Touko-kesäkuun tavaraliikennettä

Kesäkuun lopulla muutimme uuteen kotiin, ikiomaan omistusasuntoon! Remonttiin ja muuttoon liittyvä hässäkkä on nyt rauhoittunut, vaikka aivan valmista ei vielä olekaan. Lattia saatiin kuntoon, ja seuraavaksi asialistalla onkin pikkukeittiön uusiminen lähitulevaisuudessa.

Muuttoon liittyvää tavaran pyörittelyä oli yllättävän paljon. Koska tällä kertaa en muuttanut vain omia asioitani vaan myös puolison kokoelmat, pakattavaa ja kannettavaa oli melkoisesti enemmän kuin aikaisemmissa muutoissani. Muutimme aiempaa selvästi pienempään asuntoon, joten jotain oli myös karsittava.

Henkilökohtaisia tavaroita minulla oli muistaakseni noin viiden laatikon verran. Keittiöromppeisiin meni monen monta laatikkoa. Selvästi eniten laatikoita varattiin kuitenkin puolison tavaroihin, joita oli minimalistin näkökulmasta aika paljon (vaikka jotain hänkin karsi). Yhteensä muuttolaatikoita oli suunnilleen 40.

Huonekaluista karsimme kaksi turhaa tilanviejää. Myin pois muutaman vuotta sitten käytettynä hankkimani säilytysrahin, ja puoliso antoi pois vanhan nojatuolinsa. Isoimmat huonekasvit annoimme pitkäaikaishoitoon perheenjäsenille, koska niille ei löytynyt paikkaa yhden ikkunan kodissamme. Lisäksi myimme tai lahjoitimme kumpikin tahoillamme sitä sun tätä turhaksi jäänyttä tavaraa. Muuttopäivään mahtui myös käynti Sortti-asemalla, joten pääsimme kätevästi eroon vanhoista romuista, joita oli säilötty häkkivarastossa (kuten pilalle löystyneestä joustinpatjasta ja rikkinäisistä sähkölaitteista).

Yhteenveto touko- ja kesäkuun tavaravirroista

Yhteenvedossa en listaa tavaroita, jotka ovat/olivat puolison. Aloitetaan siitä, mitä karsin:

PoistoLisätiedot
VerhotMyin tarpeettomina, koska eivät sovi kodin muuhun sisustukseen
MukiMyin tarpeettomana, aiemmin lahjaksi saatu
RahiMyin, koska ei mahtunut uuteen kotiin
PaperilokerikkoMyin tarpeettomana
JakkuAnnoin pois, ei enää sopiva
2 paria sormikkaitaKadotin kolme hansikasta ja heitin neljännen roskiin. Onneksi ne olivat jo valmiiksi aika reikäisiä.

Uusia kodinhankintoja ei ole vielä juurikaan ehditty tehdä, mutta ostoslistalla on kyllä kaikenlaista. Eteiseen tilattiin heti kuramatto vastaremontoitua lattiaa suojaamaan.

HankintaHinta
Bambuinen kuramatto /2 (oma osuus yhteisestä hankinnasta)12,40
Yhteensä12,40

Vaatebudjetistani käytin pienen siivun talvikenkien huoltoon suutarilla (20 e). Myös vaatehankintoja on tulossa lähiaikoina lisää, koska kesä on tuonut esiin uusia tai ehkä vanhoja mutta unohtuneita tarpeita. Vaatebudjetin toteutuma vuoden alusta näyttää seuraavalta:

HankintaHinta
Kuukautisalushousut 3 kpl72,00
Mustat nahkakengät109,00
Ruskeat mokkasiinit111,00
Suutari20,00
Vaatebudjettia jäljellä688,00

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s