Katsaus taloustavoitteisiin

Vuodelle 2021 asetin 5 rahatavoitetta. Katsotaanpa, miten niiden kanssa kävi.

Tavoite 1: Nettovarallisuus yli 100 000
Tämä tavoite toteutui jo keväällä. Nettovarallisuuteni on nyt n. 110 000 euroa.

Tavoite 2: Osakkeissa ja rahastoissa yli 50 000 euroa
Tässä en onnistunut. Priorisoin asuntosäästämistä ja lainan lyhennystä korkojen nousua silmällä pitäen. Korkeat kurssit eivät erityisemmin ole viime aikoina houkuttaneet isoihin sijoituksiin. Kaiken lisäksi tuloni tippuivat syksyllä palatessani opintojen pariin, joten ylimääräistä rahaa on ollut paljon vähemmän. Kyllä minulla kuukausirahastosäästöt edelleen pyörivät, ja muutamia suoria osakkeita olen vuoden mittaan hankkinut. Tällä hetkellä sijoitusten arvo on n. 46 000 euroa.

Tavoite 3: Bruttotulot 4300 e/kk
Vaikka en uskonut tämän tavoitteen toteutuvan enkä edes erikseen työskennellyt tulojen kasvamisen eteen, onnistuin silti muutaman kuukauden ajan ylittämään 4300 euron bruttotulot. Tehtäväkohtainen palkkani nousi yllättäen parillasadalla, joten tavoite toteutui itsestään. Pian tämän jälkeen lyhensin työaikaani, eikä tämä ilo siis kestänyt kovin pitkään.

Tavoite 4: Ostan asunnon
Ostin ihkaoman ensiasuntoni, 35-neliöisen yksiön kesäkuussa. Asumiskulut kokonaisuudessaan nousivat aiemmasta opiskelija-asunnosta, mutta nyt vuokran sijasta maksan joka kuukausi asuntolainan lyhennystä, joka kerryttää varallisuuttani. Tämä oli iso haave, ja olen iloinen, että sain sen toteen näinkin nuorena. Vaikka asunto oli joiltain osin kompromissiratkaisu, elämä ja arki on sujunut täällä oikein mukavasti, ja olemme viihtyneet uudessa kodissa hyvin.

Tavoite 5: Lahjoitan prosentin tuloistani
Hyväntekeväisyyden toteutin itse asiassa vasta vuodenvaihteen jälkeen, mutta perustin lahjoitussumman viime vuoden tuloihin. Lahjoitin 3 x 140 euroa eri kohteisiin. Kokonaislahjoitussumma oli 120 euroa suurempi kuin vuotta aiemmin.

Taloudellisten tavoitteiden kannalta vuosi 2021 oli hyvä! Olen kyllä erittäin tyytyväinen näihin tuloksiin. Kokonaisvarallisuus on noussut voimakkaasti, ja suunta näyttäisi jatkuvan suotuisana.

Vuoden 2022 taloudelliset tavoitteet

Ensi vuonna haluaisin panostaa enemmän sijoituksiin. Olen vielä ainakin kevään pienillä tuloilla opintojen takia, joten mitään kovin isoja harppauksia tuskin on tiedossa. Kaiken lisäksi vaihdoin työpaikkaa, mikä tarkoittaa sitä, että työmatkoihin kuluu jatkossa aiempaa vähemmän aikaa ja rahaa mutta palkka on huomattavasti pienempi. Saapa nähdä, miten tällä yhdistelmällä päästään seuraavanlaisiin tuloksiin:

Tavoite 1: Osakesijoitukset yli 60 000 euroa
Jatkan tasaista kuukausisäästämistä tuloihin sopivalla summalla ja osakesäästötilin kartuttamista sitä mukaa kun hyviä ostopaikkoja ja -kohteita osuu kohdalle. Pörssiromahdusta olen uumoillut jo tovin, tuleekohan se tänä vuonna?

