Minimalismin uudelleenmäärittelyä

Viimeviikkoisen pikakarsinnan aikana tajusin, etten ole aktiivisesti vähentänyt tavaraa kuukausiin tai edes hirveästi ajatellut minimalismia, yksinkertaistamista tai karsimista. Minimalismista on kai tullut minulle itsestäänselvyys, sillä olen elämäntavassa jo aika ”pitkällä”. Minullahan on kodissani kohtuullinen määrä vain tarvitsemiani asioita, joista ei ole tarvetta luopua. Voisi jopa sanoa, että olen saavuttanut tavoitteeni ja että olen ”valmis”.

Herääkin kysymys: mitä nyt? Mitä jää jäljelle, kun turha on karsittu? Mistä nyt keskustellaan, kun ei voida enää puhua siitä, kuinka paljon kukakin on viime viikonloppuna vienyt tavaroita kierrätykseen ja mitä peikkoja seuraavassa kaapissa odottaakaan? Oikeastaan vasta nyt on päästy asian ytimeen. Minimalismi nimittäin ei pohjimmiltaan ole tavaroiden karsimista ja shoppailusta luopumista. Se on pikemminkin olennaisen löytämistä. Kun kaikki epäolennainen on raivattu, jäljelle jää se, mistä minimalismissa on todella kyse. Yksinkertaistamalla annetaan tilaa sille, millä on merkitystä.

Minimalismiliikkeen tavarakeskeisyys on loppujen lopuksi vain pintaraapaisu koko aatteesta. Tavaroiden karsiminen on hyödyllinen väline paremman henkisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi muttei varsinaisesti minimalismin sanoman ydin. Kun omasta fyysisestä ympäristöstä sinkoilee vähemmän ärsykkeitä, myös psyyke pysyy rauhallisempana ja pystyy keskittymään olennaiseen. Tavaroiden karsiminen voi olla kimmoke elämän eri osa-alueiden yksinkertaistamiseen, jolloin ollaan yhä lähempänä minimalismin todellista luonnetta. Ajankäytön, ihmissuhteiden ja velvollisuuksien kriittinen tarkastelu on tyypillisesti seuraava askel minimalistin polulla. Polulla, jonka päämäärää monet kuvailevat sanalla vapaus.

Koko matkan ajan on kuitenkin syytä pohtia, mitkä ovatkaan niitä tärkeitä asioita, joihin haluaa rahansa, aikansa ja energiansa käyttää. Jos olennainen pääsee unohtumaan, voi käydä niin, että kaiken karsinnan jälkeen jäljellä on vain paljon tyhjää eikä hajuakaan siitä, mitä kaikella tällä vapaudella voisi tehdä. Elämä voi alkaa tuntua merkityksettömältä, sisällöttömältä. Silloin on hyvä pysähtyä. On mahdollisuus aloittaa ikään kuin puhtaalta pöydältä ja luoda itse merkitys elämälleen. Voi tietoisesti valita, mitä nykyisyydeltään ja tulevaisuudeltaan haluaa. Enää ei tarvitse vain ajelehtia virran vietävänä, vaan on vapaus päättää itse.

Tätä on minimalismi. Valinnan vapautta, olennaiseen keskittymistä. Hassua, että vaikka olen jo muutaman vuoden ajan kutsunut itseäni minimalistiksi, vasta hiljattain olen sisäistänyt minimalismin todellisen merkityksen. Tai ainakin sen, mitä se merkitsee minulle. En ole minimalisti, koska minulla on vähän tavaraa. Olen minimalisti, koska tietoisesti valikoin elämääni vain tärkeitä asioita ja luovun niistä, jotka eivät edistä hyvinvointiani. Olen minimalisti, koska valitsen vapauden.

Mitä minimalismi merkitsee sinulle?

