Toisen roska…

Panttasin kuukausikaupalla ylimääräistä paria rikkinäisiä tennareita, joita en raaskinut heittää roskikseen, vaikka omistin toiset vastaavat. Viimeisen parin vuoden aikana käytin näitä jo esikouluikäisiä tossujani vain silloin tällöin yökerhokenkinä, mutta muuten ne vain lojuivat kaapissa odottamassa kohtaloaan.


Ulkopuolelta kengät näyttivät kohtalaisen siisteiltä – kengännauhojen vaihtaminen tekee ihmeitä! – mutta sisältä ne olivat kuluneet lähes puhki. Koska roskikseen heittäminen tuntui siitä huolimatta liian rajulta operaatiolta, päätin kokeilla, kelpuuttaisiko joku rakkaat tennarini vielä omaan käyttöönsä. Olen nimittäin kuullut, että käytetyilläkin merkkikengillä on kysyntää, ja katukuvasta päätellen rikkinäiset vaatteet ovat nyt muodissa.

Otin nettikirpputori-ilmoitusta varten selkeät kuvat popoista ja kirjoitin rehellisen selostuksen niiden kunnosta. Heitin hinnaksi viisi euroa, mutta olin valmis tinkimään, jos kengät eivät menisi kaupaksi. Yllätyksekseni sainkin useamman yhteydenoton, ja pian eräs ostaja kävi hakemassa kengät pois.

Olen iloinen kolmesta syystä: kenkien elinkaari pidentyi ainakin hiukan, pääsin eroon taas yhdestä kaappitilaa vievästä esineestä, ja vieläpä rikastuin samalla viidellä eurolla. Minulta roskistuomion saaneet jalkineet olivatkin toiselle vielä käyttökelpoinen aarre. Tästä lähtien en heitä enää mitään tavaraa pois ilman, että yritän saada sille vielä viimeisen saattokodin.

Mainokset

2 thoughts on “Toisen roska…

  1. Luinkohan Metro-lehden kolumnista (tai jostain blogista) muutama viikko sitten samanlaisen ajatuksen eli tosiaan erittäin käytetyillä kengillä on kysyntää. On hyvin pienituloisia ihmisiä, joille kenkien hankkiminen on haastavaa. Sitten on niitä, joita ei yksinkertaisesti haittaa kulumat. Ja ekoihmiset, jotka haluavat jatkaa tuotteen käyttöä maailmanparannusmielessä. Hankkiuduin itse eroon vanhoista talvisaappaistani viemällä ne Kierrätystehtaalle (kierrätystapahtuma kerran vuodessa Hgissä). Leveät jalkani olivat levittäneet pikkuvarpaan kohdalla selvästi erottuvat ”pussit”. En niitä enää halunnut käyttää, mutta jollekin vielä leveäjalkaisemmalle niissä on oikein hyvät saappaat korkolaput uusimalla. Plankkasin huolella ja uskon että saappaani tuottavat paljon iloa jollekin käyttäjälle. Kestävät hyvinkin vielä yhden talven.

    • Kiitos kommentista!
      Jännä kuulla, että muutkin ovat huomanneet käytettyjen kenkien olevan haluttuja. Olen havainnut saman ilmiön monessa muussakin esineryhmässä. Käytän usein kirjaston vaihtohyllyä tilpehööristä eroon pääsemiseen. Siitä katoavat niin luetut lehdet kuin rispaantuneet lompakotkin. Viimeksi vein pussillisen pinssejä, ja vartin kuluttua ne olivat jo lähteneet uuden omistajan mukana.

      Olisipa minunkin asuinseudullani tuollainen kierrätystapahtuma! Kysyntää ja tarjontaa olisi varmasti.

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s