Tavoite 2: Asuntolaina alle 182 000 euroa
Toteutuakseen tämä tavoite edellyttää sitä, että teen kolme tuhannen euron ylimääräistä lyhennystä. Kevään aikana ylimääräiset lyhennykset eivät onnistu, mutta ehkä syksyllä sitten.

Tavoite 3: Nettovarallisuus yli 125 000
En odota tämän suurempaa nettovarallisuuden nousua ensi vuodelle, koska suunnittelen keittiöremonttia, joka syö aimo siivun säästöistä. Toisaalta remontti toivon mukaan nostaa myös asunnon arvoa, mutta paljonko, sitä on vaikea arvioida. Olen siksi päättänyt suhtautua asuntoon liittyviin paranteluihin tässä kohtaa kuluina. Mahdollinen arvonnousu realisoituu, jos myyminen tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi.

Eiköhän siinä ole tavoitetta ihan tarpeeksi yhdelle vuodelle. Jatkan tänäkin vuonna rahan lahjoittamista, vaikka en sitä erikseen tavoitteeksi kirjannutkaan. Tänä vuonna aion myös olla viime vuotta pihimpi tavarahankinnoissa. Kodista puuttuu joitain asioita (kuten kattovalaisin ja uuni), jotka aiotaan hankkia, mutta muuten pyrin pärjäämään mahdollisimman vähillä lisäyksillä. Ostan tarpeeseen mutta en yritä keksiä uusia tarpeita.

Yli tonni vaatteisiin

Vuosi 2021 on taputeltu, ja tonnin vaatebudjetti käytetty. Ja hiukan ylikin. Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen nimittäin ostin kuin ostinkin vielä yhdet kengät. Suosimani paljasjalkalenkkarimalli oli niin hyvässä alennuksessa, että tilasin uudet mokkanahkaiset tossut repaleisten kangaslenkkareideni tilalle. Samaan syssyyn myin pois kaappiin jääneet talvikengät, jotka yhden talven käytön jälkeen jäivät pieniksi jokunen vuosi sitten. Yritin niitä jo silloin myydä, mutta pyyntihinta taisi olla liian korkea. Nyt ne menivät kaupaksi viidelläkympillä.

Kerrataanpa, mitä vaatteita hankin vuonna 2021. Tähdellä merkityt ostin uutena.

HankintaHinta
*Alushousut 5 kpl57,50
*Kuukautisalushousut 3 kpl72,00
*Sukat 11 paria30,80
*Urheilutoppi35,90
*Mustat nahkakengät109,00
*Ruskeat mokkasiinit111,00
*Valkoiset nahkaballeriinat109,16
*Mokkanahkaiset paljasjalkalenkkarit55,75
Suutari20,00
Pellava-t-paita8,70
Vihreä puuvillakauluspaita7,20
*Lyocell-kimonoaamutakki143,91
Kashmir-villatakki85,00
Viskoosinen juhlamekko13,70
Leggingsit 2 kpl25,00
*Merinovillasormikkaat19,90
Villa-polyamidipanta6,85
*Pitkävartiset villasukat28,00
Reppu85,00
Yhteensä1024,37

Pitkä lista. Erillisiä vaatekappaleita ostin yhteensä 35 kappaletta, josta 20 oli alusvaatteita, 7 vaatteita, 4 kenkiä, 3 asusteita ja 1 reppu. Lisäksi käytin kertaalleen suutaripalvelua.

Minulla on kuvitelma, että ostan aina kaikki vaatteet käytettynä. Tämä ei näköjään pidä paikkaansa, nimittäin viime vuonna valtaosan hankinnoista (77%) ostin uutena. Alusvaatteiden ja kenkien hankkiminen uutena on toki perusteltua. Hankin kuitenkin myös asusteita sekä kimonotakin ihkauutena. Kimonoa etsin kyllä kiivaasti käytetyiltä markkinoilta, mutta koska sopivaa ei osunut kohdalle, päädyin hankkimaan uuden kaupasta.

