Rikas jos oisin…

Kukapa ei olisi pohtinut, mitä tekisi, jos voittaisi lotossa. En lottoa, mutta ajatusleikki on silti hauska. Mitäpä jos olisinkin rikas?

Useimmat uskoakseni unelmoivat isosta lukaalista design-huonekaluineen, hienosta autosta, merkkivaatteista, maailmanympärimatkasta ynnä muusta ylellisyydestä. Ehkä arvaattekin, että minä en. Olettaen, että arvoni eivät mammonanhimossa yhtäkkiä muuttuisi päinvastaisiksi, jatkaisin minimalistista elämääni.

Ostaisin varmaankin pikku asunnon, jotta en joutuisi enää maksamaan vuokraa toisen taskuun. Satsaisin kompaktiin yksiöön tai korkeintaan kaksioon kaupungin keskustassa. Ehkä hankkisin samaan syssyyn sijoitusasunnon, josta tulisi tasaisesti pieniä tuloja. Muuta materiaa en varmaankaan hankkisi nykytyyliäni enempää.

Sen sijaan nauttisin enemmän palveluista. Kävisin hierojalla, kokeilisin erilaisia ravintoloita ja keräisin kulttuurielämyksiä. Näihin harrastuksiin ei tosin edes tarvita miljoonia, vaan keskivertotulot riittäisivät mainiosti.

Kai minä välillä vähän reissaisin, tutkisin Suomea ja Eurooppaa. Ehkä uskaltautuisin Aasiaankin. Turistilomia kaukolentoineen en kaipaa enkä myöskään shoppailuvisiittejä. Tällaisen satunnaisen matkailunkin keskimääräiset tulot kattaisivat.

Ehkäpä sitten vähentäisin työntekoa (tai opiskelisin itselleni sopivassa tahdissa). Budjetoisin rahat riittämään mahdollisimman pitkälle ja tekisin vaikka vain osa-aikaista duunia. Käyttäisin aikaani itselleni mieluisiin asioihin ja pitäisin mieleni mahdollisimman vapaana stressistä. Tämäkin on itse asiassa mahdollista, vaikkei miljonääri olisikaan.

En haaveile luksuselämästä vaan ihan tavallisesta tai kenties jopa tavallista vaatimattomammasta toimeentulosta. Koska en haluaisi haalia tolkuttomasti tavaraa, rahat riittäisivät tärkeämpiin asioihin. Päältä päin kukaan tuskin edes huomaisi, että olisin erityisen rikas. Voi olla, että kokisin, etten edes tarvitsisi kaikkia niitä rahoja, ja lahjoittaisin ainakin osan pois.

Miten sinun elämäsi muuttuisi, jos olisit rikas? Mihin törsäisit, mihin et?

Mainokset

10 thoughts on “Rikas jos oisin…

  1. Jos olisin miljonääri perustaisin säätiön joka rahoittaisi vähävaraisten kouluttautumista ja järjestäisi asiakkaille ilmaisia kulttuuritapahtumia. Kerran viikossa kävisin kampaajalla/hieronnassa/kosmetologilla tai muuta vastaavaa. Ja kyllä, kodin minäkin ostaisin. Jos olisin vain varakas. Kodin minäkin hankkisin 🙂

    • Kiitos vikkelästä kommentista! Kuulostaa hienolta ajatukselta tuo säätiösi. Itsensä helliminen mainitsemiesi kaltaisilla palveluilla on mielestäni fiksu vaihtoehto tavaroiden ostelulle. Niinpä, oma koti olisi kyllä ihan ykkönen. 🙂

  2. Jos olisin rikas hoitaisin raha-asiat niin, että minulle ja läheisilleni olisi varmuudella turvattu arvokas vanhuus. Siis että olisi varaa laadukkaaseen kotihoitoon eikä olisi vaaraa joutua laitokseen.

    • Arvokas vanhuus taitaa olla aina vain harvinaisempi ilmiö, vaikka sen pitäisi kuulua ihan jokaiselle, oli rikas tai ei. Koska vaikuttaa siltä, että yhä harvemmalla on siihen oikeus, ymmärrän täysin, miksi valitsisit juuri sen sijoituskohteeksesi. Hienoa kauaskatseisuutta, jota itse en tullut edes ajatelleeksi!

