Koukussa karsimiseen

Jos joku ei ole vielä osannut teksteistäni päätellä, niin sanon sen nyt kerralla suoraan: minä jään helposti koukkuun asioihin. Osa riippuvuuden kohteistani on positiivisia ja hyvinvointiani edistäviä (esim. tärkeät ihmiset), osa ei niinkään (ajankohtaisimpana sokeri). En ole ihan varma, kumpaan kategoriaan tämä tapaus kuuluisi.

Huomasin nimittäin muutama viikko sitten jääneeni koukkuun tavaroiden karsimiseen. Olen laittanut ylimääräistä hiljakseltaan pois reilun vuoden ajan. Luulin lapsuudenkodista pois muuttaessani, että turhaa tavaraa ei uudessa kämpässäni olisi, mutta tuo ajatus on osoittautunut harhaluuloksi. Jatkuvasti löytyy sellaisia kamppeita, jotka eivät olekaan mieluisia tai hyödyllisiä.

Karsimisvauhti on viime aikoina vain kiihtynyt. Olen jäänyt koukkuun kevyemmän tavara- ja velvollisuustaakan sekä avaramman tilan herättämään hedoniaan. Olen saanut joitakin tavaroita vaihdettua valuutaksi, mikä tekee karsimisesta toki astetta palkitsevampaa, mutta suurimman osan olen lahjoittanut pois. Viis rahasta, koko ajan tekee mieli vain luopua lisää, lisää, lisää!

Lumipalloefekti sai kai alkunsa siitä, kun myin eteenpäin muutaman kirjan, joista en kirjoittamattomien sääntöjen mukaan olisi saanut ikinä luopua. Vuosi sitten en olisi halunnutkaan. Olin kerännyt niitä hartaudella, pyytänyt ja saanut lahjaksi rakkailta. Eräänä päivänä vain päätin, ettei minun tarvitse niitä omistaa, nehän löytyvät kirjastostakin. Vilkutin niille iloiset hyvästit.

Mietin aika pitkään, olinkohan sittenkin julma, ajattelematon ja kiittämätön, kun menin kyseisistä kirjoista luopumaan. Totesin kuitenkin, etten kaipaa niitä enää. Päinvastoin, olin kauhean tyytyväinen päätökseeni. Huomasin katsovani muitakin esineitäni entistä kriittisemmällä ja armottomammalla silmällä. Yhä harvempi niistä osaa perustella olemassaolonsa uskottavasti.

Alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että poistettava tavara loppuu kohta kesken, apua! Mihin tämän kaiken karsimisenergian voisi sitten suunnata? Vanhempieni luona on sentään vielä joitain ylimääräisiä tavaroitani, jotka odottavat kohtaloaan. Ja kun ne loppuvat, on vielä vintti täynnä vuosikymmenten roinaa. Tavara ei (onneksi? valitettavasti?) maailmasta lopu.

Oletko sinä huomannut luopumiskynnyksesi laskeneen tai karsimishimosi kasvaneen?

Mainokset

6 thoughts on “Koukussa karsimiseen

  1. Kyllä olen huomannut! Karsiminen koukuttaa melkeinpä kuin se sokeri. Jo ensimmäinen karsimiskierrokseni sai minut koukkuun. Silloin karsin kaiken, minkä sillä hetkellä koin karsittavaksi ja hädissäni pyörin ympäri taloa löytääkseni vielä jotain josta voisi luopua. Sittemmin ego on alkanut antaa enemmän periksi ja luovuttavaa tavaraa löytyy koko ajan lisää etsimättäkin. Tosin en vielä tiedä mitkä vieroitusoireet minulle vielä iskee kun kodin tavarat on oikeasti karsittu minimiin, eikä karsittavaa enää ole.

    • On jännää huomata, että sellaisista tavaroista, joista ei aikaisemmin olisi mistään hinnasta luopunut, onkin seuraavalla kierroksella helppo päästää irti. Joissain (ulkomaisissa) blogeissa ilmiö on nimetty ”karsimislihakseksi”, joka kehittyy harjoitettaessa kuten mikä tahansa muukin lihas. Mielestäni aika osuva kuvaus. 😀 Toivottavasti vieroitusoireiden sijaan heräisikin rentoutunut tyyneyden ja vapauden tunne!

  2. Minä löydän koko ajan lisää karsittavaa, mutta minulla menee selvästi aaltoliikkeenä ärtyminen ylimääräiseen-poistaminen. Joka kierroksella löytyy uutta poistettavaa. Lapsiperheen äitinä poistaminen ei tule loppumaan eli tästä ihanuudesta en pääse pitkään aikaan eroon.

    • Lapset tuovat varmasti omanlaista haastetta minimalistille – positiivista sellaista, jos tykkää karsimisesta. 🙂 Vaikka muksut eivät ole omassa elämässäni ajankohtaisia, on kiinnostavaa kuulla muiden kokemuksia siitä, miten minimalismi sopii lapsiperheen arkeen.

  3. Itse olen suhteellisen pitkällä tavaramäärän karsimisessa. Kun on jäljellä enää ne itselle tarpeelliset tavarat, olen huomannut lataavani niihin ihan uudella tavalla odotuksia. Esimerkkinä pinsetit. Omani ovat huonot ja aionkin budjetin salliessa hankkia käyttäjäkokemusten googlettelun jälkeen parhaimmat mahdolliset. Ekologista olisi toki elää huonojen pinsettien kanssa, mutta ajattelen tällaisten virheiden kasvattavan minusta entistä kriittisemman kuluttajan ja näin ollen pitkällä aikavälillä sen täytyy olla myös ekologista.

    Karsimisen seurauksena olen alkanut entistä enemmän kiinnittämään huomiota laadukkuuteen, on harmittavaa omistaa yksi jääskraba, joka ei täytä tehtäväänsä kunnolla (saati, jos niitä huonoja olisi laatikollinen, kuin aiemmin).

    • Olen huomannut itsessäni samanlaista turhautumista huonolaatuiseen tavaraan. Useimpien tavaroiden kohdalla pyrin sinnittelemään, kunnes ne ovat kuluneet loppuun, mutta esimerkiksi mainitsemasi pinsetit olisivat kyllä sellainen ikuinen ärsyyntymisen aiheuttaja, että ehkä ne kuitenkin kannattaa vaihtaa heti oikean osuessa kohdalle. Pidän tuosta kasvamisnäkökulmasta – pikkuhiljaa, virheiden kautta, opimme erottamaan laadun tusinatavarasta.

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s