Montako vaatetta, montako käyttökertaa?

Innostuin vapaapäivän aamuna ottamaan kuvan jokaisesta vaatteestani ja laatia niistä Excel-taulukon. Idean kirvoitti tämä HS:n juttu ”herra käyttökertakustannuksesta” (maksumuurin takana).

Minäkin haluan tietää, paljonko käytän vaatteitani. Suurin osa vaatteistani on aika vanhoja. Haluaisin uskoa, että useimpia niistä on käytetty jo satoja kertoja. Mutta onkohan oikeasti?

Menneisyydestä en tilastoa enää saa, mutta maaliskuun alusta lähtien olen päättänyt merkata taulukkoon kaikki uudet ostokset tai saadut vaatteet ja seuraan päivittäin, montako käyttökertaa kullekin vaatteelle ehtii kertyä ennen puhki kulumista tai muusta syystä luopumista. Käyttökustannuksiakin on helppo seurata taulukon avulla, vaikka se ei olekaan päällimmäinen kiinnostuksenkohteeni.

Käyttökertojen lisäksi vaatteiden määrä mietityttää. Laskin vaatteita, kenkiä ja laukkuja olevan yhteensä 127 kappaletta. Lukumäärä ei sisällä pikkuhousuja eikä sukkia (mutta villasukat ja muut alusvaatteet ovat mukana). Luku on varmaankin ihan kohtuullinen, mutta listoja selatessa tuntuu, että vain pieni osa garderoobista on aktiivikäytössä, ja varsinkin t-paitoja ja toppeja on ihan liikaa. Luonnollisen poistuman myötä tämä kasa toivon mukaan vähitellen madaltuu. Nytpähän tiedän, mitä minun ei ainakaan tarvitse hankkia lähiaikoina lisää.

Vaateryhmäkpl
T-paidat ja topit24
Asusteet22
Housut16
Neuleet, hupparit ja jakut14
Alusvaatteet13
Puserot11
Kengät11
Ulkotakit7
Laukut5
Mekot4
yhteensä 127 kpl

Jännä nähdä, millaisia lukemia vaatteille kertyy ja mihin suuntaan vaatekaappini tästä kehittyy. Vai lopahtaako taulukointi-intoni alkuunsa (toivottavasti ei, koska kuvaamiseen ja taulukon laatimiseen vierähti tunti jos toinenkin). Raportoin tuloksia, kun niitä alkaa tulla.

Onko täällä muita, joita kiinnostaa vaatteiden käyttökertojen dokumentointi?