdon hajoaminen oli tarpeellinen interventio. Pääsen nettiin myös kännykän kautta, joskin hitaammin, mutta en halua jatkaa kuten ennen. Käyttäytymiseni on muututtava!

Pyysin apua Kullalta. Kun kerran itsekurini ei riitä omaan netin rajoittamiseen, ehkä valvontavastuun siirtäminen toiselle ihmiselle auttaa. Teimme kirjallisen sopimuksen, johon listasimme netinkäytön säännöt minulle: nettiaikaa on yksi tunti päivässä. Tätä valvotaan ajastimella. Koulua ja soittohommia varten saan käyttää nettiä mielin määrin, mutta sinä aikana en saa eksyä epäolennaisille sivuille, tai jos eksyn, se vähennetään päivän nettiajasta. Netti kytketään pois viimeistään klo 22, ellei sillä hetkellä ole jokin tärkeä projekti menossa (esim. koulutyö tai blogiteksti). Virallistimme sopimuksen allekirjoituksillamme: olen ilmoitusvelvollinen Kullalle sopimuksen noudattamisesta ja sen rikkomisesta. Toivottavasti sosiaalinen häpeä estää minua palaamasta huonoihin tapoihini.

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kokeilemaan kohtuullista netinkäyttöä. Ahmaisin koko nettituntini kerralla, vaikka tarkoitus oli käyttää siitä ensin vain puolet ja toinen puolikas vasta myöhemmin. Ymmärsin kuitenkin lopettaa ajastimen soidessa. Olin kirjoittanut paperille asioita, joita halusin verkosta etsiä, jotta aikaa ei tuhraantuisi epäolennaisuuksiin. Se oli hyvä idea, ja toteutan sitä jatkossakin. Monta kertaa päivän aikana ehti tulla epämukava olo ja valtava halu mennä hetkeksi nettiin ”nollautumaan”. Sen sijaan tein muita juttuja. Lueskelin lehteä, soittelin ja lauloin. Aika kului sutjakkaasti, eikä olo ollut saamaton ja epämääräisen apea, kuten usein tietokonesession jälkeen. Eikä toisaalta mitenkään uupunutkaan, vaikka aina kuvittelen muun tekemisen olevan kovin raskasta.

Yritän nyt opetella suhtautumaan tietokoneeseen työvälineenä, en viihdelaitteena. Tietokone on opiskelua, työtä, musiikkia, kirjoittamista ja tiedonhakua varten. En haluaisi istua tuijottamassa televisiota monta tuntia joka päivä. Miksi sitten toljottaisin tietokoneen ruutua yhtään enemmän kuin on tarpeen? Tunnin verran vapaata ruutuaikaa riittää, ja sekin on loppujen lopuksi aika paljon.

Kohtalotovereita?

Täydellisen repun metsästys

Useita vuosia palvellut reppuni sanoi itsensä irti. Oikeastaan itse reppu olisi ainakin kankaansa puolesta kestänyt vielä pidempäänkin, mutta vetoketjut tulivat tiensä päähän. Harmitus ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä pääsin vihdoin toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani eli ostamaan uuden, täydellisen repun, joka korvaisi kaikki muut isot laukkuni.

Vanha reppuni oli kovassa käytössä, mutta siinä oli puutteita, joita paikkaamaan tarvitsin muita kasseja. Se ei ollut niin nätti, että olisi sopinut esimerkiksi mekkojen kanssa. Niinpä erikseen piti olla siisti ja tilava käsilaukku. Koska käsilaukku oli hankala pyöräillessä, täytyi olla myös olkalaukku (josta luovuin kuitenkin viime syksynä). Ja koska näistä laukuista yksikään ei ollut tarpeeksi iso esimerkiksi viikonloppureissulle, oli siihen tarkoitukseen oltava vielä yksi isompi laukku. Nyt haussa olisi siis oikea 4 in 1 -reppu.

Vaatimukseni uudelle repulle olivat muutenkin aika korkealla: sen pitäisi olla laadukas, mukava ja kaunis, tilava mutta ei liian iso, väriltään kaikkien vaatteideni kanssa sopiva mutta ei mielellään musta, sellainen, joka ei tule joka kadunkulmassa vastaan ja mieluusti myös sellainen, jonka logo ei pomppaa välittömästi silmille. Pelkäsin, etten koskaan löydä unelmieni reppua, mutta tällä kertaa kävi tuuri. Suositun nettikaupan valtavaa valikoimaa epäluuloisesti selatessani löysin yllättäen juuri sen, mitä olin etsinytkin.

