Ylellinen arkemme

Minimalismin myötä olen ymmärtänyt, kuinka etuoikeutetussa asemassa olenkaan. Olen syntynyt länsimaalaiseen keskiluokkaiseen perheeseen. Minulla on mahdollisuus kouluttautua, on katto pään päällä, ja pahan paikan tullen sosiaaliturva pitää (ainakin toistaiseksi) huolen siitä, ettei minun tarvitse nääntyä nälkään. Minulla on kaikki, mitä tarvitsen, ja vähän enemmänkin.

Herää ajatus, kuinka paljon minulla onkaan asioita, jotka eivät ole välttämättömiä hyvinvoinnilleni. Kaikkein turhimmista asioista, joita en käytä enkä edes halua elämääni, olen jo hankkiutunut eroon. Ne ovat vain taakaksi. Mutta sitten on niitä ei-välttämättömiä asioita, joita käytän mukavuudenhalusta tai ihan vain siksi, että minulla on siihen mahdollisuus. Ne ovat ylellisyystuotteita.

Näistä ylellisyystuotteista on tullut niin tiivis osa länsimaalaisen arkea, että pidämme niitä jo itsestäänselvyyksinä, emmekä voi edes kuvitella elämää ilman niitä. Esimerkiksi tietokone ja älypuhelin. Pyykin- ja astianpesukone. Taulutelevisio, pelikonsoli ja kotiteatteri. Asuinneliöitä enemmän kuin ruokakunta välttämättä tarvitsee. Jokaisella lapsella oma huone trendileluja piukassa. Jääkaapissa lihaa viikon jokaiseksi päiväksi ja kuivakaapissa monta sorttia pähkinöitä. Vaatekaapin täydeltä muodinmukaisia vaatteita sekä pari merkkilaukkua ja -vyötä. Pihalla lämmitysletkun päässä auto tai kaksi. Jokavuotinen lomamatka etelään tai kaukoitään. Rokotettu rotukoira ruokakupissaan varta vasten sille suunniteltua purkkiruokaa. Kaikki ylellistä yltäkylläisyyttä.

Vaikka tietoisesti kieltäydyn monista tarpeettomiksi katsomistani ylellisyystuotteista, on minullakin, Suomen mittapuussa köyhällä, monta asiaa, josta ikätoverini toisella puolella maapalloa voivat vain haaveilla. Mutta missä menee raja ylellisyystuotteen ja todellisen tarpeen välillä? Puhdas juomavesi ei ole ylellisyys vaan ihmisoikeus. Samoin koti, vatsantäydeltä ruokaa ja siisti vaatekerta, johon pukeutuneena voi mennä töihin, kouluun tai pankkiin, kuuluvat ihmisen perustarpeisiin. Kaikilla ei ole edes näitä. Entä Internet? Suomessa jokaisella on pääsy nettiin, jos ei kotona niin ainakin kirjastossa. Internet alkaa olla maassamme välttämättömyys, jotta saa asiansa hoidettua. Kuitenkin yli puolet maailman ihmisistä on maailmanlaajuisen verkon ulottumattomissa (tämä ja monta muuta mielenkiintoista tilastoa täällä).

En tarkoita, että ylellisyystuotteet olisivat yksiselitteisesti pahasta ja että kaikkien pitäisi muuttaa sähköttömään mummonmökkiin, alkaa viljellä perunaa ja viettää vapaa-aikansa neulomalla villasukkia kynttilänvalossa. Monet tuotteista (esimerkiksi pesukone, tietokone ja internet) ovat teknologisen kehityksen saavutuksia ja tärkeitä työkaluja, jotka mahdollistavat sen, että voimme käyttää resurssimme työläiden arkirutiinien sijasta itsemme ja yhteiskunnan kehittämiseen. Arkipäiväistyneen, ylenpalttisen ylellisyyden hinta on kuitenkin kova. Niin paikallinen kuin maailmanlaajuinenkin epätasa-arvon kuilu kasvaa, eivätkä maapallon resurssit riitä ylläpitämään kiihtyvää materiaalista kulutusta.

Peräänkuulutan sitä, että tiedostaisimme tämän kuninkaallisen yltäkylläisyyden, jonka olemme saavuttaneet. Arvostaisimme sitä, että meillä ei ole pulaa mistään, ja ymmärtäisimme, ettemme tarvitse enempää. Kyseenalaistaisimme sen, mikä todella on tarpeellista ja mikä ylellisyyttä, ja valitsisimme elämäämme vain ne asiat, jotka tuovat todellista lisäarvoa. Hyppäisimme pois jatkuvan päivittämisen kelkasta ja tyytyisimme siihen, että kaikki ei ole uutta, hienoa ja kiiltävää. Ei tarvitse olla. Sellaista on arki.

Katso ympärillesi. Mitä ylellisyystuotteita sinulla on elämässäsi?

Mainokset

2 thoughts on “Ylellinen arkemme

  1. Hei Iitusein, loistava teksti! 🙂 Samaa olen miettinyt minäkin, että on suorastaan pelottavaa, kuinka itsestäänselvinä me pidetäänkään ihan kaikkia elämän suuria ja pieniäkin ylellisyyksiä. Niitä jokapäiväisiä asioita ”joihin meillä on oikeus” (kesämökit, autot, isot omakotitalot, jne), ja joita ei todellakaan osata loppujenlopuksi edes pitää arvossa.

    Niukkuus ja vähyys lisäävät arvostusta ja kiitollisuutta, joten ehkäpä jonkinlainen pula ja puute ei olisi meille yhtään pahitteeksi… 🙂

    • Hei, kiva että piipahdit kommentoimaan, Mestari! Niinpä, ylellisyyksien muuttuminen itsestäänselvyyksiksi on todella huolestuttavaa. On helppo ajatella, että ”olen sen arvoinen” ja ansaitsen sen, koska olen tehnyt kovasti töitä, minulla on siihen varaa, ja kun muillakin on! Meidän länsimaalaisten yltäkylläisyys on kuitenkin revitty kehitysmaiden köyhien selkänahoista. Koska köyhyys on niin tehokkaasti ulkoistettu, näemme vain rikkautta kaikkialla ympärillämme. Suomalainen köyhäkin on maailman mittakaavassa rikas. Jonkinlainen todellisuuteen palautuminen olisi kyllä paikallaan. Itsekin olen tiedostanut tämän epäsuhdan vasta alettuani tarkastella omaisuuttani kriittisesti ja miettiä elämän prioriteetteja uusiksi.

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s