  3. Tässä ja nyt ei ole mitään sellaista tarvetta, mitä lähtisin lottovoitolla toteuttamaan. Olen onnellinen ja tyytyväinen vaatimattomaan elämääni. Jatkossa raha tietysti antaisi turvaa ja mahdollisuuden valita tarvittaessa esim. asuntoa hieman laajemmasta valikoimasta. Tai vaihtaa paikkakuntaa työtilannetta miettimättä. Asunnon koko tuskin kasvaisi, tilan tarve ei rahan lisääntyessä muuttuisi mihinkään. Olen ehkä hiukan tylsä, mutta en minä tiedä mitä tekisin toisin vaikka rahaa olisi käytössä miten paljon hyvänsä. Nautin elämässä niin yksinkertaisista asioista, että niiden toteuttamiseen ei juuri rahaa tarvita.

    Kun on aina tottunut rahan rajallisuuteen ja siihen, ettei sitä koskaan ole runsaasti käytössä, ajatus suuresta rahasummasta lähinnä stressaa. Miten sen osaisi sijoittaa mahdollisimman hyvin? Pienet rahat, pieni stressi, isot rahat, iso stressi. Jennin mainitsema arvokas vanhuus olisi kyllä todella tärkeä kohde rahalle.

    • Niinpä, minuakin iso rahamäärä varmaan stressaisi. Vaikka kertakaikkinen rahattomuus on varmasti vielä stressaavampaa.

      Mietin samaa, että en edes toivo rahaavievää elämäntyyliä. Jos näin opiskelijana minulla on varaa käydä esimerkiksi keikoilla viikoittain ja teatterissa/elokuvissakin muutaman kerran vuodessa, niin tuskin tarvitsisin miljoonia ruokkiakseni kulttuurinälkääni. Ja perustoimeentulon jälkeen parhaat asiat elämässä todellakin ovat ilmaisia – tai ainakin edullisia.

  4. Minäkin sijoittaisin asuntoon tai kahteen, sekä osakkeisiin, pitäähän raha laittaa tekemään lisää rahaa. Jos raha tulisi minun tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni, tilanne olisi melko outo: lopettaisin kenties kesätöiden haun ”mistä tahansa” ja keskittyisin niihin paikkoihin, joihin oikeasti haluaisin. Uusisin kenties vaatevarastoni minimalistisempaan ja laadukkaampnaa muotoon. Opinnot kävisin loppuun. Minusta jopa tuntuu, että ne tulisi käytyä loppuun nopeammin kun toimeentulo koko loppuelämäksi olisi turvattu eikä olisi paineita siitä, että pitää opiskella rankemmin, että saa työpaikan, että pystyy elättämään itsensä. Kasvohoidoissa kävisin, hieronnassa ja kampaajalla en. Söisin ulkona edelleen silloin tällöin, terveellisen ruokavalion ylläpitämiseksi en niin kovin usein kuitenkaan.

    • Kiitos ajatuksista!

      Minä taas jättäisin kesätyöhakemukset lähettämättä ja rentoutuisin hyvällä omallatunnolla koko pitkän suven! 🙂

      Tuo on mahtava näkökulma ja uskon että ihan päteväkin, että vähemmän stressiä opiskelijalle saisi aikaan paljon enemmän tuloksia kuin yhä syvemmälle taloudelliseen ahdinkoon töniminen, mikä tällä hetkellä on päättäjien taktiikkana.

  5. Miljoonalla remppaisin asuntoni, ja siihen hintaan saisi varmaan remppatyypit, joilla olisi hienostunut tyylitaju ja kyky thedä vanhan asunnon henkeen sopiva remppa. Eikä silleen että tulee liian kliininen ja muovinen. Varmaan pitäisi jotenkin investoida ja säästää, yök, ajatus on ahdistava (mulla alkaa aina pankissa surista päässä ja toivon vain että pääsisin sieltä pian pois).
    Sitten lahjottaisin pariin suosikkikohteeseeni sellaisen summan, että sillä saisi jotain aikaan. Ja lopuksi perustaisin pienen pitsikaupan, jolloin ne investoidut rahat saisivat sitten elättää mua ainakin pari vuotta 🙂

    • Tuttu tunne tuo päänsurina pankissa. Siksi iso rahamäärä ahdistaisi minuakin, kun en osaisi sijoittaa sitä tehokkaasti.

      Tosi hauskaa kuulla, mihin kaikkiin erilaisiin kohteisiin kukakin käyttäisi rahansa. Pitsikauppa kuulostaa ihanalta!

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s