Uusi reppu on niin lähellä täydellistä kuin voi olla. Ruskea kangassäkki käy kaiken kanssa ja sopii niin pienille kuin isoillekin kantamuksille. Plussaa on myös se, että reppua ei suljeta vetoketjulla vaan soljilla, joten uskon sen kestävän vielä pidempään kuin edeltäjänsä. Muut laukut ovat jo lähteneet uusille omistajilleen, ja osasta sain hiukan rahaakin. Pari pikkuruista olkapussukkaa sai vielä jäädä, koska niitä käytän usein juhlissa. Vaatekaappini on kuitenkin taas selvästi väljempi, ja minä olen selvästi tyytyväisempi.

Onko sinulla vastaavia kokemuksia siitä, miten yksi täydellinen esine on korvannut monta epätäydellistä?

Säästäväisyysraportti

Säästökuukauteni meni odotettua paremmin. Olosuhteet olivat tavallisesta poikkeavat, joten jäin huhtikuussa reilusti plussalle.

Tulot
Opintoetuus +431,61
Myydyt tavarat +39,50
YHTEENSÄ +471,11

Menot
Vuokra -320,00
Ruoka -20,35
Riennot -5,00
Vaateostos -12,00
Ainekset kaverin synttärikakkuun -7,80
YHTEENSÄ -365,15

EROTUS +105,96

Kootut selitykset
Ruoka on vuokran jälkeen suurin menoeräni, mutta tässä kuussa ruokamenot jäivät naurettavan pieniksi (yleensä hiukan yli 100€). Kuukauden aikana söin hyvin vähän kotona. Sen lisäksi, että oppilaitokseni tarjoaa minulle jokaisena koulupäivänä monipuolisen lounaan, huhtikuulle osui useampi minulle maksuton päivällinen sekä oman että kullan perheen kanssa, keikkoja, joista sain palkaksi vatsani täyteen, sekä etukäteen maksettu orkesterimatka täysihoitoineen. Kävin myös aivan maaliskuun lopulla kuivakaapintäydennyskauppareissulla (en huijatakseni säästäväisyyshaasteessa, vaan koska ruoka oli ihan loppu silloin), joten ruoka-aineita ei siksi tarvinnut ostaa juuri lainkaan edes niinä kertoina, kun jotain itse kokkasin.

Huvitteluun olisin halunnut käyttää enemmänkin rahaa, mutta päätin säästäväisyyden nimissä jättää pari kiinnostavaa esitystä väliin. Onneksi pääsin kuitenkin katsomaan useita ilmaiskeikkoja. Kahdesti jouduin maksamaan narikan, siitä siis tuo rientojen viisi euroa.

Tein pitkästä aikaa vaateostoksen huolimatta säästökuukaudesta. Olen jo pitkään etsinyt hyvin istuvaa mustaa jakkua, joka ratkaisisi jatkuvat siistin pukeutumisen ongelmani. Käydessäni (alunperin ostoaikeitta) Uffilla satuin löytämään juuri sopivan, enkä halunnut jättää sitä ostamatta, koska todennäköisyys toisen yhtä hyvän löytämiseen on niin pieni. Tämä tapahtui heti alkukuusta, ja pelkäsin sen pilaavan budjettini, mutta niin ei onneksi käynyt. Yksi lisätavara ei sitä paitsi haitannut, koska sain myytyä aika monta turhaa esinettä huhtikuun aikana.

Aion jatkaa rahankäyttöni tiedostamista myös tulevina kuukausina. On mahtavaa huomata, että osaan kuin osaankin käyttää rahaa järkevästi!

 

Rikas jos oisin…

Kukapa ei olisi pohtinut, mitä tekisi, jos voittaisi lotossa. En lottoa, mutta ajatusleikki on silti hauska. Mitäpä jos olisinkin rikas?

Useimmat uskoakseni unelmoivat isosta lukaalista design-huonekaluineen, hienosta autosta, merkkivaatteista, maailmanympärimatkasta ynnä muusta ylellisyydestä. Ehkä arvaattekin, että minä en. Olettaen, että arvoni eivät mammonanhimossa yhtäkkiä muuttuisi päinvastaisiksi, jatkaisin minimalistista elämääni.

Ostaisin varmaankin pikku asunnon, jotta en joutuisi enää maksamaan vuokraa toisen taskuun. Satsaisin kompaktiin yksiöön tai korkeintaan kaksioon kaupungin keskustassa. Ehkä hankkisin samaan syssyyn sijoitusasunnon, josta tulisi tasaisesti pieniä tuloja. Muuta materiaa en varmaankaan hankkisi nykytyyliäni enempää.