Vaaterahasta iso osa (40%) meni kenkiin. Ostamani kengät ovat kalliita, koska suosin nahkaa sen kestävyyden takia ja paljasjalkamalleja niiden mukavuuden ja ergonomisuuden vuoksi. Tälle vuodelle osui monen kenkätarpeen täyttäminen. Keskimääräisenä vuotena en osta näin paljon jalkineita.

Kimono oli hankinnoista ehkä tarpeettomin, mutta samalla ehdottomasti yksi ihanimmista, ja samalla myös kallein. Toinen mieltä erityisesti riemastuttanut hankinta olivat mokkasiinit, jotka hankin kesäkengiksi. Niin mukavat ja hauskannäköiset! Kasmirvillatakista ja pitkistä villasukista on ollut paljon iloa pakkaspäivinä kotona oleskellessa. Reppuun olen myös tykästynyt, ja se saa varmasti paljon käyttöä edeltäjänsä tapaan. Nämä taisivat olla vuoden parhaat vaatehankinnat.

Kolme hankintaa ei osunut ihan nappiin. Pellavateeppari ei ollut tarpeellinen ja osoittautui turhan läpinäkyväksi, joten jää nähtäväksi, paljonko sitä tulee lopulta käytettyä. Ehkä kesäkaudella enemmän. Myös heräteostoksena hankittu kauluspaita saattaa jäädä vähälle käytölle. Paidan leikkaus on hieman outo. Valkoiset balleriinat tulivat kyllä tarpeeseen, kun kunnollisia juhlakenkiä ei ennestään ollut. Ne olivat kuitenkin aika kalliit ja osoittautuivat vieläpä hieman epämukaviksi käytössä (silti mukavammat kuin korkokengät). Luulen, että edulliset, sievät ja mukavat balleriinat olisi voinut löytää jostain muualta kuin paljasjalkakenkäkaupasta, jos vain olisi viitsinyt vähän etsiä. Aion silti pitää kengät ja käyttää niitä kaikissa tulevissa kesäjuhlissa. Ehkäpä ne vähitellen muotoutuvat jalkaan ja muuttuvat siten mukavammiksi.

Olen häkeltynyt siitä, että sain koko tonnin budjetin kulumaan – ja vähän ylikin. Olen toisaalta tyytyväinen, että väljän budjetin ansiosta onnistuin täyttämään vaatekaapin aukkoja, jotka ovat ammottaneet jo hyvän tovin. Ilman korvamerkattua vaaterahaa olisin varmaankin pihistellyt enemmän ja vitkutellut edelleen tarpeellisten hankintojen tekemistä. Budjetti mahdollisti myös mielihyvähankintoja, joita en varmaankaan muutoin olisi itselleni suonut. Sitä voi sitten pohdiskella, onko se hyvä juttu vai ei.

Nyt vaatekaappi on niin hyvin varusteltu, että voin pitää vaikka ostolakkoa seuraavan vuoden. Ja senpä aionkin tehdä. En aseta vuodelle 2022 vaatebudjettia, vaan pyrin olemaan ostamatta mitään ja käyttämään nykyisiä vaatteitani mahdollisimman tehokkaasti. Joitain tarpeita voi silti ilmetä, enkä aio kitkutella ilman, jos ne ovat oikeasti tärkeitä. Sallin itselleni neljä poikkeusta eli käytännössä yhden jokaiselle vuodenajalle. Mutta vain tarpeeseen!

100 000 rikki! – Nettovarallisuuslaskelma toukokuussa 2021

Toukokuussa ostin asunnon, ja samaan syssyyn nettovarallisuuteni rikkoi 100 000 euron rajan. Huikea kuukausi taloudellisessa mielessä!

Toukokuun puolivälin tienoilla nettovarallisuuteni oli jakautunut seuraavasti.

