Vuosi sitten vanha kapulakännykkäni hajosi, ja päädyin ostamaan ensimmäisen älypuhelimeni (käytettynä). Päätös oli hankala, koska älypuhelimet edustivat mielessäni sellaista elämäntyyliä, jota en yhdistä itseeni: tyhjää pikaviihdettä, omakuvissa keikistelyä ja elämänsä kiillottelua sosiaalisessa mediassa. Kärsimättömyyttä ja tylsistymisen pelkoa, kiirettä ja todellisuuden pakoilua. Toisaalta hyvällä internet-yhteydellä varusteltu kännykkä olisi hyödyllinen työkalu karttapalveluineen, säätiedotuksineen, sanakirjoineen ja sähköposteineen. Hyödyt lopulta päihittivät mahdolliset riskit.
Aluksi tulin hyvin toimeen uuden leluni työkaluni kanssa. Käytin sitä pääasiassa hyödyllisiin asioihin enkä kokenut riippuvuutta siihen. Kännykkä sai olla itsekseen valtaosan päivästä, ja minä tein rauhassa omia juttujani. En tiedä, mitä sitten tapahtui. Jossain vaiheessa käyttöni vain alkoi lisääntyä. Huomasin ottavani kännykän esiin aina, kun oli hetkenkin tylsää. Bussissa, vessassa, kaveria odottaessa, syödessä, jopa luennolla. Pelkoni toteutui: minusta oli tullut näyttöä sormeileva haamu.
En pitänyt uudesta kännykkäelämästäni. Se ei tuonut sisältöä päiviini, vaan pikemminkin harhautti minut jatkuvasti pois olennaisesta. Vaikka luin usein järkeviä, sivistäviäkin artikkeleita netistä, vielä useammin kännykällä vietetty aika kului sosiaalisessa mediassa ja hupailusivustoilla. Tuntui, että voisin käyttää aikani paremminkin, mutta silti janosin lisää helppoa äkkipiristystä ja tylsyyden ihmeparannusta. Aloin toden teolla huolestua, kun akkua piti ladata pari kertaa päivässä entisen joka toisen päivän sijaan. Laite ei varmastikaan ollut vanhentunut ihan näin nopeasti, vaan vika oli minussa.
En myöskään pitänyt siitä, millaisen viestin annoin ympäröivälle maailmalle itsestäni. Mielestäni ihminen näyttää ikävältä älylaite kädessään. Jotenkin jurolta ja siltä, ettei halua itseään lähestyttävän. Siltä, että ruudun toisella puolella tapahtuu jotain paljon kiinnostavampaa kuin mitä lähiympäristöllä on tarjottavana. Minusta tuntui pahalta nähdä ihmisiä istumassa hipihiljaa yhdessä mutta erikseen, kullakin kännykkä kädessään. Siksi vältin kännykän käyttöä sosiaalisissa tapahtumissa. Yksin ollessa siihen tuli kuitenkin tartuttua useammin kuin kehtaisin myöntääkään.
Tällä viikolla päätin, että nyt loppuu tyhjänpäiväinen kännykän selailu. Keksin yrittää vieroittaa itseni kännykästä rakkaalla, unohtuneella harrastuksella, kirjojen lukemisella. Verrataanpa kännykkää kirjaan. Kirja kädessä oleva ihminen näyttää aina tyylikkäältä ja sivistyneeltä. Hän ei vaikuta tylsistyneeltä eikä siltä, että turhautuneena odottelisi jotain, vaan rauhallisen keskittyneeltä, toisin kuin levottomana älypuhelintaan pläräävä henkilö. Kumma kyllä kirjaa lukeva vaikuttaa myös olevan enemmän läsnä tässä hetkessä kuin kännykkää tuijottava, vaikka kirja se vasta voikin viedä ties mihin muihin maailmoihin! Kaunokirjallisuuden lukemista en pidä millään tavalla pahana, vaikka sitä tekisi paljonkin.
Kävin siis kirjastossa hakemassa pienikokoisen pokkarin, sujautin kännykän sen väliin ja päätin, että kannan pakettia mukanani kaikkialle, minne menen. Joka kerta kun haluaisin alkaa selata älypuhelinta, kaivan kännykän kirjakuorineen esiin. Aukinainen kirja näyttää ja tuntuu paljon houkuttelevammalta kuin kännykän kylmä ja kova näyttö, joten tässä vaiheessa valinnan pitäisi helppo. Mukaansatempaava tarina oletettavasti voittaa älypuhelimen tarjoamat viihteen hippuset.