Mainokset

4 thoughts on “Minimalismin uudelleenmäärittelyä

  1. Minimalismi on vähän kuin (henkinen) painonpudotus. Moni haluaa pudottaa painoa, muttei etukäteen mieti, mitä tekee sitten kun on tavoitepainossa. Tavaran karsimisessa on vähän sama juttu. Jos se on päämäärä eikä välivaihe, tulee helposti tuo tyhjyys kun karsittavaa ei enää ole. Pitäisi osata kuvitella etukäteen, mitä tekee sitten sillä tavarasta kevyemmällä elämällään, mihin keskittyy sitten kun tavara ei enää vie aikaa ja energiaa.

    Itsekin olen vähentänyt maallista omaisuutta paljon, ja se on aaltoliikettä kuten aiemmassa postauksessa kuvasit: tavaraa ei ajattele jatkuvasti, vaan välillä sitä tulee hankittua jotain vaikka vanhasta ei luopuisikaan. Kaikesta huolimatta minimalismi on taustalla muussakin tekemisessä. Itse esimerkiksi olen alkanut arvostaa aikaa niin paljon, että mietin tarkkaan, mihin sen haluan käyttää. Aina ei ole helppoa perustella valintojaan. Ihmisen odotetaan esimerkiksi tässä taloustilanteessa ottavan innosta hihkuen vastaan mitä tahansa työtä. Itse olen kokenut ristiriitaisia tuntemuksia esim. kun painostetaan tekemään täysin arvojen vastaista työtä elannon hankkimiseksi. Moni myyntityö on sellaista, etten osaa suhtautua siihen neutraalisti. Miksi tuputtaisin ihmisille lisää tavaraa, kun päinvastoin todellisuudessa toivon, että muutkin löytäisivät kevyemmän olotilan vähemmästä materiasta?

    Minimalismi on myöskin edelleen niin marginaalinen liike, että sitä voidaan katsoa kieroon, jopa paheksua. Kansantaloutta pitää ruokkia kuluttamalla, ei downshiftaamalla työntekoa ja sitä kautta rahankulutusta vähentämällä! Vaatii henkistä kanttia asettua poikkiteloin status quon kanssa, ja se on varmaan minimalismin yksi raskaimpia puolia.

    • Kiitos pohdinnastasi!
      Tosi hyviä huomioita. Minimalismi tosiaan pysyy koko ajan taustalla, vaikka sitä ei ajattelisikaan. Asenne tavaraan on muuttunut lopullisesti, vaikka aktiivista karsimista ei koko ajan tekisikään. Ainakaan uutta ei tule ostettua pakonomaisesti.

      Minäkin mietin yhä enemmän sitä, mihin tahdon aikani käyttää. Monesta sovinnaisesta asiasta kieltäydyn, koska haluan käyttää aikani paremmin. Myös rahankäyttöäni mietin tosi tarkkaan, koska raha on käytännössä aikaa. Moni tuttu varmaan pitää elämääni ihan tylsänä, kun en käy baareissa juomassa kallista kaljaa tai vaikka kesäfestareilla rellestämässä. Minä taas en koe noita asioita niin kivoiksi, että haluaisin käyttää huomattavan osan tuloistani niihin, vaan teen mieluummin jotain muuta. Aika harva asia lopulta on mielestäni on ostamisen arvoista, joten minä ainakin syyllistyn kansantalouden ”tuhoamiseen”. Palveluista toisaalta maksan mieluusti, silloin kun on varaa, ja ne koen loppujen lopuksi paljon työllistävämmiksi ja kaikin puolin järkevämmiksi kuin minkään tavaran haaliminen.

