Kaiken vaivan arvoista?

Joskus ihmettelen, miten paljon jaksankaan nähdä vaivaa tavaran poistamiseksi.

Olen käyttänyt tuntikausia yksittäisten esineiden valokuvaamiseen ja myynti-ilmoitusten kirjoitteluun, myyntitapaamisten sopimiseen ja oharit tehneiden ostajien kiroamiseen. Myyntitulot tietysti motivoivat, vaikka joka tapauksessa jään tappiolle, kun myyn aikoinaan ostamiani esineitä.

Näen vaivaa myös silloin, kun luovun tavarasta ilmaiseksi. Pyrin sijoittamaan jokaisen esineen mahdollisimman sopivaan keräykseen tai mieluiten suoraan uudelle omistajalle. Jos jätän koruja vaihtohyllyyn, teippaan niihin yksitellen saa ottaa -lapun, ettei kukaan vain luule niitä joltain kadonneiksi helyiksi ja vie niitä löytötavaroihin.

Kaiken huippu lienee, kun päätin luopua Ranskan-tuliaiseksi saamistani geelikädenlämmittimistä. Ystävä oli ne minulle ostanut muistaessaan, että minulla on aina kylmät kädet. Kaunis ajatus, mutta vaikka lämmitinpussukat olivat oikein söpöt, ne eivät olleet kauhean käytännölliset. Ne piti nimittäin jokaisen käyttökerran jälkeen keittää kattilassa, jotta ne taas toimisivat.

Kädet saa lämpimiksi helpomminkin, joten kerran kokeiltuani en halunnut lämmittimiä enää pitää. Minulla oli kuitenkin ongelma: en voinut jättää niitä sellaisenaan mihinkään, koska ihmiset eivät välttämättä osaisi lukea ranskankielistä ohjelappua, ja niinpä potentiaalinen uusi omistaja ei tietäisi, mihin esine on tarkoitettu ja miten sitä käytetään.

Siispä kirjoitin tietokoneella vapaan käännöksen ohjeista varoituksineen, muotoilin mahdollisimman ohjelappumaisen näköiseksi palstoineen kaikkineen, kävin tulostamassa lapun kaverin luona, leikkasin pienemmäksi ja sujautin geelilämmittimien pakettiin. Vein lämmittimet kirjaston vaihtohyllylle, josta ne katosivat saman tien.

Mietin, olikohan tämä nyt kaiken vaivan arvoista. Joku toinen olisi varmaan vain heittänyt geelinyytit roskikseen tai säilyttänyt kaapissaan vuosikausia. Ehkä seuraava omistaja sentäään löytää geelikädenlämmittimille enemmän käyttöä kuin minä, ja hän voi sitten mielessään kiittää minua selkeistä suomenkielisistä ohjeista.

Näetkö sinä mielestäsi kohtuuttomasti vaivaa esineistä eroon pääsemiseksi vai yritätkö selvitä mahdollisimman helpolla?

 

Mainokset

10 thoughts on “Kaiken vaivan arvoista?

  1. Yritän aina päästä mahdollisimman helpolla eroon esineistä. Luultavasti olisin saanut jonkin verran rahaakin jos olisin viitsinyt myydä kaiken yksitellen ja harkiten, mutta yleensä en jaksa vaivautua. Jos olen tuominnut jonkin tavaran kierrätettäväksi, haluan sen poistuvan elämästäni mahdollisimman nopeasti (roskiin heitän silti aika harvoin tavaraa, jaksan sentään viedä käyttökelpoisia tavaroita Fidaan). Hätäily ei välttämättä ole järkevää, pitäisi ehkä yrittää tässä(kin) löytää sellainen kultainen keskitie.

    • Kiitos kommentista.
      Ymmärrän tuon, että haluaa päästä vähällä. Varsinkin jos on hiukan enemmän tavaraa, sitä nopeammin siitä haluaa päästä eroon, kun on kerran karsimisvaihteelle päässyt. Minulla on ehkä ollut niin kohtuullinen lähtötilanne, että on ollut aikaa sijoitella tavaroita ajatuksella. Vaatteita on tosin ollut paljon, ja ne olen vienyt keräyspisteisiin, koska niiden myyminen ei tunnu vaivan arvoiselta.

