Ensimmäisenä kärsii koti…

… ja toisena kärsii blogi.

Olen taas ihan helisemässä keräämieni velvoitteiden keskellä. Jälleen kerran. Miksi ihmeessä joka ikinen kevät ja syksy tilanne tulee mukamas yllätyksenä? Kun lukukausi lähenee loppuaan, aikataulut sen kuin kiristyvät – etenkin nyt, kun olen valmistumassa toisen asteen muusikon tutkinnostani ja valmistautumassa uusiin pääsykokeisiin.

Kiire ei sovi minulle. Vihaan koko sanaa, enkä pidä myöskään kyseisestä tunteesta. Kun tuntuu, että aikaa ei ole tarpeeksi, tai tehtävää on liikaa, lamaannun, ja arjen perusasiat jäävät hoitamatta. Kuten esimerkiksi tiskaaminen, moppaaminen ja kauppareissu. Tällä hetkellä kotini on lääväni, ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Jos en saisi koulussa lounasta, viettäisin varmaan koko kevään syömällä pelkkää puuroa.

Siististä kodista saan energiaa, kun taas sotku syö virtaa ja aiheuttaa alakuloa. Kierre on valmis: sotkua ei tee mieli edes yrittää siivota, kun on jo valmiiksi ihan poikki ja pahalla päällä. Mieluummin kotiin päästyäni makaan sängyllä ja ”rentoudun” katsomalla turhia videoita netistä. Joskus sentään luen joitain järkeviä artikkeleita ja minimalismiblogeja. Ne muistuttavat minua siitä, että sotku olisi varmaan kymmenekertaisesti pahempi, jos rojua olisi enemmän.

Sen lisäksi, että laiminlyön kotiani, olette ehkä huomanneet minun laiminlyöneen myös blogiani. Voisin käyttää esimerkiksi nettisurffailuajan hyödyllisemmin kirjoittamalla uusia tekstejä, mutta ajatukset päässäni ovat niin sikin sokin, että on vaikea saada mitään järkevää paperille. Tai siis näytölle. Ideoita on, mutta ajatus monisatasanaisen tekstin kirjoittamisesta tuntuu liian työläältä. Keskittymiskykyni ei riitä!

Onneksi blogi on sellainen paikka, johon saa kirjoittaa mitä lystää. Nyt kirjoitin tällaisen mitä-kuuluu-vali-vali-postauksen, jonka avulla toivon saavani taas jonkinlaisen kirjoitusrutiinin päälle. Ehkä saatte ensi viikolla jotain jäsennellympää luettavaa.

Mistä sinä tingit ensimmäiseksi, kun elämässä on liikaa asioita?

Mainokset

11 thoughts on “Ensimmäisenä kärsii koti…

  1. Nyt juuri on itsellä vahva ahdistus päällä kun on liian monta asiaa yhtäaikaa tapetilla. Ajattelin karsia siitä päästä mihin on viimeiseksi lisättykin, eli uusin tulokas teksälistalla saa lähteä.

  2. Kuulosti kyllä niin tutulta! Itselläni myös harrastukset alkavat kärsiä jos on stressaantunut…. Ei jaksa tehdä mitään, eikä edes pysty keskittymään mihinkään ja samalla tavalla jää päättömästi selailemaan nettiä. Olen tosin oppinut miten saan itseni keskittymään tärkeisiin asioihin. Klassisen musiikin kuuntelu. Kliseisen kuulosta, mutta oikeasti toimivaa. En olisi varmasti saanut ennakkotehtäviä viime vuonna valmiiksi, jollen olisi tätä tehnyt 🙂 suosittelen kokeilemaan!

    • Kiitos kommentista! On kumma, miten netistä tulee sellainen pakopaikka. On kai niin helppo jäädä koneelle roikkumaan. Ennen karsin ensimmäiseksi liikunnasta, mikä oli tosi huono idea.

      Tosi mielenkiintoinen tuo klassisen musiikin vaikutus keskittymiseen. Itse olen enemmän rytmimusiikin ystävä, mutta toki klassisellekin on aikansa! Täytyypä tosiaan kokeilla 🙂

  3. Itse karsii yleensä ensiksi unesta, mikä on vähän hasardia. Siihen on kuitenkin helppo sortua, koska yksi tai kaksi vähän nukuttua yötä ei tunnu itselläni vielä missään. Ongelma tulee siinä kun niitä alkaa kasaantua. Silloin alan kärsimään aamupäänsäryistä jotka eivät välttämättä häviä koko päivänä. Olo muuttuu vetämättömäksi eikä todellakaan jaksa siivota. Kivatkin asiat muuttuvat ylivoimaisen vaikeiksi ja kaikki alkaa kasautua. Kun kämpässä kaikki on sitten hujan hajan, tiskivuori vallannut keittiön, pyykkikori on täynnä ja vaatteet loppu, ei edes ”saa” tehdä mitään kivaa kun pitäisi hoitaa ensin rästit alta pois. Mutta ei jaksa.

    Kunnes sitten tulee se pirteämpi päivä jona saa aikaiseksi aloittaa ja huomaa ettei tavaroiden paikoilleen laittamiseen meni kuin vartti. Pyykkikoneen saa pyörimään viidessä minuutissa, eikä tiskaaminenkaan ole niin kamalaa kuin lähtee liikkeelle siitä, että pesee alkuun edes isot ruuanlaittoastiat tai yhden altaallisen pieniä. Sitten vyyhti taas pikkuhiljaa purkautuu ja jaksaminen löytyy sieltä tekemättömien tehtävien alta.