Sen sijaan nauttisin enemmän palveluista. Kävisin hierojalla, kokeilisin erilaisia ravintoloita ja keräisin kulttuurielämyksiä. Näihin harrastuksiin ei tosin edes tarvita miljoonia, vaan keskivertotulot riittäisivät mainiosti.

Kai minä välillä vähän reissaisin, tutkisin Suomea ja Eurooppaa. Ehkä uskaltautuisin Aasiaankin. Turistilomia kaukolentoineen en kaipaa enkä myöskään shoppailuvisiittejä. Tällaisen satunnaisen matkailunkin keskimääräiset tulot kattaisivat.

Ehkäpä sitten vähentäisin työntekoa (tai opiskelisin itselleni sopivassa tahdissa). Budjetoisin rahat riittämään mahdollisimman pitkälle ja tekisin vaikka vain osa-aikaista duunia. Käyttäisin aikaani itselleni mieluisiin asioihin ja pitäisin mieleni mahdollisimman vapaana stressistä. Tämäkin on itse asiassa mahdollista, vaikkei miljonääri olisikaan.

En haaveile luksuselämästä vaan ihan tavallisesta tai kenties jopa tavallista vaatimattomammasta toimeentulosta. Koska en haluaisi haalia tolkuttomasti tavaraa, rahat riittäisivät tärkeämpiin asioihin. Päältä päin kukaan tuskin edes huomaisi, että olisin erityisen rikas. Voi olla, että kokisin, etten edes tarvitsisi kaikkia niitä rahoja, ja lahjoittaisin ainakin osan pois.

Miten sinun elämäsi muuttuisi, jos olisit rikas? Mihin törsäisit, mihin et?

Jarrut pohjaan

Kuukauden kestävä flunssa. Unettomat yöt. Selittämättömät itkukohtaukset. Jatkuva epämääräinen ahdistus jonossa odottavista töistä. Toistuvat tappelut kullan kanssa. Yleinen innottomuus. Ylivoimainen stressi. Nyt jos koskaan on lyötävä jarrut pohjaan.

Kahden opiskelupaikan ylläpitäminen vie näköjään voimat ja terveydenkin. (Tiedoksenne, että opiskelen siis yliopiston lisäksi muusikoksi toisen asteen oppilaitoksessa, lähinnä harrastusmielellä, mutta puolitosissani kuitenkin.) Toisaalta olen nauttinut siitä, että tekemistä on riittänyt, mutta toisinaan on tuntunut, että elän kauhun tasapainossa: kalenterissa on lähtökohtaisesti tilaa kaikelle, mutta kun tulee uusi yllättävä tehtävä, koko systeemini meinaa kaatua.

Aikaisemmin syksyllä kirjoitin siitä, miten ajan voi saada riittämään, jos vain on tarpeeksi motivaatiota ja valitsee itselleen tärkeät asiat. Nyt motivaatio ja hyvä mieli eivät ole riittäneet kahteen opiskelupaikkaan millään. Soitto on kyllä maistunut, ja ilokseni olen edistynytkin huomattavasti, mutta yliopistokursseja olen suorittanut vain opintotuen takia. Innostuksen puute on näkynyt suoritusteni tasossa, mikä ei ehkä kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista.

Viime syksynä havaitsin itsessäni samankaltaista vastareaktiota, vaikka silloin opiskelin pelkästään yliopistolla. Olen miettinyt, olenko valinnut väärän alan, mutta aiheet sinänsä kuitenkin kiinnostavat, ja pystyn kuvittelemaan itseni tulevaisuuden ammatissani. Opiskeluun liittyvä työmäärä vain tuntuu olevan liian suuri ja vaatimukset liian korkealla. Lopulta taidan vain kaivata taukoa, jota en ole saanut pidettyä sitten peruskouluvuosien. Opiskelijahan on opiskelija viikonloppuisinkin, ja lomilla (tai jopa opiskelun ohessa) hän tekee työtä elättääkseen itsensä koko pitkän lukuvuoden.

Olen päättänyt hidastaa tahtia. Olen vielä niin nuori, ettei minulla pitäisi olla mikään kiire tunkeutua opiskeluputken läpi loputtomaan työputkeen, joka omien tulevaisuuspäätelmieni mukaan katkeaa ainoastaan joko työkyvyttömyyseläkkeeseen tai hautajaisiin. Otan suosiolla aikalisän korkeakouluopinnoistani ja ruokin nyt nälkäistä soittomotivaatiotani. Kela tukee myös niitä opintoja, joskin vähän kitsaammin. Tilanne on oikeastaan ihanteellinen: saan kaiket päivät toteuttaa itseäni rakkaimman harrastukseni parissa ja kutsua sitä opiskeluksi.

