Tammikuun hankinnat

Tänä vuonna aikeeni on pitää taukoa ylimääräisestä kuluttamisesta. Ostostauko on kuitenkin alkanut hieman köhien: kotiin tehtiin kaksi uutta hankintaa. Ostimme isomman kenkätelineen, jotta eteinen pysyisi paremmin järjestyksessä. Vanhan kenkähyllyn loppusijoittelu on vielä kesken. Olohuoneeseen hankittiin kattokruunu, joka on ollut muutosta asti etsinnässä. Molemmat hankinnat tehtiin käytettynä. Kattokruunu odottaa vielä kytkentää sekä uusia polttimoja.

Kolmantena ostin ihkaensimmäiset silmälasini. Lukulasit tulivat tarpeeseen, kun näyttöpäätteen äärellä työskennellessä silmät alkoivat väsyä. En tarvinnut onneksi mitään erikoisia yksilöllisiä linssejä, ja valitsin edulliset kehykset, mutta lasien kokonaishinta yllätti silti! Toivottavasti näillä pärjää nyt jokusen vuoden.

HankintaHinta
Kattokruunu (käytetty)80 e
Puinen kenkäteline (käytetty)10 e
Lukulasit79 e
Tammikuun tavarahankinnat yhteensä 169 euroa

Muita akuutteja tarpeita ei tällä hetkellä olekaan, joten oletan seuraavan raportin ilmestyvän aikaisintaan kevään tullen. Myös ajatus vaatteiden ostamatta jättämisestä tuntuu tällä hetkellä tosi luontevalta, ja luulen pärjääväni oikein hyvin ainakin kesään asti ilman täydennyksiä. Huomaan, että toppeihin ja t-paitoihin on alkanut ilmestyä reikiä. Se on vain hyvä juttu. Saan pikku hiljaa käytettyä loppuun näitä vanhoja trikoita, jotka eivät oikein sovi nykyiseen vaatekaappiin.

Advertisement

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s