    • Nykyään on kyllä onneksi oppinut vähän armolliseksi itsensä suhteen. Oppinut että joskus on ok käydä hakemassa noutoruokaa, kun on ihan väsy eikä keittiöön mahdu kokkaamaan tiskaamatta. Tai lähteä elokuviin, kun kämppä on niin sotkuinen että ahdistaa. Kunhan sitä ongelman ratkaisemista ei lykkää ihan mahdottomiin asti. Joskus kun jo pieni lykkäys voi auttaa sen jaksamisen löytymisessä. Vatsa täynnä se tiskivuorikaan ei näytä välttämättä enää yhtä pelottavalta.Tai blogitekstin päivittämisen jälkeen voikin löytyä energiaa muuhunkin kuin sen toteamiseen ettei energia riitä oikein mihinkään.

      Aiemmin sitä koitti vain hammasta purren hoitaa ensin ne rästit. Ja päätyi sitten tappamaan tunteja netissä nälkäisenä, väsyneenä ja ahdistuneena, kun lykkäsi niihin rästeihin tarttumista lukemalla ihan yhden pienen jutun vielä ja katsomalla vain yhden foorumin, vaikka pitäisi olla jo nukkumassa ja on edelleen syömättä.Mutta kun ei voi, kun ensin pitäisi x, y ja x ja ehkä vielä pari muuta pikkujuttua, mitkä tekee ihan kohta.

      • Kiitos kommentista! Uni on kenties viimeinen asia, josta kannattaisi tinkiä, mutta valitettavan usein niin käy kuitenkin. Pystyn toimimaan melko tehokkaasti vähilläkin yöunilla, kunhan voin olla aktiivinen, mutta jos on tiedossa passiivista kuuntelua luennolla, en pysty keskittymään muuhun kuin silmien auki pitämiseen. Ja siinäkin epäonnistun.

        Armollisuus itseään kohtaan on tosi tärkeä pointti. Tekemättömät kotityöt jaksavat kyllä odottaa siihen asti, kunnes on enrgiaa hoitaa ne. Elintärkeistä toiminnoista (ruoka, lepo jne) pitää huolehtia ensisijaisesti, ja vasta toissijaisesti rästihommista. Minusta on tosi lohduttavaa tietää, että kun vihdoin tartun toimeen, työ ei kuitenkaan ole ylitsepääsemättömän suuri eikä vie koko päivää. Minulla ei onneksi ole kahdentoista hengen astiastoa odottamassa tiskausta eikä ison vaatehuoneellisen verran pyykkiä. Sotku ei ole ollenkaan niin paha kuin se olisi ilman pyrkimyksiäni minimalismiin.

  4. Mulla kun elämä pyörii pääsääntöisesti kodin ja lasten ympärillä, niin kyllähän se koti on, joka kärsii sitten, kun takana on huonosti nukuttuja öitä eikä mitään jaksa tehdä. Parisuhde kärsii myös. Meillä on viimeisen 7 vuotta ollut pieni ja huonosti nukkuva lapsi talossa, ja kyllä kodin siisteydestä ja järjestyksestä huomaa, minkä verran äiti on saanut nukkua… Mutta sellaistahan se lapsiperheessä on 🙂

    • Kiitos kommentista! Tuo on minullekin tuttua, että parisuhde kärsii, ja se vasta onkin harmi. Puran stressiäni tosi herkästi tiuskimalla kullalle, joka tuskin on tehnyt mitään väärää. Eikä se edes helpota omaa oloa vaan tekee sen vielä pahemmaksi!

      Lapsiperheessä onkin ihan omat haateensa, joita en yksinasuvana tulisi edes ajatelleeksi ilman tällaisia kommentteja. On ymmärrettävää, että koti ei ole vilkkaassa arjessa huonosti nukuttujen öiden jälkeen täydellisessä ojennuksessa, varsinkin jos lapsilla riittää energiaa vaikka vanhemmilla ei riittäisi. 🙂

  5. Moi Iitu!
    Vastaan sulle nyt postaukseeni jättämääsi rintsikkakysymykseen tähän, kun jostain syystä blogini kommentointi on rikki, enkä osaa korjata sitä – ! Käytän polyamidisia kaarituettomia rintsikoita, merkkiä Minimizer. Minun koossani ei ole luonnonkuituisia vaihtoehtoja, ainakaan en tiedä sellaisista. Sinun kokoasi en tiedä, mutta luomuina löysin tällaiset: http://www.karma.fi/product/224/urheiluliivit-luomupuuvillaa
    löytyy myös mustina samasta kaupasta, ja ainakin Anttila myy kaarituettomia puuvillarintsikoitakin – jos koot sopivat. Minulle eivät, joten joudun tyytymään tekokuituun. Olen haaveillut rintsikoiden tekemisestä itse, mutta toistaiseksi se on ollut vielä liian haastava ompelutehtävä.

    Itse en tarvitsisi rintsikoita minkään näkymisen takia, vaan koska varustukseni kaipaa tukea, muuten mm. kävellessä tuntuu ikävältä. Tykkään kyllä myös siitä, että liivit nostavat rintoja vähän ylemmäksi, kuin missä ne liiveittä sijaitsevat. 😀

    • Kiva, että vastasit tätä kautta, kun omat kommenttisi eivät toimineet!
      Tuollainen toppimainen puuvillaliivi voisi olla minulle juuri passeli, koska en niinkään kaipaa tukea vaan enemmänkin juuri näkösuojaa. 😀 Sellaisen ompeleminen voisi onnistuakin, kun niiitä kuppiosia ei tarvitsisi sen enempää yrittää muotoilla, mutta tarvitsisin kuitenkin jonkun hyvän valmiskaavan. Harmi, että Anttila on lopettanut toimintansa täällä päin, täytyy pysyä tarkkana, jos pääsisin jossain muualla sovittelemaan vastaavia liivejä.

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s