Toivon työmäärän karsimisen parantavan hyvinvointiani. Ainakin saan lisää aikaa harrastaa myös muita mieliajanvietteitäni  – ja välillä vain olla ihan rauhassa miettimättä, mitä muuta tällä hetkellä voisi ja pitäisi tehdä.

Ps. Pidän blogista parin viikon joululoman. Leppoisaa (tavaratonta?) joulua ja hilpeää uutta vuotta kaikille!

Läppärilakon loppulätinät

Ihanaa, olen saanut rakkaan läppärini takaisin käyttööni! Viikko meni yllättävän nopeasti ja kivuttomasti. Alla kerron tiivistetysti tietokonelakkoni tuloksista.

Miltä tuntui?

Oli haikea ja ontto olo, kun akku tyhjeni ja jouduin hyvästelemään tietokoneen viikoksi. Mitä ihmettä nyt tekisin? Hävetti huomata, että tietokone tuntui läheiseltä ystävältä, jonka nyt menetin. Keksin kuitenkin nopeasti tekemistä ja tapasin oikeita, eläviä ystäviäni pikseleiden sijaan. Ensimmäisinä päivinä olin levoton ja kaipasin nettiä, mutta loppua kohden lakko helpottui enkä edes ehtinyt tai muistanut ajatella dataamista.

Mitä tein?

Viikon aikana oli aikaa vaikka mille. Tein kämpässäni melko perinpohjaisen kevätsiivouksen, kuntoilin ahkerammin kuin pitkään aikaan, tapasin kavereita ja vietin runsaasti aikaa ulkosalla nauttien kesäisestä säästä, luin kirjaa ja omistauduin soittoharrastukselleni. Oli paljon tuotteliaampi olo kuin ennen, mutta kuitenkin rento ja kiireetön. Joka päivä kuudenteen päivään asti kävin kurkkaamassa sähköpostin ja facebookin joko kirjastossa, kaverin luona tai jonkun älypuhelimella. Seitsemäntenä päivänä pysyin irti niistäkin.

Mitä opin?

Tietokone on hirveä aikasyöppö. Sen äärellä saa tapettua pelottavan paljon aikaa ilman, että ajankäyttö on millään tavalla kehittävää tai loppujen lopuksi edes palkitsevaa. Totesin, että ihmisten kanssa on paljon mukavampi jutella kasvokkain kuin näppäimistön välityksellä. Toki facebook on kätevä yhteydenpitoväline kaukana asuvien tuttujen kanssa, mutta todellisuudessa juttelen tsätissä eniten sellaisten ihmisten kanssa, jotka asuvat ihan lähellä. Miksi en siis menisi moikkaamaan heitä paikan päälle?

Huomasin myös, miten paljon helpompi on mennä ihmisten aikoihin nukkumaan, kun tietokone ei yritä houkutella minua valvomaan. Ehkä jännittävintä on se, miten energinen olo minulla on ollut. Päämäärätön nettisurffailu on helppo ja houkutteleva tapa rentoutua pitkän päivän jälkeen, mutta sisäiset akkuni latautuvat tehokkaammin ihan toisella tavalla: tekemällä asioita, joista oikeasti nautin ja jotka tekevät hyvää niin henkiselle kuin fyysisellekin terveydelleni.

Mitä nyt?

Voisin oikeastaan jatkaa datailulakkoa vielä pidempäänkin, tosin en ihan yhtä ehdottomana. Tietokone on tärkeä työkalu, jolla hoidan monia päivittäisiä asioitani, ja siksi on käytännöllistä, että voin käyttää sitä tarvittaessa. Otettuani etäisyyttä entiseen parhaaseen kaveriini olen kuitenkin tajunnut, että elämä tapahtuu ruudun ulkopuolella. Tiedän nyt, että kykenen koneen kohtuukäyttöön. Minun on vain asetettava itselleni rajat ja maltettava sammuttaa tietsikka, kun olen hoitanut asiani. En siis vie laturia takaisin kellariin, ellei tilanne sitä uudelleen vaadi. Jatkossa kysyn itseltäni ennen koneen avaamista, onko se oikeasti tarpeellista vai yritänkö vain turruttaa sillä tylsyydentunteeni. Mietin, voisinko tehdä jotain muuta sen sijaan.