Tähän mennessä kokeiluni on ollut erittäin onnistunut. Kolmen päivän aikana olen lukenut melkein sata sivua, mikä enemmän kuin koko kuluvan vuoden aikana yhteensä. Kännykän akku on riittänyt pari vuorokautta, ja oloni on keskittyneempi. Tätä aion jatkaa.
Ovatko teknologiset vempaimet sinullekin ongelma? Miten vältät liiallisen laitteissa roikkumisen?
SOPIVASTI 
Kyllä oli itsellekkin aikoinaan ongelma, sitten keksin itselle säännöt joiden mukaan saan katsoa puhelinta ainoastaan kolme kertaa päivässä ja se auttoi! Jossain vaiheessa poistin instagram tilini kun tuntui että se on niin koukuttava, mutta silti turha. Enkä ole katunut päätöstäni.
Kiitos kommentistasi!
Sääntöjen luominen on joskus tarpeellista. Minulla vain on vähän sellainen tapa, että en noudata omia sääntöjäni. 😀 Siksi tällainen korvaava vieroittautuminen toimii minulla (toivottavasti) paremmin.
Tilin poistaminen on raju mutta varmasti toimiva toimenpide. Irtautuisin eniten käyttämästäni somekanavasta facebookista mieluusti, mutta ikävä kyllä suurin osa opiskeluun ja muusikkouteen liittyvistä kommunikoinneista käydään siellä, joten roikun siellä edelleen. Viime aikoina olen lakannut seuraamasta melkein kaikkia kavereitani, ja tarkistan vain ryhmien ilmoitukset sekä yksityisviestit päivittäin. Jo se on auttanut huimasti, kun en voi jäädä selaamaan uutisnauhaa loputtomiin.
Heh… Loistokirjoitus! Älypuhelimen ongelmakäyttäjä ilmoittautuu! 🙂
Olen kokeillut jos jonkinlaisia paastoja ja rajoituksia, mutta hetken päästä alan lipsua… En ole mussään somessa mukana, mutta juurikin tuo puhelimeen tarttuminen aina kun on mukamas tylsää, se ärsyttää itseäni.
Suunnitelmissani on seuraavaksi joku radikaali ratkaisu. Olen miettinyt, että voikohan älypuhelinta käyttää VAIN puhelimena, ilman nettiliittymää? Tai sitten hankkii liittymän jossa netin käyttö on kallista -ehkä pihiys auttaisi vähentämään turhaa nettisurffailua…
Kiitoksia kommentista!
Meitä ongelmakäyttäjiä on varmaan pilvin pimein tässä ajassa. 🙂
Jep, rajoitukset eivät toimi minullakaan, mutta ehkä tällainen vaihtoehtoisen tekemisen keksiminen ja etenkin helpoksi tekeminen auttaa hiukan.
Onnekas sinä, kun pystyt välttämään sosiaalisen median kokonaan! (Vai lasketaanko bloggailu sellaiseksi? 😉 ) Tai no, omasta valinnastahan se on kiinni. Onnitelenkin siis valinnastasi.
Ainakaan minun käyttämälläni operaattorilla ei ole edes vaihtoehtona täysin netitön liittymä. Se tuntui hölmöltä varsinkin silloin, kun minulla ei edes vielä ollut älykännykkää. Jouduin ikään kuin pakosta maksamaan internet-yhteydestä, jota en edes voinut käyttää! Liittymä, jossa tulee iso lasku netin käytöstä rajoittaisi varmasti ainakin omaa surffailuani. Käyttäisin nettiä vain pakon edessä, jos silloinkaan. Toisaalta mitä hyötyä on älykännykästä ilman internetiä?
Toisaalta kaipaan yksinkertaisia kapulakännykkäaikoja, mutta toisaalta pidän älypuhelimissa siitä, että monta toimintoa on saatu ympättyä pieneen tilaan, eikä nopean asian tarkistamiseen netistä tarvitse käynnistää energiasyöpömpää tietokonetta.
