Liikunnan ei tarvitse olla urheilua

Kuten kaikkea muutakin, koko nuoruusikäni olen yrittänyt suorittaa liikuntaa. Olen aloittanut ties kuinka monta kunto-ohjelmaa, joista joka ikinen on jäänyt kesken. Välillä olen onnistunut saavuttamaan tavoitteitani mutta toisinaan olen epäonnistunut niin, että motivaatio on kadonnut kokonaan. Liikunta on monesti jäänyt jäähylle pitkäksikin ajaksi, koska en ole kokenut olevani tarpeeksi hyvä siinä.

Vasta hiljattain olen oppinut olemaan armollisempi itselleni. Riemuitsen ja kehun itseäni jo siitä, että vaivaudun edes lähtemään lenkkipolulle tai tekemään muutaman punnerruksen. On itseisarvo, että harrastan liikuntaa mahdollisimman säännöllisesti ja mahdollisimman usein. Toissijaista on se, millaisia tuloksia saavutan. Mitä väliä, jos tänään en jaksakaan juosta yhtäjaksoisesti koko lenkkireittiä? Entä sitten, jos en vielä saa yhtään enempää punnerruksia kuin viikko sitten?

Tärkeintä on, että liikunta tuntuu hyvältä. Omia rajojaan kannattaa toki koetella, jotta saa uusia onnistumisen kokemuksia. Tämän voi kuitenkin tehdä lempeästi, ilman että rutistaa itsestään väkivalloin viimeisetkin mehut. Toiset saattavat nauttia siitä, minä en. Annan itselleni luvan tehdä sen verran kuin jaksan. Jos tänään ei ole energiaa juosta, voin hyvillä mielin tehdä kävelylenkin. Kynnys lähteä seuraavalle lenkille on aina matalampi, jos muistot edellisestä kerrasta ovat miellyttäviä.

Ei myöskään ole maailman loppu, jos en jonain päivänä ehdi tai jaksa harrastaa liikuntaa. Vaikka kuntoilu jäisi esimerkiksi sairastumisen takia viikon tai parinkin tauolle, voin aina jatkaa heti, kun olen siihen taas valmis. Ennen pienikin rutiinin katkaisu sai koko homman levähtämään käsiin ja uudelleen aloittaminen tuntui ylivoimaiselta. Varsinkin, kun en paussin jälkeen olisi samalla tasolla kuin sitä ennen, herran jestas.

Olen oivaltanut pienen mutta merkittävän asian: liikunnan ei tarvitse olla urheilua. Tuloksia ei ole pakko kytätä, eikä aina tarvitse edes hengästyä tai hikoilla vuolaasti. Pyöräily töihin on liikuntaa. Kauppakassin kantaminen kotiin on liikuntaa. Haravointi, maton piiskaaminen ja portaiden kipittäminen ovat liikuntaa. Kaikki liike on hyväksi keholleni ja mielelleni. Parasta se on silloin, kun nautin siitä aidosti, ilman suorituspaineita.

Miten sinä suhtaudut liikuntaan?

Mainokset

2 thoughts on “Liikunnan ei tarvitse olla urheilua

  1. Suhtaudun vaihtelevasti. Mieleltäni olen erittäin innostunut liikkuja, mutta todellisuudessa aikamoinen laiskuri liikunnan suhteen. Sitä helposti keksii tekosyitä miksi ei voisi tai ehtisi liikkua juuri nyt. 🙂

    • Hei Jenny, kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!

      Tekosyyt ovat kyllä petollisia. Minua auttaa se, että jos tuntuu, etten jaksa/ehdi/viitsi liikkua, teen kompromissin: käyn pikaisesti ulkona. Juoksen korttelin ympäri tai teen lyhyen kävelyn. Se saa riittää. Joskus tekee mieli jatkaa, joskus se taas jää siihen. Joka tapauksessa yritin ja voin kiittää itseäni siitä. Toisinaan annan itselleni luvan myös laiskotella hyvillä mielin 🙂

Jaa ajatuksesi!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s