Vinkkejä ekaan omaan kotiin

Asuntonäytöt ovat juuri nyt pullollaan nuoria, jotka etsivät esimmäistä kämppäänsä. Opiskelut alkavat ihan kohta, ja lähestyvä itsenäistymisen aika kutkuttaa. Omilleen muuttaessa voi aloittaa puhtaalta pöydältä, ja ensimmäistä kertaa saa ihan itse päättää, miltä oma koti näyttää.

Asunnon varmistuttua moni innostuu lähtemään ostosreissulle ruotsalaiseen huonekaluhalliin, josta löytyy jokainen kuviteltavissa oleva kotiin liittyvä esine. Ennen kuin alkaa suin päin kasata kärryyn ties mitä tilpehööriä, jota jokainen ruokakunta välttämättä tarvitsee tai ehkä ei välttämättä tarvitsekaan, kannattaa kuitenkin istahtaa hetkeksi miettimään ja kirjoittamaan ylös, mitkä tavarat ovat itselle omassa elämässä ehdottoman tärkeitä, mitä lopulta on oikeasti järkevää ostaa pieneen tilapäisasuntoon ja mistä mitäkin kannattaa hankkia.

Varsinkin keittiöön on helppo ostaa välinettä toisen kylkeen. Perusvarusteilla, eli kattilalla, puuhaarukalla, hyvällä veitsellä ja leikkuulaudalla pärjää pitkälle. Jos on jo vanhempiensa luona asuessaan harrastanut ruuanlaittoa, osaa kenties arvioida, mitkä keittiövälineet ovat hyödyllisiä. Jos taas ainoat ruuanlaittokokemukset liittyvät mikropizzaan, on aina järkevämpää ensin kokeilla yksinkertaista kokkausta yksinkertaisilla välineillä, ja vasta myöhemmin lisätä keittiön varustelua tarpeen mukaan. Opiskelijakeittiön ei tarvitse olla gourmet-tasoa, ja monet harvoin käytettävät keittiövälineet ovat helposti korvattavissa.

Keittiövälineissä kannattaa panostaa määrän sijasta laatuun: esimerkiksi halvan tusinaveitsisetin sijasta on järkevää sijoittaa yhteen kunnolliseen veitseen. Kestävät tavarat ovat kertaostoksena kalliimpia mutta tulevat pitkällä tähtäimellä edullisemmaksi. Muovia suosittelen välttämään, koska se ei ole pitkäikäinen materiaali ja kuluessaan se voi olla myös haitallinen terveydelle. Metalli ja puu taas ovat kestäviä, hyvännäköisiä ja turvallisia materiaaleja. Käytettyä ei kannata pelätä: kirpputoreilla on runsaasti hyviä ruuanlaittovälineitä ja astioita, ja usein myös sukulaisten laatikoissa on ylimääräisiä.

Kodinkoneisiin ja viihde-elektroniikkaan voi törsätä tuhansia euroja tai vaihtoehtoisesti vähän vähemmän. Jos taloyhtiössä on toimiva pesutupa, oma pyykinpesukone ei ole välttämätön hankinta. Televisio on monelle paras kaveri, mutta miten paljon aikaa sen vieressä oikeasti haluaa viettää? Riittäisikö tietokone tyydyttämään viihteennälän? Kahvinkeitintä ei tarvitse ostaa pelkästään vieraita varten, jos itse ei kofeiinikoukussa roiku. Rasvakeittimet, muffinssiraudat ja riisikeittimet kannattaa suosiolla jättää kauppaan tilaa ja vähäisiä varoja viemästä.

Huonekalut ovat kalliita. Uutena hyvää ei saa halvalla, ja siksi kannattaakin ensimmäiseksi tarkistaa käytettyjen mööpeleiden markkinat. Nettihuutokaupoissa, kierrätyskeskuksissa ja Facebookin myydään- ja annetaan-ryhmissä voi tehdä hyviä löytöjä edullisesti, eikä tuttavien vinttivarastoja kannata väheksyä. Sielukkaan täyspuisen ruokapöydän saa hyvällä tuurilla halvemmalla kuin uutuuttaan kiiltelevän hengettömän lastulevytason. Laadukas huonekalu kestää vaikka loppuelämän, kun taas halvasta materiaalista huonosti koottu tekele ei välttämättä selviä edes seuraavaan muuttoon asti.

Sisustuskaupat ovat pullollaan kauniita sisustusesineitä, joiden funktio on kyseenalainen. Rajallista tilaa ei kannata täyttää tavaroilla, jotka ovat kauniita mutta jotka eivät palvele mitään tarkoitusta. Miten sitten saisi kliinisestä yksiöstä kodikkaan? Omaa silmää miellyttävät tekstiilit ovat helppo tapa puhaltaa elämää valkoseinäiseen opiskelijaboksiin. Kauniit ja tärkeät esineet saavat olla esillä, ja viherkasvit ovat ainakin minusta olennainen lisä kaupunkiasunnon ikkunalaudalle. On kuitenkin hyvä muistaa, että mitä vähemmän tavaraa tasoilla on, sitä helpompi asunto on siivota.