Niin, ehkä bloggailun voi laskea someksi… Mutta kaiken muun kun taakseen jätti, niin elämä keveni kummasti! 🙂
Äläpuhelin ilman nettiä = pelkkä puhelin, nimenomaan en kaipaisi sitä nettiä luuriini lainkaan. Niitä nopeita asian tarkistamisia ym. ilman pärjäsin ennenkin, joten miksi en pärjäisi tulevaisuudessakin… Kaikkeen tottuu. 🙂
Varmasti kaikkeen tottuu, ja kuten sanoit, on hyvin pärjätty ennenkin! Sitä vain mietin tuossa aiemmassa kommentissa, että miksi olla älypuhelinta ollenkaan, jos ei kaipaa sitä nettiominaisuutta. En tiedä, mitä kautta olet puhelimesi saanut, mutta ei kannata ainakaan uudesta älypuhelimesta maksaa päälle 500 euroa, jos siihen ei halua nettiä, kun kerran perinteisen kapulan saa muutamalla kympillä. 😀
Ei tietenkään kannata maksaa älypuhelimesta turhaan! MUTTA, kun minä omistan jo sen älypuhelimen, niin mietin, että ostanko perinteisen kapulan ja laitan älypuhelimen kiertoon, VAI voisinko käyttää jo olemassa olevaa laitetta vain puhelimena. Että ei tarvitsisi OSTAA mitään, you know!! 🙂
Hahah, pidä toki jo valmiiksi omistamasi älypuhelin, etenkin jos löydät sinulle sopivamman liittymän! 🙂 Uutta ei kannattane ainakaan tähän hätään ostaa, mutta tarvittaessa kapuloita saattaa löytyä muiden nurkista ilmaiseksikin. 🙂
Heips Iituv! Mulle älypuhelin on ensinnäkin puhelin.Soittelen,tekstaan ja otan kuvia.Netillä käyn jos on tarvetta esim. katsoa linjaautoaikoja tms. Työpäivän aikana puhelin on aina kaapissa.Bloggailen,käyn youtubilla ja hoidan laskut läppärillä. En edes käy ’maililla’ kerran viikossa. FB ei ole enää.Toimii mulle mutta saattaa ’ärsyttää’ muita. *piah*
Heippa, Piah, ja kiitos kommentista! Oi pitääkin alkaa seurata blogiasi, nimittäin ruotsini kaipaa hieman kiillotusta. 🙂
Älypuhelimenkäyttösi vaikuttaa oikein hallitulta ja käytännölliseltä. Juuri tuollaisena työkaluna haluaisin oman kännykkäni pitää! Tuo on ihan totta, että sosiaalisesta mediasta irrottautuminen ärsyttää helposti muita. Toinen tekee yhteydenpidosta muka hankalampaa. Tai ehkä niin onkin, mutta se on jokaisen henkilökohtainen asia, kuinka tavoitettavissa haluaa olla. 🙂
Joku saisi keksiä älypuhelimeen pienen kirjan kuvalla koristetut lipun, joka pongahtaa esiin silloin kun luurilla lukee e-kirjaa… koska tosiaan näyttää mälsältä kun tuijottaa ruutua esim kahvilassa, ja hurmaavan sivistyneeltä kun lukee kirjaa, mutta entä kun lukee ruudulta kirjaa?
(Tärkeä yhteiskunnallinen ongelma, tiedän!)
Loistoidea! Täytyyhän ympäristön tietää, että nyt luen jotain sivistävää enkä vain selaa somea päämäärättömästi! 🙂
Jo kuvassa kiinnosti paljon enemmän kirja kuin puhelin. Taitaa olla Hytti nro 6? Tuota kirjaa julkisella paikalla lukiessa vaan saattaa posket vähän punottaa… (no, olenkin tällainen siveyden sipuli :D)
Itsellä vähän samanlainen siirtymä älypuhelimeen vasta äskettäin, mutten ole asentanut mitään some-appseja eikä s-postikaan synkkaudu suoraan puhelimeen, joten ”ylimääräistä” on lähinnä uutisten selaus. Välillä tosin tuntee vertaispainetta kun ihmisten ilmoilla useimmat tuntuu näpräävän puhelinta.
Ihan oikein tunnistit kirjan. 🙂 Rajua tekstiä, mutta voittaa kännykän pläräämisen julkisella paikalla mennen tullen. Nyt minulla on jo seuraava kirja käynnissä. Olen viimeksi lukenut tätä tahtia yläkoulussa!
Onneksi olet onnistunut välttämään älypuhelinriippuvuuden. Älä välitä vertaispaineesta! Muut eivät ehkä osaa asettaa käsiään ja katsettaan muualle kuin kännykän näytölle, mutta jos sinä pystyt keskittymään johonkin muuhun, ympäristöön, ihmisiin tai vaikka vain hiljaa ja rauhassa odottamiseen, niin jatka samaan malliin! 🙂