      Vaikka näkemys on epäsuosittu, minusta tässä taloustilanteessa on kaikkein järkevintä nimenomaan vähentää työntekoa, jotta mahdollisimman monelle riittäisi töitä. Sen sijaan huomattavan suuri osa kansasta on työttöminä, ja ne, jotka ovat töissä, joutuvat tekemään suunnilleen kahden ihmisen työt. Olin kirjoittamassa, että minäkään en ottaisi vastaan työtä, joka rikkoo moraaliani. Tajusin kuitenkin olevani töissä kaupan kassalla, ja joudun joka ilta heittämäään kilotolkulla ruokaa roskikseen, mikä kyllä on täysin moraaliani vastaan. Olenko sittenkin myynyt sieluni? Toisaalta minun ei tarvitse tyrkyttää mitään, ja ihmiset ovat todennäköisesti tehneet ostopäätöksensä jo aiemmin minusta riippumatta. Ehkä kaikissa töissä on hyvät ja huonot, arveluttavatkin puolensa.

      • Kaupan kassan työ ei ehkä kuitenkaan ole myymistä siitä pahimmasta päästä (vrt. puhelinmyyjät tai vastaava provikkatyö). Kaupan hävikki on tosi harmillista, mutta se on varmaan enemmän logistisista asioista vastaavien käsissä kuin yksittäisen myyjän. Sen sijaan en voi käsittää, että dyykkaamista pyritään estämään porteilla ja lukoilla. En jaksa uskoa, että siitä tulisi valtavirtaa, vaikka jäteastioita pääsisi vapaasti tutkimaan. Sen sijaan voisi helpottaa jonkun ruokalaskussa ja vähentää sitä jätteeksi joutuvan ruoan määrää.

        Minäkin kannattan jonkinlaista työn uudelleenjakoa. Nythän suunta on se, että lisää työtä niille keillä sitä jo on, vieläpä ilman palkkaa. Pitäisi varmaan ymmärtää oman koulutuksen puolesta tuon ajatuksen kannattavuutta, mutten silti siihen kykene. Moni on jo nyt ihan äärirajoilla, mikä ei ilmeisesti haitanne kun työttömien reservistä saa uusia työntekijöitä jos entiset uupuu…

        Sori hirveän masentava paatos. 🙂 Siihen minimalismi (ja vähemmällä pärjääminen) kyllä auttaa, ettei kaipaa koko ajan jotain uutta ja kallista ja ole sitä kautta pakotettu velkaantumaan tai tekemään töitä muista asioista välittämättä…

        • Ei kassatyö ole tosiaankaan pahimmasta päästä. Useimmiten se on harmitonta ja mukavaa, siistiä sisätyötä. Provikkamyyjäksi en ryhtyisi.

          Hävikki ei tosiaan ole rivimyyjän vika, mutta harmittaa silti. Siksi harrastankin dyykkaamista. Asuinseudullani vielä muutamat kaupat pitävät roskiksiaan avoinna, mutta ei niillä hirveästi porukkaa käy. Suurin osa ihmisistä haluaa ruokansa kuitenkin suoraan kaupasta ilman kontaminaatioriskiä. Jotkut suhtautuvat epäileväisesti jopa alennettuihin tuotteisiin, joissa parasta ennen on vasta huomenna. Loputtomat muovikääreet pitävät kuitenkin huolen siitä, että roskisruokakin on aika turvallista. Dyykkaamisesta on keskusteltu blogissa aiemmin, ehkä olet lukenutkin: https://sopivasti.wordpress.com/2014/09/26/hirvea-havikki-ajatuksia-dyykkaamisesta/

          Nuo oikeistohallituksen toilailut jaksavat ihmetyttää minua. Minun järkeeni ei käy, miten ylityöllistettyjen taakan lisääminen ja työttömien kyykyttäminen voisi hyödyttää ketään. Paitsi ehkä yrityspomoja? Pidemmän päälle uskon suunnan olevan tuhoisa.

          Kyllä näistä ”masentavistakin” asioista saa ja pitääkin puhua! Minä tähtään minimalismin avulla myös siihen, että kun keskittyy yhä vähemmän individualistisiin ja pinnallisiin ongelmiin, vapautuu tilaa yhteiskunnalliselle keskustelulle ja vaikuttamiselle, joka niin monella on jäänyt taka-alalle tai kokonaan unohduksiin tai jopa alun alkaen oppimatta. Tästähän on moneksi!

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s