  2. Suurimmaksi osaksi näen paljon vaivaa, kun en millään laittaisi tavaroita roskikseen. Eli kuvaamasi toiminta on oikeinkin tyypillistä minulle. Ja osittain sen takia tavarat pysyvät kaapeissa tarpeettomina ja kauan. En välttämätt etsi myyntipaikkaa vaan ns. hyvää uutta kotia. 🙂
    Asian vierestä sen verran, että: Minulla meni usko Fidan toimintaan, kun huomasin, että hekin kuskaavat aika nopeasti tavaroita suoraan roskakoriin: Vein vanhoja verhoja Fidaan, seuraavana päivänä kuljin paikan takapihan ohi ja huomasin, että pari ’roskistonkijaa’ katseli minun verhoja. Seurasin tilannetta ja verhot sekä paljon muuta lähti roskiksista näiden naisten kasseihin. Kävin myöhemmin katsomassa ko. roskista ja siellähän oli tosiaan paaaaljon vaatteita, tekstiilejä, kirjoja, …

    • Oho, onkohan tämä normaali käytäntö kaikissa Fida-myymälöissä vai mahtoiko kyseessä olla joku poikkeustapaus? Onneksi joku nappasi verhot talteen vaikkei Fida niitä kelpuuttanutkaan.

    • Ihanaa, että haluat antaa tavaroillesi uuden hyvän kodin! Mutta aikamoista että ihan kylmästi roskikseen heittivät. Ymmärrän, että hyväntekeväisyysjärjestöillä loppuvat resurssit, kun epämääräistä tavaraa syydetään heille tonneittain. Mutta että hyvätkin tavarat? Onneksi tonkijat pelastivat edes osan.

      Tahdon uskoa, että tuo ei ole yleinen käytäntö. Mutta jos onkin, olen aina vain tyytyväisempi siihen, että joidenkin esineiden kohdalla olen nähnyt ylimääräistä vaivaa varmistaakseni, että ne ovat oikeasti päässeet uudelleen käyttöön eikä roskalavalle.

  3. Siinä vaiheessa kun aloin karsimaan tavaraa perheeni asunnosta, sitä oli kertynyt niin paljon, ettei olisi järki riittänyt ruveta myymään yksitellen. Paljon oli roskiskuntoista tavaraa, mutta kun ”raja” hamstraamiselle tuli, niin tuli tilanne saada äkkiä tavaraa pois. Ja silloin vietiin uffille yms. vaatetta kymmeniä jätesäkkejä, sama määrä roskiskamaa roskikseen, kaatopaikalle, annettu eteenpäin ehdolla, että joku tulee noutamaan kotoa. Nyt kun tilanne on parempi, mietin, että olisi saanut tavaroista hyvin rahaa tai ainakin vähäsen, mutta en sure sitä menetystä koska tiedän, että siinä olisi mennyt henkinen terveys täysin. Nykyään kierrätän hieman paremmin, vein hyväkuntoista tavaraa HOPE yhdistykselle, ensin yritettyäni useamman viikon ajan myydä niitä. Ei kelvannut pikkusummalla, mutta halusin tavarat pois niin kierrätykseen hyvän tarkoitukseen laitoin.

    • Kiva, että kommentoit!
      Keräykseen laittaminen on hyvä tapa, ja jos se kannustaa karsimiseen enemmän kuin kaiken myyminen, se kannattaa ehdottomasti. Monet aloittavat karsimisen helpoimmasta päästä eli juuri siitä kaikkein huonokuntoisimmasta ja arvottomimmasta rojusta. Kun edistyy, saattaa olla jo aikaa ja energiaa miettiä arvokkaampien tavaroiden myymistä – tai sitten ei. Minäkin helpotan elämääni sillä, etten enää ainakaan vaatteista ala tehdä myynti-ilmoituksia. Pari kertaa kokeilin huonolla menestyksellä, ja se sai riittää. Sen sijaan esimerkiksi arvokkaampia astioita olen pantannut niin kauan, että olen löytänyt ostajan. Jos kaapissa on niille tilaa, voin yhtä hyvin odottaa sopivaa hetkeä luopua niistä.

  4. Pyrin tavarasta eroon mahdollisimman helposti, mutta roskis ei ole vaihtoehto, ellei tavara ole käyttökelvoton. Hyväntekeväisyyteen tavaroita viedessäni olen kirjoittanut joistakin tavaroista tarkempia tietoja, esim. korun merkin, jotta voivat paremmin määritellä sopivaa hintaa. Tälläkin hetkellä on eteisessä laatikko ja paperikassi, joihin olen tämän päivän katsellut täytettä, jotta ne saisi vietyä pois tieltä. Tänään on jostakin syystä todella raskaasti ”antakaa minulle tyhjä, valoisa, hiljainen huone” -päivä. Ehkä pitäisi vaan ottaa päikkärit, jos sitten jaksaisi taas olla tavaroiden kanssa samassa kodissa.

    • Kuulostaapa fiksulta laittaa arvokkaisiin tavaroihin alkuperätietoja, jotta hyväntekeväisyyskirpparit eivät vahingossa myy niitä pilkkahinnalla!

      Tuollaisia päiviä on joskus! Toivottavasti kevyt karsiminen ja päikkärit auttoivat :).

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s