Varat:
Asunto 193 156 e
Sijoitukset 37 803 e
Käteinen 19 454 e

Velat:
Asuntolaina 146 156 e

Nettovarallisuus (varat – velat):
104 257 e

Kesäkuussa maksetaan taloyhtiön laina pois, jolloin velkaa tulee vielä n. 50 000 euroa lisää, ja asunnon arvo ”nousee” saman verran. En siis vielä ole merkannut laskelmiini koko asunnon arvoa, koska en tiedä tarkalleen yhtiölainan määrää tällä hetkellä.

Käteistä on eri tileillä aika paljon, mutta pidän nyt tarkoituksella isoa puskuria asunnon remontoimista sekä yllättäviä menoja varten. Lisää käteistä kilahti tilille, kun ASP-tili käytettiin asunnonostoon ja sain 4 prosentin lisäkoron itselleni. Korkoa kertyi yli 5 000 euroa! Yritin kovasti kiriä 100 000 nettovarallisuuteen omin avuin ennen lisäkoron saamista, mutta maaginen raja jäi muutaman satasen päähän. Satatonnia olisi joka tapauksessa ylittynyt toukokuun aikana viimeistään palkkapäivänä, vaikka asuntokaupat eivät olisikaan osuneet vielä kohdalle, joten lisäkorko lähinnä joudutti kehitystä.

Ja mitäs nyt sitten? Varallisuuden kasvattaminen jatkuu. Alan maksella hiljakseen (tai ehkä aluksi vähän aggressiivisemminkin) asuntolainaa pois, ja jatkan osake- ja rahastosijoitusten tekemistä. Kuukausittain jemmaan jäävän rahan osuus kasvaa hieman nyt, kun vuokra vaihtuu asuntolainaan, ainakin niin kauan kuin korot pysyvät alhaalla. Aikeenani on myös lisätä hieman mukavuuksia elämään, kuitenkin niin, että menot pysyvät edelleen maltillisina. Seuraava tavoite on kiriä osake- ja rahastosalkkua suuremmaksi, mutta enpä tiedä, yllänkö tavoittelemaani 50 000 euron salkkuun vielä tämän vuoden aikana. Pyrin kuitenkin siihen, että sijoituksia olisi vähintään yhtä paljon kuin asuntovarallisuutta.

Nyt tuntuu, että varallisuuden kasvu vain kiihtyy kiihtymistään. Toki osakemarkkinat ovat olleet viimeisen vuoden ajan historiallisen suotuisat, ja tilannehan voi muuttua nopeasti. Seuraava iso etappi onkin sitten 200 000 euron nettovarallisuus, tai miksei vaikka neljännesmiljoonan. Siinä vaiheessa taloudellinen riippumattomuus, jos sitä tavoittelisi, olisi ainakin nykyisellä elintasolla jo kutakuinkin saavutettu.

Ostin asunnon!

Toukokuun aikana on käynyt kaksi isoa tavoitetta toteen.

Ensimmäinen uutinen: ostin asunnon! Toisen uutisen paljastan ensi kerralla.

Ostin ensiasunnon Helsingin kantakaupungista. Neljän kuukauden uuvuttava asuntoprojekti kantoi vihdoin hedelmää, kun maltoin hieman höllätä reunaehtoja. Tämä kohde oli lopulta kolmas, josta tein tarjouksen. Tällä kertaa en joutunut älyttömään tarjouskilpailuun, vaan pyyntihinnan alittanut tarjoukseni hyväksyttiin sellaisenaan. Asunto oli ollut tovin markkinalla, ja myyjällä taisi olla jo vähän kiire.

Asunto on yksiö, jossa ei alkuperäisestä toiveestani huolimatta ole erillistä makuuhuonetta. Makuualkovin saa kuitenkin eristettyä riittävästi muusta tilasta. Sijainti on juuri sopiva ja tilaa on tarpeeksi kahdelle, kunhan vähän karsitaan kalusteita. Hiukan remonttia täytyy tehdä, mutta isommat jutut, kuten linjasaneeraus, on tehty viime vuosina. Tykkään siitä, että talo on rakennettu 1900-luvun alkupuolella ja että alkuperäisiä yksityiskohtia on tallella. Taloyhtiökin vaikuttaa asialliselta.