Pienen asuinhuoneiston siistimiseen ei yllättäen tarvita koko ammattisiivoajan arsenaalia. Rikkaharjalla, mikrokuituliinalla, mopilla ja tarvittaessa miedolla yleis- tai astianpesuaineella saa helposti ja nopeasti puhdasta. Imuri on monelle itsestäänselvyys, mutta senkin voi kyseenalaistaa. Desinfioivien myrkkyjen ja jokaiselle pinnalle erikseen tarkoitettujen purtiloiden kohdalla kannattaa miettiä, ovatko ne ihan välttämättömiä. Suosittelen tutustumaan myös luonnonmukaiseen puhdistamiseen esimerkiksi etikkaa ja ruokasoodaa käyttäen.

Mihinkään valmiiseen marttalistaan ei kannata turvautua, kun etsii kotiinsa tarpeellisia asioita. Jokaisen tarpeet ovat erilaiset ja siksi jokaisen kotikin näyttää erilaiselta. Halpaa sälää ei kannata hankkia nyt eikä tulevaisuudessa, vaan on hyvä miettiä, onko tavaralla käyttöarvoa vielä vuosienkin kuluttua. Kodin ei tarvitse näyttää muuttopäivänä valmiilta, vaan hankintoja voi ja kannattaakin tehdä pikku hiljaa ja tunnustellen.

Mitä vinkkejä antaisit omaa pesää rakentavalle nuorelle? Miten itse toimisit, jos olisit nyt samassa tilanteessa?

Mainokset

4 thoughts on “Vinkkejä ekaan omaan kotiin

  1. Jos ajattelee, mitä tarvitsee parinkymmenen vuoden päästä, tulee hankkineeksi paljon sellaista, mitä ei tarvitse. Mieluummin kannattaisi hankkia sellaista, mitä tarvitsee nyt heti. Suosittelen aloittamaan puhtaalta pöydältä. Itse kuvittelin joskus tarvitsevani ruokapöytää. Sitten muutin ja lahjoitin ruokapöytäni siskolleni, joka aloitti opiskelunsa silloin. En ole koskaan hankkinut uutta pöytää sen tilalle, vaan esim. ikkunalauta on riittävä korvike. Suunnittelen myös sängystä luopumista, koska ilmapatja ajaisi saman asian.

    • Kiitos kommentista!

      Kenties ilmaisin itseni huonosti. Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että kannattaa hankkia vain asioita, joita tarvitsee elämässään juuri nyt. Minusta on sanomattakin selvää, että tulevaisuutta varten ei kannata hankintoja tehdä ennen kuin oikeasti on niiden aika, koska elämäntilanne, tarpeet ja maku todennäköisesti muuttuvat ajan myötä. Eihän opiskelijaluukkuun edes mahtuisi koko eliniän edestä tavaroita. 😀

      Kauaskatseisuutta kuulutankin nimenomaan sen suhteen, millaista tavaraa hankkii: laadukas valurautapannu kestää vuosikymmeniä, halpa pinnoitekattila taas lohkeilee jo parin vuoden käytön jälkeen. Pelkkään tämänhetkiseen tarpeeseenkin keskittyminen voi tuottaa turhia ostoksia, varsinkaan jos ei erota tarvetta halusta. Lisäksi tulee helposti osteltua heikkolaatuisia tavaroita, koska ne riittävät juuri sen hetkisen tarpeen tyydyttämiseen (tämä ilmiö näkyy juurikin niiden halpojen lastulevykalusteiden suosiossa). Siksi kehotan miettimään – sen lisäksi, onko se tarpeellinen juuri nyt – onko kyseinen tavara tarpeellinen ja käyttökelpoinen myös tulevaisuudessa.

      Tarinasi ruokapöydästä on vallan mainio esimerkki siitä, miten noinkin itsestäänselvinä pidetyt asiat eivät ole tarpeellisia tai sopivia kaikkien elämään. Siksi jokaisen olisi hyvä pohtia, mitä itse tarvitsee eikä niinkään mitä ”kuuluu” hankkia.

    • Kiitos linkistä. Itse asiassa juuri tuollaisiin luetteloihin viittasin, kun kirjoitin, että ”Mihinkään valmiiseen marttalistaan ei kannata turvautua, kun etsii kotiinsa tarpeellisia asioita. Jokaisen tarpeet ovat erilaiset ja siksi jokaisen kotikin näyttää erilaiselta.”

      Listat voivat toki olla hyödyllisiä ja suuntaa-antavia, mutta niitä kannattaa aina tulkita sen mukaan, mitä itse kokee tarvitsevansa. Esimerkiksi Marttojen keittiövälinelistassa on paljon esineitä, joita minulla ei ole enkä kaipaakaan. Toisaalta sivut tarjosivat mielestäni paljon fiksuja vinkkejä liittyen siihen, mistä tavaroita kannattaa hankkia ja miten niitä kannattaa huoltaa.

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s