Katsaus taloustavoitteisiin

Vuodelle 2021 asetin 5 rahatavoitetta. Katsotaanpa, miten niiden kanssa kävi.

Tavoite 1: Nettovarallisuus yli 100 000
Tämä tavoite toteutui jo keväällä. Nettovarallisuuteni on nyt n. 110 000 euroa.

Tavoite 2: Osakkeissa ja rahastoissa yli 50 000 euroa
Tässä en onnistunut. Priorisoin asuntosäästämistä ja lainan lyhennystä korkojen nousua silmällä pitäen. Korkeat kurssit eivät erityisemmin ole viime aikoina houkuttaneet isoihin sijoituksiin. Kaiken lisäksi tuloni tippuivat syksyllä palatessani opintojen pariin, joten ylimääräistä rahaa on ollut paljon vähemmän. Kyllä minulla kuukausirahastosäästöt edelleen pyörivät, ja muutamia suoria osakkeita olen vuoden mittaan hankkinut. Tällä hetkellä sijoitusten arvo on n. 46 000 euroa.

Tavoite 3: Bruttotulot 4300 e/kk
Vaikka en uskonut tämän tavoitteen toteutuvan enkä edes erikseen työskennellyt tulojen kasvamisen eteen, onnistuin silti muutaman kuukauden ajan ylittämään 4300 euron bruttotulot. Tehtäväkohtainen palkkani nousi yllättäen parillasadalla, joten tavoite toteutui itsestään. Pian tämän jälkeen lyhensin työaikaani, eikä tämä ilo siis kestänyt kovin pitkään.

Tavoite 4: Ostan asunnon
Ostin ihkaoman ensiasuntoni, 35-neliöisen yksiön kesäkuussa. Asumiskulut kokonaisuudessaan nousivat aiemmasta opiskelija-asunnosta, mutta nyt vuokran sijasta maksan joka kuukausi asuntolainan lyhennystä, joka kerryttää varallisuuttani. Tämä oli iso haave, ja olen iloinen, että sain sen toteen näinkin nuorena. Vaikka asunto oli joiltain osin kompromissiratkaisu, elämä ja arki on sujunut täällä oikein mukavasti, ja olemme viihtyneet uudessa kodissa hyvin.

Tavoite 5: Lahjoitan prosentin tuloistani
Hyväntekeväisyyden toteutin itse asiassa vasta vuodenvaihteen jälkeen, mutta perustin lahjoitussumman viime vuoden tuloihin. Lahjoitin 3 x 140 euroa eri kohteisiin. Kokonaislahjoitussumma oli 120 euroa suurempi kuin vuotta aiemmin.

Taloudellisten tavoitteiden kannalta vuosi 2021 oli hyvä! Olen kyllä erittäin tyytyväinen näihin tuloksiin. Kokonaisvarallisuus on noussut voimakkaasti, ja suunta näyttäisi jatkuvan suotuisana.

Vuoden 2022 taloudelliset tavoitteet

Ensi vuonna haluaisin panostaa enemmän sijoituksiin. Olen vielä ainakin kevään pienillä tuloilla opintojen takia, joten mitään kovin isoja harppauksia tuskin on tiedossa. Kaiken lisäksi vaihdoin työpaikkaa, mikä tarkoittaa sitä, että työmatkoihin kuluu jatkossa aiempaa vähemmän aikaa ja rahaa mutta palkka on huomattavasti pienempi. Saapa nähdä, miten tällä yhdistelmällä päästään seuraavanlaisiin tuloksiin:

Tavoite 1: Osakesijoitukset yli 60 000 euroa
Jatkan tasaista kuukausisäästämistä tuloihin sopivalla summalla ja osakesäästötilin kartuttamista sitä mukaa kun hyviä ostopaikkoja ja -kohteita osuu kohdalle. Pörssiromahdusta olen uumoillut jo tovin, tuleekohan se tänä vuonna?

Tavoite 2: Asuntolaina alle 182 000 euroa
Toteutuakseen tämä tavoite edellyttää sitä, että teen kolme tuhannen euron ylimääräistä lyhennystä. Kevään aikana ylimääräiset lyhennykset eivät onnistu, mutta ehkä syksyllä sitten.

Tavoite 3: Nettovarallisuus yli 125 000
En odota tämän suurempaa nettovarallisuuden nousua ensi vuodelle, koska suunnittelen keittiöremonttia, joka syö aimo siivun säästöistä. Toisaalta remontti toivon mukaan nostaa myös asunnon arvoa, mutta paljonko, sitä on vaikea arvioida. Olen siksi päättänyt suhtautua asuntoon liittyviin paranteluihin tässä kohtaa kuluina. Mahdollinen arvonnousu realisoituu, jos myyminen tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi.

Eiköhän siinä ole tavoitetta ihan tarpeeksi yhdelle vuodelle. Jatkan tänäkin vuonna rahan lahjoittamista, vaikka en sitä erikseen tavoitteeksi kirjannutkaan. Tänä vuonna aion myös olla viime vuotta pihimpi tavarahankinnoissa. Kodista puuttuu joitain asioita (kuten kattovalaisin ja uuni), jotka aiotaan hankkia, mutta muuten pyrin pärjäämään mahdollisimman vähillä lisäyksillä. Ostan tarpeeseen mutta en yritä keksiä uusia tarpeita.

Advertisement

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s