Tarjosin asunnosta 247 000 euroa. Osa tästä on yhtiölainaa, joka maksetaan pois heti, kun se on mahdollista. Omaa ASP-tilille säästettyä rahaa käytin n. 47 000 ja loput pankki rahoittaa. ASP-tili osoittautui kohdallani varsin hyödylliseksi. Reilun viiden vuoden säästöt kerryttivät lisäkorkoa yli 5000 euroa! Asuntolaina mitoitettiin 25 vuodelle 0,41 prosentin marginaalilla, joten kuukausieräkin jää maltilliseksi ainakin näillä koroilla.

Nyt mielessä pyörivät remonttiin liittyvät asiat, jotka tuntuvat kuormittavan vielä moninkertaisesti asunnon etsintään verrattuna. Asioita pitää saada nopeaan tahtiin aikaiseksi. Järjestelyhommaa riittää. Aikeenani on ulkoistaa lähes kaikki, koska en tiedä remontoinnista melkein mitään ja osaan käytännössä vielä vähemmän. Maksan mielelläni siitä, että joku tekee työt hyvin. Mutta kuinka saadaan aikataulut sopimaan niin, ettei remontti venähdä liian pitkäksi ja pääsemme pian jo muuttamaan sisään? Ehkäpä raportoin tännekin projektin etenemisestä.

Huhtikuun hankintoja ja poistoja

Basilikat itävät jo.

Huhtikuussa kotiin päätyi neljä uutta tavaraa. Kadunvarresta dyykkasimme kaksi metallilankakoria sekä emalipadan, jotka sai kevyellä puhdistuksella siisteiksi. Jonkinlaisia koreja olin kaivannut kylpyhuoneeseen ja keittiöön puteleiden ja purnukoiden säilytykseen. Emalipata taas osui kohdalle juuri sopivasti, kun halusimme istuttaa ikkunalaudalle basilikaa. Lisäksi ostin 15 eurolla ihonhoitoon tarkoitetut kuivakuppauskupit (luen ne yhdeksi esineeksi, vaikka niitä onkin sarjassa 2 kpl. Nämä olivatkin vuoden ensimmäiset tavarahankinnat.

Tiskipöytä on helpompi siivota, kun pullot saa yhdellä nostolla pois tieltä.

Vaatehankintoja ei ollut. Sen sijaan muutama vaatekappale poistui käytöstä. Heitin roskiin puhkikuluneet villasukat sekä pitkään palvelleet ja jo ihan risaiset farkut. Arvioin, että näistä kumpaakaan ei kannattanut enää korjata. Lisäksi unohdin ikäväkseni bussiin vasta vähän aikaa käytössä olleen itse neulomani villapannan. Yritin selvittää, päätyikö se löytötavaroihin, mutta panta näyttää kadonneen kuin tuhka tuuleen. Ehkäpä joku toinen kylmäkorva tarvitsi sitä minua enemmän.

Rahaa kului huhtikuun aikana tavallista enemmän ruokaan, palveluihin ja kosmetiikkaan. Huomaan, että alan olla entistä hövelimpi rahankäyttäjä! Vähän tekisi mieli kiristää kukkaronnyörejä taas, mutta toisaalta eihän minun tarvitse. Nyt on ihan hyvä tasapaino: käytän rahaa tärkeisiin, hyödyllisiin ja/tai kivoihin asioihin, mutta palkasta jää silti joka kuukausi sievoinen summa säästöön.

Tavarahankinnat vuoden alusta:

HankintaHinta
Metallilankakorit x200,00
Emalipata istutukseen00,00
Kuivakuppauskupit15,00
Yhteensä15,00